Meidän perheen stipendit

Lauantaina loppui koulut ja molemmat poikani saivat stipendit. Esikoinen sai stipendin tuttuun tyyliin hyvästä koulumenetyksestä ja kuopus sai stipendin hyvästä käytöksestä. Tämä yllätti minut, sillä kotona tämä hyvä käytös ei ole hirveästi näkynyt tämän vuoden aikana.

Kuopuksen luokalla jokainen lapsi sai stipendin. Me vanhemmat olimme ahkeria leirikoulurahojen kerääjiä järjestämällä mm. kaksi discoa. Leirikoulurahoja jäi yli ja lapset pääsivät käymään vielä seikkailupuistossa ja pizzoilla. Rahaa jäi vieläkin ja opettaja ehdotti, josko jokainen lapsi saisi vielä stipendin. Hän oli hienosti löytänyt lasten vahvuuksia ja jokainen sai oman vahvuuksiensa mukaisen stipendin.

Jäin leikittelemään ajatuksella, millaisia stipendejä minä jakaisin omalle perheelleni tästä kevätkaudesta.

Minä itse

Itselleni antaisin stipendin hyvin menneestä työkeväästä ja oikeanlaisista priorisoinneista. Moni asia tekemislistassani on odottanut pitkään tekemistä ja moni asia on listalla edelleenkin. Olen kuitenkin saanut edistettyä tärkeitä asioita. Olen myös satsannut hyvinvointiini ja ottanut lepohetkiä silloin kun niille on ollut tarvetta.

Jaksoin hyvin ne ajanjaksot, kun mies oli työmatkoilla. Olen selvinnyt kiitettävästi ruuanlaittajana, vaikka tammikuussa tuli uusi haaste eli esikoisen keliakia ja sen myötä gluteeniton ruokavalio.

Antaisin itselleni myös lukudiplomin. Olen lukenut tämän kevään aikana useamman kirjan.

Mies

Mies saisi stipendin ahkeruudesta töissä ja lisäksi hän on nyt loppukeväästä uurastanut illat remonttimme parissa. Erikoismaininnan annan siitä, että hän on ollut se, joka on kuskannut esikoista niin keliakiatutkimuksiin, lastenlääkärin tapaamiseen, ravitsemusterapeutille kuin oikomishoitoonkin. Nuo ovat aina osuneet päällekkäin minun työkeikkojeni kanssa.

Lisäksi mies on kannustanut minua niinä hetkinä, jolloin olen tarponut suossa yritysasioitten suhteen. Hän on myös päivittänyt nettisivujani ja koodannut verkkokurssieni sivuja. Siitä täysi kymppi hänelle!

Esikoinen

Esikoinen sai täyden kympin todistuksen eli hän on koulussa loistavan hyvä, kaikissa aineissa. Paitsi liikunnassa hänellä on kasi, mutta liikkaa ei nyt viimeisessä jaksossa ollut. Hän on hoitanut koulunkäynnin, läksyt ja kokeisiin lukemiset täysin itsenäisesti, aika ajoin olen kysellyt lähinnä kielten sanoja ennen sanakokeita.

Esikoinen on välillä niin kiltti ja sopeutuvainen, että pikemminkin olen kannustanut häntä siihen, että saa olla eri mieltä ja saa näyttää tunteita. Myös keliakian hän otti vastaan ajatuksella, "nyt on näin".

Esikoinen ansaitsisi myös lukudiplomin, hän on lukenut useamman kirjan tämän kevään aikana.

Kuopus

Kuopus on meidän chilipippuri ja hän on tällä hetkellä minun suurin kasvattajani. Hän on aito ja osaa ja uskaltaa ilmaista tunteitaan. Joita hän kotona ilmaiseekin kiitettävästi. Hän sai stipendin hyvästä käytöksestä toisia oppilaita ja opettajia kohtaan ja minusta on hienoa, että hän koulussa osaa käyttäytyä ja olla mukava kaikille.

Kuopus asetti itselleen koulun suhteen tavoitteeksi nostaa hissan ja yllin numeroita ja ne hän sai nostettua. Kuopukselle kuuluisi myös Fortniten pelaamisdiplomi, sen verran innolla hän on sitä pelannut tämän kevään aikana.

Misse

Ja onhan meillä vielä tuo kissa, Misse. Misse saisi stipendin siitä, että ihan vain olemalla oma itsensä, hän on tuonut meidän perheeseen paljon iloa ja lepertelyä.


Millaisen stipendin sinä antaisit itsellesi? Entä perheellesi?

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Viimeiset viikot alakoululaisen äitinä

Kuopuksen alakoulu on päättymässä kesäkuun alussa. En tajua, mihin nämä vuodet ovat vierineet. Harvahampaisesta koulun aloittajasta on kasvanut esiteini (ja pian jo teini), joka aloittaa syksyllä yläasteen. Sekin ihmetyttää, miten ihmeessä voin olla kohta 15 v (esikoinen kesäkuussa) ja 13 v (kuopus elokuussa) lasten äiti, sillä minähän olen suunnilleen kolmikymppinen itse. ...

Alakoulumme on ollut tuttu ja turvallinen. Lähikoulu, joka on yhteisöllisen koulun maineessa. Kuin pieni kyläkoulu, vaikka oppilasmäärältään kyse on isosta koulusta. Olen ollut mukana koulun vanhempainyhdistyksen toiminnassa ja näin tunnen myös paljon vanhempia.

Yläasteemme on kauempana, sinne on matkaa reilut kolme kilometriä. Se on toisella puolella rataa ja sinne tulee paljon oppilaita myös sieltä radan toiselta puolelta. Eli asuinalueilta, joilta en tunne juuri ketään.

Esikoinen on käynyt tätä yläkoulua nyt kaksi vuotta. Koska koulu on sen verran kaukana meiltä, se ei tunnu lähikoululta enkä ole tutustunut yhteenkään esikoisen luokkakaverin vanhempaan, koska ne asuvat juuri siellä radan toisella puolella. Tosin en myöskään ole itse ollut aktiivinen esimerkiksi menemään yläkoulun vanhempaintoimikuntaan mukaan ja se voisi olla paikka tutustua vanhempiin.

Nyt tiedän, että kuopuksen luokalle on tulossa ainakin kaksi poikaa hänen nykyiseltä luokaltaan, joten nyt on sitten joitakin tuttuja lapsia ja vanhempia uudessakin koulussa. Meidän asuinalueelta ei mennä johonkin tiettyyn yläkouluun, vaan oppilaat menevät kolmeen eri yläkouluun. Aikaisempina vuosina jako on tehty osoitteen perusteella, tänä vuonna hieman erilaisin perustein.

Erityisen haikeaksi alakoulun loppumisen tekee se, että kuopuksella on ollut sama luokanopettaja läpi alakoulun. Sama opettaja vastaanotti ne harvahampaiset ekaluokkalaiset ja nyt hän pian lähettää matkaan teineiksi kasvaneet tytöt ja pojat. Tiedän, tämä on haikeaa varmasti hänellekin.

