Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, Volume 5

Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin Paper Girls -sarjakuvasta on saatavilla tuore osa, Volume 5, jossa lehdenjakajatyttöporukka ja vuoden 2000 Tiffany ovat päätyneet vuoden 2171 Clevelandiin. Omien henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa painivat nuoret joutuvat välttelemään dinosauruslentäjien huomiota ja jakautuvat jälleen kahdeksi ryhmäksi. Grandfather etsii heitä, ja hänen ja Volume 3:n menneisyyden maailmassa asuneen Warin välinen yhteys selviää. Paper Girlsien ajassa kulkemisen seuraukset hahmottuvat, mutta jälleen menneen tulevaisuuden tapahtumat tulevat vastaan sekoittamaan pakan uusiksi.

Volume 5:ssa käsitellään persoonallisesti tyttöjen tulevaisuutta. Tarina kaartaa kiinnostavasti omaan kohtaloon vaikuttamisen mahdollisuuksia ja onko loppujen lopuksi kaikki muutostoimet itseasisssa se suorin tie toteuttaa alkuperäinen kohtalo. Tätä ei voi tietää, kun tarina on kesken ja käsikirjoittaja Brian K. Vaughan, mutta pohdintaa tarinan kulku ehdottomasti herättää. Välillä tuntuu, että olen ihan pihalla missä mennään, mutta kun lukee uudelleen ajatuksella, asiat pikkuhiljaa selkiytyy. Onneksi jokainen osa löytyy omasta ekirjastosta, niin voi palata aiempiin numeroihin tarkistamaan asioita. Paper Girls ei ole missään vaiheessa suoraviivainen.

Duh!

Volume 3:n yhteydessä (arvostelu) aavistelin, että silloin pienimuotoiselta tuntunut osa onkin vain yksi palapelin palanen ja näkisin isomman kuvan tarinan edetessä. Ja niin kävikin. Volume 5:n myötä Volume 3 asettui paremmin kokonaisuuteen ja tarina täydentyy. Vaikka Volume 5 onkin täynnä tapahtumia, vihjeitä ja lopussa hyppy jyrkänteeltä alas -tyyppinen cliffhangeri, en ihan yhtä paljon nauttinut tarinasta tällä kertaa kuin edellisen osan yhteydessä. Enkä edes tiedä mikä sinänsä häiritsi.

Joka tapauksessa Paper Girls on erinomainen sarjakuva, jonka lukemista on jatkettava. Jään odottamaan seuraavaa osaa.

Aiemmat osat:
Paper Girls, Volume 1
Paper Girls, Volume 2
Paper Girls, Volume 3
Paper Girls, Volume 4

J. Pekka Mäkelä: 391

Ostin J. Pekka Mäkelän 391-kirjan Finnconista vuonna 2013. Sain siihen nimmarin kirjailijalta samaisessa tilaisuudessa. Luin kirjan viimeisimmän lukumaratonin yhteydessä 2018. Vaikka lukutahtini on ihan kohtuullinen, niin minulla on kuitenkin niin paljon vanhempia kirjoja sekä vuosittain ilmestyviä uusia lukulistallani, että saattaa mennä hyvinkin 5-10 vuotta siitä kun kirjan hankin, ennen kuin se päätyy luettavaksi. 391 on julkaistu kuitenkin vuonna 2004, joten jo ostohetkellä se oli ns. vanhempaa tuotantoa.

Sairaskodin työntekijä tunnistaa työtoverinsa toisen maailman sodan aikaisesta kuvasta ja niinpä työtoveri ryhtyy yövuoron aikana kertomaan erikoista tarinaa ajassa matkustamisesta. Kanadansuomalainen sotavalokuvaajana toiminut henkilö tulee temmatuksi mukaan tulevaisuuden ihmisten aiheuttamassa aikapyörteessä Rooman valtakunnan hajoamisen ajankohtaan. Tulevaisuuden henkilöt ovat matkanneet sinne ottaakseen talteen Aleksandrian kirjaston harvinaisuuksia tuhoamisen alta. Useat vasten tahtoaan aikapyörteeseen joutuneet henkilöt etsivät itselleen oudossa ympäristössä paluuta takaisin kotiin tietämättä tulevatko koskaan onnistumaan.

Luin kirjan heti Roger Zelaznyn Kujanjuoksun jälkeen, jossa oltiin tulevaisuuden dystooppisessa maisemissa Amerikan mantereella. 391 oli hyppäys pehmeämpään, ihmisläheisempään kuvaukseen Välimeren rannalle Egyptiin. Lukutoukalle ajatus Aleksandrian kirjastosta tarinan kohteena on kihelmöivä, mutta vaikka kirjastoa kuvataankin yhden luvun verran, ei se nouse mitenkään erityisesti pinnalle tai eläväksi. Tarina tasapainottelee ihmissuhteissa ja arjen kuvauksessa, miten selviytyä vieraassa paikassa, outojen ihmisten kanssa. Ihmisiä, heidän luonnettaan ja tapojaan kuvataan elävästi. Kukaan ei kuitenkaan nouse ylitse muiden.

Siinä missä Kujanjuoksussa päähenkilö on yksinäinen susi, 391:ssä päähenkilö hakeutuu lähelle ihmisiä. Hänellä on tarve kertoa tarinansa, lähestyä henkilöä jolle sen kertoo. Tätä läheisyyttä hän tarvii myös aikamatkansa alkuetapissa vieraassa ja vaarallisessa ympäristössä. Normaaleissa olosuhteissa, jos olisin lukenut Kujanjuoksun ja 391:n eri aikoihin, en todennäköisesti olisi millään lailla vertaillut niitä keskenään. En nytkään varsinaisesti tarinan sisällön puolesta, mutta tunnelman, tapahtumaympäristön ja hahmojen erilaisuutta ei voinut olla maratonissa huomaamatta. Kujanjuoksussa maailma oli ydinkatastrofin jälkeen vihamielinen, mutta niin myös 391:ssä, jossa todellisen historian tapahtumat kulminoituvat kohti hävitystä ja sotataisteluja. Tavallaan on merkittävää ja käytöstä selittävää, että 391:n päähenkilö joutuu keskeltä sotaa toiseen väkivaltaiseen muutoksen hetkeen.

