Okklumeus-lukuhaasteen koonti

Hyllytontun höpinöitä -kirjablogin Okklumeus-lukuhaaste alkoi tammikuussa ja päättyy tänään 31.10. Lily ja James Potterin 35-vuotis kuolinpäivänä. Haasteessa tarkoituksena oli lukea Harry Potter -maailmaan sijoittuvia teoksia. Olin innostuneena mukana minkä aikatauluiltani ehdin, sillä onhan tämä todellinen Potter-vuosi upouuden teatteriesityksen ja sen käsikirjoituksen julkaisun vuoksi ja marraskuussa ilmestyy hyväntekeväisyyskirjasesta Fantastic Beasts and Where to Find Themistä idean saanut saman niminen elokuva sekä sen käsikirjoitus. Lisäksi julkaistiin kolme ekirjaa, joissa koottiin yhteen J.K. Rowlingin Pottermore-sivustolle kirjoittamia lyhyitä tarinoita paikoista, esineistä ja hahmoista.

Lukutasot olivat:
0 kirjaa: Ankeuttaja (Ankeuttajat eivät osallistu arvontaan)
1 kirja: Jästi
2 kirjaa: Surkki
3 kirjaa: Kotitonttu
4 kirjaa: Huispaaja
5 kirjaa: Aurori
6 kirjaa: Albuksen kaartilainen
7 kirjaa: Tylypahkan rehtori
8 kirjaa tai enemmän: Taikaministeri

Luin ja bloggasin yhteensä 8 kirjasta. Pääsarjaa en ehtinyt lukea uudelleen kokonaan, mutta toki jatkan sen loppuun haasteen ulkopuolella. Uutuutena uudelleen luvussa oli, että ensimmäistä kertaa luin potterini ekirjana.

Lukemani teokset ovat:
J.K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher's Stone
J.K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets
J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter and the Cursed Child, Parts One and Two – Special Rehearsal Edition Script
J.K. Rowling: Short Stories from Hogwarts of Heroism, Hardship and Dangerous Hobbies
J.K. Rowling: Hogwarts: An Incomplete and Unreliable Guide
J.K. Rowling: Short Stories from Hogwarts of Power, Politics and Pesky Poltergeists
J.K. Rowling: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban
J.K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire

Kiitokset Hyllytonttu Tiinalle hyvästä lukuhaasteideasta, joka edesauttoi edelleen upeiden lukuelämysten ja nostalgisten hetkien kokemisen. Harry Pottereita kannattaa lukea aina. Ne kestää vuodesta toiseen useammankin lukukerran.

J.K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire

Harry Potter and the Goblet of Fire (2000) on viimeisin kirja J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjasta, jonka luin ensin suomenkielisenä sen ilmestymisvuonna 2001. Se ei ole koskaan ollut suosikkini sarjasta, mutta nyt pitkän tauon jälkeen uudelleen luettuna se tömähti lukuhermoon täysillä. Liitän kirjan Okklumeus-lukuhaasteeseen, jossa minulla on nyt 8 kirjaa blogattuna. Aloitin juuri siis Taikaministerin tehtävät (olisin kyllä mielummin pysynyt Tylypahkan rehtorina). Lisäksi liitän kirjan mukaan I Spy Challengen kohtaan 17. Elements (Fire).

Harry pääsee Weasleyn perheen kutsumana Ronin ja Hermionen seurassa Huispauksen maailmanmestaruuskisoihin ennen Tylypahkan kouluvuoden alkua. Kokemus on hieno, mutta päättyy kuitenkin uhkaaviin tunnelmiin. Voldemortin kannattajat vahvistavat toimintaansa, eikä Harryn oloa paranna se, että hänen arpensa kipuilee ja hän on nähnyt Voldemortista todentuntuisen painajaisen. Kouluvuoden päätapahtumiin kuuluu kolmivelhoturnajaiset ja Beauxbatonsin ja Durmstrangin velhokoulun oppilaita opettajineen saapuu kisailemaan Tylypahkaa vastaan. Tämäkään ei suju ihan sääntöjen mukaan, sillä alaikäinen Harry joutuu tahtomattaan mukaan vaarallisiin tehtäviin.

