TTT: Luontokirjoja lapsille

Terveisiä kesätauolta! Näin on käynyt ennenkin: talvisin olen luku-ja blogitoukka, kesän korvalla kuoriudun ulko-olennoksi enkä juurikaan netissä notku. Tänä kesänä ulkoilua on entistäkin enemmän, perustin näet pihapiirin lapsille kesäluontokerhon ja leijonanosa lukemisistani liittyykin juuri nyt siihen. Jotta blogissani tapahtuisi edes jotakin, esittelen parhaat löydökseni iloksi & inpiraatioksi muillekin. Tämän tiistain Top Ten, olkaahan hyviä ja tehkää hyvin:

1. Ina Manninen: Kissankukka. WSOY  2008

Kesä on alussa, ja äidin syntymäpäivä lähestyy eikä Reeta vielä ole keksinyt äidille lahjaa. Naapurin Kerkko-kissan avulla Reeta alkaa hoitaa kompostista löytynyttä ruukkukukan raatoa - jospa se vielä alkaisi kasvaa ja  siitä saisi upean synttäriyllätyksen äidille! Pienen puutarhurin kesä on pian puuhaa täynnä: on kitkettävä, kasteltava ja jopa käytävä kalassa, jotta kukka saisi voimaa kasvaa. Ja kun ärsyttävä pikkuveli vielä pistää rikkansa rokkaan, ei kommelluksilta tietenkään vältytä.

Kissankukka on suloinen, hauska ja lämminhenkinen puutarhatarina, jonka kaunis ja oivaltava kuvitus lumosi lukijan. Huumoripitoiset käänteet taas pitivät huolen siitä, että hulivilihummarityttömmekin viihtyi tarinan parissa.

- Tämä on kyllä ensimmäinen kalaa syövä kasvi, jonka olen nähnyt, Reeta puhisi.

- Saat nähdä että kasvisi kasvaa hienosti, kissa vakuutti. - Mutta kastella kukkaa pitää joka päivä ellei sada.

2. Metsämarja Aittokoski & Elli Vuorinen: Lennä Pikkuli, lennä! Aurinko Kustannus, 2011

Pikkuli on Lintusen perheen kuopus, poikasparven pienin ja heiveröisin, joka ei osaa edes kuoriutua munasta ilman apua. Kaikki muukin on kovin vaikeaa: madot ovat sille aivan liian suuria, ja lentämistä Pikkuli ei varmasti opi ikinä. Mitä jos Pikkuli ei opi lentämään ennen syksyn muuttomatkaa? Ja olisiko sittenkin jotakin, jossa Pikkuli on tietämättään toisia parempi?

"Minä en opi mitään, en ikinä", se huokaisee. "Voin saman tien painua metsän uumeniin ja unohtua sinne!"

Elli Vuorisen veikeä kuvitus kruunaa viisaan tarinan, joka tutustuttaa lukijansa linnunpoikasten varttumiseen ja muistuttaa myös siitä, että ei kannata vertailla itseään muihin. Kirjasta oli silminnähtävää lohtua ja kannustusta myös kuusivuotiaallemme, jota huolestuttaa oppiiko hän ikinä lukemaan - ainakaan yhtä hyvin kuin kaksi vuotta vanhempi toverinsa.

3. Suvi Vanhanen & Laila Nevakivi: Lapsen oma luontokirja. Minerva 2009

Metsänhaltia Miihkali vie lapset lumoavalle "aikamatkalle" suomalaiseen luontoon. Kirja seuraa Miihkalin puuhia keväästä talveen, ja tutuksi tulevat niin kummitustuomet kuin raatihuoneen siivekkäät rakastavaiset. Tarinan myötä esitellään kuin vahingossa vaikuttava määrä eläin- ja kasvilajeja, ilman että liikaa tulisi biologian oppitunti mieleen.  Nevakiven sympaattinen ja selkeä kuvitustyyli vetoaa lapsiin värikkyydellään ja hyväntuulisuudellaan, aikuinen taas arvostaa lajikuvien oikeellisuutta.

Perhospuutarha on nyt auki vieraille, päivin ja öin. Hämärän tultua lehahtavat yökköset ja kiitäjät esiin. Taskulamppu kourassaan Miihkali hiipii syreenipensaan juurelle. Se on päättänyt selvittää, ovatko upeat kiitäjät unta vai totta.

4. Iiris Kalliola: Citykettu ja muita taajaman eläimiä. WSOY 2003

Asuitpa missä hyvänsä, luontoa tarkkaillaksesi sinun ei tarvitse mennä kauas. Citykettu ja muita taajaman eläimiä esittelee kiinnostavasti ja yleistajuisesti niin pihan, puiston, rakennusten kuin muidenkin urbaanien ympäristöjen luonteenomaisia asukkaita. Tiesitkö, että lepakot lentävät kämmenillään? Onko tilhi koko ajan ihan käkenä käyneitä pihlajanmarjoja popsittuaan? Ja keitä kaikkia asuukaan alivuokralaisina muurahaisten keossa? 

Runsaiden värivalokuvien lisäksi kirjaa piristävät Tarja Lapintien pirteät piirroskuvat, jotka ainakin minulle kruunasivat kirjan.

5. Dawn Isaac: Puutarhapuuhaa lapsille. Kustannus-Mäkelä 2013

Puutarhapuuhaa lapsille sopii lapsen ensimmäiseksi puutarhakirjaksi. Hauskat ja jännittävät tehtävät sisältävät laajan kirjon askartelusta kasvaviin projekteihin: tee kaverille kasvava synttärikortti, kumisaappasta kukkaruukku tai ötököille hotelli. Tai mitä jos kasvattaisit ikioman taikaympyrän tanssipaikaksi keijuille? Tämä kirja saa haaveilemaan, että meillä olisi isompi piha! Tämä kirja on melkeinpä must, jos tykkäät möyriä mullassa ja tahdot saada lapsetkin mukaasi möyrimään. (Kirjasta löytyy onneksi myös kosolti ideoita pihattomille: aikuisen avulla syntyy monenlaista mukavaa vaikkapa parvekkeen tai ikkunalaudan iloksi.)

