Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Hetkessä: Housut pois Lahdessa


Vietin eilen ystäväni kanssa mukavan päivän Lahdessa. Rentouttava päivä tuli todella tarpeeseen. Minulla on takana tiivis työviikko, jota sävytti myös pieni flunssa, joka parani vasta ihan loppuviikosta. Päivä Lahdessa muistutti taas ystävien, teatterielämysten ja hyvän ruuan tärkeydestä.

Matkan päätarkoitus oli Lahden kaupunginteatterissa esitettävä Housut pois - musikaali. Olen nähnyt Housut pois - esityksen leffateatterissa joskus iäisyys sitten ja esityksen juoni oli suunnilleen tiedossa. Housut pois on railakas musikaalikomedia miehistä, joilla ei ole muuta menetettävää kuin housunsa. Esitys oli samalla hauska ja myös koskettava. Minä pidin! Luin etukäteen Lahden Housut pois - musikaalista kahdenlaisia arvioita: toiset pitivät paljon, toiset haukkuivat kaiken, niin esiintyjät, musiikin kuin lavastuksenkin. Minusta esitys oli sympaattinen ja toi hyvän mielen. Juuri sitä odotan teatterilta.


Ei niin edustava selfie, mutta paras niistä viidestä, jotka otin

Teatterin lisäksi kävimme syömässä Santa Fe - ravintolassa ja minun annoksessani oli herkullinen burgeri tofulla ja avocadolla ja bataattiranskikset. Pyörähdimme pienen kierroksen kaupoilla ja ostin pojille pyjamat joululahjaksi, sattuivat olemaan - 40 % alennuksessa.


Kotiin palasimme illansuussa junalla. Mieleen tuli ajatus, että näitä maakuntamatkoja teatteriin tai vaikka taidenäyttelyihin voisi tehdä enemmänkin. Päivä Lahdessa irtaannutti täysin kotiarjesta ja olin kuin uusi ihminen kotiin palattuani.

Mukavaa alkavaa viikkoa!