Finncon 2013 - perjantai

Finncon 2013 on ohi ja nyt on yhteenvedon aika. Tässä on perjantain 5.7.2013 kokemuksiani kuvilla höystettynä ja myöhemmin maantaina sitten kokoan raportin lauantain ja sunnuntain tapahtumista. Kuvia voi katsoa suuremmassa koossa klikkaamalla niitä.

Finnconin Avajaisseremoniassa pääjärjestäjät Hanna Hakkarainen ja Jukka Halme (yllä) toivottivat tervetulleeksi niin yleisön kuin tämän vuoden kunniavieraatkin: J. Pekka Mäkelä, Peter Watts, Aliette de Bodard.

Kunniavieraista ainoastaan kotimainen oli minulle kirjallisesti tuntematon, mutta enköhän nyt päädy lukemaan jokusen hänenkin teoksistaan.

Koskapa osallistun Hugo-äänestykseen ja aihe kiinnostaa, niin luonnollisesti seuraava paneelivalintani oli Marianna Leikomaan vetämä Hugo Awards 2013. Tommy Persson, Jukka Halme ja Cheryl Morgan (yllä) pohtivat jälleen enimmäkseen romaanikategorian ehdokkaita, johon minun teki koko ajan mieli huutaa No award! Panelistit toivat hyviä ja huonoja puolia esille kirjoista, mutta loppujen lopuksi jäi tunne, että ehdokkaana on meh-kirjoja (no award!). Erimielisyyksiäkin löytyi, varsinkin kun käsiteltiin novellikategorian kolmea teosta, de Bodardin Immersionia, Johnsonin Mantis Wivesia ja Liun Mono no awarea. Mantis wivesia ei pidetty mm. varsinaisesti kertomuksena lainkaan ja Liuta moitittiin ylisentimentaaliseksi, vaikka toisaalta Persson taisi pitää Liuta parhaimpana näistä kolmesta. Pakko oli nyökytellä, sillä olin monista asioista samaa mieltä, vaikka itse aion äänestää Immersionia ykköseksi. Ja sitten… aika loppui. Pitkänovelleista ehdittiin mainita, että Pat Cadiganin Girl-Thing on erinomainen ja loput kategoriat jäivät kokonaan käsittelemättä. Ensi vuodelle kaksi tuntia Hugo-paneelia!

Valtaistuinpeli oli ohjelmanumero, jonka halusin ehdottomasti nähdä. Sini Neuvonen haastatteli kustannusyhtiö Kirjavan toimitusjohtajaa, kääntäjä Satu Hlinovskya (yllä). Olen Tulen ja jään laulu -sivustolle tehnyt jo lyhyen yhteenvedon Kirjavan tulevista teoksista ja tulevaisuuden suunnitelmista ja harkinnoista. Näiden lisäksi oli mukava kuulla Satun ajatuksia Game of Thrones -tv-sarjasta, vierailusta kuvauspaikoilla ja suosikkihahmoistaan sekä lukemistaan kirjoista. Jos oikein muistan yksi hänen mainitsemistaan oli Juliet Marillierin The Sevenwaters -trilogia ja Barry Hughartin nimikin tuli esille. Mielenkiintoinen haastattelu ja Kirjavalta on lähitulevaisuudessa tulossa usea kiinnostava käännös ulos, jotka varmasti löytävät jälleen lukijakuntansa.

Hannu Blommila haastatteli seuraavaksi kunniavieras Peter Wattsia, joka onkin varsin ilmeikäs ja karismaattinen esiintyjä. Haastattelusta jäi päällimmäisenä mieleen Sokeanäkö-kirjassa esiintyvän vampyyrin suomalainen nimivalinta Jukka Halmeen etunimen mukaan. Nimi tuntui hyvältä ja oikealta. Tosin kirjailija ei ollut tavannut Jukkaa vielä silloin, ja kun tapasi niin totesi, ettei Jukka Halme muistuttanut hänen Jukka Sarastia ollenkaan.

Voi Jeesus Kristus! oli Petri Hiltusen bravuurinumero, joka keräsi kiitettävästi yleisöä ja Hiltunen veti ohjelman suvereenisti läpi. Puhe oli siis uskonnosta ja käsittelyyn pääsivät mm. helvetti ja enkelit hienosti valitulla oheiskuva- ja videomateriaalilla.

