Valérian ja Laureline -sarjakuva, albumit 19-25

Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin Valérian ja Laureline -sarjakuvien viimeinen osio kattaa albumit 19-22 (suomalaisten julkaistujen järjestysnumerointi) ja sekä kolme erillistä jatkumoon varsinaisesti kuulumatonta Valérianin ja Laurelinen tarinoista koostuvaa albumia. Ensimmäinen katsaus (albumit 1-5), toinen katsaus (albumit 6-12) ja kolmas katsaus (albumit 12-18) löytyvät näiden linkkien takaa. Kuten jo edellisessä sanoin, olen joutunut toteamaan, ettei Valérianin ja Laurelinen aika-avaruusseikkailut ole suosikkisarjakuvaani, mutta koko satsista löytyy kyllä ehdottomia helmiä ja erinomaista tarinankerrontaakin.

Ajoittain sarjakuva on tuntunut olevan edellä aikaansa, mutta missään vaiheessa kumpikaan päähahmoista ei oikeastaan ole samalla lailla sitouttanut itseensä, kuten esim. Alana ja Marko Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Sagassa (arvostelut volume 1-5). Vuosikymmenet on erit, tekijät ovat eri mantereilta ja tarinoiden lähtökohta on erilainen, joten ehkä ei pitäisi vertailla. Mutta jollain tavallahan sitä pitää itselleen perustella miksi jokin on suosikki ja jokin ei. Pidän Staplesin piirrosjäljestäkin enemmän kuin Mézièresin, vaikka Mézières varmaankin hallitsee tekniikat erinomaisesti. En vain osaa sen kummemmin niitä arvioida. Albumit muodostavat tarinallisen kokonaisuuden, vaikka sisältää irrallisia seikkailujakin siellä täällä kadonneen Maan etsinnän lomassa.

Epävarmoina aikoina (2001) on siis 19. Valérian ja Laureline -albumi ja ensimmäinen suomennetuista, joka on 2000-luvulla julkaistu. Se linkittyy tarinallisesti moneen aiempaan albumiin ja siinä pureudutaan Galaxityyn, Maan vuoden 1986 katastrofin peruuntumisen ja tulevaisuuden katoamisen aiheuttamiin kysymyksiin. Galaktinen bisnestoiminta on mukana useissa tarinoissa ja sen armoton ahneus, sanoisinko paholaismaisuus, on mukana erityisesti tässä. Epävarmoina aikoina on onnistunut kokonaisuus, ehkäpä juuri siksi, että se ei harhaile ihan uudessa, vaan tarttuu kiinni jo olevaan tarinaan ja täydentää sitä. Satiirinen kerronta liikemaailmasta on aina plussaa.

Suuren tyhjyyden reunalla (2004) sisältää myös kaupantekoa, tosin kirpputoritasolla sivistyksen äärilaitamilla, jonne on työnnetty epämiellyttävät asiat. Valérian ja Laureline ovat päätyneet paikalle saadakseen tietoa kadonneesta Maasta. Mukana on haisevia limbozeja, antimateriasta tulevia varastetun tavaran kauppiaita ja komentaja Singh’a Rough’a, joka järjestelee omaa tutkimusretkeä, josta suuren tyhjyyden, vasta syntymässä olevan maailmankaikkeuden, wolochit eivät pidä. Mitä nämä wolochit sitten ovat jää auki, sillä tarina jatkuu kahdessa seuraavassa albumissa. Mielenkiinto on herätetty ja tämä ”trilogian” ensimmäinen osa on hienoisesta ontumisestaan huolimatta keskitasoa parempi.

