Naomi Novik: Spinning Silver

Naomi Novikin edellinen kirja Uprooted (arvostelu) oli erinomainen ja sen jälkikaiussa myös tänä vuonna ilmestynyt standalone-teos, Spinning Silver, nousi automaattisesti lukulistalle. Tarina pohjautuu tuttuun satuun Rumpelstiltskinistä (suom. Tittelintuure), mutta vain peruselementeiltään, sillä Novikin käsissä tarina on laajentunut ja syventynyt.

Miryem on rahanlainaajaperheen tytär, joka olosuhteiden pakosta ryhtyy itse perimään lainoja ja osoittautuu siinä hyväksi. Kun maine kiirii, että hän pystyy muuttamaan hopeankin kullaksi, jäisen Staryk-maan kuningas kiinnostuu hänestä. Lordin tyttäreksi syntynyt Irina joutuu vastoin oletuksia naimisiin tavoitellun tsaarin kanssa, jolla on synkkä salaisuus. Maalaistyttö Wanda on kaltoin kohdeltu, mutta hän saa uuden mahdollisuuden Miryamin ansiosta. Kolmen nuoren naisen tulevaisuus on kiinni punotusta juonesta, jonka toteuttamiseksi he joutuvat äärimmilleen.

Novik on luonut monitasoisen tarinan, joka on satumainen, mutta sisältää myös välähdyksiä todellisuudesta ja juutalaiskulttuurin kuvausta. Myyttisen jäisen maailman ja taikuuden voimakkaasti höystämässä kertomuksessa ihmiset ovat tärkeitä ja varsinkin naispuoleiset, jotka ovat ehkä heikommassa asemassa, mutta löytävät omat voimansa ja kykynsä selviytyä, minkä avulla nousevat uudelle tasolle. Spinning Silver on mitä suurimmassa määrin naisvoiman esilletuontia, mutta voima kumpuaa hahmon juurista ja rakkaudesta lähimpiään kohtaan, välittämisestä. Tämän rinnalla edes kullalla, mitä ahneudessa tavoitellaan, ei ole mitään merkitystä. Välittäminen tulee esille koko tarinan kaaressa, kuin myös välittämisen puute.

Novikin kirjoitustyyli on kuvailevaa ja maailma muodostuu täyteläiseksi. Kuvaileva tyyli tuo tarinaan myös lisää pituutta ja vaikka teksti on kaikkinensa kiehtovaa, se ei sovi hektisiin lukuhetkiin. Spinning Silver vaati pysähtymistä ja uppoutumista maailmaan. Siksipä minulla meni kirjan kanssa pitempään kuin oletin, kun niitä pysähtymishetkiä ei ollut tarpeeksi. Näkökulmahenkilöitä on useita ja jos lukeminen pätkittyy, menee hetki ennen kuin pääsee takaisin rytmiin, mitä kukanenkin kertoo.

Tarinan taikuus ja jäämaailman rinnakkaisuus ovat kiehtovia. Kirjan satumaisuus lumoaa ja erityisesti kun kertomuksen uhkan ratkaisu on monipolvinen päähahmon joutuessa miettimään omien tekojensa seuraamuksia, kokonaisuus paranee. Spinning Silver on yksi parhaista teoksista mitä olen tänä vuonna lukenut. Tarinan viimeinen lause on loistava. Se on malliesimerkki, miten romantiikan voi täydellisesti kiteyttää yhteen lauseeseen. Suosittelen lukemaan. Olisi se todella hienoa, jos tämän(kin) kaltaisia kirjoja joskus suomennettaisiin.