Menneisyyden tapahtumat limittyvät vanhusten hoidon arkeen. Kuvaukset laitosapulaisen työstä ovat realistisia ja vaikka ympäristö on erilainen, turvallisempi, päähenkilö hakee kuitenkin edelleen läheisyyttä. Hän on yhä irrallaan omasta ajastaan, vaikkakin sopeutunut. Lopussa tarinassa on onnistunut kiemura, joka ehkä ei aivan yllätyksenä tule, mutta on silti tarinallisesti hyvä ratkaisu. Ongelmani kirjan suhteen on, että se ei varsinaisesti saanut tuntemuksia aikaan. Siitä ikään kuin puuttui ilma siipien alta.

Koska en ollut aiemmin lukenut Mäkelän teoksia, en osannut odottaa kirjalta mitään erityistä. Nyt minulle jäi kuitenkin positiivinen vaikutelma kirjallisesta tyylistä ja otteesta, jonka perusteella olen kiinnostunut lukemaan lisääkin.

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, Volume 4

Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin Paper Girls -sarjakuva on edennyt neljänteen osaan, Volume 4 (2018). Tällä kertaa aikaharppaus vie tyttöporukan 2000-vuoden vaihteeseen tilanteeseen, jossa kauhuskenaario Y2K-ongelmasta on tapahtunut. Tiffany on tällä kertaa ajautunut eroon tovereistaan ja omaa kyvyn nähdä valtavia taistelevia robotteja, jota ajassa elävät eivät näe. Hän kohtaa tulevaisuuden minänsä ja aviomiehensä.

Erin, KJ ja Mac lähtevät seuraamaan sarjakuvaan piilotettua koodivihjettä ja saavat selville käynnissä olevasta aikataistelusta, The Battle of the Ages. Ryhmä aikamatkaajia taistelee esi-isiään, old-timersia, vastaan muuttaakseen tulevaisuuden kauheuksia, kuten pilvenpiirtäjiin törmääviä lentokoneita ja puhelimiinsa addiktoituneita ihmisiä. Old-timersilaiset yrittävät pitää ajan muuttumattomana. Vahingossa ajansyövereihin joutuneet tytöt ovat pahassa välikädessä tulla tuhotuksi.

Volume 4 ottaa aimo harppauksen tarinassa ja valottaa rutkasti aiemmin vain vihjailtua aika-aspektia. Siinä missä kolmas osa tuntui pienimuotoiselta tarinalta, hahmottuu nelosessa laajempi kuva. Tämän hetkiset juonen vaiheet vaativat tarkkaavaisuutta lukiessa. Uskon, että juoni sen kun mutkistuu ja tästä sarjakuvasta on tulossa Sagan tyyliin eeppisempää kerrontaa kuin alussa saattoi kuvitellakaan.

Aikahyppäykset ovat todella kiinnostavia, mutta myös problemaattisia tässä sarjakuvassa. Niissä jokaisessa tuodaan esille jotain ominaista kustakin aikakaudesta, mutta toisen aikakauden silmin. Taistelevat jättirobotit Transformersin, Pacific Rimin ym. hengessä sopivat tähän osaan. Jokseenkin ongelmallinen on tyttöjen tulevaisuuden versiot. Kehittyminen sellaisiksi kuin he ovat sen jälkeen kun heidän varhaisemmat versiot ovat kulkeneet siellä täällä ajassa, ei selity kaikilta osin. Monesti aikamatkakertomuksissa pyritään välttämään itsensä tapaamista, jottei aikajatkumoon tule kupruja, mutta Vaughanille tämä ei ole merkittävä seikka. Pää menee melkeinpä sekaisin, kun miettii millaisia ongelmia ja seuraamuksia tapahtuu tai pitäisi tapahtua sarjan tavoin sähläämisestä aikajatkumossa. Silti sillä ei ole merkitystä kovastikaan, sillä tarina on kiinnostava.

Volume 4 siirtää tarinaa isommille urille ja koin sen erittäin hyvänä asiana. Paper Girls on lähdössä vasta vauhtiin.

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, Volume 3

Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin Paper Girls, Volume 3 ilmestyi viime elokuussa (2017). Minulla on siitä sähköinen versio, kuten aikaisemmistakin osista (volume 1, volume2). Sarjakuvan kolmas osa vie lukijan jälleen johonkin uuteen ja outoon, mutta tällä kertaa kaverukset ovat siellä kaikki yhdessä.

Nelikko kohtaa ”kadonneessa maailmassa” paikallisen asukkaan, jonka kanssa välit hitsautuvat alun epäluottamuksen jälkeen läheisemmäksi. Maailmaan pulpahtaa myös aikamatkustuksen keksijä, tohtori Braunstein, jonka oudosti varustautuneet paikalliset miesasukkaat nappaavat kiinni. Mac ja KJ ajautuvat erilleen Erinistä, Tiffistä ja paikallisnaisesta, jotka puolestaan törmäävät aikamatkaportaaliin ja Brausteinin aikamatkustuskapseliin. Heidän on saatava porukka taas kasaan, jotta voivat poistua menneestä ajasta. Siihen kapseli ja sen tulevaisuudesta tullut omistaja voi olla avuksi.

Volume 3:n tapahtumat tuntuvat pienimuotoisemmilta kuin aiemmat. Hahmojen henkilökohtaiselle kehitykselle ja kasvavien nuorten epävarmuudelle annetaan tilaa, mikä ei sinänsä ole uutta Vaughanin käsikirjoituksille, tällä kertaa se vain kohdistuu teinityttöihin. Tämä tapahtuu ihan realistisesti ja asiallisesti, myös menneisyyden vertailukohteen kautta.