Esikoisen kutosluokan kevätjuhla oli tosi haikea, siellä näytettiin valokuvia isolle kankaalle heijastettuna kouluvuosien varrelta. Lapset lauloivat "Maailman toisella puolen" ja "Lintu" ja opettajat lauloivat laulun lapsille "Maailma on sun". Opettaja luki luokassa kirjoittamansa pienen tarinan, joka päättyi sanoihin "on tullut aika luovuttaa lapset lopullisesti uusiin hyviin käsiin". Todellinen itketysjuhla. Tai eihän siellä tietenkään kaikki itkeneet. Minä itkin sitten monen muunkin edestä.

Olen kuopukselta udellut, mitä lauluja ovat harjoitelleet kevätjuhlaan ja ainut minkä hän on maininnut, on "Sommartider".  Se ei saa minua herkistymään, mutta luulen, että juhla tulee silti olemaan superhaikea.

Nyt ei ole jäljellä enää kokeita eikä läksyjä. Päivittäin tulee kotiin kuvistöitä, vihkoja ja monisteita. Wilma-viesteissä on mainintoja erikoispäivistä, retkistä ja tutustumiskäynneistä yläkouluun. Viimeisellä kouluviikolla on vielä luokkaretki Särkänniemeen.

Tiedän, että kevätjuhlassa la 2.6. klo 8.00 itken jo valmiiksi juhlan alkaessa. Yksi aikakausi on päättymässä. Miten nopeasti vuodet ovatkaan seuranneet toistaan. Seuraavana keväänä on sitten edessä esikoisen yläkoulun päättyminen ja sitä ennen pohditaan jo lukiovalintoja. Vastahan minä mietin kestovaippoja ja kantoliinoja. Aivan kuin minut olisi siirretty aikakoneella pikkulapsiajasta suoraan tähän päivään.

Hämmentävää, niin hämmentävää. Ja haikeaa.

ps. kuopus ei anna kuvata itseään nettiin, ei enää edes takaa- tai sivultapäin. Siksi kuvituksena on omenapuun- ja kirsikankukkia. Ne kukkivat niin kauniisti tällä hetkellä.

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Arki on alkanut

Misse "piirtää" Villipedon naamaria

Minulla yrittäjänä on hiljaista aikaa kesäkuun alkupuolelta elokuun loppupuolelle. Se on aikaa, jolloin ehdin kouluttautua lisää yrittäjyyteen, luoda uusia tuotteita yritykseeni ja tietenkin pitää heinäkuussa lomaa ja tehdä muutenkin lyhyempiä työpäiviä kesä- ja elokuussa.

Kuluneella viikolla arki on pyörähtänyt ihan täysillä käyntiin - olen ohjannut tunnetyöpajoja, aloittanut kaksi lasten tunnetaitoryhmää, kuusi vauva/taapero/nappulatemppuilun kausituntia ja luennoinut vauvojen uniasioista. Siinä sivussa olen valmistellut seuraavan verkkovalmennuksen lanseeraamista - itse verkkovalmennus on jo valmis ja ollut esilukijoilla luettavana.

Ihanat koristellut mokkapalat kodin ja koulun yhteistyöpäivän buffetissa - ja nämä eivät todellakaan ole minun tekemiäni

Lauantaina oli kaikissa Vantaan ala- ja yläkouluissa kodin ja koulun yhteistyöpäivä. Olin alakoulumme yhteistyöpäivässä mukana, vanhempainyhdistyksen talkoolaisena tänäkin vuonna. Haikeana ajattelin, että tämä oli nyt viimeinen kodin ja koulun yhteistyöpäivä alakoululaisen vanhempana, kuopus kun on jo nyt kuudennella luokalla.

Kissanpentumme Misse on minulla "apulaisena" työjutuissa. Nytkin hän tomerana töröttää tulostimen päällä ja seuraa touhujani. Misse on jo niin iso osa meidän perhettämme, että en meinaa muistaa aikaa ennen häntä. Aamuisin hän kehrää ihan mahdottoman paljon, kun heräämme ja silitämme häntä. Sama on iltapäivisin, kun tulen pois töistä. Osaa hän osoittaa mieltäkin. Kun käytin häntä rokotuksessa pari viikkoa sitten, hän ei kehrännyt minulle koko päivänä. Samoin tapahtui sinä päivänä, kun olin ekaa kertaa koko päivän pois kotoa. Muille hän kehräsi, mutta ei minulle. Misse myös hyvin tietää, mistä ruuasta pitää ja mistä ei. Paha ruoka aiheuttaa lattian kuopsutusta eli hän peittää sitä kuten kakkaa.

Arki pyörii ja tuntuu, että välillä se pyörii niin lujaa, että on vaikea pysyä itse mukana siinä kaikessa. Eipä ole juurikaan ollut aikaa kaipaamilleni jooga- ja minduflnesshetkille - vaikka juuri niille olisi tärkeä olla aikaa silloin kun arki on hektistä.

Miten teillä on arki pyörähtänyt käyntiin? Joko teillä on sairastettu ekat syysflunssat, flunssa-aalto tuntuu nyt tainnuttavan ihmisiä petiin?

Meille tuli kissanpentu

Blogiani facebookissa (heh, ja yritystäni instagrammissa) seuraavat tietävätkin jo, että meille tuli viime viikon tiistaina kissanpentu. Kuopukselle oli kissakuume jo pitkän aikaa ja vähitellen me muutkin lämpenimme ajatukselle kissasta. Minulla oli kissa koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan ja kyllä Misse oli minulle hurjan tärkeä ja rakas.

Kävimme pääsiäisenä aikaan katsomassa kissoja Mikkelin löytöeläintalossa ja kesäkuun alussa kuopus kävi siellä uudelleen äitini kanssa. Heinäkuun alussa kävimme siellä tekemässä varauksen kissanpennusta. Sieltä luvattiin soitella minulle. Soittoa ei kuitenkaan tullut missään vaiheessa....Aloin etsiä kissaa nettipalstojen kautta. Löysinkin aika läheltä kotiamme myynnissä olevan kissanpennun. Kävimme ensin katsomassa pentua ja jo seuraavana iltana menimme kuljetuslaatikon kanssa hakemaan pentua kotiin.

Hän on Misse, ikää hänellä on n. 14 viikkoa. Eikö olekin mielikuvitusrikasta? Minulla oli pienenä kissa nimeltä Misse, kuopus halusi nimetä kissanpentumme myös Misseksi. Kaiken lisäksi tämä meidän pentumme on tosi samannäköinen kuin minun Misseni oli.

Ensimmäisenä iltana Misse lähinnä istui kuljetuslaatikossa. Hän ei uskaltanut liikahtaa sieltä juuri mihinkään. Yöllä hän miukui monta tuntia. Ymmärrän, hänellä oli ikävä emoa, siskoa, vanhaa perhettä. Seuraavana päivänä Misse uskalsi vähän jo liikkua, mutta lähinnä hän liikkui seinän vieriä pitkin ja säpsähti jokaista ääntä. Hän myös miukui paljon. Ensimmäisen kerran hän söi oltuaan meillä noin vuorokauden ja siitä alkaen ruoka onkin maistunut hyvin. 

Misse on koko ajan enemmän tottunut meihin ja nyt hän jo istuu sylissä, kellittelee lattialla ja on vähän ehkä liiankin villi. Eli pomppii pöydälle, roikkuisi verhoissa jne. Koko ajan pitää vahtia, missä hän menee ja mitä puuhaa.