Kivien järjestyksessä (2007) on erinomaista yhteenvetoa tähän mennessä tapahtuneesta ja tarina etenee kohti loppupistettä. Wolochien luonne ja merkitys paljastuu ja Valérianin ja Laurelinen päämäärän ratkaisun avaimet esitetään. Vaikka langanpäitä sidotaan yhteen, minulla on tunne rönsyistä, joiden ei ole tarkoituskaan kuulua siistiin kerään. Joka tapauksessa tarina on viimeistä albumia vailla…

Aika-avaaja (2010) päättää Valérianin ja Laurelinen aika-avaruusseikkailut. Tarinan päätös kokoaa yhteen eri oliot, hahmot ja elämänmuodot vastustamaan maailmankaikkeutta tuhoavia wolocheja. Loppu on hieman yllättävä, mutta jotenkin niin osuva. Ei tämä sarja juonellisesti mitenkään täysin yhtenäinen ole, mutta viimeisien albumien kautta saa tyydyttävän lopun. Ehdottomasti lukemisen arvoinen sarjakuvasarja ja ehdottomasti kannattaa lukea oikeassa järjestyksessä, jotta kokonaisuus hahmottuu.

Surullinen planeetta (2013) kokoaa aikaisemmin albumeissa julkaisemattomia tarinoita kahta lukuunottamatta (julkaistu Ilta-Sanomissa 1986) sekä yhden aiemmin suomentamattoman tarinan, Surullisen planeetan. Suluissa alkuperäiset ranskankieliset ilmestymisvuodet.

• Suuri keräilijä (1969)
• Ystävyyden fflumgluff (1970)
• Tsirillitis-asteroidi (1969)
• Uxgloan kloonit (1969)
• Surullinen planeetta (1969)
• Tekniikan riemuvoitto (1970)
• Merkillisiä näytteitä (1970)

Suuressa keräilijässä Valérian ajautuu magneettiseen ansaan ja asteroidille, jossa on suuren keräilijän olentokokoelma. Siihen Valériankin on joutumassa, mutta saa mahdollisuuden paeta arcturuslaisen avulla. Tarina on julkaistu myös Pahat unet -albumissa #1. Ystävyyden fflumgluffissa Valérian pelastaa ystävänsä Slanen epämiellyttävältä kohtalolta. Tsirillitis-asteroidi ei pidä avaruusseikkailijamme läsnäolosta ja puolustautuu, myös avuksi tullutta Laurelinea vastaan. Uxgloan klooneissa Valérian laskeutuu kyseiselle planeetalle, joutuu keskelle taistelua ja menettää aluksensa. Sitten onkin mielikuvituksen juhlaa, miten päästä takaisin Maahan.

Surullisessa planeetassa Valérian joutuu ydinsodan tuhoaman planeetan jäänteille telepaattien seuraan. Tekniikan riemuvoitossa Valérianin tehtävänä on asentaa Lanning-planeetalle automaattinen kommunikaatiokeskus, tekniikan suuri saavutus, joka ei kuitenkaan juurikaan tee vaikutusta sattuneesta syystä paikallisiin asukkaisiin. Merkillisiä näytteitä löytyy myös Pahat unet -albumista ja siinä Valérian ja Laureline tutkivat outoa planeettaa, jossa on avaruusaikavyöhykkeitä ja niiden vääristymiä. Tarinakokoelma on nopealukuinen, varsinkin kun siinä on jo tuttuja tarinoita. Ihan kivojahan tällaiset lyhyet ”novellimaiset” pyrähdykset ovat, mutta enemmän pontta löytyy pidemmistä koko albumin kestävistä ja useissa osissa julkaistuista kokonaisuuksista.

Muistoja tulevaisuuksista (2014) sisältää useita eri kohtauksia Valérianin ja Laurelinen seikkailujen varrelta, aina lähtien millainen elämä Laurelinella oli ennen kohtaamistaan Valérianin kanssa. Näkökulmahahmoja on useita, mm. shinguz-vakoojat ja tarinat ovat jälleen lyhyitä pyrähdyksiä, ja myös ihan hauskoja. Ei kuitenkaan mikään huippu albumien joukossa tai edes must.

