Finncon 2011 satoa

Science fiction ja fantasia -harrastajan Suomen suven suurtapahtuma eli Finncon 2011 pidettiin Turussa viime viikonloppuna ja tulihan siellä taas vaihteeksi pistäydyttyä. Tämän vuoden kunniavieraina olivat kanadalainen Nalo Hopkinson ja englantilainen Richard Morgan.

En voi sanoa kumpaisenkaan kirjailijan tuotannon olevan kovinkaan tuttua, sillä Morganilta olen lukenut vain kolme kirjaa ja Hopkinsoniin en suunnitelmistani huolimatta ehtinyt perehtyä kuin yhden kirjan verran. Toki aion molemmilta kirjailijoilta lukea vielä jatkossakin kirjoja. En tehnyt sen kummemmin mitään muistiinpanoja kirjailijoiden sanomisista, mutta perjantain On Writing -paneelissa kumpainenkin tunnustautui olevansa epäjärjestelmällisiä kirjailijoita, joilla ei ole varsinaista rutiiniaikataulua (esim. klo 9-17), vaan he kirjoittavat siellä missä milloinkin näppäimistön äärellä sopivasti ovat ja inspiraatio iskee. Kumpainenkin myönsi paukuttaneensa deadlinejaan, mutta kiittelivät ymmärtäväisiä kustannustoimittajiaan. Minulle tuli tunne pitempään kuunnellessa, että ovatpahan harvinaisen samanmyönteisiä kirjailijoita nämä kaksi, vaikka edustavat eri lähtökohtia, sukupuolta ja kulttuuria.

Molemmat kirjailijat antoivat ystävällisesti nimmarinsa kirjoihini. Kun seuraavana päivänä näin Nalon uudelleen olin ihan varma, että jotain muutosta oli tapahtunut. Tässä vielä kuva Nalosta perjantaina... palaan muutokseen myöhempien kuvien yhteydessä.

Lauantaina ohjelmassa oli pari kiinnostavaa kirjallisuuspalkintoihin liittyvää paneelia: Tähtifantasia-palkinnon julkaisu ja sitä edeltävä varjoraatipaneeli ja englanninkielinen Hugoehdokas-paneeli.

Tähtifantasia-palkinnon varjoraati (vas. Marko Kivelä, Marianna Leikomaa, Sari Polvinen ja Sini Neuvonen) varsinaisen valitsijaraadin puh.joht. Jukka Halmeen johdolla ruoti tämän vuoden ehdokkaita värikkäällä tavallaan, jota on aina hauska seurata. Tänä vuonna raati kohtalaisen selkeästi oli Steph Swainstonin voiton kannalla ja jonkin verran protestointiakin esiintyi kun Jukka sitten julkisti viralliseksi voittajaksi Andrzej Sapkowskin Viimeisen toivomuksen (virallinen lehdistötiedoteteksti ja täälläpä vielä minun arvosteluni kirjasta). Vaikka Swainstonin Kuolemattomien kaarti (arvostelu) oli hienoinen suosikkini ehdokkaiden joukosta, niin olen Sapkowskin voittoonkin tyytyväinen. Kirja oli varsin hyvä lukukokemus.

Hugoehdokas-paneelin (vas. Tommi Persson, Jukka Halme, Marianna Leikomaa ja Cheryl Morgan) keskustelu oli sekin hauskaa seurattavaa, vaikka kaikkia kategorioita siinä ei ehditty käsittelemäänkään. Panelistit olivat varsin suorasanaisia arvioinneissaan; utterly rubbish -ilmaisua käytettiin ainakin parin tuotoksen kohdalla. Olin iloinen, että omat arvioni ja mietteeni Hugo-ehdokkaista löysi yhtenevyyttä panelistien joukossa. Pääkategorian voittoa uumoiltiin Connie Willisin Blackout/AllClearille, joskin Ian McDonaldin The Dervish Housen katsottiin ansaitsevan sen mielummin. Kij Johnsonin Ponies herätti selkeästi eriäviä mielipiteitä ja ne muutamat lytätyt teokset löytyvät kategoriasta, josta minäkään en löytänyt yhtään Hugon-arvoista kirjoitusta.

