Kirjatoukan marraskuu

Se on sitten jo melkein joulu! Marraskuu lensi ohi kuin lokkiparvi... alkukuun luin ahkerasti, mutta kuun loppuun ajoittuva Kiitospäivä piti huolta siitä, että lukutahti tyrehtyi lähelle nollaa. Lukujumikin riivasi, kun en millään meinannut löytää fiiliksiin sopivaa kirjaa. Nyt jumitus on onneksi purettu ja lukeminen maistuu jälleen :)
Mutta mennäänpä asiaan. Marraskuussa sain ilon ja kunnian lukea tällaiset kirjat:

Reetta Niemelä: Makkarapiruetti
Jennifer Vanderbes: Strangers At The Feast
Heidi Linde: Jo nyt on!
Wilkoń & Wilkoń: Otakar Kultanenä
Silene Lehto: Hän lähti valaiden matkaan
Franzon & Airola: Muuttolintulapsi
Antoine de Saint-Exupéry: Siipien sankarit & Yölento
Kaisa Leka: I am not these feet
Bruce Chatwin: Patagonia, Patagonia
Joann Sfar: Rabbin katti 2. Maanpäällinen paratiisi
Ulla-Lena Lundberg: Sade
Nicholas Drayson: A Guide to the Birds of East Africa
Astrid Lindgren: Kultasiskoni
Rakel Liehu: Joki sepittää minulle
Joann Sfar: Rabbin katti
Eric Puybaret: Somewhere over the rainbow

Yhteensä: 16
Kotimaisia: 6
Naiskirjailijoita: 9
Euroopan ulkopuolelta: 7
Muuta: Maailmanympäriseikkailuni on nyt loppuun luettu. Enpä lähtiessäni arvannutkaan, kuinka suuresti siitä nauttisin! Mutta nyt olen kyllä kypsä jo palaamaan jouluksi kotiin, tuttujen seutujen ja tunnelmien pariin.

Kirjallisuudenlajeista luin romaanien lisäksi runoja, sarjiksia, kuvakirjoja ja matkakertomuksia. Varsinkin sarjakuvista sain nauttia sekä määrän että laadun puolesta! Uutuuskirjoja mahtui mukaan vain yksi ainoa tällä kertaa. Naisia oli jälleen kerran enemmän kuin miehiä; tämä tendenssi on tahdosta riippumaton, mutta myös kiistämätön fakta. Vaan senpä oikaisen ensi kuussa! Kotimaisia miehiä kehiin :)

Blogistanian Kuopus-kisan joudun jättämään väliin, mikä minua suuresti harmittaa ja sydämelle käy. Mutta koska en koe lukeneeni vuoden lanu-tulokkaista edes jokseenkin kattavaa otantaa, päätin julistaa itseni jääviksi. Olkoon osani ja arpani lanu-lipun kantajana tuoda esille vähän vanhempia, osin jo unhoon painuneita tai muuten vain liian vähän suitsutusta saaneita lasten ja nuorten kirjoja. Siksi olenkin erityisen iloinen, että tämän kuun Elma-patsaan sattui ansaitsemaan juurikin sellainen:

Reetta Niemelä: Makkarapiruetti

Kauneimman kannen valintaan ei tällä kertaa kauan kulunut. Ilona-patsaan tulee pokkaamaan joukko siivekkäitä Afrikasta asti:

A Guide to the Birds of East Africa. Kansi: Alicia McCaldin

Joulukuussa aion tunnelmoida, lukea vanhoja suosikkeja tai muuten sellaisia, joista takuulla tulee hyvä mieli. Ja koska rakastan runoutta ja olen hulluna jouluun, ideoin ilokseni (toivottavasti teidänkin) pienen runojoulukalenterin! Luvassa on ainakin Mika Waltarin, Lassi Nummen, Heli Laaksosen ja Aila Meriluodon ajatuksia joulusta. Tässä pieni maistiainen: 

Joululahjakseni ostan Lemmenjoen kartan.

Kesällähän sitä vasta tarvitsen

mutta lueskelen nyt

talvi-iltoina ennen unta.

Lähetänpä Topille samanlaisen.

Joulukorttina.

~Markku Tanttu~

Joko teillä on joulua rinnassa? Ja mitäpä aiotte lueskella ensimmäisenä adventtina?

Lokakuun lukuloki

Lokakuussa tarinautti luki kirjoja, paljon ja hyviä. Jätänpä tavoistani poiketen jorinat väliin ja menen suoraan asiaan. Lokakuussa lokikirjaan merkittiin luetuiksi nämä:

Salme Sadeniemi: SELEVÄ. Kertomus yhteiskoululaisista
Marjane Satrapi: Luumukanaa
Alice Hoffman: Punainen puutarha
Klaus Karttunen: Huumori muinaisessa Intiassa. 3 pienoisnäytelmää
Arja Tiainen: Puiden alla, vihreässä palaverissa
Laura Suomela: Lokkisaaren säpinät
Alexander McCall Smith: Pieniä ihmeitä autokorjaamolla
Henrik Ibsen: Nukkekoti
Ilmari Kianto: Turjanlinnan satukirja
Aldous Huxley: The Crows of Pearblossom
Oili Tanninen: Nunnu
M.L. Stedman: The Light Between Oceans
Cox & Million: Pieni punailkka
Franzon & Airola: Surusaappaat
Tuomas Anhava: Kevään kukat, syksyn kuu
Vaddey Ratner: In the Shadow of the Banyan
Johanna Venho: Yllin kyllin
Heljä Salonen: Kaikki kotiin
Richard C. Morais: Herkullinen elämä

Yhteensä: 19
Kotimaisia: 10
Naiskirjailijoita: 11
Euroopan ulkopuolelta: 6
Muuta: Lokakuun luettuihin mahtui romaaneja, runoja, näytelmiä, tieto-ja lastenkirjallisuutta sekä sarjista.  Satupäivän ansiosta innostuin bloggaamaan kuvakirjoistakin  ihan ennätyspaljon; niitähän meillä luetaan aina ahkerasti, mutta bloggaus jää monesti väliin.
Maailmaa kiersin neljän kirjan verran. Haasteista heittäydyin omani lisäksi kahteen: Marian Tuntemattomiin tyttökirjoihin yhdellä kirjalla sekä Linnean Hyppää lavalle-haasteeseen kahdella. Kesken jäi kaksi kirjaa: Ulla-Lena Lundbergin Sade sekä Johanna Venhon Tässä on valo, kummatkin siksi että lukufiilis vain ei sattunut kohdilleen. Iloisin yllättäjä oli Ibsenin Nukkekoti, lastenkirjasarjassa parhaiten mieleen jäi Franzonin ja Airolan Surusaappaat.

