Näytetään tekstit, joissa on tunniste jumpat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jumpat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. marraskuuta 2018

Kuulumisia


Kuulumispostaus. Tämä blogi on nyt ollut hiljainen. Huomaan, että aina kun luon jotain uutta, tämä blogi hiljenee silloin lähes täysin. Olen tehnyt tänä syksynä uutta verkkovalmennusta ja ajatuskapasiteetti on ollut niin paljon siinä kiinni, että tämä blogi on jäänyt sivuun.

Mietin, onko kiire ollut syynä siihen, etten ole tänne kirjoittanut. Ei oikeastaan, sillä aikani on kyllä riittänyt moneen asiaan. Kyse on ollut siitä, ettei tämä blogi ole prioriteettilistallani ykkösenä ja tämä on helpompi jättää päivittämättä kuin vaikkapa yritykseni somekanavat.

Eletään marraskuun loppupuolta. Tämä syksy on ollut täyteläinen. On ollut töitä, uuden verkkovalmennuksen tekemistä, omia harrastuksia, koulutuksia ja normaalin kotiarjen pyörittämistä. Viikot ovat tuntuneet pyörivän kovaa vauhtia eteenpäin. Tänä viikonloppuna aion tehdä kunnon siivouksen ja laittaa joulukoristeita esille.


Töiden tiimoilta on ollut ryhmiä, luentoja, yksilötapaamisia, verkkovalmennusten ja kurssien markkinointia ja uuden verkkovalmennuksen tekemistä. Vuosi sitten kun Mindfulness lapsille - verkkovalmennus valmistui, vannoin etten vähään aikaan tee yhtään uutta verkkovalmennusta. Nyt taas teen. Uusin verkkovalmennukseni liittyy kiukkuun ja sen kesyttämiseen ja sen lanseeraan ensi vuoden puolella.

Olen tänä syksynä opiskellut skeematerapian eli tunnelukkoterapian opintoja ja ne ovat olleet valtavan mielenkiintoiset. Olen oppinut sekä itsestäni että saanut taas syventävää näkemystä myös työhöni. Luulen, että kirjoitan noista opinnoista ihan oman blogipostauksen.

Olen käynyt syksyn aikana useamman lyhytkurssin, joilla olen vahvistanut ammattitaitoani. Olen osallistunut esim. Ajattelun apukäsi - älyä tunteet, Zones of Regulation, Piki - toimintamalli ja Mentalisaatio ja reflektiivinen kyky - koulutuspäiviin. Kaikista on jäänyt jotain uutta mieleen ja myös kursseilleni ja verkkovalmennuksiini. Olin marraskuun alussa mukana Anna Taipaleen "Löydä itsesi lempeästi" - työpajassa ja sen työpajan tuomista ajatuksista olisi myös kiva kirjoitella tännekin blogiin.



Meidän lähikirjastomme suljetaan viikon päästä remontin takia kolmeksi kuukaudeksi. Kirjastosta on nyt saanut lainaan kirjoja (jopa pikalainoja) niin, että eräpäivä on vasta helmikuun lopulla. Olenkin nyt napannut paljon kiinnostavia kirjoja luettavaksi. On sitten joululomalle luettavaa.

Olen pyrkinyt käymään n. kaksi kertaa viikossa jumpassa / joogassa. Perjantai-iltaisin olen käynyt lavis-kuntotanssitunnilla ja toinen viikkotuntini on ollut palauttava tunti eli joko yinjoogaa tai chi ballia. Muutenkin palautuminen ja omasta itsestä huolehtiminen on ollut vahvana teemana tänä syksynä. Hierojalla olen käynyt säännöllisesti ja alkusyksystä kävin muutaman kerran myös tunnevyöhyketerapiassa. Viikon päästä menen kokeilemaan Brain Relief - hoitoa.

Tiistaina oli esikoisen luokan vanhempainilta ja kyllä siellä vanhempainillassa tuli kyyneleet silmiin. Esikoinen on ysiluokalla ja vanhempainilta koski yhteisvalintaa. Mielessä kävi useamman kerran sinä iltana, miten voin olla tilanteessa, jossa esikoiseni on jo ysiluokkalainen. Mihin nämä kaikki vuodet ovat vierineet? Sen sijaan, että googlaan kestovaippoja ja kantoliinoja, googlaan lukioita. Se, että asumme pääkaupunkiseudulla ja esikoinen on hyvä koulussa, tekee sen, että valinnanvaraa on ja minkä tahansa lukion ovat ovat avoinna hänelle (paitsi ehkä joku liikuntalukio tai ilmaisutaidon lukio ei olisi hänelle optimaalisin vaihtoehto). Meillä on siis kovassa pohdinnassa, mihin lukioon esikoinen hakee yhteisvalinnassa.

