2012 Science fiction -haasteen loppukatsaus

Science fiction -haaste lähti alun perin liikkeelle englanninkielisenä Working for the MANDROID -blogista, johon ilmoittauduin mukaan ja väänsin suomenkielisen version. Tarkoituksena oli lukea 12 eriteemaisesta kategoriasta jokaisesta vähintään yksi science fiction -teos vuoden 2012 aikana. Mukaan ilmoittautui 17 muutakin osallistujaa. Kategorialuettelon ja osallistujalistan voi katsoa haasteen aloitusviestistä. Alla olevat lainaukset on koottu pääosin Goodreadsista.

Ja haaste eteni hienosti. Vuoden jokaiselle kuukaudelle saatiin joukolla luettua kirjoja. Omalta osaltani luin 24 kirjaa, 2 jokaisesta kategoriasta, kuten tavoitteekseni asetin. Laskujeni mukaan kaksi muutakin osallistujaa, Yöpöydän kirjat ja Lukutoukka, saivat haasteen suoritettua  kokonaisuudessaan vuoden aikana. Muutkin lukivat varsin kiinnostavia kirjoja sen mukaan mitä ehtivät ja lukufiilikset myötä antoivat, jopa useita kirjoja yhdestä ja samasta kategoriasta. Useimmat lukivat haasteessa vähintään viisi science fiction kirjaa, mikä on minusta hieno saavutus!

Yhteensä haasteessa luettiin 122 eri teosta, joista 49 oli naiskirjailijan kirjoittamia ja yksi tuntemattoman sukupuolen. Loput olivat luonnollisesti mieskirjailijoita. Eniten luettiin Emmi Itärannan viime vuonna ilmestynyttä Teemestarin kirjaa (9 kertaa). Seuraavalle sijoille lukukertojen määrässä sijoittuivat Beth Revisin Across the Universe – Matka alkaa (4 kertaa), Magdalena Hain Kerjäläisprinsessa (3 kertaa) ja Suzanne Collinsin Nälkäpeli (3 kertaa). Luettujen kärki oli siis naiskirjoittajien valloittama.

Useasti luettuja kirjailijoita eri teoksillaan olivat myös klassiset Stanislav Lem (4), Isaac Asimov (5) ja H.G. Wells (4).

Vähiten luettiin ennen vuotta 1950 julkaistujen klassikkokirjojen kategoriaan (7) ja eniten nuorille suunnattuja sf-teoksia (18). Myös dystopiat, apokalypsit ja utopiat olivat pinnalla. Niitä hiipi muihinkin kategorioihin kuin pelkastään omaan teemaansa.

Kesken vuotta mukaan otettuun bonuskategoriaan ei tullut suomalaiskirjailijoiden kirjoja yhtään, mutta muuten niitä kyllä luettiin, kuten kolmen luetuimman kärjestäkin näkee. Suomalaisten kirjailijoiden teoksia luettiin kaikkiaan 19 eri teoksen verran, mikä on huomattavasti enemmän kuin mitä alkuperäisessä englanninkielisessä haasteessa luettiin (...eh, jotain piti keksiä).

Science fiction on yksi fantasian lajityypeistä, joka sivuaa monia muitakin tyylilajeja. Välillä eron tekeminen scifin ja fantasian välillä on vaikeaa, varsinkin steampunkissa ja vaihtoehtohistoriassa, ja vanhat klassikkokirjatkin ovat usein ns. science fantasiaa. Tarkoilla määritelmillä ei lukiessa ole väliä. Tärkeintä on se anti mitä kaikista lukemista kirjoista saa irti omaan maailmankäsitykseensä ja mielikuvitukseensa.

Kiitos kaikille teille, jotka olitte mukana haasteessa. Oli paljon hauskempaa suorittaa haastetta kun oli matkalla suomalaisia seuralaisia ja löysin mielenkiintoisia kirjoja luettavaksi valinnoistanne. Huomasin kuinka paljon on kirjoja, joita en olisi tullut ajatelleeksikaan ilman arviotanne. Pahoittelen, että en arvo haasteen päätyttyä osallistujen kesken kirjoja, kuten näyttää olevan tapana. Jotenkin se ei tunnu minun jutulta. Luetut kirjat ovat itsessään jo palkinto, jota kannattaa vaalia.

