Tim Powers: Paheiden palatsi

Tim Powersin Paheiden palatsi on ensimmäinen kirjailijalta suomennettu teos. Luin Anubiksen porttien käännökset aiemmin ja niiden arvostelu löytyy täältä.

Paheiden palatsin tarina sijoittuu postapokalyptiseen aikaan Amerikan länsirannikolle. Yhteiskuntajärjestys on mennyttä ja eläminen ei tunnu kovinkaan turvalliselta. Jotkut ovat sortuneet Veri-nimisen huumeen käyttöön ja yksinäisiä ja syrjäytyneitä nuoria houkutellaan jäseniksi uskonnolliseen kulttiin, jota johtaa Norton Närhenpuska. Päähenkilö on Greg Rivas, joka itsekin joutui nuorena kultin aivopesun kohteeksi, mutta löysi keinon päästä eroon lohkosta. Rivas toimi sen jälkeen palkkiolunastajana ja nouti kaapattuja nuoria pois Närhenpuskan seuraajien, närhien, käsistä. Lopetettuaan homman hän ryhtyi muusikoksi ja saavutti ammatissa mainetta. Häntä pyydetään vuosien jälkeen tekemään vielä yksi lunastuskeikka pelastaakseen nuoruuden ihastuksensa. Koskaan aiemmin Rivas ei ole joutunut tunkeutumaan Närhenpuskan vallan keskukseen Paheiden palatsiin saakka saadakseen käännytettyjä pelastetuksi, mutta tällä kertaa matka vie moninaisten tapahtumien jälkeen keskuspaikkaan saakka, eikä Rivas suinkaan ole immuuni houkutuksille.

Paheiden palatsi on maailmaltaan mielenkiintoinen ja sijoittuu tunnelmaltaan samaan 80-luvun alun ilmapiiriin kuin Mad Max -elokuvatkin. Harmaan, jokseenkin epätoivoisen tulevaisuuden maailman keskellä on ripaus valoa. Tarinan hahmot ovat kaikkea muuta kuin täydellisiä, heissä on realistisuuden tuntu. Anubiksen portteihin verrattuna tarinan juoni kuitenkin hieman pomppii, eikä kirja tunnu lyhyydestään huolimatta kovinkaan tiiviiltä. Yliluonnollinen aspekti tuo onneksi positiivista lisää tarinaan, eikä tuhoa sen rakennetta. Paheiden palatsi ei kiehtonut samalla tavalla kuin Anubiksen portit, mutta oli kuitenkin mielenkiintoista luettavaa. Ehkäpä kirjasta olisi saanut enemmän irti, jos sen olisi lukenut kokonaan alkuperäisellä kielellä.

Tim Powers: Anubiksen portit I ja II

Tim Powersin The Anubis Gates ilmestyi jo 27 vuotta sitten ja kahteen osaan jaetut suomennokset, Anubiksen portit I ja II, vuonna 1992/93. Niinpä olen hieman jälkijunassa tutustumassa näihin teoksiin, mutta parempi myöhään.. jne. Ja tutustumisen arvoinen tarina Anubiksen portit olikin, vaikka hieman sai nähdä vaivaa, että sai kirjat käsiinsä.

"Mua viedään hämärästi, kauhean kauas" -Percy Bysshe Shelley

Shelleyn lainaus on enemmän kuin osuva. Anubiksen portit on aikamatkailukirja, ja hyvin värikäs, monisäikeinen sellainen, joka vie lukijan välillä hämärän rajamaille. Tarina käynnistyy kun amerikkalaiselle kirjallisuuden tutkijalle Brendan Doylelle tarjotaan mahdollisuutta osallistua asiantuntijana Englannissa rikkaiden aikamatkalle vuoteen 1810 kuuntelemaan runoilija Coleridgen luentoa. Samalla Doylelle avautuu tilaisuus päästä selvittämään tutkimuskohteenaan olevan vähemmän tunnetun runoilijan William Ashblessin kohtaloa. Aikamatkailu tapahtuu ajassa olevien aukkojen, porttien kautta, jotka ovat tiheimmillään 1800-luvun alussa harventuen siitä ajallisesti kumpaankiin suuntaan. Mitä eriskummallisin seikkailu alkaa, kun Doyle ei pääsekään takaisin omaan aikaansa muiden ryhmäläistensä kanssa. Niinpä Doyle joutuu keskelle Lontoon köyhälistöä ja kerjäläisten valtakuntaa tietämättä tarkalleen mistä on kyse.

Lontoon alamaailma on sekä ihmeellinen että pelottava. Doylelle tulee vastaan mm. Horrabin-klovni, joka tekee karmeita kokeiluja uhreillaan, ihmissusi, joka vaihtaa kroppaa toisensa jälkeen pysyäkseen hengissä ja muinaisegyptiläistä taikuutta ka-kaksoisolioineen ja peukaloisineen päämääränä tuhota Brittiläinen imperiumi.

Powersin kerronta on henkeäsalpaavan tapahtumarikasta. Välillä oli jo pää mennä sekaisin siitä missä mennään. Hahmot eivät ole aina sitä miksi heitä aluksi luulee ja aina eivät hahmot itsekään ole varmoja ketä he ovat ja missä he ovat. Olen aina pitänyt klovneja enemmänkin pelottavina kuin hauskoina hahmoina (liikaa kauhuelokuvia...) ja Powersin klovni on yksi karmaisevimmista. Eipä paljoa naurattaneet pimeässä silmiä hamuavat olennotkaan ja monet muut mielenkiintoiset hahmot, jotka Powersin mielikuvitus on luonut. Vaikka kahdeksi kirjaksi jaettu tarina ei loppujen lopuksi ole kovinkaan pitkä, se sisältää yllättävän määrän eri hahmoja ja juonen käänteitä.

Alussa hieman valittajatyypiltä vaikuttava Doyle hyväksyy muutoksia yllättävän nopeasti, mikä jäi pikkuisen häiritsemään. Varsinkin tarinan loppupuolella, kakkoskirjassa tapahtumia tuli siihen tahtiin, että kaipasin pientä hengähdystaukoa, jota ei tosin suotu. Pidin enemmän tarinan alkuosasta, mutta loppukin oli mitä mainioin. Jokaisen luvun alussa oli lainaus kirjallisuudesta, joka kuvasi hienosti luvun sisältöä. Tekstissä siteerattu How many miles to Babylon (/London town)? -lastenloru jäi erityisesti mieleen: "Jos kuljet kevein, notkein jaloin, pääset sinne kynttilän valoin". Tarkoituksenani on lukea vielä Tim Powersin Paheiden palatsi, joka onkin sitten Anubiksen porttien ohella ainoa suomennettu teos kirjailijalta.