Muumivisan vastaukset ja voittaja!

Viikko sitten tenttasin muumitietouttanne ja heitin ilmoille kymmenen raskaansarjan kuva-arvoitusta muumikirjojen maailmasta. Tehtävä osoitttautui haastavaksi, sillä kukaan vastaajista ei saanut kaikkia oikein.

Hyviä tietäjiä teistä silti löytyi, parhaimpana Sannabanana seitsemällä ja hyvänä kakkosena Jonna kuudella oikealla arvauksella taikka tiedolla.

Ja nyt sitten niihin oikeisiin vastauksiin, olkaapa hyvät:

1. Missä hän asuu? - Tiskipöydän alla. (Taikatalvi)

2. Keiden häät? - Hosulin ja Sosulin (Muumipapan urotyöt)

3. Mitä hän rakastaa? - Hiljaisuutta (Näkymätön lapsi)

4. Mitä päivää hän haluaa viettää isänpäivän sijasta? - Suurten kalojen päivää (Muumilaakson marraskuu)

5. Kenen kissa? - Sannan (Vaarallinen matka)

6. Mitä erikoista on hänen hiuksissaan? - Ne ovat siniset (Muumit ja suuri tuhotulva)

7. Mitä Nuuskamuikkunen antaa hänelle? - Nimen. (Näkymätön lapsi)

8. Kenen silmäsit? - Marabu-haikaran (Muumit ja suuri tuhotulva)

9. Missä hän on? - Majakan seinään maalatussa Muumilaaksossa (Muumipappa ja meri)

10. Mitä hän kuulee? - Saaren sydämenlyönnit (Muumipappa ja meri)

(Suluissa kirja, josta kysymys ja vastaus ovat peräisin.)

Ja sitten arvonnan voittajaan. Onnetar taisi hieman vetää kotiin muumilaaksoon, sillä voittoarvan haltija on muumeista vanha tuttu:

... eli paljosti onnea, Sanna!

Laitathan yhteystietosi osoitteeseen elmailona ät gmail.com palkintosi postitusta varten.

Kiitos myös kaikille muille vastanneille. Ensi vuonna onkin Janssonin juhlavuosi, joten vielä on aikaa treenata itsensä juhlakuntoon ennen varsinaisia kemuja :D

Tove Janssonin syntymäpäivänä: Suuri muumivisa

Hyvää Tove Janssonin syntymäpäivää! Ensi vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta suuren muumitaiteilijan syntymästä. Ottakaamme varaslähtö juhlavuoteen ja alkakaamme muumikunnon nostatus jo nyt! Juhlapäivän kunniaksi laadin leikkimielisen visan muumikirjojen maailmoista. (En ottanut sarjakuvia mukaan, kuvakirjat ja novellit kyllä.) Luntatakin saa, jos tarvetta ilmenee & aikaa ja innostusta riittää. Ja eipä sitten muuta kuin menoksi:

1. Missä hän asuu?

2. Keiden häät?

3. Mitä hän rakastaa?

4. Mitä päivää hän haluaa viettää isänpäivän sijasta? 

5. Kenen kissa?

6. Mitä erikoista on hänen hiuksissaan?

7. Mitä Nuuskamuikkunen antaa hänelle? 

8. Kenen silmäsit?

9. Missä hän on?

10. Mitä hän kuulee?

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan pieni, muumiaiheinen yllätyspalkinto. Paljastan vastaukset ja suoritan arvonnan 15. 8. eli siihen asti on aikaa arvata,tietää tai ottaa selvää. Vastaukset voi jättää kommenttilootaan, josta ne ilolla poimin.

Jätänpä teidät nyt rauhassa vastailemaan, toivotan hyvää muistia ja muumimaisen mukavaa päivää! Voikaa hyvin ja pitäkää hauskaa, sillä muumimamman sanoin: "kaikki hauska on hyväksi vatsalle".

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Hän laskeutui selälleen sammalikkoon ja katsoi kevättaivaalle, joka oli laelta kirkkaan sininen ja puiden latvojen yläpuolelta merenvihreä. Ja hänen kevätlaulunsa alkoi liikehtiä jossain hatun alla. Siinä oli yksi osa odotusta ja kaksi osaa kevätkaihoa ja loput hillitöntä yksinolon hurmaa.

