Lokakuun 2019 luetut #1

Katherine Arden: The Winter of the Witch

Katherine Ardenin Winternight-trilogian kaksi ensimmäistä kirjaa olivat erittäin positiivisia lukukokemuksia (arvostelut) ja The Winter of the Witch (2019) päätösosaa kohtaan kertyi paljon odotuksia. Vasilisa Petrovnan seikkailu keskiajan Venäjällä yhdistää historiaa ja mytologiaa erinomaisesti. Tarina saa arvoisensa lopun, vaikka ehkä kaikki odotukset eivät viimeisessä osassa aivan täyty. Winternight-trilogia on pelottava ja kaunis satu, joka ei ainoastaan ilahduta vaan myös koskettaa. Kirjailija saa maagisen Venäjän myytit ja talvisen luonnon eloon kuvailevalla ja tuntevalla kirjoitustyylillään. Tämä sarja on yksi niistä, joita toivoisin jonkun kustantajan ottavan suomennettavaksi, ja pelkästään lukijan näkökulmasta. On harmi kuinka paljon hyvää kirjallisuutta jää suomalaisilta lukematta sen vuoksi, ettei niitä käännetä.

Nnedi Okorafor: Binti: Home

Ensimmäinen Nnedi Okoraforin Binti-pienoisromaani (arvostelu) oli kohtalaisen kiinnostava luettava ja sen vuoksi luin myös toisen, Binti: Home (2017). Tarinassa noin vuosi edellisten tapahtumien jälkeen Binti palaa takaisin kotiinsa mukanaan Meduse-ystävänsä, jonka kaltaista ei Maassa ole nähty aikoihin. Binti on muuttunut sen jälkeen kun lähti kotoaan, koettelemuksista matkalla Oomza yliopistoon ja yliopiston ilmapiirissä. Maassa ennakkoluulot ja oman yhteisön paineet ovat kovat ja Binti joutuu kohtaamaan ristiriitoja. En valitettavasti päässyt tunnepuolella kiinni lainkaan tarinaan. Binti vaikutti häiritsevältä, varsinkin kun kuuntelin tarinan äänikirjana, jossa lukija tuntui olevan koko ajan hätää kärsimässä. Tarina jäi kesken, joten päätin jokseenkin negatiivisesta fiiliksestä huolimatta lukea vielä kolmannenkin tarinan Bintistä.

Martha Wells: Rogue Protocol

Rogue Protocol (2018) on Martha Wellsin Murderbot-pienoisromaanien kolmas osa. Murderbotilla on vankka ihailijakuntansa, johon minä en varsinaisesti kuulu. Luen kyllä tarinat mielelläni. Tällä kertaa selvitellessään yhä veristä menneisyyttään, Murderbot ajautuu ihmiseksi tekeytyneenä kuljetusalus Mikin avustuksella GrayCris-organisaation entiselle maankaltaistamisprojektin alueelle. Seikkailun ja vaaran tiimellyksessä Murderbot enenevässä määrin kulkee kohti autonomiaa ja itsenäisyyttään. Rogue Protocol jäi minulle etäiseksi ja koin siinä hieman toistoa aiempiin osiin nähden. Osa on mielestäni heikohkoin tähän astisista.

Stephen King: Ulkopuolinen

Stephen King ei kuulu suosikkikirjailijoihini, mutta näin Ulkopuolista (The Outsider 2018, suom. 2018) kehuttavan Kingin parhaaksi pitkästä aikaa. Niinpä kuuntelin kirjan äänikirjana. Alku olikin loistava, olin todella innostunut karmaisevasta murhamysteeristä. Puolivälissä tarina alkoi taantua intensiivisyydessään ja loppu mielestäni lopahti, vaikka olikin positiivinen. Tiesin odottaa tarinassa jotain yliluonnollista, mutta olisin silti toivonut alun maallisemman linjan jatkuvan, vaikka eihän se ollut mahdollista. Olen vakuuttunut, että King toimii minulle paremmin satunnaisina elokuvina. Ulkopuolinen ei varmaankaan ole missään tapauksessa huono, se vain toimi minulle ainoastaan puoleen väliin saakka.

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

Kuuntelin Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa (2005) ekologiseksi jännitysromaaniksi kuvatun teoksen äänikirjana. Teoksella on varmasti ansionsa, päätellen vastaanotosta, minkä se sai aikanaan, mutta minusta infodumppaus teki romaanista lähestulkoon tylsän. Jännitystä en huomannut lainkaan ja hahmot olivat puisevia. Kirjan kehuissa mainitaan monesti asiantuntemus, ennemmin kuin kirjalliset ansiot, mutta en luottaisi siihen sellaisenaan ainakaan tietoteoksen tasolle asti. Fiktiossa voi heitellä ideoita, joilla ei olisi pätevää tieteellistä pohjaa, kuten Isomäki on itsekin todennut. Tarjoan tästä näkökulmasta luettavaksi myöhäisemmän Helsingin yliopiston lehden artikkelin: Tiedettä ja scifiä, jossa keskustellaan Isomäen toisen teoksen tieteellisistä tulkinnoista ja näkemyksistä. Toivon muille parempaa ja viihdyttävämpää lukukokemusta Sarasvatin hiekan parissa.

Martha Wells: Artificial Condition

Artificial Condition (2018) on Martha Wellsin The Murderbot Diaries -sarjan toinen pienoisromaani. Luin ensimmäisen osan, All Systems Red, viime vuoden helmikuussa (arvostelu).