6. Walt Disney: Räpylät mullassa. Ankkalinnan puutarhakirja. (Duckburg Gardening Book, 2013)

 

Mitä jos ryhtyisit puutarhuriksi? Kasvata kauniita kukkasia tai istuta ikioma keittiöpuutarha - tomaatteja, papuja tai vaikkapa mansikoita. Opas neuvoo kädestä pitäen kasvimaan perustamista ja hoitoa: mistä tunnistan rikkaruohot? Entä miten houkuttelen puutarhaani hyödyllisiä hyönteisiä? 

Sarjakuvien ryydittämä nuoren puutarhurin opas on passeli vähän isommille lapsille - ja onpa siitä iloa & hyötyä myös kaltaiselleni aikuiselle, jolla on viherpeukalo keskellä kämmentä.

7. Lind, Jonsson & Fagerberg: Oma kasvioni. Otava 1998.

Jos kotoa löytyy vain yksi kasvikirja, soisin sen olevan tämä. Oma kasvioni tarjoaa tietoa tutuista kasveista niin lapsille kuin meille vähän isommillekin. Ahaa- ja ohoo-elämyksiä varmasti riittää kaikille tämän viehättävän vanhanaikaisen kirjan parissa: miksi keto-orvokkia sanotaan äitipuolenkukaksi? Ja minkä kasvin juurta kannattaa pureskella, kun armoton lakritsanhimo iskee?

Lukemaan houkuttelevat ja usein aika vauhdikkaatkin otsikot saanevat myös poikalapset höristämään korviaan: "Mesiangervon haju huijaa", "verikurjenpolvi sylkee siemeniä", "pietaryrtti, muumiot ja madot".

8. Stefan Casta & Maj Fagerberg: Kimalaisen kukkamaa. Lasten parhaat kirjat 1992.

Tämä kirja oli niin ihana, että bongattuani sen kirjastosta se oli pakko ostaa ihan omaksi! Valloittava "kesäpäiväkirja" kukkaniityn vuodenkierrosta vie meidät maan alle kimalaisten pesiin, tutustuttaa kedon kukkasiin ja kertoo myös, mitä kukkaniityn asukkaat tekevät talvisin. 

Tämän kirjan myötä meilläkin lasten vihaamat "ampparit" saivat ainakin hetkellisen armon tenavien silmissä - tosin kukaan meistä ei vielä ole toistaiseksi tohtinut kokeilla kimalaisen silittämistä, vaikka sekin on kuulemma leppoisan pörriäisen kanssa mahdollista :D

9. Mystisen liskon etsijät. Luontotehtäviä ja tarinoita. Luonto-Liitto 2009

Pimeäretkiä, lumottuja saaria, valopuita ja mystisen liskon metsästystä. Luonto-Liiton julkaisema ja myymä Mystisen liskon etsijät on tieto-, tarina- ja tehtäväkirja, joka houkuttelee lapset luontoharrastuksen pariin ja innostaa myös perustamaan oman ympäristöetsivätoimiston. (Meilläkin on sellainen, nimeltään Noitanirkot erään elintavoiltaan jännittävän yöperhosen mukaan.)

10. Mika Myllyneva ja Kirsti Tallila: Enni ja metsän puut. Kustannusosakeyhtiön Kureeri,  2006

Enni katselee metsän puita ja pohtii, millaista olisi olla joku niistä. Ennin mukana pieni lukija tutustuu tavallisiin puihimme pajusta pihlajaan ja vaahterasta mäntyyn. Pieniin käsiin sopiva kirja kulkee kätevästi mukana vaikka repussa.

Kirjan idea on  mainio. Roolileikki-ikäiset lapseni rakastavat jossittelua: jos olisit puu, olisitko mieluummin suora ja korkea kuusi vai hento ja herkkä koivu? Tallilan kaunis kuvitus tekee kirjasta oikean lukunautinnon, vaikka ontuva riimittely alussa hieman häiritsi ylikriittistä aikuista. Kun hieman hölläsin pipoani, huomasin itsekin innoissani pohtivani, viihtyisinkö paremmin monimutkaisena leppänä vai pajunkissoja taikovana pajuna ;)

Listaa olisi ollut helppo jatkaa, mutta pitäydyn tällä kertaa kymmenessä. Onko teillä omia suosikkeja lasten luontokirjojen joukossa? Kuumat vinkit ovat aina tervetulleita, kesää ja kerhoa kun kestää vielä pitkään :)

P.S. Näiden myötä nappasin samalla huikeat 8 pistettä "kansankynttiläin kokoontumisajot"-tietokirjahaasteessa! (Tosin kategoria taitaa olla kaikilla sama, eli luonto ja ympäristö.) Niin tai näin, tämän kesän jälkeen totisesti luulen luonnosta vähemmän.)

Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla

Puisella naisella oli neljä käsivartta, jotka osoittivat määrätietoisesti eri suuntiin. Itään, Syyskuun tulosuuntaan, osoittavan käsivarren sisäsivulle oli kaiverrettu syvin, tyylikkäin kirjaimin: 

MENETÄ SUUNTASI

Pohjoinen käsivarsi osoitti kallioiden huipulle, ja siinä luki:

MENETÄ HENKESI

Eteläinen käsivarsi osoitti merelle, ja siinä luki:

MENETÄ JÄRKESI

Ja läntinen käsivarsi osoitti kohti pientä niemeä, jonne kultainen ranta päättyi, ja siinä luki:

MENETÄ SYDÄMESI

Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla
Alkuteos: The Girl Who Circumnavigated Fairyland In a Ship of Her Own Making
Kuvittanut: Ana Juan
Suomentanut: Sarianna Silvonen
Gummerus 2013

Syyskuu on kaksitoistavuotias tyttö, jonka äiti korjaa koneita ja isä on sodassa. Syyskuu itse viettää tylsää ja mitätöntä elämää, kunnes Satumaasta saapuva Vihreä tuuli vie hänet mukanaan lumottuun maailmaan.

Satumaassa Syyskuun on valittava suuntansa, ja hänen valintansa vievät hänet seikkailuun, jossa hän särkee sydämensä ja kadottaa varjonsa. Matkallaan hän saa myös ystäviä: louhikäärme Allun ja maridipoika Lauantain, kolme noitaa ja saippuasta tehdyn Lipeän. Pelastaakseen ystävänsä Syyskuu uhmaa Markisitarta, Satumaan lapsihallitsijaa, joka on julma ja kaunis - ja petollinen, kuten Syyskuu saa nähdä. Mutta Markiisittarellakin on tarinansa, ja Satumaalla salaisuutensa, jotka eivät kaikki ole herttaisia.

Catherynne M. Valente on kirjoittanut mukaansatempaavan seikkailun, joka lumoaa, viihdyttää ja viiltää. Hänen luomansa maailma on hämmästyttävän runsas, ja kirja on mielikuvituksen juhlaa kannesta kanteen.

Pronssiammeen vesi kimmelsi jäisenvihreänä ja tuoksui mintulta ja metsäöiltä ja makeilta kakuilta, kuumalta teeltä ja tähdenvalolta.
"Tässä pestään toiveesi, Syyskuu", sanoi Lipeä ja katkaisi toisen sormen niin että napsahti. "Sillä ihmisen entisen elämän toiveet kuivuvat ja kutistuvat kuin vanhat lehdet, jos niitä ei korvata uusilla toiveilla maailman muuttuessa. Maailma muuttuu jatkuvasti, ja toiveet käyvät limaisiksi, ja niiden värit haalenevat, ja pian ne ovat vain mutaa, kuten kaikki muukin muta, eivätkä enää toiveita ollenkaan vaan katumusta."

Tarinautti lokikirjaan: Tämä on niitä kirjoja, joita rakastin jo ennen kuin ehdin lukea ainuttakaan riviä. Ensin ihastuin nimeen, sitten ideaan ja upeaan kuvitukseen. Kun viimein pääsin lukemaan kirjaa, olin siis jo valmiiksi myyty. Ja ihastukseni sen kuin kasvoi, mitä pitemmälle kirjassa ehdin.

Kuten varmaan arvasit, Satumaan pääkaupungin maantieteellinen sijainti on epävakaa ja melko äkkipikainen. Pelkäänpä, että koko kaupunki liikkuu sinne tänne tarinankerronnan tarpeiden mukaisesti.  

Valenten kirja on hurja,viiltävä, ilkikurinen, absurdi ja sopivan syvällinen - siis kaikkea sitä, mitä fantasian (mielestäni) pitää olla! Sivut suorastaan pursuivat toinen toistaan riemastuttavampia henkilöitä, paikkoja ja tapahtumia. Paikoin ihmeiden runsaus suorastaan hengästytti. Monesta hienosta hahmosta olisin mielelläni kuullut lisääkin. Nälkää siis jäi myös jatko-osaan, joka englanniksi onkin jo ilmestynyt. Kolmososakin tulee piakkoin uunista ulos... ja hyvä niin! Jään innolla odottamaan, mitä tuleman pitää.

"Se on suvussa kulkeva nimi", A-L sanoi pöyhkeästi ja rapsutti itseään toisen sarven takaa. "Isäni oli kirjasto. Joten tarkalleen ottaen minä olen kirjalouhi, tai... loujasto? Kirlisko? Yritän yhä etsiä parasta nimitystä."

Hänen neulansa oli kiihkeä ja hän käytti sitä kuin miekkaa. Heilutti sitä! Pisteli sillä! Kudonnaiset ovat niin lämpöisiä, hän sanoi, niin ystävällisiä ja kotoisia. Kaikki tuo tapahtui kuitenkin niin kovin kauan sitten.

Voisin hehkuttaa pidemmästikin, mutta taitaa olla parasta, että annan näiden teksti-ja kuvanäytteiden puhua puolestaan, ja sanoin vain tämän: suosittelen suurella sydämellä! Tämä satumainen seikkailu vie mennessään, oletpa iältäsi kymmenen tai satakaksitoista vuotta.

Summa summarum: Häntä ei pidä moittia tästä: kaikki lapset ovat sydämettömiä. He eivät vielä ole kasvattaneet sydäntä, ja voivat siksi kiivetä korkeisiin puihin ja sanoa järkyttäviä asioita ja hypätä niin korkealle, että aikuisten sydämet läpättävät kauhusta. Sydämet ovat melko painavia. Siksi niiden kasvattaminen kestää niin kauan.  Hurja, hassu ja kaunis fantasiaseikkailu, myös muille kuin perinteisen fantasian ystäville. 

P.S. Kirjasta on blogannut ainakin Katja, joka laillani ihastui tähän mainioon fantasiaromaaniin.

 

P.P.S. Koska en malta odottaa, että suomentaja ehtii hätiin, pistin juuri tilaukseen sarjan seuraavan kirjan, The Girl Who Fell Beneath Fairyland and Led the Revels there. (Ja nyt pitäisi malttaa odottaa, että Kusti saa sen poljettua perille asti... onpa ihanaa täysillä hurahtaa johonkin fantasiasarjaan piiitkästä aikaa!)