Vaikka tapahtumapaikkaan liittyy vihjeitä, joita en osaa tällä hetkellä osaa tulkita, ”Kadonnut maailma” vaikuttaa piipahtamiskohteelta ja sen vuoksi sen merkitys jää pieneksi. Minulla on aavistus, että kun palapeliä kootaan lisää, se alkaa hahmottua kokonaisuudeksi, jossa tälläkin osalla on merkityksensä. En osaa sitä vielä hahmottaa, joten luen toistaiseksi osa osalta yksittäisenä seikkailuna. Ja sitähän tämäkin oli, seikkailu tuntemattomassa. Lehdenjakajaporukka on melkoisen kovaa sakkia, jossa jokaisella on paikkansa ja hetkensä. Epäröin pistää tätä osaa Hugo-nimeämislistalleni, sillä se ei mielestäni ollut samaa tasoa kuin edellinen osa, mutta arvioin tilanteen uudelleen maaliskuun puolessa välin.

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, Volume 2

Luin viime vuoden huhtikuussa ensimmäisen osan Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin Paper Girls -sarjakuvasta (arvostelu) ja nyt on vuorossa marraskuussa 2016 julkaistu Paper Girls, Volume 2, joka kokoaa yhteen numerot 6-10.

Erin, Tiff ja Mac huomaavat joutuneensa ajassa vuoteen 2016, kun vastaan tulee Erinin aikuinen versio. KJ on kadoksissa ajassa ja tyttöjen on tarkoitus vanhemman Erinin avulla löytää hänet. Jos 1988 tapahtui outoja, niin sama toistuu 2016, sillä sinne putkahtaa kolmas Erin, klooni tulevaisuudesta, tuoden mukanaan joukon omituisia hirviöitä. Hänellä on oma ehdotuksensa minne mennä, mutta voiko alkuperäinen Erin ystävineen luottaa häneen vai antaa aikuisen Erinin ohjata heidät toiseen uuteen tuntemattomaan.

Paper Girls 2 mutkistaa tarinaa reippaasti. Uudet aikaulottuvuudet ja yhä vailla selitystä olevat tapahtumat vaativat keskittymistä, minkä Vaughan kirjoittajana kyllä palkitsee. Hahmot saavat syvyyttä entisestään ja vaikka multi-Erin on osittain myös hupaisaa luettavaa, siinä on myös koskettavat hetkensä, jotain mitä Vaughanilta on lupa odottaakin.

Kasarimeininki katosi tässä osassa. Sen sijaan nykyhetki saa osakseen ihmettelyä, sisältäen piikin Amazon.comin markkinaohjausta kohtaan (ks. alla oleva näyte). Ironista kyllä, minun lukemani Paper Girls on Amazonista ostettu sähköinen versio. Kivijalkakaupan kautta en olisi koskaan tähän sarjikseen törmännyt (Huom! Sijaintini Lappi).

Nykyisyyden lomassa näkyy jälleen vilahduksia tulevaisuudesta kaikkine outouksineen. Isot mato-oliot muistuttavat ulkoisesti jonkin verran Herbertin Dyynin hiekkamatoja (kansikuvien perusteella). Kaiken kaikkiaan piirrosjälki tavoittaa jälleen hyvin tarinan tunnelman, joka on monella tapaa erilainen kuin ykkösosassa, koska aikakausi vaihtuu. Volume 3 ilmestyy elokuun lopulla ja sen kansikuvasta ja tietenkin Volume 2:n tarinan lopusta voi päätellä, että mennään taas johonkin ihan muuhun.

Paper Girls, Volume 2 päättyy jälleen kutkuttavaan cliffhangeriin, joten jatko on hankittava. En aluksi lämmennyt Vaughanin uudelle sarjakuvalle, mutta kyllä se nyt jo pinnan alle pyrkii kovastikin, joten mielenkiinnolla seuraan. Tämä osa menee minulla myös Hugo-nimettävien listalle.

Valérian ja Laureline -sarjakuva, albumit 19-25

Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin Valérian ja Laureline -sarjakuvien viimeinen osio kattaa albumit 19-22 (suomalaisten julkaistujen järjestysnumerointi) ja sekä kolme erillistä jatkumoon varsinaisesti kuulumatonta Valérianin ja Laurelinen tarinoista koostuvaa albumia. Ensimmäinen katsaus (albumit 1-5), toinen katsaus (albumit 6-12) ja kolmas katsaus (albumit 12-18) löytyvät näiden linkkien takaa. Kuten jo edellisessä sanoin, olen joutunut toteamaan, ettei Valérianin ja Laurelinen aika-avaruusseikkailut ole suosikkisarjakuvaani, mutta koko satsista löytyy kyllä ehdottomia helmiä ja erinomaista tarinankerrontaakin.

Ajoittain sarjakuva on tuntunut olevan edellä aikaansa, mutta missään vaiheessa kumpikaan päähahmoista ei oikeastaan ole samalla lailla sitouttanut itseensä, kuten esim. Alana ja Marko Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Sagassa (arvostelut volume 1-5). Vuosikymmenet on erit, tekijät ovat eri mantereilta ja tarinoiden lähtökohta on erilainen, joten ehkä ei pitäisi vertailla. Mutta jollain tavallahan sitä pitää itselleen perustella miksi jokin on suosikki ja jokin ei. Pidän Staplesin piirrosjäljestäkin enemmän kuin Mézièresin, vaikka Mézières varmaankin hallitsee tekniikat erinomaisesti. En vain osaa sen kummemmin niitä arvioida. Albumit muodostavat tarinallisen kokonaisuuden, vaikka sisältää irrallisia seikkailujakin siellä täällä kadonneen Maan etsinnän lomassa.

