Onko ikä vain numeroita?

 

Onnittelukortteja ja -kukkasia.

Niinpä vain aika rientää hurjaa vauhtia eteen päin.  Viime sunnuntaina serkkuteamini kävi juhlistamassa siirtymistäni uudelle vuosikymmenelle.  Samalla juhlimme myös mieheni syntymäpäivää, joka oli syyskuussa.  Valmistin tälle mukavalle porukalle Gyros-aterian omalla, mukautetulla tyylillä: pita-leipää (leivoin aamulla), broilerisuikaletta, uunissa haudutettuja maalaisranskalaisia ja -bataatteja, tomaattia, punasipulia, tsatsikia sekä lisukkeena kreikkalaista salaattia.  Aterian jälkeen juttelimme leppoisasti mm. lapsuutta muistellen.  

Tsatsiki ja kasviksia tarjolla.

Joimme vielä kakkukahvit ja otimme valokuvia koko porukasta, kuten joku tuumi, etteivät kaikki kuvat ole hautajaisissa otettuja.  -Ai niin, arvaatkaapas, mitä serkkuporukka oli keksinyt lahjaksi! Lahjakortin kangaskauppaan!  Ihania serkkuja!

Myrna-kupit kahvipöydässä.

Käsityörintamalla olen kauan suunnitellut siivousta.  Kaapeissa on lojunut kasapäin kangas- ja trikoojämiä, joita ei enää voi jatkojalostaa.  Tyhjensin niitä jätesäkkiin vietäväksi Paimioon, missä niistä valmistetaan uusia kankaita.  Jäljelle jääneet järjestelin ja kirjoittelin hyllyjen reunoihin laput, millaisista kankaista on kyse.  Nimilaputkin ovat nostalgisia: K-kaupan 70-luvun hintalappuja.  -Tilkkutyökankaat ovat eri paikassa. 

Siivotut kaapit.

Ompelutyönä kasasin pari tyynynpäällistä paloista, jotka jäivät jäljelle viime joulukuussa ompelemastani peitosta Jalokivirasia.

Jalokivirasiat tyynynpäällisinä.

Myös naapurit pistäytyivät onnittelemassa.

Onnittelukukkasia.

Perhejuhla.

Paperikukkia.

Viikko sitten lauantaina vietimme juhlaa perhepiirissä: vanhempi tyttäremme vihittiin avioliittoon ja me saimme saksalaisen vävypojan.  Tytär halusi pitää juhlat Suomessa, jotta saisi saksalaiset sukulaiset ja ystävät tutustumaan Suomeen.  Liikuttavan kaunis tapahtuma.  Viime hetkeen saakka jännitimme säänhaltijoita, sillä vesikuurot olivat runsaita.  Onneksemme saimme parin tunnin sateettoman sään, jolloin vihkitoimitus voitiin pitää rannassa.
    

Hääpari ja hääauto.

  Mieheni ajoi meidän autovanhuksella hääparin kanssa pihaan.  Viulisti soitti Prinsessa Ruususen häämarssin, kun nuoripari asteli autosta pitkin kujaa, jonka olimme reunustaneet kuivatuilla ruusun terälehdillä.  Vieraat muodostivat kujan reunat.  Vihkiminen tapahtui suomeksi ja saksaksi, kuten kaikki ohjelmanumerot. Nuorempi tyttäremme toimi kaasona (ja protokollapäällikkönä), sulhasen kaveri bestmannina.

Maukkaan ruokailun jälkeen pidimme mieheni kanssa morsiamen vanhempien puheen, joka oli minun käsialaani.  Mieheni puhui suomeksi, minä toistin saman saksaksi.  Tytär sanoi puhetta liikuttavaksi.  Myös sulhon isä ja bestman käyttivät puheenvuoron.  Illan mittaan näimme myös kauniin häävalssin, minkä jälkeen me äitinä ja isänä tanssimme onnittelutanssin: rumban, joka on kosiotanssi.  Elämänkumppania on kosittava usein, että suhde pysyisi tuoreena.
   

Kukkia hääkaaressa.

Etukäteisvalmisteluja tein keväästä lähtien.  Hääkaareen valmistin 120 kukkaa suodatinpusseista, jotka värjäsin laventelin värisiksi.  Juhliin saapuville lapsille oli omaa ohjelmaa:piñata-pöllö.  Valmistin pöllön ilmapallon päälle, ensin liimaamalla paperisuikaleita, sitten kerros paperimassaa ja lopuksi koristeet silkkipaperista.  Kylläpä oli haasteellinen, mutta tosi mielenkiintoinen työ.  Pöllö täytettiin karamelleillä ja lapset hakkasivat sen rikki miekalla, jonka poikani oli tehnyt ala-asteella.  

   

Piñata-pöllö.

Ompelin tyttärelleni myös pienen häälaukun.
    

Morsion pussukka.

Pöytäkukat olivat myös minun käsialaani.
   

Pöytäkimppujen koristeena oli helmiä.

Vieraslahjoja taiteltiin monen ihmisen näppärillä sormilla.
   

Vieraslahjoja.

 Häälahjaksi annoimme myös jotain konkreettista: tilkkupeitto, jonka keskellä on sydän.

Hääpeitto.

Vaikka tarjoilu hoidettiin pitopalvelusta, tyttäreni halusi kahvipöytään ranskalaisia vohveleita, joita meillä on leivottu oman siskoni kanssa perhejuliin.  Lämpimänä päivänä leipominen oli melko tuskaista, koska taikina meinasi sulaa käsiin.

