TTT: Luontokirjoja lapsille

Terveisiä kesätauolta! Näin on käynyt ennenkin: talvisin olen luku-ja blogitoukka, kesän korvalla kuoriudun ulko-olennoksi enkä juurikaan netissä notku. Tänä kesänä ulkoilua on entistäkin enemmän, perustin näet pihapiirin lapsille kesäluontokerhon ja leijonanosa lukemisistani liittyykin juuri nyt siihen. Jotta blogissani tapahtuisi edes jotakin, esittelen parhaat löydökseni iloksi & inpiraatioksi muillekin. Tämän tiistain Top Ten, olkaahan hyviä ja tehkää hyvin:

1. Ina Manninen: Kissankukka. WSOY  2008

Kesä on alussa, ja äidin syntymäpäivä lähestyy eikä Reeta vielä ole keksinyt äidille lahjaa. Naapurin Kerkko-kissan avulla Reeta alkaa hoitaa kompostista löytynyttä ruukkukukan raatoa - jospa se vielä alkaisi kasvaa ja  siitä saisi upean synttäriyllätyksen äidille! Pienen puutarhurin kesä on pian puuhaa täynnä: on kitkettävä, kasteltava ja jopa käytävä kalassa, jotta kukka saisi voimaa kasvaa. Ja kun ärsyttävä pikkuveli vielä pistää rikkansa rokkaan, ei kommelluksilta tietenkään vältytä.

Kissankukka on suloinen, hauska ja lämminhenkinen puutarhatarina, jonka kaunis ja oivaltava kuvitus lumosi lukijan. Huumoripitoiset käänteet taas pitivät huolen siitä, että hulivilihummarityttömmekin viihtyi tarinan parissa.

- Tämä on kyllä ensimmäinen kalaa syövä kasvi, jonka olen nähnyt, Reeta puhisi.

- Saat nähdä että kasvisi kasvaa hienosti, kissa vakuutti. - Mutta kastella kukkaa pitää joka päivä ellei sada.

2. Metsämarja Aittokoski & Elli Vuorinen: Lennä Pikkuli, lennä! Aurinko Kustannus, 2011

Pikkuli on Lintusen perheen kuopus, poikasparven pienin ja heiveröisin, joka ei osaa edes kuoriutua munasta ilman apua. Kaikki muukin on kovin vaikeaa: madot ovat sille aivan liian suuria, ja lentämistä Pikkuli ei varmasti opi ikinä. Mitä jos Pikkuli ei opi lentämään ennen syksyn muuttomatkaa? Ja olisiko sittenkin jotakin, jossa Pikkuli on tietämättään toisia parempi?

"Minä en opi mitään, en ikinä", se huokaisee. "Voin saman tien painua metsän uumeniin ja unohtua sinne!"

Elli Vuorisen veikeä kuvitus kruunaa viisaan tarinan, joka tutustuttaa lukijansa linnunpoikasten varttumiseen ja muistuttaa myös siitä, että ei kannata vertailla itseään muihin. Kirjasta oli silminnähtävää lohtua ja kannustusta myös kuusivuotiaallemme, jota huolestuttaa oppiiko hän ikinä lukemaan - ainakaan yhtä hyvin kuin kaksi vuotta vanhempi toverinsa.

3. Suvi Vanhanen & Laila Nevakivi: Lapsen oma luontokirja. Minerva 2009

Metsänhaltia Miihkali vie lapset lumoavalle "aikamatkalle" suomalaiseen luontoon. Kirja seuraa Miihkalin puuhia keväästä talveen, ja tutuksi tulevat niin kummitustuomet kuin raatihuoneen siivekkäät rakastavaiset. Tarinan myötä esitellään kuin vahingossa vaikuttava määrä eläin- ja kasvilajeja, ilman että liikaa tulisi biologian oppitunti mieleen.  Nevakiven sympaattinen ja selkeä kuvitustyyli vetoaa lapsiin värikkyydellään ja hyväntuulisuudellaan, aikuinen taas arvostaa lajikuvien oikeellisuutta.

Perhospuutarha on nyt auki vieraille, päivin ja öin. Hämärän tultua lehahtavat yökköset ja kiitäjät esiin. Taskulamppu kourassaan Miihkali hiipii syreenipensaan juurelle. Se on päättänyt selvittää, ovatko upeat kiitäjät unta vai totta.