Minulla olisi kuulumisia paljonkin, mutta ehkä säästän lisää tuleviin postauksiin. Mitä sinulle kuuluu?

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Viikko yrittäjän elämästä

Sunnuntain Helpostusta jännittämiseen - tunnetyöpajassa valmistuneita turvakavereita


Olen aika ajoin postannut Viikko yrittäjän elämästä - postauksia. Nyt en ole vähään aikaan kirjoitellut tätä postaussarjaa ja ajattelin laittaa muistiin yhden työntäyteisen viikkoni. Mies oli koko tämän ajanjakson työmatkalla Kiinassa.

Sunnuntai 8.4.

Minulla oli iltapäivällä Helpotusta jännittämiseen - tunnetyöpaja ja Satuhierontatuokio teemalla itsetunto ja tunteet. Aamupäivällä valmistelin tarvikkeet työpajoja varten ja tein pojille ruuan.

Ohjasin tunnetyöpajat ja olipa taas aivan ihanat ryhmät. Illalla kävimme saunassa ja katselin wilmasta, mitä pojilla on tulossa koulussa tulevan viikon aikana.

Maanantai 9.4.

Aamupäivällä maksoin kasan laskuja, vastailin meileihin ja tsekkasin vielä edellisen päivän tunnetyöpajojen vanhempien materiaalit läpi ja laitoin ne menemään eteenpäin kursseilla olleille. Kävin vielä illan luennon läpi ja viimeistelin sen luennon vanhempien materiaalit. Soitin puhelun yhden bloggaajan kanssa, hän alkaa kumppanuusmarkkinoida verkkovalmennuksiani jatkossa.

Kävin kirjastossa, ruokakaupassa ja ostamassa luontaistuotekaupasta vauvahierontaöljyä torstaina alkavaa kurssia varten. Tein pojille ruuan. Illan oli luennoimassa Helsingissä teemalla "Kiukku lapsen ja aikuisen haasteena". Tulin kotiin vähän kahdeksan jälkeen ja toiveistani huolimatta pojat eivät olleet syöneet iltapalaa, joten laitoin iltapalan, luin iltasadun ja pojat menivät nukkumaan. Minä taisin valvoa vielä pari tuntia ennen kuin menin nukkumaan.

Tiistai 10.4.

Ohjasin aamupäivällä kaksi Vipeltävän Siilin ryhmää ja tulin ruokakaupan kautta kotiin. Vastasin muutaman meilin ja laitoin eilisen luennon vanhempien materiaalit menemään osallistujille. Koska sain tehtyä työt vauhdilla, kysyin pojilta, onko ok, että menen illalla Maaret Kallion Inhimillisiä kohtaamisia - luennolle, jonka olin bongannut facebookin kautta. Se oli ok pojille, joten kävin kuuntelemassa luennon. Luennolta jäi mieleen erityisesti itsen kohtaamisen tärkeys, itsemyötätunto ja tavallisen arjen ja läsnälon merkitys.

Olin kotona puoli yhdeksän jälkeen illalla. Iltapala, iltasatu ja pojat unille.

Keskiviikko 11.4.

Aamupäivällä tein muutaman työjutun läppärillä, löysin esimerkiksi mielenkiintoisia ilmaisia parisuhteen koulutuksia. Ilmoittauduin yhteen koulutuspäivään mukaan ja jäin miettimään toista. Kävin kirjastossa ja ruokakaupassa ja lähdin äitiäni vastan Viikkiin, jonne hän tuli Mikkelistä bussilla. Äitini lupautui meille loppuviikoksi, koska minulle oli tulossa Turun koulutusreissu, jossa oli oltava yön yli.

Tultuamme kotiin valmistelin illan tunnetaitoryhmän materiaalit. Illalla ohjasin lasten tunnetaitoryhmän. Teemana meillä oli lupa kaikenlaisiin tunteisiin. Lapset maalasivat voimahahmoja. Kotiin tultuani katsoin, että kaikki tavarat on seuraavaa päivää varten valmiina. Pakkailin myös jo lauantain Mindfulness lapsille - kurssin materiaaleja kasaan. 

Torstai 12.4.