Emmy Abrahamson: Kuinka selviytyä puolalaisesta äidistä

Elokuu-Alicja ei potki, kilju eikä kiroile, vaan nostaa kirjan alekorista eikä kiinnitä mitään huomiota viehättävään skånelaisnuorukaiseen, jonka vuoksi hän joutui poliisin pidättämäksi. Elokuu-Alicja ei kiusaannu, vaikka hän on sattunut valitsemaan korista kirjan "Viehättävä ilman vuotoja: vapaaksi virtsankarkailusta." Elokuu-Alicja toteaa erittäin kiinnostuneena, että virtsanpidätyskykyä voi kehittää lihasharjoituksilla. Elokuu-Alicja miettii kiinnostuneena, miksi naiset kärsivät virtsankarkailusta miehiä useammin.

"Hei, Elokuu-Alicjan vierestä kuuluu.

"Hei", minä vastaan kylmempänä kuin pakastimen syvin lokero.

Emmy Abrahamson: Kuinka selviytyä puolalaisesta äidistä

Karisto 2012

Alkuteos: Min pappa är snill och min mamma är utlänning

Suomentanut Säde Loponen

Alicja on aivan tavallinen ruotsalainen nuori - tai ainakin haluaisi olla. Mutta on kovin vaikeaa olla tavallinen, kun on saanut ristikseen ulkomaalaisen äidin. Puolalaisen Beatan ja ruotsalaisen Frankin tytär joutuu ikävään välikäteen, kun heidän kotiinsa tupsahtaa yllätysvieraita idästä:  Sylwia-täti ja tämän 13-kesäinen, miss Piggyä muistuttava tytär Celestyna. Soppa on valmis - ja sitä hämmentämään saapuu myös komea Ola Olsson, Alicjan parhaan ystävän päiväunelmien kohde. 

Tarinautti lokikirjaan:  Teki mieleni lukea jotakin kevyttä, jossa kuitenkin olisi myös syvyyttä. Niinpä tartuin hauskaksi mainittuun nuortenkirjaan, jonka kaksikulttuurinen aihe kolahti ja kiinnosti. Pidinkin kirjasta kovasti: hulvaton huumori puri, ja perhettään häpeävään teiniin lienee helppo samaistua jokaisen, joka joskus on ollut nuori ;) Vaikka Alicjan kesälomasta sukeutuu pienten ja suurempien katastrofien sarja, sivut huokuvat elämäniloa ja tilannekomiikka on paikoin vallan hervotonta: kyytiä saavat niin paavi kuin laittomat puolalaiset remonttimiehet. Kirja olisi peräti voinut taistella paikasta Kuopus-ehdokkaideni listalla, jos puolalaisista piirtyvä kuva ei olisi ollut niin yksiulotteisen koominen. Tosikkoja varten tämä kirja ei ole (vaikka toisaalta juuri heille se voisikin tehdä hyvää).

# 237: Hyväksy, että kaikkea, mitä voi keittää, pitää keittää niin kauan kuin mahdollista.

Sääntö koskee todellakin kaikkea. Spagettia täytyy keittää vähintään 40 minuuttia, jolloin siitä tulee suuri harmaa vetinen massa. Vihanneksia on keitettävä niin kauan, että niistä on lähtenyt kaikki väri ja ne alkavat hajota, ja lihaa keitetään, kunnes on ehdottoman varmaa, että kaikki sen vitamiinit ja hivenaineet ovat haihtuneet höyryn mukana ilmaan. Pääasia on, että aina jotain porisee liedellä. 

Kuinka selviytyä puolalaisesta äidistä on samalla ensikosketukseni Kariston Siskodisko-sarjaan, johon haluankin nyt tutustua tarkemmin. Osaako joku suositella,  mihin "siskodiskoista" kannattaisi seuraavaksi tarttua? Ainakin Ellilän Maanantaisyndrooma kiinnostaisi, nimen perusteella myös Näyttääkö pääni tässä isolta? voi olla lukemisen arvoinen sukellus nuorten tyttöjen maailmaan.

Puolalaisesta äidistä ovat selviytyneet ainakin Titania, Rouva Huu, Mari sekä Tintti. (Tästä lukuelämyksestä minun on kiittäminen juurikin Tinttiä, jonka bloggauksen perusteella minäkin innostuin ja luin tämän kirjan.

Summa summarum: Auton luona huomaan, että pikkupojat ovat yrittäneet irrottaa Volvo-merkin auton perästä mutta onnistuneet saamaan irti vain yhden kirjaimen. Kun Olvo ajaa pois talon nro 16 pihasta, rukoilen mielessäni, ettei minun enää ikinä tarvitsisi palata Rumiaan eikä päätyä iltapäivälehtien lööppeihin.

Salme Sadeniemi: SELEVÄ

Kansalainen!

Sinä, joka istut kuudennella luokalla!

SELEVÄ astuu tästä hetkestä alkaen elämääsi. SELEVÄ vaanii ja valvoo pienimpiäkin toimiasi. SELEVÄ näkee kaiken, sillä on puolitoistakymmentä silmää. SELEVÄ kuulee kaiken, sillä on puolitoistakymmentä korvaa. SELEVÄ voi kaiken, sillä on puolitoistakymmentä kättä kuin Buddhan kuvalla. SELEVÄN kosto on hirmuinen. Varo SELEVÄÄ! Ole rehellinen! Silloin sinun ei tarvitse kavahtaa SELEVÄÄ. Älä yritä luntata. SELEVÄ estää sen joka tapauksessa.

                                                             SELEVÄ.

Salme Sadeniemi: SELEVÄ. Kertomus yhteiskoululaisista.