Ekirja-keskustelu veti yleisöä ja Kimmo Lehtosen johdolla Jussi Alhroth, Markku Soikkeli, Kaj Sotala ja Iida Simes pitivät puheenvuoronsa aiheesta tai sen vierestä, sillä sisältökuvauksesta poikettiin hieman. Keskustelu ei kunnolla lähtenyt käytiin ja olo jäi hieman pettyneeksi, sillä olisin ollut kiinnostunut oikeasti kuulemaan tekijänoikeuksista ja Suomen ekirjajulkaisupolitiikasta. Puheissa tuli esille omakustannekirjallisuus, josta keskustelua käytiin Taikakirjaimissakin maaliskuussa ja Hugh Howeyn Siilo-sarja sai ansaitsemaansa mainostusta.

Perjantai-illan päätti Aliette de Bodardin kunniavierashaastattelu ja aluksi hieman ujohkon oloinen kirjailija rentoutui kertomaan miten päätyi kirjoittamaan englanniksi eikä ranskaksi, vaikka hän on ranskalainen. Ilmeisesti spefi ei ole erityisen pinnalla Ranskassa ja kirjailijan on luonnollisempaa ja helpompaa saada juttunsa läpi kotimaansa ulkopuolella. Kyllähän hänet on kuulemma kotimaassaankin tunnustettu ihan kirjailijaksi, varsinkin nyt kun on palkintoehdokkuuksiakin tipahdellut. De Bodard kertoi myös luomastaan fantasiamaailmasta Obsidian and Blood -sarjaan sekä tietysti myös Xuya-maailmasta, mihin vasta käännetyn Perhonen ja jaguaari -kokoelman novellit sijoittuvat. Haastattelun päätteeksi sain kirjailijan nimikirjoituksen. On aina mukavaa, kun kirjailija nimensä lisäksi kirjoittaa kirjaan myös pienen tervehdyksen.

Perjantai oli hieno Finncon-päivä ja tapasin iloisena yllätyksenä muutamia bloggaaja/nettituttujakin. Mutta koskapa istuin kohtuullisen tiiviisti ohjelmissa, jäi muu con-ilmapiiri vähemmälle aistimiselle. Niinpä päätin, että seuraavana päivänä kiertelisin myös ympäriinsä ja katselisin myyntipöytien antiakin. Päätin kuitenkin myös etten raahaa yhtään paperista kirjaa enää kotiini.

Peter Watts: Sokeanäkö

Peter Wattsin tuotanto ei ole minulle liiemmin ennestään tuttua, sillä olen lukenut kirjailijalta aiemmin vain kaksi novellia: The Island ja The Things. Kävin viime vuonna Sweconissa kuuntelemassa hänen ajatuksiaan ja siltä pohjalta päätin lukea vasta suomeksi ilmestyneen Sokeanäkö -kirjan (Blindsight, 2006). Asiaan vaikutti myös se, että Watts on tämän vuoden Finnconin kunniavieras.

Tarina alkaa kun kymmenettuhannet Tulikärpäsiksi ristityt muukalaissatelliitit kuvaavat yhtäaikaa maapallon. Arvelut ensimmäisen yhteydenoton laadusta sinkoilevat jännittyneenä, mutta maapallolla ei jäädä odottelemaan kontaktia, vaan Theseus-alus lähetetään tarkastamaan paljastuneen vierasaluksen Rorschachin aikeet. Aluksen kapteenina on tekoäly ja johtajana geeniteknologian avulla henkiin herätetty vampyyri Jukka Sarasti. Tarinaa kerrotaan synteetikko Siri Keetonin näkökulmasta. Puolet hänen aivoistaan on korvattu istukkeilla, mutta myös miehistön muut jäsenet ovat erikoisia. Amanda Bates on hiiliplatinalla vahvistettu pasifistisotilas, Kopla on yhden naisen kehossa oleva joukko persoonia, kielitieteilijöitä, synesteetikkoja ja Szpindel on ihmisBioLääkis, joka kykenee näkemään ja maistamaan yli ihmisaistien. Joukko vierailee useamman kerran Rorschachin oudon muotoisella pinnalla pyrkiessään selvittämään mikä alus on ja onko siinä älykästä elämää. Alkaa matka tietoisuuden ja ymmärryksen pohtimiseen, ennen kuin selviää onko ihmiskunta kohtaamassa harmittoman vai uhkaavan vieraan.