Elma-palkinnon valinta oli tässä kuussa vaikeaa, koska luettujen taso oli niin huima. Rakastin Punaista puutarhaa, toisaalta huikaistuin Vaddey Ratnerin vahvasta tarinasta Kambodzan kansanmurhan varjossa. Jossain muussa kuussa myös Pieniä ihmeitä autokorjaamolla olisi voinut kärkkyä kärkipaikkaa. Mutta kun se parasta on ollut, on se tuskaa ja vaivaa ollut. Siis Lokakuun Elman saa tämä:

Vaddey Ratner: In the Shadow of the Banyan

Ilonan kohtalo sen sijaan oli selvä. Kauniin kantensa vuoksi hyllyyni hankkima opus ei ollutkaan silkkoa sisältä, vaan myös tarinana vahva, joten tämä päältä kaunis kakku on ilo valita kansikisan voittajaksi.

M.L. Stedman: The Light Between Oceans

Marraskuussa aion saattaa loppuun kirjallisen maailmanympärimatkani ja siirtyä jo pikkuhiljaa jouluksi kotiin - teemani pariin. Perinteeksi muodostunut sarjakuvaperjantai saa myös jatkoa: luvassa on ainakin algerialaista laatusarjista ja nuoren naisen päiväkirjaa. Sarjakuvien lisäksi kirjapinossa on tyrkyllä vaikka mitä; kotimaista fantasiaa, pakistanilaisia novelleja, savolaisia rakkausrunoja, yksi poikakirja ja... no, näette sitten. Muikean mukavaa, kynttilänvalon kaunistamaa marraskuuta kaikille!

Tarinautin syyskuu

"Tough times don't last, tough people do". Tätä vaatemainoksesta bongaamaani mantraa olen itselleni hokenut, kun meno meinaa äityä liian kovaksi... Syyskuumme oli yhtä myllerrystä, eikä se aina ollut kivaa. Mieheni krooninen sairaus on pahentunut niin, että jouduin lopettamaan työni kerhotätinä ja alan nyt ilmeisesti hoitaa miestäni kotona. Onneksi kuukauteen mahtui myös iloa: nuorempi tyttäremme täytti 4 vuotta ja juhlahumun valmistelu tarjosi sopivasti pakoa haastavasta arjesta :) Sitä samaa ovat tarjonneet tietysti myös kirjat. Kuukauden lukusato olikin olosuhteisiin nähden hyvä - ei yhtä hyvä kuin kesällä, mutta parempi kuin osasin toivoa. Kas tällaisen kirjasaaliin haalin:

Satu Rommi: Moottoripyörällä Himalajalle
Ruta Sepetys: Harmaata valoa
Kati Närhi: Mustasuon mysteeri
Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät
Maaria Leinonen: Ja tähdet niin kirkkaat
Kristiina Ketola-Orava: Olipa toisenkin kerran
Katariina Lempinen: Ketunpoika ja suuri varjo
Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta
Anne Muhonen: Ystäväni varjo
Katja Kaukonen: Vihkivedet
Maarit Verronen: Pieni kumikanoottikirja
Joni Skiftesvik: Gagarin kinoksessa

Luettuja kirjoja: 12
Kotimaisia: 10
Euroopan ulkopuolelta: 2
Naiskirjailijoita: 10
Muuta: Novellikammoa potevaksi olen tässä kuussa ylittänyt itseni: peräti kaksi novellikokoelmaa luettujen pinossa, ja kolmattakin ehdin jo aloittaa! Saa nähdä, miten tässä vielä käykään... novellifania minusta tuskin tulee, mutta siedätyshoitoni tuloksena uskallan jo lisäillä lukulistalle myös lyhytproosaa. Ennätyksellistä oli myös kotimaisten kirjojen määrä; yleensähän tuppaan suosimaan eksoottista kotimaisten jäädessä jalkoihin. Mutta tänä syksynä siis olen heittäytynyt löytöretkiin omalla maallani. Katja Kaukonen on vauhdilla valtaamassa jalansijaa lempikirjailijoideni joukossa, ja kotimaisia miehiäkin päästin lukupinooni kaksin kappalein! Ilahduttavia uusia tuttavuuksia minulle ovat sekä Skiftesvik että Heikkinen.

Haasterintamalla oli aika hiljaista. En edes kyennyt kynnelle, kun kirjabloggarit tempaisivat plagiointia vastaan. No mutta no hätä, toivoa sopii että ensi vuonna otamme uusiksi :)
Maailmanympärimatkani alkoi hitaasti, kävi näet niinkuin arvasinkin: juutuin viikoiksi kirjasyksyn kotimaisiin, hartaasti odotettuihin aarteisiin. Mutta nyt olen päässyt jo Kamputseaan, bloggaukset tulevat kun ehtivät!

Ja sitten suosikkiasiaani, kirjapalkintopokaalien jakoon! Elman kohtalo oli tässä kuussa kolmen kauppa: saamelaisuuttani hivelevä aluepoliittinen kostofantasia, väkevästi virtaava lyhytproosa vai lapsuuskuvaus Isoveljen varjossa? Voiton vei lopulta, tadaa:

Paras kirja: Seitsemäs rauhan kevät

Kansikuvapuolella pähkäilin pitkään. Lopulta en voinut vastustaa tätä "taivaallista hymyä"...

Hienoin kansi: Gagarin kinoksessa

Tämmöinen siis oli tarinautin syyskuu. Lokakuussa aion mm. seikkailla Australian myrskyisillä vesillä, kokea ihmeitä autokorjaamolla ja varhaisnuorta säpinää saaressa. Ja tietysti polttaa paljon kynttilöitä, päreiden sijasta ;) Kuulemisiin, kirjalliset ystäväni! Have fun and take care!!  >-----Ö-----<

Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät

Korkealta pään päältä kuului viuhunaa ja siiveniskuja. Parvi lintuja lensi kivikkoon lepäämään. Taivas oli tulenpunainen, jopa minun kädenselkäni ja sääreni hehkuivat punaisina. Metsät seisoivat ympärillä kuin taivaanrantaan luokille taivutetut justeerit. Niiden takana tapahtui ihmeellisiä asioita. Siellä liikkuivat paperit, puhelimet soivat, rauniot seisoivat hiiltyneinä. Jossain syötiin jopa sokeria, valkoista leipää ja makkaraa!

Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät

Tammi 1986

Alkuteos: Seitsmes rahukevad, 1985

Suomennos: Eva Lille

Leivän haudalle pystytetty risti, rautasängyn jalkoihin kätketty kulta, komerossa vaanivat vaaralliset ajat ja isän tuoman radion neuvostolaulut: 1950-luvun Viro. Maa on nousemassa tolpilleen sodasta, pelloilla kasvaa kolhoosin timotei mutta mehiläispesään on piilotettu pistin ja kuusen alla makaa metsäveljien kattila.

Seitsemäs rauhan kevät on virolaisen kirjailijan kiitetty kuvaus pienen tytön elämästä toisen maailmansodan jälkeisessä  Virossa. Isä on kaukana metsientakaisia meijereitä hitsaamassa, tuo mukanaan tuulahduksen tulevaisuutta - ja lähtee taas, vieden mukanaan vasaransa, joiden varret hän on maalannut toivon ja rakkauden väreillä. Myös kotona on paljon työtä: kaikkien on keitettävä vitamiinipitoista pihlajahilloa ja ommeltava vanhoista alushameista paitoja lapsille talveksi. Näin kuuluvat käskyt.

Aikuisten kantaessa kortensa kommunismin kekoon tyttö viettää paljon aikaa itsekseen. Tytön leikkeihin heijastuvat aikuisten huolet, mutta tyttö oppii että paras lääke pelkoon on pelotella itse. Eletään syksystä talveen, vuosi vaihtuu ja lopulta lämpenee: on tullut seitsemäs rauhan kevät.

 

Ajankuvana Seitsemäs rauhan kevät on samaan aikaan sumea ja tarkka. Aikuisten maailman myllerrykset ovat kaikessa läsnä, vaikkei lapsi niistä vielä paljon ymmärrä. 

Merkitsin lähiseudulta neljä taloa. Toivoin hartaasti, että niistäkin taloista vietäisiin ihmiset johonkin muualle. Yhdessä talossa kasvoi päärynäomenapuussa ja kesäkanelissa erikoisen suuria ja mehukkaita omenia, toisessa oli joki aivan pihassa ja joen rannassa vene. Kolmannen talon puutarhan takana kasvoi niin paljon mansikoita että maa punoitti, mutta niitä ei kehdannut mennä poimimaan toisten ikkunan alta, kun ihmiset vielä asuivat talossa.

Olin pieni ja peloissani enkä halunnut kenenkään näkevän sitä. Nuolin suolaista vettä, jota virtasi silmistä ja nenästä, halusin lyödä Liisua aidanseipäällä ja samalla olla kotona omassa sängyssä.

Tarinautti lokikirjaan: Löysin tämän kirjan vähän sattumalta, kun etsin virolaista kirjaa kirjamaailmanmatkani tarpeisiin. (Alunperin aioin lukea Oksasta, mutta aikani lisääntyvää ahdistusta podettuani päästin itseni pälkähästä ja sammutin omantunnon tuskat lupaamalla lukea jotakin muuta Virosta ;)) Kannattiko? Kyllä! Sofi Oksanen kirjoittaa hienosti (ehdin aloittaa sekä Puhdistusta että KKK:ta), mutta kyllä Viivi Luik on paljon parempi valinta minulle. Seitsemäs rauhan kevät on paljossa kirja minun makuuni.  

Kirjan kieli lumoaa, siihen tekee mieli palata ja harkitsenkin hankkivani kirjan ihan omaksi. Luikin lapsenkatse  tavoittaa parhaimmillaan saman maagisen intensiteetin kuin Tove Janssonin Kuvanveistäjän tyttäressä. Olisinkin pitänyt kirjasta vielä enemmän, jos lapsen näkökulmaa ei olisi aika ajoin "rikottu" aikuisen minäkertojan  yltyessä siunailemaan maailman menoa. Toisaalta aikuisminän kautta tarinaan saatiin ajallista perspektiiviä, joten ratkaisu oli sinänsä perusteltu - mutta olisiko sen voinut tehdä vähän karsitummin, tai vaikka koota aikuisminän ajatukset epilogiksi loppuun? Ei ehkä mikään täydellinen ratkaisu sekään...  Minä vain olisin mieluummin pysynyt lapsikertojan lumoissa, siitä huolimatta että hetkittäin hieman uuvuin: tytön maailma on nykyhetkien jatkumo, ja tarinan staattisuus saattaisi riittää nitistämään minua juonivetoisemman lukijan. 

Seitsemäs rauhan kevät kannattaakin nauttia hitaasti kuin vuosikertaviini, väkevään kieleen upoten:

Kylmä poltti sieraimia, ei kuulunut muuta kuin lumen yhä hiljaisemmaksi käyvä narskuna. 

Vanha musta taivas nousi korkeana kaarena navetan katon ylle. Kõpun metsien perukoilla, autioilla kimalteisilla lumilakeuksilla ja meidän pihassa, kaikkialla ilman lävistivät salaperäiset radioaallot kantaen keskiöisen Kremlin kellon äänet.

Kirjan henkilöt ovat hyvin autenttisia, suorastaan lihaksitulleen aitoja. En tiedä kuinka paljon Luik on laittanut likoon omaa lapsuuttaan, mutta voisin kuvitella että paljon. Kaikista eniten kiinnyin kirjan isään - mieheen joka rakastaa palavasti sähkövirtaa ja  omenankukkia ja näkee senkin, mitä ei voi nähdä. 

Isä katsoi minua ja varoitti: "Ajattele aina kun syöt omenaa ja heität siemenkodan pois, että nyt tuhosin seitsemän omenapuuta. Kaneliomenassa on seitsemän siementä; kun heität sen sydämen pois, ei ole seitsemää kaneliomenapuuta. Siksi Virossa on kaikki paikat pelkkää risukkoa, koska virolainen ei kerää omenansiemeniä. Minä joskus kylvän niitä maantien laitaan. Jos tuhannesta yksikin alkaa kasvaa, olen tyytyväinen. Eivät ihmiset halua, että heille kylvetään omenapuita. He tulevat estelemään, siksi täytyy kylvää salaa, niin kuin joku murhamies tai pahantekijä."

Summa summarum: Aistivoimainen aikamatka lapsuuteen ja 1950-luvun Viroon. 