Ohjasin aamupäivästä kolme Vipeltävän Siilin ryhmää Kaaren EasyFitissä ja ryhmien jälkeen kävin ostamassa lounaspatongin ja siirryin bussilla toiselle salille ohjaamaan vielä vauvahierontakurssin. Tällä vauvahierontakurssilla oli kaksi sellaista osallistujaa, jotka olivat pari-kolme vuotta sitten käyneet myös esikoisen kanssa minun kursseillani ja on aina ihanaa, kun vanhat tutut palaavat kursseille.

Tulin kotiin puoli viiden maissa, äitini oli laittanut ruuan ja olikin mukavaa asettua valmiiseen ruokapöytään syömään. Illalla pakkasin reppuni, tiedossa oli seuraavana päivänä koulutus, josta lähdin suoraan Turkuun bussilla kouluttaakseni siellä itse lauantaina Mindfulness lapsille - kurssin.


Perjantai 13.4.

Olin koko päivän Ruoholahdessa Copyvallankumous - liveseminaarissa opiskelemassa markkinointia ja myyvää kirjoittamista. Minulla on tämän vuoden tavoitteena kehittää omia yrittäjyystaitojani ja tämä koulutus on yksi osa sitä prosessia. Huomaan, että vielä on tekemistä, että osaan kirjoittaa kurssien ja verkkovalmennusten myyntisivut oikealla tavalla.

Koulutuksen jälkeen menin metrolla Kamppiin, kävin ostamassa eväsleivän ja siitä suoraan bussille ja kohti Turkua. Turussa olin kahdeksan maissa illalla, kirjauduin hotelliin ja kävin ostamassa vielä kaupasta itselleni iltapalaa. Väsytti, mutta uni ei sitten tullutkaan ihan heti.

Lauantai 14.4.
 
Heräsin aamulla hotellissa noin 6.20 huonosti nukutun yön jälkeen. Hotellissa oli rauhallista, mutta minä heräsin yöllä varmaankin 3-4 kertaa. Aamupala oli runsas, mutta sekään ei juurikaan maittanut. Minä en pysty yleensä syömään aamupalaa ollenkaan ja nyt pinnistin, jotta sain syötyä muutaman tuoreen ananaspalan, karjalanpiirakan ja croissantin.

Lähdin jo ajoissa kävelemään kurssipaikalle, koska tykkään laittaa kurssipaikan valmiiksi ilman kiirettä ja itsekin rauhoittua siinä samalla kurssia varten. Koulutin Mindfulness lapsille - kurssin. Oli taas ihan mahtava porukka kasassa. Niin antoisa päivä. Koulutuksen ja kurssitilan siivoamisen jälkeen kävelin linja-autoasemalle ja lähdin bussilla kohti kotia. Saavuin lopulta kotiin kahdeksan maissa illalla. Koti oli siivottu äitini toimesta, pojat olivat saaneet iltapalansa. Itse vaihdoin melkeinpä saman tien pyjaman päälle ja olin jo täydessä unessa klo 21.30.
Lasten Tunnetaitoryhmässä maalattu voimahahmo

Tänään aamulla heräsin jo kuuden maissa. Olen pessyt koneellisen pyykkiä, käynyt saattamassa äitini Mikkeliin menevään junaan ja tulin ruokakaupan kautta kotiin. Olo on lempeän raukea ja tämä loppupäivä ja huominen menee lepäillessä ja vapaapäivien merkeissä. Huomenna mies tulee kotiin Kiinasta.

Tuleva viikko ei ole niin työntäyteinen ja tapahtumarikas kuin tämä viikko oli. Tiedossa on monta luentoa ja koulutusta, joihin olen osallistumassa. Ja perjantaina menen Lapsimessuille. Lapsimessujen lippuarvontaan voi osallistua vielä tähän iltaan asti!

Millainen sinun viikkosi oli?

Tykkää blogistani myös facebookissa!

maanantai 12. lokakuuta 2015

Viikko yrittäjän elämästä


Pitkästä aikaa kirjoitan Viikko yrittäjän elämästä - postauksen. Minulla viikoissani on perusrunko aina sama, tiettyinä päivinä ja iltoina on tietyt ohjaustunnit, jotka ovat lähinnä lasten ja lasten ja aikuisten liikuntaryhmiä. Lisäksi on lyhytkursseja ja luentoja. Tälle viikolle osui kaksi uutta lyhytkurssiryhmää ja yksi luento.

Maanantai 5.10.

