Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 19. helmikuuta 2017
Synttärilahjat itselle
Tänään on syntymäpäiväni. Syntymäpäivieni ajankohtaan liittyy vuosittain myös penkkarit ja vanhojen tanssit. Aiemmin tuli mietittyä, että eihän siitä nyt kovin kauaa ole kun itsekin tanssi hienossa puvussa ja riekkui naamiaisasussa abirekan kyydissä. Tänä vuonna mietin ensimmäistä kertaa, ettei siihen nyt ihan hirveän kauaa ole, kun esikoinen on tanssimassa vanhojen tansseissa. Aika käsittämätön ajatus.
Meillä ei ole miehen kanssa tapana ostella lahjoja toisillemme ja ainut keltä saan jotain lahjaksi on äitini. Ja hän antaa minulle aina rahaa sanoen: "osta jotain tarpeellista itsellesi". Tänä(kin) vuonna ostin itse itselleni synttärilahjat.
Joululahjaksi tilasin itselleni Anelmaiset - sukat ja alkuvuodesta alkoi säärystimet houkutella. Laitoin tilaukseen säärystimet, joissa olisi vihreää, ruskeaa tai muita luonnonsävyjä. Ne valmistuivat juuri sopivasti syntymäpäiväkseni, perjantaina hain ne itselleni. Ystäväni kaverin äiti on näitä Anelmaisia minulle neulonut.
Inspirational Medleyn kaulakoru "Tyylilyyli" on tehty käsityönä kutistemuovista. Näin korut ensimmäistä kertaa viime syksynä käydessäni Korson aseman puodissa ja ihastuin niihin. Kun aloin miettiä itselleni syntymäpäivälahjaa, koru palasi mieleeni. Yhdessä esikoisen kanssa valitsimme "Tyylilyylin" koruksi minulle. Toisena vaihtoehtona mietin "Satuseppoa".
Syntymäpäiväni tienoille ajoittuu myös hiihtoloman alkaminen. Meillä on edessä lomaviikko, josta vietämme muutaman päivän Mikkelin mummilassa. Tiistaina suuntaan Mikkeliin poikien kanssa, mies jää kotiin tekemään töitä, sillä hänellä ei ole lomaa (koska hän vaihtoi työpaikkaa viime syksynä eikä lomia näin ole vielä kertynyt).
Mukavaa alkavaa uutta viikkoa!
perjantai 3. heinäkuuta 2015
Synttärilahjoja 12-vuotiaalle pojalle
Esikoinen täytti 12-vuotta reilut kaksi viikkoa sitten. Meillä ei enää pidetä hänelle isoja synttäreitä, synttäreitä juhlitaan pienesti perhepiirissä lähinnä niin, että synttärisankari saa päättää, mitä syödään ja tehdään syntymäpäivänä. Muutaman lahjan esikoinen sai. Meiltä, äidiltäni ja kummiltaan.
Neropatin päiväkirjat - sarja on ollut esikoisen suosikkisarja. Uusin kirja ilmestyi juuri ja sen äitini osti esikolle lahjaksi. Poika lukaisi kirjan hetkessä.
Meiltä esikoinen sai Timo Parvelan Sammonvartijat - kirjasarjan. Nämä ovat olleet kaapissa jemmassa jo pari vuotta, olen kirpparilta onnistunut löytämään tämän koko sarjan. Tämänkin sarjan esikoinen luki hetkessä läpi. Kun kysyin, millaisia kirjat olivat, vastaus oli: "ihan kivoja". Yleensäkään hän ei kovin seikkaperäisesti kuvaile asioita, vaan vastaukset ovat aika lyhyitä.
Lisäksi ostin esikoiselle yhden englanninkielisen sarjakuvakirjan ja kauppareissulta hän vielä valitsi uusimman Roope-taskarin. Akkarit ja taskarit ovat suuria suosikkeja. Mikkelin kummiltaan esikoinen sai lahjaksi ison kovakantisen Aku Ankka-kirjan, mutta se jäi meiltä Mikkeliin.
Kävin kirjakaupassa juttelemassa myyjän kirjasuosituksista 12-vuotiaalle pojalle ja hän suositteli seuraavaksi kirjasarjaksi Soturikissat-sarjaa. Ehkä alamme sitä ostaa / lainata seuraavaksi esikoisen luettavaksi, hän on varsinainen lukutoukka. Itse huomasin netistä, että tässä kuussa ilmestyy suosikkisarjamme Etsiväkerho Hurrikaanin seuraava kirja Etsiväkerho Hurrikaani ja Kettuliiga ja se lienee hitti meidän pojille.
Lisäksi hankin esikoiselle muutaman sirkusteluvälineen. Paketissa tuli kolikkotemppuun tarvittavat "rahat", temppujojo ja jonglöörauslautanen ja sille keppi. Eläköön kesäleirit! - postauksesta näkee, miten tuota jonglöörauslautasta käytetään.
Kaikki lahjat tuntuvat olleet hänelle mieleisiä. Eikä mene montaa viikkoa, kun meillä juhlitaan kuopuksen 10-v synttäreitä ja niitä juhlitaan vielä isosti eli isovanhemmat, kummit ja kaverit kutsutaan paikalle.
Onko teillä luettu Neropatin päiväkirjoja, Sammon vartijoita, Etsiväkerho Hurrikaania tai Soturikissoja?
ps. lahjakortti on myös kiva lahja. Ja se voi olla synttärisankarin kiinnostuksen kohteen mukaan esim. kirjakauppaan / urheiluliikkeeseen / vaatekauppaan / peliliikkeeseen. Meidän 12-vuotiasta ei vaatteet kiinnosta yhtään. Eniten häntä innostaa lukeminen ja ohjelmoiminen. Ja tiede ja erilaiset temput.
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Meillä juhlitaan!
Tarjolla on juusto- ja pinaatti-juusto- pasteijoita, lohipiirakkaa, valkosuklaista punaviinimarjapiirakkaa, pikkupiirakoita, patonkia, mango-juustokakkua, jäätelökakkua, kurkku- ja porkkatikkuja, viinirypäleitä, karkkia, kierrenaksuja, poppareita...
Mukavaa sunnuntaita kaikille blogini lukijoille! Huomenna lienee monilla paluu arkeen loman jälkeen. Mahdollisimman jouhevaa arkeen paluuta niille, joille se on ajankohtaista. Minulla on vähän jännittävä päivä edessä, sillä menen YritysVantaaseen esittelemään liiketoimintasuunnitelmani.Ja nyt sieltä liiketoimintasuunnitelmasta löytyy jo laskelmiakin.
Tilaa:
Kommentit (Atom)