Sergei Lukjanenko Helsingin kirjamessuilla 2015

Pistäydyin Helsingin kirjamessuilla pikaisesti sunnuntaina 25.10., ainoana tarkoituksena käydä kuuntelemassa venäläistä kirjailijaa Sergei Lukjanenkoa, jonka Into Kustannus oli maahan kiikuttanut vierailemaan. Lukjanenko tunnetaan Suomessa Partio-sarjan kirjoistaan eli Yöpartio (arvostelu), Päiväpartio, Hämärän partio ja Viimeinen partio. Sekä vielä ilmestymättömistä Uusi partio ja Kuudes partio. Minä olen lukenut sarjasta vasta ensimmäisen kirjan ja hieman jännitti josko kuulen spoilereita kysymyksissä, mutta sellaista tilannetta ei onneksi vastaan tullut.

Minulla ei ole aavistustakaan kuka tummin aurinkolasein varustautunut jäppinen Sergei Lukjanenkon seurassa oli tulkin lisäksi ensimmäisessä keskustelussa, vaikka tutulta näyttää (kuva yllä – voiko joku valaista asiaa?), eikä hänellä ollut erityistä rooliakaan tilaisuudessa. Esitti vain pari kysymystä, jonka jälkeen siirryttiin yleisökysymyksiin. Lukjanenko puhui pelkästään venäjää ja yleisössä oli joukottain venäjänkielistä porukkaa. Pääsin itse esittämään pari kysymystä (suomeksi), joista ensimmäinen koski kirjailijan koulutustaustaa ja onko hän hyödyntänyt sitä esim. Partio-sarjan hahmojen kohdalla, esim. hyvän ja pahan välisessä suhteessa. Taustana tähän kysymykseen oli mielikuva harmaista hahmoista, mikä syntyi Yöpartiota lukiessa. Tiesin kirjailijan olevan koulutukseltaan (lasten)psykiatri, minkä hän toi myös esille ja sanoi, että tämä ehkä vaikuttaa siihen miten hän maailmaa katsoo, mutta ei varsinaisesti fantasiamaailmaan sijoittuvaan tarinaan. Hänen mielestään jonkin ammatin tai koulutuksen omaavat ihmiset eivät kirjoita työhönsä liittyvistä asioista, vaan jostain ihan muusta. Ehkä ei ihan täysin pidä paikaansa, mutta kirjailijan näin näki.

Toinen kysymykseni koski huumoria, jota vertasin Sapkowskin ja Lemin tyyliin, mikä tuntui miellyttävän kirjailijaa, sillä hän nyökkäili jo kuunnellessaan suomenkielistä kysymystäni. Hän tunnustautuikin molempien kirjailijoiden ihailijaksi. Hän oli aluksi science fiction -kirjailijana kovin vakavanpuoleinen, mutta sitten totesi ystävänsä kehoituksesta lisänneensä huumoria tarinaan. En tiedä menikö jotain hukkaan vastauksista ja kysymyksistä käännösten yhteydessä, välillä kyllä tuntui siltä. Venäjänkielinen henkilö kysyi kirjailijalta myös kuudenteen eli sarjan viimeiseen kirjaan liittyvän kysymyksen spoilaamatta pahemmin. Lukjanenko puhui asiasta, mutta suostuin painamaan mieleen vain seikan, ettei hän vanno, etteikö koskaankirjoittaisi enää Antonin elämään liittyviä tarinoita, mutta hän ei suunnittele sellaista tällä hetkellä. Lukjanenkon kirjoja on käännetty lukuisille kielille ja hän tuntuu olevan erittäin suosittu varsinkin Venäjällä ja Malesiassa. Joku väitti Partion olevan Venäjällä suositumpi kuin Taru sormusten herrasta tai Harry Potter, mutta kirjailija hymähteli väitteeseen ja sanoi, ettei yllä millään Harry Potter -tasolle. Hän totesi tajunneensa yhtäläisyydet Potterversumin ja Partio-maailman välillä luettuaan ensimmäisen Potterin. Yöpartio on julkaistu vuosi Viisasten kiven jälkeen. Lukjanenko on aiemmin julkaissut science fiction tarinoita. Päiväpartio-kirja on kirjoitettu yhteistyössä Vladimir Vasiljevin kanssa, joka on hänen ystävänsä. Kirjailjan mukaan yhteistyökirjoittaminen sujuu vain, jos toinen henkilö on hyvä ystävä, muuten saattaisi mennä käsirysyksi.

