Kun ensi kerran lähestyimme Pariisia Herramme pyhän ympärileikkauksen päivän aikoihin, sydäntalvella 1425, haistoimme kaupungin ennen kuin näimme sen. Kerrankin olimme yhtä mieltä jostain. Meidän sieraimemme eivät koskaan olleet kokeneet vastaavanlaista kidutusta. --- Aloimme väitellä siitä, mitä haju eniten muistutti. Henrik puhui laskisammiosta johon vesipöhöinen rakki oli kussut, Pentin mieleen tulivat mätäpaiseet, joita hän lääkärin avustajana oli puhkonut. Severin irvisti muistellessaan loisten riivaaman sian sontaa, jollaiseksi hän hetikohta löyhkän kuvaili. Minä en harmikseni keksinyt mitään, mihin tuota jumalatonta katkua olisin verrannut. Muistan vain todenneeni ykskantaan, että yksin Perkeleen perä voi haista tuollaiselta. En silloin tiennyt kuinka oikeassa olin, kuinka oikeassa kaikki me matkalaiset olimme.
Milja Kaunisto: Synnintekijä
Gummerus 2013
Kun nuori Olavi Maununpoika, Tutun piispan Maunu Tavastin suojatti, lähtee opintielle Pariisiin, hänestä tulee Olaus Magnus. Opinnot Sorbonnen yliopistossa ovat nuoren miehen hartain unelma, mutta pian nuorukainen havaitsee, että riettauden riehuessa ympärillä on vaikeaa, ellei mahdotonta, olla hairahtumatta syntisiin ajatuksiin ja tekoihin. Ystävyttyään etelä-ranskalaiseen ylimysnuorukaiseen, Miracleen, Olaus huomaa kauhukseen tuntevansa fyysistä halua mieheen. Kesänvietosta Miraclen kotiseudulla tulee molempien elämän taitekohta, ja kesä päättyy rajusti, kun vuosikymmenten takaiset häpeälliset salaisuudet tulevat julki.
Tarinautti lokikirjaan: Seksikeskeinen maailmankuva ja synnintunnossa rypeminen eivät ole, kuten sanotaan, "mun juttuni". Nähdessäni takakannen hehkuttavan suurella fontilla "himoa, hairahduksia ja hirsipuun pelkoa" teki melkein mieli työntää kirja takaisin hyllyyn. Myöhäiskeskiajan ja Olaus Magnuksen herättämän kiinnostuksen vuoksi (ja koska kirja oli arvostelukappale) päätin kuitenkin lukea kirjan. Samalla sain ruksatuksi hienon Aikamatka-haasteen Ritarit ja linnanneidot -kategorian.
| Olaus Magnuksia on kaksi. Olavi Maununpoikaa kuuluisampi oli r1500-luvun alussa vaikuttanut ruotsalainen historiotsija ja kartografi. Minäkin luulin pitkään, että kyseessä on yksi ja sama henkilö. Kiitos blogiystäville tarkkaavaisuudesta! |
Vaikutuin ja viihdyin kirjan parissa lopulta paremmin kuin alussa arvelin. Kaunisto on osaava ja alkuvoimainen kirjoittaja, ja on tehnyt historianläksynsä ihailtavan hyvin. 1400-luvun Ranska herää tekstissä eloon paikoin aivan huikealla tavalla. Keskeisen sijan saavat aistinautinnot, joita kuvaillaan häpeilemättä, oli kyse sitten suun tai alapään iloista. Ihailin myös Kauniston rikasta kieltä, voimakasta ilmaisua ja kykyä asettua hurskaan (mutta silti himokkaan) kirkonmiehen nahkoihin. Vaikka kirjan päähenkilö on hurskas ja Jumalanpelossa elävä mies, ei hänkään voi välttyä törmäämästä elämän varjopuoliin, irstauteen ja pakanallisiin tapoihin.
He seisoivat valkeiden koivujen lailla vaiti, kun suuret tulet sytytettiin joen rantaan. Joku alkoi soittaa kimeää puupilliä ja vanha mies veisasi vitkalleen pillin suruisaa säveltä käheällä äänellään. Joku toinen yhtyi lauluun. Miracle kuiskasi minulle:
"He laulavat suurista katovuosista. He muistuttavat sadonsynnyttäjille että ne ovat saaneet uhrinsa. Ja kuuntele... hedelmällisyyden laulu."
Kumea rummun ääni kuului ensin pehmeänä ja siihen yhtyi viellen valittava vonkuna. Tuon ranskalaisen avainviulun kieliä soitettiin sen kampea kääntäen, ja niin oli laulun rytmikin yksinkertainen, edestakaisin sahaava. Kansa alkoi polkea jaloillaan samaan tahtiin. Hee-hoo, hee-hoo, vielle sahasi ja pilli soitti muuttumattoman sahauksen päälle monimutkaista sävelkulkua. Mukaan yhtyivät luuttu ja kireä-ääninen nahkatorvi. Väki lauloi hee-hoo, hee-hoo ja otti joka rummun iskulla askeleen eteenpäin, askeleen taakse.
Eloon herännyt historia tuo Synnintekijään muutakin syvyyttä kuin sen, mikä löytyy haarojen välistä. Rehevien historiallisten lukuromaanien (kyllä, myös Kaari Utrion) ystäville tämä kirja on ehdottomasti suosittelemisen väärti. Milja Kaunisto tulee epäilemättä löytämään vannoutuneen lukijakuntansa, jonka ydinjoukkoon minä tosin en taida kuulua.
Summa summarum: Tämä oli maa, jossa noidat vaanivat metsissä ja himo hotkaisi miehen hurskauden suupalakseen. Tämä paikka oli kirottu muinaisilla loitsuilla. Missä olivat voimani kun niitä tarvitsin? Kuka minusta oli tullut?
Eritteissä marinoitua, helvetin lieskoissa kypsäksi käristettyä keskiaikaista hekumaa.
P.S. Synnintekijään on ehtinyt jo tutustua aika moni bloggari, ainakin nämä: Iidamari, Kirsi, Vinttikamari ja Annika. Kirja on selvästikin jakanut mielipiteitä ja herättänyt kiinnostusta, mikä on erityisen positiivsta kun kyseessä on kotimainen esikoiskirjailija.