P.S. On se vaan hurjaa taas huomata, kuinka sama kirja voi saada niin monenlaiset kannet. Eipä uskoisi, että tämänkään postauksen kaikki kannet kuuluvat yhdelle ja samalle kirjalle! Itse pidän ehkä eniten tuosta suomalaisesta, jossa tyttö katsoo huurteisen lasin läpi. Kuvaavia ovat myös kakkonen (lehtileikkeet) sekä viitonen (tyttö, nainen ja vanhus talvella). Entä te? Mikä näistä kansista kutsuu lukemaan, mikä pikemmin työntää luotaan?

Eläimellinen elokuu

Elokuussa palasin työelämään, enkä etukäteen uskonut ehtiväni lukea juuri mitään. Mutta jossain ihmeen välissä sittenkin ehdin! En mitään ennätysmääriä, mutta oikein mukavasti kuitenkin. Lukuintoani kasvattivat tunteella ja tuurilla valitut teemat. Pääteema syntyi vähän vahingossa: blogiotsikoistani huomasin lukeneeni viikossa kolme kirjaa, joiden kaikkien nimessä esiintyi jokin eläin. Kun vielä Katri yllyttää itseään ja muita lukemaan aarteita omasta kirjahyllystä, aloin katsella kirjojani "sillä silmällä" ja valkkasin luettavaksi muitakin "eläimellisiä" opuksia. Eläinkirjojen ohella luin toki muutakin, mm. arvostelukappaleita ja kotimaista sarjakuvaa. Lisäksi osallistuin Amman copycat-kisaan, listasin hyvänmielen kirjoja, vietin taidetorstain joutomaalla, järjestin arpajaiset ja sain sadannen lukijani. Jee!

Teemaluku (johon meitä bloggareita kutsuu myös Katja) on yllättävän hauskaa ja kivaa. Teemoilla mennään siis koko syksy, mutta ennen futuuria pitää saada preesens ja imperfekti haltuun. Siispä jorinat kuriin ja asiaan! Elokuun aikana sain luetuksi nämä:

Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto
Charles Martin: Chasing fireflies
Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus
Anton Tšehov: Lokki
Juri Rytheu: Ihmissusi
Lauren St. John: The White Giraffe
Maarit Verronen: Vanhat kuviot
Juri Korinets: Hevoseni Sul
Outi Nyytäjä: Heinäpaali roihuaa
Thorbjørn Egner: Kasper, Jesper ja Joonatan
Fabio Geda: Krokotiilimeri
Hannu Hirvonen: Rakastunut krokotiili
Tove Jansson: Tiedoiniekan hattu
Irina Javne: Euroopan kylmin talvi

Luettuja kirjoja: 15
Kotimaisia: 8
Euroopan ulkopuolelta: 4
Naiskirjailijoita: 8
Muuta: Elokuun lukemisista kertyi loppujen lopuksi yllättävän monipuolinen ja laadukaskin läjä. Ikimuistoista oli mm. lukea karjalan kielellä, ja kotimaisen sarjakuvan tasokkuus yllätti iloisesti. Mukaan mahtui myös yksi näytelmä, yksi uutukainen runoteos ja useampi lastenklassikko. (Työni luontaisetuihin kuuluu se, että saan lukea työaikana! Saan jopa itse valita kirjat, kunhan ne soveltuvat lapsille ja muistan lukea ääneen ;D)

Eläinteemani turposi kuin pullataikina parista krokotiilista pienimuotoiseksi eläintarhaksi. Harvinaisin nähtävyys kirjatarhassani on epäilemättä ihmissusi, vaikkei valkoinen kirahvikaan mikään maailman tavallisin näky taida olla. Hyönteisiä edustivat tulikärpäset (jotka kirjassa kylläkin ängettiin epäeläinystävällisesti ahtaaseen purkkiin). Linnut ovat selvästikin sopeutumiskyvyn mestareita, saihan niistä kirjallisuudessakin irti sekä purevaa sarkasmia (Lokki) että synkänlennokasta fantasiaa. Kaiken kaikkiaan eläimellinen elokuuni oli erittäin onnistunut. Ja monta eläinkirjaa hyllyyni vielä jäikin...

Mutta. Eipähän unohdeta palkintogaalaa. Elma-patsaiden jaossa tehdään tänään historiaa: ensimmäistä kertaa blogini historiassa kolmen kärkeen ei mahtunut ainuttakaan perinteistä romaania, vaan kärkikamppailu käytiin kahden sarjiksen ja yhden runokirjan välillä. Irina Javne änki kakkoseksi, mutta Elma meni sarjakuva-albumille. Elokuun Elma siis näyttää tältä:

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet

Tämä voittaja oli yllätys itsellenikin! Närhen sympaattinen sarjakuva vei voiton, sillä kaikkinensa Agnesin tarina oli todella piristävä ja piirrostyyliltään aivan omantyylisensä pakkaus. Odotankin jo innolla Närhen uutukaista Mustasuon mysteeriä, jossa orpotyttö Agnesin tarina jatkuu.

Kaunein kansi oli helppo valita. Elokuun Ilona lähtee länteen... sillä kauas menolippu on...

Charles Martin: Chasing fireflies

Ihastuin tähän kanteen jo kaupan hyllyssä, se sai heti mielenkiinnon heräämään ja mielikuvituksen lentoon. Ihan hyvä oli kirjakin, mutta parasta siinä oli kuitenkin kansi ;)

Kuten jo vihjailin, tämän syksyn aion viettää matkoilla - tosin vain nojatuolisellaisilla.( Mutta eipähän tarvitse seistä lähtöselvityksissä jonottamassa, saan vain loikoilla lomakohteesta toiseen.) Homman nimi on lukea itseni maailman ympäri 80 päivässä. Aloitan matkani tänään, joten marrraskuun puoliväliin mennessä minun pitäisi "käydä" kaikilla mantereilla ja saapua takaisin kotoisan sateiseen Suomeen. Käyminen tapahtuu tietysti lukemalla kirja :)  Ei kuulosta pahalta, eihän? Haaste onkin siinä, että syksyn kaikki ihanat uutuuskirjatkin olisi kiva saada luetuksi jossakin välissä... Oli miten oli, aika alkaa NYT, joten lähdenpä lukemaan! Maailmalla tavataan, ystävät rakkaat :)

Hei hei heinäkuu (ja mitä kaikkea luinkaan)

