Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Ajatuksia huhtikuuhun


Maaliskuu hujahti ihan hetkessä. Pitkä kuukausi, mutta tuntui että se meni ihan kiitäen. Huhtikuukin on jo päässyt hyvään vauhtiin. Nautin keväästä, auringosta, lämpimämmistä päivistä. Siitepölyallergikkona kevät koettelee, jo nyt. Tänä aamuna heräsin klo 5.45 tukkoiseen nenään ja aivastuksiin. Uni ei tullut enää uudelleen.



Tällä hetkellä toivoisin aivoihini selkeyttä ja kykyä tehdä hyviä päätöksiä. Teen töitä yrittäjänä ryhmien ja kurssien ohjaamisen muodossa ja moni yhteistyökumppani suunnittelee jo nyt ensi syksyn kursseja. Mitä kursseja haluan ohjata ja missä? Ja jos lupaudun ohjaamaan tämän kurssin, mitä se tarkoittaa jonkun toisen kurssin kannalta? Mitä kalenteriini mahtuu? Miten paljon jaksan?  Mitä haluan tehdä? Tuntuu, että olen nyt vihdoinkin saamassa yritystoimintaani siihen suuntaan, mitä olen toivonut alusta alkaen. Sitä, että saan ohjata sekä kursseja ja ryhmiä pikkulapsiperheille että mindfulnessia, tunnetaitoryhmiä, satuhierontaa ja uniluentoja. Ja kehittää myös verkkovalmennuksia.


Olen pohtinut paljon unelmia. Mikä on minulle mahdollista ja mitä mieleni uskottelee, mikä ei ole mahdollista. Yrittäjyys nostaa esiin paljon uskomuksia omasta itsestä ja tuo kyllä kaiken käsittelemättömän pintaan. Mihin pystyn? Mitä ajattelen, mihin en pysty? Mutta entä jos pystynkin? Yrittäjyys paljastaa kaikki pelot, tuskat, heikkoudet. Mutta toisaalta myös kaikki vahvuudet, voiman, sinnikkyyden ja omat lahjakkuudet. Tätä kaikkea vuoristorataa olen taas viime päivinä käynyt läpi.


Huhtikuuhun toivoisin itselleni selkeyttä, viisautta ja rauhallisuutta. Etten tekisi liian hätiköityjä päätöksiä. Jotta uskaltaisin luottaa itseeni ja unelmiini.

Huhtikuuhun toivon aurinkoa ja lämpöä, mutta väliin myös sadepäiviä, jotta siitepöly laskeutuu välillä ja minulla on helpompi olla.

Huhtikuuhun toivon myös yhteisöllisyyttä. Bloggaaminen on viime aikoina tuntunut vähän yksinäiseltä ja olen huomannut, että kommentointi on vähentynyt paljon blogissani. Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte säännöllisesti kommentoida blogiani, olette ihania ja tärkeitä! Miettiessäni blogiani ja inspiraatiota, silmiini osui kirjoitus Blogisiskoista ja tuntui sopivalta tarttua siihen. Olla mukana yhteisössä, josta voi saada luovuutta, iloa ja yhteisöllisyyttä bloggaamiseen. Ilman sitä, että joku seuraa klikkauksia, kävijämääriä ja postaustahtia.


Pääsiäinen tuo mahdollisuuden muutamaan ylimääräiseen lepopäivään. Sitä ennen meillä onkin erilainen viikko edessä, kun mies lähtee huomenna työmatkalle New Yorkiin ja minä pyöritän arkeamme reilun viikon ajan itsekseni. Onneksi pojat ovat jo isoja, hyvin meillä menee.

Mukavaa alkavaa viikonloppua! Millaisia ajatuksia sinulla on huhtikuuhun?

tiistai 24. toukokuuta 2016

Kevään lumoa ja arvonnan voittajat + alekoodi



Nyt on lämpöä, aurinkoa ja lumoa puutarhassa. Omenapuut ovat tänä keväänä maagisen kauniita. Niin tupaten täynnä valkoisia kukkia. En muista, että meillä olisi koskaan aiemmin ollut näin runsasta omenapuiden kukintaa.

Olen vähitellen aloitellut kesäkukkien istuttamisen. Vähitellen, sillä roudaan kukat fillarilla lähipuutarhalta enkä saa kovin montaa kukkaa kerralla tulemaan. Vähitellen myös siksi, että lähipuutarhalla ei vielä ole aivan niiden kaikkien kukkien taimia, jotka minä olen todennut sopivaksi omalle pihallemme. Meillä on todella kuuma takapiha kesähelteillä ja on valittava kukkia, jotka kestävät kuumuutta ja myös kuivumista. Kesällä ollaan välillä useampi päivä poissa kotoa reissussa ja näin kukkina ei voi olla sellaisia, jotka vaativat jatkuvaa kastelua.