Taivaan asukkaat: Valérianin ja Laurelinen avaruuden atlas (1992) on ensyklopediatyyppinen kooste sarjan maailman olennoista. Siitä löytyy lyhyesti tietoa kuvien kera esim. Suunnistaja-tsungista, josta on ollut paljon hyötyä pelastautumisten yhteydessä sekä Bluxtin yrmyttävästä transmutaattorista, elävästä raha-automaatista, jota on tullut useammin kuin kerran säälittyä tarinoiden yhteydessä. Tässä kirjassa kerrotaankin, että transmutaattoreilla on suojeluyhdistys, joka vastustaa otuksen kohtuullistakin käyttöä. Että silleen. Lajeja on jaettu erilaisten ominaisuuksien mukaan hyötylajeiksi, haitallisiksi, laumaeläimiin ja kotieläimiin. Mukana on humanoideja, jumalia ja superääliöitä. Varsin kiva lisäpaketti, joka valaisee olentojen taustaa ja ominaisuuksia ihan mielenkiintoisella, joskaan ei kovinkaan kattavalla tavalla.

Valérianin ja Laurelinen koko tuotanto on nyt tullut käytyä suomennettuna läpi ja kyllähän se kannatti, siitäkin huolimatta, vaikka välissä oli heikompiakin tarinan osia. Vähän jo aiemmin uumoilin tulevasta elokuvasta, Valerian and the City of a Thousand Planets, jonka Luc Besson on käsikirjoittanut, tuottanut ja ohjannut ja jonka pitäisi ilmestyä valkokankaalle heinäkuussa 2017, etten odota siltä paljoakaan. Lähinnä arveluttavat kaksi pääosanäyttelijää, Dane DeHaan ja Cara Delevingne, mutta katsotaan minkälaista materiaalia tässä vuoden mittaan paljastetaan, jotta voi oikeasti sanoa kiinnostaako vai ei.

Valérian ja Laureline -sarjakuva, albumit 12-18

Vuorossa kolmas katsaus Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin Valérian ja Laureline -sarjakuvaan. Ensimmäisessä kävin läpi albumit 1-5 ja toisessa 6-11. Tässä tarkastelun alla albumit 12-18.

Inverlochin aaveet (1990) ja Hypsiksen salamat (1990) muodostavat tarinakokonaisuuden, jossa Valérianin ja Laurelinen kanssa asioita selvittelevät lordi ja lady Seal.

Lordi Seal saa tietää, että ydinasevaltioissa tapahtuu outoja niille, joilla on valta painaa punaista nappia. Mukaan tarinaan palaavat kaupanteon kyseenalaiset mestarit shinguzit, jotka puolestaan saavat tiedon, että Maan tulevaisuutta uhkaa Hypsis. Porukat kerääntyvät Skotlantiin Inverlochin linnaan, saaden seuraansa vielä Albertin ja Galaxityn päällikön ja tehtävä on muuttaa ihmiskunnan historiaa uhkaava tekijä. Intensiivinen tarina, vaikka pomppiikin paikasta ja tapahtumista toisiin.

Jaksoittaisuudessa on kuitenkin elokuvamaista dramaturgiaa, minkä huomaaminen vaati toisen lukukerran. Jälleen kaksi hyvää albumia.

Rajoilla (1989) alkaa avaruudelliselta risteilyltä, jossa jo ennestään tuttu Maan asukas kaappaa risteilyaluksen ja suuntaa kohti Maata ajatuksena muuttaa historiaa ja palauttaa Maa. Laurelinen ja Valérian tie käy venäläisen ydinonnettomuuspaikan ja Suomen saamelaisen avustuksella Tunisiaan, jossa he löytävät ydinaseen. Nämä kaksi tarinaa linkittyvät yhteen. Vaikka Rajoilla onkin jatkumoa kokonaisuudessa, niin se ei ole niin vetävä kuin kaksi edellistä albumia. 

Elävät aseet (1991) -albumissa, joka on sarjassaan viidestoista, avaruuden kulkureiksi ajautuneiden Valérianin ja Laurelinen alus kaipaa kipeästi huoltoa. Rahoittaakseen korjaukset, he ottavat vastaan toimeksiannon kuljettaa lähetys Orferin tähtikuvioon, planeetalle, jossa paikallisilla on taka-ajatuksia. Tarina sisältää mielenkiintoisia muodonmuutostaiteilijoita ja räyhäri, mutta siltikään esittävään taiteeseen liittyvä tarina ei jaksa innostaa.