Sokeanäkö on kovaa scifiä. Kirja sisältää oikeaan tieteeseen pohjautuvia termejä ja teorioita, ja osa saattaa olla pseudotiedettäkin, aina ei ota selvää. Vieraita asioita vilisee sivukaupalla, on aluksen teknistä kuvausta, näkökyvyn fyysisen prosessin kuvausta kuin myös nähdyn ymmärryksen muodostumisen pohdintaa. Kirjassa pyöritellään tietoisuuden sekä älyn käsitteitä, on hahmontunnistusta, kiinalaista huonetta, Chernoffin naamoja, sokeanäköä ja paljon muuta, joista läheskään kaikista en välttämättä ollut ennen tätä edes kuullut. Watts käyttää paljon myös fysiikan määreitä ja teknisiä sanoja. Välillä asioiden selittämisestä tulee infodumppauksen makua, vaikka Watts onkin sen verran taitava kirjoittaja, että niiden yli lukee sujuvasti.

Kirjan päähenkilön eli synteetikon tehtävä on tarkkailla ja pyrkiä ymmärtämään ulkoavaruuden vierasta, jonka kanssa ei välttämättä ole yhteistä kieltä. Sokeanäössä pohditaan paljon kielenmuodostusta, kuinka teknisesti voi hallita kielen mallintaen, silti ilman ymmärtämistä, ja samaa soveltaen käyttäytymisen tulkintaan. Tämä pohdinta kääntyy koskemaan myös pohtijoita itseään, sillä he kaikki ovat hahmoina vähintään yhtä outoja kuin vieraat. Kirjan puolessa välissä aloin hieman väsyä asioiden pyörittelyyn, eikä pienet toimintakohtaukset välissä jaksaneet nostaa aina lukuvirettä. Kaikki oivallusten ja ymmärtämisen tulokset johtavat kuitenkin onnistuneeseen ja ehkä hieman yllättäväänkin loppuratkaisuun ja välillä tunnelma tiivistyy tarinassa jopa pelottavaksi. Watts hallitsee myös kauhuelementtien käytön, varsinkin kun se liittyy jollain lailla outoon, mystiseksi koettuun ilmiöön.

Watts esittelee kirjassaan muinaisen ihmissaalistajalajin geenien ja salamurhaajien veren avulla henkiinherätetyn rodun edustajan, joka on saanut kaiken lisäksi suomenkielisen nimen. Wattsin vampyyri on tieteellä selitettävä ihmisrotua ravintoketjussa ylempi eläjä. Vampyyrivieroksujana pidän tästä kuvauksesta. Samoin häilyt ovat loistava keksintö avaruuden olennoiksi outoine liike- ja aistihermostoineen. Pelottavia ja erilaisia.

Sokeanäössä on paljon asioita, jotka vaativat melkeinpä toisen lukukerran. Jo pelkästään kirja-arviota varten tehty uusintaläpiselaus auttoi hahmottamaan joitain kohtia paremmin. Ehkä aihemaailmasta johtuen koin jopa Hannu Rajaniemen käyttämän kielen Kvanttivarkaassa (arvostelu) ja Fraktaaliruhtinaassa (arvostelu) helpommaksi lukea. Sokeannäkö olisi pärjännyt hieman vähemmälläkin jargonilla, mutta se lienee makuasia. Kirjan kansi on erittäin onnistunut, pidän siitä.

Sokeanäkö on kiinnostava ja uusia näkökulmia esille tuova teos, ja jos kova science fiction ei vieroksuta liikaa, se kannattaa ehdottomasti lukea. Tervetuloa Suomeen myös Peter Watts!

Swecon 2012 -raportti

Ruotsalaisten ikioma science fiction ja fantasiacon Kontrast – Swecon 2012 järjestettiin viime viikonloppuna Uppsalassa ja pistäydyin kuuntelemassa kunniavieraana olleita Joe Abercrombieta, Peter Wattsia ja Kelly Linkia. Tuli kuunneltua toki muitakin paneeleja ja minimaalinen tietouteni pohjoismaisesta genrekirjallisuudesta kasvoi hippusen verran. Swecon oli ilmeisen onnistunut maksullinen con, osallistujia 453 ja ensimmäisen päivän käsipystyynkyselyn mukaan joukossa oli runsaasti ensikertalaisia. Tämä on enemmänkin kuvallinen katsaus kuin sanallinen selostus tapahtumasta, johtuen siitä, että en kirjoittanut paljoakaan muistiin paneeleiden keskusteluista. Heti alkuun pari kuvaa conin järjestäjäporukan esittäytymisestä. Kaikkien nimiä en muista, joten en sitten mainitse kenenkään tasapuolisesti. Kuvat aukeavat vähän isompina klikatessa niitä. Kuvien laatu ei ole jälleen kerran kovinkaan hääppöistä, mutta sepäs onkin minulle tyypillistä.

