Mervyn Peake: Gormenghast – Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 10

Klassikkohaasteen #10 kirjaksi valitsin goottilaisen kirjallisuuden klassikon Mervyn Peaken Gormenghastin (1950), joka on kirjasarjan toinen osa ja täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Ensimmäisen osan, Titus Groanin (arvostelu) luin jo reilu kahdeksan vuotta sitten, joten on enemmän kuin aika tarttua kakkososaan. Kuten aiemminkin olen todennut, Gormenghast-trilogiaa voi pitää yhtenä merkittävimmistä genren vielä suomentamattomista klassikoista. Toivottavasti sekin ihme joskus vielä nähdään, että sarja ilmestyy suomeksi. Liitän kirjan lisäksi Kirjahyllyn aarteet 2 -lukuhaasteeseen sekä Aikamatka-lukuhaasteeseen kohtaan 22. 1950-luvulla ilmestynyt tai 1950-luvulle sijoittuva kirja.

Titus Groan, 77. jaarli (kreivi) ja Gormenghastin linnan lapsi-isäntä kaipaa vapautta, irti niistä ennalta sanelluista kahleista, joita hänen asemansa vaatii. Titus ihannoi entisen lastenhoitajansa aviotonta ja villiä lasta, kasvattisisartaan, jonka perässä hän samoilee Gormenghastin metsissä. Linnan tohtorin sisar Irma Prunesquallor on päättänyt mennä naimisiin, mutta rima puolison suhteen on korkealla. Hän kutsuu koulun opettajat valintajuhlaan ja löytääkin sopivan partnerin Bellgrovesta. Samaan aikaan Steerpike hamuaa yhä kasvavaa valtaa linnassa ja surmaa sen saavuttaakseen vahingoittuen myös itse. Irman tohtoriveli alkaa epäillä Steerpikea julmuuksista ja kertoo epäilystään myös Titusin äidille kreivitar Gertrudelle. Steerpiken tilanne käy ahtaammaksi.

Gormenghastin synkkä linna ja synkät tapahtumat saavat vastapainoa toisessa osassa. Irma Prunesquallorin naimissuunnitelmat ovat komediallisia ja Peake luo parin, joka on sekä tuskastuttavan epäonnistunut, mutta samalla ironisen huvittava. Melkein kuin kotimaisesta mustavalkoelokuvasta konsanaan. Myös koulun opettajat ovat kisailussaan varsin huvittavia, jos myös ärsyttäviä. Vuodet ovat vierineet ja Titus on kasvanut. Kirja vie hänet lapsuudesta nuoruuteen. Ailahteleva Fuchsia-sisko on lähinnä melankolinen, mutta tärkeä henkilö Titusille, vaikkakin hänen osuutensa kirjassa on pieni. Hän on kuitenkin hahmo, josta kohtaan tunsin sympatiaa ensimmäisessä osassa, eikä tilanne tässäkään muuttunut toiseksi. Minun olisi samassa suhteessa pitänyt tuntea sympatiaa myös kasvavaa Titusia kohtaan, mutta jokin puuttui. On sanottava, että ilman siskoaan tai tohtoria Gormenghast olisi tehnyt Titusista selvää.

Kuten Titus Groanin yhteydessä pelkäsin, Steerpiken rooli muuttui karmaisevaksi. Eläydyin joihinkin kohtauksiin voimakkaasti ja yksi lause Steerpiken tekojen yhteydessä ei jätä minua rauhaan. Peaken edelleen verkkainen kerrontatapa on hienon kuvaavaa ja kieltä on nautinto sekä lukea että kuunnella. Nykynäkökulmasta se on ehkä vanhahtavaa, mutta pidin siitä kuitenkin erittäin paljon.

Gormenghastin tarina on muunnettu moneen muotoon, radiokuunnelmaksi, tv-sarjaksi, teatteriesitykseksi ja oopperaksi. Tarina on inspiroinut useita kirjailijoita, kuten M. John Harrisonia, Michael Moorcockia, China Mievillea ja George R.R. Martinia. Löysin juutubesta koko 4-osaisen tv-sarjan ja aloitin katsomisen silläkin uhalla, että se on kirjan lukemisen jälkeen surkea pettymys. Näyttelijöinä sarjassa on mm. Jonathan Rhys Meyers, Celia Imrie, Ian Richardson, Christopher Lee, Richard Griffiths, John Sessions, Fiona Shaw, Zoë Wanamaker, Stephen Fry ja Martin Clunes. Eli iso kaarti erinomaisia näyttelijöitä. Valitettavasti tv-sarja osoittautui todellakin karmeaksi kokemukseksi, enkä saanut katsottua sitä lopulta kuin vajaa puoli tuntia. Jotkut teokset on parempi kokea vain kirjallisina.