Goblet of Fire on yllättävä, täynnä huikeaa taikuutta ja ihmeellisiä otuksia. Rowlingin taikamaailma on entistä värikkäämpi ja rikkaampi, mutta myös synkeämpi ja pelottava. Luin kirjan yhdellä istumalla vaikka se ekirjana on yli 700 sivuinen. Ihastuin jälleen uutena esiteltävään otuskaartiin niin maanpäällä kuin veden allakin. Alastor "Mad-Eye" Moody on opettajana paikallaan ja hänen kauttaan päästiin taikuuteen, joka on sarjan kannalta pelottavinta osuutta. Hänen ensimmäinen oppituntinsa on fantastinen ja karmea. Neville-parka! Dumbledoren pensieve eli ajatuseula kiehtoo yhä, se olisi todella kätevä omistaa, joskin myös voisi olla ahdistava liikaa käytettynä. Mutta Dumbledore on viisas velho pitämään esinettä hallussaan. Olen entistä enemmän Tylypahkan rehtorin ihailija.

Tarina tuo jälleen esille jo aiemmin esiintyneitä asioita uudessa mittakaavassa tai valossa ja suorastaan vilisee uusia asioita, jotka palaavat entistä tärkeämpinä sarjan seuraavissa osissa. On mahtavaa lukea sarjaa uusiksi, kun se on tuttu ja tietää kuinka paljon mikäkin asia merkitsee. Silti ensimmäisen lukukerran uutuuden viehätystä ja ihmeen tuntua jää kaipaamaan. Goblet of Fire nousi tällä kerralla kokonaisuutena paremmaksi kokemukseksi kuin mitä se on aiemmin ollut, jos nyt täyden kympin teoksesta voi vielä korkeammalle kohota.

Kolmivelhoturnauksen ja sen osallistujien, Fleur Delacourin, Viktor Krumin ja Cedric Diggoryn myötä tarinaan tulee myös hormonit mukaan ja ihmissuhdekiemurat alkavat. Ensimmäinen merkki siitä, että päähenkilöt ovat teinejä ja kasvavat aikuisiksi kovaa vauhtia. Madame Maxime saa puolestaan Hagridin käyttäytymään kovin omituisesti. Cedric tuntui tärkeämmältä hahmolta kuin aiemmilla lukukerroilla ja ehkä siksi loppukin kolahti enemmän. Tähän saattaa vaikuttaa myös Harry Potter and the Cursed Childin (arvostelu) lukeminen jokunen kuukausi sitten. Yhä edelleen karsastan kuitenkin taikamaailman opettajien (siis joidenkin) käyttäytymistä lapsioppilaita kohtaan. Se on suoraa fyysistä ja henkistä kiusaamista, mitä ei missään nimessä odottaisi tai pitäisi sallia aikuiselta ihmiseltä. Siksipä esim. Severus Snape on aina ollut inhokkini.

Harry Potter and the Goblet of Fire on sarjan keskimmäiseksi osaksi erittäin onnistunut tarinankantaja ja kestää uudelleen lukemista ihan milloin vaan. Vielä on kolme kirjaa jäljellä.

J.K. Rowling: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban

J.K. Rowlingin Harry Potter and the Prisoner of Azkaban on sarjan kolmas teos, jonka luin ensimmäisen kerran vuonna 2001 suomeksi ja heti seuraavana vuonna ensimmäisen kerran myös englanniksi. Sen jälkeen lukukertoja on tullut useita, mutta viimeisestä on jo aika tovi. PoA:sta minulla on jälleen ekirjaversio ja liitän sen mukaan Okklumeus-lukuhaasteeseen, johon minulle on nyt kertynyt blogattuna 7 kirjaa. Olen Tylypahkan rehtori. Tämä arvostelu pohjaa siihen, että olen lukenut teoksen monituisia kertoja ja pohdin lähinnä millaisia nykytuntemuksia kirja herättää. Jos et ole koskaan vielä lukenut kirjaa, niin kannattaa jättää teksti väliin.