4. Iiris Kalliola: Citykettu ja muita taajaman eläimiä. WSOY 2003

Asuitpa missä hyvänsä, luontoa tarkkaillaksesi sinun ei tarvitse mennä kauas. Citykettu ja muita taajaman eläimiä esittelee kiinnostavasti ja yleistajuisesti niin pihan, puiston, rakennusten kuin muidenkin urbaanien ympäristöjen luonteenomaisia asukkaita. Tiesitkö, että lepakot lentävät kämmenillään? Onko tilhi koko ajan ihan käkenä käyneitä pihlajanmarjoja popsittuaan? Ja keitä kaikkia asuukaan alivuokralaisina muurahaisten keossa? 

Runsaiden värivalokuvien lisäksi kirjaa piristävät Tarja Lapintien pirteät piirroskuvat, jotka ainakin minulle kruunasivat kirjan.

5. Dawn Isaac: Puutarhapuuhaa lapsille. Kustannus-Mäkelä 2013

Puutarhapuuhaa lapsille sopii lapsen ensimmäiseksi puutarhakirjaksi. Hauskat ja jännittävät tehtävät sisältävät laajan kirjon askartelusta kasvaviin projekteihin: tee kaverille kasvava synttärikortti, kumisaappasta kukkaruukku tai ötököille hotelli. Tai mitä jos kasvattaisit ikioman taikaympyrän tanssipaikaksi keijuille? Tämä kirja saa haaveilemaan, että meillä olisi isompi piha! Tämä kirja on melkeinpä must, jos tykkäät möyriä mullassa ja tahdot saada lapsetkin mukaasi möyrimään. (Kirjasta löytyy onneksi myös kosolti ideoita pihattomille: aikuisen avulla syntyy monenlaista mukavaa vaikkapa parvekkeen tai ikkunalaudan iloksi.)

6. Walt Disney: Räpylät mullassa. Ankkalinnan puutarhakirja. (Duckburg Gardening Book, 2013)

 

Mitä jos ryhtyisit puutarhuriksi? Kasvata kauniita kukkasia tai istuta ikioma keittiöpuutarha - tomaatteja, papuja tai vaikkapa mansikoita. Opas neuvoo kädestä pitäen kasvimaan perustamista ja hoitoa: mistä tunnistan rikkaruohot? Entä miten houkuttelen puutarhaani hyödyllisiä hyönteisiä? 

Sarjakuvien ryydittämä nuoren puutarhurin opas on passeli vähän isommille lapsille - ja onpa siitä iloa & hyötyä myös kaltaiselleni aikuiselle, jolla on viherpeukalo keskellä kämmentä.

7. Lind, Jonsson & Fagerberg: Oma kasvioni. Otava 1998.

Jos kotoa löytyy vain yksi kasvikirja, soisin sen olevan tämä. Oma kasvioni tarjoaa tietoa tutuista kasveista niin lapsille kuin meille vähän isommillekin. Ahaa- ja ohoo-elämyksiä varmasti riittää kaikille tämän viehättävän vanhanaikaisen kirjan parissa: miksi keto-orvokkia sanotaan äitipuolenkukaksi? Ja minkä kasvin juurta kannattaa pureskella, kun armoton lakritsanhimo iskee?

Lukemaan houkuttelevat ja usein aika vauhdikkaatkin otsikot saanevat myös poikalapset höristämään korviaan: "Mesiangervon haju huijaa", "verikurjenpolvi sylkee siemeniä", "pietaryrtti, muumiot ja madot".

8. Stefan Casta & Maj Fagerberg: Kimalaisen kukkamaa. Lasten parhaat kirjat 1992.

Tämä kirja oli niin ihana, että bongattuani sen kirjastosta se oli pakko ostaa ihan omaksi! Valloittava "kesäpäiväkirja" kukkaniityn vuodenkierrosta vie meidät maan alle kimalaisten pesiin, tutustuttaa kedon kukkasiin ja kertoo myös, mitä kukkaniityn asukkaat tekevät talvisin. 