             (Kevätlaulu)

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Alkuteos: Det osynliga barnet, 1962

WSOY 1962

Suomentanut: Laila Järvinen

Viljonkka uskoo onnettomuuksiin, hemuli rakastaa hiljaisuutta mutta päätyy huvipuistoon töihin. Pitkästynyt Muumipappa lähtee selvittämään hattivattien salaisuutta, Nuuskamuikkusen kevätrauhaa häiritsee nimetön ihailija. Ja eräänä päivänä Tuutikki tuo muumien luo pikkutytön, joka häijyn tätinsä luona on muuttunut näkymättömäksi. Onneksi muumimamma löytää viisaan isoäitinsä muistiinpanoista ohjeen, mitä tehdä kun tuttavat tulevat sumuisiksi ja heitä on vaikea nähdä. 

Tove Janssonin muuminovellit ovat hauskoja, vakavia, mietteliäitä ja tarkkanäköisiä tarinoita - todellisia klassikoita, joilla on sanottavaa sekä lapsille että aikuisille.

Ja sitten homssu pysähtyi aivan hiljaa luhtaniitylle ja kuunteli.

Jossain kaukana lähtivät kummitusvaunut vierimään, ne iskivät punaista tulta yli varvikon, ne kitisivät ja natisivat ja kulkivat yhä hurjempaa vauhtia.

- Sinun ei olisi pitänyt koskaan kuvitella sellaisia olevankaan, homssu sanoi itsekseen. - Siinä ne nyt ovat. Juokse!

              (Kamala tarina)

Kunpa olisikin saanut puhua, se esti niin hyvin ajattelemasta. Eikä asia sillä parantunut, että luopui suurista vaarallisista ajatuksista ja yritti pelastautua pienten ja ystävällisten ajatusten pariin. Silloin hattivatit saattoivat luulla erehtyneensä hänestä ja arvella, että hän olikin vain tavallinen kuisti-isä...

Tarinautti lokikirjaan: Näkymättömän lapsen novellit jaksavat ihastuttaa vuodesta toiseen. Vanhat suosikkini (Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, Kevätlaulu ja Kuusi) ovat edelleen yhtä ihania kuin muistin. Joka lukukerralla olen lisäksi löytänyt uuden lempparin. Tällä kertaa sellaisiksi nousivat Kamala tarina sekä Hemuli joka rakasti hiljaisuutta. (Varsinkin jälkimmäisen ymmärtämistä edesauttoi suuresti hiljattain lukemani väitöskirja Vilijonkka ikkunassa, jonka älykäs analyysi sai näkemään hemulia repivän sisäisen ristivedon entistä kirkkaammassa ymmärryksen valossa.)

Kadonnut kirjava maailma: puuta, silkkiä, teräslankaa, paperia ja ruostunutta rautaa. Se tuijotti surullisena ja odottaen hemulia, ja tämä tuijotti vastaan pakokauhun vallassa. 

(Hemuli joka rakasti hiljaisuutta)

Tarinoitten perusvire on filosofinen ja jokseenkin totinen. Vakavuutta kuitenkin keventää Janssonille tyypillinen komiikka, ja muutamissa tarinoissa myös irrotellaan kunnolla. Kertomuksista hilpein ja suloisin on kokoelman päättävä Kuusi, jossa hemulit ja muut ovat ymmärtäneet koko joulun ihan väärin.

- Sinä olet kyllä ensimmäinen jonka mielestä joulu on hauska, sanoi muumipappa. - Etkö sinä ollenkaan pelkää mitä tapahtuu kun se tulee?

(Kuusi)

Luin kokoelman tarinat myös 6-vuotiaalle tytölleni. Hän piti niistä kaikista. Suurimman suosion saivat Sedrik, Kuusi ja Kamala tarina - sekä tietysti Kertomus näkymättömästä lapsesta. Ninnin muodonmuutos jaksoi kiinnostaa lapsukaista niin, että luimme tarinan peräti kolmesti!

Summa summarum: Hänen oma myrskynsä oli aina kauhein, mutta niinhän oli aina ollut. Ja syvällä sisimmässään Vilijonkka oli hiukan ylpeä onnettomuuksistaan, jotka olivat yksinomaan hänen.