Se on sitten uusi kuu, ja aika luoda kaihoisa silmäys menneeseen, loppuunluettuun kuuhun. Silmäys on kaihoisa, koska kirjakuuni oli, kuten kesäkuukin, aivan valtavan hieno! Heinäkuussa sain kunnian lukea nämä kirjat:

Bazar Kustannus (toim): Pestä tukkani sadevesisaavissa ja muita nuorten unelmia
Kirsti Ellilä: Majavakevät
Anita Diamant: Punainen teltta
Agneta Pleijel: Kevään valoa
Stian Hole: Hermannin salaisuus
Eeva Tikka: Mykkä lintu
Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina
Ritva Kovalainen: Kauniiden hevosten maa
Per Petterson: I kjølvannet
Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär
Pablo Neruda: Kysymysten kirja
Antero Järvinen: Linnut liitävi sanoja
Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
Hélené Grémillon: Uskottuni
Helakisa ja Haiko: Tuuliin tähystäjä
Markus Zusak: Kirjavaras
Seija Vilen: Pohjan akka

Luettuja kirjoja: 17
Kotimaisia: 8
Euroopan ulkopuolelta: 3,5
Naiskirjailijoita: 10
Muuta: Heinäkuun kirjasadossa on (ja aivan sattumalta) vahva pohjoismainen vire. Leikilläni nimesinkin jonkun toisen blogia kommentoidessani, että teemani on tässä kuussa "pohjoismaiset naiset ja vähän miehetkin". Mutta muutakin toki tuli luettua, ja kaiken kaikkiaan lukusaalis oli mukavan monimuotoinen: kuun aikana sukelsin mm. runouteen, tietoon ja taiteeseen, liidin lintujen siivellä kansanperinteen taivaalla, kävin Pariisissa ja Chilessä, uppouduin unelmiin, istuin kuukautisteltassa neljän äitini kanssa, rupesin ruokalakkoon , herkistyin perimmäisten kysymysten äärelle ja olin mukana pelastamassa majavien lampea. Ja nautin joka hetkestä! Yhtään ainutta huonoa kirjaa en lukenut, vaikka mukavuusalueeni ylitykset hetkittäin vaativatkin sisua :)

Haasterintamalla kunnostauduin lukemalla Ota riski-haasteen myötä luettavakseni langenneen Kirjavarkaan ja tunnustin Satun minihaasteessa punaista väriä, muuten jätin haasteet tässä kuussa rauhaan.

Ja sitten saakin Elma-gaala alkaa. Vaikka luettujen laatu oli korkea, tällä kertaa valinta on suhteellisen helppo. Ladies and gentle men, the world-famous Elma-award goes to:

Anita Diamant: Punainen teltta

Kansien kanssa oli vaikeampaa. Alustavalla ehdokaslistalla oli peräti kuusi kantta! Ja vain yksi voi pokata Ilona-pystin, jonka ojennan kuukauden kauneimmalle kannelle. Aikani sitten pähkäilin kansia katsellen, kunnes päätin. Ja näin minä päätin:

Ritva Kovalainen: Kauniiden hevosten maa

Myönnän, että valintaan saattoivat vaikuttaa myös valokuvat kansien välissä: tässä nimittäin on läpikotaisin kaunis kirja! Indeed, jos tämä kirja olisi ruokalaji, sen nimi olisi Imaami pyörtyi. (Sen niminen ruoka on oikeasti olemassa. En nyt muista, mitä se oli, mutta niin hyvää se kuulemma oli, että kun imaami söi sitä, hän pyörtyi.)

No juu, vaikka kuinka tekisi mieli istua tässä virtuaalihorisemassa, lienee viksuinta vääntäytyä lepoasentoon, että jaksan aamutuimaan olla hellä ja heleä emonen lapsilleni. Jatkossa en ehdikään varmaan lukea enkä blogata läheskään entiseen tahtiin, sillä minusta tulee kuuden vuoden tauon jälkeen taas työssäkäyvä ihminen. Mutta sen lupaan, että vaikka vauhti hieman hiljeneekin, niin luku-ja blogiharrastuksistani en luovu! Sen verran rakkaita henkireikiä ne minulle ovat :) 

Ja aivan loppuun pieni sneak preview: olen parhaillaan lukemassa kirjaa kielellä, jota en osaa! Se sujuu oikein hyvin enkä ainakaan vielä ole pudonnut kärryiltä ;) Mutta siitä kuulette ensi kerralla...

Mitäs kivaa te muut aiotte lukea tässä kuussa?

Markus Zusak: Kirjavaras

 

Palattuaan kellariin hän kertoi.

"Taivas on tänään sininen, Max, ja siellä on iso pitkä pilvi ja se on venynyt köyden näköiseksi. Sen päässä aurinko on kuin keltainen reikä..."

Sillä hetkellä Max ymmärsi, että vain lapsi saattoi antaa hänelle sellaisen säätiedotuksen. Hän maalasi seinään pitkän, tiukoille solmuille vedetyn köyden, ja sen päähän pisaroita tippuvan keltaisen auringon, aivan kuin sinne olisi voinut sukeltaa suoraan sisään. Köysimäisen pilven päälle hän piirsi kaksi hahmoa - laihan tytön ja riutuneen juutalaisen - jotka kävelivät kädet tasapainon vuoksi levällään kohti pisaroivaa aurinkoa. Kuvan alle hän kirjoitti seuraavan lauseen.

               *** MAX VANDENBURGIN***

               SEINÄÄN KIRJOITTAMAT SANAT

                    Oli maanantai, ja he kävelivät

                          nuoralla aurinkoon.

Markus Zusak: Kirjavaras

Alkuteos: The Book Thief, 2005

Saksassa riehuu toinen maailmansota. Kirjan minäkertojalla, kuolemalla, on kiire. Mutta vaikka hänellä on satojentuhansien ihmisten sielut poimittavanaan, hän kiireidensä keskellä pysähtyy tarkastelemaan nuorta tyttöä, jonka pikkuveljeä hän on tullut hakemaan. Kuolema näkee, kuinka tyttö varastaa ensimmäisen kirjansa, hankeen pudonneen haudankaivajan oppaan. Tästä alkaa tytön, Lieselin tarina, jonka kuolema meille kertoo. 