Kirjapaino O.Y. Libris 1947

Tiina ja hänen ystävänsä käyvät keskikoulun kuudetta luokkaa. Suloista nuoruutta varjostaa vain yksi asia:  kokeet. Etenkin englanninopettaja Mörssi tekee parhaansa tehdäkseen kokeista mahdollisimman katalia. On siis opiskeltava ahkerasti - tai turvauduttava lunttiin. Tiinaa ja hänen ystäviään moinen petturuus korpeaa, ja he  päättävät perustaa salaseuran lunttaamisen kitkemiseksi luokasta. Seura Lunttaamisen Vastustamiseksi saa salanimen SELEVÄ, ja pian oppilaiden pulpetteihin alkaa ilmestyä kummallisia kirjeitä.  Mutta pojatkaan eivät jää toimettomiksi, ja tyttöjen yöretkellä autiossa mökissä alkaa tapahtua kummia...

Tarinautti lokikirjaan: Parisen vuotta sitten äitini kertoi innoissaan löytäneensä Saran tyttökirjakaupasta pienen aarteen: yhden teinivuosiensa lempikirjoista,Selevän, ja odotti jo kovasti että kirja saapuu. Kaksi päivää myöhemmin äiti sai kuitenkin yllättäen siivet, ja avaamatta jääneen postin pinossa oli myös nettikirjakaupan lähetys. Otin sen mukaani, mutta jostain syystä en tuolloin sitä lukenut. Nyt aika oli vihdoin kypsä, ja lähdin kirjan mukana aikamatkalle äitini nuoruuteen. 

Minulla ja äidillä on aina ollut melko samanlainen kirjamaku, joten osasin odottaa että SELEVÄ ei olisi huono. Yllätyin silti, kuinka hyvin se oli kestänyt aikaa. Nuorten kirkasotsaisuus olisi ehkä häirinnyt, ellen olisi ymmärtänyt että sodasta toipuvassa maassa se oli ajan henki: kansalaistalkoot ulottuivat myös ja etenkin kasvavaan polveen. Vastuuntunnosta huolimatta nuoret ovat kuitenkin nuoria, ja Sadeniemen kertomuksessa on samaa viehätystä kuin vaikkapa Rauha S. Virtasen kuuluisammissa kirjoissa.  Harmi, että tämä herttainen kirja on vajoamassa unholan hämäriin. Olen iloinen, että koin tämän kohtaamisen teini-ikäisen äitini kanssa. 

- Tästä tuleekin sitten jonkinlainen heilayhdistys, sanoi Kepa pettyneenä. 

- Sitten minä en kelpaakaan siihen, huokasi Maija. - Ja Inari sanoi, että Selevä pitäisi bailutkin. 

- Tietysti me pidämme bailut. "Am Abend sind die Damen doppelt so schön." Ehkä meillä on silloin mahdollisuudet tehdä propagandaa. 

- Mutta niistä täytyy tulla oikein hauskat bailut, sanoi Airi, joka pelkäsi Aarnensa puolesta.

Summa summarum: Viehättävä vanhanajan tyttökirja reippaista tytöistä sotienjälkeisessä Suomessa.

P.S. Osallistun kirjalla Marian Tuntemattomat tyttökirjat - haasteeseen. (Ehdinpäs  mukaan, ennen kuin määräaika ylihuomenna täyttyy.)

Laura Suomela: Lokkisaaren säpinät

Laura Suomela: Lokkisaaren säpinät

WSOY 2012

Kuvitus: Markus Pyörälä

Nyt ei ollut vaihtoehtoja. Sujautin sukkelasti oven edessä olevat muovisandaalit jalkaani ja lähdin kävelemään kohti huussimäkeä. Onneksi ulkona oli sen verran valoisaa, että näin reitin hyvin. Ympärilläni oli aivan hiljaista. Rakennuksista oli sammutettu valot. Avasin huusin oven, pistävä lemu tunkeutui nokkaan. Huussi oli järvelle päin. Seinässä oli pieni ikkuna, jossa oli verho. Kurkin verhon alta järvelle. Koivujen välistä näkyi vähän vastakkaista pientä saarta.

Juhoa jännittää: hän on lähdössä  kesäleirille elämänsä ensimmäistä kertaa. Kinkkiseksi jutun tekee se, ettei hän ole ikinä ennen ollut kokonaista yötä ilman vanhempiaan poissa kotoa- ei edes Iston, parhaan kaverinsa luona. Ja nyt pitäisi selvitä peräti kolmesta yöstä Lokkisaaressa ilman äitiä, isää ja Unski-koiraa. Ilman Istoa hän ei ikinä selviäisi; reipasta, sanavalmista Istoa, joka on ollut seurakunnan leireillä ennenkin, eikä pelkää edes rupisammakoita joita kuulemma vilisee saaressa öisin. Mutta sitten Istokin äkkiä muuttuu ihan kummalliseksi, äkäilee turhista ja murjottaa. Juhosta alkaa tuntua siltä, että koko leiri oli suuren luokan virhe. Pitäisikö luovuttaa ja lähteä kotiin? Toisaalta leirillä on kivaakin, olisi hienoa jos uskaltaisi jäädä - ja samalla selvittäisi, mitä kummaa on tekeillä naapurisaaressa öisin...

Tarinautti lokikirjaan: Lasten ja nuorten kirjallisuus on aina ollut sydäntäni lähellä, ja kuvakirjoista olenkin bloggaillut suhteellisen usein. Vähän vanhemmille lapsille tarkoitettujen kirjojen suhteen olen sen sijaan ollut pihalla jo pitkään. Päätin korjata asian ja tilasin arvostelukappaleita joistakin kiinnostavista kotimaisista "lanuista". Ensimmäisenä lukuvuoroon pääsi Lokkisaaren säpinät, onhan aihe -seurakunnan kesäleiri - minulle yhtä nostalginen kuin lukemattomille muille.

