Näytetään tekstit, joissa on tunniste J.K. Rowling. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste J.K. Rowling. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

J.K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince

Voi hyvänen aika, kuinka aika kuluu nopeaan. Luin Harry Potter and the Half-Blood Princen (2005) Pottereiden uusintalukukierroksella jo viime heinäkuussa osana Pottermaratonia 2019. On aika kertoa ajatuksiani siitä. Luin kirjan ensimmäisen kerran heinäkuussa 2005, jolloin ostin sen keskiyön julkaisutapahtumasta Oulussa. Voi sitä jännitystä, kun koko maailma odotti yhtä aikaa kirjan julkaisua! Ajoin kirjan saatuani kotiin, mutta enhän minä malttanut odottaa matkan kestämää paria tuntia, vaan aloittelin lukemisen yön hiljaisessa liikenteessä jo autossa. Hups. Ajoin kyllä varovaisesti.

Nyt se on virallista. Voldemort on palannut ja hänen kannattajajoukkonsa on kasvanut ja entistä näkyvämpi. Julmuudet näkyvät jo jästimaailmassakin. Harry palaa takaisin Tylypahkaan, mutta tänä vuonna hänen opintosuunnitelmaansa kuuluu poikkeuksellisesti yksityistunnit itseltään Albus Dumbledorelta ja uudella opettajalla, Horace Slughornilla on merkittävä vaikutus lukuvuoden tapahtumiin. Harrylle alkaa vihdoin valjeta mitkä ovat panokset taistelussa Voldemortia vastaan.

Muistan pitäneeni Half-Blood Princeä ”kevyempänä” kirjana kuin edeltäjäänsä Order of the Phoenixia, ehkä siinä esiintyvien romanttisen kuvioiden vuoksi. Toisaalta kirjan loppuosa masensi minut ja olin kutakuinkin siinä tilassa parisen viikkoa. Aika tuo perspektiiviä tarinaan ja olen usein joutunut muuttamaan näkemyksiäni ja tuntemuksiani uudelleenluvun jälkeen. Näin myös nyt. Half-Blood Prince sisältää toki keveitä osioita ja huumoriakin, mutta se on silti synkkä kirja. Ihmisiä kuolee ja maailma muuttuu pelottavammaksi. Propagandakoneisto jyllää.

Harryn kannalta ollaan todellisessa taitekohdassa. Hän on tarpeeksi vanha, jotta tapahtumat eivät vain tule vastaan, vaan niitä kohti pyritään. Albus Dumbledore alkaa odottaa häneltä ymmärrystä ja toimia, asioita, joilta hän on aikaisemmin pyrkinyt suojelemaan Harrya. Tämä oli tietenkin odotettavissa edellisen kirjan lopun keskustelun jälkeen. Vaikka Harry ei ole lähelläkään Dumbledoren vertainen, hän saa osakseen vanhemmalta velholta kunnioitusta ja luottamusta. Harry on yhä kehitysvaiheessa, mutta välillä osoittaa jo teinikäytöksen sijaan kasvavansa aikuiseksi. Severus Snape – mitä minä sanoisin. Minulla olisi tästä hahmosta keskustelemista Rowlingin kanssa.

Half-Blood Princessä on paljon juonikuvioita ja uusia ihmeellisiä käsitteitä, taikuutta sekä esineitä. Se on potterversumin aarreaitta, joka lumoaa. Erityisesti ihastuin välähdyksiin menneestä. Potterversumilla on ollut tarinassa aina menneisyys ja historia syvästi mukana, mutta tässä se herää eloon niin kiehtovana, että hykertelen vielä vuosien jälkeenkin.

Nyt on jäljellä enää sarjan viimeinen osa uudelleenlukua vailla. Olo muuttuu jo ennen lukemista haikeaksi.

Koska olen päättänyt olla omapäinen klassikkomääritelmän kanssa, liitän kuudennen Potter-kirjan Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteen kirjojen joukkoon. Teoksella on laaja vaikutus genreen ja se on kirja, joka luetaan sukupolvesta toiseen.

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Pottermaraton 2019 - päivittyvä postaus


Ulkona on liian kuumaa, joten on mitä mainioin hetki pysytellä sisällä ja lukea kirjaa. Ja kappas, tänä viikonloppuna on Lukujonossa-blogin Harry Potter -lukumaraton, sillä Harryn (ja JK:n) synttärit lähestyy. Viime vuonna osallistuin pottermaratoniin lukemalla uusiksi sarjan viidennen kirjan, Harry Potter and the Order of the Phoenix. Tässä välissä en ole ehtinyt Pottereita lukemaan, joten loogisesti seuraava uusintalukukirja on kuutonen, Harry Potter and the Half-Blood Prince.

Luen uusiksi siis englanninkielistä kirjaa ja myös sähköisenä versiona. Ekirjassani on 628 sivua, joten sitä tavoittelen sivujen lukumääräksi maratonissani. Maratonini alkaa perjantaina 26.7. klo 18 ja päättyy lauantai-iltana samaan aikaan. Jotain mietteitä varmaankin päivitän tähän alle maratonin kuluessa.

Klo 18:00 Nyt se alkaa, ensimmäinen luku The Other Minister.

Klo 22:40 Puuhastelin välillä muuta välttämätöntä, joten olen edennyt lukemisessa vasta 85 sivua. Nyt on taas aikaa keskittyä: An Excess of Phlegm :)

Klo 13:10 Viime yön ja aamun aikana sain luettua kirjaa sivulle 313. Maratonia jäljellä vajaa 5 tuntia, joten en taida ehtiä koko kirjaa lukemaan, mutta eteenpäin kuitenkin. Seuraava luku on The Unbreakable Vow.

Klo 18:00 Pottermaraton päättyi minun osalta. Sain luettua 484 sivua Harry Potter and the Half-Blood Princesta.