Liesel varttuu kasvattivanhempiensa, Hans ja Rosa Hubermannin, luona saksalaisessa pikkukaupungissa, opettelee lukemaan ja varastaa lisää luettavaa aina tilaisuuden tullen. Hubermannien, maman ja papan, lisäksi Lieselin elämän tärkeitä ihmisiä ovat naapurinpoika Rudy - ja Max, juutalainen jota Hubermannit kellarissaan piilottelevat ja jolle Liesel lukee ääneen. Sodan kuluessa Kuolema kulkee monta kertaa Lieselin läheltä, ja julmaksi syytetty viikatemieskin liikuttuu syvästi tytön, kirjavarkaan, tarinan äärellä...

Tarinautti lokikirjaan: Tämä kirja tuli luettavakseni Ota riski ja rakastu kirjaan-haasteen myötä: Villasukka kirjahyllyssä oli sitä mieltä, että tämä kirja kannattaa lukea. Ja minähän tein työtä käskettyä. 

Myönnettäköön, että alussa ärsytti ja kovasti. En ole kovin suuri makaaberin huumorin ystävä, ja Kuoleman harrastamat "tietoiskut" häiritsivät tarinaan uppoutumista. Ärsyynnyin myös spoilereista: onko pakko heti kättelyssä kertoa ketkä kuolevat, ja ketkä jäävät henkiin? Mutta sitä mukaa kun kirja eteni, tarina imaisi ja vei. 

Vaikka aihe oli raskas, kirjan lukeminen ei ollut. Tykkäsin hirveästi kirjan henkilöistä, varsinkin Rosasta ja Hansista, jotka olivat niin ihastuttavia persoonia että heitä on nyt jo ikävä! Lieselin ja Rudyn orastava rakkaus oli tuoreesti ja oivaltavasti kuvattu, ja Maxin kautta saatiin juutalainen näkökulma vahvasti tarinaan mukaan. Kuolema oli "henkilöistä" se, joka minua eniten tökki. Mutta lopulta oli pakko antaa periksi: Zusak tietää, mitä ja miksi tekee. Kuoleman käyttö kertojana ei sittenkään ollut kikkailua joksi sitä ensin luulin, vaan viikatemies on loppujen lopuksi juuri oikea kertoja tähän tarinaan.

Ihmisen sydän ei ole samanlainen kuin minun. Ihmissydän on viiva, kun taas minun on ympyrä, ja minulla on loputon kyky olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Siitä seuraa, että näen aina ihmisiä parhaimmillaan ja huonoimmillaan. Näen heidän rumuutensa ja kauneutensa ja mietin, kuinka sama olento voi olla molempia.

Rakastuinko kirjaan? En ihan. Kannattiko lukea? Ehdottomasti! Kiitos ja kumarrus Villasukalle hyvin heitetystä haasteesta :)

Summa summarum: Kaunis ja mustalla huumorilla maustettu lukuromaani hyvistä ihmisistä pahoina aikoina.

P.S. Taas on pakko pitää pieni kansigallup: mitäs tuumaatte ylläolevista kansista? Jos olette lukeneet Kirjavarkaan, mikä kansista mielestänne sopii sille parhaiten? Jos ette ole lukeneet kirjaa, mitä kantta katsellessa mielenkiintonne heräilee? Itse tykkään ehkä eniten tuosta toiseksi viimeisestä, jossa tyttö lukee pommikoneen varjossa... varmimmin lukematta jäisi kirja, jonka kannessa komeilee tuo kauhuleffasta karannut nalle! ;)

Haasteellista runoutta, runollista haastetta

Hip hei! Anna Elina haastoi minut runoilemaan, ja minä yllytyshulluhan aloin heti hommiin. Koska en omista paljonkaan kirjoja, tein tällä kertaa vain kaksi runoa. Mutta tämä oli niin hauskaa, että varmaan tulee toistekin katsottua kirjoja sillä silmällä... ideahan oli siis lyhyesti kerrottuna koota runoja kirjojen nimistä. Pitemmittä puheitta:

Rakastavaisten illallinen:

Viiniä keittiössä

huolimattomia unelmia

täydellinen paisti

hiljaisuus

lähimmäiset

Kesäyön uni

Kuulin pöllön kutsuvan

Ajatusteni lintu

mykkä lintu

Kuun tuuli

surun sillalla

Jos Jumala on 

parantava kosketus

ennen kuin kuolen

Linnut ovat lähteneet

Kuu on julma

ja tähdet niin kirkkaat

(Anteeksi huono kuvien laatu, kameraani ei ole suunniteltu kuvaamaan iltamyöhään.)

Heitänpä haasteen eteenpäin seuraaville: Susa, Kaisa, Jane, Maija ja B.N. Tehkää hyvin! :)

Kevään luetut

Yo-ho-ho! Maalis-huhtikuun blogihiljaisuuden jälkeen sain taas humaltua runsain mitoin sanojen viinistä ;) Lukuharrastuksen kannalta toukokuu oli hieno! (Kesässä on kaiken muun hyvän ohella ihanaa myös se, että jos ei sada, voi ottaa hiekkalaatikolle mukaan hyvän kirjan.) Toukokuussa tuli luettua näin vino pino:

Maria Peura: Vedenaliset
Göran Tunström: Erämaakirje
Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari
Saara Henriksson: Moby Doll
Muriel Barbery: Siilin eleganssi
Philippe Delerm: Päivätorkut piloilla
Rupert Isaacson: Hevospoika
Philip Pullman: Rehti mies Jeesus & kieromieli Kristus
Raija Julkunen: Uuden työn paradoksit
Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
Jyrki Vainonen: Swiftin ovella
Linda Olsson: Kaikki hyvä sinussa

Luettuja kirjoja: 12
Kotimaisia: 4
Euroopan ulkopuolelta: 3
Naiskirjailijoita: 7
Muuta: Heti alkuun tunnustan, että Julkusesta luin suurimman osan huhtikuun puolella, mutta koska luin kirjan loppuun (ja bloggasin siitä) toukokuussa, sisällytin sen tähän.  Haasteitakin tuli  harrastettua ilahduttavan runsaasti. Saarihaastetta edistin kahdella ja "Ikkunat auki Eurooppaan"-haastetta peräti neljällä kirjalla (maat: Norja, Ranska ja Irlanti). Fiktion ohella listasta löytyy yksi tositarina ja yksi tietokirja. Mukavuusalueeni rajoja uhmasin lukemalla Maria Peuraa. Historiallsia romaaneja mahtui joukkoon viisi, mikä on minulle harvinaisen paljon.