Järjestäjien jälkeen esiteltiin kunniavieraat (vas. Peter Watts, Joe Abercrombie, Niels Dalgaard, Kelly Link, Mats Strandberg ja Sara Bergmark Elfgren. Ensimmäisessä kuvassa esitellään parhaillaan Wattsia (seuratkaa herra Abercrombieta):

Toisessa kuvassa esitellään Joe Abercrombie, joka vakavana ja arvokkaana kuuntelee nimensä maininnan:

Ja sitten tyypilliseen vaatimattomaan tapaansa ottaa vastaan suuret suosionosoitukset:

Fantasy with a twist: new writing in old clothes -paneelissa keskusteltiin mm. kuinka yleisö tulkitsee kirjoja. Mieleen jäi erityisesti ruotsalaisen kirjailijan Anders Björkelidin maininta, kuinka hän oli saanut kritiikkiä siitä, että hänen keskiaikaisessa maailmassaan esiintyi tupakkaa. Paitsi, että Björkelid ei ollut maininnut maailmansa olevan keskiaikainen, eikä kyseessä ollut virhe. Joskus mietin itsekin kuinka paljon kirjoista tuleekaan tulkittua jotain muuta kuin kirjailija on tarkoittanut. Bloggaaja Anna Bark Persson kritisoi puolestaan Joe Abercrombieta naisten vähyydestä The Heroesissa, mihin Joe, ilmeisen tottuneena jo kyseiseen, puolustautui (virnistäen), että kirja on miehinen kirja sodasta ja miehisestä maailmankuvasta.

Peter Watts kertoi puolestaan meribiologin urastaan ja miten päätyi sf-kirjailijaksi. Mielenkiintoinen tarina ja hän varmaan jakaa sen suomalaisille myös ensi vuoden Finnconissa, jonne hän saapuu kunniavieraaksi. Wattsin kunniavierashaastattelun aikana toisessa salissa laulettiin Buffyn musikaalijakson lauluja ja vaikka Watts onkin eläväinen ja hauska tarinankertoja, niin mieleni haikaili lauleskelemaan. Tuli hirveä hinku ottaa Buffyt uusintakierrokselle.

The Short story and the idea -paneelissa kuvassa olevat Watts, Link ja Karin Tidbeck ja kuvan ulkopuolelle jäävä tanskalainen Lise Andreasen keskustelivat lyhytmuotoisesta tekstistä ja sen kirjoittamisen konseptista ja haasteista. Wattsia lukuun ottamatta muiden tuotanto koostuu lähes pelkästään novellipituisista tarinoista.

Soumikummaa (soumeksi) (niin se oli ainakin salin ohjelmalappuseen kirjoitettu) Marianna Leikomaa ja Vesa Sisättö keskustelivat kiinnostavista uusista suomalaisista science fiction- ja fantasiateoksista. Yleisöä ilmaantui paikalle enemmän kuin paneelissa oli jäseniä.

Research when writing fiction -paneeliin osallistuivat kaikki kunniavieraat. Vaikka kuvassa olevien Kelly Linkin, Peter Wattsin ja Mats Strandbergin naurattaja onkin Joe Abercrombie, niin parhaat läpät veti kyllä Peter Watts hienoilla tarinaideoillaan. Abercrombie suunnitteli jatkossa ottavansa ideat Peteriltä, koska ne ovat hänen omiaan parempia.

Mainitsin viime kuun alussa kiirineissä Worldcon-uutisissa Suomen pyrkimyksistä vuoden 2015 worldconin pitopaikaksi. Worldcon 2015 – in Helsinki? -esittelyssä Jukka Halme kertoi missä tällä hetkellä mennään. Kuvassa Halme messiaanisessa valossa (okei, jollain oli kirkas salamavalo) vakuuttamassa yleisöä Helsingin erinomaisuudesta Worldcon-kaupungiksi.

ja yleisö kuunteli sekä esitti myös tiukkoja kysymyksiä

Tapahtumassa oli ilmainen karkkijakelu. Allekirjoittanut saatiin ainakin vakuutettua worldcon-ideasta.