Epävarmoina aikoina (2001) on siis 19. Valérian ja Laureline -albumi ja ensimmäinen suomennetuista, joka on 2000-luvulla julkaistu. Se linkittyy tarinallisesti moneen aiempaan albumiin ja siinä pureudutaan Galaxityyn, Maan vuoden 1986 katastrofin peruuntumisen ja tulevaisuuden katoamisen aiheuttamiin kysymyksiin. Galaktinen bisnestoiminta on mukana useissa tarinoissa ja sen armoton ahneus, sanoisinko paholaismaisuus, on mukana erityisesti tässä. Epävarmoina aikoina on onnistunut kokonaisuus, ehkäpä juuri siksi, että se ei harhaile ihan uudessa, vaan tarttuu kiinni jo olevaan tarinaan ja täydentää sitä. Satiirinen kerronta liikemaailmasta on aina plussaa.

Suuren tyhjyyden reunalla (2004) sisältää myös kaupantekoa, tosin kirpputoritasolla sivistyksen äärilaitamilla, jonne on työnnetty epämiellyttävät asiat. Valérian ja Laureline ovat päätyneet paikalle saadakseen tietoa kadonneesta Maasta. Mukana on haisevia limbozeja, antimateriasta tulevia varastetun tavaran kauppiaita ja komentaja Singh’a Rough’a, joka järjestelee omaa tutkimusretkeä, josta suuren tyhjyyden, vasta syntymässä olevan maailmankaikkeuden, wolochit eivät pidä. Mitä nämä wolochit sitten ovat jää auki, sillä tarina jatkuu kahdessa seuraavassa albumissa. Mielenkiinto on herätetty ja tämä ”trilogian” ensimmäinen osa on hienoisesta ontumisestaan huolimatta keskitasoa parempi.

Kivien järjestyksessä (2007) on erinomaista yhteenvetoa tähän mennessä tapahtuneesta ja tarina etenee kohti loppupistettä. Wolochien luonne ja merkitys paljastuu ja Valérianin ja Laurelinen päämäärän ratkaisun avaimet esitetään. Vaikka langanpäitä sidotaan yhteen, minulla on tunne rönsyistä, joiden ei ole tarkoituskaan kuulua siistiin kerään. Joka tapauksessa tarina on viimeistä albumia vailla…

Aika-avaaja (2010) päättää Valérianin ja Laurelinen aika-avaruusseikkailut. Tarinan päätös kokoaa yhteen eri oliot, hahmot ja elämänmuodot vastustamaan maailmankaikkeutta tuhoavia wolocheja. Loppu on hieman yllättävä, mutta jotenkin niin osuva. Ei tämä sarja juonellisesti mitenkään täysin yhtenäinen ole, mutta viimeisien albumien kautta saa tyydyttävän lopun. Ehdottomasti lukemisen arvoinen sarjakuvasarja ja ehdottomasti kannattaa lukea oikeassa järjestyksessä, jotta kokonaisuus hahmottuu.

Surullinen planeetta (2013) kokoaa aikaisemmin albumeissa julkaisemattomia tarinoita kahta lukuunottamatta (julkaistu Ilta-Sanomissa 1986) sekä yhden aiemmin suomentamattoman tarinan, Surullisen planeetan. Suluissa alkuperäiset ranskankieliset ilmestymisvuodet.

• Suuri keräilijä (1969)
• Ystävyyden fflumgluff (1970)
• Tsirillitis-asteroidi (1969)
• Uxgloan kloonit (1969)
• Surullinen planeetta (1969)
• Tekniikan riemuvoitto (1970)
• Merkillisiä näytteitä (1970)

Suuressa keräilijässä Valérian ajautuu magneettiseen ansaan ja asteroidille, jossa on suuren keräilijän olentokokoelma. Siihen Valériankin on joutumassa, mutta saa mahdollisuuden paeta arcturuslaisen avulla. Tarina on julkaistu myös Pahat unet -albumissa #1. Ystävyyden fflumgluffissa Valérian pelastaa ystävänsä Slanen epämiellyttävältä kohtalolta. Tsirillitis-asteroidi ei pidä avaruusseikkailijamme läsnäolosta ja puolustautuu, myös avuksi tullutta Laurelinea vastaan. Uxgloan klooneissa Valérian laskeutuu kyseiselle planeetalle, joutuu keskelle taistelua ja menettää aluksensa. Sitten onkin mielikuvituksen juhlaa, miten päästä takaisin Maahan.

Surullisessa planeetassa Valérian joutuu ydinsodan tuhoaman planeetan jäänteille telepaattien seuraan. Tekniikan riemuvoitossa Valérianin tehtävänä on asentaa Lanning-planeetalle automaattinen kommunikaatiokeskus, tekniikan suuri saavutus, joka ei kuitenkaan juurikaan tee vaikutusta sattuneesta syystä paikallisiin asukkaisiin. Merkillisiä näytteitä löytyy myös Pahat unet -albumista ja siinä Valérian ja Laureline tutkivat outoa planeettaa, jossa on avaruusaikavyöhykkeitä ja niiden vääristymiä. Tarinakokoelma on nopealukuinen, varsinkin kun siinä on jo tuttuja tarinoita. Ihan kivojahan tällaiset lyhyet ”novellimaiset” pyrähdykset ovat, mutta enemmän pontta löytyy pidemmistä koko albumin kestävistä ja useissa osissa julkaistuista kokonaisuuksista.

Muistoja tulevaisuuksista (2014) sisältää useita eri kohtauksia Valérianin ja Laurelinen seikkailujen varrelta, aina lähtien millainen elämä Laurelinella oli ennen kohtaamistaan Valérianin kanssa. Näkökulmahahmoja on useita, mm. shinguz-vakoojat ja tarinat ovat jälleen lyhyitä pyrähdyksiä, ja myös ihan hauskoja. Ei kuitenkaan mikään huippu albumien joukossa tai edes must.