Ja sitten palkintojen jakoon. Koska maaliskuussa en pystejä jaellut, reiluuden nimissä otan maaliskuunkin luetut mukaan kilpaan - ikään kuin valinta ei jo valmiiksi olisi tarpeeksi vaikea, hienoja kirjoja on pilvin pimein! Maaliskuulta siis mukaan tulevat Lukasin The Oracle of Stamboul, Shafakin Kirottu Istanbul ja Laulajaisen Lumileopardi tanssii. Näistä kaikista sitten pitäisi valita se kaikkein paras. Mission Impossible? Melkein!

Mutta enpäs lannistu. Nyt on pakko nimetä perintöprinsessat.Ne ovat nämä:

 

Hevospoika pääsi palkintopallille liikuttavuutensa vuoksi. Kirottu Istanbul taas on oikea runsaudensarvi, ja samalla rohkea kirja vaietusta aiheesta.

Ja sitten voittajaan. Kevään 2012 Elma-palkinnon saa kirja, jossa on kaikkea mitä hienossa lukuromaanissa pitää. Voittaja on, yllätysyllätys:

Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari

Onnea voittajalle! 

Tuttuun tapaan jaan myös Ilona-patsaan, jonka saa kauneimmasta kannesta. Tämä oli helpompi! Ilonan saaja näyttää tänä keväänä tältä:

Onnittelut myös tälle. (Kun joskus rikastun, ostan heti kaikki nämä Ilona-palkitut omaksi! Sitten pystytän seiniä kiertävän kirjahyllyn jolle asettelen ne silmäniloksi... *haaveellinen huokauusss*)

Uuden lukukuun kynnyksellä pursun iloa ja intoa! Kesäkirjoja on jo vaikka millä mitalla... Tiedossa on mm. liftausta Irlannin ympäri jääkaapin kanssa, murhamysteeri laitumella, eläimellistä menoa kesämökin rannassa, kakkavaipanhajuinen road trip, ja paljon muuta mukavaa. Stay tuned!

Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari

Täällä minä olen, hän ajatteli. Keskellä kraateria maailman etäisimmässä saaressa. Kaikkialla ympärilläni kohoaa kaislaa; näen pelkkää taivasta. Ääntäkään, kahaustakaan ei kuulu.

Tätä on yksinäisyys, hän ajatteli, äärimmäinen ja armoton. Ja kuva hänestä itsestään seisomassa siinä täytti hänet pelolla. Tällaiseksi elämä voisi muuttua.

Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari

Alkuteos: Easter Island, 2003

Pääsiäissaari on maailman syrjäisin paikka. Keskellä Tyyntä valtamerta, 2000 kilometrin päässä lähimmästä naapuristaan, se on luonnontutkijoiden unelma. Vuonna 1913 nuori Elsa lähtee miehensä Edwardin ja jälkeenjääneen sisarensa Alicen kanssa tuolle tarujen saarelle, tutkimusmatkalle selvittämään saaren arvoituksista suurinta: kivestä kaiverrettuja jättiläisiä. Miksi - ja miten- ne aikoinaan pystytettiin? Ja mikä (tai kuka) ne kaatoi? Edwardin tutkiessa patsaita Elsa, älykäs ja tieteistä kiinnostunut nainen, ei tyydy silkaksi sivustakatsojaksi vaan ryhtyy tutustumaan saareen ihmisiin ja kieleen toivoen saavansa aikaan jotain omaa, voivansa myös antaa tiedeyhteisölle ja jälkipolville oman vaatimattoman panoksensa. 

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin saarelle saapuu siitepölytutkija Greer, joka miehensä kuoleman jälkeen kaipaa saaren tarjoamaa eristystä ja rauhaa. Saarella toimii kuitenkin tutkijoiden yhteisö, josta Greer ei voi eristäytyä. Samat arvoitukset, jotka askarruttivat Elsan perhettä, ihmetyttävät tutkijoita yhä edelleen: mistä puuttomalle saarelle saatiin kivijärkäleiden siirtämiseen välttämätöntä puuta? Mitä on rongo-rongo-kivitaulujen salaperäinen kieli? Ja mitä teki saksalainen sotalaivue Pääsiäissaarella vuonna 1914? 

Tarinautti lokikirjaan: Aina joskus kuulee kysyttävän, minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa. Minun vastaukseni on tästä lähtien: tämän. Vanderbes on luonut kiehtovan, taidokkaan romaanin! Hän hallitsee juuri sen, missä minä kirjoittajana onnun: rakenteen. Vaikka kirja liikkuu kahdessa ajassa monen henkilön välillä, tasapaino säilyy, rytmi on loistava, kumpikin tarina saa juuri tarpeeksi tilaa ja ne kietoutuvat lopulta eheäksi kokonaisuudeksi. 

Kirjan tyyli on kuin henkilönsä: hillitty. Suuria tunteita on, mutta ne eivät räisky silmille, tempo on hidas, dramatiikkaa on vähän - mutta silti jännite säilyy ja draaman kaari kantaa. 

Kehuja ansaitsee myös kieli. Kieli on selkeää mutta kaunista, tyyli ei takkuile, dialogi sujuu. Ja tämä on esikoisteos! Ei uskoisi. 

Ja sitten analyysista itse tarinaan :) Pidin kirjasta jo siksikin, että sen aihe oli valtavan kiehtova. Biologiaa ja antropologiaa itsekin opiskelleena olin aivan täpinöissäni tätä lukiessani.  Siitepölytutkimus saattaa kuulostaa tylsältä, mutta ei se sitä ole! Pääsiäissaari on miljöönä mielettömän hyvä, oikea arvoitusten aarrearkku. 

Ihailen Vanderbesin kykyä kirjoittaa tieteestä niin, että se on tajuttavaa ja silti yksityiskohtaista. (Mutta jos ei ole alkuunkaan kiinnostunut luonnontieteestä, tämä kirja saattaa olla toivottoman tylsä.) 

Hän vietti tuntikausia mikroskooppinsa äärellä, laski tunnettuja ja tuntemattomia hiukkasia ja tutki niiden rakennetta - pyöreää muotoa, viivoja jotka risteilivät kuin suonet eksiinien pinnalla, virheitä ja kauneuspilkkuja. Hiukkasten muodon vaihtelevuus, niiden kekseliäisyys ja elämänhalu teki häneen vaikutuksen. Hän katseli siitepölyä, jonka tuuli oli puhaltanut niittyjen ja laaksojen yli miljoonia vuosia sitten, kunnes se viimein oli hautautunut maahan ja jäänyt odottamaan tulevien aikojen tutkimuksia. Katsoessaan mikroskooppiin Greer tunsi löytävänsä kätketyn maiseman, pääsevänsä kurkistamaan kaukaista, toistaiseksi nimeämätöntä kuuta.

