Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

Luin viime lokakuussa Sari Peltoniemen Hirvi-teoksen (arvostelu) ja silloin harmittelin, ettei kirjailijan tuotantoa löydy ekirjana. No, nyt löytyy pari kappaletta ja toinen niistä eli Kuulen kutsun metsänpeittoon (2011) päätyi luettavakseni. Kirjasta on myynnissä myös paperiversio.

Jouni on yläasteelainen poika, joka elää isänsä ja siskonsa kanssa. Jounin kolttasaamelainen äiti on kadonnut Lapin perukoille salamyhkäisesti, eikä Jouni oikeastaan tunne häntä tai ole erityisemmin hänestä kysellytkään isältään. Yhtä-äkkiä äidin perintö tulee kuitenkin ajankohtaiseksi ja Jounin elämä muuttuu pelottavaksi, sillä salaperäisesti ilmestyvä, luiseva, pitkätukkainen ja -kyntinen nainen ryhtyy jahtaamaan häntä. Jouni joutuu turvautumaan opettajaansa Romppaiseen, jolla on varsin kiinnostava tytärkin, mutta ennen kaikkea Jounin on selvitettävä taustaansa selvitäkseen uhkasta ja se vie hänet muiden kaupungissa asuvien saamelaisten pariin.

Kuulen kutsun metsänpeittoon on nuorille suunnattu kirja ja on sitä selkeämmin kuin Hirvi. Kirjan rakenne on suoraviivainen ja juoni kehystyy reippaasti teini-iän ongelmilla. Hahmot ovat kohtalaisen yksioikoisia, jopa aikuiset, eikä kukaan oikeastaan puhutellut minua lukijana, vaikka esimerkiksi Mikon motivaatio bändin perustamiseen onkin hyvä esimerkki nuoren ajatusmaailman ajoittaisesta lennokkuudesta. Kirjassa ovatkin vastakkain kehitysvaiheen epärealistisuus, kuvitelmat ja fantasia, josta tulee tarinassa totta. Peltoniemi on saanut kirjansa pelottavuusasteen toimivalle tasolle hyödyntämällä mytologioita ja kauhutarinoita. Äänitteestä ja rähjäisestä naishahmosta minulle tuli ensimmäisenä mieleen japanilainen Ringu-kauhuleffa, mutta ilmeisesti lähempääkin esikuvia löytyy, varsinkin kirjan loppupuolen tapahtumille.

Koen saamelaisten historiaan liittyvät asiat tärkeiksi puhua avoimesti, mutta tässä kirjassa aihepiiri vieroksutti minua, tuli tunne opetustarinasta ja kannanotosta. Samoin übertiukka kierrätysidea ja ruoka-aate tuntui tukahduttavalta päähahmon kannalta, mitä onneksi lievensi, että hahmolle oli annettu kuitenkin sen suhteen omakin tahto. Saamelaisten yhteisöllisyys, ja yleensäkin teema yhteisöllisyydestä, nousee voimakkaasti esille ja siinä on voimaa. Jouni otetaan porukkaan mukaan heti yhtenä yhteisön jäsenistä. Kuulen kutsun metsänpeittoon on lyhyt kirja ja tapahtumat alkavat keriytyä toiminnalliseen tapahtumapisteeseen vasta melkoisen myöhään. Tarinan lopusta jää hieman loppuunkurotun ja keskeneräisen tuntuinen. Ilmeisesti kirjalla on jo kuitenkin jatkoa.

Hirveen verrattuna Kuulen kutsun metsänpeittoon on pienoinen pettymys ajoittaisista valopilkuista huolimatta, tai sitten olin tällä kertaa selvästi väärää kohderyhmää. Ehkä jonain päivänä luen lisää Peltoniemeä, nyt on kuitenkin halu siirtyä toisiin maisemiin.

Sari Peltoniemi: Hirvi

Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste lähti alunperin liikkeelle marjiksen Kirjamielellä-blogista ja minulle se tuli Nafisanin (Yöpöydän kirjat) kautta. Nafisan antoi minulle haasteessa luettavaksi Sari Peltoniemen vuonna 2001 julkaistun Hirvi-kirjan. En ollut aiemmin tutustunut kirjailijan tuotantoon, joten mielessä oli jännityksen kutkutusta ja samalla uteliaisuutta millainen lukukokemus edessä mahtoi odottaa.