Taivaan asukkaat: Valérianin ja Laurelinen avaruuden atlas (1992) on ensyklopediatyyppinen kooste sarjan maailman olennoista. Siitä löytyy lyhyesti tietoa kuvien kera esim. Suunnistaja-tsungista, josta on ollut paljon hyötyä pelastautumisten yhteydessä sekä Bluxtin yrmyttävästä transmutaattorista, elävästä raha-automaatista, jota on tullut useammin kuin kerran säälittyä tarinoiden yhteydessä. Tässä kirjassa kerrotaankin, että transmutaattoreilla on suojeluyhdistys, joka vastustaa otuksen kohtuullistakin käyttöä. Että silleen. Lajeja on jaettu erilaisten ominaisuuksien mukaan hyötylajeiksi, haitallisiksi, laumaeläimiin ja kotieläimiin. Mukana on humanoideja, jumalia ja superääliöitä. Varsin kiva lisäpaketti, joka valaisee olentojen taustaa ja ominaisuuksia ihan mielenkiintoisella, joskaan ei kovinkaan kattavalla tavalla.

Valérianin ja Laurelinen koko tuotanto on nyt tullut käytyä suomennettuna läpi ja kyllähän se kannatti, siitäkin huolimatta, vaikka välissä oli heikompiakin tarinan osia. Vähän jo aiemmin uumoilin tulevasta elokuvasta, Valerian and the City of a Thousand Planets, jonka Luc Besson on käsikirjoittanut, tuottanut ja ohjannut ja jonka pitäisi ilmestyä valkokankaalle heinäkuussa 2017, etten odota siltä paljoakaan. Lähinnä arveluttavat kaksi pääosanäyttelijää, Dane DeHaan ja Cara Delevingne, mutta katsotaan minkälaista materiaalia tässä vuoden mittaan paljastetaan, jotta voi oikeasti sanoa kiinnostaako vai ei.

Valérian ja Laureline -sarjakuva, albumit 12-18

Vuorossa kolmas katsaus Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin Valérian ja Laureline -sarjakuvaan. Ensimmäisessä kävin läpi albumit 1-5 ja toisessa 6-11. Tässä tarkastelun alla albumit 12-18.

Inverlochin aaveet (1990) ja Hypsiksen salamat (1990) muodostavat tarinakokonaisuuden, jossa Valérianin ja Laurelinen kanssa asioita selvittelevät lordi ja lady Seal.

Lordi Seal saa tietää, että ydinasevaltioissa tapahtuu outoja niille, joilla on valta painaa punaista nappia. Mukaan tarinaan palaavat kaupanteon kyseenalaiset mestarit shinguzit, jotka puolestaan saavat tiedon, että Maan tulevaisuutta uhkaa Hypsis. Porukat kerääntyvät Skotlantiin Inverlochin linnaan, saaden seuraansa vielä Albertin ja Galaxityn päällikön ja tehtävä on muuttaa ihmiskunnan historiaa uhkaava tekijä. Intensiivinen tarina, vaikka pomppiikin paikasta ja tapahtumista toisiin.

Jaksoittaisuudessa on kuitenkin elokuvamaista dramaturgiaa, minkä huomaaminen vaati toisen lukukerran. Jälleen kaksi hyvää albumia.

Rajoilla (1989) alkaa avaruudelliselta risteilyltä, jossa jo ennestään tuttu Maan asukas kaappaa risteilyaluksen ja suuntaa kohti Maata ajatuksena muuttaa historiaa ja palauttaa Maa. Laurelinen ja Valérian tie käy venäläisen ydinonnettomuuspaikan ja Suomen saamelaisen avustuksella Tunisiaan, jossa he löytävät ydinaseen. Nämä kaksi tarinaa linkittyvät yhteen. Vaikka Rajoilla onkin jatkumoa kokonaisuudessa, niin se ei ole niin vetävä kuin kaksi edellistä albumia. 

Elävät aseet (1991) -albumissa, joka on sarjassaan viidestoista, avaruuden kulkureiksi ajautuneiden Valérianin ja Laurelinen alus kaipaa kipeästi huoltoa. Rahoittaakseen korjaukset, he ottavat vastaan toimeksiannon kuljettaa lähetys Orferin tähtikuvioon, planeetalle, jossa paikallisilla on taka-ajatuksia. Tarina sisältää mielenkiintoisia muodonmuutostaiteilijoita ja räyhäri, mutta siltikään esittävään taiteeseen liittyvä tarina ei jaksa innostaa.

Vallan piirit (1994): Valérianin ja Laurelinen avaruusalus kaipaa jälleen huoltoa ja rahapulassa oleva kaksikko ottaa vastaan tehtävän Rubaniksen poliisipäälliköltä, Tlocilta. Tehtävä on selvittää kenen hallussa on viides piiri, jolla on valta kaikkien piirien ylitse ja miksi ylipappien, korkeimpien hallintojohtajien ja liike-elämän aristokraattien piiristä numero neljä ei tule enää määräyksiä. Huvittavien yksityiskohtien, kuten pörssiromahduksen aiheuttaman tavanomaisen kollektiivisen itsemurha-aallon ja kaupankäynnin siivittämänä tarina etenee kohtalaisen kiinnostavasti. Silti pieni laskusuunta jatkuu tasossa.

Ultralumin panttivangeissa (1997) Valérianilla ja Laurelinella on vihdoin rahaa käytössä ja he lomailevat rikkaiden ajanviettopaikassa. Kuinka ollakaan ultralum-polttoaineen tuotantoalueiden suuromistaja-kalifin perillinen kidnapataan ja Laureline mukana, jolloin Valérianin tehtäväksi jää pelastushommat. Omantunnon kolkuttama Jal ja hänen uhrinsa Kistna palaavat tarinaan hieman erilaisissa merkeissä tällä kertaa. Laurelinen turhamaisuus ja mielipidejankutus on jokseenkin ärsyttävää tässä tarinassa, mutta jospa sitä pitäisi ymmärtää kohtalaisen harvinaisena ilmiönä seikkailujen keskellä.