Vallan piirit (1994): Valérianin ja Laurelinen avaruusalus kaipaa jälleen huoltoa ja rahapulassa oleva kaksikko ottaa vastaan tehtävän Rubaniksen poliisipäälliköltä, Tlocilta. Tehtävä on selvittää kenen hallussa on viides piiri, jolla on valta kaikkien piirien ylitse ja miksi ylipappien, korkeimpien hallintojohtajien ja liike-elämän aristokraattien piiristä numero neljä ei tule enää määräyksiä. Huvittavien yksityiskohtien, kuten pörssiromahduksen aiheuttaman tavanomaisen kollektiivisen itsemurha-aallon ja kaupankäynnin siivittämänä tarina etenee kohtalaisen kiinnostavasti. Silti pieni laskusuunta jatkuu tasossa.

Ultralumin panttivangeissa (1997) Valérianilla ja Laurelinella on vihdoin rahaa käytössä ja he lomailevat rikkaiden ajanviettopaikassa. Kuinka ollakaan ultralum-polttoaineen tuotantoalueiden suuromistaja-kalifin perillinen kidnapataan ja Laureline mukana, jolloin Valérianin tehtäväksi jää pelastushommat. Omantunnon kolkuttama Jal ja hänen uhrinsa Kistna palaavat tarinaan hieman erilaisissa merkeissä tällä kertaa. Laurelinen turhamaisuus ja mielipidejankutus on jokseenkin ärsyttävää tässä tarinassa, mutta jospa sitä pitäisi ymmärtää kohtalaisen harvinaisena ilmiönä seikkailujen keskellä.

Tähtitarhojen orpo (1998) on 18. albumi, jossa Ultralumin panttivankien tarina jatkuu. Isoa lunnaspottia himoitsevan Kalman kvartetin jahtaamat Valérian ja Laureline pakoilevat pitkin kalifikunnan asteroideja kalifin perillisen kanssa, etsien tälle suojapaikkaa. Albumi on kokonaisuutena hauskempi kuin tarinan alkuosa. Laurelinen pääsee kokeilemaan näyttelijän osaa ja Valérianin kohdalle osuu vaihteeksi hienoinen mustasukkaisuuden kipinä. Tässä vaiheessa jo olen varma, ettei tämä ole lainkaan minun suosikkisarjakuvieni joukossa ja epäilen suuresti, että heikoilla näytteilijöillä varustettu tuleva elokuva ei onnistu tilannetta muuksi muuttamaan.

Valérian ja Laureline -sarjakuva, albumit 6-11

Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin Valérian ja Laureline -sarjakuvan käsittely jatkuu pienen tauon jälkeen. Joulun aikaan kävin läpi viisi ensimmäistä ja tässä kuusi seuraavaa.

Kuudes albumi eli Isännän linnut (1987) vie Valérianin ja Laurelinen planeetalle, jota hallitsee mysteerinen isäntä ja hänen mielenviejälintunsa. Tarinan rakenne on jälleen tavanomainen; törmätään ongelmaan, johon etsitään ratkaisua. Välillä tulee köniin kunnolla, välillä vähän vähemmän. Tällä kertaa tarinan loppu on hyytävä, ja jättää odottamaan jatkoa.

Seitsemännessä albumissa, Varjojen lähettiläs (1985) kaikki avaruuden rodut kohtaavat isolla avaruusasemalla, Keskuspisteessä, ratkoen universaaleja ongelmia. On Maan vuoro ottaa neuvoston johto haltuunsa, mutta uusi tiukkaa järjestystä kaaoksen keskelle halajava suurlähettiläs kaapataan ennen kuin hän ehtii paikalle. Hänen mukanaan Valérian. Niinpä Laureline joutuu rankkaan etsintätyöhön. Heti tarinan alussa kerrotaan Keskuspisteen historiaa.
Tällaiset infot ovat sarjassa kiinnostavia ja ne syventävät maailmaa. Albumissa ehdottomia plussahahmoja ovat yrmyt, valuutan tekoon käytettävät otukset.
Pisti ihan säälittämään!

