Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leena Krohn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leena Krohn. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. joulukuuta 2013

Leena Krohn: Datura

Olen aiemmin lukenut Leena Krohnilta vain yhden teoksen ja siitäkin on melkoisen kauan. World Fantasy -palkintoehdokkaaksi 2005 pienoisromaaneissa nousseen Tainaronin lukeminen on ollut mielessä viime aikoina, mutta kun jokunen viikko sitten huomasin, että Datura tai harha jonka jokainen näkee (2001) on ilmestynyt myös englanniksi lokakuussa, päätin ottaa sen ensin luettavaksi.

Datura on hulluruohojen sukuun kuuluva erittäin myrkyllinen kasvi, jonka lehtiä ja siemeniä voidaan hyödyntää lääkekäytössä, mutta jo pienellä annoksella se aiheuttaa aistiharhoja, ja ainakin viime viikonloppuna (14.12.) nähdyn Nuori Morse -tvsarjan jakson mukaan on myös tappava (tuntui hauskalta törmätä pian kirjan lukemisen jälkeen Daturaan myös muissa yhteyksissä). Kirja jakautuu kolmeen siemenkotaosaan, jotka sisältävät astmaattisen, mahdollisesti hullunruohoa käyttävän Uusi Anomalisti -lehden toimitussihteerin lyhyitä kohtaamisia erikoisten ihmisten kanssa työtehtäviensä puitteissa sekä myös outojen kokemuksien kuvaamisia. Jotkut uskovat olevansa vampyyreita tai muuttuvansa sopivissa valaistusoloissa läpinäkyviksi. Joistakin reiän poraaminen kalloon helpottaa elämää tai itsensä amputoiminen on sosiaalista toimintaa. Joskus vastaan tulee ilman kuskeja ajavat äänettömät autot tai kukkakaupan omistajien omituinen kohtaus.

Datura linkittää todellisuuden omituisuudet ja aistiharhat yhteen tavalla, jossa välillä ei tiedä mikä on totta ja mikä kuvitelmaa. Uuden Anomalistin toimituksessa käyvät paranormaaleihin ja pseudotieteiden ilmiöihin tai olemukseen uskovat ihmiset ovat kuin metafantasiaa, josta ammentaa tarinoita ja värittää niitä mielen mukaan. Tapahtumia voinee tulkita usealla tavalla, minä pohjauduin todellisuuteen, mutta koko ajan kallon pohjassa kolkuttaa (ellei se ole päänsärky), että entä jos nimetön kertojahahmo vapautuikin rinnaistodellisuuksien välimaastoon, mistä koko ajan edellä oleva nainen voisi olla todiste. Datura on kummallinen ja kiehtova kirja. Se on yhtä lailla hilpeän kepeä ja hyväksyvä, mutta samalla siinä on haurasta pohjasävyä, jota en osaa kuvata.

Jokainen luku on pieni yksittäinen kertomus, joka kuitenkin linkittyy toisiin päähahmon kokemuskaaren kautta. Päähenkilöön pystyy monin paikoin samaistumaan, vaikka en halua erityisesti myöntää, että samankaltaisia tuntemuksia on välillä tullut vastaan. Yövalvojan maailma on kuitenkin välillä surrealistinen. Datura on kummallinen teos – positiivisessa mielessä. Se on erinomainen teos. Se jää mieleen kummittelemaan, eikä sen sisältö ihan heti unohdu.

Kuten Pasi Ilmari Jääskeläisen The Rabbit Back Literature Society -englanninnoksen yhteydessäkin totesin, tänä vuonna englanniksi ensi kertaa käännetyt teokset ovat Hugo-ehdokkuuskelpoisia 2014. Minulla alkaa olla jo omassa ehdokaslistassani tunkua, mutta harkitsen vakavasti Jääskeläisen kirjan ohessa myös Krohnin kirjan nimeämistä, vaikka molemmat poikkeavat melkoisesti totutusta Hugo-materiaalista. Englanninkielisen ekirjan sanamäärä on vajaa 45 000, joten se sijoittuu Best Novel -kategoriaan. Harvoin sitä kaksi näin hienoa suomalaista teosta on mahdollista nimetä saman vuoden ajalta.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...