Maratonin vauhdittamana luen kirjan loppuun tänä iltana, vaikka lopun tuntemukset hieman pelottaakin. Kerron myöhemmin omassa blogikirjoituksessa ajatuksiani kirjasta. Edellisestä lukukerrasta on aikaa, joten ajatuksia riittää.

perjantai 30. marraskuuta 2018

J.K. Rowling: Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald - The Original Screenplay ja elokuva

J.K. Rowlingin Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald - The Original Screenplay eli elokuvan käsikirjoitus ilmestyi marraskuussa jälleen yhtä aikaa leffan kanssa, kuten aiemmallakin kerralla. Fantastic Beasts and Where to Find Them –käsiksen arvio löytyy täältä. Kävin katsomassa elokuvan tuoreeltaan ja nyt muutaman viikon tauon jälkeen luin käsikirjoituksen.

Elokuvasarjan toinen osa vie Newt Scamanderin Ranskaan. Voimakas pimeyden lordi Gellert Grindelwald pakenee ja ryhtyy kokoamaan seuraajia ja toteuttajia aatteelleen, että velhomaailman tulisi hallita maailmaa ei-taikovien, jästien yli. Tämä ei luonnollisestikaan sovi Albus Dumbledorelle, joka toimii Hogwartsissa opettajana. Brittiministeriö, jossa Newtin veli työskentelee, etsii Grindelwaldia ja kadonnutta obscurialia Creedence Barebone, johon liittyy ennustus ja jota Grindelwaldin oletetaan tavoittelevan. On syitä miksi Dumbledore ei itse voi lähteä Grindelwaldin perään, joten hän lähettää maastapoistumiskiellossa olevan Newtin Ranskaan, jossa myös aurori Tina Goldstein on. Etsintämatka kulminoituu kohtaamiseen, jossa jokaisen on valittava puolensa.

Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald on jälleen helppolukuinen käsikirjoitus, mutta vaikka se kuvailee tapahtumia kohtaus kohtaukselta, ohjaus, näyttelijät, lavasteet ja erikoisefektit herättävät sen vasta henkiin. Minun tärkein syy miksi lukea käsikirjoitus tällä kertaa oli Albus Dumbledore. Harry Pottereissa hänestä tuli ehdoton suosikkihahmoni ja Grindelwaldin rikoksissa hän palaa mukaan kuvioon aikaan, joka teki hänestä mitä suurimmassa määrin legendan velhomaailmassa. Häneen liittyy käsikirjoituksessa se kohta, mikä tökkii pahasti ja joka elokuvan loppupuolella sai ihmettelemään, mitä hemmettiä?! Etsin käsikirjoituksesta pienimpiäkin vihjeitä ja kertasin Dumbledoren historian siltä osin kuin mitä The Deathly Hallowsissa siitä paljastettiin. Ei auttanut. Käsikirjoitus ei ole romaani, eikä tarinassa ole Pottereiden tapaan suloisia vihjeitä oivallettavaksi, ellei linnunpoikasta huomioida. Täytyy odottaa seuraavaa elokuvaa, jotta toivon mukaan asiat selkeytyy.

Pidin elokuvasta tuota yhtä yksityiskohtaa lukuun ottamatta. Otukset ovat sen parasta antia, suloisia luomuksia. Ja totta kai taikamaailma yleensäkin ottaen on kiehtova, jopa Pariisissa. Todellinen lämpö palasi kuitenkin sydämeen, kun pääsimme takaisin Lontooseen ja Hogwartsiin ja kun nuori Minerva McGonagall pikaisesti pelmahtaa valkokankaalle. Siinä tekee näyttelijä ehkä lyhyimmän roolisuorituksensa, mutta jää ikuisesti Potterversumin historiaan yhtenä rakastettuna hahmona. Ja Jude Law - kiitos, ettet pilannut mielikuvaani nuoresta Dumbledoresta.


On ihmisiä, jotka eivät ole lukeneet Pottereita (eivätkä aio lukea), eivätkä ole myöskään seuranneet Rowlingin jälkipuheita hahmoista kirjasarjan päätyttyä, mutta katsovat nämäkin elokuvat. Miten avautuu Iseeviot-peilin kohtaus ja muut pienet yksityiskohdat, jotka potterfaneille ovat niin tärkeiksi tulleet? Ilmeisesti ei kovin hyvin, koska niitä on lehdissä pitänyt selittää. Tajusin, että itse haen käsikirjoituksesta kaanonia, sitä jatkumoa, jonka pohjalta koko Pottereiden ajan tuli etsittyä ja tulkittua tarinaa. Elokuva ei ole samalla lailla hakuteos, mistä tarkistaa asioita. Elokuvan käsikirjoituskaan ei anna samaa tyydytystä kuin romaanimuotoinen tarinankerronta, mutta jää se ainakin ekirjahyllyyn selailtavaksi, silloinkin, kun elokuvaa ei ole käsillä. Ja sillähän on merkitystä vain Potter-fanille.

torstai 2. elokuuta 2018

J.K. Rowling: Harry Potter and the Order of the Phoenix

J.K. Rowlingin Harry Potter and the Order of the Phoenix (2003) on ensimmäinen kirja sarjasta, jonka luin ensin englanninkielisenä. Olin heti ilmestymisen jälkeen lomailemassa Irlannissa ja ostin kirjan Dublinin lentokentältä kotiinpaluumatkalla. Kirja oli kovakantisena sen verran iso, ettei se mahtunut käsimatkatavaroihini, joten kannoin sitä kädessäni mennessäni tullimuodollisuuksien läpi. Tuima miesvirkailija tutkiskeli passiani ja lopulta ojensi sen minulle, mutta ei päästänyt irti. Olin luonnollisesti hämmentynyt, kunnes hän totesi minulle: ” You’re not the first one with Harry Potter book”. Mitäpä minä muuta kuin hymyilin. Aloitin lukemisen heti kun pääsin portille odottamaan lennon lähtöä.