Lauantain iltatilaisuudessa julkistettiin Abercrombien, Linkin ja Tidbeckin uutuuskirjat. Kävin nappaamassa Abercrombielta nimmarin kaverin kirjaan ja vaihtamassa muutaman sanan. Edellisen kerran tapasin kirjailijan Göteborgissa 2009.

What's going on in Finland -paneelissa ei tullut vastaan oikeastaan mitään uutta, mutta kolmossalissa oli mukavat tuolit ja taas saatiin karkkia. Kuvassa: Tero Ykspetäjä, Ben Roimola, Marianna Leikomaa, Jukka Halme ja Vesa Sisättö. Finncon jäi minulta tänä vuonna väliin, mutta tulipahan ainakin Sweconissa käytyä nyt myös Suomi-ohjelmissa.

Ja vielä viimeinen kuva Joe Abercrombien kunniavierashaastattelusta. Haastattelijana Ylva Spångberg, joka on kääntänyt Abercrombien kirjoja ruotsiksi. Abercrombien kirjoja on myyty liki 2 miljoonaa kappaletta. En ole kovin paljoa lukenut kirjailijan elämänvaiheista, joten haastattelijan lähestymistapa Abercrombien tuotantoon tämän psykologian opintojen kautta oli uutta. Abercrombie ei halua, että hänen väkivaltaisissa kohtauksissaan sankarit laskevat tekemiensä ruumiiden määriä, vaan hän haluaa tarkastella henkilöä miekan kummassakin päässä. Tulevaisuuden tuotannostaan Abercrombie kertoi, että hänellä on sopimus trilogiaan, mutta hän aikoo kirjoittaa sen (ainakin johonkin pisteeseen saakka) valmiiksi, ennen kuin ensimmäistäkään julkaistaan. Eli seuraavaa kirjaa joudutaan odottelemaan jonkin aikaa. Hänellä on tosin nimeltä mainitsematon sivuprojektikin käynnissä.

Kelly Link kertoi omassa haastattelussaan olevansa hidas kirjoittaja, joka saattaa työstää novellejaan jopa vuoden. Kun hän sitten keskittyy siihen, hän saa valmista aikaan nopeasti. Peter Watts on loistava esiintyjä ja hänellä riitti paljon ilmeikästä kerrottavaa. Pitää ensi vuonna käydä kuuntelemassa herraa uudelleen Finnconissa. Wattsin Blindsight-kirjakin ilmestyy sopivasti siihen mennessä suomeksi, kääntäjänä toinen ensi vuoden Finnconin kunniavieras, J. Pekka Mäkelä. Eiköhän siihen mennessä muuten ilmesty myös Abercrombien seuraava käännöskirja Ennen kuin heidät on hirtetty.

Kaiken kaikkiaan Swecon oli varsin kiinnostava ja hauskakin kokemus. Pahoittelen, jos jonkun nimessä on kirjoitusvirheitä. Omassa conin nimilapussakin sukunimeni oli kirjoitettu ilman ällää ja ään pisteitä, joten kirjoitusvirheet ovat vain ihnimillisiä.

Hugo-ehdokkaat 2011: novellit

Kuten viime vuonnakin, käyn kaikki vuoden 2011 novellipituiset Hugo-palkintoehdokkaat läpi yhtä aikaa kategorioittain. Novelli-kategoriassa (short story) on tänä vuonna vain neljä ehdokasta, sillä muut eivät saaneet tarvittavaa määrää ääniä päästäkseen ehdolle.

Carrie Vaughn: Amaryllis

Ihmiskunta on ajautunut tilanteeseen, jossa ruuanhankintaa ja syntyvyyttä säännöstellään viranomaisten toimesta. Tarina kertoo Amaryllis-laivan kapteenista Mariesta, joka ei ole koskaan tuntenut alkuperäistä perhettään ja on sisäisesti rikkonainen. Hänen nykyinen perheensä on laivan miehistö, joka saa kalastaa heille määrätyn kiintiön verran kalaa. Miehistön elämää haittaa änkyrä saaliinpunnitsija, joka piinaa Marieta tämän äidin menneisyydessä tekemän teon vuoksi. Amaryllis on kaunis eheytymistarina ja vaikka näin lyhyessä kertomuksessa ei paljoa maailmaa rakennellakaan, niin Vaughn ehtii hyvin luoda kuvan olosuhteista. Elämä tuntuu asettuneen pääosin tasapainoon merenrannalla asuvassa yhteisössä. Taustalla olevaan jonkinlaiseen katastrofiin viitataan vain lyhyesti, mutta kerronnasta käy selvästi ilmi, että kyse on postapokalyptisesta maailmasta. Carrie Vaughn on ensimmäistä kertaa Hugo-ehdokkaana. Amarylliksen voi lukea ilmaiseksi Lightspeed Magazinen sivulta.

