Äitienpäivän tunnelmia

Äitienpäivän sää oli mitä ihanin. Kävimme miehen äidin kanssa syömässä ja loppu päivä kului rauhallisissa tunnelmissa mummulassa. Lapset polskivat pienessä altaassa ja itse viihdyin varjossa lueskellen. Mies nappasi taas kotiin lähtiessä mukaan pari puun tainta, joten taas saimme pihaamme lisää kasvistoa.

Äitienpäivän aamuna saimme otettua minusta ja lapsista muutaman kuvan. Tämä kännykällä otettu kuva oli melko suloinen. Kameralla otetut kuvat eivät oikein onnistuneet. Mutta onpa ihana, että tästä äitienpäivästä jäi näin ihana kuva minusta ja kullanmuruista muistoksi. Niin rakkaita ja suloisia nämä pikkuiset ovat ja kasvavat aivan liian nopeasti! <3

Lauantaina leivoin mansikkakermakakun, sillä saimme silloin vieraita kylään. Kakun rippeet söimme sitten äitienpäivän aamuna. Kakku oli todella herkullinen, mutta hieman nopeasti kyhätty. Ostinkin tänään vähän paremmat välineet ja tyllat tulevaisuutta varten. Jospa jaksaisin ruveta harjoittelemaan kunnolla tuota kermanpursotusta. Minusta vain kakussa tärkeintä on maku, joten en ole oikein jaksanut perehtyä näihin pursotustekniikoihin. Mutta ehkäpä nyt saan siihenkin inspiraation! Ihanat ruusut sain ystävältä, joka vieraili meillä viime viikolla lapsiensa kanssa. :)

Huomenna pitäisi olla vielä lämpöisempää kuin tänään! Yritetään nauttia, vaikka itse hakeudun näillä säillä mieluummin varjoon. Meillä se tarkoittaa lähinnä sisätiloja, sillä pihassamme ei ole vielä mitään viihtyisää ja  varjoisaa oleskelupaikkaa, jossa voisi viettää aikaa suojassa auringon paahteelta. Iltapäivisin olemme lasten kanssa kantaneet peiton, kirjoja ja frisbeet talon taakse, koska siellä on suuri talon langettama varjo. Katsotaan, minkälaisen ratkaisun keksimme tähän ongelmaan. Jopa jonkinlainen paviljonki on käynyt mielessä. Näin vanhemmiten en enää nauti samalla tavalla auringosta ja välttelen palamista kuin ruttoa. Mutta ovathan nämä lämpimät säät silti aivan ihania, jos vertaa esim. viime kesän kylmiin säihin!


IHANIA KESÄPÄIVIÄ!

Takaisin työelämään

Mainitsin alkuvuodesta, että yksi meidän perheen suurimmista muutoksista tänä vuonna on minun palaamiseni takaisin työelämään. Lupasin kertoa asiasta lisää, kun se on ajankohtaista. Aloitin työt muutama viikko sitten, joten nyt voisin kertoa hieman siitä, miten töihin paluu on sujunut monen vuoden kotona olon jälkeen.

Olen ollut viimeksi töissä seitsemän vuotta sitten, jäädessäni ensimmäistä kertaa äitiyslomalle. Muuttaessamme esikoisen vauva-aikana Etelä-Pohjanmaalle vakituinen työpaikkani päiväkodissa jäi vanhalle asuinpaikkakunnallemme. Minulle on ollut jo ennen lasten syntymistä (ja itse asiassa jo ennen kuin miehestäkään oli tietoakaan) selvää, että haluan hoitaa lapsiani kotona mahdollisimman pitkään, enkä haluaisi viedä heitä hoitoon kodin ulkopuolelle ainakaan kovin pieninä. Työvuoteni päiväkotimaailmassa vain vahvistivat tätä näkemystä. Koska lapsemme ovat syntyneet kahden vuoden välein, minulla on ollut mahdollisuus olla heidän kanssaan yhtäjaksoisesti kotona näin pitkään.