Little Whingingissä tapahtuu kummia, kun ankeuttajat hyökkäävät kesken kesäloman Harryn ja Dudleyn kimppuun. Tapahtumien seurauksena Harry on vähällä tulla erotetuksi Tylypahkasta. Aikuiset puuhastelevat salamyhkäsesti Feeniksin kilta -järjestössään suojellakseen salaista asetta, jota Voldemort tavoittelee ja taikaministeriö on hermostunut Dumbledoreen ja Harryyn, jotka heidän mielestään valehtelevat väittäessään, että Voldemort olisi palannut. Ministeriö laittaa oman henkilönsä, Dolores Umbridgen, opettajakuntaan, mikä aiheuttaa paljon närästystä ja harmia. Opiskelijat Harryn johdolla kokevat tarvitsevansa oman ryhmänsä selviytyäkseen niin tulevasta viidennen vuoden O.W.L.-kokeesta, kuin myös Voldemortin aiheuttamasta uhkasta. Harry kokee kuitenkin olevansa hyvin yksin ongelminensa, varsinkin kun Dumbledore tuntuu välttelevän häntä.

The Order of the Phoenix oli oitis suosikkini siihen mennessä ilmestyneistä kirjoista. Siinä on ahdistusta ja tunnetta sekä valtavia salaisuuksia, joiden taustalla on kuolemantärkeitä asioita. Nyt ei enää pidetä hauskaa, mikä tietenkin jotkut lukijat saa nurisemaan. Harry on mitä suurimmassa määrin teini-ikäinen. Hän tuntee olevansa kaltoin kohdeltu, häntä ei uskota, häneltä salataan asioita ja hän itse kokee itsessään muutoksia, joita kukaan ei tunnu ymmärtävän, ei edes hän itse. Ja kuitenkin juuri hän on se, joka näki koulukaverinsa tapon ja taisteli henkensä puolesta Voldemortia vastaan edellisellä lukukaudella. Vaikka ensimmäisella lukukerralla olin lukiessani aikuinen, tai ehkäpä juuri siksi, pystyin hyvin ymmärtämään Harryn käytöksen. Ahdistuin kaikista niistä huonoista päätöksistä ja arvioista, joita aikuiset hänen suhteensa tekee. Samoin nyt.

Mainitsin jo Goblet of Firen yhteydessä, ettei Severus Snape ole saanut sympatioitani, sillä oli aikuisen tausta mikä tahansa, hän ei saisi kohdella lapsia kuten Snape kohtelee. Order of the Phoenixin yhteydessä kuitenkin tunsin häntä kohtaan sympatiaa ja sääliä, mikä osoittaa Rowlingin kyvyn kääntää hahmoja harmaamman sävyisiksi. Samaa kyytiä, vaikkakin päinvastaista, saivat Sirius ja James, jossain määrin myös Hagrid. Yllätyin näin pitkän lukutauon jälkeen, että koin Hagridin erilaisena kuin aiemmin lukiessani. Olin kriittisempi hänen suhteensa.

Viides kirja sisältää tummempia sävyjä lähes kaikessa. Edes Harryn orastava ensi-ihastus ei hälvennä pilviä taivaalta. Olen iloinen kuinka Nevillen rooli kasvoi ja kuinka hahmo todellakin kehittyy tässä osassa. Vaikka olen lukenut kirjan ties kuinka monta kertaa, muutamat kohtaukset saa minut kyyneliin joka kerta. Ne ovat hiljaisia kohtauksia, pieniä liikkeitä yhdessä lauseessa ja siinä kaikki. On neroutta kirjoittaa jotain niin vähäeleistä, mutta silti niin vaikuttavaa. Toinen kohtauksista liittyy Nevilleen ja toinen Harryyn. Luna Lovegood on kaikessa outoudessaan erinomainen hahmolisä sarjaan.

Harry Potter and the Order of the Phoenix on erinomainen teos ja ainoa, mikä minua siinä hieman pitkästyttää on Hagridin tarina. Neljä ensimmäistä osaa on nostanut arvostustani niitä kohtaan ajan myötä, ja melkeinpä voin asettaa ne nyt samalle viivalle viidennen kanssa.

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Pottermaraton - päivittyvä postaus

Osallistun tänään Lukujonossa-blogin käynnistämään Pottermaratoniin, jossa tarkoituksena on lukea vuorokauden ajan Potterversumiin kuuluvia kirjoja tai mitätahansa, joka liittyy J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjaan. Olen lukenut muutaman viimeisen vuoden ajan uusiksi kirjoja pitkästä aikaa ja viime vuonna pääsin neljänteen osaan saakka. Niinpä nyt maratonin yhteydessä jatkan viidennestä osasta.

Uudelleenluen englanninkielisiä ja ekirjaversioita, joten nyt työn alla on Harry Potter and the Order of the Phoenix. Tämä kirja on ilmestymisestään lähtien ollut suosikkini, mutta miten käy sijoituksen nyt, kun edellisestä lukemisesta on yli 10 vuotta.

Aloitin maratonin 28.7.2018 klo 00:45, joten päätän sen samaan aikaan ensi yönä. Lukeminen on edennyt sivulle 483. Seuraavaksi luku "The Eye of the Snake".

Lukutahti on hieman hidastunut ja pätkittynyt, mutta olen edennyt 24 lukua eli ekirjan sivulle 595. Tunnistan unohtaneeni useita yksityiskohtia, vaikka kirja on tullut luettua kutakuinkin 10 kertaa aiemmin. Kaikki ei säily ikuisuuksia päässä. Vajaa neljä tuntia jäljellä.

Pottermaratonini on päättynyt. En ehtinyt koko Feeniksin kiltaa lukea, mutta 625 sivua ekirjaversiosta. Jatkan kirjan loppuun luonnollisestikin. Kirjoitan kirjasta erillisen arvion myöhemmin blogiini, mutta tässä yhteydessä voin sanoa, että minkä tahansa Potter-teoksen lukeminen tuntuu hyvältä ja viidennellä kirjalla on yhä ne ansiot, mitkä siitä teki suosikkini 2003.


tiistai 14. maaliskuuta 2017

J.K. Rowling: Fantastic Beasts and Where to Find Them: Hogwarts Library Book - laajennettu versio 2017

J.K. Rowlingin Fantastic Beasts and Where to Find Them -hyväntekeväisyyskirjasesta on ilmestynyt tänään uusi painos alaotsikolla Hogwarts Library Book (2017). Kuten aiemminkin, myös tämän uuden painoksen tuotosta osa menee hyväntekeväisyyteen Comic Relief UK:lle ja Lumos Foundationille. Luin amerikkalaisen painoksen ekirjaversion, jonka kannen on kuvittanut Olly Moss. Pidän kuitenkin enemmän brittipainoksen veikeästä Jonny Duddlen käsialaa olevasta kannesta, jonka tilasin paperiversiona. Se saapuu muutamien päivien viiveellä postitse.