Ensimmäinen kehrääminen tapahtui viikko sittten torstai-iltana. Misse oli kuopuksen huoneessa ja silittelimme häntä ja kysyin: "Milloin sinä kehräät ekan kerran?". Ja sitten se kehrääminen alkoi. Se kuulosti ihanalta.

Nyt Misse on jo rohkea ja kehrää paljon ja meille on tullut tutuksi myös käsite iltavilli, jolloin Misse juoksentelee ja sekoilee pitkin yläkertaa.

Mietin, ovatko kissat jotenkin muuttuneet siitä, kun minun Misseni oli pieni. Silloin hänelle syötettiin ihan tavallista kotiruokaa. Nyt on penturuokaa, kuivaruokaa, märkäruokaa, senioriruokaa ja ties mitä. Vai onko tässä sama kuin lastenkin kanssa, että ennen sama kaurapuuro kävi kaikkiin ikävaiheisiin, nyt on erilaisia puuroja eri suutuntumalla ja optimaalisilla ravinteilla eri ikävaiheisiin. Misseä kiinnostaa kovasti, mitä me syömme ja olenkin tässä googlaillut viime päivinä: saako kissalle syöttää juustoa / perunaa / paistettua kananmunaa / pastaa.

Ja myönnän, olen vähän höpsähtänyt kissan myötä. Huomasin lässyttäväni hänelle ja eläinkaupassa käydessäni mietin kissojen saippuakuplien ostamista. Vielä en niitä ostanut. Mutta oikeesti, onko ne kivoja?

Pääkallokiitäjät ja muita kirjasuosituksia kouluikäisille lapsille

Meillä luetaan iltasatu edelleenkin pojille. Se on tärkeä yhdessäolon hetki. Erityisen tärkeäksi koen sen siksi, ettei kuopus ole kiinnostunut lukemisesta ollenkaan. Tämä on harmillista, sillä itselleni lukeminen on ollut aina tärkeä asia.

Välillä on ollut vaikea löytää sekä lapsille että itselleni mieleisiä kirjoja, sillä aika monta kirjasarjaa on ehditty jo lukea läpi vuosien varrella. Pojat kun ovat jo 14 v ja kuopus kohta 12 v. Onneksi on ahkeria kirjailijoita, jotka julkaisevat vuosittain (tai jopa kahdesti vuodessa) uusia kirjoja.

Kirja "Pääkallokiitäjät" on suunnattu 11-14-vuotiaille nuorille eli suoraan lasteni ikäisille. Kirjan kirjoittaja on yläkoulun opettaja, joten tuon ikäisten lasten maailma on hänelle tuttua. Kirja on seikkailullinen tarina, jossa oli myös jännitystä. Pojat pitivät paljon, myös itselleni se oli kivaa luettavaa. Jossakin vaiheessa tarina vähän junnasi paikoillaan enkä ihan aina pitänyt kirjan kielestä (kirosanoja), mutta kohderyhmään tarina vetosi. Ilokseni huomasin, että syksyllä sarjaan ilmestyy toinen kirja, se tulee taatusti iltasatukirjaksi meille.

Timo Parvela on ahkera kirjailija ja hänen Ella- ja Pate-kirjojaan olemme lukeneet jo vuosikaudet. Keväällä luimme uusimman Ellan, nyt uusimman Paten. Ella- ja Pate-kirjat ovat kevyttä ja vähän absurdia luettavaa. Naurattavat sekä lukijaa että lapsia. Samaan sarjaan menee Supermarsu-kirjat. Huomasin, että Supermarsusta on tekeillä elokuva, saas nähdä ajatteleeko pojat sen liian lapsellisena, vai menemmekö katsomaan leffan jahka se tulee elokuvateattereihin.

Kirjan "Varjoja ja vakoojia" luin jo aiemmin keväällä pojille. Pidin sen lukemisesta paljon. Kivan pituisia lukuja, hyvä seikkailullinen tarina. Myös pojat pitivät kirjasta. Kirjan on kirjoittanut Katarina Mazetti. Tämä "Varjoja ja vakoojia" aloittaa seikkailuserkut - sarjan. Nyt meillä on kirjastosta lainassa sarjan seuraava kirja, "Voroja ja vompatteja".

Kepler 62 on Timo Parvelan ja norjalaisen Björn Sortlandin kirjoittama kirjasarja. Kirjasarja on kuusiosainen, juuri ilmestyi viides kirja ja ostin sen esikoiselle synttärilahjaksi. Tätä sarjaa en ole lukenut pojille ääneen, esikoinen on ahminut kirjat läpi ja tykännyt paljon. Sarjan viimeinen osa on ilmestymässä syksyllä. Muistan kun esikoinen luki sarjan kaksi ekaa kirjaa ja sanoi, että voi kun ne loputkin osat olisivat jo ilmestyneet, jotta saisi lukea saman tien koko sarjan läpi.

Luetaanko teillä vielä iltasatua (ja minkä ikäisille lapsille)? Mitä teillä on luettu viime aikoina?

Kesäkasvion kokoamista

Niittyleinikki, valkoapila, hiirenvirna, luhtalemmikki...olen tässä palautellut alkukesän aikana mieleeni kasvien nimiä. Äitini muistelee usein, kuinka heillä oli koulussa kesätehtävänä kasata kasvio. Kasveja kerättiin pitkin kesää ja prässättiin.

Minun kouluaikanani tätä tehtävää ei ollut. Nyt esikoinen (hän on menossa kasille syksyllä) tekee kesäkasviota, mutta kesäkasvio on viety nykyaikaan eli hän ottaa valokuvia kasveista. Kesäkasvioon pitää kuvata kesän aikana 45 kuvaa. Esikoinen on käynyt pari kertaa itsekseen kuvaamassa kasveja ja kerran olemme käyneet yhdessä kävelemässä pienen lenkin ja kuvanneet lähialueen pientareita. Asumme omakotitaloalueella ja myös omalla pihallamme on luonnonaluetta rinteessä ja omalta pihaltakin löytyy monta luonnonvaraista kasvia.

Monet kasvit olen tunnistanut, mutta joidenkin nimiä olemme etsineet myös luontokirjoista. Itselle on palautunut mieleen monen kasvin nimi ja myös ihan uusia tuttavuuksia on löytynyt. Enpä ole muuten koskaan aikaisemmin tullut huomanneeksi, kuinka valtavan paljon erilaisia kasveja on ihan kilometrin säteellä kodistamme. Nyt kun olemme kävelleet silmät avoinna, niin ihan muutaman metrin sisällä on saattanut olla viittäkin eri kasvia.

Ja nyt jo mietin, miten tämä sitten parin vuoden päästä hoituu kuopuksen kanssa. Esikoinen on niin tunnollinen ja kuvaa taatusti kasviota pitkin kesää. Kuopuksen tyylistä olisi se, että hän siirtää touhua koko ajan eteenpäin ja lopulta sitten päivää ennen koulun alkua kuvaa minkä ehtii ja sitten kiukuttelee, kun ei löydä 45 eri kasvia.

 

Oletko sinä koonnut kesäkasviota kouluaikaan tai ovatko lapsesi sitä tehneet?