Tove Jansson: Taikatalvi

- Laula sinä vain, mutisi Muumipeikko vihaisena ja itkuun pillahtamaisillaan. - Laula inhottavasta talvesta, jossa on vain mustaa jäätä ja epäystävällisiä lumihevosia ja olioita, jotka eivät koskaan tule näkyviin, vaan piiloutuvat ja ovat kummallisia! Hän tallusti eteenpäin rinnettä ylös potkien lunta mennessään, kyynelet jäätyivät hänen kuonolleen, ja äkkiä hän alkoi laulaa omaa lauluaan. 

Hän hoilasi ja huusi minkä jaksoi, että Tuu-Tikki kuulisi hänen äänensä ja harmistuisi.

Tove Jansson: Taikatalvi

Alkuteos: Trollvinter, 1957

Suomentanut: Laila Järvinen

On tammikuun alku. Muumipeikko ja hänen perheensä ovat syvässä talviunessa maha täynnä kuusenneulasia, kuten muumipeikkojen kuuluukin. Mutta kesken kaiken tapahtuu jotain ennenkuulumatonta: Muumipeikko herää, eikä enää saa unta. 

Kotilaakso on muuttunut oudoksi ja pelottavaksi, ja talvi on täynnä salaperäisiä olentoja. Muumipeikko kaipaa kesää, mutta pikkuhiljaa hän tutustuu talveen ja löytää siinä piilevän kauneuden. Ja kun kevät viimein tulee ja muu perhe herää, on Muumipeikko kokonaista talvea rikkaammpi.

Muutama päivä oravan hautajaisten jälkeen Muumipeikko huomasi, että joku oli pihistänyt vajasta turvetta.

Tarinautti lokikirjaan: Blogiani seuranneille ei enää liene yllätys, että rakastan Muumilaakson väkeä. Taikatalvi on aina ollut yksi suosikeistani muumikirjojen joukossa, eikä tilanne näytä näin aikuisiälläkään muuttuneen miksikään: talvinen muumitarina oli yhtä lumoava kuin ennenkin. Lukunautintoa syvensi vastikään lukemani väitöskirja Vilijonkka ikkunassa, josta sain lisäeväitä Janssonin kuvien ja tekstien hienovaraisten hienouksien huomaamiseen.

Myös 6-vuotias tyttäreni ihastui Taikatalveen, vaikkei se olekaan yhtä hilpeä kuin aiemmin lukemamme muumit. Hieman hämmästyinkin sitä, että tyttö ei kokenut kirjaa lainkaan ahdistavaksi, vaan kuunteli kirkkain silmin myös pelottavat ja / tai surulliset kohdat (kuten jäärouvan tulon, oravan kuoleman ja mörön.) Kaikkein paras kohta tyttären mielestä oli kuitenkin se, kun merestä lähtivät jäät ja Muumipeikko putosi veteen :D

Muumipeikko ajatteli: Se on hyvä. Perhettään täytyy toisinaan tuulettaa.

Aurinko tuli aamuisin yhä kauemmaksi salonkiin ja valaisi hämmästyneenä hämähäkiverkkoja ja pölypalleroita. Muumipeikon oli tapana viedä kuistille kaikkein suurimmat pölypallerot, jotka olivat kiertyneet pyöreiksi ja persoonallisiksi. Mutta pienet saivat lentää miten halusivat.

Iltapäivällä maa lämpeni eteläisen ikkunan alla. Mullassa alettiin liikehtiä: ruskeat sipulit halkeilivat ja pienet juuririhmat imivät innokkaasti sulavaa lunta. 

Ja eräänä tuulisena päivänä juuri ennen hämärän tuloa kuului mereltä valtava, majesteettinen rysähdys.

- Jaha, sanoi Tuu-Tikki ja laski teekupin pöydälle. - Nyt alkavat kevätjyrähdykset.

Summa summarum: - Nyt minulla on kaikki, Muumipeikko sanoi itsekseen. - Minulla on koko vuosi. Talvikin. Ensimmäinen "vakavampi" muumikirja pienen peikon suuresta seikkailusta talven ihmemaassa.

Sirke Happonen: Vilijonkka ikkunassa. Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike.