Sunnuntaiaamu alkoi ohjelmalisäyksenä mukaan tulleen, Petri Hiltusen (oik. laita) hienosti vetämän Definitiivisen huumepaneelin kera. Keskustelu oli kuvamateriaalin kera mielenkiintoista, ajoittain asiallista ja asiantuntevaakin, erit.kiitos Vesa Sisätön (vas.laita) ja yleisökin pääsi osallistumaan siihen. Loppuiltapäivä kului jälleen kunniavieraiden parissa.

Tulin Hopkinsonin ja Morganin yhteiskeskusteluun kesken kaiken ja en ihan päässyt kärryille mistä oli kyse, mutta lukutilaisuudet olivat varsin onnistuneita. Morgan luki katkelmat Black Manista (Musta mies) ja Altered Carbonista (Muuntohiili). Pienen alkukangertelun jälkeen hän pääsi vauhtiin ja näytti kovasti nauttivan teksteistään. Nalo Hopkinson luki novellinsa The Easthound, joka julkaistaan Ellen Datlowin ja Terri Windlingin toimittamassa After-antologiassa ensi vuonna. Tarina oli varsin tiheätunnelmainen ja mielenkiintoinen. Minusta kirjailijoiden lukutilaisuudet ovat aina kiehtovia, sillä jotkut kirjailijat ovat myös varsin hyviä esittämään tuotoksiaan. Hopkinsonkin pisti välillä laulaen. Ellen Kushner oli tosin viime vuonna Finnconissa ihan omaa luokkaansa siinä suhteessa.

Ja sitten se muutos Nalo Hopkinsonissa perjantain ja seuraavan päivän välillä. No, hiukset. Kampaus muuttui lyhyemmäksi, kuten kuvista huomaa.

Finncon 2011 sisälsi myös muuta mielenkiintoista ja vähemmän mielenkiintoista ohjelmaa. Olin varsin tyytyväinen tapahtumaan kokonaisuutena tänäkin vuonna, vaikka esim. keskiaikaista musiikkia ei kuultu siellä missä piti ja siihen aikaan kuin piti, eikä missään kerrottu miksi ei. Ensi vuonna taas uusiksi Tampereella ja silloinhan kunniavieraina ovat Lois McMaster Bujold ja Liz Williams.

Lisäys: Oli ihan unohtua... Nalo Hopkinson teki suuren vaikutuksen ja sai minut sanattomaksi lausuessaan nimeni täydellisen suomalaisella tavalla ilman että oli kuullut sitä entuudestaan. Olen tottunut hyvin usein olemaan englanninkielisten mukaan raasha tai raza.

Nalo Hopkinson: Brown Girl in the Ring

Nalo Hopkinson on tulossa tänä kesänä Finncon 2011 -tapahtuman kunniavieraaksi, ja senpä vuoksi ajattelin tutustua kirjailijan teoksiin jo etukäteen. Brown Girl in the Ring on kanadalaisen kirjailijan vuonna 1998 julkaistu esikoisteos.

Tarina sijoittuu Toronton keskustan alueelle lähitulevaisuuteen. Alue on muuttunut levottomaksi, kaupunginhallinnon, liike-elämän ja poliisivoimien hylkäämäksi ghetoksi, jossa ihmiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä ja rikollisuuden keskellä. Päähenkilö on kanadalaiskaribialaiseen kulttuuriin kasvanut Ti-Jeanne, joka asustelee isoäitinsä ja vauvansa kanssa. Ti-Jeannen äiti on kadonnut ja vauvan isä on vastuuntunnoton haikailija, joka pyörii kuitenkin maisemissa, mutta on sekaantunut paikallisen huumediilerin ja rikollisen Rudyn johtaman joukkion puuhiin. Isoäiti on tunnettu poppanainen, johon gheton väki turvautuu kun tarvitaan lääketieteellistä apua. Hän osaa tehdä yrteistä lääkkeitä ja korjata jäseniä paikoilleen, mutta on hänellä halussaan myös karibilaista magiaakin. Vauras ja keskiluokkainen väki elää Toronton esikaupunkialueilla, joissa elämä jatkuu normaaliin tyyliin. Lääketiede on kehittynyttä ja elinsiirtoihin käytetään sian elimiä, joita tuotetaan erityisillä possufarmeilla tarkoitusta varten. Poliittisten syiden vuoksi, tulee tarve saada oikea ihmiselinluovuttaja, ja koskapa kiireen vuoksi ei vapaaehtoista ehditä odottaa, siirtyy katse slummialueen köyhiin, joita kukaan ei puolusta tai kaipaa. Ti-Jeanne huomaa pian, että hänen henkensä ja monen muun henki on hänen käsissään ja taidoissaan, jotka hän on isoäidiltään saanut.