Meidän nuorimmainen täyttää loppukeväästä kolme vuotta, joten töihin paluu on ollut jo jonkin aikaa mielessä. Välillä koko asia on ahdistanut ja tuskastuttanut ja olen yrittäny olla ajattelmatta sitä. Viime syksynä aloin kuitenkin tosissani miettiä eri vaihtoehtoja niin oman työpaikkani kuin lasten päivähoidonkin suhteen ja päädyin oikeastaan ainoaan ratkaisuun, joka ei ajatuksena ahdistanut; rupean yksityiseksi perhepäivähoitajaksi. Näin omien lastemme ei tarvitse mennä päiväkotiin (joka on täällä meidän lähialueellamme oikeastaan ainoa mahdollinen päivähoitomuoto), ja minä saan jatkaa kotona omien lasteni sekä parin hoitolapsen kanssa.

Voin sanoa, että tämä on minulle aivan ihanteellinen työmuoto. Tykkään työskennellä itsenäisesti ja nautin rauhallisista päivistä sekä kivasta touhuilusta omassa kodissa pienen lapsiryhmän kanssa. Päivät kuluvat mukavasti ulkoillen, askarrellen, kirjoja lukien, leikkien, pelaillen ja laulellen. Olen itsekin ollut lapsena perhepäivähoidossa ja minulla on sieltä paljon upeita muistoja. On myös ihanaa, kun aamulla ei tarvitse kiireessä lähteä viemään lapsia hoitoon ja jännittää omaa ehtimistään töihin. Mieskin on ollut tyytyväinen uusiin työkuvioihini, kun maalasin hänelle kuvan aamusta, jolloin minulla olisi aikainen aamuvuoro päiväkodissa (tai jossain muussa työpaikassa), ja hän joutuisi yksin saamaan kaikki kolme lasta puettua, kammattua ja vietyä hoitoon unohtamatta yhden lapsen luistimia ja kypärää, toisen lelupäivän lelua ja kolmannen lupalappua. Tämä on siis meidän perheen kannalta juuri sopiva ja pehmeä tapa töihinpaluulleni. 

 Koska oikeastaan ainut vaihtoehto oli ruveta nimenomaan yksityiseksi (eikä kaupungin palkkaamaksi) perhepäivähoitajaksi, olen viettänyt alkuvuodesta kymmeniä tunteja netissä sekä puhelimessa ottaen selvää toiminimen perustamisesta, yel-vakuutuksista, verotuksesta sekä muista työn aloittamisen kannalta välttämättömistä asioista. Nyt, kun toiminimi on viimein taskussa ja kaikki muutkin paperiasiat kunnossa, voin onneksi keskittyä rauhassa työhöni.

Jos valintaani mietitään taloudelliselta kannalta, niin tuloni eivät näin aluksi yllä siihen, mitä ne olisivat minun ollessani esim. päiväkodissa töissä (mikä ei sekään ole paljon). Minulle pääasia on, että saan tehdä työtä, josta pidän ja että niin omat kuin hoitolapsetkin viihtyvät. Tässä ratkaisussa kompensoi se, että meidän omista lapsista ei mene päivähoitomaksuja, minun työmatkoihini ei kulu rahaa ja kotona voin työskennellä rennoissa kotivaatteissa, joita on kaapit pullollaan. Tytön mennessä reilun vuoden päästä eskariin voin ottaa kolmannen hoitolapsen ja silloin tuloni olisivat jo melko vertailukelpoiset. 

 Tällä hetkellä ajatuksena on, että haluaisin tehdä tätä työtä ainakin siihen saakka, kunnes meidän nuorimmainen menee kouluun. Tämä riippuu tietenkin täysin siitä, riittääkö pienellä kylällämme halukkaita hoitolapsia perhepäivähoitoon. Sitten täytyy tehdä suunnitelmiin muutoksia, jos hoitolapsia ei ole tarpeeksi. Siinä tapauksessa jopa alan vaihto on yksi vaihtoehto. Toivon kuitenkin, että voisin jatkaa työtäni useamman vuoden.