Kuvassa myrsky tulee vasemmalta niin kuin sisäisen vaaran, henkilöön liittyvän ongelman tai fantasioinnin on kuvitustaiteessa usein havaittu tekevän. Korostuu tuulen suunta,  liike ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle, ja Vilijonkalla on tanssillinen asento. Hänen silmissään kuvastuu kauhu ja hame lepattaa. Vartalon asento on kuitenkin entistä rohkeampi ja kokonaisvaltaisempi, aktiivinen ojentuminen eli release. ---sirpaleiden lennellessä Vilijonkan hahmossa näkyy uhmakas muutos: alistunut, kyyryinen asento on poissa ja hän seisoo suorana vaarasta huolimatta. Ojennus on korostuneen esteettinen: ylhäälle nostetut kädet eivät varsinaisesti suojaa kasvoja sen enempää kuin rintakehää, ja toinen käsistä kaartuu osaksi myrskyn suuntaa. Vilijonkka pelkää, mutta nauttii.

Sirke Happonen: Vilijonkka ikkunassa. Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike.
WSOY 2007

Muumimaailman luoja Tove Jansson oli monipuolinen taiteilija, jonka kerronnassa visuaalisuus ja dynaamisuus kietoutuvat luonteenomaisella tavalla yhteen, kummankaan syömättä elintilaa toiselta. Muumikirjoja on kuitenkin tutkittu tähän mennessä lähinnä kirjallisuutena tai vaihtoehtoisesti kuvataiteen kehyksissä. Sirke Happosen väitöskirjan lähtökohtana sen sijaan on ottaa tasaveroisina huomioon molemmat, ja tarkastella muumiteoksia kokonaisuutena, osana sekä kirjallisuuden että kuvataiteen genrejä.

Aiempien muumikirjojen teksteissä on enemmän kohtia, joissa henkilöhahmo tarkastelee maisemaa pysähtyneestä katseluasetelmasta, ikään kuin kehyksien rajoissa. Myöhemmissä kirjoissa tilaa ja hahmoa on vaikeampi erottaa toisistaan. Tilan koristeleva funktio pienenee, kun tilasta tulee yhä enemmän voima, joka kulkee hahmon läpi ja muuttaa tätä, usein pysyvästi --- 

Saman tekijän Muumioppaaseen verrattuna Viljonkka ikkunassa on haastavampi, hidaslukuisempi ja tiiviimpi. Tieteellistä tekstiä pelkäämättömälle kirja on kuitenkin palkitseva kokemus.  Lukijaa hemmotellaan runsailla kurkistuksilla taiteilijan luonnoskirjaan, muistiinpanoihin ja mietteisiin. Janssonin luonnokset paljastavat, kuinka paljon voi muutamalla asennon yksityiskohdalla sanoa. Jopa nopeasti hutaistulta näyttävät Muumilaakson marraskuun vinjettikuvat on itse asiassa huolella suunniteltu, ja jokaisen viivan paikka on tarkkaan harkittu.

Janssonin luonnoksia novelliin Maailman viimeinen lohikäärme (Kokoelmassa Näkymätön lapsi)

Paitsi äidin kuvittajantyön seuraaminen läheltä, Tove Janssonin lähtöasetelmiin kuvakirjailijana ja kuvittajana vaikuttivat erityisesti muutamat kuvittajat ja heidän ratkaisunsa. Esikuviensa teoksista Jansson näyttää nostavan tietyt aihepiirit, joita hän omissa töissään muuntelee: merkittävimpiä näistä ovat kukat, metsä ja kauhu. Jansson ihaili mm. Elsa Beskowia ja John Baueria, jonka "loputtoman metsän" idea näkyy hänenkin kuvissaan.

Tove Janssonin ja John Bauerin näkemys samasta aiheesta

För att en skog ska bli tillräcklickt stor tar man inte med trädtopparna och ingen himmel. Bara raka, mycket tjocka stammar som stiger rätt upp. Marken är mjuka kullar längre och längre bort, mindre och mindre tills skogen är ändlös.

(~Jansson: Havsvikarna~)

Tarinautti lokikirjaan: Olen tänä keväänä jälleen innostunut lukemaan Muumeja. Sirke Happosen Muumiopas avasi uusia ikkunoita muumien maailmaan, ja koska jäin janoamaan niitä lisää, hankin hetipuoleen käsiini myös tämän. (Kiitos Valkoiselle kirahville vinkistä!)

