Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Aikasyöpöt tunnistamalla kohti ajanhallintaa



Olen miettinyt paljon viime vuoden ja alkuvuoden aikana ajankäyttöni ja omia aikasyöppöjäni. Havahduin siihen, etten enää ehdi lukea kirjoja niin paljoa kuin haluaisin ja moni asia odottaa turhan pitkään sitä, että ehdin tehdä sen. Tuntuu, ettei liikunnalle eikä käsitöille "ole aikaa". Totesin, että jotain täytyy mättää minun ajankäytössäni. Koska lapset ovat jo koululaisia, en enää voi vedota myöskään pieniin lapsiin.

Aika pysäyttävää oli myös tajuta, että olen ilmoittautunut kahdelle aika hintavalle yrittäjyyteen liittyvälle verkkokurssille enkä ehdi suorittaa niitä. Koska minulla ei ole aikaa. Koska aikani kuluu johonkin muuhun.


Yrittäjyyden suhteen viime syksy oli liian kiireinen ja nyt olen pyrkinyt etsimään tasapainoa sen suhteen, että tekisin töitä sopivasti ja aikaa jäisi myös itselle ja omille mielenkiinnon kohteille. Olo on ollut välillä turhautunut, surullinen ja kiukkuinenkin, kun aika tuntuu valuvan käsistä. Niin, mihin se aika valuu ja menee? Päätin kartoittaa, mitkä ovat aikasyöppöni. Mihin aikani menee? Miten voisin opetella ajanhallintaa?

Sain arvostelukappaleeksi Ajansiivouskirjan, joka lupaa olevansa ajankäytön taianomainen apulainen. Kirjan takakannessa kysytään: "Tuntuuko siltä, että kallisarvoinen aika valuu sormiesi lomasta? Eikö kalenterissa ole riittävästi aikaa kaikkein tärkeimpiin asioihin? Täyttyykö päiväsi toisarvoisista pikkuasioista?". Kyllä. Kuulostaa tutulta. Tunnistan itseni.


Ajansiivouskirja auttaa pohtimaan, mitkä ovat omia sydämenasioita eli kolme tärkeintä asiaa, joihin haluat käyttää aikaasi. Sellaiset asiat, jotka tuottavat eniten iloa maailmassa. Kirja auttaa myös pohtimaan omia tähtitavoitteita eli tärkeitä asioita, jotka eivät päässeet sydämenasioiden listalle. Minulle tähtitavoitteiden listalle tulivat liikunnan harrastaminen, käsityöt ja lukeminen. Eli ne asiat, jotka ovat jääneet ihan liian vähälle viime aikoina.

Lisäksi Ajansiivouskirja ohjaa pohtimaan omia aikasyöppöjä ja kalenterin kuokkavieraita. "Kun etsit aikasyöppöjäsi mieti, mitkä asiat toistuvat arjessasi liian usein. Aikasyöppö on sitkeä häirikkö, joka sotkee ajankäyttöäsi aina kun saa siihen tilaisuuden. Se on kalenterin kuokkavieras, joka ilmaantuu lähes päivittäin".

Jaahas, täällä valokuvataan. Minä haluan mukaan kuvaan!


Auts. Oli aika pysäyttävää huomata, kuinka paljon some ja kännykkä vievät aikaa elämässäni. Olen nyt tietoisesti laittanut kännykkää sivuun ja ollut ottamatta sitä käteeni. Olen lukenut kirjoja julkisilla liikennevälineillä kulkiessa. Iltaisin olen valinnut tietoisesti tekemättömiä ja jo pitkään roikkuneita rästitehtäviä tehtäväksi sen sijaan, että vilkaisisin vain vähän kännykkää (joka minun kohdallani usein johtaa siihen, että selaan kanavalta toisella ja pikainen vilkaisu on muuttunut tunnin mittaiseksi päämäärättömäksi nettihaahuiluksi).

