Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karen Lord. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karen Lord. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. toukokuuta 2014

Åcon 2014 -raportti

Tämän vuoden toinen con on ohi, loppui jo sunnuntaina. Järjestyksessään seitsemättä Åconia vietettiin 1.-4.5.2014 perinteisesti Maarianhaminassa, tosin minulle tämä oli järjestyksessä vasta toinen. Edellisellä kerralla olin menossa mukana vuonna 2009 Åcon 3:ssa, jolloin kunniavieraana oli Steph Swainston (hyvin vähäsanainen ja yksipuoleinen raportti katsottavissa täällä). Torstaille en vielä ehtinyt mukaan, vaan seurasin tapahtuman twiittejä kateellisena junasta käsin, mutta perjaintaina pääsin jo seuraamaan ohjelmaa lähes alusta.

Jatketaan raportoinnissa pääosin kuvalinjalla. Kuvia saa hieman suuremmaksi klikkaamalla niitä.

Sekä perjantaina että lauantaina oli kirjasuositteluohjelmaa, perjantaina steampunkista ja lauantaina sarjakuvista (kuva alla). Steampunk-suosittelulista löytyy täältä. Pistän linkin sarjakuvalistaan kunhan ilmestyy (eli tässä). Sarjakuvista en vielä viime vuonna tähän aikaan olisi saanut paljoakaan irti, mutta nyt kun olen lukenut ja muutenkin tutustunut tarjontaan ja genresarjakuvien tekijänimiin hieman, oli antoisaa kuunnella suosituksia, joista muutamia napsahti jälleen omalle listallekin.


Vuoden 2014 tv-sarjoja ja kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia (hyviä sellaisia) käsiteltiin omissa paneeleissaan. Elokuvakeskusteluun tulin kesken kaiken mukaan, joten ehdin kuulla mainittavan vain Stardustin (Gaimanin kirjan pohjalta tehdyn) ja jotain muuta mitä en tunnistanut. Tv-sarjoista olin useampaakin katsonut, ja suurimman osan todennut vähemmän kiinnostavaksi. Elisa ja Mikko löysivät jokaisesta sarjasta positiivisiakin syitä katsomiseen, jopa Nymfeistä, joka jo mainosten perusteella on saanut minut pysymään pois television äärestä esitysaikaan. Ilmeisesti sarja on niin huono, että siitä repii iloa irti jo sen vuoksi.

Kunniavieraana tänä vuonna Åconissa oli barbadosilainen Karen Lord, jolta olen ehtinyt lukea muutama vuosi sitten Redemption in Indigo -kirjan (arvostelu). Kirja on omaperäinen, humoristinen ja hyvällä tavalla erilainen kuin suurin osa englantilaisesta ja amerikkalaisesta kirjallisuudesta, mitä kaksin käsin tulee luettua. Tarina on saanut inspiraation senegalilaisesta kansantarusta. Olin varsin ilahtunut Karenin vahvistaessa Cherylin haastattelussa useita ajatuksiani kirjan sisällöstä ja sen tulkinnasta. Toki syntyvät mielikuvat ovat aina lukijan itsensä päässä, vaikka kirjailija ei niitä tarkoittaisikaan. Nimmari tuli saatua, mitä varten hankin paperisen kirjan, vaikka luin sen aikanaan sähköisenä versiona. Siinäpä yksi syy, miksi kirjoja kerätään; kirjailijoiden nimikirjoituksen vuoksi.


Tämä seikka tuli esille paneelissa, jossa keskusteltiin kirjojen keräilystä ja sen merkityksestä (Marianna, Tommy, Johan ja Jukka). Paperisilla kirjoilla on hyvät puolensa ja osa kirjaharrastajista ja lukijoista yhä kaipaa niiden antamaa tuntua ja visuaalisuutta aistittavaksi. Ekirjojakin voi yhtä lailla kerätä, eikä eri formaatit suinkaan sulje pois toisiaan. Monet ekirjoihin siirtyneet, keräävät myös paperikirjoja. Omalla kohdallani ostan aina kun mahdollista ekirjan, mutta paperikirjan jos haluan siihen nimikirjoituksen tai se on muuten keräiltävä ja erikoinen kappale. Tällä hetkellä yritän hankkia kokoelmiini myös vanhempaa suomennettua genrekirjallisuutta, jota ei todennäköisesti tulla julkaisemaan uusintapainoksina tai ekirjoina. Niin että, jos joku haluaa luopua Arthur C. Clarken Uhka avaruudesta -kirjastaan, niin keskustelkaamme hinnasta vaikka sähköpostitse. Karen Lordin kirja ei ollut ainoa teos, jonka Åconissa hankin ja johon sain nimmarin. Toinen maksoi minulle oluen verran. Ehdin kirjan jo lukeakin ja uskon tehneeni hyvän kaupan.


Never mind the Buzzaldrins-ish oli visainen ja salakavala, kuten aina. Puolalaisia elokuvajulisteita ei nähty, mutta kirjojen kansissakin oli Johanilla, Karolla, Cherylillä, Karenilla, Eemelillä ja Jukalla tekemistä. Voi ilokseni sanoa, että tunnistin A Scanner Darklyn ja A Scanner Darklyn ja A Scanner Darklyn ja A Scanner Darklyn ja...


Book of the Nightiksi oli valittu etukäteen Ekaterina Sedian Secret History of Moscow. Itse en ehtinyt kirjaa lukea, mutta kävin kuuntelemassa muiden mietteitä puolella korvalla.