Täytyy sanoa, että kun kirjastovirkailija otti tämän järkäleen hyllystä, ensireaktioni oli lievä järkytys. Huomasin epäileväni, voiko tästä aiheesta venyttämättä saada näin paksun kirjan?? Mutta voi mikä ilo onkaan joskus olla väärässä! Enää en epäile, etteikö aiheesta saisi paksummankin opuksen. Ja vaikka kyseessä on väitöskirja, en alkuun päästyäni edes kokenut tieteellistä tekstiä vaikeaselkoisena tai raskaana. Luin tätä hartaasti kuin Doren raamattua (joka myös on innoittanut Janssonia), ja pysähtelin pitkäksi aikaa tutkiskelemaan kuvien kertomaa. Kuvanlukutaitoni kasvoi kohisten, samoin Janssonia kohtaan tuntemani arvostus. Tove Jansson on aiemmin ollut minulle tuttu lähinnä kirjailijana, hänen kuvittajantöistään tiesin vähän. Tämän kirjan myötä sain tutustua myös hänen kuvataiteeseensa, joita kirjassa oli ihanan paljon ihanan suurina kuvina. 

Varhaiset hattivatit / Tidiga hatifnatter

Kiehtovaa oli myös lukea muumimaailman muuttumisesta vuosikymmenten saatossa. Alkupuolen hilpeät seikkailut maisemallisine ja jokseenkin staattisine kuvineen vaihtuvat myöhemmissä muumiteoksissa pikkuhiljaa yhä dynaamisempaan tyyliin, jossa keskiössä on henkinen sisäinen tapahtuminen, ja siitä kumpuava liike. Jansson myös itse myöhemmin muokkasi alkupään kirjoja uuteen tyyliinsä sopivammaksi: koloristisuuden ja pitkien kuvailujaksojen tilalle tuli pelkistetympi kerronta, eivätkä henkilöhahmotkaan säästyneet muutoksen tuulilta. Jansson uudisti myös kirjan kuvat, siirtyi laveerauksesta tussitöihin ja muutteli kuvien yksityiskohtia harkiten. (Suomennos on tehty väliversiosta, samoin kuin englanninkielinen käännös.)

Eniten muuttuu Nuuskamuikkunen, joka Muumipeikko ja pyrstötähti-kirjan eri versioissa saa jokseenkin erilaisen perusvireen ja -luonteen. Toisin kuin myöhempien kirjojen hieman jurottava erakko, varhainen Nuuskamuikkunen on kiihkeä, nuori taiteilija, joka on innostunut saamaan vieraita. --- Muikkusen vuorosanat ovat huutomerkkien läikittämiä - hänellä on suoranainen puheripuli, joka myöhemmin muuttuu tarinoinniksi omista seikkailuista.

Lukijoiden riemuksi (tai harmiksi) kirjassa on runsaasti myös ruotsinkielisiä katkelmia muumikirjoista ja muista Janssonin teksteistä. Vaikka Happonen tiivistää lainausten keskeisimmän asiasisällön myös suomeksi, saa sitaateista ylivoimaisesti eniten irti, jos osaa ja uskaltaa lukea ruotsia. Esimerkiksi Muumipeikko ja Pyrstötähti -kirjan eri versioista oli valaisevaa lukea alkukielisiä katkelmia. 

Esi-isä taulussa ja vilijonkka ikkunassa (Trollvinter, 1957)

Summa summarum: Hemulikollektiivin ääntä voisi kuvailla solipsistiseksi, koska se ei pysty reagoimaan kuin itseensä eikä voi käsittää toista erillisenä subjektina, olentona jolla voi olla toisenlainen subjektipositio. Hemulien käsitys henkilöiden välisestä suhteesta on karuselli, jonka vauhdissa jokainen pysyy: villisti kiljuen ja koskaan kohtaamatta.  

Antoisa, muumisuhteen mullistava analyysi, jota lämmöllä suosittelen kaikille kuvakirjataiteesta kiinnostuneille sekä akateemista kieltä kavahtamattomille muumiteosten ystävälle.

P.S. Tämä on neljäs etappini "tutkimusmatkallani" Kansankynttiläin kokoontumisajoja kohti. Kategoria Kuvataide, musiikki, tanssi yms. on täten merkitty vallatuksi.