Aikasyöppöjäni ovat myös arjen suunnittelemattomuus, esim. se, ettei ruokalistaa ole mietitty etukäteen ja ruokia joutuu miettimään päivittäin eikä kaapista löydykään oikeaa ainesta ruuan tekemiseen. Esikoisen keliakia on lisännyt vähän haasteita ruuanlaittoon, kun moni käyttämäni puolivalmiste on jäänyt pois, koska ne sisältävät gluteenia. Välillä toimintaani vaivaa myös priorisoinnin puute eli keskityn vääriin asioihin. Sellaisiin, jotka vievät aikaa, mutta eivät edistä niitä asioita, joita haluaisin saada eteenpäin.


Haluan olla hyvinvoiva, iloinen ja haluan, että aikani riittää minulle tärkeisiin asioihin. Ajanhallinnan projektini jatkuu ja huomaan, että minulla on haasteita pysyä ruodussa. Ei ole helppoa muuttaa omia tapoja! Nyt seuraava tavoitteeni on lisätä liikuntaa arkeen. Myös froteepörrökude odottaa sitä, että otan puikot käteeni ja alan neuloa torkkupeittoa.

Palaan tähän projektiin vielä myöhemmin blogiteksteissäni. Uskon, että kun olen kirjoittanut haasteeni ja tavoitteeni tänne julkisesti luettavaksi, se lisää motivaatiotani oman ajansiivoukseni kanssa.

Ehditkö sinä tehdä kaikki asiat, mitä haluat tehdä? Mitkä ovat sinun aikasyöppöjäsi? Millaisia keinoja sinulla on ajanhallintaan?

* Ajansiivouskirja saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta (Gummerus)
* Tunnekortit saatu yhteistyön muodossa (Picemoi), näistä kerron myöhemmin vielä lisää

Seuraa blogiani myös facebookissa!

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Hiihtoloman kuulumisia


Vietin lasten kanssa hiihtolomaa Mikkelissä, jo tuttuun tyyliin. Mikkeli on minun synnyinkaupunkini ja nykyinen mummilakaupunkimme. Käymme Mikkelissä aina pidemmillä vapailla.

Mikkelissä on ollut nyt muutamana vuonna helmikuussa Jääfestivaalit ja tänäkin vuonna pääsimme Kirkkopuistoon ihastelemaan jääveistoksia. Torilla on myös kiva jääliukumäki, josta pojat jaksavat innostua vuodesta toiseen.


 

Mikkelin reissuillamme käymme myös elokuvissa. Äitini asuu aivan keskustan tuntumassa ja hänen kotoaan on noin kilometrin kävelymatka leffateatteriin. Eli elokuvissa käynti on huomattavan helppoa. Tällä kertaa kävimme katsomassa juuri hiihtoloman alla ensi-iltaan tulleen Coco-elokuvan, joka oli koskettava ja hyvä lastenelokuva. Itse tykkään elokuvista, joissa juoni perustuu hyvään tarinaan eikä räiskintään ja kovaan menoon.

Pojat kävivät uimassa äitini kanssa ja minä kiertelin vähän kaupoilla ja ihan hivenen tein myös töitä. Misse oli mukanamme Mikkelissä ja tosi hyvin meni matka hänen kanssaan - kunhan hänet ensin sain laitettua kuljetuskoppaan. Sitä hän vastustaa kaikin mahdollisin tavoin. Erittäin tyynesti Misse suhtautui siihenkin, kun vedimme hänet kuljetuskopan kyydissä pulkalla maanantaina äitini luo ja sitten taas torstaina äitini luota rautatieasemalle.


Kotiin tulimme torstaina illalla ja mies lähti perjantaina päivällä New Yorkiin työmatkalle. Olen vähän siivoillut kotona ja selaillut ihania kirjoja, joita olen saanut arvostelukappaleiksi. Perjantaina touhusin tämän blogin parissa ja sain vihdoinkin tehtyä blogilleni uuden bannerin. Eihän siihen mennytkään kuin kaksi vuotta, kun mietin asiaa. Mitäs pidätte uudesta bannerista?