Toivottavasti myös haasteeseen osallistumattomilla on ollut mielenkiintoista seurata mitä kukanenkin on lukenut ja kenties olette löytäneet joukosta itseänne kiinnostavia kirjoja.  Jos jota kuta kiinnostaa, niin Working for the MANDROID järjestää tänäkin vuonna uuden sf-haasteen. Englanninkieliseen haasteeseen voi ilmoittautua mukaan vaikka heti, mutta kannattaa ottaa huomioon, että tänä vuonna haaste on hieman kovempi: kategorioita on 16, uutuutena mm. military scifi. Rohkeasti mukaan, jos intoa riittää. Toivottavasti jatkatte scifin lukemista ilman haasteitakin.

Kuukausittaiset haastekoosteet löytyy tagin sf-haaste alta, samoin kuin kaikkien minun lukemieni 24 kirjan arviot. Joulukuussa haasteeseen osallistuneet kirja-arviot vielä tässä lopussa kategorioittain:

1. Nuorille suunnattu science fiction
Kirjaretket – Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla

2. Aikuisten science fiction -

3. Hugo-voittaja
Espoon fantasia – Lois McMaster Bujold: Mirror Dance (Sini)
Kirjaretket – Frank Herbert: Dyyni
Yöpöydän kirjat – Connie Willis: Tuomiopäivän kirja
nadjan kirjasto – Dan Simmons: Hyperion

4. Science fiction -klassikko – julkaistu -1950
Taikakirjaimet – Katharine Burdekin: Swastika Night

5. Science fiction -moderni klassikko - 1951-1992 -

6. Steampunk -

7. Robotit / Kyborgit / Androidit
 Nulla dies sine legendo – Shirow Masamune: Ghost in the Shell

8. Avaruusalukset / Alienit
Aamuvirkku yksisarvinen – Orson Scott Card: Ender’s Game
nadjan kirjasto – Brian Aldiss: Pimeät valovuodet

9. Aikamatkustus / Vaihtoehtohistoria / Rinnakkaisuniversumi -

10. Apokalyptinen / Dystopia / Utopia -

11. Kyberpunk -

12. Hullu tiedemies / Geneettiset kokeilut / Ympäristökatastrofit -

13. Bonus: Suomalaisen kirjailijan teos -

Katharine Burdekin: Swastika Night

Vihdoinkin on koittanut science fiction -haasteen viimeisen kirjan arvion aika. Neljännen kategorian toisen kirjan eli ennen vuotta 1950 kirjoitetun klassikon löytäminen ei ollut helppoa kun olin laittanut lisäkriteeriksi, että kirjan on oltava naisen kirjoittama ja ennen lukematon. Avuksi löytyi Ian Salesin koostama SF Mistressworks-lista (löytyy nykyään myös Worlds Without Endistä), jonka viidestä vaihtoehdosta kahta en ollut lukenut ennestään. Valitsin Katharine Burdekinin Swastika Nightin (1937) siihen liittyvän erikoispiirteen vuoksi. Kirjailija kirjoitti kirjan pseudonyymillä Murray Constantine ja vasta lähes 50 vuotta julkaisun jälkeen alkuperäinen kustantaja myönsi epäilijöille, että nimimerkin takana oli naiskirjailija. Burdekin oli kuollut parikymmentä vuotta aiemmin.

Japani ja natsien hallitsema Saksa voittivat seitsemänsataa vuotta sitten 20 vuotta kestäneen sodan ja nyt nämä kaksi suurvaltaa hallitsevat jaettua maailmaa jatkuvan sotilaallisen jännityksen paineessa. Kumpikaan ei saa yliotetta toisistaan. Saksalaiset ovat tuhonneet juutalaiset ja kristityistä on tullut laittomia ulkopuolisia, sillä he palvovat omaa jumalaansa, eivätkä natsisaksalaisten jumalaksi nostamaa Hitleriä. Englantilaisia halveksutaan sillä nämä antautuivat aikoinaan viimeisenä Saksalle. Tiedot menneisyydestä ennen Hitleriä on hävitetty tai muokattu, kirjallisuus poltettu ja suullinen perimätieto lähes unohdettu. Saksalaiset pelkäsivät, että vaikka fyysisesti heitä ei voisi kukistaa, epäily saksalaisten ylivertaisuudesta menneen tiedon kautta saatuna voisi olla tuhoisaa, joten menneisyys piti poistaa. Sotilaallisuutta ja maskuliinisuutta palvova yhteiskunta on vienyt naisilta kaikki oikeudet, jotta heillä ei olisi valtaa miesten suhteen. Heidät on alistettu sieluttomiksi ja kykenemättömiksi itsenäiseen toimintaan. Naiset ovat synnyttämistä varten, eläinten tasolla olevia miesten eläimellisten halujen tyydyttäjiä ja heiltä on kielletty poikalasten kasvattaminenkin. Englantilainen Alfred saapuu pyhiinvaellusmatkalle Saksaan ja ennestään orastavaan kyseenalaistamiseensa hän saa vahvistusta erään korkea-arvoisen saksalaisen säilyttämästä esi-isänsä päiväkirjasta ja valokuvasta. Hitler ei ollut pitkä ja vaaleahiuksinen jumalahahmo ja naiset ovat joskus olleet muutakin kuin lauma rumia eläimiä. Maailma on joskus ollut toisenlainen ja voisi olla sitä tulevaisuudessakin.