Ursula on hemmoteltu kuninkaan tytär, jonka äiti on kuollut ja isä alituiseen pois kotoa taisteluissa. Hän on tottunut komentelemaan, mutta hallitsemisesta ja asioiden hoitamisesta hän ei tiedä mitään. Kasvettuaan nuoreksi aikuiseksi hän tulee raskaaksi ja joutuu karkotetuksi metsään asumaan omillaan. Alkaa Ursulan kasvutarina erikoisen Hirvi-pojan kanssa metsänväen keskellä. Hänestä tulee ajan myötä parantaja, millä on suuret seuraukset hänen elämäänsä ja jatkumot myös hänen poikansa elämään.

Hirvi on realistista fantasiaa hennolla satumaisella vivahteella. Kirja on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta jälleen kerran on vaikea nähdä mikä tästä tekisi pelkästään juuri nuorille tarkoitetun kirjan, kun tarina sisältää teemoja, jotka puhuttavat iästä riippumatta. Toki kasvutarinat koskettavat usein enemmänkin nuoria, mutta myös aikuisuudessa tapahtuu kasvamista ja varsinkin oivaltamista vielä läpi koko elämän, minkä myös tämä kirjakin osoittaa. Siksi Hirvi on minusta mitä suurimmassa määrin myös aikuisille sopiva kirja.

Tarinaa kerrotaan Lepakko-nimisen naisen kynänjäljen kautta. Välillä ensimmäisessä Prinsessa-osiossa kertomuksen kohde itsekin toimii kertojana upotetuissa teksteissä. Kerronnanrakennetta selkiytetään erilaisilla fonteilla. Tämä tuo eloa ja väriä kerrontaan, mutta vaatii hieman tarkkaavaisuutta kun kertojaääni itse ei esiinny vielä tarinassa mukana. Pääteemaksi nousee erilaisuus ja sen hyväksyminen. Ursula, Hirvi ja Lepakko kokevat kaikki millaista on olla erilaistettu. He kokevat ennakkoluuloja ja jopa vihaa sen mukaan mitkä heidän valintansa tai syntymäominaisuutensa ovat. Lepakko varsinkin vaikeasti fyysisesti vammaisena naisena, mutta silti tunteiltaan normaalina ja hyvin inhimillisenä, heijastaa kokemuksillaan reaalimaailman asenteita pelkistetyimmillään. Ursula, jota pelätään ja hyljitään omiensa keskuudessa, on hyväksytty metsänväen parissa, mutta pitkälti vain poikansa ansiosta, jonka linkki metsän asukkeihin on voimakkaampi kuin kylän väestöön. Myös rohkeus valita erilaisuus tulee esille.

Peltoniemi hyödyntää kalevalaista kerrontaperinnettä Hirvessä. Lukujen alussa olevia Kalevalasta lainattuja runopätkiä on mukava lukea ja yhdistää varsinaiseen tarinaan. Hahmojen lisäksi lyhyessä kirjassa ehtii nousta myös metsä henkiin elävänä ympäristönä, välillä pelottavana, välillä turvallisena. Metsän väki osoittaa sellaista hyväksyvää yhteisöllisyyttä ja päämäärätietoisuutta, mikä ei olisi haitaksi todellisuudessakaan. Peltoniemen kerronta on sujuvaa ja kaikin puolin tarina on lähestymistyyliltään arkista ja realistista ilman fantasian suuria elkeitä ja ihmeitä, eikä kirjasta löytynyt sellaista stereotypiointia ja jäyhyyttäkään mitä usein olen suomalaisissa teoksissa kavahtanut. Pidin tarinasta, mutta silti tunsin, että jotain jäi puuttumaan. Joskus kirjat ovat hiljaisella tavalla erittäin puhuttavia, niin että se hiljaisuus suorastaan kaikuu jälkeenpäin mielessä. Hirvestä kaikua ei jäänyt. Silti olen tyytyväinen luettuani kirjan ja voin suositella sitä eteenpäinkin. Valitettavasti yhtään Peltoniemen teosta ei löytynyt ekirjana, mutta kirjastossa niitä näyttää olevan reippaasti saatavilla paperiversioina, joten tulen todennäköisesti jossain vaiheessa tarttumaan toistekin kirjailijan tuotantoon.

Jeff VanderMeer esitteli blogissaan viime vuonna suomalaisia genrekirjailijoita ja fandomin edustajia, ja Sari Peltoniemikin sai huomiota. Jutun yhteydessä oli myös näyte Hirvi-kirjan alusta englanniksi käännettynä. On mielenkiintoista katsoa millaiselta teksti tuntuu vieraalla kielellä ja olisi mukavaa myös jos kirja saisi laajemman kielialueen levityksen.