Väärennetty maailma -albumissa (1988) monistettu Valérian huomaa virheitä ajassa ja Laureline ja historioitsija Jadna jäljittävät hänen havaintojensa avulla, kuka näitä väärennettyjä maailmoja luo ja miksi. Mielenkiintoinen tarina, joka ensin hieman säikäyttää, ennen kuin huomaa jujun. Tarinassa on viittaus aiempiin Liikkuvien vetten kaupunki -albumin tapahtumiin.

Yhdeksännen tarinan, Päiväntasauksen sankarit (1985) juonessa Valérian kilpailee Maan edustajana Simlanin planeetalla kolmen muun maailman ehdokkaan kanssa voitosta kilpailussa, jossa palkintona on uuden steriilin planeetan sukupolven isäksi tuleminen. Perinteisten sankaritarinoiden aineksiin on ujutettu huumoria ja tässä albumissa Valérian sai annoksen aitoutta hahmoonsa ja herätti myös ristiriitaisia tuntemuksia. Hyvin kehitelty tarina.

Pariisista Kassioipeiaan (1988) ollaan vuodessa 1980 ja Ranskassa, jossa tapahtuu Galaxityssä levottomuutta aiheuttava outo ilmiö. Niitä on tapahtunut muuallakin. Laureline ryhtyy jäljittämään ilmiöiden alkuperää Kassiopeian tähdistössä. Valérian törmää agenttiapurinsa kanssa kahteen ylikansalliseen yhtiöön Bellson & Gambleriin ja W.A.A.M.iin, joilla tuntuu olevan jotain tekemistä outojen tapahtumien kanssa. Pahaenteinen tarina.

Yhdestoista albumi, eli Brooklynista Kosmokseen (1989), on jäänyt minulta välistä, kun sitä ei suosiolla kirjastosta löytynyt. Vaan toivon mukaan kohta löytyy, sillä siitä on tulossa uusintapainos ensi kuussa. Luen sen sitten kun on saatavilla, sillä se sisältää loppuosan Pariisista Kassiopeiaan -albumissa alkavalle mysteerille. Ja sehän on pakko saada tietää mistä on kyse. Päivitän tähän loppuun ajatukseni albumista myöhemmin. Sen sijaan jatkoa Isännän lintujen lopun vihjeelle ei näissä albumeissa tullut.

Edit 10.5.2016: Luin vihdoin Brooklynista Kosmokseen albumin ja se oli jokseenkin pettymys jatko-osana Pariisista Kassiopeialle. Valérian kokee oudon ilmiön, päätyy Brooklyniin juutalaisyhteisöön, jossa tapahtuu maagisia asioita ja samalla Laureline puuhii toimintasankarina. Ei kovinkaan selkeää, eikä kiinnostavaakaan. Kaikenlisäksi tekstin englanninkieliset lauseet, vaikkakin kuvasivat amerikkalaisuutta toimivasti, päätyivät kuitenkin myös ärsyttämään.

Valérian ja Laureline -sarjakuva, albumit 1-5

Valérian ja Laureline -sarjakuva tuli minulle vastaan niinkin myöhään kuin tänä vuonna, kun kuulin sen perusteella tehtävästä elokuvasta (Kirjasta elokuvaksi – tulevaa tuotantoa 5), joka on merkitty tällä hetkellä IMDb:een nimellä Valérian and the City of a Thousand Planets. Tutustuin sarjakuvaan elokuun lukumaratonissa kun luin kaikki suomennetut albumit yhtä lukuunottamatta. Kyseessähän on siis ranskalaisten Pierre Christinin käsikirjoittama ja Jean-Claude Mézièresin piirtämä avaruusseikkailusarja, joka sai ensiesiintymisensä vuonna 1967. Suomeen sarjakuva kantautui 1973, mutta ensimmäinen albumi ilmestyi vasta 1991.