Kirjan esipuheessa Daphne Patai rinnastaa Swastika Nightin George Orwellin 1984-kirjaan niiden sisällöllisen samankaltaisuuden vuoksi. Hän epäilee, että Orwell on saanut vaikutteita ja ideoita omaan teokseensa muiden kirjojen ohessa myös Swastika Nightista, kirjailijoilla kun on ollut sama kustantajakin. Totta tai ei, useat kirjailijat kirjoittivat samantyyppisiä utopia/dystopiakirjoja noihin aikoihin, kuten Aldous Huxley ja Jevgeni Zamjatin, joille sekä Burdekin että Orwell joutuvat antamaan tunnustusta, ehkä myös Charlotte Perkins Gilmanin Herland-utopialle (arvostelu). Miksi sitten Murray Constantinen Swastika Nightista ei tullut edellä mainittujen tapaan tunnettua klassikkoa? Osuiko se pasifistisena teoksena huonoon ajankohtaan vai käyttikö Burdekin liian suorasukaisia rinnastuksia? Syitä voi olla useita.

Swastika Night on ahdistava kirja lukea. Ainakin se oli sitä minulle naisena. Kirja peittoaa naiskuvadystopiana Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjan (arvostelu), vaikka myös Atwoodin naiset on alistettu samankaltaiseen tukahduttavaan asemaan ja molemmissa naiset itse ruokkivat asemaansa, joko itsesensuurilla tai pitämällä sitä kunnia-asiana. Burdekinin teoksen naisia verrataan useaan otteeseen koiriin ja heitä pidetään yhteiskunnallisesti yhtä merkittävinä kuin linnunpesiä. Kirjan päähenkilö oppii kyseenalaistamaan käsityksiä ja kirjassa keskitytään pitkiin keskusteluihin natsiritarin ja Alfredin välillä ja myöhemmin myös kristityn miehen ja Alfredin välillä. Naishahmoja kirjassa ei juuri nähdä, heistä puhutaan. Heillä ei ole omaa ääntä.

Ajoittain Burdekinin kerronta pysähtyy ja siirtyy vakuuttelun puolelle, ehkä jopa propagandistiseen tyyliin. Vaikka tarina sijoittuu tulevaisuuteen, sen maailma tuntuu kirjoitusajankohdan aikalaiselta, tai jopa varhaisemmalta olosuhteiden vuoksi. Minusta on hyvä, ettei Burdekin ole lähtenyt kehittelemään esimerkiksi keksittyä tulevaisuuden teknologiaa. Burdekin pohtii lasten sukupuolen määräytymistä naisten onnettomissa olosuhteissa, lasten kasvatusta ilman rajoja ja väkivallan vaikutusta yhteiskunnassa, eivätkä nämä teemat ole vanhentuneet tänäkään päivänä. Jäin miettimään miten yksisukupuolisen yhteiskunnan toimintamalleja ja toimivuutta käsitellään kirjallisuudessa. Esimerkiksi Gilmanin Herlandissa naisyhteiskunta on harmoninen utopia (tosin minusta se vaikutti dystopialta sekin), kun taas Burdekinin Swastika Nightissa miesyhteiskunta on väkivaltainen dystopia. Samanlaista jakoa käyttää Sheri S. Tepper Portti naisten maahan -kirjassa (arvostelu). Mikä johti taas miettimään mitä olisin ajatellut Burdekinin kirjasta, jos en olisi tiennyt kirjailijan olevan nainen. Olisinko ahdistuksen sijaan ollut vihainen? Aikalaiset ovat lukeneet kirjan pitäen sitä miehen kirjoittamana. Eikö se siksi noussut maailman kirjallisuuden kärkeen?

Swastika Night ei ole kirjoitustyylillisesti merkittävä teos, mutta sisällöllisesti se kuuluu hyvinkin Orwellin ja Huxleyn teosten rinnalle genrelukemistoon.

