Hugo-ehdokkaat 2012: novellit

Käynnistän tämän vuoden Hugo-ehdokkaiden arvioinnin novelli-kategorian tuotoksilla (short stories).

Nancy Fulda: Movement

Hannah on nuori nainen, joka kokee ajan eri tavoin kuin muut ihmiset. Hänen tilaansa kutsutaan ajalliseksi autismiksi, sillä hän ei kykene kommunikoimaan normaaliin tapaan. Hannahin korviin muiden puhe on kuin sääsken surinaa. Kun muut kommunikoivat sekunneissa ja minuuteissa, Hannahille menee päiviä ja jopa viikkoja ajatusten ja vastausten laatimiseen. Hannahilla on kuitenkin tanssimisen lahja ja hän havainnoi ympärillään olevaa nopeasti muuttuvaa maailmaa omalaatuisesta näkökulmasta. Kun Hannahin vanhemmat harkitsevat lääketieteellistä operaatiota muuttaakseen tyttärensä normaalimmaksi, Hannah itse joutuu kamppailemaan saadakseen ajatuksensa ja mielipiteensä kuulluksi.

Nancy Fulda on minulle täysin tuntematon kirjailija, mutta tämän novellin myötä aion tutustua myös hänen muihin novelleihinsa tulevaisuudessa. Movement on vahva tarina erilaisuudesta ja sen antamista mahdollisuuksista. Hannah on mielenkiintoinen hahmo ja tavallaan haluaisin uppoutua hänen maailmaansa enemmänkin, mutta en ole varma olisiko pidemmässä tarinassa yhtä paljon hohtoa kuin novellimittaisessa. Movementissa on hienoinen nuorille suunnatun tarinan sävy ja se on tasapainoinen alusta loppuun saakka. Pidän koko novellista, mutta erityisesti sen lopusta. Movement on julkaistu Asimov’s Science Fiction 3/11 -numerossa ja sen voi lukea ilmaiseksi täällä (pdf).

Ken Liu: The Paper Menagerie

Jackin äiti on morsiankatalogista valittu. Jackin isä haki hänet Kiinasta. Vaikka hän ei puhu juurikaan englantia, hänellä on erikoinen lahja tehdä pojalleen origameja ja antaa niille henki. Lapsena Jack ihastelee paperisia eläinhahmoja ja äitiään, mutta kun hän kasvaa isommaksi ja kokee kaveripiirin painostuksen, häntä alkaa ärsyttää äidin alkuperä ja kielitaidottomuus. Hän ajautuu äidistään kauemmas.

The Paper Menagerie on kaunis ja koskettava tarina pojan ja äidin suhteesta, äidinrakkaudesta, mutta myös lapsen kokemasta erilaisuudesta ja halusta olla kuten muut. Lapsen ja aikuisen maailmankuvat ja käsitykset ovat erilaisia ja vain ajan myötä ne ehkä kohtaavat, jos ei ole liian myöhäistä. Pidän tarinan loppupuolta hieman ylitunteellisena ja ehkä jopa osoittelevana, vaikka en usko sen olleen tarkoitus. Ei hassumpi novelli, mutta koskapa en ole Ken Liulta muuta lukenut (vielä), en osaa sanoa onko tämä hänen parhaimmistoa vai keskitasoa. Novelli ilmestyi Fantasy & Science Fiction -lehden numerossa 3-4/11 ja on luettavissa täällä (pdf).

Mike Resnick: The Homecoming

Jordanin ja Julian poika, Philip ilmestyy pitkästä aikaa kotiin vierailulle. Julia sairastaa dementiaa, eikä keskustelu hänen kanssaan ole kovinkaan helppoa. Mutta helppoa ei ole Jordanillekaan pojan paluu. Hän ei ole koskaan hyväksynyt Philipin ratkaisua muuttaa itseänsä ja matkustaa vieraisiin maailmoihin ja hylätä perheensä, normaali tulevaisuus ja koko maapallo. Nyt ikääntynyt Jordan joutuu kohtaamaan jälleen poikansa valinnat ja arvioimaan ne uudelleen.