Fantastic Beasts sisältää uuden esipuheen, jossa Newt Scamander perustelee miksi päivitys on ollut paikallaan ja kumoaa muutaman Rita Skeeterin hänestä kirjoittaman väitteen. Alkupuhe on joiltain osin salamyhkäinen ja Rowling lupaakin, että lisää tietoa on tulossa. Oletan sen tarkoittavan elokuvan muodossa. Kirja sisältää kuusi uutta otusta sekä joukon Tomislav Tomicin kuvituksia. Uudet otukset ovat:
  • Hidebehind
  • Hodag
  • Horned Serpent
  • Snallygaster
  • Thunderbird
  • Wampus Cat
Näiden perusteella on selvää, että päivitetty versio on tehty Fantastic Beasts and Where to Find Them -elokuvan vanavedessä ja amerikkalaisen Ilvermorny velhokoulun lisäysten vuoksi. Kolme uusista otuksista kun on antanut nimensä Ilvermornyn tuville ja loputkin linkittyy Amerikan mantereelle. Itse olen tullut lajitelluksi Horned Serpentiin, mikä aika lailla muistuttaa brittiläistä Ravenclawta, joka niin ikään on oma tupani, mutta jossa on annos Slytherinia mukana. Ilvermornyn perustaja Isolt Sayre kun oli J.K. Rowlingin mukaan Salazar Slytherinin verisukulainen, joka pakeni 1600-luvulla Amerikkaan. Tästä taustatarinasta voi lukea lisää Pottermoren sivulta, mutta juuri siksi erityisesti Horned Serpent minua kiinnosti näistä eniten. Koskapa Isoltin ja Horned Serpentin legenda on jo tuttu, niin kirjan päivitys ei tunnu riittävältä. Ehkä tapaamme otuksen elokuvissa Newtin tarinan edetessä, Thunderbird eli ukkoslintuhan tuli jo vastaan. Kuudesta uudesta vain Hodag on kolmen X:n otus, muut ovat neljä tai viisi X:ää (vaarallisuusaste).


Tomislav Tomicin mustavalkopiirrokset ovat viehättäviä ja selkeitä, mikä on hyvä lisä kirjalle. Yhtä aikaa ekirjan ja paperikirjan kanssa julkaistiin myös äänikirjaversio, johon lukijaksi on saatu elokuvien Newt Scamander, Eddie Redmayne. Muun muassa kultasieppi on päässyt ääninäytteeksi, jossa taustalla on myös tehosteääniä. Näytteen voi kuunnella täältä. Itse en ole niinkään kiinnostunut äänikirjasta, mutta odotan kyllä paperiversion tuloa, josko siinä on vielä jäljellä Harryn, Ronin ja Hermionen raapustukset. Ekirjassa niitä ei ole.

Horned Serpent
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Tylypahkan kirjasto saa suomenkielisen päivitysversion ilmeisesti heinäkuussa. On kiinnostavaa nähdä jälleen Jaana Kapari-Jatan käännökset uusista otuksista.

tiistai 28. helmikuuta 2017

J.K. Rowling: Quidditch Through the Ages

Kuten Fantastic Beasts and Where to Find Them (arvostelu), myös Quidditch Through the Ages julkaistiin hyväntekeväisyyskirjana vuonna 2001, tällä kertaa kuvitteellisen kirjailijan Kennilworthy Whispin kirjoittamana. Kyseessä on todellisuudessa tietenkin J.K. Rowling. Jaana Kaparin suomentama Huispaus kautta aikojen ilmestyi samana vuonna, kirjoittajana Rauniolinnu Sipis.  

Quidditch Through the Ages on Tylypahkan taikakoulun ja siten Harry Potterin oppikirja, jossa käydään läpi velhojen lempiurheilulajin huispauksen synnyn historiaa sekä lajin välineiden kehitystä kautta aikain nykyiseen muotoonsa. Myös lajin säännöt ovat tiukentuneet, sillä jossain vaiheessa sääntöjen rikkominen oli sekin omaa huvia, ja aiheutti hieman ongelmia. Kirjassa esitellään myös lukuisa joukko Britteinsaarten huispausjoukkueita.

Kirjan aloittaa jälleen kerran Albus Dumbledoren esipuhe, josta ote:
“All that remains is for me to thank you for supporting Comic relief U. K. and to peg Muggles not to try playing Quidditch at home; it is, of course, an entirely fictional sport and nobody really plays it. May I also take this opportunity to wish Puddlemere United the best of luck next season.”
Niinpä niin. Huispaus on tullut meidän jästienkin joukkoon, sanoi Dumbledore mitä tahansa, ja lajissa on pelattu maailmanmestaruuskisojakin, jossa mestaruustitteliä pitää hallussa tällä hetkellä Australia (2016). Tietenkään jästit ei pelaa peliä luudilla lentäen ja kultasieppikin on kiinni ihmisessä, joten ihan samasta lajista ei ole kyse. Me jästit vain kopioimme, kun olemme saaneet käsiimme velhomaailman opuksen, josta ottaa mallia.

Rowlingin humoristinen tyyli puree loistavasti, kun hän kertoo luutamallien kehityksen ja kuinka Ruotsissa pelatusta luutapelin ja muiden eri maiden muunnosten kautta syntyi Queerditch Marshin peli, joka johti nykyhuispaukseen. Alun perin kultasieppinä on ollut elävä otus, josta sittemmin ymmärrettävistä syistä tuli suojeltu eläinlaji. Myös maalien muoto on muuttunut korimallisista nykyisiin kuusitoistametrisiin tolppiin. Tämä herätti aikoinaan suurtakin vastustusta.