Mikkelistä ostin froteepörrökudetta ja jättipuikot, tänään olisi tarkoitus aloittaa neuloa torkkupeittoa pörrökuteesta. Käsityöt ovat jääneet aivan liian vähälle viime aikoina, nyt korjaan tilanteen.

Ainut perheestämme, joka hiihtolomalla hiihti, oli kuopuksemme ja hänellekin jouduimme lainaamaan luokkakaverilta sopivat monot. Sauvatkin olivat jääneet lyhyiksi, joten kuopus lykki menemään minun sauvakävelysauvojeni kanssa. Hyvin kuulemma meni hiihtolenkki niilläkin. Sää on ollut mahtava enkä kyllä muista milloin olisi viimeksi ollut näin upea ja aurinkoinen helmikuu.

Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

ps. kirjoitin Mindfulness lapsille - sivulle blogitekstin, josta löydät kolme mindfulness-harjoitusta, jotka voi tehdä lasten kanssa ulkona ja lisäksi bonuksena on yksi läsnäolevan koskettamisen harjoitus, jonka voi tehdä sisällä retken jälkeen

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Hetkessä: Näkyväksi neulottu - näyttely


Keravan taidemuseo Sinkassa on menossa vielä hetken aikaa Näkyväksi neulottu - näyttely. Näyttelyssä on huikean hienoja kädentaidon töitä. Näyttelystä löytyy esimerkiksi luonnollista kokoa oleva virkattu poliisiauto, jonka tekeminen oli kestänyt kolme vuotta. Hienoja olivat myös elävän oloiset ihmishahmot, joita näyttelyssä oli useita.



Näyttelystä löytyy myös virkattu ja neulottu vessa, leipäpussista ja kauppakasseista tehtyjä koristeita, tuunattuja seteleitä ja löytyipähän näyttelystä myös K 18 - osasto.  Mukana on virkkausta, neuletöitä, ryijyjä, kanavatöitä ja kirjontaa. Itselleni tuli olo, että olisi kiva ehtiä tehdä käsiöitä taas enemmänkin.


Liisa Hietasen oikean kokoiset ihmishahmot, virkatut kyläläiset, olivat pikkutarkasti tehtyjä ja tekivät vaikutuksen minuun.


Noora Schroderuksen setelisarja on hauska ja oivaltava. Setelien merkkihahmot olivat saaneet uudet hiukset.

Näkyväksi neulottu -  Yarn visions on Sinkassa vielä 19.3. asti. Alun perin näyttelyn piti loppua 5.3., mutta suuren suosion takia näyttely on saanut lisäaikaa. Museossa on kolme kerrosta täynnä lankataidetta, kannattaa käydä katsomassa! Sisäänpääsy maksaa vain 5 euroa ja näyttelyyn pääsee myös museokortilla.


Minulle visiitti Keravalla tarjosi tuttuja kulmia, sillä olin Keravalla töissä ennen yrittäjyyttä 6.5 vuotta. Tulin näyttelyn jälkeen tehneeksi myös kirpparikierroksen, joten minulla oli oikein mukava ja rentouttava päivä entisessä työkaupungissani.

Minä olin näyttelyssä itsekseni, mutta siellä oli samaan aikaan useampi lapsiperhe paikalla. Moniin teoksiin saa myös koskea, joten näyttely sopii myös lapsiperheille.

* tämä postaus kuuluu Hetkessä - postaussarjaan.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Joko joulua saa fiilistellä?



Ensimmäinen joululehti tupsahti postilaatikkoon muutama päivä sitten. Myös ekat jouluglögit on jo juotu. Kauppoihin tulee koko ajan lisää joulutavaraa esille. Saako joulua alkaa jo fiilistellä? Blogiini on tultu tiuhasti heinäkuusta alkaen hakusanalla joulukalenteri. Eli moni muukin miettii jo joulua ja vieläpä paljon aikaisemmin kuin minä.