Tämän kirjan myötä meilläkin lasten vihaamat "ampparit" saivat ainakin hetkellisen armon tenavien silmissä - tosin kukaan meistä ei vielä ole toistaiseksi tohtinut kokeilla kimalaisen silittämistä, vaikka sekin on kuulemma leppoisan pörriäisen kanssa mahdollista :D

9. Mystisen liskon etsijät. Luontotehtäviä ja tarinoita. Luonto-Liitto 2009

Pimeäretkiä, lumottuja saaria, valopuita ja mystisen liskon metsästystä. Luonto-Liiton julkaisema ja myymä Mystisen liskon etsijät on tieto-, tarina- ja tehtäväkirja, joka houkuttelee lapset luontoharrastuksen pariin ja innostaa myös perustamaan oman ympäristöetsivätoimiston. (Meilläkin on sellainen, nimeltään Noitanirkot erään elintavoiltaan jännittävän yöperhosen mukaan.)

10. Mika Myllyneva ja Kirsti Tallila: Enni ja metsän puut. Kustannusosakeyhtiön Kureeri,  2006

Enni katselee metsän puita ja pohtii, millaista olisi olla joku niistä. Ennin mukana pieni lukija tutustuu tavallisiin puihimme pajusta pihlajaan ja vaahterasta mäntyyn. Pieniin käsiin sopiva kirja kulkee kätevästi mukana vaikka repussa.

Kirjan idea on  mainio. Roolileikki-ikäiset lapseni rakastavat jossittelua: jos olisit puu, olisitko mieluummin suora ja korkea kuusi vai hento ja herkkä koivu? Tallilan kaunis kuvitus tekee kirjasta oikean lukunautinnon, vaikka ontuva riimittely alussa hieman häiritsi ylikriittistä aikuista. Kun hieman hölläsin pipoani, huomasin itsekin innoissani pohtivani, viihtyisinkö paremmin monimutkaisena leppänä vai pajunkissoja taikovana pajuna ;)

Listaa olisi ollut helppo jatkaa, mutta pitäydyn tällä kertaa kymmenessä. Onko teillä omia suosikkeja lasten luontokirjojen joukossa? Kuumat vinkit ovat aina tervetulleita, kesää ja kerhoa kun kestää vielä pitkään :)

P.S. Näiden myötä nappasin samalla huikeat 8 pistettä "kansankynttiläin kokoontumisajot"-tietokirjahaasteessa! (Tosin kategoria taitaa olla kaikilla sama, eli luonto ja ympäristö.) Niin tai näin, tämän kesän jälkeen totisesti luulen luonnosta vähemmän.)

Eric Carle: Erakkorapu etsii kotia

Maaliskuussa Erakkorapu tapasi merivuokkoja. Ne keinuivat hiljalleen puolelta toiselle veden mukana. "Olettepa te kauniita!" Erakkorapu sanoi. "Haluaisiko joku teistä asua taloni katolla? Se on niin kovin arkinen." "Minä tulen", kuiskasi pieni merivuokko. Hellästi Erakkorapu nosti sen saksellaan kotilonsa päälle.

Weilin + Göös 1989
Alkuteos: A House For Hermit Crab
Suomentanut: Silja Hiidenheimo

Erakkorapu elää meren pohjassa, vanhassa tyhjässä kotilossa. Mutta eräänä tammikuun päivänä se huomaa kotinsa käyneen liian ahtaaksi. Se lähtee etsimään uutta kotia, ja löytääkin kotilon joka on sopiva, joskin hieman karu ja ankea. Vuoden varrella erakkorapu tapaa monenlaista merenpohjan väkeä, ja uusien ystäviensä avulla sen kodista tulee yhä kauniimpi. Mutta vuoden lopulla se huomaa kasvaneensa jälleen kuorestaan ulos...

Pikku toukka paksulaisen luoja Eric Carle näyttää ja kertoo mielellään maailman pienistä ihmeistä. Erakkorapu etsii kotia sukeltaa eteläiseen mereen, ja erakkoravun matkassa pienet lukijat saavat tutustua merenpohjan ihmeellisiin olentoihin. Kirjan alussa ja lopussa on tietoiskut kirjassa esiintyvistä eliöistä.