Ja kun nyt lähellä juhannusta olemme, niin eikös juhannuksen liity kukkataikoja. Piti poimia seitsemän erilaista kukkaa ja laittaa ne tyynyn alle ja unessa näki tulevan puolison, eikös se jotenkin noin mennyt? Onkohan tästä sitten nykyaikainen versio se, että kun olet kuvannut seitsemän erilaista kukkaa ja laitat kännykän tyynyn alle, näet unessa tulevan puolison?

Hyvää juhannusta!

Hetkessä: Kissakahvila Helkatti

Ystäväni ovat useamman kerran maininneet käyneensä kissakahvilassa. Mietimme poikien kanssa puuhaa viikonlopulle ja kissakahvila tuli mieleeni. Kuopuksella on kova kissakuume ja ajattelin, että sepä olisi kiva retkikohde.

Kissakahvila Helkatti on aivan Helsingin keskustan tuntumassa, osoitteessa Fredrikinkatu 55. Kissakahvilaan suositellaan ajanvaraamista, minäkin varasin netin kautta minulle ja lapsille sinne paikat edellisenä iltana. Sisäänpääsymaksu (kissanhoitomaksu) on 5 euroa ja sen päälle tietenkin tulee kahvilaostokset. Kahvilassa voi olla 1.5 tuntia.

Kissakahvilassa toimitaan eläinten ehdoilla. Ulko-ovi avataan jokaiselle tulijalle erikseen, ettei kissat pääse livahtamaan ulos. Pois lähtiessä toimitaan samalla tavoin. Kengät jätetään eteiseen. Kissakahvilassa on ns. normaaleja kahvilapöytiä ja lisäksi on kissoille erilaisia kiipeilytasoja, riippumattoja, putkia ja leluja. Olihan se hauskaa, kun kissoja vilisi välillä joka puolella ja niitä myös kirjaimellisesti hyppi pöydillä. Erityisesti Pete oli kiinnostunut tulemaan katsomaan pöytiin, kun siellä syötiin. Pete on kuulemma ollut laihdutuskuurilla. Kovin hän näytti kiinnostuneelta ruuasta, mutta kahvilan herkkuja ei saa antaa kissoille. Kissakahvila Helkatin kissat asuvat kahvilassa pysyvästi. Yöt ne viettävät keskenään.

Kahvilaan mennessämme moni kissa oli hereillä ja vilisti pitkin kahvilaa, mutta vähitellen kissat rauhoittuivat levolle, kuka mihinkin paikkaan. Osa katonrajaan pitkospuun päälle, osa riippumattoon, osa ikkunalaudalle. Nukkuvia kissoja ei saa häiritä.

Tarjoiluina Helkatissa on erilaista pientä ja isompaa suolaista ja makeaa purtavaa. Tilaukset otetaan pöydistä ja kahvilassa on myös pöytiintarjoilu. Olimme poikien kanssa puhuneet, että otamme vain pienet tarjoilut, sillä olimme myöhemmin menossa vielä pizzalle. Minä söin saaristolaisleivän vuohenjuustolla ja paholaisen hillolla ja pojat tilasivat jäätelöannokset.

Jos kissat kiinnostavat, niin tämä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka! Tampereella on Suomen toinen kissakahvila ja Tallinnasta löytyy myös. Meillä on suunnitteilla kesälomamatka Pietariin ja selailemeni nettisivujen perusteella myös siellä on kissakahvila.

Oletko sinä käynyt Helkatissa tai muissa kissakahviloissa? Mitä olet pitänyt?

Mitä sä rageet?

"Mitä sä rageet" kysyy kuopuksemme minulta ja mieheltä lähes päivittäin. Vaikka ei me edes rageta. Vaan sanotaan hänelle asioita. Murrosikä on pamahtanut hänelle päälle, aikaisemmin kuin esikoiselle. Vaikka itse olen tunne- ja vuorovaikutustaitojen ammattilainen, tämä vaihe tuntuu sellaiselta, johon tarvitsen tukea. Siksi tuntui kivalta saada kirja "Mitä sä rageet. #tunteita sikanolosta sairaan siistiin" arvostelukappaleeksi.

"Mitä sä rageet" on nuorille ja varhaisnuorille suunnattu kirja tunnetaidoista ja niiden opettelusta. Kirja antaa tietoa tunteista ja niiden tarkoituksesta. Lisäksi kirjasta saa vinkkejä, miten tunteiden kanssa kannattaa toimia. Silloin kun ymmärtää tunteita, voi tehdä parhaita mahdollisia valintoja ja rakentaa itselleen sujuvaa arkea. Kirja on selkeä ja hyvä tietopakkaus tunteista. Kun sain kirjan käteeni, se vaikutti paksulta, mutta se oli tosi nopea lukea. Selkeän tekstin ja kivojen harjoitusten lisäksi pidin kirjan kuvituksesta.

Minulla itselläni on kaksi kohderyhmään kuuluvaa poikaa, mutta he eivät nyt ainakaan heti lämmenneet kirjan lukemiselle (esikoinen totesi ykskantaan "en lue, ei kiinnosta" ja kuopus totesi "äitiii, taasko jotain sun tunnetaito- ja mindfulnessjuttuja"). Toivon, että he kuitenkin tarttuvat kirjaan jossakin vaiheessa kesälomaansa. Tai sitten tämä luetaan heille iltasaduksi. "Nyt ei luetakaan mitään seikkailutarinaa tai fantasiaa vaan tarina omista tunteista ja matkasta omaan itseen, sikasiistii!"

Kirja avaa hyvin tunteita, tunteiden takana olevia tarpeita ja antaa keinoja tunteiden säätelyyn. Myös kirjassa mukana olevat harjoitukset ovat hyviä ja aion hyödyntää niitä omissa tunnetaitoryhmissäni.

Kirjassa tulee esille hyvin myös omien ajatusten merkitys - miten omilla ajatuksilla voi kohottaa tai lytätä itseä. Erityisesti pidin kirjassa monta kertaa toistuneesta ajatuksesta, että jokainen on arvokas sellaisenaan eikä ole pienempi eikä suurempi kuin muut vaan tasaveroinen. Voi kun joku olisi sanonut minulle näin nuorena - silloin tunsin olevani tosi paljon huonompi ja pienempi kuin muut. Itse asiassa tunsin olevani huonompi kuin muut tosi pitkään, pitkälle aikuisikään asti.

Luulen, että itse olisin tykännyt nuorena lukea tämän kirjan. Olisin saanut siitä taatusti voimaa itselleni. Koska omia poikiani en ole vielä saanut kirjaa lukemaan enkä näin ole saanut kirjan kohderyhmän kommentteja kirjasta, niin tässä vaiheessa voin lämpimästi suositella kirjaa kaikille nuorten vanhemmille ja nuorten kanssa työtä tekeville. Ja ylipäänsä kaikille, jotka haluavat oppia lisää tunteista ja itsestään.

* Kirja saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta (Lasten Keskus). Kirjassa on 207 sivua ja sen on kirjoittanut Anne-Mari Jääskinen, joka oli kouluttajana Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa, josta valmistuin syyskuussa. Kuvituksen on tehnyt Sanna Pelliccioni.

Tykkää blogistani myös facebookissa!