Siitepölyhiukkasia

Kirjan keskeinen teema on naisen asema tiedeyhteisössä. Sekä Greer että Elsa ovat asialleen omistauneita, lahjakkaita tutkijoita, mutta naiseus rajoittaa. Siinä missä Elsa pesee paitoja ja huolehtii sisarestaan, Greer törmää epätasa-arvoon ja vähättelyyn. Pääsiäissaari, tuo kaukainen saareke, tarjoaa heille ulospääsyn henkisistä vankiloistaan: Kuin neuloihin kiinnitetty perhonen hän räpistelee edelleen olosuhteiden raameissa, mutta täällä hän voi sentään muutaman tunnin päivässä kuvitella olevansa vapaa.

Pääsiäissaari on myös rakkaustarina. Elsa on järkiavioliitossa, mutta salaisesti kaipaa rakastettuaan Maxia. Greerin mies Thomas oli myös tutkija: ensin opettaja, sitten pomo. Greer vaalii yhä aarteenaan Thomasilta saatua magnoliansiementä, joka muistuttaa heidän yhteisestä unelmastaan- joka sekin tietysti liittyy tieteeseen :)

He molemmat heittäytyivät antaumuksella tutkimustyöhön, houkuttimenaan ajatus maailman ensimmäisestä kukasta. Magnolia oli heidän havittelemansa valkoterälehtinen unelma, aave jota he halusivat koskettaa. Joinakin öinä nukahdettuaan laboratorioon Greer näki unta, että hän leijui muinaisaikaisen, tiheän havumetsän verhoaman maiseman yllä ja etsi yhtä ainaa valkoista kukkaa. Usein hän jopa näki kukinnon pilkottamassa kaukana metsän varjoissa.

Summa summarum: Hieno, vaikuttava ja erittäin taitavasti kirjoitettu lukuromaani. Yksi parhaista mitä olen lukenut tänä vuonna. Suosittelen suuresti!

Lopuksi vielä on pakko jorista kirjan kansista. Suomalaisen laitoksen kansi ei mielestäni ole alkuunkaan onnistunut, monestakin syystä. Ensinnäkin, mitä hemmettiä nuo puut tekevät tuossa kuvassa?? Pääsiäissaarella, kuten tiedämme, ei ole puita! Muutenkaan kansi ei tavoita kirjan koko tunnelmaa. Okei, onhan se hillitty kuin henkilönsä, ja onhan siinä tuo symbolinen häkki, mutta silti... kansikuvan perusteella odotin aivan toisenlaista kirjaa. 

Koska suomalainen kansi oli minusta niin huono, en tietenkään voinut vastustaa kiusausta hypätä Googleen :) Kansainvälisistä kansista löytyikin paljon parempia. Oma suosikkini on alavasemmalla. Mutta jos näin kirjan lukeneena pitäisi valita kansi yksinomaan sen mukaan, mikä parhaiten osuu yksiin sisällön kanssa, se olisi jompikumpi oikeanpuoleisista.

Mikä näistä kansista on teidän suosikkinne? Minkä näistä, jos minkään, noukkisitte kirjaston / kaupan hyllystä?

P.S. Tämän kirjan lukemiseen minut innoitti Satun ihana Minihaaste, jossa ollaan tällä kertaa saarella.  

Tarinautin helmikuu

Oltuani pitkään poissa kirjojen maailmasta olen taas löytänyt tarinauttiset riemut. Helmikuuni olikin ilahduttavan runsaslukuinen. Viime vuodesta tuttuun tapaan teen taas yhteenvedon kuukauden aikana lukemistani kirjoista. Ja palkintojakin jaetaan, mutta eipäs hosuta. Helmikuussa tarinautin lokikirjaan merkittiin luetuiksi nämä:

Pekka Haavisto: Anna mun kaikki kestää. Sovinnon kirja
Tomas Tranströmer: Kootut runot
Italo Calvino: Herra Palomar
Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi
Heidi Jaatinen: Ei saa katsoa aurinkoon
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Vanessa Diffenbaugh: Kukkien kieli

Luettuja kirjoja:7
Kotimaisia: 3
Euroopan ulkopuolelta: 1
Naiskirjailijoilta: 3
Muuta: Luetuista seitsemästä kirjasta neljä sattui olemaan esikoista. Kaikki neljä olivat esikoiseksi huomattavan hyviä, jopa niin hyviä että kamppailu kuukauden parhaan kirjan Elma-pystistä käytiin kolmen "esikon" (Jaatinen, Itäranta ja Diffenbaugh) kesken. En ihan vielä paljasta, kuka kisan voitti :) 

Kokonaisuudessaan helmikuun lukusaalis oli monipuolinen ja hyvä. Kaunokirjallisuutta luin peräti viidestä maasta (Suomi, Ruotsi, Iso-Britannia, USA ja Italia). Luettujen joukkoon mahtui myös yksi runokirja sekä yksi muistelma. Nais-ja mieskirjailijat menivät melkein tasan, samoin koti-ja ulkomaiset. 
Ja nyt sitten rumpujenpärinät kehiin: vuoden 2012 ensimmäinen palkintojenjako tapahtuu tässä ja nyt! Elma-pystin saaja on tällä kertaa kotimainen nainen. Hyvät ihmiset, helmikuun Elma-patsaan saaaa:

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Perustelut: Kiehtova, hyvin kirjoitettu ja omintakeinen skenaario tulevaisuuden maailmasta. Erityisansiona huomioitiin ympäristöaihe, joka on alati ajankohtainen ja tärkeä.


Jos Elma-pystin valinta tekikin tiukkaa, Ilona-pystin valinta oli helppoa kuin heinänteko. Kunniamaininnan kauneimmasta kirjankannesta saa:

Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi

Ensi kuussa ajattelinkin sitten pitää pienimuotoisen teemakuun, tarttua yhteen haasteeseen ja kehittää yhden oman. Karoliinan tavoin aion tänä vuonna saada Ikkunat auki Eurooppaan.Sen lisäksi aion lukea itseni lomalle, kahdeksi viikoksi kaupunkiin jossa olen jo pitkään haaveillut joskus käyväni. Mutta siitä kerron enemmän erikseen, heti kun kynnelle kykenen. Muikean mukavaa maaliskuuta kaikille! Hymyillään kun blogataan :)