Minä olen jouluihminen ja rakastan joulua. Rakastan sitä kaikkea joulun valmistelua. Minusta on ihanaa kaivaa esille kaikki Mailegin nisset ja possut ja muut koristeet ja laittaa ne vähitellen paikoilleen.


Täksi jouluksi aion tehdä taas käsityölahjoja. Viime joulun alla olin niin kiireinen yrittäjyyden ja kaksien päällekkäisten opintojen takia, että en ehtinyt tehdä käsitöitä ja myös monet lahjaostokset jäivät aika viime tippaan. Novitan lehdessä olevat pienet kuusenkoristeiksi tarkoitetut joulusukat ovat supersöpöjä. Olen tykännyt virkata kummilapsilleni amugurumeja ja erilaisia leikkiruokia lahjaksi. Kivoja ideoita virkattuihin leikkiruokiin on uudessa Kaikkien aikojen joulu - lehdessä.

Nyt vain pitäisi rämpiä läpi marraskuu, joka minulle on usein vuoden vaikein kuukausi. Pimeys, märkyys ja loska ei anna minulle voimaa, vaan usein hyydyttää.

Joko sinä odotat joulua? Onko marraskuu sinun kuukautesi?

ps. Linkitän pari vanhaa joulupostausta

Ideoita yllätyksiksi kangasjoulukalenteriin
Krääsätön joulu - haaste

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Galleria Sattumankaupan käsityöläiskesä


Piipahdin maanantaina Galleria Sattumankaupassa, jossa pyörii kesän ajan käsityöläiskesä. Myynnissä on käsityöläisten tuotteita, tällä hetkellä tarjolla on esimerkiksi koruja (korviin, kaulaan, pinnejä, kravattineuloja), keittiöpyyhkeitä, kääntökasseja, alpakka- ja pellavalankoja, tyttöjen mekkoja, magneetteja, pipoja, kortteja, seinävaatteita jne. Tuotteet saattavat vaihdella viikoittain ja uusia tuotteita tulee koko ajan lisää. Galleria Sattumankaupasta löytyy tällä hetkellä ainakin Pipo&mittenin, Handmade by Riikan, Royal B*tch Craft Shopin, Jasmin Designin, Kankurittaren,  Hieno Hilman ja Zip-Ilon tuotteita. Ja kesän mittaan monien muidenkin käsityöyrittäjien.


Galleria Sattumankauppaa pyörittää kesän ajan Pirjo, johon tutustuin viime syksynä yrittäjyyskurssillani. Pirjon oma yritys on Pipo&mitten.


Galleria Sattumankauppa sijaitsee Pengerkadulla (Pengerkatu 22), aivan lähellä Sörnäisten metroasemaa. Galleria Sattumankauppa on tällä hetkellä auki arkisin klo 12-17 ja lauantaisin klo 10-14. Kannattaa tsekata aukioloajat fb-sivulta. Fb-sivuilta näkee myös tuotekuvia ja mitä uutuuksia milläkin viikolla kauppaan tulee.

Suosittelen piipahtamaan! Itse käyn uudelleen myöhemmin kesällä ja silloin on toivottavasti myös enemmän aikaa paneutua hyllyjen sisältöön. Nyt minulla oli lyhyt aika ja se meni lähinnä siihen, että päivitettiin Pirjon kanssa kuulumiset yritystoiminnastamme. Itse haluan kannattaa pienyrittäjiä ja tykkään ostaa lahjaksi käsitöitä. Luulen, että käyn hankkimassa lahjavarastooni muutaman jemmalahjan kesän aikana Galleria Sattumankaupan käsityöläiskesästä.

ps. en ole edelleenkään saanut laitettua tänne blogiin facebook-nappulaa. Taikasaappaat löytyy nykyään myös facebookista

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Barbin tissiliivit


Esikoinen on kova tekemään käsitöitä. Yhtenä päivänä hän oli neulonut koulupäivän jälkeen barbille tissiliivit. Jonkinlainen nyppyneule oli tissiliivien ohjeen pohjana. Hyvin on poika arvioinut kuppikoon, mutta joku kiinnityssysteemi noihin pitäisi vielä keksiä. Ehkä Ken on kuitenkin ihan tyytyväinen niihin ihan noin, ilman mitään kiinnityksiä?