Alkukesän kuulumisia

Eilen lauloimme Suvivirttä koulussa ja nyt ovat pojat lomilla. Ensimmäistä kertaa ikinä en itkenyt kevätjuhlissa. Kuopuksen kevätjuhlan teemaksi oli valittu satumaailma ja Muumi- ja Nalle Puh - laulut eivät herkistäneet minua tällä kertaa. Ensi vuonna sitten luultavasti itkenkin taas ihan kunnolla, kun alakoulu on meidän perheeltämme ohi ja on kuopuksen viimeinen kevätjuhla lintukotokoulussamme. Hän onkin siitä harvinaisessa tilanteessa, että sama luokanopettaja on ollut hänellä koko alakoulun ajan.

Esikoinen sai tänä(kin) vuonna stipendejä. Nyt matikasta ja toisena stipendinä tsempparistipendin hyvän luokkahengen luomisesta ja kiusaamisen vastaisesta toiminnasta. Minua jännitti viime syksynä ihan mielettömän paljon esikoisen yläkoulun aloitus. Pelotti, että häntä tullaan kiusaamaan koulussa. Hyvin hän tuntuu solahtaneen uuteen kouluun.
 

Itselläkin suurin työrupeama on ohi ja jäljellä on muutama ohjattava ryhmä ja paljon seuraavien verkkokurssien valmistelutyötä ennen kesälomaa. Tämä on se vaihe, mitä olen odottanut. Että voin keskittyä kehittämis- ja suunnittelutyöhön lähes keskeytyksettä.

Toukokuu oli työntäyteinen ja lisäksi toukokuutamme määritteli pitkälti keittiöremontti. Uuni saatiin kuluneella viikolla vihdoinkin paikoilleen (siinä oli sähköongelmia ja sähkömies joutui käymään parikin kertaa ihmettelemässä ennen kuin ongelma saatiin ratkaistua). Tänään aion paistaa raparperipiirakkaa ja testata uutta uunia. Lupaan laittaa kuvia uudesta keittiöstämme pian. Edelleenkin liesituulettimessamme lukee väärin päin Upo eikä reklamaatioon ole vastattu. Mutta jotenkin tuohonkin persoonalliseen liesituulettimeen on jo tottunut.

Minulla olisi paljon mielenkiintoista postattavaa. Olin pari viikkoa sitten kiireettömässä aamupäivässä, jossa pääsin itse tekemään mindfulness-harjoituksia ja kuulemaan uudesta tunteisiin ja mindfulnessiin painottuvasta lautapelistä. Perjantaina pääsin blogini kautta TRE-stressinpurkumenetelmä-kurssille. Lisäksi minulla on aika monta arvostelukappaletta luettuna ja tekstit kirjoittamisen alla.

Meidän kesälomamme on vielä täysin suunnittelematta....remontti ja iso työmäärä ovat tehneet sen, ettei ole ollut aikaa miettiä, mitä haluamme lomalla tehdä. Tänään on ehkä aikaa miettiä sitäkin asiaa.

Mukavaa kesäkuuta!

Tubettajat koulun kevättapahtumassa

Kuulun paikallisen alakoulun vanhempainyhdistykseen. Olen ollut toiminnassa siitä alkaen, kun esikoinen aloitti koulun. Ja hän on nyt siis jo seiskalla eli ei enää alakoulussa. Kuopus on viidennellä eli vielä vuoden verran olen mukana tässä vanhempainyhdistykseessä. Keräämme tapahtumilla rahaa esimerkiksi koulun välituntivälineisiin (jalkapallot, hyppynarut jne), stipendeihin ja osa tapahtumien tuotosta menee luokkien retkirahastoon. Perinteisiä tapahtumiamme meillä ovat marrasmarkkinat, kevättapahtuma ja lisäksi vanhempainyhdistys on mukana koulun ja kodin yhteistyöpäivässä pitämässä buffetia.

Kevättapahtumassa meillä on ollut välillä mukana myös esiintyjiä. Tänä vuonna kysyimme oppilaiden toivetta esiintyjän suhteen. No, tulihan niitä toiveita. Oli Robin ja Anna Abreu listalla. Ja tosi monta tubettajaa. Saimme idean, josko tänä vuonna kysyisimme mukaan paria tubettajaa. Lopulta saimme paikalle Roni Backin ja Ilonan. Alun perin PinkkuPinsku oli buukattu tapahtumaamme, mutta hän joutui aika viime tipassa perumaan tulonsa ja tilalle saatiin Ilona. Onneksemme saimme tapahtumaan taloudellista tukea aluetoimikunnalta, muuten näitä esiintyjiä ei olisi ollut mahdollista buukata.

Roni Back ja Ilona olivat paikalla reilut 1.5 tuntia. Ensin he kertoivat vähän itsestään, sitten kaksi oppilasta kyseli heiltä kysymyksiä, jotka olivat pohdituttaneet koulun oppilaita. Näitä kysymyksiä olivat esimerkiksi: mikä oli haaveammattisi pienenä, miksi sinusta tuli tubettaja, miten suhtaudut negatiivisiin kommentteihin, kuinka kauan yhden videon tekemiseen ja editoimiseen menee aikaa ja milloin olet viimeksi syönyt vaahtokarkkia. Tähän meni noin puoli tuntia ja sen jälkeen oli mahdollisuus päästä "fanitapaamiseen" tubettajien kanssa eli jokainen pääsi vuorollaan kuvaan Roni Backin ja Ilonan kanssa ja lisäksi he jakoivat nimmareita. Osa lapsista halusi nimmarin omaan paitaan tai lippikseen, osa perinteisesti paperille. Jotkut toivat myös lahjoja tubettajille mukanaan. Ilona oli herttainen ja Roni hauska.

Minusta oli mielenkiintoista kuulla tubettamisesta. Minusta on niin siistiä, että on paljon sellaisia tapoja tehdä työtä ja ansaita elantonsa, joista ei tiennyt vielä mitään vaikkapa 6-7 vuotta sitten. Näitä ovat vaikkapa tubettaminen, bloggaaminen ja verkkovalmennusten tekeminen.

Tapahtumassa oli lisäksi erilaisia toimintapisteitä, esim. paikalliset harrastusseurat olivat esittelemässä toimintaansa. Suunnistusseura oli järjestänyt rastiradan koulun ympäristöön, jalkapalloseura erilaisia toimintapisteitä, joissa pystyi pallottelemaan. Paloauto oli paikalla (kunnes se joutui lähtemään hälytysajoon - olihan se näyttävää kun paloauto lähti paikalta pillit vinkuen). Lisäksi kirpparipöytiä, arvontaa, buffet, hattaroita.

Harmikseni kuopus ei jaksanut jonottaa fanitapaamiseen, niin meiltä jäi saamatta Roni Backin ja Ilonan nimmarit. Oikein symppis olo tuli molemmista tubettajista ja päivä oli varmasti ikimuistoinen monelle fanille, joita tuntui olevan koululaisissa paljon.

Huomenna onkin sitten taas täysin erilainen päivä, olen Espoossa kouluttamassa Mindfulness lapsille - kurssia. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Kotitalouden ihanat kotiläksyt (ja arvonnan voittaja)

Meillä on nyt molemmilla lapsilla kotitaloutta koulussa. Esikoinen on seiskalla ja kotitalous kuuluu pakollisena opiskeltaviin aineisiin (ja hyvä niin). Kuopus on viidennellä luokalla ja heillä oli nyt ekaa kertaa saatavilla kotitalous valinnaisena oppiaineena.