Rakastan kevättä, rakastan omaa pihaa. Tällä hetkellä tykkään erityisen paljon siitä, että työni ovat koko ajan vähenneet ja minulla on päiviä, jolloin ohjaan ehkä vain 1-2 ryhmää ja lopun päivää olen vapaalla. Huomenna minulla on täysin vapaapäivä. Mitä luksusta! On ihan mahtavaa saada tehdä iltapäivät pihahommia tai istua lukemassa omalla pihalla. Nämä ovat niitä yrittäjyyden parhaita puolia. Saa laskeutua pikkuhiljaa kohti kesälomaa. Toki en saa rahaa tällaisista päivistä niin paljoa, mutta en mitenkään voi laskea rahassa sen arvoa, että saan aikaa itselleni ja perheelleni ja omalle hyvinvoinnille.


Väpä Sorsa -  kirjan ja korttien arvonta loppui eilen illalla. Onnettarena toimi taas perheemme esikoinen. Kirjan voittaja on  Minttu-Maaria ja korttien voittaja on Siinatar. Laitatteko meilillä osoitetietonne minulle (heli (at) kasvuntaika.fi), niin laitan arvontavoitot tulemaan.

Kaikille niille tiedoksi, joita kiinnostaa Väpä Sorsa - kirjan hankkiminen:
Ennakkoluuloja ja syrjintää käsittelevä lastenkirja Väpä Sorsa nyt kevätalessa -50%! Tarjous on voimassa toukokuun ajan Mini Kustannuksen verkkokaupassa. Alekoodi 052016.

Täytyy se vielä laittaa, että edellinen blogitekstini havainnollisti minulle otsikoinnin merkitystä. Tekstiä on käyty lukemassa ihan huimat määrät.

Ihania loppukevään päiviä kaikille!

lauantai 14. toukokuuta 2016

"Äiti, me lauletaan yksi itketysbiisi kevätjuhlassa"


Olenhan minä sen tiedostanut. Että esikoiselta loppuu alakoulu tänä keväänä. Jotenkin olen työntänyt ajatusta vähän sivummalle. Nyt taas asia tuli ajankohtaiseksi, kun esikoinen tuli maininneeksi, että "äiti, me lauletaan yksi itketysbiisi kevätjuhlassa". Olin jo äitituttaviltani kuullut, että perinteisesti lasteni koulussa kutoset ovat laulaneet Haloo Helsingin "Maailman toisella puolen". Sen biisin he laulavat tänäkin vuonna. Äiti, älä pelkää, kyllä pidän itsestä huolen...". Itkettää jo valmiiksi, kun ajattelen sitä laulua.

Vuodet ovat vierineet vauhdilla. Tuntuu hämmentävältä, että esikoinen aloittaa jo yläkoulun. Vastahan tuo pieni poika syntyi ja kärsi massuvaivoista ekat kuukaudet. Vastahan hän oppi kävelemään ja puhumaan. Tuli isoveljeksi vähän yli 2-vuotiaana. Aloitti kerhon 3-vuotiaana ja päiväkodin 5-vuotiaana. Vastahan hän oli eskarin kevätjuhlassa ja aloittamassa reippaana ekaluokkalaisena koulua. Vastahan hän lauloi ekan luokan kevätjuhlassa pontevana toisten kirkassilmäisten ekaluokkalaisten kanssa "metsä on kuin kirja sammalkantinen...."Ja nyt hän on ihan murrosiän kynnyksellä ja lopettamassa alakoulua. Siirtymässä lintokotokoulusta isompiin ympyröihin. Mihin nämä vuodet vierivät?



Vastahan itsekin olin se suunnilleen kolmikymppinen nainen, joka tuli äidiksi. Joka innostui kestovaipoista, kantoliinoista ja retrovaatteista, joka imetti pitkään, luki paljon lapsille. Kävi kerhoissa ja metsäretkillä lasten kanssa. Ja nyt huomaan vähän hämmästyneenä olevan kahden esimurkkuikäisen äiti. Muistan kun lasten ollessa pieniä päivät tuntuivat välillä tosi pitkiltä. Välillä se viimeinen tunti ennen miehen tuloa töistä kotiin oli superpitkä. Nyt en voi sanoa muuta kuin että ajoittain pitkät tunnit, mutta kaikkiaan supernopeat vuodet.