Jälleen tarina vanhempien ja lasten suhteesta ja sen vaikeudesta, kun toiveet eivät kohtaa. Resnick kirjoittaa myös koskettavasti dementiaan sairastuneesta henkilöstä ja näin dementiaa sairastaneen äidin tyttärenä tuntuukin, että pääosin hänen kuvauksensa vaikuttaa aidolta. Välillä tosin sairaus tuntuu päälleliimatulta, mutta ehkä se johtuu, että tarina on vain ajallisesti lyhyt väläys. Resnick onnistuu tarinansa sanomassa hyvin, mutta verrattuani sitä kahteen edellä luettuun, se jää auttamatta tunnelmassa jalkoihin. Novelli on julkaistu Asimov’sin numerossa 4-5/2011 ja sen voi lukea niin ikään online (pdf).

John Scalzi: Shadow War of the Night Dragons, Book One: The Dead City (prologi)

Hupaisa tarina, ja käsittääkseni vaikka nimi antaakin ymmärtää, niin tämä ei ole kirjan prologi, vaan aprillipäivän pilaksi kirjoitettu novelli. Jos jollakulla on muuta tietoa, niin paljastakoon sen kommenteissa. Lisäksi "kirjan" nimi on koottu genressä yleisimmin käytetyistä sanoista (joihin kuuluu muuten myös "song" ja "dream", joista ainakin toista on käytetty kuvitteellisen trilogian kolmannen osan nimessä), joten kliseyden huipusta on siis huumorimielessä kyse. Tarinassa viljelläänkin "It Was a Dark and Stormy Night" -lausetta kyllikseen ja pimeää on, eikä yölohareita ole olemassakaan, eikä tarinassa päätä eikä häntääkään, paitsi että on. Kyllähän Scalzin novelli hauskuuttaa ja kolmen aiemmin luetun jälkeen se on selkeästi erilainen. Nokkelaa ja huvittavaa tekstiä on varmasti vaikea kirjoittaa, mutta Scalzi taitaa sen lajin ainakin tässä pläjäyksessä. Shadow War of the Night Dragons, Book One: The Dead City julkaistiin siis viime vuonna huhtikuun ensimmäisenä päivänä Tor.comin sivulla ja sieltä sen voi yhä lukea.

E. Lily Yu: The Cartographer Wasps and the Anarchist Bees

Tarina ampiaisyhdyskunnasta, joka hajotetaan ja jäljellä olevat siirtyvät uuteen paikkaan. Lähiseudulla sattuu olemaan myös mehiläisyhteiskunta, joka nyt joutuu ampiaisten vaatimusten kohteeksi ja alistumaan heidän sääntöihin ja määräyksiin. Syntyy vallankumouksellisia ajatuksia.

Yun tarina on kiehtova. Syntyneet mielikuvat kartografiampiaisista, jotka tekevät kauniita ja tarkkoja karttoja pesäpaperiinsa kasviväreillä ja kirjoittavat paikannimet mikroskooppisen pienillä mandariinikiinan merkeillä ovat fantastisia. Kirjailijan valinta käyttää päähahmoina eläinhahmoja ei sinänsä ole uusi, mutta en muista lukeneeni ampiaisista ja mehiläisistä tässä roolissa aiemmin. Olen kritisoinut joskus eläinhahmojen ihmisenkaltaistamista (jos tehdään, niin tehdään sitten kunnolla). Tässä tarinassa on kyse enemmänkin eläinyhteisön ihmisenkaltaistamisesta kuin yksittäisten eläinten. Lisäksi tarina ei ole vain pörriäisistä vaan kyseessä on hierarkinen ja poliittinen yhteiskuntakertomus. Olen näkevinäni tarinassa kannanoton. Novelli on julkaistu Clarkesworld-lehden huhtikuun numerossa 2011 ja tämän linkin kautta sen voi lukea.

Kokonaisuutena kategorian novellit ovat jokseenkin helppoja ja riskittömiä valintoja, tasaisia ja hyvin kirjoitettuja. Yhdenkään kohdalla ei tule ristiriitaisia tuntemuksia, eikä yksikään tarina ihastuta huippuunsa, ärsytä, kiihdytä tai herätä ylenmäärin ajatuksia. Pidän kaikista novelleista, ne ovat miellyttävää luettavaa. Vaikka toki aiheissa oli vaikeitakin asioita, niin niiden käsittely jäi leppoisaksi. Kaipasin ehkä enemmän särmää. Joka tapauksesta näistä se voittaja valitaan ja minä äänestän todennäköisesti joko Nancy Fuldan tai E. Lily Yu:n novellia. Netissä lukemistani kommenteista päätellen arvioisin suureen yleisöön purreen huumorin, mutta katsotaan mikä lopputulos on.