Mervyn Peake: Titus Groan

Tänä vuonna vietetään Mervyn Peaken 100-vuotisjuhlaa ja sen kunniaksi ajattelin minäkin viimein tutustua kirjailijan paljon viitattuun Gormenghast-trilogiaan, jonka tosin oli tarkoitus alunperin olla pidempi kuin kolme kirjaa ellei kirjailija olisi sairastunut ja kuollut. Trilogiaa voi pitää yhtenä merkittävimmistä genren vielä suomentamattomista klassikoista. Titus Groan on ensimmäinen osa ja julkaistu vuonna 1946. Minulla on trilogiasta kuvitettu kokoomapainos e-kirjana. Kuvituksesta vastaa Mervyn Peake itse, myös kansikuva on hänen piirtämänsä.

Groanin suvun viimeisin miespuolinen perillinen Titus syntyy tarinan alkuvaiheissa, mutta vielä ensimmäisessä kirjassa itse taapero ei pääse paljoakaan esille kuin vasta loppupuolella. Sen sijaan Peake esittelee Titusin syntymäkodin ja sen omituistakin omituisemmat ihmiset sekä tapahtumat, jotka tulevat todennäköisesti vaikuttamaan seuraavissa osissa Titusin elämään ratkaisevasti. Titusin vanhemmat, kreivi Sepulchrave ja kreivitär Gertrude, eivät pahemmin ole kiinnostuneita toisistaan, eivätkä ole tekemisissä toistensa kanssa muuten kuin pakollisten perillisten tuottamisessa ja virallisissa tilaisuuksissa. Heille on aiemmin syntynyt tytär, Fuchsia, joka on luonteeltaan ailahteleva. Sepulchraven kaksossisaret, valtaa havittelevat ja katkerahkot Cora ja Clarice asuvat myös linnassa. Henkilökuntaan kuuluvat mm. vanha lastenhoitaja, huonomuistinen ja epävarma Nannie Slagg, Sepulchraven henkilökohtainen miespalvelija Flay ja kokki Swelter.

Kirja kuvaa psykologisella tasolla Gormenghastin asukkaiden sisäistä maailmaa ja heidän välistensä suhteiden jännitteitä, joita hämmentämään tulee vielä omalta osaltaan kokin apulainen Steerpike (alla olevassa ensimmäisessä kuvassa ylempi hahmo). Kirjan pääkäänteet ovatkin Steerpiken käsialaa. Nuoresta iästään huolimatta poika on vallanhaluinen, päämäärätietoinen suunnittelija, jolle Gormenghastin ilmapiiri on mitä oivallisin juonittelualusta. Gormenghastin linna rakennuksena on huikean mielenkiintoinen paikka ympäristöineen. Se on salaperäinen sokkelo, joka kutkuttaa seikkailunhaluisen mielikuvitusta. Sen sijaan Peaken hahmot ovat kaikkea muuta kuin miellyttäviä. Heihin ei mielellään haluaisi tutustua.

Lisää kuvitusta Gormenghastin virallisilta sivuilta

Peake onnistuu paitsi kirjallisessa kuvauksessaan, myös piirtämään hahmojensa olemuksen. He ovat kulmikkaita, synkkäkulmaisia, pistäväsilmäisiä, pitkäkaulaisia, kumaraharteisia jne. Peaken kirjoitustyyli on loistavaa ja yksityiskohtaista, mutta myös verkkaista. Välillä hän pysähtyy kohtaukseen (e-kirja)sivukaupalla ja vaikka hänen tyyliään ihasteleekin ja arvostaakin, niin pitemmän päälle lyhytpinnaisella lukijalla alkaa ilmetä levottomuuden merkkejä. Minulle tarinan vastapuoliksi asettuvat Steerpike ja Fuchsia. Steerpike on mielenkiintoinen hahmo nokkeluudessaan ja juonisuudessaan, ja itse asiassa jäi pelottamaan mikä hänen vaikutuksensa tulee olemaan seuraavissa osissa. Niin ärsyttävä kuin Fuchsia ajoittain onkin, hän on ainoa hahmo, jota kohtaan pystyy tuntemaan todellista myötätuntoa. Gormenghast ei vaikuta kovinkaan miellyttävältä paikalta lapselle kehittyä henkisesti. Positiiviseksi hahmoksi koin myös tohtori Prunesquallorin ärsyttävästä naurustaan huolimatta.

Titus Groan on kolkko tarina mieleltään enemmän tai vähemmän horjuvista hahmoista, jotka ovat eristäytyneitä oman päänsä sisälle. Kirjan tunnelmasta kertoo paljon metaforisesti se, että yksi hahmoista pystyy elämään linnassa vuoden tapaamatta muita asukkaita. Peaken maailmanluonti onnistuu täydellisesti, hahmojen nimiä myöten. Peake kirjoittaa upeaa tekstiä, ja jos synkeät hahmot ja hidas kerronantahti vain uppoavat fiilikseen, niin suosittelen ehdottomasti. Ihan heti en itse pysty jatkamaan sarjan toiseen osaan, mutta ei epäilystäkään etteikö myös Gormenghast ja Titus Alone tule luettua jossain vaiheessa.