Tähtitarhojen orpo (1998) on 18. albumi, jossa Ultralumin panttivankien tarina jatkuu. Isoa lunnaspottia himoitsevan Kalman kvartetin jahtaamat Valérian ja Laureline pakoilevat pitkin kalifikunnan asteroideja kalifin perillisen kanssa, etsien tälle suojapaikkaa. Albumi on kokonaisuutena hauskempi kuin tarinan alkuosa. Laurelinen pääsee kokeilemaan näyttelijän osaa ja Valérianin kohdalle osuu vaihteeksi hienoinen mustasukkaisuuden kipinä. Tässä vaiheessa jo olen varma, ettei tämä ole lainkaan minun suosikkisarjakuvieni joukossa ja epäilen suuresti, että heikoilla näytteilijöillä varustettu tuleva elokuva ei onnistu tilannetta muuksi muuttamaan.

Valérian ja Laureline -sarjakuva, albumit 6-11

Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin Valérian ja Laureline -sarjakuvan käsittely jatkuu pienen tauon jälkeen. Joulun aikaan kävin läpi viisi ensimmäistä ja tässä kuusi seuraavaa.

Kuudes albumi eli Isännän linnut (1987) vie Valérianin ja Laurelinen planeetalle, jota hallitsee mysteerinen isäntä ja hänen mielenviejälintunsa. Tarinan rakenne on jälleen tavanomainen; törmätään ongelmaan, johon etsitään ratkaisua. Välillä tulee köniin kunnolla, välillä vähän vähemmän. Tällä kertaa tarinan loppu on hyytävä, ja jättää odottamaan jatkoa.

Seitsemännessä albumissa, Varjojen lähettiläs (1985) kaikki avaruuden rodut kohtaavat isolla avaruusasemalla, Keskuspisteessä, ratkoen universaaleja ongelmia. On Maan vuoro ottaa neuvoston johto haltuunsa, mutta uusi tiukkaa järjestystä kaaoksen keskelle halajava suurlähettiläs kaapataan ennen kuin hän ehtii paikalle. Hänen mukanaan Valérian. Niinpä Laureline joutuu rankkaan etsintätyöhön. Heti tarinan alussa kerrotaan Keskuspisteen historiaa.
Tällaiset infot ovat sarjassa kiinnostavia ja ne syventävät maailmaa. Albumissa ehdottomia plussahahmoja ovat yrmyt, valuutan tekoon käytettävät otukset.
Pisti ihan säälittämään!

Väärennetty maailma -albumissa (1988) monistettu Valérian huomaa virheitä ajassa ja Laureline ja historioitsija Jadna jäljittävät hänen havaintojensa avulla, kuka näitä väärennettyjä maailmoja luo ja miksi. Mielenkiintoinen tarina, joka ensin hieman säikäyttää, ennen kuin huomaa jujun. Tarinassa on viittaus aiempiin Liikkuvien vetten kaupunki -albumin tapahtumiin.

Yhdeksännen tarinan, Päiväntasauksen sankarit (1985) juonessa Valérian kilpailee Maan edustajana Simlanin planeetalla kolmen muun maailman ehdokkaan kanssa voitosta kilpailussa, jossa palkintona on uuden steriilin planeetan sukupolven isäksi tuleminen. Perinteisten sankaritarinoiden aineksiin on ujutettu huumoria ja tässä albumissa Valérian sai annoksen aitoutta hahmoonsa ja herätti myös ristiriitaisia tuntemuksia. Hyvin kehitelty tarina.

Pariisista Kassioipeiaan (1988) ollaan vuodessa 1980 ja Ranskassa, jossa tapahtuu Galaxityssä levottomuutta aiheuttava outo ilmiö. Niitä on tapahtunut muuallakin. Laureline ryhtyy jäljittämään ilmiöiden alkuperää Kassiopeian tähdistössä. Valérian törmää agenttiapurinsa kanssa kahteen ylikansalliseen yhtiöön Bellson & Gambleriin ja W.A.A.M.iin, joilla tuntuu olevan jotain tekemistä outojen tapahtumien kanssa. Pahaenteinen tarina.

Yhdestoista albumi, eli Brooklynista Kosmokseen (1989), on jäänyt minulta välistä, kun sitä ei suosiolla kirjastosta löytynyt. Vaan toivon mukaan kohta löytyy, sillä siitä on tulossa uusintapainos ensi kuussa. Luen sen sitten kun on saatavilla, sillä se sisältää loppuosan Pariisista Kassiopeiaan -albumissa alkavalle mysteerille. Ja sehän on pakko saada tietää mistä on kyse. Päivitän tähän loppuun ajatukseni albumista myöhemmin. Sen sijaan jatkoa Isännän lintujen lopun vihjeelle ei näissä albumeissa tullut.

Edit 10.5.2016: Luin vihdoin Brooklynista Kosmokseen albumin ja se oli jokseenkin pettymys jatko-osana Pariisista Kassiopeialle. Valérian kokee oudon ilmiön, päätyy Brooklyniin juutalaisyhteisöön, jossa tapahtuu maagisia asioita ja samalla Laureline puuhii toimintasankarina. Ei kovinkaan selkeää, eikä kiinnostavaakaan. Kaikenlisäksi tekstin englanninkieliset lauseet, vaikkakin kuvasivat amerikkalaisuutta toimivasti, päätyivät kuitenkin myös ärsyttämään.

Valérian ja Laureline -sarjakuva, albumit 1-5

Valérian ja Laureline -sarjakuva tuli minulle vastaan niinkin myöhään kuin tänä vuonna, kun kuulin sen perusteella tehtävästä elokuvasta (Kirjasta elokuvaksi – tulevaa tuotantoa 5), joka on merkitty tällä hetkellä IMDb:een nimellä Valérian and the City of a Thousand Planets. Tutustuin sarjakuvaan elokuun lukumaratonissa kun luin kaikki suomennetut albumit yhtä lukuunottamatta. Kyseessähän on siis ranskalaisten Pierre Christinin käsikirjoittama ja Jean-Claude Mézièresin piirtämä avaruusseikkailusarja, joka sai ensiesiintymisensä vuonna 1967. Suomeen sarjakuva kantautui 1973, mutta ensimmäinen albumi ilmestyi vasta 1991.