Enpä osaa sanoa, onko minulla kirjassa kuvatuista britti- ja irkkujoukkueista erityistä suosikkiani, mutta hieman kadehdin, että esim. norjalaisten Karasjok Kites tulee mainituksi, eikä esim. Rovaniemi Ravens (ai, miten niin ei ole sellaista joukkuetta?). Kun luin Harry Potter -kirjoja ensimmäistä kertaa, en ollut ihan ihastunut urheilulajiin, jota pelattiin pitkin vuotta, mutta jotenkin kasvoin siihen kiinni tämän pienen kirjasen ansiosta ja varsinkin viime vuoden uusintalukukirjojen kohdalla nautin huispauksen kuvauksesta täysin.

Quidditch Through the Ages on hauska ja nokkela pikkukirjanen, lukipa sen englanniksi tai suomeksi. Se syventää osaltaan Potterversumia. Suosittelen ehdottomasti.

PS: Googlasin huvikseni kultasiepin ja ilokseni huomasin, että Harry Potterin huispaus on jättänyt jälkensä Suomessakin jästeihin, sillä ravihevosten joukosta löytyy heppa nimeltä Kultasieppi.

tiistai 3. tammikuuta 2017

J.K. Rowling: Fantastic Beasts and Where to Find Them: The Original Screenplay ja elokuva

Fantastic Beasts and Where to Find Them -elokuvalla ja sen käsikirjoituksella The Original Screenplaylla ei tässä tapauksessa ole kovinkaan paljoa tekemistä J.K. Rowlingin kirjoittaman alkuperäisteoksen (arvostelu) kanssa, siitäkään huolimatta, että myös käsikirjoitus on Rowlingin kirjoittama. Toki itse Newton ”Newt” Scamander on molemmissa läsnä ja elokuvassa esiintyvät otukset löytyvät Tylypahkan oppikirjastakin. Potter-elokuvista tuttu ohjaaja David Yates palasi jälleen ohjaksiin ja päärooleissa esiintyvät Eddie Redmayne (Newt), Katherine Waterston (Porpentina), Dan Fogler (Jacob Kowalski) ja Alison Sudol (Queenie). Merkittävät roolit ovat myös Ezra Millerillä (Credence) ja Colin Farrellilla (Graves).

Englantilaisen magizoologi Newt Scamanderin tarkoitus ei ole jäädä matkallaan pitemmäksi aikaa New Yorkiin, hankkia vain Puhpallura kokoelmiinsa ennen Arizonaan lähtöä, mutta vähän huolimattoman toimintansa vuoksi hänen ihmeellisestä matkalaukustaan pääsee karkuun muutama otus, eikä niitä voi jättää irralleen hortoilemaan ei-taikovien ihmisten joukkoon. Velhomaailma ei pidä niitä edes turvallisina. Samaan aikaan New Yorkissa riehuu outo olento jättäen jälkeen tuhoa, mikä uhkaa paljastaa taikaväestön tavallisille ihmisille. Jo nyt New Salem Philanthropic Societyn Second Salemersin edustajat saarnaavat voimakkaasti noitia vastaan. Yhdessä MACUSAn eli Magical Congress of the United States of American virkahenkilön Tinan, tämän siskon Queenien ja tavallisen vahingossa mukaan joutuneen ei-taikovan Jacobin kanssa Newt jahtaa kadonneita otuksia. Lopulta hän joutuu kuitenkin kohtaamaan niin amerikkalaisen taikakongressin kuin New Yorkia terrorisoivan olennonkin.

Tarina sijoittuu 20-luvulle ja taustalla Euroopassa Gellert Grindelwald aiheuttaa huolta jästien vastaisilla toimenpiteillään. Elokuva on ensimmäinen viidestä suunnitellusta ja tarina on vasta alussa, mutta jo nyt sen voi nähdä nivoutuvan Harry Potter -kirjasarjassa kuvattuihin Albus Dumbledoren historiatietoihin. Amerikkalainen taikayhteisö on monella tapaa erilainen kuin brittiläinen, sillä noitavainot, joihin uussalemilaisillakin viitataan, on jättänyt jälkensä tapaan miten taikova väestö suhtautuu ei-taikovaan. Kanssakäymistä ei suvaita ja kaikki jäljet yritetään piilottaa. Myös suhtautuminen taikaotuksiin on virallisesti enemmänkin vihamielinen kuin utelias ja Newt saa tosissaan vakuutella, että hänen otuksensa ovat vaarattomia ja jopa suojeltavia.

Newtista avautuu elokuvassa vasta pieni osa, mutta hänessä on selvästikin paljon enemmän kuin pinta antaa ymmärtää. Rowling on onnistunut tekemään hänestä hyvin puuskupuhmaisen, mikä kertoo kuinka perinpohjaista Rowlingin maailmankäsittely on. Redmayne onnistuu hahmon näyttelemisessä hyvin. Tajusin sen erityisesti, kun luin käsikirjoituksesta kohdan, johon olin kiinnittänyt huomiota elokuvassa:
"Quite suddenly NEWT throws the Swooping Evil towards JACOB. The creature bursts out from its cocoon – a bat-like, spikey and colourful creature – which howls in JACOB’S face before NEWT recalls it. JACOB recoils dramatically, but this was evidently NEWT’S idea of a little joke . . .

NEWT (smiling to himself)
Probably shouldn’t let him loose in here, though."
Tavallaan harmittaa, ettei tarina etene oikeana proosana, sillä hahmot jäävät vihjailujen varaan. Pidän elokuvasta, mutta Rowlingin kirjoitustaidon tuntevana, uskoisin saavani tarinasta irti enemmän kirjallisena kuin kuvana. Tämä tuntemus tosin saattaa häivetä, kun kaikki viisi elokuvaa on valmiina ja tarina kokonainen. Vaikka amerikkalainen velhomaailma onkin uutta ja kiinnostavaa, niin olen iloinen, että seuraavassa palataan ainakin osittain Englannin maaperälle.