Harry onnistuu taas kesällä ottamaan yhteen Dursleyn perheen ja varsinkin Marge-tädin kanssa ja Harry pelkääkin saavansa siitä ikäviä seuraamuksia taikamaailmassa. Sen sijaan jokainen on hänelle yllättävän ystävällinen ja pian selviääkin miksi. Vaarallinen velho Sirius Musta on karannut pahamaineisesta Azkabanin vankilasta ja hän haluaa saada Harryn käsiinsä. Tylypahkassa kiristetään turvatoimia ja Azkabanin vartijat, ankeuttajat, saapuvat myös Tylypahkan tiluksille. Siitä huolimatta Harry ei ole turvassa edes koulussa, eikä rajoitettu kulkuoikeus muutenkaan sovi hänelle. Harryn on aika saada valaistusta moniin häneltä salattuihin menneisyyden tapahtumiin, jotka muuttavat hänen käsitystään niistä melko lailla.

Harry Potter and the Prisoner of Azkaban on hyppäys monimutkaisempaan juonikuvioon. Kaksi ensimmäistä kirjaa tuntuu lämmittelyltä ja pohjustukselta sen rinnalla. Harry on jo ensimmäisenä ja toisena kouluvuotena kohdannut Voldemortin yksilönä, mutta nyt hänen ympärilleen alkaa rakentua menneisyydestä verkko, jonka tärkein osanen hän on. Ron ja Hermione ovat hänen tärkeimmät tukensa, mutta he eivät ole ainoita. Kolmikon välilläkin voi olla ristiriitoja, joiden inhimillisestä kuvauksesta Rowlingille isot pisteet.

Muistan kun luin ensimmäisen kerran Azkabanin, se tuntui sisältävän niin monia uusia asioita ja käsitteitä taikamaailmasta, että pää oli varsin pyörällä. Sen aikana tuli suuri oivallus, kuinka Rowling rakentaa sarjaa, jossa pieninkin aikaisemmassa kirjassa mainittu seikka, voi tulla vastaan tärkeänä asiana parin kirjan päästä. Tässä tapauksessa Sirius Musta. Se teki vaikutuksen. Ajankääntäjä oli pulmallinen, siitä käytiin paljon keskusteluja 2000-luvun alussa ja sen jälkeenkin. Nyt lukiessa sen toiminta tuntui selkeältä.

Olen varmaankin jonkin sortin kerettiläinen, kun en ole koskaan erityisesti ollut ihastunut Sirius Mustaan. Olin jo ensimmäisellä lukukerralla aikuinen, eikä hän minun ajatusmaailmassani ole koskaan ollut mitenkään ihannoitava tai luotettava hahmo, vaikka Harryn kannalta varmastikin huomattavasti haluttavampi huoltaja kuin Dursleyt. Olen siinä suhteessa hieman Molly Weasleyn kaltainen, vaikka tämä asia tuleekin ajankohtaiseksi vasta viidennessä kirjassa. Pidän Rowlingin tavasta tehdä aikuisista hahmoista arveluttavia, jopa Remus Lupinista, joka esiintyi nyt ensimmästä kertaa tarinassa. Kävin läpi hänen taustansa vaikutusta hänen käyttäytymiseensä Rowlingin Short Stories from Hogwarts of Heroism, Hardship and Dangerous Hobbies -kirjasen (arvostelu) yhteydessä. Samaisessa teoksessa on lisätietoja ankeuttajista.