Mike Resnick & Barry N. Malzberg: The Business of Science Fiction

Jätin ajanpuutteen vuoksi Hugo-ehdokkaan, Mike Resnickin ja Barry N. Malzbergin The Business of Science Fiction -teoksen arvion kirjoittamatta kesäkuun lopulla, kun A Dance with Dragons sekoitti kaikki hyvät suunnitelmani. Kirja on kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, vaikka ei Hugoa voittanutkaan, että päätin näin jälkikäteen tehdä siihen lyhyen katsauksen. Molemmat kirjailijat ovat pitkänlinjan tekijöitä. Kumpikin on ollut Related Works –kategoriassa ennenkin Hugo-ehdokkaana; Resnickille tämä oli neljäs kerta ja Malzbergille kolmas. The Business of Science Fiction on kooste Resnickin ja Malzbergin SFWA Bulletiniin kirjoittamista dialogiartikkeleista. Kirja koostuu kolmesta osiosta:

• Section 1: Writing and Selling - The Speciality Press, Foreign Sales, Awards, The Marketplace, Anthologies, Conventions, Work for Hire, Promotion, e-Publishing Revisited, Collaborations – Theory, Collaborations - Practice
• Section 2: The Business - Agents, Money, Pseudonyms, Print-On-Demand, Professionalism, Myths, Really Dumb Ideas, Abuses, False Doctrines
• Section 3: The Field – Magazines, The Clueless (Part 1), The Clueless (Part 2), Change, Tailspinning, Google

Resnickin ja Malzbergin keskustelut kattavat laajasti kirjailijan näkökulmasta katsottuna science fiction -bisneksen toimintaa. Kirjassa oli paljon uusia asioita, joita en lukijana ollut edes miettinyt aiemmin. Resnick ja Malzberg ovat välillä jopa hyvinkin eri mieltä asioista, mikä tuo tietenkin mielenkiintoa keskusteluun. Samalla tulin kuitenkin miettineeksi, että molemmat ovat jo jonkin sortin genren dinosauruksia, ja vaikka heillä tietämystä ja kokemusta onkin, niin osa kirjoituksista tuntuu jääneen jo ajasta jälkeen. Jäin ajoittain kaipaamaan ihan tuoretta näkemystä 2010-luvulta.

Ensimmäinen itseäni erityisesti kiinnostava osio on ulkomaan myyntiin liittyvä, jossa myös Suomi mainitaan. Resnickin mielestä kirjailijan tärkeimmät tulot tulevat nimenomaan käännöskirjoista, sillä yksi kirja myydään monta kertaa eri maihin. Resnick tuntuu olevan hyvin aktiivinen itsekin edistämään myyntiään, mutta kaikilla kirjailijoilla ei ole siihen lahjoja ja kykyjä ja agentit tuntuvat olevan tarpeen. Malzberg pitää ulkomaan myyntiä hieman arvaamattomana. Esimerkkinä hän mainitsee, että Suomessa hänen Lone Wolfin ei-genre-kirjoista julkaistiin vain kolme, kun Norjassa julkaistiin kaikki neljätoista. Minua tämä ei sinänsä hämmästytä. Suomalaisten kustantajien päätöksiä on joskus vaikea ymmärtää näin lukijanakaan.