Kotitalous oppiaineena on tuonut mukanaan myös läksyjä ja ne ovat olleet mieluisia sekä lapsille että minulle äitinä. Esikoisen kanssa olemme tehneet yhdessä esimerkiksi sämpylöitä, kasvisrisottoa ja pizzaa. Pizza tehtiin alusta alkaen itse eli teimme pohjan ja myös tomaattikastikkeen itse ja oli kyllä tosi paljon parempaa pizzaa kuin sellaiset, jotka tehdään kaupan valmispohjille ja joille laitetaan joku valmis tomaattikastike päälle. Kasvisrisotto oli niin hyvä, että se jää pysyvästi meidän ruokalistallemme.

Kuopuksen kanssa teimme tänään mustikkaista pikapullaa ja lisäksi kuopus on viimeisen viikon aikana tehnyt erilaisia kotihommia. Seitsemän kotityötä pitää olla tehtynä huomiseen mennessä. Listalla on esimerkiksi pyykkien ripustamista kuivumaan, salaatin tekoa, pastan / perunoiden keittämistä ja oman huoneen imurointia. Tällaisia läksyjä voisi olla useamminkin!

Sen lisäksi, että kotitalous oppiaineena tarjoaa lapselle mahdollisuuden oppia tekemään ruokia ja ymmärtämään asioita kodinhoidosta, niin kotiläksyt ja yhteiset ruuanlaitto- ja leipomishetket ovat tarjonneet myös mukavan keskusteluhetken lapsen kanssa. Tykkään!

ps. Loppuviikosta loppui Tenavat tasapainoon - kirjan arvonta, esikoinen suoritti eilen arvonnan ja voittajaksi tuli Katja - Tässä ja nyt. Keitä ei arpaonni suosinut, mutta kirja kiinnostaa: Blogitekstistä löytyy alennuslinkki, jolla kirjan saa - 25 %: alennuksella.

Kaksi sirkuskoululaista

Meillä on nyt perheessä kaksi sirkuskoululaista. Kuopus on käynyt sirkuskoulussa jo useamman vuoden. Esikoinen on käynyt kolmella sirkusleirillä, muttei ole aikaisemmin innostunut viikottaisesta sirkusharrastuksesta. Häntä on houkuteltu sirkusharrastuksen pariin, sillä hän on valtavan taitava. Kesäleirinohjaaja sanoi tänä kesänä, että esikoinen saa yhdessä leiriviikossa kiinni muut, jotka ovat koko vuoden ajan harjoitelleet sirkustemppuja. Nyt esikoinen sitten totesi toisen leiriviikon päätteeksi, että voisi kokeilla sirkusta viikkoharrastuksen.

Nyt pojat käyvät samassa ryhmässä kaksi kertaa viikossa treenaamassa sirkustaitoja. Toinen harjoituskerta on tiistai-iltaisin tässä aika lähellä meitä ja toinen viikkotreeni on lauantai-iltapäivisin pikkaisen kauempana, mutta pojat pystyvät nyt syksyn ajan kulkemaan sinne pyörillä ja sitten kun lunta on sen verran paljon, ettei heitä sinne voi pyörillä lähettää, heidät opetetaan kulkemaan julkisilla harrastuspaikalle.

Olen ollut yllättänyt, kuinka tyttövoittoinen harrastus sirkuskoulu on. Poikien ryhmässä on heidän lisäkseen vain yksi poika, joka sattuu olemaan esikoisen luokkakaveri.

Sirkuskoulussa harjoitellaan sirkusvälineiden käsittelyä, nyt alkusyksystä lapset ovat kokeilleet esimerkiksi kiinalaisia lautasia ja jönglööripalloja. Lisäksi sirkuskoulussa harjoitellaan erilaisia temppuja niin lattiatasossa, trampalla kuin roikkuvissa vanteissa ja liinoissa. Sirkuskouluun kuuluu myös joulu- ja kevätnäytökset. Tähän mennessä kuopus on esiintynyt kevätnäytöksissä, tänä vuonna hän esiintyy ensimmäistä kertaa myös joulunäytöksessä.

ps. kuvat ovat kahdelta viime kesältä sirkusleirin loppunäytöksistä

Monta rautaa tulessa

Eilen illalla mietin, miten minulla on näin uupunut olo enkä ole oikeastaan mitään tehnyt viikon aikana. Sitten kun aloin tarkemmin miettiä, löysin kyllä syyn väsymykselle ja aika montakin asiaa, joita olen tehnyt viikon aikana.

Olin viime viikonlopun Mikkelissä kurssilla ja palasin sieltä kotiin sunnuntaina illalla aika myöhään. Maanantaiaamu tuntuikin vähän kaaokselta. Kirjoitin facebookiin tällaisen päivityksen:  "Tämä viikko alkoi vähän tukkoisesti. Tulin eilen illalla myöhään kotiin Mikkelistä, jossa olin "Itsemyötätunnon perusteet" - kurssilla. Mielessäni kävi, että kuopuksella on koulukuvaus, esikoisella liikuntaa ja jotain oli wilmaan tullut kuopuksen valinnaiskurssistakin. Aamulla esikoinen ihmettelee, mitä hänellä on liikunnassa. Kurkistus wilmaan: ulkoliikkaa, tapaaminen pallosalin ulko-oven edessä. Esikoinen kysyy: missä se on? Ei aavistustakaan. Niin, kuopuksellakin on lukkarin mukaan liikuntaa. Onko sitä tänään? Ei kait, kun on se koulukuvaus. Ne kuvausvaatteet. Kokeile näitä farkkuja. Nää kinnaa. Kokeile näitä. Ne on lyhyet. Kokeile vielä näitä. Nääkin on pienet. Tuota, käydääs hakemassa pyykkikorista viime viikkoiset farkut, ne oli sopivat ja ei kait ne liian likaiset ole. Mitäs siitä valinnaiskurssista siellä wilmassa olikaan? Piti olla eväät mukana, kun on pitkä päivä. Laitetaas sämpylät. Pitikö kirjoja päällystää, oliko tiedotteita allekirjoitettavaksi? Ja mitäs mun pitikään ottaa mukaan niille taapero- ja vauvasirkuskursseille ja vauvahierontakursseille, joita olin lähdössä vetämään? Onks muilla koskaan tällaista vai takkuaako arjen aloitus vain meillä?"

 
Olen istunut lähes koko viikon tietokoneen ääressä. Maanantaina palautin melkein 50 sivuisen päättötyön Lasten Tunnetaito-ohjaajaopintoihin. Muina päivinä olen kirjoitellut materiaaleja tuleviin verkkovalmennuksiini ja näistä valmennuksista ensimmäisen aion lanseerata pian, toivottavasti jo tulevan viikon aikana. Olen tehnyt mindfulness-äänitteitä ja valmistellut alkavia lasten liikuntaryhmiäni. Olen ollut paikallisen MLL:n kokouksessa (kuulun halitukseen) ja käynyt myös hierojalla. Perjantaina luennoin uniasioista. 