TTT: Pieniä iloja ja vaikeita kysymyksiä

(Kuva: Kirsten Bailey)

Sain Aili-mummolta, Katjalta ja Valkoiselta kirahvilta kivan haasteen kertoa kymmenen lempiasiaani. Päätin tehdä sen listaamalla pieniä iloja, joista nautin ja joita tarvitsen pysyäkseni pystypäisenä arjen melskeissä. Kiitos haastajille!

1. Kävelyt, mielellään pitkät. Yksin tai seurassa, mutta vain jos seura on hyvää. Tähdet tai kuutamo ovat iso plussa.

2.Sade. Mitä rankempi, sen parempi. Sateenvarjo on välttämättömyys, ei niinkään suojan vaan tunnelman tähden.

3.Juhlat. Olen niitä, jotka eivät jätä käyttämättä tekosyytä juhlaan. Jos ei kellään satu olemaan synttäreitä, voi pistää pystyyn vaikka kevään ensimmäisen västäräkin näkijäiset, tai juhlia kadonneen käsilaukun löytymistä, tai mitä nyt tuleekaan mieleen. 

4. Vieraskieliset sanat. Olen aina rakastanut kielten oppimista, hamstraan sanakirjoja ja selailen niitä vaikka bussissa. Kiroilukin on hauskempaa vierailla kielillä: Donnerwetter! Sacrebleu! Spucatum tauri! 

5. Musiikki. Piristää tai rauhoittaa, ilahduttaa tai lohduttaa tarpeen ja musiikkivalinnan mukaan. Yksi suosikkisoittimistani on tinapilli, jossa on sekin hyvä puoli että se ei paina yhtä paljon kuin flyygeli, joten ulkoilmakonsertit on helpompi improvisoida, vaikkei olisikaan Elmo.

6. Elävä tuli. Juhannuskokko, pääsiäiskokko, nuotiokahvit, takkatuli tai kiuas. Ainakin pari kertaa vuodessa on päästävä pilkkomaan polttopuita, ja seuraavana päivänä ei millään raskisi pestä savulle tuoksuvia vaatteita!

7. Leikiksi lyöminen. "Emme lopeta leikkimistä sen johdosta, että vanhenemme - vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen." Onneksi minulla on peräti kolme pientä "personal traineria", joiden ansiosta en ole vielä unohtanut hulluttelun jaloa taitoa.

8. Kauniit maisemat. Jotta maisema olisi kaunis, sen tulee kumpuilla ja siinä on oltava vettä. Parasta on tietysti, jos maisemaan voi kävellä sisään, mutta aitojen maisemien puutteessa maisemakuvatkin käyvät.

9. Nokoset. Uni paras lääke on - ja unista suloisimmat ovat päiväunet! Omenapuun alla torkkumiset olen suosiolla jättänyt nuoremmille ja notkeammille, mutta jos ikkunan takana on kesäinen puutarha taikka metsä, on suotavaa jättää ikkuna auki ja nukahtaa lintujen lauluun.

10. Lukeminen. Miksi murjottaa, märmättää tai muuten vain murtaa mustoa haventa, kun voi tarttua hyvään kirjaan ja kadota sen kansien väliin?

"Kaupan päälle" sain Valkoiselta kirahvilta 11 ihanan kinkkistä kysymystä:

1. Milloin olet parhaimmillasi?

- Kun saan päästää mielikuvitukseni valloilleen / valjastaa sen käyttöön. Tosin silloin taidan olla myös pahimmoillani! ;D

2. Missä viihdyt?

-Kaikkialla, missä on luonnonkaunista ja/tai samanhenkistä, sopivan hullua seuraa.

3. Minne olet aina halunnut matkustaa?

- Vaikka minne! Esimerkiksi Turkkiin, Islantiin ja Nepaliin. Yksi unelmistani on myös matkustaa Hurtigruten-laivalla Norjan rannikkoa Kirkkoniemestä Bergeniin.

4. Miksi luet?

- Lukeminen on minun tapani kasvattaa siivet ja juuret.

5. Mihin kirjan maailmaan olet uppoutunut viimeksi?

- Muumilaaksoon. (Kuten kuvista näkyy.)