Naomi Novik: Uprooted

Naomi Novik on ennestään tuttu minulle Temeraire-sarjastaan, jota olen lukenut kolmen kirjan verran. Sarjan jatkaminen on kuitenkin jäänyt valtavan kirjatarjonnan alle jo viideksi vuodeksi. Nyt Novik on kuitenkin noussut pinnalle standalone-romaanillaan Uprooted (2015), joka voitti sekä Locus Fantasia että Nebula-palkinnot tänä kesänä. Uprooted on myös Hugo, Mythopoeic, BFSA Holdstock ja World Fantasy -palkintoehdokkaana, joten jokunen meriitti vielä saattaa matkaan tarttua. Nämä palkinnot ja ehdokkuudet antavat ymmärtää, että kirja on hyvä, joten ei sitä voinut jättää lukematta. Tai oikeastaan kuuntelematta, sillä hankin Katy Sobeyn lukeman äänikirjaversion.

Agnieszka asuu idyllisessä kylässä, jonka rajamailla kasvaa pelottava ja vaarallinen metsä. Kyläläiset luottavat voimakkaan velhon, Dragonin, voimiin pitää hirviöt ja vihamielinen taikuus pois heidän keskuudestaan, mutta hintana on luovuttaa määräajoin 17-vuotias tyttö hänelle palvelukseen kymmeneksi vuodeksi. Tytöt eivät koskaan palveluksen jälkeen enää palaa kotikyläänsä jäädäkseen. He ovat muuttuneet ja Dragonin teoista liikkuu monenlaista huhua, vaikka kukaan palveluksessa olleista tytöistä ei niitä myönnäkään. Uuden tytön valintahetki lähestyy ja kaikki ovat varmoja, että Anieszkan ikäluokasta valituksi tulee rohkea, osaava ja kaunis Kasia. Vaan toisin käy ja siitä alkaa Agnieszkan tie taikuuden maailmaan pelottavan Dragonin seurassa ja edessä on suurempia haasteita, kuin nuori nainen olisi osakseen pystynyt kuvittelemaan.

Uprooted on fantasiasatu. Se on synkkä ja verinenkin satu, mutta koko ajan sen sävy on pehmeä. Tarina upottaa lukijansa/kuulijansa maailmaan, joka on tuttu jo lapsuuden ajalta. Se on yhtä aikaa kiehtovan kaunis että myös pelottava. Saduissa usein metsä on pelottava elementti siellä lymyilevine hirviöineen ja niin myös Uprootedissa. Grimmin satujen tyyli tulee väistämättä mieleen ja muutenkin mielikuvat pyörivät paikan (esim. Dvernik, Olshanka) ja ihmisten (Marek, Krystyna, Danka) nimien myötä jossain Itä-Euroopan rajamailla, mitä myös Baba Jagan esiintyminen tarinassa vahvistaa. Eikä kaukana olla Robert Holdstockin Alkumetsästäkään (arvostelu), joten ei ihme, että kirja on ehdolla niin Mythopoeic kuin Holdstock-palkintoihinkin. Maailmaan kuuluu metsän ja kylien lisäksi linnoja, vuoristoseutu, virtaavaa vettä ja viljavat lakeudet. Ja kun kyseessä on taikuus tarvitaan loitsuja sekä kirjoja, joihin on kirjoitettu taikuudesta. Jopa kirottuja kirjoja.

Uprootedin taikuus on villiä, jopa tekijälleen arvoitus. Taikuus on myös kaunista ja Novik kuvailee sitä elävästi. Jäin miettimään kuinka paljon lukukokemukseeni vaikutti äänikirjan lukijan äänensävy ja tapa painottaa asioita. Sobeysta tuli Nieshka ja Sarkan, Kasia ja Marek ja moni muu. Erinomainen lukija. Etenkin hänen tapansa lausua nimet ja loitsut oli varsin kiehtovaa. Olisin toivonut taikuuteen laajempaa variaatiota, mutta sen muuntuvuudessakin oli jo hyvä alku.