Laura Suomelan esikoiseteos olikin mainio valinta. Kirja oli juuri niin aurinkoinen ja mieluisa lukukokemus kuin olin uskonut ja toivonut. Suomela kuvaa leirielämää mutkattomasti ja aidosti, kerronta etenee perinteisessä poikakirjojen hengessä: kohelletaan, seikkaillaan, kinastellaan tyttöjen kanssa ja puolivahingossa selvitetään rikos. 

- Joudutaanko me tiskaamaan noiden hyypiöiden kanssa? kysyi Isto pöyristyneenä osoittaen Essiä, Riinaa, Almaa ja Jennaa. 

- Kyllä vaan, te saatte esipestä astiat yhdessä tyttöjen kanssa.

- Voi sikanauta, eikö voi mitenkään enää vaihtaa ryhmiä? Isto aneli. 

Riina pisti silmänsä kieroon ja pyöritti sormeaan ohimon kohdalla. Sen jälkeen hän oisoitti etusormellaan Istoa. Isto puolestaan kuopi jalallaan maata kuin hevonen ja hirnahti.

- Koita nyt vaan Saarela sopeutua. Ei saa puhua rumasti tytöistä, Jyte torui.

- Vähä hienoo, Isto jatkoi, haukkasi pullasta palasen ja huuhtoi sen mehulla alas.

Siihen päättyi keskustelu ryhmistä.

Tykkäsin kirjan huumorista, joka osuvasti tavoittaa leiriporukan hengen. Hienosti Suomela kuvaa myös lapsia; kaikesta huokuu, että kirjoittaja on siviiliammatiltaan nuoriso-ohjaaja ja epäilemättä vetänyt leirin poikineen. Jos lähipiiristä löytyy lapsi, jolle eka kesäleiri alkaa pian olla ajankohtainen asia, kannattaa olla kaukaa viisas ja hankkia tämä kirja vaikka jo jouluksi. Etenkin arempaa lasta Lokkisaasen säpinät voi auttaa uskaltamaan ja antaa sen ratkaisevan kipinän lähteä.

Lokkisaaressa ovat käyneet myös Hemuli ja Maria. Molemmat viihtyivät, niin kuin minäkin.

Summa summarum: Nyt näytetään, että sä pystyt kevyesti oleen kolme yötä leirillä ja me selvitetään Ämmänsaaren arvoitus. Tykkääks sä muuten jostain likasta? Mukaansatempaava moderni, myös tytöille sopiva poikakirja monille tutussa miljöössä.

Sarjakuvaperjantai: Ystäväni varjo

Minulla on ollut oireita nyt viitisen vuotta. Mykkyyttä. Vakavuutta. Pistoja sydämessä. Tiedän, että hoitamattomana se voi johtaa masennukseen, muihin sairauksiin tai jopa ennenaikaiseen kuolemaan.

Anne Muhonen: Ystäväni varjo, 2009

Liian ujo, liian turvallinen, tuon näköinen, tylsä. Et uskalla iloita, huolehdit liikaa, olet omien tapojesi vanki. Näin soimaa itseään Anne Muhosen nuori ompelijatar - sillä onhan hänessä oltava vikaa, eihän hän muuten olisi aina yksin. Vai voisiko yksinäisyys olla tartuntatauti?  Jospa hänen ruumiinsa erittää jonkinlaista yksinäisyyshormonia, joka saa kaikki karttamaan häntä? 

Itsetunnon ollessa alhaimmillaan tyttö löytää yllättävän ystävän: oman varjonsa, joka alkaa puhua hänelle. Tyttö viihtyy varjon seurassa, ehkä siksi että varjo on rohkea ja suulas, jopa tahattoman röyhkeä - siis tytön täysi vastakohta, kaikkea sitä mitä tyttö itse ei uskalla olla.

Ystävänsä varjon kanssa tyttö rohkaistuu rikkomaan rajojaan, kokeilemaan juttuja joita ei koskaan ole tehnyt - ja hitaasti viriää varovainen toivo: ehkä yksinäisyydestä on sittenkin mahdollista parantua? Ja jos ei ole, niin ehkä sen kanssa voi ainakin oppia elämään.

Ystäväni varjo on sarjakuvaa nuoruudesta, luonnollisena kohderyhmänä nuoret. Vaikka päähenkilö on jo työelämässä kiinni, on hänessä vielä aimo annos nuoruuden raikasta naiiviutta ja mielikuvituksen lentoa. Piirrosjälki on pehmeän tyttömäistä, huumori on yhdistelmä koululaisvitsejä ja orastavaa aikuisen sarkasmia. Sivujen alalaidasta löytyy englanninkielinen käännös. Kirja siis sopii myös englannintunnille tai itseopiskelun tueksi.

Tarinautti lokikirjaan: Löytöretkeni sarjakuvan maailmoihin jatkuvat kotimaisin voimin. Anne Muhosen sympaattinen omakustanne herätti kiinnostukseni söpöydellään, jonka alta aistin pilkottavan mukavasti muitakin tasoja. Mitään elämää suurempaa tässä ei tapahdu, eikä taiteilija sitä edes yritä. Lopputulos on lämminhenkinen, elämänmakuinen sarjissatu, joka sai hymynkareen huulille.

Loppuratkaisu ei sorru romanttisuuteen, ja muutenkin kirja puhuu lempeän vakavasti vaivasta, josta toisinaan kärsii jokainen ja kroonisestikin aivan liian moni. Yksinäisyys ei ole vain vanhusten vaiva, ja identiteettiään etsivälle nuorelle se voi olla kipeä paikka. Tätä nopealukuista albumia voisikin suositella vaikka koululuokan luettavaksi, vanhemmille tai vapaaehtoistoimijoiden koulutukseen keskustelun sytykkeeksi ja kokemusten jakamisen pohjaksi. Kannattaa tutustua, jos aihe yhtään liippaa läheltä tai muuten kiinnostaa!