Palkintoihin ja ehdokkuuksiin liittyvä keskustelu oli myös antoisa, varsinkin kun kirja oli Hugo-ehdokkaana. Nyt Hugojen jaon jälkimainingeissa kirjailijoiden keskustelu saa vielä lisäarvoa. (Huom! Seuraa bloggaajan omia mielipiteitä Hugo-keskusteluista) Viimeisimmät Hugot ovat aiheuttaneet melkoisen määrän ajoittain jopa ala-arvoisia kommentteja foorumeilla. Enimmäkseen yksittäiset ihmiset ovat lienee olleet pettyneitä siihen, ettei heidän suosikkiehdokkaansa voittaneet. Toisaalta on valiteltu tuttujen ja turvallisten kirjailijoiden jatkuvaa ehdokkuutta/palkitsemista, oli teos tasoltaan sitten mitä tahansa. Joidenkin äänekkäimpien purnaajien omien ns. ”hyvien kirjojen” joukossa on minun makuuni ollut kovinkin perinteisiä kirjoja ja lisää tuttuja kirjailijoita, ja parhaimmillaan useiden kymmenien kirjojen suosikkilista on täysin ilman naisten kirjoittamia kirjoja. Miten sellaista voi pitää kovinkaan uskottavana purnaajana? Varsinkaan kun purnaaja ei itse ole osallistunut äänestämiseen tai tiedä edes kuka saa äänestää. Kysymys on selkeästi makuasioista ja lisäksi siitä, että ihmiset eivät ehdi lukemaan vuoden aikana kuin minimaalisen määrän kirjoja. Usein juuri niitä mitä tuntuu kaikki muutkin lukevan. Itse nimesin esim. romaanikategoriaan viisi kirjaa, joista kaksi pääsi varsinaisiksi ehdokkaiksi. Näin myös edellisenä vuotena, ja ne kaikki olivat kirjoja, joista tuntui useimmat arvostelijat pitävän ja niistä myös oli paljon arvosteluja. Vähemmän markkinoidun ja omalaatuisemman tai jopa ristiriitaisen kirjan on vaikea lyödä itseään läpi ehdokkaaksi. Katson, että yhtä tärkeää kuin äänestää palkintoehdokkaita, on äänestää myös ehdokkaaksi pääseviä. Ja vielä parempi jos pääsee toitottamaan mielipidettään ulkolaisille foorumeille ja siten kiinnittää huomiota teoksiin, joita ei ole monikaan vielä edes harkinnut. Mutta lobbauskaan ei aina auta, jos kirja ei oikeasti lukijaansa miellytä. Ja se taas on se yksilöllinen makuasia. Jos haluaa tosissaan yrittää vaikuttaa ja uudistaa ehdokalistaa, niin ei muuta kuin lukemaan paljon kirjoja ja äänestämään jo heti ensimmäisellä kierroksella. Hugoissa ihan oikeasti yksikin ääni voi vaikuttaa. (Bloggaajan kannanotto aiheeseen päättyy).

Kirjallisuuspalkintojen järjestelmissä on varmaankin paljonkin arvosteltavaa, myönnettäköön, mutta sen soisi tehtävän asiallisesti. Resnick ja Malzberg ovat luonnollisestikin asiallisia keskustelussaan. He pohtivat mikä merkitys näillä lukuisilla genrepalkinnoilla on, sillä vaikka ne eivät tunnu erityisesti lisäävän teosten myyntiä, kirjailijat arvostavat niitä silti. Muusikko Nick Cave muistaakseni joskus kieltäytyi jostain palkinnosta sanoen, ettei ole tehnyt biisiään/albumiaan kilpaillakseen jonkun kanssa. Tuskin kirjailijatkaan Hugo-raketin kiilto silmissään kirjojaan kirjoittavat, mutta heille se on yksi keino vakuuttaa kustantaja, että heihin kannattaa satsata ja sopimuksia seuraavistakin kirjoista kannattaa tehdä. Hugo-palkinto, joka on genren tunnetuin ja ehkäpä myös arvostetuin palkinto, on kaikesta huolimatta melkoisen tuntematon verrattuna esim. yleiskirjallisuuden palkintoihin.

Antologia-osiossa tuli paljonkin uutta asiaa vastaan, sillä minulla ei ollut aavistustakaan kuinka vaikeaa antologioita on saada myydyksi, niitä kun tuntuu silti ilmestyvän kohtalaisen tiuhaan tahtiin, ja millaisia myyntikikkoja niihin käytetään. Alan oikeasti ymmärtää miksi George R.R. Martinin nimi on hänen toimittamissaan antologioissa suurilla kirjaimilla, vaikka hän ei ole kirjoittanut yhtään mitään koko pakettiin. Martinin nimi on se mikä myy , vaikka vähänhän tuo lukijan kannalta on harhauttamista.

The Business of Science Fiction sisältää lisäksi mm. e-julkaisemiseen ja coneihin liittyviä mielipiteitä ja näkemyksiä, joista minullakin olisi paljon kommentoitavaa, mutta jätän tällä kertaa purkamatta kaikkia ajatuksiani ja kehotan lukemaan tämän opuksen, jos vain sen käsiinsä saa. Välillä kahden kirjailijan ja bisneksen sisäpiiriläisen ajatuksenjuoksu pyörii sellaisissa asioissa, jotka minua lukijana ei kiinnostanut, vaan kohdeyleisönä oli mahdollisesti enemmänkin aloittelevat kirjailijat, mutta kokonaisuutena teos avartaa ihan mukavasti tavallisen lukijankin maailmaa.