Aamupäivällä alkoi Tikkurilassa Tanssistudio Sahramissa kaksi uutta sirkusryhmää, taapero- ja vauvasirkuskurssit kolmen kerran lyhytkursseina. Minulla on olemassa hyvä sabluuna näihin lyhytkursseihin ja vedin tuttuun tyyliini ensimmäiset kerrat. Kotimatkalla kävin hakemassa pois Tikkurilan neuvolasta näiden ryhmien esitteet. Kotona jalat tuntuivat veltoilta ja voimattomilta, ihmettelin asiaa.

Vastailin meileihin ja tein esikoisen kanssa kasviswokkia ruuaksi. Illalla minulla on vakiotunteina MLL:n jumpparyhmät, perheliikuntaa ja kaksi seikkailujumpparyhmää. Ryhmiä ohjatessa huomasin, että kurkku on kipeä a alkoi tulla flunssainen olo. Selitys voimattomuudelle löytyi. Olin jo edellisellä viikolla vähän kipeänä, mutta oletin, että se meni jo ohi, kun oli kuitenkin pari ihan normaalivointista päivää ollut välissä. Voi kökkö, ajattelin mielessäni. Viikolla on aika paljon töitä ja flunssa ei nyt oikein sovi tähän kuvioon.



Tiistai 6.10.

Heräsin tiistaiaamuun nenä tukkoisena. Mieleeni alkoi hiipiä pelkoa, mitähän tästä viikosta tulee, jos nyt ihan kunnolla sairastun. Katsoin kalenteria ja mietin, voinko jotain tiputtaa viikostani pois, jotta säästäisin voimiani. Olin keskiviikkoaamulle sopinut perhekahvilakeikan satuhieronnan merkeissä ja päätin kysyä, voisiko sitä siirtää myöhemmälle syksylle. Siirto onnistui.

Ohjasin päivällä kolme Vipeltävän Siilin ryhmää, kaksi liikuntaleikkituntia ja yhden vauvahierontakurssin. Ne menivät ihan hyvin. Iltapäivällä vastailin muutamaan meiliin, tein muutaman fb-tapahtuman tulevista kursseistani ja lepäilin.

Keskiviikko 7.10.

Nukuin aamulla klo 8.30 asti. Olin tyytyväinen kun sain siirrettyä perhekahvilakeikkaa ja näin sain itselleni lepomahdollisuuden. Tein päivän aikana pieniä hommia, esim. sirkustemppukortit sirkusryhmiäni varten.

Poikien tultua koulusta leivoin heidän kanssaan omenapiirakkaa heidän seuraavan päivän nyyttäreitä varten. Meidän kolme omenapuuta tuottivat tänä syksynä ennätys vähän omenoita. Näin on käynyt monelle muullekin.

Illalla ohjasi kolme jumpparyhmää. Päivän lepo teki hyvää, jaksoin ihan hyvin ohjata illan jumpat.



Torstai 8.10.

Aamupäivällä minulla oli ohjelmassa kolme Vipeltävän Siilin ryhmää. Itsellä oli jo olo, että kyllä tämä tästä, flunssa alkaa olla ohitettu. Ryhmien jälkeen ehdin olla kotona reilut kaksi tuntia ja lähdin uudelleen kohti Helsinkiä, luennoin Ipanaisella vauvojen unesta. Luennolla oli taas paljon kuulijoita, kuten aina. Luennon jälkeen käväisin vielä keskustassa Tigerissä ostamassa muutaman jonglööripallon lisää.

Perjantai 9.10.

Vapaapäivä / toimistopäivä. Olin suunnitellut tekeväni lasten tunnetaito-ohjaajaopintojen ennakkotehtävän. Päivä meni kuitenkin vähän haahuiluksi. Kirjoitin blogiini tekstin ruuhkavuosista ja koulukiusaamisesta. Viestittelin blogini tiimoilta parista arvostelukappaleesta. Suunnittelen ensi viikon sirkusjumpat. Teinkö ennakkotehtävää? Sitä aloin sitten illalla vähän naputella. Huomasin kuitenkin, että mieleni oli työstänyt sitä selvästi, kun tekstiä syntyi aika helposti.

Joulukuun vauvasirkuskurssille meni täyteen, olin Mommy&Me:hin yhteydessä voidakseni perustaa lisäryhmän, se onnistui. Lisäksi suunnittelen joulun alle Tonttupolku-satuhierontatunteja ja mietin näille tunneille paikkoja ja aikoja.


Lauantai 10.10.

Aamupäivällä kirjoittelin vähän lasten tunnetaito-ohjaajaopintojen ennakkotehtävää, muuten en tehnyt töihin / opintoihin liittyviä juttuja päivän aikana. Kävin lasten kanssa katsomassa Sirkus Finlandian tämän vuotisen esityksen, joka oli taas hieno, parempi kuin viime vuotinen. Mutta palelin siellä ja se ei tehnyt hyvää flunssalleni. Tuntui että tulin uudelleen kipeäksi. Illalla katselin esikoisen kanssa telkasta Naurun tasapaino - ohjelman, se on meidän yhteinen lauantaiperinne.

