Otfried Preußler: Ryöväri Hurjahanka

Ryöväri Hurjahanka suhtautui työhönsä tunnontarkasti. Kesällä hän nousi arkisin aina ylös tasan kello kuusi, ja viimeistään puoli kahdeksalta hän lähti rosvonluolastaan töihin. Tänäänkin hän oli maannut jo kahdeksasta lähtien väijyksissä metsän reunassa värihernepensaan takana ja tarkkaillut maantietä kaukoputkellaan. Mutta kello oli jo puoli kymmenen, eikä saalista vieläkään ollut säkissä. 
- Huonot ajat! manaili ryöväri Hurjahanka. - Jos tämä tällainen jatkuu, on minun vähitellen etsittävä itselleni uusi ammatti. Rosvoilu tuottaa pitkän päälle liian vähän, ja rasittavaakin se on! 
Hän aikoi juuri - mitä hän muutoin teki työaikana erittäin harvoin - suoda itselleen hyppysellisen nuuskaa. Silloin hän kuuli käsikärryjen ratinaa maantieltä. 

Otfried Preußler: Ryöväri Hurjahanka
Weilin+Göös, 1987
Alkuteos: Der Räuber Hotzenplotz, 1962
Suomentanut: Ulla Ropponen
Kuvitus: F.J. Tripp

Kasperi ja Seppeli ovat kaverukset, jotka joka sunnuntai käyvät isoäidin luona kakkukahveilla. Mutta eräänä sunnuntaina kakkukestejä ei voi järjestää, sillä häijy ryöväri Hurjahanka on ryöstänyt isoäidin uuden kahvimyllyn! Konstaapeli Tarkkalainenkaan ei voi seitsenpuukkoiselle ryökäleelle mitään, mutta Kasperi ja Seppeli päättävät voida ja lähtevät rohkeasti vangitsemaan pelättyä roistoa. Matkaan tulee tietysti mutka jos toinenkin, ja Kasperi päätyy suuren ja kiukkuisen velhon, Petrosilius Äksyliinin linnaan perunoita kuorimaan. Vaan mikä synkkä salaisuus mahtaakaan piillä linnan kellarissa, ja mitä tapahtuu, kun velho luulee Kasperia Seppeliksi?

Sitten hän kiiruhti linnan torniin, astui taikatakilleen ja suhahti matkaan.

Tarinautti lokikirjaan: Bongasin tämän hauskalta kuulostavan kirjan Maijan blogissa. Seuraavalta kirjastoreissulta se sitten jo kotiutuikin, ja eskari-ikäinen ihastui tarinaan niin, että se tuli lukaistua muutamassa illassa. Hieman piti lukijan lennosta siivota Hurjahangan ja varsinkin velhon kielenkäyttöä, kun aivan kaikkia ilmaisuja ei tehnyt mieli lapsille opettaa ;) Mutta kokonaisuutena kirja oli mainio tuttavuus. Jos löytäisin kirjan kirpparilta,ostaisin sen omaksi niin että tytär saisi luvan värittää kirjan veikeät mustavalkoiset kuvat!

Summa summarum: Ryöväri Hurjahankaa on hauska ja jännittävä seikkailukertomus, jossa paha saa palkkansa perinteiseen malliin ja lopussa kiitos seisoo.

Laura Suomela: Lokkisaaren säpinät

Laura Suomela: Lokkisaaren säpinät

WSOY 2012

Kuvitus: Markus Pyörälä

Nyt ei ollut vaihtoehtoja. Sujautin sukkelasti oven edessä olevat muovisandaalit jalkaani ja lähdin kävelemään kohti huussimäkeä. Onneksi ulkona oli sen verran valoisaa, että näin reitin hyvin. Ympärilläni oli aivan hiljaista. Rakennuksista oli sammutettu valot. Avasin huusin oven, pistävä lemu tunkeutui nokkaan. Huussi oli järvelle päin. Seinässä oli pieni ikkuna, jossa oli verho. Kurkin verhon alta järvelle. Koivujen välistä näkyi vähän vastakkaista pientä saarta.