Elokuussa Erakkorapu vaelsi ystävineen meriheinämetsikköön. "Täälläpä on pimeää", ajatteli Erakkorapu. "Kylläpä on vähän valoa", mutisi merivuokko. "Onpa hämärää", kuiskasi meritähti. "Onpa synkkää", valitti koralli. "En näe mitään", sanoi etana. "Aivan kuin olisi yö!" huudahti merisiili.

Tarinautti lokikirjaan: Yksi ensimmäisistä kirjoista, joita rakastin, oli Eric Carlen rakastettu reikäkirjaklassikko Pikku toukka paksulainen. Vasta aikuisena tulin tietämään, että Carle on tehnyt myös muita veikeitä kuvakirjoja. Tätä kirjaa en ole ennen löytänytkään, onneksi löysin nyt. Lapset tykästyivät Pikku toukasta tuttuun tyyliin, ja vaikka tässä kirjassa ei reikiä olekaan, oli meillä silti kirjan parissa  pitkä ja rattoisa hetki. Tätä kuulemma ei saa heti palauttaa kirjastoon, se täytyy lukea uudestaan, määräsivät lapset - ja meikämamma ilomielin suostui.

Summa summarum: "Voi, mahdollisuuksia on niin paljon! Tuskin maltan odottaa, että pääsen aloittamaan." Merellinen tarina löytämisestä, luopumisesta, saamisesta ja antamisesta.

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

On varhainen aamu. Yhtä ihana kuin maailman ensimmäinen aamu. Karhuluolan uudisasukkaat vaeltavat metsänsä halki ja heidän ympärillään on kevään koko ihanuus. Kevät elää kaikissa puissa ja vesissä ja kaikissa vehreissä näreiköissä, se visertää ja suhisee ja murahtelee ja laulaa ja solisee, kaikkialta kuuluu kevään raikas, villi laulu. 

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

WSOY 1981

Alkuteos: Ronja Rövardotter

Kuvitus: Ilon Wikland

Suomentanut: Tuula Taanila

Sinä yönä kun Ronja syntyy, hurja ukkosmyrsky riehuu metsässä ja halkaisee kahtia linnan, jossa ryöväriruhtinas Matias ja ryövärijoukkoineen asustaa. Isänsä Matiaksen hellästi rakastama Ronja varttuu pian nuoreksi tytöksi, ja metsästä tulee hänen toinen kotinsa. Metsässä vaanivat myös monet vaarat: häijyt männiäiset, sumussa laulava manhon väki, sekä pahimpana kaikista kammotut ajattarat, joiden kauneudelle vain niiden julmuus vetää vertoja. Mutta Ronja ei pelkää, sillä Matiaksenmetsässä pärjää vain peloton.

Eräänä päivänä Ronja kohtaa Birkin, ikäisensä pojan, josta tulee hänen veljensä. Pahaksi onneksi Birk on kilpailevan ryöväriruhtinaan poika, joten heidän on pidettävä ystävyytensä salassa. Kun Matias saa tietää asiasta, hän lakkaa puhumasta Ronjalle, eikä suostu edes lausumaan ääneen tyttärensä nimeä. Ronja päättää hylätä isänsä linnan ja muuttaa Birkin kanssa metsään.

Astrid Lindgrenin klassikkokirja kertoo rohkeudesta, vapaudesta, rakkaudesta luontoon ja siitä, miten helposti kaikki voi mennä pilalle ihan turhaan.  Mutta ennen kaikkea se on ylistyslaulu ystävyydelle, joka on elämääkin suurempi.

- Äläkä ikinä unohda, mitä minä olen sinulle sanonut: varo putoamasta Helvetinkuiluun!

Ja sitähän juuri Ronja varoisi. Se olisi parasta mihin saattoi ryhtyä kun ajattarat raivosivat metsässä.

- Jos minä olen sanonut että minä ratsastan, niin silloin minä ratsastan!

Tarinautti lokikirjaan: Olen lukenut Ronjan nyt kolmesti, ja yhtä monta kertaa olen menettänyt sydämeni sille. Kymmenvuotiaana kirja oli jännittävä seikkailu, kaksvitosena koskettava tarina sielunsisaruksista, ja nyt kun itselläni on oma "ronja", koin entistä vahvemmin myös tarinan vanhempien ja lasten välisestä rakkaudesta.