Eli aika monta rautaa minulla on ollut tulessa, vaikka oma mieli alkoi vähätellä, että "Mitä sä nyt muka oot tehnyt? Et oikeastaan mitään". Arvostus tehtyä työtä kohtaan meinasi hävitä, kun mitään tulosta ei ole vielä syntynyt. Olen tehnyt paljon työtä, joka ei näy tällä hetkellä missään, mutta on valmistelevaa tulevaa varten. Tälle tuotekehittelylle olen kaivannut aikaa ja nyt olen sitä saanut.

Koska minun työni on ohjaamista, luennoimista ja ihmisten tapaamista, en ole tottunut istumaan kahdeksaa tuntia tietokoneen ääressä. Se on aika uuvuttavaa. Siksi olin eilen väsynyt. Eilisen illan vietinkin sohvalla maaten ja telkkaria katsellen. Katsoin Netflixistä paljon puhutun dokumentin "Tony Robbins - I am not your guru" ja sen jälkeen katsoimme esikoisen kanssa vielä "Meidän perheen tähdet" - ohjelman. 

Tänään olin poikien kanssa katsomassa Shrek-musikaalin, tästä kirjoitan vielä oman postauksen. Sillä aikaa kun minä olin lasten kanssa musikaalissa, mies oli tehnyt ensimmäisen version verkkovalmennukseni sivupohjasta. En ole paljoakaan kertonut miehestäni blogissani, mutta kerrottakoon sen verran, että hän on ohjelmoija. Ja tästä on ollut suuri hyöty minulle yrittäjänä.

Tänään tein syksyn ensimmäisen kerran vispipuuroa marja-aroniasta, johon ihastuin viime syksynä. Omenoita saamme tänä vuonna taas aikamoiset määrät ja mies varasi tiistaille ajan mehuasemalle. Mehu omista omenista on huippuhyvää.

Ensi viikolla minulla alkaa kausiryhmät, joita ohjaan Vipeltävässä Siilissä. Luennoin keskiviikkona teemalla "Kiukku lapsen ja aikuisen haasteena". Ja ensi viikoloppuna valmistun Lasten Tunnetaito-ohjaajaksi. Ja toivon, että saan ensimmäisen verkkovalmennukseni siihen pisteeseen, että pääsen kertomaan siitä myös teille, ihanat blogini lukijat.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Mitä teini lukee?

Meidän perheen esikoinen, poika 13 v, on todellinen lukutoukka. Hän lukee valtavasti. Erityisesti häntä kiehtoo fantasia. Fantasian lukeminen sai alkunsa Harry Potter - kirjoista ja on siitä edennyt muihin kirjoihin. Muutama vuosi sitten löytyi Rick Riordanin kirjat (Percy Jackson-sarja, Kanen aikakirjat ja Olympoksen sankarit - sarja). Viime kesänä löytyi Soturikissat ja myöhemmin saman kirjailijan (tai itse asiassa kirjailijanimen Erin Hunter takana on kuusi eri kirjailijaa) muut teokset, esim. Etsijät ja Selviytyjät - sarjat. Yksi tosi kovaa kolahtanut kirja oli keväällä luettu Magisterium - sarjan aloitusosa "Rautakoe". Sarjasta on suunniteltu viisiosaista, ja juuri saatiin kirjastosta sarjain toinen osa "Kuparikoura".

Kävin juhannuksen alla Mikkelissä kirjakaupassa kysymässä suosituksia teineille sopivista kirjoista ja sainkin muutaman hyvän vinkin. Myyjä suositteli Eragon - sarjaa, jota olenkin nyt lainannut kirjastosta ja esikoinen on tykännyt niistä kirjoista paljon. Sarjan on kirjoittanut Christopher Paolini.

Toinen kirjasarja, jota kirjakaupan myyjä suositteli, oli Sally Greenin kirjat. Kirjasarjaan kuuluu kirjat "Puoliksi paha", "Puoliksi villi" ja "Puoliksi poissa". Ostin kirjan "Puoliksi paha" esikoiselle 13 v synttärilahjaksi ja hän kommentoi kirjan luettuaan, että se on ihan ok, mutta hän pitää Eragon-sarjasta enemmän.

Fantasian lisäksi esikoinen lukee tietokirjoja. Lisäksi yksi hänen suosikkinsa on Neropatin päiväkirjat - sarja. Uusin Neropatti on juuri ilmestynyt ja sen esikoinen sai kummiltaan lahjaksi. Ja esikko hotkaisi kirjan tietenkin ihan samantien. Kepler 62 - sarjasta esikoinen innostui heti sen ilmestyttyä ja juuri hän sai luettua sarjan kolmannen osan. Lainasin kirjastosta esikoiselle myös Jenni Pääskysaaren elämäntaidollisen ja voimaannuttavan kirjan "Poika, sinä olet..." ja kyllä esikoinen sen luki, mutta kommentoi vain, että "mikä tämä tällainen kirja on, ei tässä ole mitään juonta".

Kirjaa "Kevätuhrit" suositteli se sama ihana kirjakaupan myyjä, joka tuntui hyvin olevan perillä, mitä nuoret lukevat. Tämänkin kirjan esikoinen luki ihan hetkessä. Sarjaan on tulossa lisäosia, takakannessa lukee "trilleritrilogia". (Koitapa sanoa muutaman kerran peräkkäin tuo trilleritrilogia - sana. Hauskuutimme tällä toisiamme tässä pari iltaa takaperin).

Iltasatuina meillä luetaan vähän lyhyempiä kirjoja, jotka sopivat myös perheemme kuopukselle. Kirjoitinkin blogiini vähän aikaa sitten tekstin viime aikoina luetuista iltasaduista.Tällä hetkellä luen pojille iltasaduksi Sanna Iston kirjaa "Maan alaiset" ja se alkoi vähän tahmeasti, mutta nyt juoni on päässyt hyvään vauhtiin.

Lukeeko teidän perheen teinit kirjoja? Mitä teillä tykätään lukea? Olisiko kirjasuosituksia, sillä esikoisen lukutahti on huima? Kotoilua - blogista nappasin muistivihkoon Alismaan tarinat - sarjan. Lainasin kirjastosta sarjan neljä ekaa kirjaa muutama päivä sitten ja ne esikko luki hetkessä. Tällä hetkellä hän lukee sarjan viimeistä osaa, jonka haki kirjastosta pari tuntia sitten.

Mikä on lomalla tärkeintä?

Luin muutama päivä sitten Meidän Perhe -lehden päätoimittajan kirjoituksen ja nyökkäilin. Parasta perheen lomamatkalla oli se, minkä olisi voinut tehdä kotonakin - koko perheen yhteinen uimareissu. Tyttö oli koko kevään pyytänyt äitiään uimaan, mutta äiti oli keksinyt milloin mitäkin verukkeita. Lomalla perhe sitten ehti uimaan yhdessä. Kivointa ei ollutkaan se, että perhe oli ulkomailla kahdessakin eri maassa vaan se, että he kävivät uimassa yhdessä. Pieni voi olla lapselle suurta.

