Tarvittiin kirjan pieni tekstinpätkä tämän asian oivaltamiseen. Minä, joka elämässäni pyrin hidastamiseen ja downshiftaamiseen, kuluttamisen vähentämiseen ja elämiseen tässä hetkessä, tajusin bloggaamiseni menneen vaivihkaa suorittamiseksi. Minulla on taipumusta suorittamiseen, siitä olen kirjoittanut jo aiemminkin.
Aloitin bloggaamisen n. 1.5 vuotta sitten. Bloggaamisen aloittaminen oli hyvä päätös. Olin miettinyt sitä jo pari vuotta ja kerännyt rohkeutta. Huomaan, että kun rohkaistuin bloggaamiseen, se on auttanut minua myös olemaan paremmin näkyvillä yrittäjänä. Olen oppinut ottamaan ja käsittelemään valokuvia ja kirjoittamaan tekstejä. Blogini on minulle kuin päiväkirja, voin palata muistoihini vuoden taakse ja yrittäjyyden alkuaikoihin. Koen saaneeni myös tuttavia blogin kautta. Sellaisia, joita en ole tavannut koskaan, mutta jotka säännöllisesti jaksavat kommentoida tekstejäni. Se tuntuu hienolta.
Alkuaikoina luin jostakin ohjeita bloggaamiseen. Ohjeessa suositeltiin uusien tekstien julkaisemista 2-4 kertaa viikossa, jotta lukijoilla pysyy mielenkiinto yllä. Ja tätä tahtia olen noudattanut. Huomasin luoneeni päähäni säännön, että mun on blogattava ainakin kolme kertaa viikossa, jottei blogini unohdu lukijoitten mielestä. Täysin itseluotu ja turha sääntö, jonka huomaan nyt aiheuttaneen stressiä minulle. Kun ei olekaan ollut aikaa tai mielenkiintoa bloggaamiseen, olen soimannut itseäni. Huomasin myös, että aloin elää blogiani varten. Ajatuksissani alkoi pyöriä: "Nyt pitää ottaa kuvia tästä ruuasta tai tästä esityksestä, jotta voin kirjoittaa siitä blogiini". "Nyt kun olen saanut tämän kirjan arvostelukappaleeksi, se pitää lukea nopeasti ja kirjoittaa siitä teksti blogiini". "Nyt mun pitää tavallaan lavastaa joku tilanne ja pyytää esikoinen ottamaan kuvan minusta, jotta saan kuvituskuvaa blogiini" jne jne. Kiva asia, bloggaaminen, menikin vaivihkaa suorittamiseksi.
Lisäksi toki minä, suorittamisen taipuvainen ihminen, helposti sorruin myös vertailuun. Oma blogi alkoi tuntua liian kotikutoiselta. Pitäisikö tästä tehdä tavoitteellisempaa. Jne jne.
Onneksi tajusin tämän. Pieni tauko ja omien ajatusten läpikäyminen teki hyvää. Yritän poistaa päästäni "säännön" siitä, kuinka usein mun pitää blogata. Poistan ajatukset siitä, että jokainen tapahtuma / esitys / ruoka / ties mikä pitäisi kuvata ja blogata siitä vaan jatkossa keskityn enemmän siihen, että olen esityksessä tai läsnä perheelle ja bloggaan siitä, jos se tuntuu kiinnostavalta, mutta mitään en tee vain blogini vuoksi tai saadakseni kuvia jostakin tilanteesta.
Minä en tavoittele suuria lukijamääriä enkä blogigaalakutsuja. Jatkan omaa linjaani, mutta vieläkin rennommalla otteella. Minusta parasta blogissa on kommentit ja niitä huomaan saaneeni nyt vähemmän, kun itse en ole nyt ehtinyt kovinkaan moneen blogiin kommentoida. Luen kyllä edelleenkin montaa blogia. Pitää taas terästäytyä myös kommentoinnissa, kun itsekin tiedän miten mukavaa on saada kommentteja.
Ja mikä teksti sai minut pohtimaan tätä asiaa? Kirja "Rikas elämä", jossa Leila Saarivirta kirjoittaa näin: "Innostun asioista helposti. Se johtaa välillä siihen, että harrastus alkaa viedä eikä toisinpäin. Kerran huomasin ahdistuvani ajatuksesta, etten ollut blogannut moneen päivään. Omaksi virkistykseksi aloittamani harrastus oli muuttunut velvollisuudeksi". Ja toinen pätkä: "Aloin työn asemesta suorittaa vapaa-aikaa. Samalla kun nautin esimerkisi kirjojen lukemisesta, minulla oli suuri tarve listata ja esitellä lukemaani muille blogissani. Luontoretkikohteista tuli paikkoja, jotka halusin merkitä käydyksi. Spontaanius ja tekemisen ilo alkoivat hiipua, tilalle hiipi pakko etsiä uusia tapoja suorittaa". Teksti osui ja upposi.
Rennompaan bloggaamiseen minua ohjaa myös se tosiasia, että olen nyt sekä yrittäjä että opiskelen hetken aikaa kaksia opintoja samanaikaisesti - mindfulness - ohjaajaksi ja Lasten Tunnetaito - ohjaajaksi. Marraskuussa minulla on töitä todella paljon ja lisäksi molempiin opintoihin kuuluu isot etätehtävät, jotka pitää palauttaa marraskuussa. Joten blogin päivittäminen ja nettiselailut ovat nyt toissijaisia jonkin aikaa.
Korttiarvonta on loppunut ja arvoin voittajan perinteisellä "kirjoita osallistujien nimet lapulle, leikkaa laput irti toisistaan ja vedä sieltä voittajan nimi" - tyylillä ja kortit voitti Katja - Tässä ja Nyt. Onnea ja laitatko minulle sähköpostiini (heli at kasvuntaika.fi) osoitteesi, niin postitan kortit sinulle.
Mukavaa viikkoa kaikille blogini lukijoille!