Hugo-ehdokkaat 2010: lyhyet novellit

Hugo-palkinnon Short stories eli lyhyiden novellien kategoriassa ehdolla olevat kirjoitukset ovat yhtä lukuunottamatta pituudeltaan 10 sivua tai alle. Will McIntoshin Bridesiclessa sivuja on 29.

Lawrence M. Schoen: The Moment

Aloitin lyhyiden novellien lukemisen The Momentista. Olin hetken äimän käkenä ja epäilin englanninkielen taitojani. Mikään ei tässä jutussa ollut kovinkaan järkevää tai ymmärrettävää. Kävin kirjailijan wikipedia-sivulla selvittääkseni millainen kirjailija on kyseessä ja selvisi, että hän on klingonin kielen instituutin perustaja. Novellin täytyy olla siis klingonia, kun en sen sisältöä ymmärtänyt. Selvä.

Mike Resnick: The Bride of Frankenstein

Frankenstein-juttu herra Frankensteinin naputtavan vaimon näkökulmasta. Moderneihin olosuhteisiin tottuneella rouvalla on paljonkin sanottavaa kun herra tuhlailee rahoja vain keksintöönsä, eikä korjaile kylmää ja kolkkoa linnaa. Huumorilla ja romantiikalla höystetty tarina, jossa on erinomaisesti onnistunut tarinankaari.

Will McIntosh: Bridesicle

Bridesicle kertoo erikoislaatuisesta treffipalvelusta rikkaille miehille, jossa morsianehdokkaat ovat kuoltuaan pakastettuja ja heidät herätetään ainoastaan valittaessa treffejä varten. Jos mies tykästyy pakastenaiseen, niin pakastenainen voidaan restauroida. Tarina on hieman yksioikoinen, eikä siinä käy selville, miksi treffipalvelussa on vain naisia tarjolla, jos kyse on vakuutuksen kattamattomuudesta, eikä sukupuolesta. Silti tarina oli mielenkiintoinen luettava ja siinä on parikin jippoa, jotka tekevät siihen hieman särmää.

N.K. Jemisin: Non-Zero Probabilities

Jemisinin novelli oli ainoa, jonka olin lukenut ennestään ehdollaolevista, ja se oli myös yksi ehdokkaistani ensimmäisellä kierroksella. Edelleen se on suosikkini tästä joukosta voittajaksi. Tarinassa itäinen New York on pois balanssista, siellä esiintyy ylenmäärin epäonnea ja onnea. Adele on varautunut kaikkeen, mutta sen myötä elämästä on tullut hänen mielestään rajoittunutta. 500 000 tuhatta newyorkilaista aikoo kokoontua rukoilemaan tasapainon takaisin saamiseksi, mutta osallistuuko Adele loppujen lopuksi tilaisuuteen vai ei?... Erinomaisesti rakennettu tarina, jossa lukijalle jää tilaa mielikuvitukselle.

Kij Johnson: Spar

Tarinassa nainen pelastautuu avaruudessa pelastusalukseen ja kohtaa siellä alienin, jonka kanssa tapahtuu seksuaalista kanssakäymistä. On ulokkeita ja aukkoja jos moneen lähtöön. Ennalta luin, että Johnsonin novellissa on sanomaa, mutta en sitä nyt niin hirveästi tarinasta löytänyt. Spar ei ole miellyttävää luettavaa, se on tarkoituksella karkea. Siitä pisteet kirjailijalle, ettei hän siloittele tekstiään. Silti, vaikka Spar selvästi näyttäisi olevan ennakkosuosikki useille, minulle se jätti vain ok-tunnelman.

Lukuunottamatta Schoenin novellia pidin kaikista ehdokkaina olevista. Olen hyvinkin saattanut missata The Momentin sisäisen sanoman, joten pistän hyvitykseksi linkin novelliin, jotta pääsette itse arvioimaan kuinka pielessä olen. Ja kyllä... novelli on englantia, ei klingonia. The Moment.