Brown Girl in the Ring on virkistävästi kirjoitettu puheosuuksiltaan jonkin sortin lievennetyllä karibian englannilla. En tunne murteita tarkemmin, mutta kyseessä ei ole puhdasta englantia, vaikka hyvin ymmärrettävää kuitenkin, joskin se alussa vaatii hieman totuttelua. Samoin Jamaikalla syntynyt Hopkinson hyödyntää paljon karibialaista kulttuuria ja uskomuksia tarinassa, joka on sekä science fictionia että fantasiaa. Tapahtumaympäristö ja sen syntyminen, tarinan kehyshistoria, on mielenkiintoinen ja itse asiassa siitä vaiheesta olisin lukenut mielelläni enemmänkin kuin mitä tarjottiin. Vaikka tapahtumapaikka sijaitseekin Kanadassa, sitä ei juurikaan lukiessa ajattele näin olevan. Karibialainen kulttuuri peittää tarkoituksellisesti alleen kanadalaisen. Se vaikuttaa perhekuvaukseen, mutta siltikin itse päähenkilö on hyvin yleismaailmallinen pohjimmiltaan, kun kuoritaan tarinan maagiset kuviot pois päältä.

Gheton ulkopuolista maailmaa nähdään vain vilahdukselta, eikä se saa oikeastaan ulottuvuutta, mutta juuri tällainen lähestymistapa tekeekin kirjasta odotuksista poikkeavan. Kirja pohjaa henkilöhahmonsa tuttuihin kuvioihin: on nuori hahmo, joka käy läpi kasvutarinan; viisas vanhus neuvomassa ja todellinen paha, jota vastustaa. Väriä kuvioon tuo, että nuori nainen on yksinhuoltaja, joka opettelee äitiyden ensimmäisiä askelia. Paha on myös uskottavasti paha, eikä kirjailija säästele kuvatessaan pahuutta. Jotkut kohtaukset ovat puistattavia. Valitettavasti tällaisessa puhtaassa pahuudessa ei voi välttyä hienoiselta stereotypioinnilta, kun myös Ti-Jeannen kasvutarinakin tapahtuu melkoisen vauhdikkaasti. Hahmot ovat tummaihoisia, mikä ei suinkaan ole itsestäänselvyys genressä, jossa on totuttu vuosikymmeniä lukemaan pääasiassa valkoihoisista miehistä sankaroimassa (okei, kärjistin hieman, on kuvioihin tullut myös pirtsakoita valkoihoisia naisia).

Mielenkiintoisena seikkana useiden lukujen alussa on ote jostain lorusta, laulusta tai sanonnasta, joka liittyy luvun sisältöön. Alla näyte tuutulaulusta, joka ei todellakaan ole sieltä miellyttävimmästä päästä:

Rocking my baby, I know you are sad,
Baby, you were naughty; Baby, you were bad.
I'm sorry to whip you my darling, but true,
My Mama whipped me, so I'm bound to whip you. 

Brown Girl in the Ring ei ehkä ole virheetön kirja, mutta se on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Jatkan edelleen Hopkinsonin tuotantoon tutustumista, sillä uskon, että kirjailijan tyyli ja juonen kehittely tästä esikoisesta vielä hioutuu. Samalla odotukset itse kirjailijan tapaamiseen Finnconissa kasvaa. Hopkinsonin tausta ja näkemykset kirjoittamisesta ja genrestä yleensä ovat varmasti kiinnostavia.

Aakkoshaasteen H-kirja.