Sarjakuvan päähenkilöt ovat aika-avaruusagentit Valérian ja Laureline, jotka ovat lähtöisin tuhon jälkeen jälleenrakennetun Maan Glaxityn kaupungista vuonna 2720 ja tittelimäärittelynsä mukaisesti pystyvät liikkumaan niin avaruus- kuin aikaulottuvuudessa ratkoen ja selvittäen erinäisiä ongelmia. Sarjassa käsitellään enemmän tai vähemmän vakavia aiheita ja teemoja, ja huumoriakin löytyy sopivassa määrin.

Tässä käyn läpi viisi aikajärjestyksessä ensimmäistä albumia.

Pahat unet -albumi (1991) koostuu kolmesta tarinasta: Pahat unet, Suuri keräilijä ja Merkillisiä näytteitä. Ensimmäisessä tarinassa ihmiset käyttävät aikaansa Unipalvelun hallitsemien unien uneksimiseen. Valérian lähtee selvittämään 1000-luvulle kuka sabotoi unia ja kohtaa maalaistytön Laurelinen, joka pelastaa hänen henkensä. Laureline ei olekaan ihan kuka tahansa tavis ja Valérian päätyy ottamaan hänet mukaansa 2700-luvulle. Suuressa keräilijässä Valérian joutuu magneettiseen ansaan ja joutuu vastakkain eri avaruusolentoja kokoelmiinsa keräilevän olennon kanssa.  

Merkillisiä näytteitä -tarinassa kumppanukset tutkivat outoa planeettaa, jolla on useita avaruusaikavyöhykkeitä, joiden vääristymät asettaa seikkailijat vaaraan. Minulla meni hetki aikaa sopeutua piirrosjälkeen, eikä Valérianin hahmokaan innostanut, mutta tarinoissa oli nostetta, varsinkin viimeinen on hauska mm. Laurelinen ottaessa uuden ikävaiheen.


Liikkuvien vetten kaupungissa (1993) Pahoissa unissa esiintynyt rikollinen Xombul palaa kuvioon ja häntä jahdataan vuoden 1986 New Yorkiin, aikana jolloin maapallo ovat romahtamassa. Kolmannessa albumissa Tuhannen planeetan valtakunnassa (1994) Valérian ja Laureline joutuvat kiipeliin Syrten kaupungissa ajannäyttäjän vuoksi. Heille paljastuu uskonnollisten temppelien uumenista kaupungin johtajien synkkä salaisuus. Välillä tunsin olevani hieman hukassa tarinan kanssa Liikkuvien vetten kaupungissa, eikä kumpikaan näistä albumeista aiheuttanut kovinkaan suurta innostusta.

Auringoton planeetta on uusinta painos (1995) Karannut planeetta -albumista (1975). Tarina sijoittuu tutkitun maailmankaikkeuden rajapyykille, radaltaan suistuneelle planeetalle sodan keskelle. Parivaljakon tehtäviin kuuluu yrittää pelastaa planeetta törmäämiseltä ja lopettaa eri sukupuolten välinen sotatila. Paluu Alflololille (1976) -albumissa teollisuuskolonia Teknorog joutuu kaaokseen, kun sen kauan sitten planeetalta poistuneet alkuperäisasukkaat palaavat takaisin vaatimaan Alflololin nimellä aiemmin tunnettua kotiplaneettaansa takaisin itselleen. Valérianille ja Laurelinelle jää visainen tehtävä saattaa nykyiset ja entiset asukkaat sopuisaan yhteiseloon.

Auringoton planeetta oli kiinnostavampi kuin aiemmat osat, mutta vasta Paluu Alflololille sai minut oikeastaan näkemään tarinoissa aikakautensa ylittävän edistyksellisen idean. Laurelinen hahmo alkoi kiinnostaa entistä enemmän.

Olen joutunut käymään albumeja uudelleen läpi, sillä useita kuukausia sitten kertaalleen putkeen luetut tarinat tuppaavat sekottumaan keskenään yhdeksi sekamelskaksi. Alku ehkä oli hieman tahmeaa Valérianin ja Laurelinen parissa, mutta jatkoin seuraaviin albumeihin innoissani. Niistä myöhemmin erikseen.

Penelope Farmer: Emma in Winter

Emma in Winter (1966) on toinen lukemani Penelope Farmerin kirja. Viime elokuussa luin Jo Waltonin My Real Children -kirjassa (arvostelu) mainitseman aikamatkustustarinan Charlotte Sometimesin (arvostelu) ja sen innoittaman päätin hankkia myös aiemmin julkaistun Emma in Winterin, joka kertoo Charlotten pikkusiskon Emman tarinan vuotta Charlotten tarinaa myöhemmmin. Aikahyppäys siis näiden kirjojen järjestyksessäkin.

Charlotte lähtee sisäoppilaitokseen ja hänen pikkusiskonsa Emma jää kotiin ja paikalliseen kouluun. Emma on ikävissään katkera Charlottelle, eikä hänen käytöksensä tunnu olevan mieleen holhoajallekaan. Samanaikaisesti koulukaverinsa Bobby Fumpkinsin kanssa Emma alkaa nähdä öisin unia lentämisestä ja ajassa kulkemisesta. Aluksi ajatus yhteisestä unesta Bobby kanssa ei innosta, sillä Bobby on tukevahko poika, jota kaikki pilkkaavat, myös Emma itse. Yhteiset unet ja niiden merkityksen selvittäminen ja pahuuden kohtaaminen sekä päivisin yhteistyö johtajatyttönä ja johtajapoikana muuttavat Emmaa ja hänen suhtautumista ikätovereihinsa. 