Hämmästelin tässä joku aika sitten, kun naapurin poika ajoi autolla vastaan. Eka ajatus oli, että herttileijaa, hän ajaa 12-vuotiaana autoa. Mutta joo, jos oma esikoinen on kohta 13 v, niin naapurin poika on tosiaan jo täysi-ikäinen. Niin, itsekään en ole enää kolmikymppinen. Hämmentävää, niin hämmentävää tämä vuosien vieriminen.

"Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa. Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa..."
 

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Hetkessä: Mielen rauhoittamista puutarhahommilla


Kun aloitin Hetkessä - postaussarjaa, ajattelin, että kirjoitan postauksissa sellaisista asioista, jotka tuovat arkeeni ja elämääni iloa ja voimaa. Olen kirjoittanut postauksia milloin teatteriesityksistä, milloin leffoista ja milloin käymistäni erilaisista hemmotteluhoidoista. Viikonloppuna tehdessäni puutarhahommia koin kokeneeni Hetkiä itselleni. Sellaisia hetkiä, joista sain voimaa ja joista nautin. Vaikka olin vain kotona, takapihallamme. Nautin pihahommista, nautin auringosta ja valosta. Nautin elämästä.


Siinä pihaa haravoidessani ja kevätkukkia tutkaillessani mieleeni tuli pääsiäisen aikaan lukemani Rick Hansonin kirja "Sisäsyntyinen onnellisuus. Tyytyväisyyden, tyyneyden ja itseluottamuksen uusi neurotiede". Kirjassa kerrotaan aivojen taipumuksesta takertua kielteisiin tunteisiin ja siitä, miten tähän taipumukseen pystyy vaikuttamaan. Jokapäiväisissä myönteisissä kokemuksissa piilee voima, joka voi muuttaa aivoja ja samalla koko elämää parempaan suuntaan. Tärkeää on oppia vastaanottamaan hyvää muutaman kerran päivässä, kymmenen sekuntia kerrallaan. Samalla alat tuntea sisäistä iloa, tyyneyttä ja voimaa.


Aivot ovat ihmisen tärkein elin. Se, mitä aivoissasi tapahtuu, määrää sen, mitä ajattelet, tunnet, sanot tai teet. Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että kokemukset muuttavat aivoja jatkuvasti. Rick Hanson kertoo kirjassaan, miten opit muuttamaan aivojasi hyvään suuntaan. Tässä on neljä yksinkertaista vaihetta: Huomaa myönteinen kokemus. Syvennä kokemustasi. Sisäistä kokemuksesi. Yhdistä myönteinen ja kielteinen mielen sisältö, jolloin hyvät puolet tasoittavat epämiellyttäviä ja jopa syrjäyttävät ne. Hyvän vastaanottaminen auttaa sinua näkemään hyvän itsessäsi, maailmassa ja toisissa ihmisissä.

Noita kirjan oppeja ajattelin mielessäni haravoidessani. Huomasin myönteisen kokemuksen ja tietoisesti pysähdyin siihen. Annoin sen imeytyä itseeni. Tunsin kiitollisuutta. Ja tunsin myös syvää läsnäoloa. Allergiastani johtuen tunsin myös miten oloni muuttui koko ajan tukkoisemaksi, mutten antanut sen pilata muuten niin hyvää päivää. Nautin omasta pihasta, puutarhasta. Elin ja olin hetkessä.

ps. kuten huomaat, en ole mitenkään stailannut asuani. Kotona olen aina lökäpöksyissä.


torstai 7. huhtikuuta 2016

Allergiaoireita ja arpaonnea



On siis kevät. Siitepölyallergikolle se tarkoittaa tukalia aikoja. Tai ainakin minun kohdallani on näin. Nenä on tukossa, silmät valuvat, aivastuttaa, olo on pöhnäinen. Moni kysyy minulta, enkö syö lääkkeitä. Kyllä, lääkkeet ovat käytössä. Voi olla, että joillakin allergiaoireet pysyvät poissa lääkkeiden avulla, minun kohdallani oireet lievenevät hetkellisesti lääkkeen ottamisen jälkeen. Tänään iltapäivällä tukkoisuus huipentui siihen, että äänenlähtö oli lähellä ohjatessani päivän viimeistä sirkustuntia. Nyt olen tämän illan hiljaa, sillä huomenna olisi taas kaksi sirkustuntia ohjattavana ja niiden jälkeen yksi kotikäynti uniasioitten tiimoilta.

Ehdin aina vuoden aikana unohtaa, miten ikävä asia tämä allergia on. Siedätyshoidosta on joillakin hyviä kokemuksia, pitäisiköhän minun alkaa selvittää sitä.