Luin käsikirjoituksen kun olin nähnyt elokuvan kaksi kertaa, ja lukeminen ei oikeastaan antanut enää kovinkaan paljoa. Joitain yksityiskohtia avautui paremmin. En tiedä onko käsikirjoituksesta oikeasti iloa tai lisäarvoa sen kummemmin, kun elokuvat kuitenkin on laajasti nähtävillä. En sen kummemmin suosittele kuin tosi-Potteristeille. Joka tapauksessa käsikirjoituksen suomennos on tulossa keväällä syksyllä, ja oletan sen myyvän hyvin, kuten kaikki Potter-tuotteet.

maanantai 2. tammikuuta 2017

J.K. Rowling: Fantastic Beasts and Where to Find Them

J.K. Rowlingin Fantastic Beasts and Where to Find Them julkaistiin hyväntekeväisyyskirjana vuonna 2001 kuvitteellisen kirjailijan Newt Scamanderin nimissä. Kirjanen ilmestyi suomeksi samana vuonna Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -nimellä. Teos on Harry Potterin koulukirja ja sen lisäksi, että siinä esitellään Rowlingin mielikuvituksen kehittämiä ja jo myyttisistä tarinoista koostuvia olentoja, on sivuille lisätty iloa tuottamaan Potter-sarjan pääkolmikon käsinkirjoitettuja kommentteja. Aloitin ekirjaversion, mutta siinä ei kommenttimerkintöjä ollut, joten noudin pikaisesti kirjahyllystä kovakantisen. Ei tämä teos tunnu samalta ilman hullunkurisia raapustuksia. Olen siis lukenut kirjan useita kertoja aiemminkin, myös suomeksi ja tämä oli osa Rowlingin kirjojen uudelleenlukutempausta sekä halusin palauttaa sisällön mieleen ennen samannimisen elokuvan ilmestymistä.

Fantastic Beasts kytkeytyy erinomaisesti Harry Potter -sarjaan ja täydentää sen maailmaa. Albus Dumbledore on kirjoittanut informatiivisen, mutta myös hauskan esipuheen magizoologi Scamanderin tietokirjalle. Kirjan tiedot perustuu Scamanderin laajoihin tutkimusmatkoihin viidellä eri mantereella.
"I would like to take this opportunity to reassure Muggle purchasers that the amusing creatures described hereafter are fictional and cannot hurt you. To wizards, I say merely: Draco dormiens nunquam titillandus."
Kirjassa määritellään ensin miten otusten määrittelyyn on päädytty aikojen saatossa ja kerrotaan miksi jästit ei näitä otuksia näe. Itseäni kiinnostaa erityisesti Rowlingin taikamaailman historiaan liittyvät asiat ja tässä yhteydessä olin todella onnellinen "being"-määrittelyyn liittyvistä tiedonmurusista ja tapahtumakuvauksista. Haluaisin tietää lisääkin mm. kentaureihin ja vedenväkeen liittyvää. Otukset on luokiteltu Taikaministeriön vaarallisuusasteikon mukaisesti X-XXXXX välille. Yhtä X:ää edustaa mm. flobberworm (fletkumato), johon pääkirjasarjassa tutustutaan mm. Hagridin taikaeläinten hoidon opetustunneilla The Prisoner of Azkabanissa. Viiden X:n otuksia ovat mm. basiliski ja akromantula, nekin tuttuja jo sarjan ensimmäisistä kirjoista.


Erityistä huomiota saavat lohikäärmeet, joista esitellään lyhyesti eri lajit. Kommenttien perusteella voi päätellä, että kirjaa on luettu useamman oppivuoden aikana. Kaikki olennot ovat varsin kiehtovia ja Rowling käyttää monia myyttejä ja legendoja sovittamaan otuksia myös omaan taikamaailmaansa. Kaikki kuvatut ovat varsin kiehtovia, mutta eniten mielikuvitustani näpäyttelevät lethifold (kalmolaskos, XXXXX) ja demiguise (puolihahmo, XXXX), ensimmäinen sen salakavalan vaarallisuutensa vuoksi ja koska se muistuttaa ankeuttajien esiastetta ja jälkimmäinen luonnollisesti näkymättömyytensä vuoksi. Feeniks-lintu on ihan omaa luokkaa kiehtovuudessaan.

Fantastic Beasts and Where to Find Them on lyhyt kirja, mutta täynnä nokkelaa, hauskaa ja erittäin kiinnostavaa oheismateriaalia Potterversumiin. Ehdottoman suositeltava.

torstai 13. lokakuuta 2016

J.K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire

Harry Potter and the Goblet of Fire (2000) on viimeisin kirja J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjasta, jonka luin ensin suomenkielisenä sen ilmestymisvuonna 2001. Se ei ole koskaan ollut suosikkini sarjasta, mutta nyt pitkän tauon jälkeen uudelleen luettuna se tömähti lukuhermoon täysillä. Liitän kirjan Okklumeus-lukuhaasteeseen, jossa minulla on nyt 8 kirjaa blogattuna. Aloitin juuri siis Taikaministerin tehtävät (olisin kyllä mielummin pysynyt Tylypahkan rehtorina). Lisäksi liitän kirjan mukaan I Spy Challengen kohtaan 17. Elements (Fire).

Harry pääsee Weasleyn perheen kutsumana Ronin ja Hermionen seurassa Huispauksen maailmanmestaruuskisoihin ennen Tylypahkan kouluvuoden alkua. Kokemus on hieno, mutta päättyy kuitenkin uhkaaviin tunnelmiin. Voldemortin kannattajat vahvistavat toimintaansa, eikä Harryn oloa paranna se, että hänen arpensa kipuilee ja hän on nähnyt Voldemortista todentuntuisen painajaisen. Kouluvuoden päätapahtumiin kuuluu kolmivelhoturnajaiset ja Beauxbatonsin ja Durmstrangin velhokoulun oppilaita opettajineen saapuu kisailemaan Tylypahkaa vastaan. Tämäkään ei suju ihan sääntöjen mukaan, sillä alaikäinen Harry joutuu tahtomattaan mukaan vaarallisiin tehtäviin.