Olisi mielenkiintoista kuulla, jos joku muukin on tehnyt hoitovapaiden jälkeen (tai muuten aikuisiällä) vähän erilaisen töihinpaluuratkaisun tai vaikka vaihtanut kokonaan uudelle alalle! :)

Äidinmaitokoru – yhteistyössä Jasmin Design

Nyt onkin vuorossa vähän erilainen postaus. Jos seurailet blogiani lähinnä rakennusaiheisten postausten toivossa, ja sellaiset aiheet kuten imetys, äidinmaito tai äidimaidosta tehty koru aiheuttavat enemmänkin puistatusta kuin ihastusta, niin voit vaikka jättää tämän postauksen väliin. ;) Tämä on toisaalta aikalailla mielenkiintoinen ja trendikäs juttu, joten ehkä kannattaa kuitenkin lukea tekstiä eteenpäin ja muodostaa oma mielipide vasta sen jälkeen.

Imetän meidän vuoden ja neljän kukauden ikäistä pikkupoitsua edelleen monta kertaa päivässä ja yleensä myös yöllä. Olen jo haikeana miettinyt, että jossakin vaiheessa tämäkin imetys loppuu ja sitten en ehkä pääse enää kokemaan tätä ihmeellistä ja ainutlaatuista asiaa, mitä vauvan ja vähän isommankin lapsen rintaruokinta on. 

Onnekseni törmäsin netissä minulle täysin uuteen ilmiöön – äidinmaitokoruun. Äidinmaitokoru on nimensä mukaisesti äidinmaidosta ja koruhartsista työstetty koru, joka on upea muisto lapsen imetysajasta. Suomessa Jasmin Design on ainut äidinmaitokoruja tekevä yritys. Tilasin yhteistyössä Jasmin Designin kanssa kauniin sydämen muotoisen korun hopeaketjulla. Jälkeenpäin päädyin tilaamaan koruun vielä nätit Swarovskin kristallit – yhden vaaleanpunaisen ja kaksi vaaleansinistä – kuvaamaan omia imetettyjä lapsiani. Sydämen takapuolella on hopeisessa laatassa kaiverrettuna kirjain "E", joka on meidän kaikkien kolmen lapsen etunimen alkukirjain. 

Jasmin Designin nettisivuilta löydät kauniita äidinmaidosta valmistettuja kaula-, käsi- ja korvakoruja sekä sormuksia. On mahdollista suunnitella myös aivan uniikki koru yhdessä Jasmin Designin kultasepän Mirkan kanssa. Koruihin saa lisäosina erivärisiä Swarovskin kristalleja, makean veden helmiä tai laattoja. Oma koruni on nimeltään viistesydän. Jasmin Designin facebook-sivuilta löytyy myös paljon kuvia koruista.

Korun tilaaminen Jasmin Designilta on helppoa ja ohjeet äidinmaidon lähetykseen ovat yksityiskohtaiset. Pari lusikallista äidinmaitoa siis lähetetään hyvin pakattuna kuoressa ja koru tulee valmistuttuaan kauniissa paketissa omaan postilaatikkoon. 

Minulle imetys on ollut esikoisen syntymästä lähtien tosi tärkeä juttu. Niin tärkeä, että kukaan meidän kolmesta lapsesta ei ole saanut koskaan tippaakaan korvikemaitoa. Toiset hurahtavat lapsen synnyttyä kestovaippoihin, luomuruokaan tai erilaisiin kantoliinoihin ja -välineisiin. Minulle imetys kaikkine alkuaikojen haasteineen on ollut se juttu, josta en ole halunnut tinkiä.

Esikoispoikaa imetin vuoden ja kaksi kuukautta ja tyttöä puolitoista vuotta. Nämä höpönassut vain olivat niin kovia yösyömäreitä (viisi ja jopa kymmenen kertaa yössä oli ihan normaali reilun vuoden ikäisenä), että minun oli oman jaksamiseni takia pakko lopettaa imetys tuossa vaiheessa. Pikkuveljeä haluaisin imettää ainakin yhtä kauan kuin tyttöä, mutta mielellään pidempäänkin. Hän ei tällä hetkellä syö öisin kuin kerran tai kaksi, joten imetys ei ole niin väsyttävää ja voimia vievää.

Koru on minusta tosi kaunis! Se muistuttaa minua niistä lukuisista tärkeistä hetkistä, joita sain jakaa pienten lasteni kanssa. <3 Jos imetys on sinullekin tärkeä asia, niin kannattaa ihmeessä miettiä, voisiko äidinmaitokoru olla yksi imetysajan muistoistasi. Voin suosistella lämpimästi Jasmin Designin laadukasta ja ystävällistä palvelua. 