Allergiaoireista huolimatta muuten menee hyvin. Töiden tiimoilta suunnittelen jo ensi syksyä. Olen saanut pari tarjouspyyntöä, jotka ovat menossa läpi ja näistä työkeikoista olen innoissani. Lasten Tunnetaito-ohjaajaopinnot etenevät ja ensi viikolla alkaa niihin kuuluva harjoitteluryhmäni. Myös satuhieronnan tiimoilta käyn syventävää koulutusta tänä keväänä ja ensi syksynä.

Erityisen kivan olon on tehnyt hyvä arpaonneni tänä keväänä. Aika harvoin osallistun arvontoihin, mutta silloin kun osallistun voittoprosenttini on aika korkea. Talvella voitin Runotalo - blogin arvonnassa Sydämesi avaruus - kortit. Pihin naisen elämää - blogista voitin juuri Netflixin puoleksi vuodeksi. Ja eilen sain tiedon, että olen voittanut eräässä fb-arvonnassa Lapsimessuliput koko perheellemme. Tänään ne tulivat postin matkassa meille. Lapsimessulippujen voittaminen on jo käsite. Minä en nimittäin ole varmaan ikinä maksanut meitä sisälle Lapsimessuille, vaan joka vuosi olen voittanut jotakin kautta liput. Tänä vuonna ehdin jo miettiä, menemmekö sinne ollenkaan, kun pojat ovat jo niin isoja, mutta koska meillä on nyt ilmaisliput, niin toki sinne menemme. Ei poikia enää Lapsimessut kiinnosta, mutta Model Expon puoleta löytyy heitä kiinnostavia juttuja.

Allergiaa, aivastuksia ja arvontoja, sellaisia kuulumisia tällä kertaa. Mitä sinulle kuuluu? Joko muilla allergisilla on alkanut allergiaoireet?

lauantai 30. toukokuuta 2015

School's out for summer


Pojilla oli tänään kevätjuhlat. Minä tuttuun tyyliini itkin ekan kerran jo ennen ensimmäisen juhlan alkua. Kuopuksen juhla meni itkeä tihrustaessa milloin mitäkin. Lasten kasvua, kulunutta talvea ja kevättä, haikeutta. Lienee omalla väsymykselläkin ollut osansa herkistymiseen. Esikoisen juhlan selvisin jo kuivemmilla silmillä. Ensi keväänä luultavasti itkuhanat ovat entistäkin herkemmässä. Silloin on esikoisen viimeinen kevätjuhla alakoululaisena, on aika siirtyä täältä lintukodosta isompiin ympyröihin.

Pojat saivat hyvät todistukset, molemmat ovat tasaisen hyviä kaikessa. Paitsi kuopuksen musiikin taidot eivät päätä huimaa. Mutta eipä minunkaan eikä miehenkään lauluääni kummoinen ole, joten hän on vanhempiensa poika. Esikoinen sai stipendin ranskan kielen hyvästä taidosta.


Pojilla alkaa nyt "loma, pitkä ihana loma" (kuten yhteislaulussa laulettiin), itse teen töitä vielä juhannukseen asti. Sitten aloitan minäkin pitkän loman. Yrittäjällä loma-ajat ovat palkatonta ellei ole saanut vuoden varrella kerättyä lomarahoja. Minä en näin ekana yritysvuonna vielä ole saanut kerrytettyä itselleni loma-ajan palkkaa. Mutta vähällä rahalla on pärjätty ennenkin. Ensi viikon pojat ovat sirkusleirillä klo 10-14.30 läheisessä monitoimikeskuksessa, sitten alkaa heidän täysi lomansa ja minulla haastava pariviikkoinen yrittäjänä, kun toimistotyöt pitäisi jotenkin saada tehtyä, vaikka lapset ovatkin koko ajan kotosalla.

Eilen oli ihana koulutuspäivä mindfulness ohjaajakoulutuksen tiimoilta. Päässä surisee miljoona ajatusta tulevan mindfulness harjoitteluryhmäni suhteen.

Aurinkoista koulunpäättäjäisviikonloppua!

lauantai 16. toukokuuta 2015

Kevään kukkaloistoa (ja arvonnan voittajat)


Toukokuu on ollut aika viileä ja sateinen. On välissä ollut aurinkoisia ja lämpimiäkin päiviä, mutta välillä itsellä on ollut enemmän syksyinen kuin keväinen fiilis. Puutarha vihertää ja kukoistaa päivä päivältä enemmän. Sipulikukat ovat kukassa ja muutama muukin kukka


Rakastan pihaamme. Keväällä tykkään kuopsuttaa sitä paljon, mutta monesti kesän mittaan kitkemistahti hiljenee kummasti. Silti, oma puutarha ja piha on ihan parhautta. Asuin kerrostalossa kymmenisen vuotta ja niinä vuosina kaipasin omaa puutarhaa tosi paljon. Itse olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni omakotitalossa ja itselle oli aika outoa aikaa ne vuodet kerrostalossa. Toisaalta moni nauttii kerrostaloelämän helppoudesta, kun ei tarvitse pitää huolta puutarhasta tai talvella kolata lunta.