Agnieszka on nuorena vahvana naisena hyvä esimerkki riippumattomaksi ja itsenäiseksi kuvatusta hahmosta. Novikille erityisesti pisteitä siitä. Ja sitten miinuksia siitä, että hahmolle kuvattu särmä ei oikein päässyt uskottavalle tasolle, vaikka sitä kerrattiin useaan otteeseen. Ehkä en ollut tarpeeksi vastaanottavainen. Joka tapauksessa tämä seikka jäi pieneksi haitaksi kokonaisuudessa. Uprooted on erinomainen kirja. Se on palkintonsa ja ehdokkuutensa ansainnut ja sille on helppo antaa ääni myös Hugo-äänestyksessä. Jos Novik joskus kirjoittaa jatkoa tähän maailmaan, mitä todennäköisimmin se päätyy lukulistalleni.

Naomi Novik: Black Powder War

Olen lukenut pari Naomi Novikin Temeraire-sarjan kirjaa suomeksi ja pitänyt molemmista. Koskapa sarjan jatkokääntäminen on arvoitus, päätin jatkaa lukemista englanniksi. Sarjan kolmas kirja Black Powder War ilmestyi vuonna 2006 ja tarinat Temeraire-lohikäärmeen ja kapteeni Will Laurencen yhteisistä seikkailuista 1800-luvun alkuvuosina jatkuvat. Sarjan edellisen kirjan Jadevaltaistuimen arvostelu löytyy täältä.

Will ja Temeraire lähtevät Kiinasta kohti koti-Britanniaa, joka elää koko ajan Napoleonin hyökkäyksen pelon alla. Matkaan tulee kuitenkin mutka, sillä Britannian hallitus on ostanut Ottomaanien imperiumilta kolme arvokasta lohikäärmeen munaa ja kaksikko seurueineen määrätään noutamaan ne Istanbulista ja tuomaan mukanaan kotiin ennen kuin munat kuoriutuvat. Britannia tarvitsee kuumeisesti juuri munissa kehittyviä tultasyökseviä lohikäärmeitä sotajoukkoihinsa. Sattumusten kautta matkaa Istanbuliin joudutaan tekemään maitse ja saattue kohtaa autiomaan vaarojen lisäksi muun muassa villejä lohikäärmeitä. Eikä munienkaan saaminen loppujen lopuksi ole yksioikoista, mutta kun se lopulta onnistuu, Will ja Temeraire huomaavat olevansa loppumatkalla keskellä Ranskan ja Preussin sotaa, ilman brittien lohikäärmearmeijaa tukenaan, vastassaan myös Kiinasta paennut taivaslohikäärme Lien.

Lohikäärmeiden ystävänä melkeinpä millaiset versiot tahansa näistä otuksista jaksavat viehättää minua. Black Powder Warin alkupuoliskolla kävi kuitenkin niin, että ehdin hieman pitkästyä ja Temerairekin tuntui enemmän rasittavalta kuin kiehtovalta, mitä ei missään vaiheessa edellisten kirjojen aikana tapahtunut. Tähän saattaa vaikuttaa, että kirja on tekstiltään hyvin muodollista verrattuna pariin edelliseen lukemaani kirjaan, eikä Black Powder War ollut tyylillisesti paras valinta tässä vaiheessa. Novikin kaava tuntuu olevan, että ensin matkustellaan ja kohdataan haasteita/ongelmia ja sitten päästään itse kirjan päätapahtumiin. Näin myös sarjan kolmannessa kirjassa. Temeraire, jonka pohdinnat lohikäärmeiden tasa-arvoisuudesta käynnistyivät toden teolla Jadevaltaistuimessa kiinalaisten lohikäärmeiden kautta, jatkoi suunnitelmiaan, ja Novik toi lukijoille uutta vertailukohtaa Temerairen tilanteeseen villien lohikäärmeiden myötä. Silti Temerairen ajatukset saavat hänet tuntumaan enemmänkin lapselliselta kuin vakavasti otettavalta aatteenpalon sytyttämältä otukselta. Mutta kaipa Temeraire vielä aika nuori onkin ja kirjasarja jatkuu vielä pitkään, jotta tätä suuntaa voidaan jalostaa. Temerairen ja Willin välit eivät kuitenkaan enää tunnu yhtä aidoilta kuin ensimmäisessä kirjassa. Oletan, että tässä vaiheessa pitää alkaa asennoitumaan, että kaksikko kasvaa hieman irti toisistaan.