Lopuksi vielä linkki listaan varhaisista 1800-luvun ja 1900-luvun alun naiskirjailijoiden kirjoittamista sf/utopia -teoksista. Löysinpä sen tietenkin vasta eilen, mutta löysinpä kuitenkin. Sieltä voisi tulevaisuudessa poimia muutakin luettavaa.

 Science fiction -haaste

Marraskuun tilannekatsaus scifi-haasteeseen ja kustannusmaailman uutisia

On science fiction -haasteen yhdennentoista tilannekatsauksen aika. Muutamia kirjoja on jälleen luettu, itse sain jopa kolme kirjaa loppuun kuun aikana ja olen nyt yhden kirjan päässä haasteen valmistumisesta. Viimeinen kirjani on neljännen kategorian teos, Katharine Burdekinin Swastika Night, joka sekin on jo edennyt kolmanneksen verran. Ehkä sen jälkeen kokeilen vielä Bonus-kategorian kirjaa, monta vaihtoehtoa olisi tarjolla.

Marraskuu noin muuten on ollut sekä iloisten uutisten että vähemmän iloisten uutisten aikaa kustannusmaailmassa. Emmi Itäranta teki kustannussopimuksen HarperCollinsin kanssa, mikä ihan tv:n pääuutisissakin kerrottiin. Teemestarin kirja (arvostelu) eli Memory of Water ilmestyy amerikkalaisille, englantilaisille ja australialaisille lukijoille 2014. Odotan innolla millaisen vastaanoton kirja saa ulkolaisissa blogeissa.

Vähemmän hauska uutinen oli Gummeruksen henkilöstön irtisanomiset tuotannollisista ja taloudellisista syistä. 30 hengen organisaatiosta poistettiin 7 henkilöä, mikä on melkoinen siivu ja tuntuu varmasti toiminnassa. Sympatiani irtisanotuille. Tero Liukkonen epäilee blogissaan Gummeruksen kriisin takana olevan johtajuusvajeen, vaikka johtajia riittääkin. Hän peräänkuuluttaa mm. rakkautta kirjallisuuteen ja kirjailijoiden arvostamista. Myös journalistiliiton artikkelissa Jan Erola ottaa kantaa yleisesti kirjakustantamojen leikkauskierteeseen: "Sisältöjä ymmärtämättömien excel-taulukkopomojen on edelleen vaikea tajuta, miksi on liiketaloudellisesti järkevää kustantaa muutakin kirjallisuutta kuin bestsellereitä." Mikä erityisesti kiinnitti huomiota tekstissä on väittämä: "Sähkökirjan piti hetkessä muuttaa koko ala, joten yritysten tuli olla timmissä kunnossa, omistajat selittivät." Ekirjoja ei ole leikkauksista huolimatta saatu läpi Suomessa, eikä niitä edes tarjota, saati mainosteta asiakkaille riittävässä määrin. Syitä on varmasti monia, ja suurin osa liittyy kustannuksiin, mutta esimerkiksi henkilöstöleikkauksien perustelu ekirjoilla (muutoksella) olisi kuitenkin aikamoista bullshittia.

Mutta takaisin science fiction –haasteeseen:

1. Nuorille suunnattu science fiction
Kuuttaren lukupäiväkirja – Suzanne Collins: Nälkäpeli

2. Aikuisten science fiction
-

3. Hugo-voittaja
-

4. Science fiction -klassikko – julkaistu -1950
-

5. Science fiction -moderni klassikko - 1951-1992
Nulla dies sine legendo – Fred Hoyle: The Black Cloud

6. Steampunk
Taikakirjaimet – Cherie Priest: Clementine

7. Robotit / Kyborgit / Androidit
Taikakirjaimet: Daniel H. Wilson: Robopocalypse

8. Avaruusalukset / Alienit
Taikakirjaimet – Nancy Kress: Probability Moon

9. Aikamatkustus / Vaihtoehtohistoria / Rinnakkaisuniversumi
Espoon fantasia – K.A. Applegate: Everworld (Heidi)
Yöpöydän kirjat – Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

10. Apokalyptinen / Dystopia / Utopia
-

11. Kyberpunk
-

12. Hullu tiedemies / Geneettiset kokeilut / Ympäristökatastrofit
-

13. Bonus: Suomalaisen kirjailijan teos
-

Joulukuu alkoi ja menossa on siis haasteen viimeinen virallinen kuukausi. Joulukuu on mukava kuukausi, edessä on monta monituista päivää lomaa loppukuusta. Täälläpäin ei vielä ole lunta, vaikka pohjoisemmassa ja etelämmässä sitä kuuluu olevan, mutta eiköhän sitä napapiirillekin lähiviikkoina saada. Nyt jo muuten jännittää minkä väriset villasukat saan joululahjaksi…