Goblet of Fire on yllättävä, täynnä huikeaa taikuutta ja ihmeellisiä otuksia. Rowlingin taikamaailma on entistä värikkäämpi ja rikkaampi, mutta myös synkeämpi ja pelottava. Luin kirjan yhdellä istumalla vaikka se ekirjana on yli 700 sivuinen. Ihastuin jälleen uutena esiteltävään otuskaartiin niin maanpäällä kuin veden allakin. Alastor "Mad-Eye" Moody on opettajana paikallaan ja hänen kauttaan päästiin taikuuteen, joka on sarjan kannalta pelottavinta osuutta. Hänen ensimmäinen oppituntinsa on fantastinen ja karmea. Neville-parka! Dumbledoren pensieve eli ajatuseula kiehtoo yhä, se olisi todella kätevä omistaa, joskin myös voisi olla ahdistava liikaa käytettynä. Mutta Dumbledore on viisas velho pitämään esinettä hallussaan. Olen entistä enemmän Tylypahkan rehtorin ihailija.

Tarina tuo jälleen esille jo aiemmin esiintyneitä asioita uudessa mittakaavassa tai valossa ja suorastaan vilisee uusia asioita, jotka palaavat entistä tärkeämpinä sarjan seuraavissa osissa. On mahtavaa lukea sarjaa uusiksi, kun se on tuttu ja tietää kuinka paljon mikäkin asia merkitsee. Silti ensimmäisen lukukerran uutuuden viehätystä ja ihmeen tuntua jää kaipaamaan. Goblet of Fire nousi tällä kerralla kokonaisuutena paremmaksi kokemukseksi kuin mitä se on aiemmin ollut, jos nyt täyden kympin teoksesta voi vielä korkeammalle kohota.

Kolmivelhoturnauksen ja sen osallistujien, Fleur Delacourin, Viktor Krumin ja Cedric Diggoryn myötä tarinaan tulee myös hormonit mukaan ja ihmissuhdekiemurat alkavat. Ensimmäinen merkki siitä, että päähenkilöt ovat teinejä ja kasvavat aikuisiksi kovaa vauhtia. Madame Maxime saa puolestaan Hagridin käyttäytymään kovin omituisesti. Cedric tuntui tärkeämmältä hahmolta kuin aiemmilla lukukerroilla ja ehkä siksi loppukin kolahti enemmän. Tähän saattaa vaikuttaa myös Harry Potter and the Cursed Childin (arvostelu) lukeminen jokunen kuukausi sitten. Yhä edelleen karsastan kuitenkin taikamaailman opettajien (siis joidenkin) käyttäytymistä lapsioppilaita kohtaan. Se on suoraa fyysistä ja henkistä kiusaamista, mitä ei missään nimessä odottaisi tai pitäisi sallia aikuiselta ihmiseltä. Siksipä esim. Severus Snape on aina ollut inhokkini.

Harry Potter and the Goblet of Fire on sarjan keskimmäiseksi osaksi erittäin onnistunut tarinankantaja ja kestää uudelleen lukemista ihan milloin vaan. Vielä on kolme kirjaa jäljellä.

perjantai 16. syyskuuta 2016

J.K. Rowling: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban

J.K. Rowlingin Harry Potter and the Prisoner of Azkaban on sarjan kolmas teos, jonka luin ensimmäisen kerran vuonna 2001 suomeksi ja heti seuraavana vuonna ensimmäisen kerran myös englanniksi. Sen jälkeen lukukertoja on tullut useita, mutta viimeisestä on jo aika tovi. PoA:sta minulla on jälleen ekirjaversio ja liitän sen mukaan Okklumeus-lukuhaasteeseen, johon minulle on nyt kertynyt blogattuna 7 kirjaa. Olen Tylypahkan rehtori. Tämä arvostelu pohjaa siihen, että olen lukenut teoksen monituisia kertoja ja pohdin lähinnä millaisia nykytuntemuksia kirja herättää. Jos et ole koskaan vielä lukenut kirjaa, niin kannattaa jättää teksti väliin.

Harry onnistuu taas kesällä ottamaan yhteen Dursleyn perheen ja varsinkin Marge-tädin kanssa ja Harry pelkääkin saavansa siitä ikäviä seuraamuksia taikamaailmassa. Sen sijaan jokainen on hänelle yllättävän ystävällinen ja pian selviääkin miksi. Vaarallinen velho Sirius Musta on karannut pahamaineisesta Azkabanin vankilasta ja hän haluaa saada Harryn käsiinsä. Tylypahkassa kiristetään turvatoimia ja Azkabanin vartijat, ankeuttajat, saapuvat myös Tylypahkan tiluksille. Siitä huolimatta Harry ei ole turvassa edes koulussa, eikä rajoitettu kulkuoikeus muutenkaan sovi hänelle. Harryn on aika saada valaistusta moniin häneltä salattuihin menneisyyden tapahtumiin, jotka muuttavat hänen käsitystään niistä melko lailla.

Harry Potter and the Prisoner of Azkaban on hyppäys monimutkaisempaan juonikuvioon. Kaksi ensimmäistä kirjaa tuntuu lämmittelyltä ja pohjustukselta sen rinnalla. Harry on jo ensimmäisenä ja toisena kouluvuotena kohdannut Voldemortin yksilönä, mutta nyt hänen ympärilleen alkaa rakentua menneisyydestä verkko, jonka tärkein osanen hän on. Ron ja Hermione ovat hänen tärkeimmät tukensa, mutta he eivät ole ainoita. Kolmikon välilläkin voi olla ristiriitoja, joiden inhimillisestä kuvauksesta Rowlingille isot pisteet.

Muistan kun luin ensimmäisen kerran Azkabanin, se tuntui sisältävän niin monia uusia asioita ja käsitteitä taikamaailmasta, että pää oli varsin pyörällä. Sen aikana tuli suuri oivallus, kuinka Rowling rakentaa sarjaa, jossa pieninkin aikaisemmassa kirjassa mainittu seikka, voi tulla vastaan tärkeänä asiana parin kirjan päästä. Tässä tapauksessa Sirius Musta. Se teki vaikutuksen. Ajankääntäjä oli pulmallinen, siitä käytiin paljon keskusteluja 2000-luvun alussa ja sen jälkeenkin. Nyt lukiessa sen toiminta tuntui selkeältä.