Mary Robinette Kowal: For Want of a Nail

Kowal hyödyntää novellissaan sukupolvialuksen käsitettä. Avaruusarkissa yhdelle suvulle kuuluva, suvun koko historian tallentanut tekoäly vahingoittuu ja sen kaitsija Rava ryhtyy korjaamaan sitä. Korjaus johtaa hänet salaisuuden jäljille, jonka selviäminen puolestaan johtaa suurempien kysymysten äärelle ja vaikean päätöksen eteen. Tarina pohjautuu For Want of a Nail -sananlaskuun: For want of a nail the shoe was lost, For want of a shoe the horse was lost, For want of a horse the rider was lost... jne. Kowal luo tarinaan koskettavuutta rinnastamalla vaurioituneen tekoälyn dementiaa kärsivään vanhukseen. Silti tarina jää hieman pinnalliseksi ja etäiseksi, varsinkin kun sen lukee heti Vaughnin Amarylliksen jälkeen (ehkä ei olisi pitänyt). Muuten novelli on varsin kelpoinen ja rakenteeltaan onnistunut. Kowal on ollut Hugo-ehdokkaana kerran aiemminkin. For Want of a Nailin voi lukea ilmaiseksi kirjailijan kotisivulta.

Kij Johnson: Ponies 

Ponies on kolmen pdf-sivun pituisena lyhyin tämän vuoden novelliehdokkaista. Ponies kertoo tytöstä ja yksisarvisesta, jotka haluavat kuulua TheOtherGirlsien joukkoon ja olla kavereita TopGirlin, EveryoneLikesHerGirlin, SecondGirlin ja muiden heidän kaltaistensa kanssa. Hintana on, että yksisarvinen luopuu kahdesta ominaisuudestaan. Luopuminen tapahtuu cutting-out partyissa ja sinne Barbara on nyt saanut kutsun. Kaikkien TheOtherGirlsien ponit ovat käyneet läpi saman seremonian. Ponies on lähinnä kauhutarina, mutta se on erinomainen sellainen. Koko kertomus on kuvainnollinen ja vaikka sen hahmoina ovatkin lapset ja se kuvaa kirpaisevasti ja julmasti lasten maailmaa surullisimmillaan, se osuu tarkasti myös aikuisten maailmaan. Ponies on voimakas novelli ja sen voi lukea Tor.comin sivulta ilmaiseksi. Kij Johnson on Hugo-ehdokkaana kolmatta kertaa.

Peter Watts: The Things

The Things tuntuu varmasti tutulta tarinalta, jos on sattunut näkemään John Carpenterin kasarikauhuklassikon The Thing –leffan tai on lukenut John W. Campbellin Who goes there? –pienoisnovellin. Wattsin kertomus on näet sama tarina, mutta alienin näkökulmasta. Eli ihan sama tarina se ei sittenkään ole, sillä alienillä on toisenlainen ajatusmaailma. Ihmisen tunkeilijana pitämä muodonmuuttaja on uhkaava ihmisen näkökulmasta. Watts on saanut kuitenkin vangittua hyvin sen toisen mielipiteen, jonka mukaan ihminen on outo olio ja reaktiotkin ovat oudot. Watts tekee perinteisestä uhkaajasta sympaattisemman, mutta ei onnistu tarinallaan kuitenkaan täysin vakuuttamaan minua. Paikoin alienin ajatukset menevät jaaritteluksi. Kaikenlisäksi minä olen ihminen (yllätys, yllätys) ja Carpenterin leffa on jättänyt niin voimakkaan mielikuvan uhkasta, että tarvitaan huomattavasti voimakkaampi kirjoittaja ja tarina, että tuo kuva heilahtaisi mihinkään. Viime vuonna Watts voitti pitkien novellien Hugon ja tuntuu olevan hienoinen ennakkosuosikki tässäkin kategoriassa. The Thingsin voi lukea ilmaiseksi Clarkesworld Magazinen sivulta.