Cherie Priest: Clementine

Cherie Priestin Hugo-ehdokaskirja Boneshaker, joka on saanut elokuvakiinnityksenkin, oli varsin kelpoista luettavaa (arvostelu) muutama vuosi sitten. Kun valitsin science fiction -haasteen toista steampunk-kirjaa, päätin kokeilla The Clockwork Century -sarjan jatkoja, ja tuli valittua aikajärjestyksessä Boneshakerin jälkeen seuraavaksi ilmestynyt Clementine (2010).

Maria Isabella Boyd on entinen etelävaltioiden vakooja, joka on ajautunut tunnettavuutensa vuoksi työttömäksi ja heikohkoon taloudelliseen tilanteeseen, kun näyttelijän hommatkaan ei oikein luonnu. Hän ottaa epätoivossaan vastaan Pinkertonin etsivätoimistolta pohjoisvaltioiden vihollisarmeijan toimeksi antaman tehtävän. Heidän leivissään työskentelevää, supersalaista lastia kuljettavaa ilma-alusta jahtaa pahamaineinen karannut orja ja ilmarosvo. Marian tulee ottaa tämä kiinni, jotta tärkeä kuljetus pääsee perille Kentuckyyn. Kapteeni Croggon Beauregard Hainey jahtaa häneltä varastettua Free Crow -ilma-alusta, joka on saanut uuden nimen Clementine. Hän on sinnikäs ja päättänyt saada miehistönsä kanssa ilma-aluksensa takaisin hinnalla millä hyvänsä. ”Bella” Boydin ja Haineyn tiet kohtaavat, mutta tapahtumat eivät etenekään kuten on suunniteltu, kun he yhdistävät tietonsa ja taitonsa.

Clementine oli selkeä pettymys Boneshakeriin verrattuna. Tarina on sinänsä ihan ok ja juoni ehtivän mutkikas parisataasivuiseksi tarinaksi, mutta en löytänyt kirjasta tunnelatausta. Pidän Priestin hahmoista ideana. Keski-ikäinen itsellinen, tavallisen näköinen nainen, joka ei ole romanttishakuinen kirjan miespäähenkilöä kohtaan, vaan tähtää itsenäisen elämän ratkaisuihin, saa minulta aina pisteitä. Gail Carrigerin Parasol Protectorate -sarjan Alexia Tarabotissa on luonteenpiirteissään samaa, brittiläiseen ympäristöön ja viktoriaaniseen käyttäytymismalliin sovitettuna. Carrigerin sarjassa (Soulless-kirjan arvostelu) mukaan on tosin otettu paranormaalia romantiikkaa, siedettävällä ei-imelällä otteella. Sieluton Alexiakin on kuitenkin sielukkaampi kuin Priestin Maria Isabella Boyd. Hainey ja hänen miehistönsä ovat ihonvärinsä vuoksi kohtalaisen harvoin vastaan tuleva ryhmä, mutta persoonassaan kuitenkin massaan hukkuva. Sekä Belle Boyd että Hainey jäävät vaisuiksi. Kummallakin on värikäs tausta ja jotain siitä on nähtävissäkin tarinan toiminnallisissa osuuksissa, mutta ehkä kirjailija on vältellyt tai yksinkertaistanut liikaa tuntemuksia, jotta hahmot tuntuisivat aidoilta. Tai sitten lukijan ei pitäisi lukea elämän kolhimista hahmoista väsyneenä ja rasittuneena. Teemat naisten asemasta tai rotusyrjinnästä eivät oikein ottaneet tuulta alleen.

Olin vakaasti ajatellut jatkavani Priestin The Clockwork Century -sarjan lukemista, mutta nyt en olekaan ihan varma. Tuntuu kuin tämä tyyli olisi jo nähty. Steampunk-maailmassa täytyy olla jotain muutakin koettavaa, ehkä jonkun toisen kirjoittamana?