Kun matkanteko ja Turkin osuudet olivat ohi, aloin vihdoin päästä mukaan kirjan tunnelmaan. Vaikka jo Turkin tapahtumat ottomaanihallintoineen ovat vaihtoehtohistoriaa, vasta Preussin ja Ranskan yhteenotossa historian tapahtumat löivät minulle läpi ja antoivat ahaa-elämyksiä. Turkin osio jää ilman kosketuspintaa. Novik onnistuu kevyehkönä sodankäynnin kuvaajana ja uusi lohikäärme on iloinen tuttavuus, jonka kohdalla reipas lapsellisuus on Temerairea helpommin hyväksyttävissä. Liekö Novikin tietoinen valinta brittityylissä syynä siihen, että vielä kolmannessakaan kirjassa henkilöhahmot, ja erityisesti Will, eivät saa syvyyttä. Black Powder War on sarjan tähän astisista heikoin osa, enkä voinut olla hieman pettymättä. Silti sarjan jatko kiinnostaa vielä, sillä ehdottomasti haluan tietää mihin ja miten Novik lohikäärmeidensä tarinan kuljettaa.

Aakkoshaasteen N-kirja.

Naomi Novik: Jadevaltaistuin

Yksi tämän vuoden odotetuista käännössarjan jatko-osista on Naomi Novikin Temeraire-sarjan kakkososa Jadevaltaistuin. Minulla ei ollut ykkösosaa Kuninkaan lohikäärmettä lukiessani kovinkaan suuria ennakko-odotuksia, mutta yllätyin positiivisesti. Kirja oli erinomainen. Välillä näytti, ettei WSOY jatka sarjan kääntämistä, mutta toisin kävi ja ainakin toinen osa on nyt saatu myös suomeksi. Saa nähdä miten jatkon käy. Englanniksi sarjaa on ilmestynyt tänä vuonna kuudennen kirjan verran ja ilmeisesti Novikin suunnitelmissa on kirjoittaa sarjasta ainakin yhdeksän kirjan pituinen.

Temeraire-lohikäärme, jonka britit nappasivat itselleen ranskalaisilta tämän ollessa vielä kuoriutumaton munassa (ykkösosassa), on harvinainen taivaslohikäärme. Kiinalaiset, jotka alunperin munan olivat Napoleonille Ranskaan lahjoittaneet, haluavat nyt Temerairen takaisin. Temerairen lentäjä, Will Laurence, ei kuitenkaan halua luopua lohikäärmeestään, eikä Temeraire halua luopua hänestä. Parivaljakon välinen side on erittäin voimakas. Brittihallitus on kuitenkin huolissaan millaisia yhteistyösuunnitelmia Kiinalla mahdollisesti on heidän vihollisensa Ranskan kanssa ja haluaa Kiinasta mielummin liittolaista itselleen Ranskaa vastaan käytävässä sodassa. Niinpä Temeraire lähtee Kiinaan ja Laurence lähtee mukaan. Matkalla sattuu ja tapahtuu, ja Kiinaankin päästään, mutta moni asia osoittautuu toiseksi kuin luullaan. Kiinalaisilla on omat motivaationsa toimilleen.