Sunnuntai 11.10.

Lauantaina jäi viikkosiivous tekemättä sirkuksen takia, joten sunnuntaina siivosimme koko perheen voimin, pesin pyykkiä, suunnittelin ruokalistaa tulevalle viikolla ja tein miehelle ostoslistan. Iltapäivällä minulla oli taaperosirkuskurssin viimeinen, kolmas, kerta. Fillarin kanssa roudasin salille jonglööripalloja, pallomeripalloja, keiloja, renkaita ja leikkivarjon. Huomasin heti tunnin alussa, että minulta meinaa mennä ääni. Ääni kesti tunnin, mutta puhuin selvästi vähemmän kuin yleensä puhun tunneillani. Mieleeni iski pelko, että mitä jos huomenna minulla ei ole ääntä, edessä kun on viiden ryhmän ohjaaminen ja ilman ääntä se on haastavaa. Illalla tein vielä pannaria kuopuksen nimpparipäivän kunniaksi.

Viikkooni sisältyi liikuntaryhmiä, sirkusryhmiä, yksi vauvahierontatunti ja yksi uniluento. Koko viikon ajan painisḱelin flunssan kanssa, joka välillä oli paremmassa vaiheessa ja välillä olin taas enemmän kipeä. Nyt kun maanantaina kirjoittelen tätä, ääni on taas parempi ja hyvin sain vedettyä maanantaiaamupäivän sirkustunnit. Illalla on edessä kolme jumppaa ja sen jälkeen rojahdan sohvalle katsomaan Marja Hintikka Liveä. Tämä viikko onkin poikkeuksellinen eli kaikki Helsingissä olevat ryhmäni ovat syyslomalla ja minullakin on lomaa huominen ja torstaista alkaen koko loppuviikko. Huomenna käyn vyöhyketerapiassa pitkästä aikaa ja on minulle parit treffitkin sovittu. Torstaina lähden lasten kanssa Mikkeliin äidin ruokapatojen äärelle. Syysloma tulee hyvään saumaan, toivon saavani itseni täysin terveeksi loman aikana.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Huiske-lauluja


Huiske-lauluja on Lasten Keskuksen uusi cd-levy, joka liittyy Huiske - esiopetuspakettiin. Huiske on elämyksellinen, eheyttävä, mielikuvitusta ruokkiva ja lasta osallistava esiopetusmateriaali.

Huiske-äänite sisältää uusia, raikkaita ja laadukkaasti toteutettuja lastenlauluja. Laulut tuovat iloa, valoa, huumoria ja huisketta lapsen elämään. Levy sisältää myös instrumentaalimusiikkia tunnelmointiin ja musiikkiliikuntaan. Huiskeen laulut laulaa Vuokko Hovatta.


Sain cd-levyn arvostelukappaleeksi Lasten Keskuksesta. Ihastuin cd-levyyn heti ensisoitolla. Olen siinä mielessä lastenmusiikin suurkuluttaja, että etsin jatkuvasti laadukkaita lastenmusiikkeja soitettavaksi liikuntaleikkitunneilleni ja jumppiini. Huiske-äänitteeltä ryhmissäni on soinut jo "Härdelli", jonka tahdissa on pyöritty niin vauvaryhmissäni kuin isompien lasten tunneilla. "Kehtolaulu" on ollut mukana loppurentoutuksissa. Olemme seikkailleet ryhmissäni myös "Avaruuden onkaloissa".

Pojatkin ovat saaneet osansa Huiskeesta, se kun on soinut meillä viime päivinä aika usein. Härdelli karuselli -  laulu on heillä saanut muodon "Härdelli karu Shelli" tai "Härdelli karu selli". Huvitusta pojissa on aiheuttanut myös "Mökötyslaulun" sanat: "Pimeessä pilvessä pimeä on pää, pimeestä pilvestä sataa. Kiukkuinen mieli ja kiukkuinen sää surkeeta kulkee rataa. Minua minua mökö-mökötyttää, tahdon mököttää rauhassa..... " Oma suosikkini on "Härdelli". Pidän myös "Kasvulaulun" sanoista.

Luulen, että tähän cd-levyyn tulee ihastumaan moni lapsi ja aikuinen. Ainakin meillä tästä on tykätty.