Science fiction -haaste

Daniel H. Wilson: Robopocalypse

Robopocalypse (2011) on kirja, jota on hehkutettu suurin piirtein jo ennen kuin se oli valmis. Spielberg hankki elokuvaoikeudet ja muut kuuluisat kirjailijat kirjoittivat innokkaita kehulauseita edistääkseen markkinointia. Päätin ottaa robotiikan asiantuntijan Daniel H. Wilsonin kirjan lukulistalle viime vuonna Kirjasta elokuvaksi – tulevaa tuotantoa 2 -katsauksen jälkeen, mutta niinpä vain meni melkein puolitoista vuotta ennen kuin sen lopulta sitten luin. Kolmannessa kirjasta elokuvaksi -kirjoituksessa kerroin produktion edenneen ja nyt sitten uutisoitiin, että Spielberg on kiinnittänyt elokuvaan näyttelijät Anne Hathawayn, Chris Hemsworthin ja Ben Whishawn. Kuvaukset alkavat ensi vuoden alussa ja valkokankaalla leffa nähdään huhtikuussa 2014. Liitän kirjan science fiction -haasteeseen, kategoriaan 7. (robotit).

Lähitulevaisuuden maailmassa ihmiset ovat tottuneet automatiikkaan ja robotit hoitavat kotitaloustehtäviä ja ovat mukana turvallisuus-, valvonta- ja rauhanturvatehtävissä. Robotiikkaa ja pitkälle kehitettyä automatiikkaa löytyy muun muassa myös lasten leluista, puhumattakaan aikuisten leluista, autoista. Vaan jossain vaiheessa itseoppiva tekoäly toteaa ihmiskunnan olevan tuhoisan ja päättää ottaa maailman haltuunsa ja päivittää kaikkiin online-systeemeihin ja verkon sekä satelliittien ulottuvissa oleviin tietopiireihin uudet ohjelmat. Ihmisestä tulee sen vihollinen, joka pitää saada tuhotuksi tiettyyn pisteeseen saakka. Kelpaa ihminen toki työvoimaksi ja tutkimuskohteeksi. Alkaa ihmiskunnan taistelu kaikkea luomaansa tekniikkaa vastaan.

Tarinaa kerrotaan raportin tyylillä välähdyksinä eri kertojahahmojen kautta. Cormac Wallace on tarinan koostaja ja aktiivinen osapuoli, joka purkaa löytämänsä mustan laatikon tietoja ihmisille tiedoksi ja historiankirjoitukseksi uudenlaisesta sodasta. Muita hahmoja ovat mm. Perezin perhe ja erityisesti Mathilda-tytär, englantilainen internetvelho Lurker ja alkuperäisamerikkalainen Lonnie Wayne Blanton. Tarina jakautuu tekoälyn syntyyn ja kehitysvaiheeseen, Nolla-hetkeen, jolloin valta vaihtuu ja lopulta sodan tapahtumiin Japanissa, Englannissa, Lähi-Idässä ja Amerikassa. Kaikki kertojalinjat muodostavat kokonaisuuden, joka päätyy yhteen lopputulokseen. Vaikka en ole lukenut World War Z -kirjaa vielä, niin arvostelujen perusteella tiedän sen olevan dokumenttimainen kokoelma ihmisten haastatteluja. Niinpä lukiessani Robopocalypsea heräsi mielleyhtymä tähän teokseen ja välillä jopa taistelin vastaan mielikuvaa roboteista zombeina.

Robopocalypse on suoraan sanottuna tylsä ja pinnallinen kirja. Sen hahmoista puuttuu syvyys ja herkkyys, vaikka kirjailija muuten uskaltaa hyödyntää etnisiä ryhmiäkin. Siitä huolimatta kirjassa ei näy aitoja kulttuurisia piirteitä, vaan se on tekodramaattista pullamössöä amerikkalaisella asenteella. Kirjaa etenee vauhdikkaasti, koska se on pätkitty kohtuullisen lyhyisiin osioihin. Jouduin silti koko ajan vastustamaan kiusausta hyppiä joidenkin osioiden yli. Jokainen osio tuntuu päättyvän järisyttävään lausuntoon, kuinka suuri merkitys kullakin hahmolla oli robottisodassa, mutta niitä lausuntoja ei lunasteta kertomuksen sisällössä siinä mittakaavassa kuin voisi odottaa.

I didn’t ask for this and I don’t want to do it, but I know in my heart that somebody ought to tell their stories. To tell the robot uprising from beginning to end. To explain how and why it started and how it went down. How the robots came at us and how we evolved to fight them. How we suffered, and oh god did we suffer.

Kirjailija liioittelee ja pärisyttää rumpuja jännityksen kohottamiseksi, mutta lopulta vain sitten toteaa tylsästi lopputuloksen, tai jotain sinne päin. Todellisista kärsimyksen tunteista ei ole tietoakaan, ne ovat päälle liimattuja sanoja.