Esikoinen virkkaa ja neuloo paljon mallitilkkuja. Hän kaivaa esille minun vanhoja Novitan lehtiä, puikot tai virkkuukoukun ja lankaa ja virkkaa tai neuloo. Katsoo ohjetta ja tekee sen mukaan. Kun kysyn, "miten olet osannut tehdä nämä tilkut?", hän katsoo minua vähän höpsönä ja toteaa, että "ohjeen mukaan tietenkin tein". Niin, ohje vaan eteen ja oli siellä sitten mitä langankiertoja, pitsineuletta tai nyppyjä, niin esikoinen tekee ohjeen mukaan ja saa aikaan hienoja mallitilkkuja. Mitähän näistä keksisi, näitä alkaa nimittäin olla meillä iso määrä?


Onko teillä virkkaavia tai neulovia tyttöjä tai poikia? Meidän viidesluokkalainen esikoinen (poika) muuten valitsi tekstiilityön käsityökurssikseen ja on myös valinnaisella tekstiilityön kurssilla (teemana kierrätysmateriaalit ja tilkut)  ja on näistä kursseista innoissaan. Ilmeisesti matemaattisella lahjakkuudella on jotain yhteyttä kykyyn lukea käsityöohjeita ja tehdä niiden mukaan?

perjantai 19. joulukuuta 2014

Tsi-joulukoristeita


Tein koulun joulumyyjäisiin joulukuusen koristeita. Jo muutamana jouluna olen tehnyt myyjäisin / antanut lähipiirille lahjaksi virkattuja "joulutähtiä". Tarvikkeet: kirpparilta ostettu virkattu pöytäliina, josta saa irrotettua palat toisistaan. Minä olen uittanut sokeriliemessä palaset ja kuivattanut. Sen jälkeen nauha kiinni ja koriste on valmis!




Nämä "lumihiutaleet" tein pitsikukkakehikolla vanhassa Novita-lehdessä olleen ohjeen mukaan. Näitäkin olen pyöritellyt ystäville ja sukulaisille joululajaksi. Tänä vuonna näitä meni useampi koulun joulumyyjäisiin. Myös esikoinen innostui tekemään näitä.

Josko vaikka nyt viikonloppuna innostuttaisiin tekemään jotain koristeita vielä isovanhempien joulupaketteihin mukaan.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Halloween amigurumeja


Meillä ei ole Halloweenia vietetty koskaan. Tuttavaperheen pojan synttärit sattuvat Halloweenin ajankohtaan ja pojat ovat siellä saaneet Halloween-annoksensa. Tai koulun Halloween-juhlissa.

Muutama kurpitsakoriste on kotiutunut meille, kirppareilta ostettuja kurpitsalyhtyjä ja olen virkannut muutaman hämähäkin ja yhden kurpitsan. Halloween amigurumeja. Tuossa pöydällä on koko meidän Halloween.



Itse en ole koskaan ollut innostunut Halloweenista. Parina viime vuonna on vietetty Pyhäinpäivää ja muisteltu isääni. Tänä vuonna jäi muistokynttilät laittamatta, mutta ajatuksissa isäni on ollut paljonkin. Terveiset sinne taivaaseen, täällä ikävöidään sinua!

Eilen illalla saatiin vähän Halloween-tunnelmaa, kun ovikello soi ja pari naamioitunutta poikaa kysyi: "Karkki vai kepponen?". Kuopus sattui avaamaan oven ja vastasi, että "Ei kumpikaan!" ja laittoi oven kiinni.