- Olenko minä nyt sinun lapsesi, Matias?

Eskari-ikäinen esikoiseni kuuntelee jo sujuvasti kokonaisia lastenromaaneja jatkokertomuksina iltaisin. Ronja Ryövärintyttären suhteen olin kahden vaiheilla: lukeako se tytölle jo nyt, vai odottaako vielä että tyttö vähän kasvaa? Koska Lindgrenin Kultasiskoni oli tytöstäni niin ihana eikä yhtään liian surullinen, päätin uskaltaa. Ja kävi kuten oli arvellut: tyttö piti kirjasta kuin hullu puurosta, ja olisi voinut vaikka heti aloittaa sen uudelleen alusta. Meidän perheessä ollaan siis Ronja-faneja jo kolmannessa polvessa :)

Miten hyvä oli rakastaa toista niin ettei tarvinnut pelätä edes vaikeinta, siitä he puhuivat, vaikka kumpikaan ei kuullut sanaakaan.

 Summa summarum: - Älä säikähdä, Birk, Ronja sanoi. Nyt tulee minun keväthuutoni!
Ja Ronja kirkaisi, kirkkaasti kuin lintu, huusi riemuhuudon niin että se kuulii kauas metsään.

Villin sään kirja. Tekemistä sateeseen, tuuleen ja tuiskuun

Jo Schofield & Fiona Danks: Villin sään kirja. Tekemistä sateeseen, tuuleen ja tuiskuun
Lasten Keskus 2013
Alkuteos: The Wild Weather Book
Suomentanut: Maisa Tonteri

Sateiset, tuuliset, jäiset ja lumiset päivät on totuttu niputtamaan "huonoksi sääksi." Villin sään kirja rohkenee väittää, että tämä on huutava vääryys: vain ripaus mielikuvitusta, ja juuri ne ns. huonot säät voivatkin paljastua kaikista parhaiksi. Sateella voi harrastaa mutamaalausta ja rakentaa mutalinnoja, viedä kylpylelut retkelle, tai pelata "ei saa koskea kuivaa maata"-leikkiä. Tuulisena päivänä voi tehdä tuuliviirin, talvella lumiotuksia ja pakkasella jääkoristeita puihin.

Jokaiselle säätyypille on oma osionsa, josta on helppo etsiä ideoita sopivan sään varalle. Kirja jakaa tehtävät kolmeen vaikeusasteeseen, ja runsaista kuvista saa inspiraatiota oman mielikuvituksen tueksi. Johdannossa annetaan myös yleisiä ohjeita, miten kannattaa varustautua (ja asennoitua!) villin sään seikkailuihin ulkona.

Tarinautti lokikirjaan: Kolmen pienen lapsen äitinä tartuin tähän kirjaan kuin se kuuluisa sika limppuun. Kun sää on kaikkea muuta kuin aurinkoinen, ei aina tunnu niin hauskalta lähteä ulos. Villin sään kirja siis tuli kuin tilauksesta - ja se myös piti, mitä lupasi. Yksityiskohtaisten ohjeiden sijasta kirja on parhaimmillaan ideasampona, jonka pohjalta voi päästää luovuutensa valloilleen. Varoituksen sananen: saattaa käydä niinkin, että lapset jo mankuvat sisään, mutta äiti ja /tai isä ei vielä malttaisi lopettaa! ;D

Suosittelen villin sään kirjaa paitsi "lapsellisille", myös niille jotka kaipaavat jotain itsetehtyä kivaa talvisen puutarhan koristeeksi. Esim. jäätaideteoksista saa ilmaista ja persoonallista ympäristötaidetta sangen vähällä vaivalla.

Summa summarum: Grovel and ice and all things nice.Takuuhauskaa lapsille, ylimääräinen pyykkipäivä emolle ;)

P.S. Koska kyseessä on tietokirja, osallistun tällä myös kansankynttilähaasteeseen. Kuten säännöissä määrätään, harrastekirjalla osallistuminen vaatii kirjan mukaan toteutuneen projektin. Alla todistusaineistoa meidän projektistamme: kirjan inspiroimia jäähisiä ja muita outoja otuksia oli koko perheen mielestä todella hauska tehdä!