Jadevaltaistuimessa on jälleen kaikki ainekset hyvin kasassa, mutta silti se ei ihan yllä aloitusosan tasolle. Novik luo Kuninkaan lohikäärmeessä upean kuvan 1800-luvun brittiyhteisöstä ja pikkutarkkaa kuvausta sodankäynnistä ja laivastosta. Hän tuo tähän historialliseen ympäristöön mielikuvitukselliset lohikäärmeet persoonineen. Jadevaltaistuimessa irrottaudutaan tuosta onnistuneesti luodusta miljööstä ja lähdetään ihan sananmukaisestikin vieraille vesille. Jadevaltaistuin ei ole epäonnistunut kirja, se ei vain pääse yhtä syvälle maailmanluonnissa niiltä osin kuin Kuninkaan lohikäärmeestä poiketaan. Sen sijaan Novik onnistuu kuitenkin tarkoituksellisesti ravistelemaan luomaansa maailmaa. Jo ykköskirjassa kiinnitettiin huomiota yhteiskunnalliseen hierarkiaan, sosiaaliseen tasa-arvoon ja siihen miten lohikäärmeitä kohdellaan. Jadevaltaistuin tuo nämä samat teemat esille ja käsittelee niitä tavalla, joka luo jännitteitä. Odotan Jadevaltaistuimen perusteella, että jatko-osissa sodankäynnin ohella lohikäärmeiden asema nousee entistä suuremmaksi poliittiseksi kysymykseksi ja aiheuttaa vastakkainasettelua.

Novikin Temeraire ja muut lohikäärmeet ovat hyvin eri tyyppisiä lohikäärmeitä kuin mikä minua yleensä näiden otusten mytologiassa kiehtoo. Pohdin asiaa hieman Stephen Deasin The Memory of Flames -sarjan lukemisen yhteydessä (jossa lohikäärmeet ovat ripauksen villimpään suuntaan). Novikin lohikäärmeet ovat älykkäitä ja puhekykyisiä ja ne kontrolloivat (ainakin näiden kahden lukemani kirjan perusteella) kykyjään pääasiassa ihmisten tahdon mukaan. Ne ovat vaarallisia, mutta samalla alistuvia ja turhamaisia. Paikoin tuli Jadevaltaistuinta lukiessa mieleen kotikissat (itselläni on ollut pari pikkulohikäärmetyyppistä kissaa, joista toinen oli luonteeltaan Volly ja toinen jotain Lienin kaltaista). Vaikka pidänkin ihmisten kannalta vaarallisemmista ja villimmistä lohikäärmeistä, Novikin otukset ovat ilman muuta omalaatuisia ja niistä on helppo oppia pitämään. Jadevaltaistuin onnistuu edelleen pitämään lukijansa kiinni sarjassa ja jatkokirjat ovat ehdottomasti lukulistalla - englanniksi, jos suomennoksia ei enää tule. Pieni huomio, joka saattaa vaikuttaa kirjan käännöksen yleistunnelmaan: kääntäjä on vaihtunut ensimmäisen ja toisen osan välillä. Peter Jackson on kertonut hankkineensa oikeudet Temeraire-sarjaan, mutta tuleeko kirjasarjasta koskaan esim. tv:n minisarjaa, jää nähtäväksi.

Temeraire saa jatkoa suomeksikin

Olen aiemmin hieman valitellut sitä, että joidenkin sarjojen kääntäminen on jätetty kesken, esimerkkinä Scott Lynchin Herrasmiesroistot ja Naomi Novikin Temeraire. Nyt WSOY on kuitenkin kääntänyt kelkkansa Novikin suhteen ja aikoo sittenkin pukata markkinoille Temerairen kakkososan Jadevaltaistuimen ensi vuonna. Risingshadown kautta saadun tiedon mukaan kirja ilmestyy ensi elokuussa. Hieno homma. Ja jos seuraat linkkiä, näet kirjan kannen, jonka vihreästä väristä minä tykkään paljon. Ensimmäinen kirja, Kuninkaan lohikäärme, pääsi aikanaan yllättämään positiivisesti, ja odotan kakkoskirjaakin ihan sopivalla innokkuudella, joten kiitokset WSOY:lle. Ehkäpä saamme lisää Lynchiakin suomeksi vielä...?

Scott Lynchista puheenollen, mies on taas kadonnut maan päältä. Hänelle ilmestyi jokin jättimäinen juonellinen ongelma kolmanteen Gentleman Bastard -kirjaan, ja sen jälkeen verkossa on humissut hiljaisuus. Toivottavasti Lynch selvittää ongelman.