Luonnollisestikin pyysin kirjailijalta nimmarin ja sain myös venäjän kielisen tervehdyksen Yöpartiooni.

Toinen haastattelutilaisuus alkoi reilu puolisen tuntia myöhemmin, haastattelijana Partio-kirjojen suomentaja Arto Konttinen (kuva yllä). Varsin asiapitoinen haastattelu sekin, jostain syystä vain pisti välillä hymyilyttämään hienoinen tahaton komiikka kirjailijan ja kääntäjän välillä. Osa kysymyksistä sivusi aiemmin esille tulleita asioita, mutta Lukjanenko puhui myös enemmän kirjoihinsa perustuvista elokuva- ja tv-tuotannoista. Kirjailija taisi mainita, että lähes jokaisen hänen kirjansa filmaamisoikeudet on ostettu, mutta tämä seikka ei kovin paljoa itseäni kiinnostanut. En ole saanut katsottua loppuun edes ensimmäistä Yöpartio-leffaa. Sen sijaan enemmänkin kiinnosti hänen tuleva kirjansa, erilainen zombie-tarina Quasi (eikä sitten ole aavistustakaan miten sana oikeasti kirjoitetaan!). Toivottavasti sekin saadaan joskus suomeksi, kuten puuttuvat Partio-sarjan kirjat. Palaan niiden lukemisen pariin jossain vaiheessa - ekirjoina.

Sergei Lukjanenko: Yöpartio

Olen maininnut useampaan otteeseen lukeneeni Sergei Lukjanenkon Yöpartion vuonna 2008 englanninkielisenä (julkaistu 2006, venäjänkielinen alkuperäisteos Notšnoi Dozor 1998). Muistikuvani mukaan kirja oli ihan ok, mutta ei niin innostava, että olisin jatkanut suoraan sarjan toisen osaan, vaikka se olisi ollut mahdollista. Lukukokemukseeni saattoi vaikuttaa englanninkielinen käännös, sillä joskus jotain jää puuttumaan käännöksessä, varsinkin kun kulttuurinyanssit eivät ole aivan selvillä, tai sitten oma kykyni omaksua englanninkielistä tekstiä oli heikompi tai sitten vain urbaani fantasia vieroksutti enemmän kuin nykyään. Joka tapauksessa Yöpartio oli nyt suomenkielellä luettuna parempi kokemus kuin edellisellä kerralla.

Maailmassa on joukko Muihin kuuluvia ihmisiä, jotka ovat velhoja, vampyyreja, ihmissusia tai jotain muuta erikoisia kykyjä omaavia, jotka pystyvät astumaan meidän maailmastamme syvemmälle hämärän maailmaan. Osa Muista kuuluu joko valon tai pimeän puolelle. Valon valinneet ovat Yöpartion jäseniä ja Pimeän valinneet Päiväpartion jäseniä ja nämä kaksi organisaatiota ovat vastakkain koko ajan koettelevassa rauhan tasapainottelussa. Anton on nuori päiväpartiolainen, joka pistetään kenttäharjoitteluun ja noviisina hän törmää tapaukseen, jossa nuoren naisen, Svetlanan, ylle on loitsittu vahva kirous, joka ei vaikuta ainoastaan naiseen, vaan on uhka laajalle ihmisryhmälle. Antonin kohdalle osuu myös nuori Igor, jolla on vahvoja kykyjä, mutta joka ei ole vielä valinnut puoltaan. Tapahtumat ja ihmiskohtalot kietoutuvat toisiinsa ja Antonin avukseen saama pöllön hahmoon rangaistukseksi loitsittu vahva velhonainen, Olga, osoittautuu tärkeämmäksi tekijäksi kuin Anton oivaltaakaan.