Harry Potter and the Prisoner of Azkabanin yksityiskohtia ja niiden merkittävyyttä, taianomaisuutta ym. seikkoja voisi ruotia vaikka kuinka paljon ja on niitä tullut ruodittuakin. Se on hieno kirja itsessään ja hieno lisä Potter-sarjaan. Albus Dumbledore, josta pidin jo heti ensimmäisessä kirjassa, nousi Azkabanissa ehdottomaksi suosikikseni, elämää suuremmaksi velhoksi. Kuten ensimmäisellä lukukerralla oli pakko siirtyä kolmannesta kirjasta heti neljänteen, niin samoin kävi nyt uusintalukukierroksella. Mutta Harry Potter and the Goblet of Firesta myöhemmin erikseen.

J.K. Rowling: Short Stories from Hogwarts of Power, Politics and Pesky Poltergeists

Kolmas Pottermore Presents -ekirja, joka julkaistiin tällä viikolla on Short Stories from Hogwarts of Power, Politics and Pesky Poltergeists, joka sisältää J.K. Rowlingin Pottermore-sivustolle kirjoittamat tarinat Dolores Umbridgesta, Horace Slughornista, Quirinus Quirrellista ja Peeves-poltergeistista. Näiden ohessa lisävalaistusta saavat Taikaministeriö, Azkabanin vankila ja erilaiset taikajuomat ja niiden valmistusväline. Ekirjan pituus on 63 sivua eli se on sarjakolmikon lyhyin kokoelma tekstejä. Otan teoksen mukaan Okklumeus-lukuhaasteeseen.

Short Stories from Hogwarts of Power, Politics and Pesky Poltergeistsissa kurkistetaan taikamaailman pimeämmälle puolelle, sillä Dolores Umbridge, joka ilmestyy Harry Potter -kirjasarjaan viidennessä osassa, on kieltämättä yksi epämiellyttävimmistä ja julmimmista hahmoista sarjassa. Rowling ei anna armoa hänelle taustatarinassakaan. Hän kertoo saamastaan inspiraatiosta hahmon ulkonäköön ja luonteeseen ja yksityiskohdat ovat kiinnostavia, tosin en ehkä ihan allekirjoittaisi Rowlingin näkemystä kaikissa kohdissa.

Umbridgesta (Pimento) lukeminen ei ehkä ole niinkään nautittavaa, vaikkakin kiinnostavaa, mutta Slughorn (Kuhnusarvio) on molempia ja tapa millä Rowling nostaa hänet luihuisena esille on hieno. Rowlingin hahmoissa on yleensäkin hyviä ja huonoja puolia, eivätkä hyvätkään hahmot ole virheettömiä, kuten joissakin pahoissa hahmoissa löytyy se valonpilkahdus. Muutamia lukuunottamatta, kuten Voldemort itse, Bellatrix ja Dolores. Slughornin tarina joka tapauksessa herkisti ja pelkästään sen vuoksi tämä kirjanen oli paikallaan. Eniten minua ehkä yllätti Slughornin nimen selitys, mistä aikoinaan sai ihan eri käsityksen suomennoksen myötä, eikä sitä ihan heti englanninkielisestäkään voinut päätellä.

Taikaministeriö ja koko historian taikaministerien nimet ja kuvaukset ovat erittäin kiehtovia maailman taustasta kiinnostuneen fanin näkökulmasta. Monia tuttuja sukunimiä pulpahtelee esille. Osio syventää Potterversumia ja antaa sille myöskin jästisidonnaisuuden. Juurikin vallankäytössä Rowling on ottanut virikkeitä ihmiskunnasta, eikä ne jästipoliitikot läheskään aina ole meikäläisiä parempia. Mikä jo kirjasarjassakin on todettavissa.

Azkaban on karmea paikka ja sen tausta on synkän kiehtova sekin, samoin kuin yhä mysteeriksi jäävät ankeuttajat. Rowling on muutaman kerran vanhoissa haastatteluissa maininnut ankeuttajien inspiraation tulleen omasta syvästä masennuksestaan. The Prisoner of Azkabania lukiessa ensimmäistä kertaa, niiden pelottavuus ja ahdistavuus tuli hyvin esille, enkä edelleenkään kolmatta kirjaa lukiessa voi muuta kuin tuntea sääliä niitä kohtaan, jotka Azkabanin ja ankeuttajien aiheuttamat kauheudet ovat kokeneet.