Emma in Winter on pienimuotoisempi tarina kuin Charlotte Sometimes. Siinä on samanlaista herkkyyttä kuin Charlottessakin, mutta jotain puuttuu. Tarina ei ole riittävän ehyt ja sen sanoma jää ohueksi ja merkityksettömäksi. Emman tarina on tyyliltään hieman enemmän lapsille suunnattu ja siitä puuttuu ne realistisen tummat sävyt mitkä Charlottessa ovat. Tarinassa annetaan aikamatkaamisesta mielenkiintoinen kierrejousimainen selitys, mikä on kohtalaisen ymmärrettävä.

Päinvastoin kuin toisessa 60-luvulla julkaistussa nuortenkirjassa, Madeleine L’Englen Hyppy ajassa (arvostelu), kirjailija ottaa tällä kertaa toisenlaisen näkemyksen uskonnolliseen kysymykseen, vaikkakaan se ei ole pääasia, eikä edes lopputuleman kannalta olennainen. Minä pidin aikamatkustuksen geologisiin aikakausiin liittyvistä kohdista ja havainnoista.

Emma in Winter on talvikauteen sijoittuvaa seikkailua ja kasvutarinaa, joka olisi voinut olla parempikin teos. Mutta toisaalta se on ihan mukava pikku välipala, joka linkittyy mielestäni parempaan sisarteokseen. Liitän kirjan 2015 aakkoshaasteen F-kirjaksi sekä I spy Challengen kohtaan 5. eli First Name (Emma).

Aakkoshaasteen F-kirja

Penelope Farmer: Charlotte Sometimes

Jo Walton on siitä vekkuli kirjailija, että hän aktiivisesti mainostaa ja suosittelee muiden kirjoja, jopa omissa kirjoissaan. Among Others (arvostelu) on lukusuosituksia bongaavan aarreaitta ja My Real Childrenistäkin (arvostelu) minulle jäi käsiini yksi teos, jota en voinut ohittaa: Penelope Farmerin Charlotte Sometimes. Ja miksi tämä vuonna 1969 julkaistu nuortenkirja pysäytti? Vastaus: 1) The Cure. Olin 80-luvulla bandin suuri fani, mutta enpähän tiennyt/kiinnittänyt huomiota, että arvion lopussa videona nähtävä Charlotte Sometimes perustui kirjaan. Nyt, reilu 30 vuotta biisin jälkeen ja 45 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen olen jälleen tietomurusta viisaampi. 2) Kirjan nimi on fantastinen!

13-vuotias Charlotte Makepeace saapuu sisäoppilaitokseen ja jakaa makuuhuoneen useamman tytön kanssa. Seuraavana aamuna herätessään, hän huomaa olevansa samassa paikassa, mutta eri ajassa. Hän on siirtynyt nukkuessaan ajassa taaksepäin yli 40 vuotta, ensimmäisen maailman sodan loppuvaiheisiin vuoteen 1918, jossa hänet tunnetaan nimellä Clare ja jossa hänellä on pikkusisko nimeltä Emily, oman ajan Emman sijaan. Oikea Clare on ottanut hänen paikkansa tulevaisuudessa. Jonkin aikaa tytöt vaihtavat elämää keskenään joka toinen päivä ja asiat alkavat hieman sekoittua. Kunnes Clare ja Emily päätetään siirtää läheiseen kartanoon asumaan ja päiväoppilaiksi. Vahingossa muuttopäivänä Claren kengissä onkin Charlotte ja jouduttuaan pois sisäoppilaitoksesta ja siellä olevasta sängystään, Charlotte jää jumiin menneisyyteen.

"By bedtime all the faces, the voices had blurred for Charlotte to one face, one voice... The light seemed too bright for them, glaring on white walls, white sheets and bedcovers."

Charlotte Sometimes on aikamatkustuskertomus. Se on nuorille suunnattu, mutta aikuislukijakaan tuskin turhautuu, sillä kirjassa on tummia piirteitä, kypsyyttä ja aikuista mieltäkin askarruttavaa pohdintaa. Kirjailija on tosissaan onnistunut erottamaan aikuisen maailman ja nuoren maailman ajatustyylit, mikä tulee erityisesti esille ClareCharlotten asuessa kartanossa, jonka omistajien poika Arthur on kuollut sodassa. Liekö johtuu omasta puolivuosisataisesta elämänkokemuksesta, mutta hetkelliset kuvaukset ja välähdykset nuoren ja aikuisen kanssakäymisestä, niiden herättämistä ajatuksista tuntuu osuvan muistikuvien kautta nappiinsa. Pidän siitä, että Charlotte itsekin välillä epäilee omaa identiteettiään, hänen tilanteessaan olisi ihme, jos ei epäilisi, varsinkin kun hänen ympärillään kukaan ei juurikaan tunnu huomaavan hänessä eroa väärässä ajassa.

Charlotte Sometimesin kohdalla pysähdyin (jälleen) pohtimaan, mitä lapsi tai nuori tästä kirjasta saa irti. Olisiko kirja vaikutukseltaan niin onnistunut, jos olisin lukenut sen nuorena? Lukukokemus olisi ainakin erilainen. Hieman kirjasta tulee mieleen Octavia E. Butlerin Kindred (arvostelu), jossa myös päähenkilö joutuu menneisyyteen. Molemmissa tarinoissa todellisen maailman historia vaikuttaa voimakkaasti tapahtumiin, Butlerilla toki on mukana myös rotukysymykset.

Kirja jättää mieleen haikean ja surullisen tuntemuksen menneestä ja menetetystä, mutta elämä jatkuu. Farmer on kirjoittanut ennen Charlotte Sometimesia kaksi muutakin kirjaa, jossa Makepeacen sisarukset seikkailevat, ja ainakin toisen niistä, Emma in Winterin (jälleen ihana kirjan nimi) haluaisin lukea. Sitä ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan saatavilla ekirjana, vaikka Charlotte Sometimes onkin. Eikä kirjaa löydy Kirjastot.fi haustakaan, saati Lapin kirjastoista. Harmi.