Ranskalaisia vohveleita.

Kyllä olivat onnistuneet juhlat.  Itkin vasta jälkeen päin katsellessani valokuvia.  Lapsesta luopuminen on tapahtunut jo vuosia sitten hänen muutettuaan opiskelemaan.  Tiedän, että lapseni on onnellinen Hampurissa, että hän pärjää isossa maailmassa.  Mitä muuta voisin toivoa.  Toki välistä on ikävä, mutta yhteyksiä on helppo pitää mm. Skypessä.  Onnellista häämatkaa kyyhkyläisilleni!

Valmistujaisjuhlaa.

Tampereen teknillisen yliopiston juhlaa.

Reilu viikko sitten menimme mieheni kanssa junalla Tampereelle, tarkemmin tietysti Hervantaan. Nuorempi tyttäremme valmistui diplomi-insinööriksi materiaalitekniikan osastolta Tampereen teknillisestä yliopistosta. Perjantaina oli oppilaitoksen järjestämä juhla Teekkarikuoron laulujen, puheiden ja kakkukahvien kera. Heti juhlan jälkeen ahtauduimme (minä, mieheni, poikani ja vävykandi) autoon ja ajelimme kotiin. Onneksi olin tehnyt listan, mitä täytyy ottaa pakastimesta sulamaan aamua varten: täytekakkupohja, uunissa haudutetut broilerin fileet, lihapullat, pullapitkot ja voitaikina. Lauantaiaamuna laitoin heti leivänjuuren kuplimaan. Puuhaa oli monelle käsiparille: kakun täyttäminen ja koristelu, nokkosleivän leipominen, perunoiden kuoriminen, salaattien (porkkana-, metsäsieni- ja viher-) valmistus, juustorusettien leipominen, yrttisten uunikasvisten valmistaminen ja pöytien kattaminen. Lisäpöytiä kannettiin sisälle, liinat odottivat mankeloituina. Suunnittelin istumajärjestyksen ja tein nimikortit pöytiin etukäteen, samoin pikkuleivät ja kahvikakku odottivat kellarin hyllyllä.

DI-kakkua koristaa, kuinkas muuten, teekkarilakki.

  Kun vieraat saapuivat puolenpäivän aikaan, olin keittänyt perunat ja lämmittänyt ruuat. Poikani hoiti upeasti simamaljojen tarjoilun. Lämpimät ruuat olivat tarjolla aamulla lämmitetyn puuhellan päällä, salaatit ja juomat olivat työpöydällä. Ruoka näytti maistuvan. Kun kaikki 22 henkilöä olivat aterioineet, siirryimme yläkertaan rupattelemaan. Pienet lapset leikkivät keskenään. Pian poikani ryhtyi keittelemään kahvia. Kahvipöytä odotti yläkerrassa: suklaakakku, taatelikakku, ranskalaiset vohvelit, Aili-mummon ruiskakut, juustokierteet ja omenapitko. Sisaren tyttäreni tarjoutui auttamaan tiskaamisessa ja astioiden keräämisessä. Tuhannet kiitokset hänelle, samoin pojalleni ja vävypojalleni, jotka väsymättä siirtelivät pöytiä yms. ohjeideni mukaan.

    

Kahvipöydän herkkuja.

 Kun viimeiset vieraat lähtivät kuuden tietämissä, siivosimme loput astiat ja kävimme saunassa. Sen jälkeen oli niin väsyttävä olo, että lähes raahauduin vuoteeseen. Oli mukavaa tavata läheisiä ihmisiä.

   

Uusia tilkkutyökankaita.

Tampereen reissulla piipahdimme Ideaparkissa, missä poikkesimme myös Eurokankaan myymälään. Outlet-osastolta ei löytynyt mitään mielenkiintoista, mutta tilkkukankaiden laari oli aivan vastustamaton. Tytär on taitava löytämään parhaimmat ja tyylikkäimmät palat, niin tälläkin kertaa. Huh, miten monta kangasta tarttui matkaan, mutta eiköhän niistä ajan myötä synny jotain tarpeellista (tai tarpeetonta). Olen joskus sanonut, että tyttäreni pärjäisi ostosavustajana: ihan pikkutytöstä lähtien hän on osannut valikoida kangas- ja vaatekaupasta sopivimmat tuotteet.

Takki edestä...

... ja takaa.

          Viime viikolla ryhdyin etsimään takin kaavaa. En löytänyt sopivaa, joten kuosittelin sellaisen suoran "pötkötakin" kaavasta omannäköiseksi. Minulla oli varastossa Eurokankaasta ostettu kukkapalakangas, joka ei yksin riittänyt. Suureksi riemukseni paikallisesta kangaskaupasta löytyi mustaa, samankuosista takkikangasta. Kukkakankaasta leikkasin miehustan, mustasta hihat, napitusvarat, kauluksen ja tampin. Vuoriksi ostin punaista kuviollista vuorisilkkiä, en vain huomannut valokuvata sitä.

    

Karkkeja vai kyniä?

Varastoon ennätin ommella kynäpenaalin karkkipapereista. Se menee lahjaksi pikkumiehelle. Laitoin kristallimuovin myös penaalin sisäpuolelle, mutta sen vuoksi työ oli melko jäykkää ommella. Harmittelin, että en huomannut laittaa pojan nimeä muovin alle.

Kiitos kommenteista!