Gavin Pretor-Pinney: Pilvibongarin opas

Usein unohdetaan, että ilmakehä alkaa jalkojen juuresta: me kävelemme ilmameren pohjassa kuin äyriäiset meressä. Pilvibongarit katsovat ilmameren virtauksissa kiitäviä lintuja ja ihmisäyriäisiä, jotka liikkuvat lentokoneiksi kutsutuissa taivaan sukellusveneissä. Epäilemättä pilvet, joiden pohjasta valuu lonkeromaisia sadejuovahaituvia (virga), ovat taivaan meduusoja.

Gavin Pretor-Pinney: Pilvibongarin opas
Alkuteos: The Cloudspotter's Guide: The Science, History, and Culture of Clouds, 2006
Atena Kustannus, 2012
Suomentanut: Ulla Lempinen

Mistä tietää, onko huomenna pouta? Mistä tulee sanonta "olla yhdeksännessä pilvessä?" Miltä tuntuu pudota ukkospilven läpi? Kuulutko niihin, joiden mielestä pilvivitaivas on tylsä ja masentava? Ei taatusti ole,kun vain opit katsomaan maailmaa pilvibongarin silmin.

Pilvenpalvontaseuran (The Cloud Appreaciation Society) perustaja Gavin Pretor-Pinney tuntee pilvet kuin omat taskunsa - eikä siinä kaikki, hän osaa myös kertoa niistä innostavasti, helppotajuisesti ja hauskasti. Taivastietouden ja pilventarkkailuvinkkien lisäksi kirja tarjoaa rautaisannoksen pilvien kulttuurihistoriaa renessanssimaalareista ja haikurunoudesta Kolmannen asteen yhteyteen.

Himokas pilvi ahdistelee papitarta, jolla ilmeestä päätellen ei ole mitään sitä vastaan.

(Correggion näkemys Juppiterista ja Iosta)

Vaikka pilvet ovat ohimeneviä ja oikukkaita kuin nainen, niissä on myös yllättävän paljon voimaa. Esimerkiksi keskikokoinen poutapilvi painaa saman verran kuin 80 norsua, ja ukkospilvi voi kasvaa korkeammaksi kuin Mt. Everest. Pilvien pohdiskelu ei olekaan aivan niin tyhjänpäiväistä -eikä aina edes harmitonta- puuhaa, kuin äkkinäinen voisi luulla. Ehkä tulevaisuudessa maanjäristykset voidaan ennustaa pilvien avulla? (Jotkut väittävät pystyvänsä siihen jo nyt.) Toisenlaista skenaariota edustaa presidentti Clintonin kaudella USA:ssa laadittu raportti Sään omistaminen 2025. Raportti visioi pelottavan seikkaperäisesti, kuinka reilun kymmenen vuoden kuluttua sääilmiöt on voitu valjastaa aseeksi. (Asiasta on ollut huolissaan mm. säänmuokkauksen pioneerin Bernrad Vonnegutin isoveli Kurt, jonka maailmanloppuromaani Kissan kehto maalaa jokseenkin lohduttoman kuvan ilmakehän käpälöinnin seurauksista.)

Tarinautti lokikirjaan: "Kuka osaa luontoa lukea, sen viestit sanoiksi pukea?* Pilvibongari osaa, ja tämän kirjan ansiosta hieman myös minä. Oli aivan valtavan inspiroivaa tutustua pilvien saloihin, ja pelkäämäni "hiukkasfysiikkakaan" ei ollut lainkaan liian vaikeaselkoista edes minun epätieteellisille aivoilleni. Välillä pilvien syntymekanismien tajuaminen vaati hieman keskittymistä, mutta opettajan hauskuuden ja taitavuuden tähden ei kirjaa lukiessa kertaakaan tullut veren maku suuhun.

Taivas rastaanrinnalla.  Perukaa se huominen huviretki ja menkää vaikka museoon.