Yökyöpelit cd - levyä oli arvottavana kolme kappaletta. Arvoin voittajat ja cd - levyt menevät seuraaville onnekkaille:

Syvältä. Sanna
Elina L
ja
Sikurina

Onnea voittajille ja laitatteko minulle sähköpostilla osoitteenne heli (at) kasvuntaika.fi.

Mukavaa viikonloppua kaikille!Minä olen herännyt tänä aamuna anivarhain ja olen jo matkalla kohti Tamperetta ja vauva-ja taaperosirkuksen ohjaajakoulutusta.


perjantai 1. toukokuuta 2015

Kevätihmisen puutarhakirja


Sain kirjastosta lainaan kirjan "Kevätihmisen puutarhakirja - kukkaisunelmia kotona ja puutarhassa". Kirjan on kirjoittanut Linda Peltola. Hän on myös kuvannut kirjan kauniit kuvat. Kevätihmisen puutarhakirja on ylistys keväiselle luonnolle ja puutarhalle. Monipuolinen kevätpuutarha luodaan kukkasipuleista, aikaisista kevätperennoista ja keväällä kukkivista puista ja kasveista.



Kirja on kauniisti kuvitettu. Kuvitus on runsasta ja värikästä. Herkullista suorastaan. Kauniita narsisseja, pikarililjoja, tulppaaneja, vuokkoja. Kirjassa on myös muutama leivontaohje (esim. kirsikka-suklaamuffinit ja peruna-pinaattisämpylät) ja kuusenkerkkäsiirapin ohje.


Kirjan lopussa pystyy tsekkaamaan, minkä niminen puutarhakeiju olet. Minä olen Valovoimainen Varjohiippa.

Kirja on niin kaunis että suorastaan harmittaa palauttaa tämä takaisin kirjastoon. Onneksi omalla pihalla alkaa myös vähitellen kevätkasvit puskea esiin. Kovasti jo odotan kevään ja kesän kukkaloistoa.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Arvonnan voittaja ja kiitollisuuden aiheita kuluneelta viikolta


Blogini 1 v arvonta on suoritettu. Kiitoksia kaikille osallistuneille ja tervetuloa uusille lukijoille lukijoiksi.

Kortit ja magneetit voittaa Elsa-Aalia. Laitatko minulle meilillä osoitteesi heli (at) kasvuntaika.fi, niin postitan sinulle tuotteet ensi viikolla.


Kirjaan muutaman kiitollisuuden aiheen kuluneelta viikolta:

* Kevät ja aurinko. Valo. Siinä missä jotkut saavat voimaa syksystä ja pimeydestä, minä saan energiaa valosta ja auringosta.

* Tällä(kin) viikolla olen ollut kiitollinen siitä, että saan tehdä niin vaihtelevia työjuttuja saman viikon aikana. Kuluneella viikolla olen ohjannut liikuntaryhmiä, vauvahierontakursseja ja luennoinut vauvojen uniasioista ja myös teemalla "myönteisiä keinoja kasvatukseen"

* Yritykselläni on vihdoinkin logo! Myös nettisivujen ilmettä on uudistettu.

* Olin tänään katsomassa poikien kanssa Cirque du Soleilin esityksen "Quidam" ja olihan se hieno spektaakkeli. Mukava reissu.


* Kevään merkit ulkona. Kohta pääsee jo puutarhahommiin. Toisaalta mieleni viestittää, että tämähän tarkoittaa että ilmastonmuutos etenee. Ja myös sitä, että siitepölykausi on pian alkamassa ja lääkitys vielä aloittamatta. Silti olen tällä hetkellä todella kiitollinen keväästä. Huomenna avataan grillikausi.

* Olen myös kiitollinen siitä, että olen löytänyt elämässäni oman polkuni ja seuraan sitä ilolla.

* Olen aloittamassa ensi viikolla myös jotain ihan uutta, ilokuvausprosessia. Ehkä kerron tästä vielä lisää myöhemmin. Iso askel minulle. Minulle, joka en pidä kameroista ja näytän omasta mielestäni aina kuvissa kamalalle.

Millaisia kiitollisuuden aiheita sinun viikkoosi on kuulunut?