Juhoa jännittää: hän on lähdössä  kesäleirille elämänsä ensimmäistä kertaa. Kinkkiseksi jutun tekee se, ettei hän ole ikinä ennen ollut kokonaista yötä ilman vanhempiaan poissa kotoa- ei edes Iston, parhaan kaverinsa luona. Ja nyt pitäisi selvitä peräti kolmesta yöstä Lokkisaaressa ilman äitiä, isää ja Unski-koiraa. Ilman Istoa hän ei ikinä selviäisi; reipasta, sanavalmista Istoa, joka on ollut seurakunnan leireillä ennenkin, eikä pelkää edes rupisammakoita joita kuulemma vilisee saaressa öisin. Mutta sitten Istokin äkkiä muuttuu ihan kummalliseksi, äkäilee turhista ja murjottaa. Juhosta alkaa tuntua siltä, että koko leiri oli suuren luokan virhe. Pitäisikö luovuttaa ja lähteä kotiin? Toisaalta leirillä on kivaakin, olisi hienoa jos uskaltaisi jäädä - ja samalla selvittäisi, mitä kummaa on tekeillä naapurisaaressa öisin...

Tarinautti lokikirjaan: Lasten ja nuorten kirjallisuus on aina ollut sydäntäni lähellä, ja kuvakirjoista olenkin bloggaillut suhteellisen usein. Vähän vanhemmille lapsille tarkoitettujen kirjojen suhteen olen sen sijaan ollut pihalla jo pitkään. Päätin korjata asian ja tilasin arvostelukappaleita joistakin kiinnostavista kotimaisista "lanuista". Ensimmäisenä lukuvuoroon pääsi Lokkisaaren säpinät, onhan aihe -seurakunnan kesäleiri - minulle yhtä nostalginen kuin lukemattomille muille.

Laura Suomelan esikoiseteos olikin mainio valinta. Kirja oli juuri niin aurinkoinen ja mieluisa lukukokemus kuin olin uskonut ja toivonut. Suomela kuvaa leirielämää mutkattomasti ja aidosti, kerronta etenee perinteisessä poikakirjojen hengessä: kohelletaan, seikkaillaan, kinastellaan tyttöjen kanssa ja puolivahingossa selvitetään rikos. 

- Joudutaanko me tiskaamaan noiden hyypiöiden kanssa? kysyi Isto pöyristyneenä osoittaen Essiä, Riinaa, Almaa ja Jennaa. 

- Kyllä vaan, te saatte esipestä astiat yhdessä tyttöjen kanssa.

- Voi sikanauta, eikö voi mitenkään enää vaihtaa ryhmiä? Isto aneli. 

Riina pisti silmänsä kieroon ja pyöritti sormeaan ohimon kohdalla. Sen jälkeen hän oisoitti etusormellaan Istoa. Isto puolestaan kuopi jalallaan maata kuin hevonen ja hirnahti.

- Koita nyt vaan Saarela sopeutua. Ei saa puhua rumasti tytöistä, Jyte torui.

- Vähä hienoo, Isto jatkoi, haukkasi pullasta palasen ja huuhtoi sen mehulla alas.

Siihen päättyi keskustelu ryhmistä.

Tykkäsin kirjan huumorista, joka osuvasti tavoittaa leiriporukan hengen. Hienosti Suomela kuvaa myös lapsia; kaikesta huokuu, että kirjoittaja on siviiliammatiltaan nuoriso-ohjaaja ja epäilemättä vetänyt leirin poikineen. Jos lähipiiristä löytyy lapsi, jolle eka kesäleiri alkaa pian olla ajankohtainen asia, kannattaa olla kaukaa viisas ja hankkia tämä kirja vaikka jo jouluksi. Etenkin arempaa lasta Lokkisaasen säpinät voi auttaa uskaltamaan ja antaa sen ratkaisevan kipinän lähteä.

Lokkisaaressa ovat käyneet myös Hemuli ja Maria. Molemmat viihtyivät, niin kuin minäkin.

Summa summarum: Nyt näytetään, että sä pystyt kevyesti oleen kolme yötä leirillä ja me selvitetään Ämmänsaaren arvoitus. Tykkääks sä muuten jostain likasta? Mukaansatempaava moderni, myös tytöille sopiva poikakirja monille tutussa miljöössä.