Huomasin facebookista, että tänään on Ruuhkavuosien kuningatarten päivä.
"Aina kiire? Tehokasta multitaskingia töissä, kodin askareissa ja harrastuksissa". Jäin miettimään oman elämäni ruuhkavuosia ja totesin, että ne on nyt ohitettu. Ja tästä olen vain ja ainoastaan iloinen.
Pojat ovat 10 v ja 12 v. Se tarkoittaa sitä, että he hoitavat jo monet asiat täysin itsenäisesti. Tänä syksynä havahduin myös siihen, ettei minun tarvitse kirjoittaa wilma-viesteistä enää kaikkia aikataulumuutoksia ja välinetarpeita ylös. Pojat muistavat ne jo itse ja huolehtivat oikeat liikuntavälineet jne. kouluun mukaan. Samoin on harrastusten osalta. Esikoisella on yksi harrastusilta viikossa, kuopuksella kolme harrastusiltaa. Molemmat kulkevat itsenäisesti harrastuksiinsa. Esikoinen bussilla ja ratikalla Hesaan ja kuopus fillaroi kolmesti viikossa paikalliseen keskukseen reilun kahden kilsan matkan. Itse voin todella vapaasti miettiä menoni. Jos minulla ja miehellä on päällekkäinen meno, pojat voivat olla jonkin aikaa myös kaksin kotona.
Meidän perheen pahin ruuhkavuosi lienee ollut se, kun tein kokopäivätyötä. Lapset olivat silloin 3- ja 5-vuotiaat ja erityisen kuormittavana vaiheena koin päiväkodista hakemiset ja kotiintulot. Siihen kun kulminoitui niin paljon. Väsyneet ja nälkäiset lapset ja väsynyt ja nälkäinen äiti. Ruuan piti olla samantien valmista, kun kotiin tultiin. Illat tuntuivat tavattoman lyhyiltä. Töihin piti herätä aikaisin. Töissä oli kiire. Iltapäivällä oli kova kiire päiväkotiin hakemaan lapset, jotta eivät seisoisi pihalla viimeisinä odottamassa minua. Olin tavattoman väsynyt. Hainkin osittaista hoitovapaata ja onnekseni sen sain. Se pelasti paljon. Hyödynsin osittaista hoitovapaata vuosia ja se toi kaivattua väljyyttä elämäämme. Nyt yrittäjänä teen töitä max 5 tuntia päivässä ja se tuo elämään paljon vapautta. Olen kotona iltapäivisin tekemässä ruuan, sitä ei tarvitse enää tehdä etukäteen edellisenä iltana valmiiksi.
Muistelen olleeni välillä aika kireä äiti eläessäni pahimpia ruuhkavuosia. En kokenut itseäni kuningattareksi. Kaikkiaan oma asenne elämään ja vanhemmuuteen on nyt paljon rennompi kuin se oli muutama vuosi sitten. Ehkä tarvitsin ne kireät ruuhkavuodet kasvaakseni tällaiseksi ihmiseksi ja äidiksi kuin nyt olen.
Samalla kun tunnen haikeutta siitä, ettei meillä enää ole pieniä lapsia, koen myös kiitollisuutta ja onnen tunnetta siitä, että meillä on isot lapset ja elämä on jo ihanan helppoa. Voin olla jo niin paljon muutakin kuin äiti. Minulla on oma elämä, omat menot, omaa aikaa. Olen aina kiireisen ruuhkavuosien kuningattaren sijaan oman elämäni kuningatar!