Oikeastaan ainut pitkä miinus, jonka voin kirjalle antaa, tulee sen kuvista. Suttuiset mustavalkokuvat eivät ole järin havainnollisia, eivätkä millään muotoa tee oikeutta aiheelleen. Kuvien laatu ei toki ole kirjailijan vika, vaan epäilemättä kustannuskysymys. (Sitäpaitsi kuvien tason myötä olisi noussut myös kirjan hinta, jossa tapauksessa en olisi voinut sitä ostaa.) Onneksi on netti, jossa vietinkin monta iltaa pilvilinnoja "lukien". Se kannattaakin ehdottomasti tehdä: surffauksen myötä oppaan antama elämys kohosi kerrassaan uudelle tasolle. Käykää vaikka pilvenpalvojien galleriassa taivaallista tilataidetta ihailemassa ja ahaa-elämyksiä kokemassa.

Tämä on mantelinmuotoinen hahtuvapilvi...

... ja tämä on Salvador Dalin maalaus. 

Summa summarum: Me tiedämme, että pilvet kuuluvat kaikille unelmoijille ja että pilvien tukiskelu ravitsee sielua. Todellakin: ken pohtii pilvissä havaitsemiaan hahmoja, säästää paljon psykoanalyysilaskuissaan. (Pilvenpalvontaseuran manifesti). Pilvibongarin opas laajentaa tajunnan ylemmälle tietoisuuden tasolle...ainakin stratosfääriin asti. (Tosin tämän kirjan luettuani katu-uskottavuuteni on ollut vaarassa, kun jämähdän kadunkulmiin ja liikennevaloihin kaula kenossa taivaita töllistellen.)

P.S. Pilvenpalvonnasta innostuneiden iloksi samalta tekijältä on julkaistu myös taskuopas, jonka avulla "lajinmääritys" käy kätevästi. Tämän kun vielä saisin omaksi, niin iloni olisi suurta!

P.S. Täten sain tienattua kuudennen pisteen Kansankynttiläin kokoontumisajoissa. Nyt on sitten taskulamppu hankittu ja kategoria "Luonnontieteet" vallattu!

(* Sitaatti musikaalista Myrskyluodon Maija)

Jos

Ihana blogiystäväni nakkasi minua haasteella. Kiitos, Valkoinen kirahvi!

Jutun juju on vastata kysymyksiin: jos olisin---. Siis, jos olisin...

- Elementti: Tuli. Tarkemmin sanoen: virvatuli. Kätketyn aarteen vartija vai oikukas eksyttäjä? Ehkä sekä että. (Melko mahdoton vangita ja täysin mahdoton käsittää, oli miten oli ;D)

Will-of-the-wisp 

- Ajatus: "Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki."

- Kasvi: Kultarikko. Viihtyy varsinkin tunturipurojen varsilla, kalliohyllyillä ja lähteiden partailla. Just like me!

- Väri: Ruska. Eritoten maaruskan sävyt ovat osa sydämeni maisemaa.

Maaruskaa suolla

- Musiikki: Noe Venable: Midsummer Night's Dream

The bite of wind the taste of rain / Getting called names

Comets of pain / And other bright things

My favorite things and favorite places/ Covered in kisses

When all of this is memories / What kind of creature shall I be...?

-Tuoksu: Kardemummakahvi. Eksoottista ja kuitenkin kodikasta samalla kertaa.

- Paikka: Majakka. Pimeys ja valo, tuli ja vesi, romanttisuus ja vaara. Olen rakastanut majakoita siitä asti, kun ensi kertaa luin Muumipapan ja meren.

- Ruoka: Savukala. Haluaisin olla loimulohi, mutta taidan kuitenkin olla joku pikkukala pikemmin.

- Juoma: Sima. "Oikea" viikinkisima tehtiin katajanmarjoista, hunajasta ja/tai mahlasta. Toki myös nykyinen makea rusinalimu sopii kuvaamaan perheellistä puoltani.

- Vuorokaudenaika: Auringonnousu (tapahtui se sitten aamuyöllä tai klo 12 päivällä)

Lopuksi aiheeseen sopiva fiilisbiisi. Sielunmaisemassani soi tinapilli ja kelttiläinen harppu.

Siobhan Owen: If I Were A Blackbird

Heitän haasteen eteenpäin näille kolmelle mainiolle blogikollegalle: Iina Helmiina, Anuliini ja Lankakeiju. Toki muutkin saavat poimia tämän mukaansa, jos vain vähänkään  siltä tuntuu :)