Onko muita, joilla ei olla innostuttu Halloweenista?

maanantai 26. toukokuuta 2014

Käsityökortteli - kiertue

Viime viikonloppuna oli paljon tapahtumia Helsingissä. Oli Maailma kylässä - festarit, siivouspäivän kirppistapahtumia, Naisten kymppi ja Käsityökortteli. Piipahdin  Käsityökorttelissa sunnuntaina. Se oli aikamoinen läpijuoksu, sillä olin matkalla work shopiin eikä aikaa ollut kunnon kierrokseen.

Paljon oli ihania käsitöitä tarjolla. Vaatteita, leluja, kortteja, printtejä, koruja.

Nämä vanhoilla tapeteilla päällystetyt Maheka Designin hatturasiat ovat hurjan suloisia.


Jussakalla oli tarjolla esimerkiksi onnenavaimia. Keskellä oleva turkoosi onnenavainketju on nyt meillä, tuomassa minulle onnea tulevaisuuden haasteisiin.


Kipriikka möi hauskoja yrttipussukoita ja yrttikeinuja. Ostin meille yhden yrttikeinun. Jos en olisi jo aiemmin ehtinyt ostaa poikien opettajille lahjoja, olisin ostanut yrttipussukan ja siihen yrtin.

Onnenavaimen ja yrttikeinun lisäksi ostin Paapiin helistimen kummityttöni pikkuveljelle ja Susannan työhuoneen Lempiriepun meille kotiin.

Kiva tapahtuma! Tykkään tukea suomalaisia käsityöyrittäjiä. Mieluummin ostan käsityönä tehtyä ja suomalaista kuin jotain ison ketjun massatuotantoa. Toivon tapahtumalle jatkoa.

Käsityökortteli - tapahtuma on Seinäjoella 7.6.2014. Ennen Helsinkiä kiertue on käynyt jo Jyväskylässä ja Tampereella.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Marketta - pitsimatto


Pitkäperjantaina virkkasin ontelokuteesta Kauhavan Kangasaitan ohjeella Marketta - pitsimaton (pienemmän maton ohjeella). Ihan en tehnyt ohjetta loppuun asti  vaan lopetin maton pari kerrosta ennen ohjeen loppua. Eli lopun "pitsireunukset" jätin ihan tarkoituksella pois.


Ontelokude on ostettu Mikkelistä, Wanhan Talon Vyyhdittärestä. Sieltä saa ostettua trikookuteita ja ontelokuteita kilohintaan. Lisäksi tuolta löytää myös lankoja ja huovutusvillaa. Muutakin kivaa Wanhassa Talossa on. Reilun kaupan tuotteita, luomua, teetä, käsitöitä.

Kauhavan Kangasaitan ohjeita selatessani huomioni kiinnittyi Afrikantähti - mattoon.  Näyttää kivalta, mihinköhän huoneeseen tuo sopisi?

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Sohvaperuna




Meillä asuu Sohvaperuna. Hänen sijoituspaikkansa on kuopuksen sänky. Tein Sohvaperunan  Suuri Käsityö - lehden ohjeella ja kaavalla vuosia sitten. Sohvaperuna on froteinen. Erikoisuutena Sohvaperunalla on kädet, jotka on tehty minun vanhoista potkareistani.

Näissä kuvissa Sohvaperuna poseeraa olohuoneessamme.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Baktus-huivi







Alkuvuosi on ollut aika hiljaista aikaa käsitöiden suhteen. Nyt valmistui ensimmäinen tämän vuoden käsityö. Baktus pidennetyin silmukoin. Ohje on Jonna Hietalan Kerällä - kirjasta. Lankana Drops Fabel.





Seuraava käsityöni on virkattu lierihattu. Ohje on viime kesäisestä Novitan lehdestä. Lankana Novita Kaste. Nämä langat ovat odottaneet virkkaamisinspiraatiota melkeinpä vuoden verran.



Tämän postauksen kuvat otti esikoinen. Takapihan pikkupöytää koristavat narsissit. Pihalla ei vielä juurikaan kuvattavaa ole, ensimmäiset sipulikasvit alkavat nousta maasta. Ehkä viikon päästä voisi ottaa jo pihakuvia?