***

Minulle ykköseksi näistä tarinoista nousi lyhyt ja ytimekäs Ponies. Kij Johnsonin viime vuotinen ehdokas Spar jäi listallani sinne pohjimmaisten joukkoon, mutta tämän vuotinen kirjoitus on positiivinen yllätys. Ponies poimi jo jaetun Nebula-voiton, joten ehkä nyt myös Hugon.

Hugo-ehdokkaat 2010: pitkät novellit

Novelette-kategorian eli pitkien novellien Hugo-ehdokkaiden pituudet vaihtelevat 17 ja 43 sivun välillä. Pisin on Nicola Griffithin It Takes Two ja lyhyin Eugie Fosterin Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast.

Rachel Swirsky: Eros, Philia, Agape

Swirskyn novelli on ainoa ehdolla olevista, jonka olin lukenut aiemmin Tor-kustantamon sivulta, ja se oli ensimmäisellä kierroksella yksi ehdokkaistani. Myös toisella lukemalla novelli piti edelleen pintansa. Tarinassa lapsuuden traumoista kärsivä Adriana hankkii itselleen kumppaniksi inhimillistetyn robottimiehen, jonka persoona vastaa Adrianan tarpeita. Epäilyksistään huolimatta Adriana rakastuu ja perustaa perheen, johon robottimiehen lisäksi kuuluu aito tytär. Swirsky tuo science fiction maailmaan hienolla tavalla itsensä etsimisen ja rakastamiseen ja perheeseen liittyvät kysymykset.

Peter Watts: The Island

Wattsin novelli on tyyliltään avaruusoopperaa, jota en juurikaan lue. Tarinan kertojahahmo on nainen avaruusaluksella, jonka tarkoituksena on luoda portteja paikasta toiseen. Viimeisin tehtävä osoittautuu monimutkaisemmaksi kun portti uhkaakin tuhota orgaanista elämänmuotoa. Watts pääsi yllättämään nasevalla tekstillään paikoin positiivisesti ja kokonaisuutena novelli on ihan ok.

Nicola Griffith: It Takes Two

Luin Griffithin novellia noin 15 sivun verran ja totesin, etten pidä siitä lainkaan. Kirjoitustyyli tökki ja sisältö ei onnistunut houkuttelemaan jatkamaan. Kaipa siihen jokin syy on, että novelli on Hugo-ehdokkaana. Minä en sitä syytä vain löytänyt.

Paul Cornell: One of Our Bastards is Missing

Brittilään sijoitettu tarina agentista, jonka tehtävänä on suojella kuninkaallisia prinsessan häissä. Kun mies häviää juhlaväen silmien edessä kesken tapahtuman, agentti Hamiltonin tehtävänä on selvittää mitä tapahtui. Käsittääkseni Cornell on kirjoittanut aiemminkin Jonathan Hamilton tarinan, mutta minulle se ei ole tuttu. Tämän novellin myötä olisi kyllä mielenkiintoista lukea agentista enemmänkin. Tarina sisälsi mielenkiintoisia elementtejä, ja kuninkaalliset perinteisine nimineen loi tuttuuden tunnetta, vaikka tarinaa ei ollut sidottukaan mihinkään aikakauteen.

Charles Stross: Overtime

Virkamies joutuu joulun ajaksi ylitöihin hieman erikoisessa, tarkat turvatoimet omaavassa virastossa. Ja koska on joulu ja rakennuksessa on savupiippu, niin jotainhan sieltä on tietty tulossa vierailulle. Overtime on paikoin jännittävä. Vaikea kohdistaa mitä tarinassa kokonaisuudessaan jäi puuttumaan, mutta jokin ei osunut nappiinsa, ja siksipä se jäi vain ok-tasolle.



Eugie Foster: Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast

Kiehtova tarina naamioista, joiden kautta ja varjossa eletään kunakin päivänä eri persoonan hahmossa. Foster luo normimaailman useat roolit konkreettisiksi naamioden avulla. Mitä jos annammekin naamioiden sanella, ja unohdamme kuka sisimmässämme olemme ja mitä ajattelemme. Vaikka Fosterin novelli onkin koko ehdokasjoukon lyhyin, siihen on tiivistettynä paljon enemmän sisältöä kuin yhteenkään kilpailijaansa. Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast pomppaa kirkkaasti joukon parhaimmaksi novelliksi.