6. Miten matkustat mieluiten?

-Juuri nyt nojatuolimatkaillen, tosin lähinnä käytännön syistä. Olen vannoutunut omatoimimatkailija, pakettimatkoilta minua ei löydä.

7. Kenet kirjallisen esikuvan haluaisit tavata?

-Tietysti Tove Janssonin! (Vietän parhaillaan epävirallista teemakevättä Janssonin tuotannon parissa, enkä taida päästä hänestä irti vielä hyvään toviin.)

8. Mitä hänelle sanoisit?

- Kysyisin, kuinka hän tuli keksineeksi hattivatit ja onko niillä todellakin taipumusta poliittiseen epävakaisuuteen.

9. Mikä on kirja ylitse muiden?

-Kun luin kysymyksen, ajattelin ensin että pistipä pahan. Mutta sitten muistinkin, että Muumipappaan ja mereen palaan yhä uudelleen.

10. Mistä aiheesta haluat lukea seuraavaksi?

-Ööh, vaikka mistä... sehän se tässä ongelma onkin! Juuri nyt olen innostunut historiasta. Luovutetussa Karjalassa olisi kiehtovaa piipahtaa hirveän pitkästä aikaa.

11. Kuka kirjan päähenkilö on osa sinua?

- *Miettiimiettii* Tosi moni pikkuisen, aika harva täysin. Mutta vastaan: Homssu. Pieni olento, jolla on suuri ja yllättävän voimakas mielikuvitus, osui ja upposi jo teini-iässä, ja yhä vieläkin muumeja santsaillessa huomaan kokevani homssut erityisen läheisiksi ja rakkaiksi.

Näihinkin voivat haastetut (tai ketkä tahansa) vastata, jos haluavat... ja osaavat. Itse meinasin kokonaan juuttua ensimmäiseen ja viimeiseen kysymykseen.

Millimollilta sain toiset 11 kysymystä. Vastaanpa samaan syssyyn myös niihin, eli näihin:

1. Vihreä vai keltainen? Miksi? - Juuri nyt keltainen. O sole mio!
2. Jos saisit valita yhden materialistisen asian itsellesi ilmaiseksi, mikä se olisi? Oman muumitalon ja pari hehtaaria Muumilaaksoa.
3. Mitä kirjaa et ikinä suosittelisi kenellekään? Ei ikinä saa sanoa "ei ikinä", mutta Disneyn elokuvista tehdyt surkeat kirjalyhennelmät eivät juuri kirjallisilla ansioillaan ylpeile. Maailma on pullollaan oikeasti hienoja kirjoja lapsille, en siis näe mitään syytä suositella näitä "kirjallisia trailereita".
4. Paras lukemiseen liittyvä muistosi? Niitä on monta! Mutta yksi parhaista on, kun äiti luki minulle ja veljelleni ääneen Volter Kilven "Alastalon salissa".
5. Mitä sinulla yleensä on ylläsi, kun luet? Kotivaatteet tai yöasu.
6. Anna vai Emilia? Molemmat, mutta vielä mieluummin Emilia.
7. Lempiruokasi? Poronkäristys, muussi ja puolukkahillo.
8. Mille viimeksi nauroit? Lasteni hassutteluille.
9. Lempisanasi? Sisäolento ja ulkotulento. Muuten olen sitä mieltä, että inessiivi ja allatiivi on keksiitty vain koululaisten kiusaksi. Pärjäisin myös abessiinitta, siitä ei vajantoni pahenisi. Ja pluskvamperfekti on vihoviimeinen turhake. Entispäättymä oli ollut paljon parempi.
10. Keksi kolme asiaa, miksi sähköinen lukulaite olisi parempi kuin perinteinen kirja. Öh? No höh, en taida keksiä kuin yhden: e-kirjat eivät kasaannu kaatuileviksi lukemattomien pinoiksi :)
11. Ihastutko koskaan kirjan henkilöihin? Nuorempana useinkin. Lukiossa rakastuin Aragorniin, sen jälkeen en ole tainnut olla kovin korviani myöten pihkassa romaanihenkilöön.

Nämä haasteet ovat kiertäneet niin monilla, etten tällä kertaa pistä sitä eteenpäin. Toki tämän saa halutessaan poimia mukaan kuka haluaa :)