Kirja koostuu lukuisista kaksitoista vuotta zombisodan päättymisen jälkeen raporttia varten kootuista haastatteluista, jotka valottavat kukin omalta kohdaltaan, miten ja miksi maailmanlaajuinen zombiepidemia pääsi valloilleen. Haastatteluista paljastuu niin taloudelliset keinottelut kuin poliittiset ja hallinnolliset ratkaisutkin ennen kuin epidemia iski täysillä päälle ja vielä sen aikanakin. Ennen kaikkea selviytymistarinat kertovat inhimillisistä ihmiskohtaloista ja ihmiskunnan epätoivoisesta ja -tietoisesta taistelusta uudentyyppistä vihollista vastaan tilanteessa, missä piti tehdä omatoimisia ratkaisuja, kun kriisinhallintaoperaatiot epäonnistuivat.
Sukupolvi Z alkaa kiinnostavasti, kun kuvataan zombiepidemian alkua Kiinan maaseudulla ja sen leviämisen alkuaikoja, jolloin tartunnalta pakenevat ihmiset levittäytyvät pitkin Aasiaa ja ilmateitse myös länteen vieden joko tietoisesti tai tiedostamattaan taudin mukanaan. Alkuosan haastatteluissa on jännitystä ja Brooks onnistuu realistisella otteella kertomaan ihmisluonteen sellaisista piirteistäkin, jotka voi kuvitella todellisiksi tällaisissa tapauksissa. Eikä oikeastaan tarvitse edes kuvitella, vaan ne on monissa yhteyksissä todennettu. Ihmiskuvaukset ovat onnistuneimmillaan, kun niistä erottaa epätoivoa ja aitoa auttamisen halua. Kun tietoa ei ole tai sitä salataan, ja valtiot yrittävät yksinään torjua pandemiaa, niin tehdään vääriä ratkaisuja. Sitten astuu kuvioihin laajamittaisesti aseet, joita ja joiden käyttöä kirjailija kuvaa teknisellä ja amerikkalaishenkisellä otteella.
Vaikka haastatellut edustavatkin useita kansalaisuuksia ja etnisiä sekä sosiaalisia ihmisryhmiä, niin silti kirjan näkemykset ja tyyli ovat amerikkalaisia. Brooks epäonnistuu tyylillisesti globaalin tunnun luomisessa, vaikka kirjassa esiintyy useita maita ja paikkoja. Esimerkiksi Suomen Vaalajärvi on kirjassa triviaali, sillä ei ole merkitystä tarinan kannalta. Tietääkö joku miksi yleensäkin Vaalajärvi? Lisäksi tarina tuntuu polarisoituvan kapitalistiset/sosialistiset maat -tyyppiselle akselille, joka ilmeisesti amerikkalaiselle on helpompi käsittää maailmanlaajuisena ilmiönä. Tällaisen jaon havaitseminen tuppasi häiritsemään. Mielenkiintoista on huomata, että tarinassa zombisodalla on maailmanlaajuisia yhteiskunnallisia, ympäristöllisiä ja uskonnollisia vaikutuksia, eikä valtiot ole enää samoja kuin ennen kymmenvuotista sotaa.
Raporttimainen ja dokumentaarinen tyyli onnistuu kerrontatapana ja kertojat erottuvat toisistaan riittävän hyvin. Tosin en kokenut yhdenkään haastateltavan olevan erityisen merkittävä alkua lukuunottamatta. Haastattelutyyliin tuntuu pääsevän helposti mukaan myös epätasaisuutta. Jotkut osiot ovat armottoman tylsiä, kun jotkut vetävät mukaansa lähinnä inhimillisyydellään.
Täytyy todeta, että viime vuonna lukemani Daniel H. Wilsonin Robopocalypse (arvostelu) ammentaa todellakin reilusti Max Brooksin kirjasta, vain zombit on korvattu roboteilla. Wilson ei kuitenkaan pääse lähellekään Brooksin luomaa jännitettä. Brooksin kirjassa on pelottavia ja ajatuksia herättäviä hetkiä. Johtuen kuitenkin epätasaisuudesta ja amerikkalaistyylin korostumisesta, Sukupolvi Z ei jaksanut innostaa läpi kirjan. Se ei päässyt nousemaan erinomaiseksi lukukokemukseksi potentiaalisuudestaan huolimatta. On tämä lukemistani zombikirjoista kuitenkin paras.
Alla tulevan Brad Pittin tähdittämän leffan kakkostraileri. IMDb antaa Suomen ensi-illaksi heinäkuun 19. päivän. Elämää ja aspartaamia blogista vaikkapa voi katsoa sen ensimmäisen trailerin ja toisen mielipiteen eekoo-kirjasta. Artsi mainitseekin kuka on Max Brooksin isä, mutta minä kerron vielä, että äitikin on tunnettu, nimittäin upea Anne Bancroft.