Artificial Condition jatkaa tarinaa suoraan. Murderbot etsii tietoa osuudestaan pahamaineisessa teurastuksessa, josta hänellä on vain heikot mielikuvat, jotta pystyisi tulevaisuudessa välttämään mahdollisesti saman tilanteen. Riistäytyikö hän todellakin hallinnasta, vai oliko kyseessä hakkerointi. Hän päätyy alukseen, joka osoittautuukin yllättävän päteväksi ja sen sijaan, että ilmiantaisi Murderbotin, hän ryhtyy avustamaan tätä tehtävässä. Päästäkseen tiedon saamiseksi kohteeseen, jossa verilöyly tapahtui, Murderbot ottaa tehtävän turvallisuuskonsulttina auttaakseen samalla kolmea tutkijaa saamaan työnsä tulokset takaisin yritykseltä, joka ne heiltä huijasi.

Artificial condition on tunnelmaltaan hieman erilainen kuin sarjan ensimmäinen osa, koska Murderbot on tässä pääasiassa omalla asiallaan. Kiinnitin tarinassa huomiota enemmän inhimilliseen puoleen, joka oli nyt helpompi hyväksyä, sillä kirjailija antaa androidille ihmisroolin peitetehtäväksi. Droidin tarve selvittää omaa rooliaan ja autonomista asemaa tekee siitä kiinnostavan päähahmon ja kohtalaisen sympaattisenkin, mutta onneksi mukana on myös sarkasmia. Kommunikointi aluksen tekoälyn ARTin kanssa on onnistunutta, vaikka mietin kuinka helposti kaikki saadaan onnistumaan nimenomaan tämän tuttavuuden vuoksi.

Kakkososa tuntuu hitusen paremmalta kokonaisuudelta kuin aloitusosa, vaikka en nyt kyllä vieläkään aivan myyty tälle sarjalle ole. Luin juuri toisen uudehkon kirjan, jossa robotit ja niiden autonomia oli tärkeä teema, ja jos olisin kirjoittanut tämän arvion ennen sen lukemista, olisin ehkä suhtautunut erilailla Murderbotia kohtaan. Toisesta kirjasta myöhemmin ja joka tapauksessa pidin Wellsin pienoisromaanista sen verran paljon, että aion ehdottomasti lukea seuraavatkin osat eli Rogue Protocol ja Exit Strategyn. Ties mihin tässä sarjassa vielä ylletään.

Martha Wells: All Systems Red

Martha Wells on niitä kirjailijoita, jonka tuotantoa on ollut aikomukseni lukea, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi aloittaa. Nytpä sitten aloitin, eli luin uuden The Murderbot Diaries -sarjan ensimmäisen teoksen, All Systems Red (2017). Kyseessä on pienoisromaanimittainen science fiction -tuotos, jossa planeettojen välisiä matkoja hallitsee ja varustaa suuri Yritys. Turvallisuuskysymykset eivät ole ehkä tärkeimmällä sijalla, mutta kaukaiselle planeetalle matkannut tutkimusryhmä on kuitenkin saanut mukaansa yritykseltä tekoälyllä varustetun androidin SecUnitin, joka on kuitenkin salaa hakkeroinut yrityksen asentaman moduulin ja välttelee päivityksiä. Droidi kutsuu itseään Murderbotiksi hämärän menneisyytensä vuoksi ja sen ainoana toiveena on saada olla rauhassa. Tämä ei tietenkään onnistu, sillä samalla planeetalla lähellä oleva toinen ryhmä hiljenee arvaamatta ja Murderbot ja hänen ryhmänsä joutuu selvittämään mistä on kyse.

Aloittaessani lukemista en ollut lainkaan tietoinen mitä odottaa. All Systems Red on tieteisseikkailu vieraalla planeetalla androidin näkökulmasta kerrottuna. Tarina lähti hyvin vetämään ja droidi omituisuuksineen alkoi kiehtoa – välillä myös ärsyttää. Ärsytys tuli lähinnä kuvatusta itsetietoisuudesta, erilaisuuden tuntemuksesta, mikä tekee droidista ujon ja katseita välttelevän. Jälkeenpäin kun mietin lukemaani, olisin ehkä kaivannut androidin olevan selkeämmin ei-inhimillinen kuin ainoastaan teknisesti. Kun tarinassa lähdetään johdattelemaan polulle, jossa kuvataan kuinka osittain ihmismäinen olento suhtautuu itseensä ja kokee ulkopuolisten suhtautuvat häneen, toivoisi kaikkien osa-alueiden onnistuvan. Wellsin tarinassa jäätiin osittain vaillinaiseksi, mikä saattaa johtua myös tarinan lyhyydestä. Silti Wellsin idea on ehkäpä tuoreempi (kuin odotukseni) ja toimii loppujen lopuksi paremmin, tosin juonen eheyden kustannuksella.

Pienoisesta ontumisestaan huolimatta sarjalla on varsin kiinnostava aloitus, joka on kivasti myös humoristinen. Aion hyvinkin jatkaa tulevien päiväkirjakirjausten lukemista. Niitä on käsittääkseni tänä vuonna tulossa lisää ainakin kolme. All Systems Red on viime vuonna ilmestyneenä Hugo-nimeämiskelpoinen ja lisään sen omalle Novella-kategorian listalleni. Nebula-ehdokkaaksi se on jo päässyt.