Summa summarum: Sydämellinen, viisas ja haikeanhauska yksinpuhelu yksinäisyydestä kahdella kielellä.

Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto

Me matkustimme monta tuntia, eikä sieppaajani sanonut mitään. Ajattelin kotia. Ajattelin sisartani Sinikukua ja sitä kuinka hän oli aina halunnut kissanpentua. Taloon, joka oli täynnä lintuja! Mutta hän ei ollut luovuttanut. Hän oli puhunut siitä jatkuvasti ja uneksinut siitä niin kauan että eräänä aamuna hänen tyynyllään oli kehrännyt pieni raidallinen kissa. Sinikukun itsensä tekemä. Eikä hän ollut osannut tehdä sitä oikein. Sillä kissa ei herännyt. Se nukkui kolme päivää ennen kuin me uskoimme, ettei se ollut todellinen, se ei ollut valmis, se oli harha. Kehräävä, pehmeä harha. Pian sen jälkeen Sinikuku laitettiin pois. Ja niin tietenkin myös kissa.

Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto

WSOY 2012

Lunni on karannut kotoaan. Hän on jättänyt myyttisen lintukodon ja tullut alas unien maailmasta kokeakseen, millaista on olla totta. Vasta lähdettyään hän tajuaa, miten kohtalokkaat seuraukset hänen lähdöllään oli: unimaailman tasapaino järkkyy, ja tosimaailmassa Kaarniolan kaupungissa ei kukaan enää uskalla nukahtaa; lintukodon asukkaat, Lunnin veljet ja sisaret, eivät pysty hallitsemaan uniaan vaan niistä tulee painajaisia, sellaisia joista ei enää ikinä herää.

Korjatakseen virheensä Lunnin on päästävä takaisin kotiin, mutta matka ylös vesiputouksen takaisille soille on pitkä ja vaikea -liian vaikea, että siihen pystyisi yksin. Apunaan Lunnilla on ystävänsä linnut sekä tietysti unensa, joitten avulla hän voi rikkoa sekä unen että todellisuuden rajoja. 

Matkallaan kotiin Lunnille tapahtuu jotakin yllättävää: hän rakastuu  - mutta ei ihmiseen, vaan tyttöön joka on vielä oudompi kummajainen kuin Lunni. T23 on tuulisieppari, omalaatuisen keksijän kehittämä keinotekoinen ihminen, joka ei ruoki nälkäänsä ihmisten ruualla, vaan tuulella. Koska Lunnille tyttö on kuitenkin kaikkea muuta kuin kone, hän antaa tytölle oikean nimen - ei ihmisen,vaan linnun.

"Tui", sanoin.

"Tui? Onko sellainen lintu?"

"On. Se näyttää mustalta mutta valossa se on metallinhohtoinen, ja kuitenkin sen sulat ovat pehmoisia kuin silkki. Kaulassaan sillä on yhtä valkeita höyheniä kuin sinun hiuksesi, ja se  osaa laulaa monilla äänillä, sellaisillakin joita ihminen ei kuule. 

"Lentääkö se kovaa?" T23 halusi tietää.

"Ei liian."

"Onko se pieni?"

"On. Pieni ja kaunis."

"Tui..."

"Tui."

Tui sanoo pitävänsä Lunnista. Mutta koska hän ei ole ihminen, hän pystyy vain tietämään sen, ei tuntemaan - tunteitahan ei koneilla voi olla. Lunnin tavattuaan tytön halu tuntea kasvaa niin suureksi, että hän päättää lähteä myyttisen lintunoidan luokse, jotta tämä  tekisi hänestä oikean ihmisen. Asiassa on vain muutama ongelma: onko jo liian myöhäistä, vai onko Horroskehrääjä jo nielaissut kaikki lapsensa? Voiko painajaisten valtaa enää pysäyttää, ja  vaikka voisikin niin pystyykö Lunni uhmaamaan omaa äitiään? Miksi niin moni vihaa häntä ja yrittää estää häntä palaamasta kotiin? Ja ennen kaikkea: mihin on kadonnut pikipuhkoja, Lunnin luotettu lintuystävä ja ainoa, joka jaksaa viedä heidät todellisuuden vastavirtaa ylös, unien ja lintujen maailmaan.

Siiri Enoranta

Tarinautti lokikirjaan: Sain tämän kirjan arvostelukappaleena, ja kun viimein ehdin siihen tarttua, ahmin sen muutamassa illassa. Kirjan alku oli hieman sekava ja kesti melko kauan, ennen kuin tarinaan pääsi kunnolla kärryille - kaikki oli kovin epämääräistä, monenlaista tapahtui ja selkeä pohjustus puuttui. Mutta kun jaksoin rämpiä ensimmäiset 50 sivua, tarina vihdoin päästi sisälleen ja palkitsi lukijan monella tavoin! 

Juoni oli koukuttava, sivuja kääntyi kiitettävään tahtiin. Lintujenystävälle kirja oli nannaa. Luhtamuura, surunärhi, kaakaokipuaja, miljoonakutoja...  kirjailija on tehnyt kotiläksynsä hyvin  ja luonut lintukodon väestä ilmeikkään, aidolta maistuvan ja myyttejä tihkuvan kansan.