Lauantaina sekä Mika että Dirk pitivät esitelmänsä ihan yksikseen, ja kuuntelin kyllä sujuvasti, mutta taisin olla valitettavasti suurimman osan aikaa kuitenkin jokseenkin pihalla.


Sen sijaan kunniavieraan lukuhetkellä terästäydyin. Ja kuten olen aiemminkin todennut, on mahtavaa kuunnella tekstiinsä eläytyvää kirjailijaa. Se on kokemuksena hyvin erilaista kuin lukeminen. Redemption in Indigossa on fiilistä tekstinäkin, mutta tunnelma vahvistui ääneen luettuna. Hienoa.


Myös Helsinki in 2017 esittäytyi Karon, Eemelin ja Crystalin voimin ja kertoi tilannetietoa jälleen.
Bidiltä löytyy kotisivu, Twitter, Facebook-tili ja Tumblr.


Johan, Anna, Karen ja Vesa keskustelivat lauantain myöhäisohjelmassa kansantarujen ja myyttien osuudesta science fictionissa. Mielessäni pyöri paljon aiheeseen liittyvää ajatusta, mutta suurin osa linkittyi lähinnä fantasiaan.


Yleisö osallistui aktiivisesti paneelikeskusteluun, kuten näin intimiissä ja pienessä conissa yleensäkin, mutta erityisesti lauantain viimeisessä ohjelmassa, Just a speculative fiction minute! -kilpailussa yleisö sai antaa aihioita, joiden pohjalta Juha, Karen ja Cheryl sitten kehittelivät epämääräisen minuutin ajan juttua. Juhan jutuille nauroin vedet silmissä, Karenin jutut olivat sisällöllisesti kunnianhimoisia ja Cheryl veti tarinoihinsa populaarisesti sisäpiiriviitteitä, joten ei ihme, että kilpailu päättyi tasapeliin.


Mitäpä muutakaan 2014 Åconista sanoisi, kuin että oli loistava, rento con, jossa ehti olla sosiaalinen ilman mediaa ja sen kanssa. Jos ohjelmat olivat erinomaisia, niin sellaisia olivat myös ohjelmien väliset keskustelut, joskin ajoittain myös outoja.

Vielä kerran tai kaksi: Karen Lord
 

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Karen Lord: Redemption in Indigo

Karen Lordin Redemption in Indigo on parhaillaan World Fantasy -palkintoehdokkaana, ja koskapa se sai Sivukirjastolta varsin kehuvan arvostelun, päätin lukea kirjan itsekin. Itse asiassa kuuntelin sen ensin äänikirjana, mutta päädyin lopulta lukemaan myös kirjoitettuna tekstinä. Redemption in Indigo on barbadosilaisen Lordin esikoisteos, joka on saanut inspiraationsa senegalilaisesta kansantarusta.

Kirjan päähenkilö Paama on jättänyt ahmattimiehensä ja palannut kotikyläänsä. Ansige tulee hakemaan häntä takaisin ja joutuu ahneuksissaan kommelluksiin, joista Paama hänet pelastaa. Sen seurauksena paikallinen djombi-henki uskoo Paaman voimakkaisiin kykyihin järjestää asioita ja luottaa maagisen Kaaoskepin hänen käyttöönsä. Ansige joutuu palaamaan kotiinsa ilman Paamaa. Toinen djombi, erikoisen värinen ja voimakas, ei ole ollenkaan ilahtunut Paaman saamasta lahjasta, joka hänen mielestään kuuluu hänelle itselleen. Niinpä hän ryhtyy punomaan juonia saadakseen Kaaoskepin haltuunsa.

Redemption in Indigo on ennen muuta kertomus, jota kerrotaan suoraan lukijaa puhuttelen. Se on yhtä uskottava kuin kertojansa ja värittynyt sen mukaan mitä hän haluaa tuoda esille. Tarina on hyvin maanläheinen, siinä tuntuu pienen kyläyhteisön ja sen asukkaiden henki. En varsinaisesti tiedä mihin kulttuurikehykseen Lord on kirjan kirjoittanut, ehkä osin karibialaiseen tai senegalilaiseen, mutta minulle se ainakin asettui Afrikkaan, hieman Naisten etsivätoimisto nro 1 -sarjan henkiseen ympäristöön. Tarinan maagisuus pohjautuu selkeästi perinteisiin uskomuksiin ja mytologioihin, tuoden omalla tavalla mieleen myös keväällä lukemani Nalo Hopkinsonin Brown Girl in the Ringin (arvostelu). Paama on vahva naispäähahmo, vaikka ei suinkaan mustavalkoinen. Itse asiassa tarinan kaikki hahmot ovat inhimillisen heikkoja ja vahvoja. Vaikka Paaman jättämä itsekeskeinen puoliso ei vaikuta lainkaan sympaattiselta tai viehättävältä, niin hänestäkin tehdään ymmärrettävä.

Redemption in Indigo on humoristinen kirja, mutta hieman tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Se ei pyri naurattamaan ääneen silloin tällöin, vaan huumori on rakennettu kertomuksen kehyksen sisään ja on läsnä koko ajan, väistyen vain hieman rankempien hetkien ajaksi. Perinteisten kansantarujen tapaan, tarinalla on opettavainen puolensa, mutta onneksi Lord ei sorru läksyttämään tai saarnaamaan missään vaiheessa. Redemption in Indigo on esikoiskirjaksi varsin kypsä ja omaperäinen. Lordilla on oma tyylinsä ja vaikka olenkin enemmän rosoisten ja kyynisten tarinoiden ystävä, kirja oli näin pääosin anglosaksiseen/amerikkalaiseen tottuneelle lukijalle raikas tuulahdus.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...