Kirja on jo sellaisenaan elokuvan käsikirjoituksen kaltainen, ainakin alussa, ja osin jopa kuvailee miljöötä samalla tavoin, enkä voinut olla miettimättä, josko kirjailija on sortunut sisällön syventämisen sijaan pohtimaan, miltä mikin kohtaus näyttää valkokankaalla. Tarinassa ei ole mitään uutta tai omaperäistä, mitä Terminaattori, Sotaleikit, Matrix tai lukuisat milloin minkäkin uhkan edessä ihmiskunnan selviytymisestä kertovat kirjat eivät olisi tuoneet jo luettavaksi ja katsottavaksi. Kaiken lisäksi huomattavasti paremmin. Robopocalypsen paras anti on, että se muistuttaa kaikesta teknologiasta, josta olemme jo nyt riippuvaisia, mutta ehkä suurin osa on sen tiedostanut ilman tätä kirjaakin? En pitänyt Robopocalypsesta, enkä suosittele sitä kelleen luettavaksi. Elokuvakaan ei pahemmin innosta lukukokemuksen jälkeen. Ja jos jatkoa on tulossa, kuten voisi kirjan lopusta päätellä, niin en ota enää lukulistalleni.

 Science fiction -haaste

Nancy Kress: Probability Moon

Science fiction -haasteen 21. lukemani kirja on Nancy Kressin Probability Moon (2000), jonka sijoitan kategoriaan 8. avaruusalukset/avaruusolennot. Olen lukenut Kressilta aikaisemmin vain yhden teoksen, Hugo-ehdokaspienoisromaani Act Onen (arvostelu). Kirjailijan tyyli ei vielä selvinnyt sen kautta, enkä osannut tarkalleen odottaa Probability Moonilta mitään ennakkoon. Jo heti alussa kuitenkin selvisi, että kirja on ns. hard science fictionia.

Maan lähetystö on saapunut Worldin planeetalle tutkimaan sen ihmisväestön geneettistä erilaisuutta ja kulttuuria. Ryhmää johtaa iranilainen Ahmed Bazargan ja mukana ovat ksenobiologi Ann Sikorski, ksenologian opiskelija David Campbell Allen sekä saksalainen geologi Dieter Gruber. Worldin ihmistenkaltaisten asukkaiden erikoisuus on jaetun todellisuuden käsite, joka saa heidät käyttäytymään yhteiskunnallisesti sopuisasti ja yhtämielisesti. Rikkoessaan tätä jaettua todellisuutta he tuntevat fyysistä tuskaa, joka palauttaa heidät takaisin ruotuun. Rangaistuksena vakavasta rikkomuksesta heistä tulee ”näkymättömiä”. Yksi tällainen näkymätön on Enli, jolla on mahdollisuus sovittaa rikoksensa ja palata näkyväksi vakoilemalla Maan asukkaiden puuhia ja aikomuksia. Worldissä uskonto keskittyy kukkiin, jotka ovat lähtöisin pyhitetyltä vuorelta, jonne meno on kiellettyä ja vaarallista. Tutkijoiden avaruusalukseen jääneellä porukalla on muut kuin geeneihin liittyvät asiat mielessä, sillä yksi Worldin kuista on keinotekoinen ja sen alkuperä on sama kuin galaksin avaruustunnelien, joiden kautta matkataan valoa nopeammin. Vihamieliset avaruusolennot Fallersit tavoittelevat kuuta itselleen kuten terralaisetkin. Samalla kun Worldillä olevat tutkijat selvittelevät geenien ja aivojen toiminnan salaisuutta neurobiologian, kvanttifysiikan ja suhteellisuuskenttäteorioiden kautta, avaruudessa olevat käyvät kilpaa kuusta.

Probability Moon on monitahoinen kirja, jossa yksittäisiä aineksia riittää vaikka mihin. Kress pukkaa yhden jos toisenkin olemassa olevan teorian käsitteineen tarinan sisään ja kippaa mukaan hieman pseudotiedettäkin tai ainakin rikkoo uskottavuuden rajoja vakavasti fiktion nimissä. Välillä teorisointi on sen verran koukeroista, että minun neurotransmitterit heittelivät kuperkeikkaa synapsit paukkuen. Probability Moonin juonikuvio on kuitenkin kiinnostava ja koskapa kirja on trilogian ensimmäinen osa, jäi paljon selittämättömiä asioita vielä auki. Kirjan heikkous on hahmot. Heissä on persoonallisuutta ja inhimillisyyttä, mutta odotin worldiläisten olevan enemmän alienin kaltaisia, eikä vain periaatteessa käyttäytyvän oudosti. Octavia E. Butler on "hemmotellut" minut pilalle vieraslajien suhteen Xenogenesis-sarjallaan. Kressin lähtökohta on kuitenkin, että geneettinen pohja on sama ja laji sen mukainen, Le Guinin tyylillä. Huvittavana yksityiskohtana koin lajien ulkonäön poikkeavuuksien eli pään karvoituksen eri sijaintien kirvoittamat mielipiteet.