Olen varmaankin jonkin sortin kerettiläinen, kun en ole koskaan erityisesti ollut ihastunut Sirius Mustaan. Olin jo ensimmäisellä lukukerralla aikuinen, eikä hän minun ajatusmaailmassani ole koskaan ollut mitenkään ihannoitava tai luotettava hahmo, vaikka Harryn kannalta varmastikin huomattavasti haluttavampi huoltaja kuin Dursleyt. Olen siinä suhteessa hieman Molly Weasleyn kaltainen, vaikka tämä asia tuleekin ajankohtaiseksi vasta viidennessä kirjassa. Pidän Rowlingin tavasta tehdä aikuisista hahmoista arveluttavia, jopa Remus Lupinista, joka esiintyi nyt ensimmästä kertaa tarinassa. Kävin läpi hänen taustansa vaikutusta hänen käyttäytymiseensä Rowlingin Short Stories from Hogwarts of Heroism, Hardship and Dangerous Hobbies -kirjasen (arvostelu) yhteydessä. Samaisessa teoksessa on lisätietoja ankeuttajista.

Harry Potter and the Prisoner of Azkabanin yksityiskohtia ja niiden merkittävyyttä, taianomaisuutta ym. seikkoja voisi ruotia vaikka kuinka paljon ja on niitä tullut ruodittuakin. Se on hieno kirja itsessään ja hieno lisä Potter-sarjaan. Albus Dumbledore, josta pidin jo heti ensimmäisessä kirjassa, nousi Azkabanissa ehdottomaksi suosikikseni, elämää suuremmaksi velhoksi. Kuten ensimmäisellä lukukerralla oli pakko siirtyä kolmannesta kirjasta heti neljänteen, niin samoin kävi nyt uusintalukukierroksella. Mutta Harry Potter and the Goblet of Firesta myöhemmin erikseen.

perjantai 9. syyskuuta 2016

J.K. Rowling: Short Stories from Hogwarts of Power, Politics and Pesky Poltergeists

Kolmas Pottermore Presents -ekirja, joka julkaistiin tällä viikolla on Short Stories from Hogwarts of Power, Politics and Pesky Poltergeists, joka sisältää J.K. Rowlingin Pottermore-sivustolle kirjoittamat tarinat Dolores Umbridgesta, Horace Slughornista, Quirinus Quirrellista ja Peeves-poltergeistista. Näiden ohessa lisävalaistusta saavat Taikaministeriö, Azkabanin vankila ja erilaiset taikajuomat ja niiden valmistusväline. Ekirjan pituus on 63 sivua eli se on sarjakolmikon lyhyin kokoelma tekstejä. Otan teoksen mukaan Okklumeus-lukuhaasteeseen.

Short Stories from Hogwarts of Power, Politics and Pesky Poltergeistsissa kurkistetaan taikamaailman pimeämmälle puolelle, sillä Dolores Umbridge, joka ilmestyy Harry Potter -kirjasarjaan viidennessä osassa, on kieltämättä yksi epämiellyttävimmistä ja julmimmista hahmoista sarjassa. Rowling ei anna armoa hänelle taustatarinassakaan. Hän kertoo saamastaan inspiraatiosta hahmon ulkonäköön ja luonteeseen ja yksityiskohdat ovat kiinnostavia, tosin en ehkä ihan allekirjoittaisi Rowlingin näkemystä kaikissa kohdissa.

Umbridgesta (Pimento) lukeminen ei ehkä ole niinkään nautittavaa, vaikkakin kiinnostavaa, mutta Slughorn (Kuhnusarvio) on molempia ja tapa millä Rowling nostaa hänet luihuisena esille on hieno. Rowlingin hahmoissa on yleensäkin hyviä ja huonoja puolia, eivätkä hyvätkään hahmot ole virheettömiä, kuten joissakin pahoissa hahmoissa löytyy se valonpilkahdus. Muutamia lukuunottamatta, kuten Voldemort itse, Bellatrix ja Dolores. Slughornin tarina joka tapauksessa herkisti ja pelkästään sen vuoksi tämä kirjanen oli paikallaan. Eniten minua ehkä yllätti Slughornin nimen selitys, mistä aikoinaan sai ihan eri käsityksen suomennoksen myötä, eikä sitä ihan heti englanninkielisestäkään voinut päätellä.

Taikaministeriö ja koko historian taikaministerien nimet ja kuvaukset ovat erittäin kiehtovia maailman taustasta kiinnostuneen fanin näkökulmasta. Monia tuttuja sukunimiä pulpahtelee esille. Osio syventää Potterversumia ja antaa sille myöskin jästisidonnaisuuden. Juurikin vallankäytössä Rowling on ottanut virikkeitä ihmiskunnasta, eikä ne jästipoliitikot läheskään aina ole meikäläisiä parempia. Mikä jo kirjasarjassakin on todettavissa.

Azkaban on karmea paikka ja sen tausta on synkän kiehtova sekin, samoin kuin yhä mysteeriksi jäävät ankeuttajat. Rowling on muutaman kerran vanhoissa haastatteluissa maininnut ankeuttajien inspiraation tulleen omasta syvästä masennuksestaan. The Prisoner of Azkabania lukiessa ensimmäistä kertaa, niiden pelottavuus ja ahdistavuus tuli hyvin esille, enkä edelleenkään kolmatta kirjaa lukiessa voi muuta kuin tuntea sääliä niitä kohtaan, jotka Azkabanin ja ankeuttajien aiheuttamat kauheudet ovat kokeneet.

Short Stories from Hogwarts of Power, Politics and Pesky Poltergeists on ehdottomasti lukemisen arvoinen pikkuruinen kokoelma taustatarinoita ja Rowlingin ajatuksia Potterversumista.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...