Aikuiset ajattelevat, että lapset tarvitsevat hienoja ja kalliita matkoja viihtyäkseen ja kehittyäkseen, saadakseen arvokkaita kokemuksia ja ties mitä. Lapsille usein taas riittää aivan tavalliset asiat. Tästä sain oivalluksen jo aikana ennen omia lapsiani. Ohjasin muutamana kesänä seikkailuleikkikenttätoimintaa eri leikkikentillä Mikkelissä. Järjestimme erilaisia ohjattuja seikkailuja leikkikentällä ja sen lähiympäristössä. Viimeisenä seikkailuleikkikenttäpäivänä lapset piirsivät, mikä oli ollut kivointa viikossa. Yksi tyttö piirsi viikon kivoimmaksi jutuksi koiran, joka oli yhtenä päivänä kulkenut leikkikentän ohitse. Muistan ajatelleeni, että "ahaa, aina kivoin juttu ei siis olekaan se järjestetty toiminta, jonka aikuinen on ajatellut kivaksi ja kehittäväksi vaan se voi olla jotain ihan muuta. Aikuisen mielestä vähäpätöistä, mutta lapselle ihanaa ja tärkeää".

Viime kesänä kävimme Berliinissä, Mikkelissä ja pojat kävivät Tampereella. Ja kävimme myös entisten naapureidemme luona Kotkassa. Ja minkä asian lapset nostivat kesän kohokohdaksi? Sen, kun olimme Kotkassa ja he kävivät seikkailemassa metsässä ja maalasivat kasvonsa mustikalla. Muutaman vuoden takaa muistan Tukholman reissumme, jossa kahden päivän ajan kiertelimme useassa eri kohteessa (Junibacken, Vasa-museo ja Tekniikan museo). Lapsista kaikkein kivointa oli pelata laivalla pleikkaa. Sitä he olisivat voineet tehdä naapurissakin.

Uskon, että moni lapsi pitää tärkeimpänä asiana lomalla sitä, että perhe on yhdessä. Sitä, että on aikaa. Sitä, ettei ole kiirettä. Sitä, että aikuinen ehtii paneutua lapseen ja olla hänen ajatustensa äärellä. Sitä, että aikuinen ehtii katsoa sitä muurahaista, joka kiehtoo lasta ja jota lapsi jaksaa tuijottaa pitkät ajat. Tärkeää on se, ettei loma ole suorittamista. Lapsikin tarvitsee lomalla luppoaikaa ja myös tylsyyttä. Itse ajattelen, että tylsyys on hyväksi. Ajattelen myös, että vähemmän on enemmän. Jos kesä on täyteen viritetty erilaisia retkiä, matkoja ja kohteita, mikään niistä ei tunnu erityisen arvokkaalta mielessä. Mutta kun on käyty parissa-kolmessa kohteessa, ne jäävät enemmän lapsen mieleen. Ja sitten jää aikaa myös niille mustikkanaamoille, muurahaisille ja leikkipuiston ohi kulkeville koirille.

Meidän perheen hyvään lomakonseptiin on jo useamman vuoden ajan kuulunut koko perheen yhteinen lomamatka ulkomaille. Matkan optimaalinen pituus on 4-5 päivää, enempää ei lapset jaksa (ja tulee koti-ikävä; jopa Legolandissa tuli mieleen koti-ikävä!) ja myöskään puutarha ei voi olla ilman hoitoa pidempään. Sen lisäksi käymme Suomessa pari reissua, toinen reissuista on aina kotiseudulleni Mikkeliin. Minä käyn lasten kanssa pari päivää jossakin, jotta mies saa omaa aikaa ja mies puolestaan käy lasten kanssa parin päivän reissun, jotta minä saan omaa aikaa. Esikoiselle on tärkeää, että lomalla ollaan myös tarpeeksi kotona. Hän on kotikissa, tykkää olla kotona ja lukea kirjoja. Kuopus taas tykkää olla kavereitten kanssa ja hänellekin on tärkeää, ettei olla liian paljon reissussa - jotta saa olla aamusta iltaan omien kavereittensa kanssa. Meidän perheelle lomalla on tärkeää yhteisen ajan lisäksi myös jokaisen tarpeet ja oma aika. Näin lomasta tulee paras mahdollinen.

Mikä on teidän perheelle lomalla tärkeintä?

* Kuvat ovat parin viikon takaa kesän toiselta Mikkelin reissultamme, tivolista ja keilahallista.

Kiasma, Päivälehden museo ja Iso kiltti jätti

Olemme viettäneet Viron reissun jälkeistä aikaa kotosalla ja pieniä retkiä tehden. Kuopus huitelee aamusta iltaan kavereidensa kanssa ja häntä hädin tuskin näkee. Esikoinen sen sijaan on kotosalla koko ajan.

Olen käyttänyt sadepäivinä aikaa kaappien läpikäymiseen ja nyt on tehty eräs iäisyysprojekti. Eli kävin läpi lasten koulukirjat, vihkot ja kuvistyöt monen vuoden ajalta ja otin talteen muutaman jutun ja loput on viety kierrätyspisteisiin. Tulipa kaappeihin tilaa! Myös omia lehtivarastojani olen pienentänyt aika lailla.

Tiistaina vietin esikoisen kanssa äiti-poika-päivää Helsingissä. Kävimme ensin syömässä sushia, sitten suuntasimme Päivälehden museoon ja sieltä Kiasmaan. Matkalla söimme pehmikset.

Päivälehden museossa on Somecity-näyttely, joka on aika pieni ja vaatimaton. Odotin siltä näyttelyltä enemmän. Sen näyttelyn läpikäyminen ei vienyt pitkään, mutta itse Päivälehden museo on kokenut uudistumisen ja siellä vietimme aikaa sitten pidempään.  Ukkoskuurokin ehti olla juuri tuon museovisiittimme ajan.

Päivälehden museosta suuntasimme Kiasmaan, jossa on nyt kaksikin lapsiperheille sopivaa näyttelyä: Ernesto Neto ja Choi Jeong Hwa. Paikalla oli paljon pikkulapsiperheitä. Moniin teoksiin sai koskea ja yksi huone oli varattu kokonaan rakentelupaikaksi, jossa pienillä "atomeilla" sai rakennella.

Esikoinen, teini 13 v, ihmetteli, missä ovat ne teokset, joissa on maisema- tai henkilökuvia. Olemme käyneet aikaisemminkin Kiasmassa ja puhuneet nykytaiteesta, mutta enemmän hän tuntuu mieltävän taiteeksi sen perinteisen tyylilajin eli maisemat ja henkilöpotretit.

Kiasmassa nyt olevia näyttelyjä voin suositella lapsiperheille. Esikoinen on jo sen verran teinii, ettei hän siellä innostunut leikkimään, mutta monet pienemmät lapset näyttivät olevan innokkaana touhuamassa nykytaiteen parissa.

 

Tänään kävimme katsomassa leffateatterissa Ison kiltin jätin ja se on hyvä elokuva. Olen lukenut sen pojille iltasaduksi jo vuosia sitten ja näin juoni ei ollut enää muistissani. Elokuva on aika jännittävä, hauska ja myös supersympaattinen. Pidimme! Poksutuhnut ja perskurkkanat naurattavat edelleen.

Mansikat saimme pakastettua tiistaina ja olen myös päässyt kesäkirjoissani vauhtiin. Nyt luen Liane Moriartyn kirjaa "Mustat valkeat valheet" ja kirja on koukuttanut minut ihan täysin. Innostuin kirjasta niin paljon, että laitoin samantien kirjastoon varaukseen kirjailijan pari muutakin teosta.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!