Probability Moonissa on kaksi juonilinjaa, joiden välillä Kress vaihtelee kerrontaa. Näin pääsee seuraamaan miten Worldilla olijoiden ja avaruusaluksessa olevien tapahtumat vähitellen saavuttavat toisensa, mikä luo jännitystä tarinan loppua kohden. Kirja ei ole mikään järisyttävä kokemus, pikemminkin lähellä keskitasoa, mutta saatan hyvinkin lukea kaksi muuta osaa saadakseni selville, tarina jatkuu ja päättyy. Kressin muukin tuotanto kiinnostaa, etenkin The Beggars-trilogia.

Science fiction -haaste

Lokakuun tilannekatsaus scifi-haasteeseen ja hieman Hobitista

Aktiivinen lokakuu on takana ja alta löytyy jälleen kerran linkit luettuihin haastekirjoihin. Hannu Rajaniemi on edustettuna kahdella eri teoksella ja Emmi Itäranta porskuttaa edelleen lukulistoilla. Eikä ihme, Teemestarin kirja on saanut osakseen paljon positiivisia mielipiteitä. Teurastamo 5 tuli luettua joskus muinaisessa menneisyydessä, kuten jokunen muukin Vonnegut. Olisi varmaan paikallaan ottaa uusintaluvun alle, sillä Anun katsaus kirjaan on enemmän kuin innostava. Ja Asimovejakin voisi palauttaa mieleen… kun taas uusiakin mielenkiintoisia scifi-kirjoja ilmestyy koko ajan. Voi mahdoton tätä kirjojen tulvaa! (mikä positiivisena asiana otettakoon).

1. Nuorille suunnattu science fiction
Taikakirjaimet – Madeleine L’Engle: Hyppy ajassa

2. Aikuisten science fiction
nadjan kirjasto – Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

3. Hugo-voittaja
Nulla dies sine legendo – William Gibson: Neuromancer

4. Science fiction -klassikko – julkaistu -1950
Nulla dies sine legendo – Isaac Asimov: I, Robot

5. Science fiction -moderni klassikko - 1951-1992
Taikakirjaimet – Joan D. Vinge: The Snow Queen

6. Steampunk
-

7. Robotit / Kyborgit / Androidit
Yöpöydän kirjat – Kari Hotakainen: Bronks

8. Avaruusalukset / Alienit
-

9. Aikamatkustus / Vaihtoehtohistoria / Rinnakkaisuniversumi
Aamuvirkku yksisarvinen – Hannu Rajaniemi: The Fractal Prince
Jos vaikka lukisi… – Kurt Vonnegut: Teurastamo 5

10. Apokalyptinen / Dystopia / Utopia
Aamuvirkku yksisarvinen – Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Espoon fantasia – Veronica Roth: Divergent (Heidi)
Kirjaretket – Suzanne Collins: Nälkäpeli

11. Kyberpunk
-

12. Hullu tiedemies / Geneettiset kokeilut / Ympäristökatastrofit
-

13. Bonus: Suomalaisen kirjailijan teos
-

Scifi-kirjojen ohessa ei unohdeta fantasiaakaan. Joko Hobitti-kuume alkaa nousta? Elokuvan liput tulevat myyntiin marraskuun 24. ja ainakin Helsingissä näyttäisi olevan lipunjonotusyötapahtumia. Minä ajattelin kyllä ostaa lippuni tuolloin, mutta netin kautta. Air New Zealandin uusi Hobitti-vaikutteinen lentoturvallisuusvideo on ihan hauskaa katsottavaa. Luonnollisestikin markkinavoimat ottavat kaiken Hobitti-buumista irti. Ensi syksynä minulla olisi itselläni mahdollisuus vierailla Uudessa-Seelannissa. Matkan suunnittelu on jo alkanut ja kyllä, Hobitti-kylä on mukana suunnitelmissa.

Jos joku ei ole vielä lukenut J.R.R. Tolkienin Hobitti eli Sinne ja takaisin -kirjaa (arvostelu), mutta on suunnitellut niin tekevänsä ennen leffan tuloa, niin nyt alkaa olla aika.