Short Stories from Hogwarts of Power, Politics and Pesky Poltergeists on ehdottomasti lukemisen arvoinen pikkuruinen kokoelma taustatarinoita ja Rowlingin ajatuksia Potterversumista.

J.K. Rowling: Hogwarts: An Incomplete and Unreliable Guide

Pottermore Presents -sarjan toinen J.K. Rowlingin ekirja Hogwarts: An Incomplete and Unreliable Guide sisältää tarinoita matkateosta Tylypahkan taikakouluun, lajitteluhatusta, Tylypahkan linnasta, opetusaineista, kummituksista ja muotokuvista sekä erilaisista salaisuuksista, joita Tylypahka pitää sisällään. Liitän teoksen osaksi Okklumeus-lukuhaastetta.

Verrattuna edelliseen Short Stories from Hogwarts of Heroism, Hardship and Dangerous Hobbies (arvostelu) tarinakokoelmaan, Hogwarts: An Incomplete and Unreliable Guide on pitempi (79 sivua), mutta sirpaleisempi ja selittävää tekstiä on enemmän. Tämän ekirjan parhaaksi anniksi koin historiakuvaukset kuinka taikamaailman koululaiset matkasivat ennen Tylypahkan pikajunaa koululle ja millaisia ongelmia erilaisissa siirtymissä oli. Pikajuna ja laituri 9 ¾ ovat heti alusta alkaen tärkeitä elementtejä koululaisten elämässä, mutta on kiinnostavaa lukea, että Rowlingin mielessä perinteisten laiturinumeroiden välissä on paljon muitakin taikamaailman laitureita, joilta lähtee esimerkiksi Potterversumin vastine Orient Expressille. Olin ilahtunut myös kuvauksesta miten lajitteluhattu kehittyi kirjailijan mielessä nykyiseen muotoonsa ja keiden oppilaiden lajittelu on ollut hatulle pulmallisinta. Hufflepuffin tuvan kuvaus saa oman lukunsa, sillä sitä ei kirjasarjassa esitellä ollenkaan, kun Harry ei siellä koskaan vieraillut.

Jälleen kerran haluaisin vielä enemmän tietoa. Esimerkiksi Rowling kertoo lyhyesti miten James, Sirius, Remus ja Peter menettivät Marauder’s Mapin (Kelmien kartta), mutta mieli janoaa varsinaisen tarinan. Muutenkin koko kartan käytössä nelikon jälkeen on jotain vaivaavaa, mutta ehkä palaan siihen Goblet of Firen yhteydessä. Kummituksiin, muotokuviin ja Hogwartsin salaisuuksiin liittyvät tekstit olivat sisällöltään ennestään tuttuja, joten ne eivät enää jaksaneet innostaa samalla tavalla kuin uudet yksityiskohdat. Ehkä salaisuuksien kammion kohta Gauntien ajasta sykähdytti eniten tarinan historia- ja sukuyhteystaustan vuoksi.

Hogwarts: An Incomplete and Unreliable Guide jäi näin fanin näkökulmasta odotettua vähemmän kiinnostavaksi, mutta silti paluu joihinkin taikamaailman yksityiskohtiin on aina ilahduttavaa. Kuten kirjasarjan uudelleen lukukin.

J.K. Rowling: Short Stories from Hogwarts of Heroism, Hardship and Dangerous Hobbies