Pikipuhkoja Diglossa plumbea

Sinä aamuna olimme nähneet ensimmäisen linnun. Se oli ollut jääkuikka. Tunnistin sen jo pitkästä terävästä nokasta joka halkoi ilmaa kun se lensi ylitsemme juuri herättyämme, ja viimeistään siitä vaikeroivasta huudosta jonka se päästi, joka oli sen laulu. Ajattelin silloin että ehkä se suri  menetettyä kotiaan, sillä vaikka se oli merilintu, sitä veti puoleensa valtava puu ja siellä asuva voima, jota se ei voinut vastustaa eikä se tiennyt miksi.

Summa summarum: Vahva ja vangitseva, lumovoimainen fantasiakertomus unien voimasta ja todellisuuden huterista rajoista. Raikas poikkeus fantasiagenressä, alitajuntaa ravisuttava lukuelämys muillekin kuin nuorille. 

P.S. Muita kirjasta bloganneita ovat ainakin Vinttikamari, Sara ja Sandra.

Sarjakuvaperjantai, osa 2: Saniaislehdon salaisuudet

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet

WSOY 2010

Orvoksi jäänyt Agnes asuu isoäitinsä kanssa Planktonin kaupungissa. Opettajan antama kasvitieteellinen kesäläksy osoittautuu hyvin kasvattavaksi ja hyödylliseksi, tosin hieman eri tavalla kuin opettaja arveli: tiedonhaluinen Agnes oppii enemmän kanssanisäkkäistään kuin kasveista seikkaillessaan Saniaislehdossa, ja nokkelana tyttönä Agnes hoksaa pian, miten tiedolla voi lyödä rahoiksi. Ja tietoahan kertyy,sillä Agnes on tyttö joka pitää silmänsä ja korvansa auki!

Kaikenlaisten mysteerien ratkominen onkin Agnesin lempipuuhaa, johon hän heittäytyy koko tarmollaan - oli sitten kyseessä tissiliivikauppiaan iltatoimet, kirjastonhoitajien eväsretki tai arvoituksista vaikein ja kiinnostavin: mitä tapahtui Agnesin isälle ja äidille Pariisin katakombeissa sinä yönä, josta Agnesille ei ikinä puhuta? Entä miksi isoäitiä on joskus niin vaikea ymmärtää, ja miksi kaikista isoisän kuvista puuttuu pää? 

Kati Närhen toinen sarjakuva-albumi kertoo vinksahtaneen, vinoa huumoria tursuvan tarinan tytöstä, joka rakentaa itselleen karttaa kohti aikuisuutta tarkkailemalla aikuisia ympärillään. Roolimallien sijasta hän tosin löytää lähinnä varoittavia esimerkkejä siitä, millaiseksi ainakaan ei kannata tulla... ;)

Kerronta etenee lyhyinä episodeina, jotka loppua kohti tyylikkäästi nivoutuvat yhteen. Planktonin ihmiset, ooppera, työharjoittelu alusvaateliikkeessä ja koulun huligaanin aikaansaama outo tauti ovat kaikki Agnesin askelia kohti aikuisuuden hämmentävää maailmaa, jossa salaisuudet ovat usein hauskimmillaan silloin, kun ne eivät ole vielä ratkenneet.

Tarinautti lokikirjaan: Nuorempana nautin kovasti sarjakuvaromaaneista, mutta sittemmin se jäi enkä moneen vuoteen ole sarjakuvahyllyä selannut. Kirjaston virtuaalivinkkien innostamana päätin parantaa tapani ja viettää säännöllisen epäsäännöllisesti sarjakuvaperjantain. Ensimmäisen sarjisperjantaini teemaksi tuli puolivahingossa kotimaiset sarjakuvataiteilijattaret. Eilen jo esittelinkin Reetta Niemensivun hienon sarjakuvaromskun Lempi ja rakkaus. Kati Närhen Saniaislehdon salaisuudet loikkasi kainalooni Minnan suosituksesta.

Ihan ensi aluksi hieman karsastin kirjan kantta, mutta jo muutaman sivun perästä olin täysin koukussa tarinaan ja sen hullunkurisiin henkilöihin. Päähenkilö Agnes on aivan loistava: nyrpeä, utelias varhaisteini, joka pohtii maailmaa ja haluaa isona hulluksi tiedenaiseksi. Opettajan mielestä hän ei suhtaudu tulevaisuuteensa tarpeeksi vakavasti - mutta hänpä ei tiedäkään, kuinka viisaasti Agnes kiristämällä tienaamansa rahat sijoitti :D

Vielä Agnestakin enemmän ihastuin isoäitiin, joka on ikäisekseen vielä hyvässä kunnossa ja herää aina aamulla iloisena - mutta jolla myös, kuten Agnes saa huomata - on omat salaisuutensa.

Kati Närhen ihmiskuvaus on hetkittäin aivan ilmiömäistä, hykerryttäviä hetkiä on paljon. Viisto huumori ei aivan keikahda kyynisyyden rotkoon, ja vaikka vakaville asioille nauretaan, ne eivät siitä menetä tehoaan, päinvastoin. Kaiken kaikkiaan viihdyin Saniaislehdossa niin, että odotan jo innolla Mustasuon mysteeriä, joka jatkaa Agnesin tarinaa!

Summa summarum:  Viistonhauska ja visuaalisesti oivaltava sarjakuvaromaani. Olipa hienoa huomata, kuinka laadukasta sarjakuvaosaamista meillä Suomessa onkaan! :)

P.S. Pikainen googletus toi tietooni Minnan lisäksi kolme muuta bloggaria, jotka myös ovat vierailleet saniaislehdossa. Salla ihastui ilmeikkäisiin yksityiskohtiin, Booksylle kirja oli kuin piirrosversio BBC:n laatudraamasta arkkityyppisine pikkukaupunkeineen. Erja viihtyi, mutta kuitenkin pettyi lievästi. Jos joku muukin on kirjasta blogannut, vinkatkaahan kommentissa niin käyn kurkkimassa :)