*Yhteistyöpostaus, korusta saatu alennusta*

(Koti)äitiydestä

Äitienpäivän lähestyessä on mukava miettiä vähän äitinä olemista. Minulle äitiys on suuri unelmien täyttymys. Niin kauan kun muistan (no ainakin kahdeksan vuotta), olen haaveillut omasta lapsesta ja kotiäitiydestä. Pitkään pelkäsin, etten ikinä löydä miestä, jotta voisin saada lapsen. Minun maailmankuvaani kun ei mahdu ajatus lapsesta ilman miestä ja isää lapselle. Toki halusin löytää elämäni miehen muutenkin, enkä vain minulle lapsia tuomaan. ;)

Ennen pojan syntymää ehdin olla työelämässä melkein kuusi vuotta ja se riitti vähäksi aikaa. Enpä ole koskaan piitannut hienosta työurasta ja tienaamisesta. Koen kotiäitiyden kutsumuksenani. Minusta arvokkainta, mitä voin tehdä, on hoitaa omaa lastani, olla mukana ilon ja surun hetkinä, laulaa ja leikkiä, lukea ja askarrella, pelata ja hassutella, ruokkia ja pestä, kasvattaa ja opettaa, olla läsnä. Joka päivä. Lapsi on pieni niin kovin vähän aikaa. Haluan suoda omille lapsilleni turvallisen ja rakkaudentäyteisen lapsuuden, sellaisen, jota he voivat ilolla muistella vielä vanhanakin. Eipä taida löytyä montaa äitiä, jolla ei olisi tätä samaa toivetta.

Jokainen hetki äitinä ei tietenkään ole yhtä iloa ja autuutta. Välillä, varsinkin väsyneenä, meinaa mennä hermot, kun poika vain leikkii ruuan kanssa tai rupeaa huutamaan ja rimpuilemaan vaipan vaihdossa tai vaatteita pukiessa. Hyvinkin ristiriitaisia tunteita koen silloin, kun poika herää viideltä aamulla ja rupeaa iloisesti juttelemaan ja taputtelemaan äitiä, eikä suostu enää nukkumaan. Toisaalta tekisi mieli huutaa, että nyt nukutaan, toisaalta tekisi mieli vain nauraa pienen aamuvirkun jutteluille. Eihän tuon ikäinen tahallaan äitiä ja isiä valvota; jos ei enää nukuta, niin minkäs sille mahtaa. Vähälläpä olen kyllä tähän mennessä päässyt. Eiköhän hermoja vielä kiristellä enemmänkin, kun poika kasvaa ja saa mahdollisia pikkusisaruksia seurakseen keksimään kaikkea kivaa äidin pään menoksi. Ja saapa nähdä, mitä uhmaikä tuo tullessaan! Luulen kuitenkin, etteivät tulevat kasvatushaasteetkaan saa minua kovin pian haikailemaan takaisin työelämään. Päivittäiset ilon hetket lapsen kanssa saavat niin nopeasi unohtamaan kaikki vaikeat ja ikävät hetket.

Jos meille suodaan lisää lapsia, niin haluaisin olla kotona vielä monta, monta vuotta.  Kumpa vain yhteiskuntakin arvostaisi ja tukisi paremmin kotiäitien tärkeää työtä ja näkisi sen kauaskantoisemmat vaikutukset. Minusta on niin surullista, että monet äidit joutuvat taloudellisista syistä menemään töihin, vaikka sydämessään haluaisivat olla omien lastensa kanssa kotona. Käytännössä tuleva rakennuslaina pakottaa varmasti jossakin vaiheessa minutkin hakeutumaan palkkatyöhön, ellei jotakin ihmettä tapahdu. Vielä ei onneksi ole aika murehtia sitä, vaan voin nauttia täysillä ihanasta ajasta rakkaan poikani kanssa.  :)

Nauttikaamme äitiydestä ja kaikesta ihanasta, mitä se elämäämme tuo! 

P.S. Huomaathan, että tässä kirjoituksessa en ota kantaa kenenkään muiden valintoihin. Ymmärrän toki, että kotiäitiys ei sovi kaikille äideille eikä kaikkiin elämäntilanteisiin.