6.9.2016 julkaistiin Pottermore Presents -sarjan alla kolme J.K. Rowlingin pienimuotoista ekirjaa. Kukin kirja koostuu Rowlingin Pottermore-sivustolle kirjoittamista tarinoista, jotka taustoittavat Harry Potter -kirjojen maailmaa. Tarinoissa on lyhyet johdannot sivustolta sekä myös julkaistut Rowlingin ajatukset aiheesta ja hieman kuvausta miten ideat ovat syntyneet ja kehittyneet. Luin ensimmäisenä Short Stories from Hogwarts of Heroism, Hardship and Dangerous Hobbies, joka sisältää Minerva McGonagallin, Remus Lupinin ja Sybill Trelawneyn taustatarinat sekä henkilökuvan Silvanus Kettleburnista. Kirjassa valotetaan animaageja, ihmissusia ja nimenantajanäkijöitä. Ekirjassa on 68 sivua. Olen osan lisätarinoista lukenut Pottermoren alkuvuosina, mutta niistäkään kaikki yksityiskohdat eivät olleet muistissa, joten tavallaan mukana mukavasti uuttakin, kuten myös oikeasti on. Liitän kirjan mukaan Okklumeus-lukuhaasteeseen.

Jokaiseen kirjassa esiteltävään hahmoon liittyy nimenmukaisesti sankaruutta, vaikeita aikoja ja erityisesti taikaeläintenhoidon professorin Silvanus Kettleburnin (Patapalo) kohdalla myös vaarallisia harrastuksia. Luen parhaillaan pääsarjan kolmatta kirjaa eli Harry Potter and the Prisoner of Azkabania uusintana ja tämä kirjanen osui mitä loistavimpaan kohtaan välipalaksi. Lupin, Trelawney ja Kettleburn ovat kaikki ensimmäistä kertaa esillä kirjasarjan kolmannessa teoksessa, Lupin ja Trelawney vielä isoissa rooleissa. Minerva taas toki on ollut mukana alkumetreiltä saakka, mutta hänestäkään ei aiemmin ole tietoja henkilökohtaiselta puolelta kirjoissa esiintynyt.

Potter-fanille luonnollisesti kaikki pienetkin yksityiskohdat ovat arvokkaita, mutta tällä kertaa myös koskettavia. McGonagallin perhetausta, rakkauselämän huolet ja pitkä ystävyys Pomona Sproutin, Filius Flitwickin ja tietysti myös Albus Dumbledoren kanssa saavat palan kurkkuun. Mutta jos Rowlingin kyyneleet virtasivat Lupinin tekstiä kirjoittaessa, niin kyllä se lukijaakin herkisti. Lupin ei koskaan ole ollut suosikkihahmoni, mutta kolmatta kirjaa lukiessa tuntuu lohdulliselta, että Harrylla on läheinen aikuishahmo. Kun pääsee tuon hahmon menneisyyteen, se avaa paljon miksi hän käyttäytyi kuten käyttäytyi, myös ristiriitaisissa tilanteissa.

Animaagiksi muuttumisen vaikeutta pääsarjassa korostettiin, ja kun lukee Rowlingin lisäkuvauksen animaageista ja yksityiskohtaiset ohjeet kuinka tulla animaagiksi, tajuaa jälleen kirjailijan mielikuvituksen voiman. Erityisesti kiinnitin huomiota Trelawney kohdalla nimeen Sybill. Nimet ovat tärkeässä osassa hahmojen luomisessa ja Rowling paljastaa, ettei hän kokenut ennustuksen opettajalleen sopivaksi amerikkalaisen kustantajan nimimuutosehdotusta Sibyliksi. Mitähän Rowling olisi tuumannut suomennetusta Sibyllasta?

Short Stories from Hogwarts of Heroism, Hardship and Dangerous Hobbies ei ole missään nimessä riittävä teos. Olisi väärin vaatia Rowlingia kirjoittamaan pitempiä tarinoita Potterversumin menneisyydestä, mutta voi mahdoton, kuinka mielikuvitukseni laukkaa, kun ajattelenkin mitä kaikkea mielenkiintoista MacGonagallista voisi tapafantasian keinoin kirjoittaa, tai mitä huikeita juttuja saataisiin aikaiseksi Lupinin Tylypahkan vuosista. Näistä tarinoista voi vain haaveilla ja tyytyä Short Stories from Hogwarts of Heroism, Hardship and Dangerous Hobbiesien antamiin muruihin, jotka nekin on ainakin faneille olennaista luettavaa.