Sarjakuvan päähenkilöt ovat aika-avaruusagentit Valérian ja Laureline, jotka ovat lähtöisin tuhon jälkeen jälleenrakennetun Maan Glaxityn kaupungista vuonna 2720 ja tittelimäärittelynsä mukaisesti pystyvät liikkumaan niin avaruus- kuin aikaulottuvuudessa ratkoen ja selvittäen erinäisiä ongelmia. Sarjassa käsitellään enemmän tai vähemmän vakavia aiheita ja teemoja, ja huumoriakin löytyy sopivassa määrin.

Tässä käyn läpi viisi aikajärjestyksessä ensimmäistä albumia.

Pahat unet -albumi (1991) koostuu kolmesta tarinasta: Pahat unet, Suuri keräilijä ja Merkillisiä näytteitä. Ensimmäisessä tarinassa ihmiset käyttävät aikaansa Unipalvelun hallitsemien unien uneksimiseen. Valérian lähtee selvittämään 1000-luvulle kuka sabotoi unia ja kohtaa maalaistytön Laurelinen, joka pelastaa hänen henkensä. Laureline ei olekaan ihan kuka tahansa tavis ja Valérian päätyy ottamaan hänet mukaansa 2700-luvulle. Suuressa keräilijässä Valérian joutuu magneettiseen ansaan ja joutuu vastakkain eri avaruusolentoja kokoelmiinsa keräilevän olennon kanssa.  

Merkillisiä näytteitä -tarinassa kumppanukset tutkivat outoa planeettaa, jolla on useita avaruusaikavyöhykkeitä, joiden vääristymät asettaa seikkailijat vaaraan. Minulla meni hetki aikaa sopeutua piirrosjälkeen, eikä Valérianin hahmokaan innostanut, mutta tarinoissa oli nostetta, varsinkin viimeinen on hauska mm. Laurelinen ottaessa uuden ikävaiheen.


Liikkuvien vetten kaupungissa (1993) Pahoissa unissa esiintynyt rikollinen Xombul palaa kuvioon ja häntä jahdataan vuoden 1986 New Yorkiin, aikana jolloin maapallo ovat romahtamassa. Kolmannessa albumissa Tuhannen planeetan valtakunnassa (1994) Valérian ja Laureline joutuvat kiipeliin Syrten kaupungissa ajannäyttäjän vuoksi. Heille paljastuu uskonnollisten temppelien uumenista kaupungin johtajien synkkä salaisuus. Välillä tunsin olevani hieman hukassa tarinan kanssa Liikkuvien vetten kaupungissa, eikä kumpikaan näistä albumeista aiheuttanut kovinkaan suurta innostusta.

Auringoton planeetta on uusinta painos (1995) Karannut planeetta -albumista (1975). Tarina sijoittuu tutkitun maailmankaikkeuden rajapyykille, radaltaan suistuneelle planeetalle sodan keskelle. Parivaljakon tehtäviin kuuluu yrittää pelastaa planeetta törmäämiseltä ja lopettaa eri sukupuolten välinen sotatila. Paluu Alflololille (1976) -albumissa teollisuuskolonia Teknorog joutuu kaaokseen, kun sen kauan sitten planeetalta poistuneet alkuperäisasukkaat palaavat takaisin vaatimaan Alflololin nimellä aiemmin tunnettua kotiplaneettaansa takaisin itselleen. Valérianille ja Laurelinelle jää visainen tehtävä saattaa nykyiset ja entiset asukkaat sopuisaan yhteiseloon.

Auringoton planeetta oli kiinnostavampi kuin aiemmat osat, mutta vasta Paluu Alflololille sai minut oikeastaan näkemään tarinoissa aikakautensa ylittävän edistyksellisen idean. Laurelinen hahmo alkoi kiinnostaa entistä enemmän.

Olen joutunut käymään albumeja uudelleen läpi, sillä useita kuukausia sitten kertaalleen putkeen luetut tarinat tuppaavat sekottumaan keskenään yhdeksi sekamelskaksi. Alku ehkä oli hieman tahmeaa Valérianin ja Laurelinen parissa, mutta jatkoin seuraaviin albumeihin innoissani. Niistä myöhemmin erikseen.