Yöpartio koostuu kolmesta eri osiosta, joissa kaikissa on pääosissa nuori Anton-niminen mies. Ensimmäinen osio tutustuttaa hahmoihin ja antaa alkuasetelman juonelle. Toisessa osassa valaistaan kahden partion välisiä suhteita, raotetaan hieman historiaa ja loppu huipentuu kiemuraisen juonikuvion ja ihmissuhteiden selkiämiseen tiettyyn pisteeseen saakka. Tarina sijoittuu pääosin Moskovan kaupunkimiljööseen, mikä tekee tästä autenttista urbaania fantasiaa. Ympäristön kuvaus on realistista, enemmänkin ehkä ränsistyneiden piirteiden esille tuontia, mikä istuu hyvinkin mielikuvaani Neuvostoliiton jälkeisestä mentaliteetista. Vastakohtaisesti suurin osa hahmoista on koulutettuja ja ammatin omaavia yritteliäitä ihmisiä, ei mitään laitapuolenhahmoja, jotka elävät nykyolosuhteissa sen minkä taitavat. Esille nousee myös perheet. Pidin erityisesti Lukjanenkon tavasta tarkastella elinympäristöä rehellisesti ja kriittisesti, mutta ei kuitenkaan halveksuen.

Päiväpartion ja Yöpartion vertailu, ihmismielen ja motiivien tarkastelu on onnistunutta. Mieleeni tuli väkisinkin J.K. Rowlingin vuosikausia jatkuneet vakuuttelut, että kaikista Luihuisista ei tule kuolonsyöjiä, eikä edes pahoja ihmisiä. He ovat kunnianhimoisia, tavoittelevat herkemmin omaa etua, mikä ei sulje pois seikkaa, että he toimivat myös yhteiskunnan hyväksi. Samaa sanomaa löytyy Lukjanenkolta. Ei ole selkeästi hyviä ja pahoja, vaikka hyvät ja pahat teot etsivätkin kokoajan tasapainoa. Tämä teema jää selkeästi kesken ja sen käsittelylle lienee odotettavissa jatkoa seuraavassa kirjassa.

Hahmojen aitouden rinnalla kirjan juonellinen kulku tökkii, eikä mielestäni kanna kunnolla loppuun saakka. Puoleen väliin saakka kirja on kohtalaisen onnistunut, mutta kakkososion töksähtävyys ja loppuasetelmat tiputtavat minun kohdallani pisteitä. Hyvät teemat ja pääosin onnistuneet hahmot eivät riitä, jos juoni ei etene jouhevasti tai uskottavasti. Jotain jää puuttumaan, ja senpä vuoksi ensimmäisellä lukukerralla en halunnut jatkaa kakkososaan. Englanninkielisessä versiossa osa huumorista tuntuu menneen minulta hieman ohi, mutta näin suomennoksen yhteydessä huomasin, että monin paikoin Lukjanenkon huumori osuu ja uppoaa, samalla tavoin kuin Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjassa tai Stanislaw Lemin Kyperiasissa. Slaavilainen huumorintaju istuu kohdilleen ja käännös tuntuu hyvältä.

Yöpartio oli siis hieman parempi lukukokemus toisella kerralla, mutta vieläkään se ei aivan vakuuta. Tällä kertaa haluan antaa kirjailijalle kuitenkin toisen mahdollisuuden ja aion lukea kakkososan, Päiväpartion kunhan se ilmestyy ensi kuussa. Yöpartiota ei valitettavasti julkaistu ekirjana, joten en ostanut kirjaa itselleni, vaan lainasin lukemani kappaleen ystävältä.