Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 29. joulukuuta 2015
Sisu. Tarinoita itsensä ylittämisestä ja hyvän tekemisestä.
Sain jo lokakuussa, heti ilmestymisen jälkeen, arvostelukappaleeksi kirjan Sisu. Tarinoita itsensä ylittämisestä ja hyvän tekemisestä. Silloin en ehtinyt kuin selata kirjan läpi ja lukea sieltä yhden tarinan. Silmiini osui Kati Lepistön tarina ja sen luin saman tien. Kati oli lukiossa rinnakkaisluokallani ja olen jo aiemmin lukenut hänestä kertovan kirjan Silmänräpäys. Kati halvaantui yli 20 vuotta sitten, lähes heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Juuri aloitettuaan huippumallin uran ulkomailla. Kati kertoo näin: "Nyt koen, että universumilla oli minun varalleni suurempi suunnitelma kuin vain esitellä vaatteita. Elämän tarkoitus on löytää se oma lahjansa ja auttaa ihmisiä miten ikinä voi. Se on minun kutsumukseni: auttaa muita oman tarinani kautta".
Nyt joululomalla luin koko kirjan. Ja millainen kirja tämä onkaan. Varsinainen voimakirja. Aivan huimia tarinoita suomalaisesta sisusta. Kirja on jaettu kolmeen osaan: Aktiivinen tapa kohdata haasteet, Rajoja uhmaava päättäväisyys ja Vastoinkäymisistä kumpuava voima. Kirjan 14 sisutarinaa on koottu Sonja Strömsholmin tekemien haastattelujen pohjalta. Haastateltavina ovat olleet esimerkiksi Pekka Hyysalo, Rauli Virtanen, Evon Söderlund ja Miki Kuusi. Tarinat avaavat lukemattomia ikkunoita siihen, miten sisu voi muuttaa ihmisen elämää ja maailmankuvaa pysyvästi. Kirjassa tulee esille, miten valtava voima voi olla pienellä muutoksella omassa ajattelussa tai toiminnassa. Kirjan lopussa tekijät Emilia Lahti, Sonja Strömsholm, Meeri Koutaniemi ja Lauri Järvilehto kertovat omat sisutarinansa.
Kirjan takakannessa todetaan: "Sisu asuu meissä kaikissa! Nykyajan sisu on vomavara, jossa itsensä ylittäminen, hyvä tekeminen ja yhteisöllisyys kulkevat käsi kädessä. Kirjassa sisukkaat päähenkilöt kertovat ovat sisutarinansa. Heitä yhdistää kyky ja päätös suhtautua elämäänsä intohimoisesti. He kertovat, miten ovat ylittäneet mahdottomiltakin tuntuvia esteitä ja löytäneet yrityksen ja erehdyksen kautta kutsumuksen, jonka toteuttaminen vaatii myös sisua. Kirjan inspiroivien tarinoiden avulla löydät oman sisusi ja rohkaistut käyttämään sitä entistäkin monipuolisemmin! Sisu alkaa sieltä, missä sinnikkyys loppuu".
Tämän kirjan tarinat ovat huimia. Huiman hienoja. Voimaannuttavia. Tarinoiden ihmiset eivät ole jääneet marttyyreiksi ja olosuhteiden uhreiksi vaan menneet sisukkaasti eteenpäin. Silloin kun itselle tulee olo, että tarvitsee voimaa ja uskoa tulevaisuuteen, kannattaa lukea joku tämän kirjan tarinoista. Lämpimästi suosittelen luettavaksi tätä kirjaa!
Poimin loppuun vielä muutaman lauseen kirjasta:
"Merkityksellinen elämä on yksinkertaisesti sitä, että elää merkityksellistä elämää. Älä vain puhu siitä, vaan ryhdy toimeen - nyt". - Kati Lepistö
"Mieluummin vain sanoo itselleen, että minä onnistun tässä, minä onnistun tässä. Sen päättää vain. Se on sisua, sellaista sitkeyttä". - Esko Kivi
"Elämä on mieletön lahja. Jokainen itse päättää pitkälti, mitä sillä lahjalla tekee. Jalostaako sitä vai huonontaako sitä? Uskon oman elämän sankaruuteen todella, todella paljon". - Tuija Talvitie
"Minulle sisu tarkoittaa rohkeutta ja uskallusta pitäytyä siinä, mihin uskoo. Vaikka tulisi vaikeuksia ja vastoinkäymisiä ja ihmiset sanoisivat mitä, niin ei silti luovuta. Sisu on loppuun asti viemistä. Tekee sen, mitä on tehtävä". - Miki Kuusi
Tilaa:
Kommentit (Atom)