Michael Swanwick: Hope-in-the-Mist: The Extraordinary Career and Mysterious Life of Hope Mirrlees

Michael Swanwickin Hope-in-the-Mist: The Extraordinary Career and Mysterious Life of Hope Mirrlees on Hugo-ehdokkaana Oheiskirjallisuus-kategoriassa. Nimensä mukaisesti kirja on kirjailija Hope Mirrleesin elämäkertateos, johon Neil Gaiman on kirjoittanut esipuheen ja Charles Vess tehnyt kuvituksen. Swanwickin teoksen nimi viittaa Mirrleesin tunnetuimpaan ja ainokaiseen genrejulkaisuun, Lud-in-the-Mistiin.

Kaikesta näkee, että sekä itse Swanwick että Gaiman ihailevat Hope Mirrleesin kirjallisia kykyjä, ja ei ihme, sillä Lud-in-the-Mist on erinomainen teos. Mirrlees oli runoilija, jonka hallitsi kielellisen ilmaisutavan. Siitäpä syystä herättääkin ihmetystä ja kysymyksiä miksi vain yksi kirja? Miksi vain yksi loistava teos?

Michael Swanwick ei lähde antamaan suoria vastauksia kysymyksiin, vaikka valottaakin melkoisesti Mirrleesin elämää. Silti jotain jää mysteeriksi. Lud-in-the-Mist julkaistiin 1926 eikä Mirrlees kirjoittanut kuin pari kehnohkoa itsekustannusrunokokoelmaa sen jälkeen, ennen kuolemaansa 1978. Mirrlees syntyi Skotlannissa hyvin toimeentulevaan yrittäjäperheeseen vanhimpana lapsena. Hänen isänsä varmisti kaikille lapsilleen säätiöidyt rahavarat, jotta näiden tulevaisuus olisi turvattu. Tällä taustalla on varmasti ollut merkityksensä siihen, miksi Mirrleesillä ei ollut pakottavaa tarvetta joko mennä naimisiin toimentulon vuoksi, kuten monien aikalaisnaisten piti, tai sitten yrittää hankkia itselleen tuloja kirjoittamisella. Mirrlees ei koskaan mennyt naimisiin, eikä hän myöskään kirjoittanut työkseen.

Swanwick luo aikalaisten luonnehdintojen perusteella Mirrleesistä kuvan älykkäänä ja kauniina aristokraattina, naisena, joka puhui seitsemää eri kieltä sujuvasti. Hän kuului kirjalliseen Bloomsbury-ryhmään, ja hän oli, jos ei ihan ystävä, niin ainakin tuttava Virginia Woolfin kanssa. Monet Mirrleesiä koskevat tiedot tulevatkin Woolfin arkistoitujen kirjeiden kautta. Virginia Woolf julkaisi Mirrleesin ensimmäisen dadaistisen runon, Parisin, josta Hope-in-the-Mistissä on näyte. Mirrleesin tärkein ihmissuhde oli lienee Jane Ellen Harrison, klassisten tieteiden tutkija ja kielitieteilijä. Swanwick käyttää jonkin verran aikaa teoksessaan selvittääkseen millainen Mirrleesin ja Harrisonin suhde oli laatuaan, mutta siihen ei saada varmuutta. Joka tapauksessa Mirrlees toimi Harrisonin avustajana ja arkistoijana aina tämän kuolemaan 1928 saakka. Naiset asuivat ja matkustivat yhdessä, mikä oli käytännöllinen ja myös yhteiskunnan hyväksymä järjestely. Naisten ei ollut suotuisaa liikkua tai asua yksin. Harrisonin kuoleman sanotaan vaikuttaneen suuresti Mirrleesiin, vain kaksi vuotta Lud-in-the-Mistin ilmestymisen jälkeen. Jälleen yksi syy miksi Mirrlees ei jatkanut kirjoittamista?

Swanwickilla on käytettävissä kirjaansa vain ulkopuolisia lähteitä, ja varsinkaan Virginia Woolfin teräväsanaiset, mutta ei aina niin luotettavat, huomiot eivät tee Mirrleesille välttämättä oikeutta. Mirrlees oli erikoislaatuinen vähintäänkin ja iän myötä tuntuu saaneensa lisää eksentrisyyttä, varsinkin Afrikan vuosinaan. Koskapa Mirrlees itse ei jättänyt dokumentoituja kirjeitä ja ajatuksiaan jälkeensä, eikä hänen kuolemansa jälkeen löytynyt jäljelle jääneitä kirjoituksia, valmiita tai keskeneräisiä, jää kuva kirjailijasta vaillinaiseksi. Siitä ei voi toki syyttää Swanwickia, joka selvästikin on tehnyt melkoisen työn saadakseen kasaan sen mitä Hope-in-the-Mistiä varten on esille saanut. Kirja on mielenkiintoista luettavaa, mutta se jättää kuitenkin vielä tiedonnälän, jota ei tällä teoksella voi tyydyttää. Lisää löytyy toki muualta, jos jaksaa etsiä ja käyttää varojaan (mm. Google Books: The Life and work of Jane Ellen Harrison).

Hope-in-the-Mistin viiteluettelo on sekin mielenkiintoista luettavaa, ja sieltä löytyy useita mielenkiintoisia pohdintoja liittyen esim. Lud-in-the-Mistin nimeen. Erityisen iloinen olin kun teos sisälsi lopussa A Lexicon of Ludin, joka avasi Lud-in-the-Mistin sisältöä kiitettävällä tavalla.

Hope Mirrleesin Lud-in-the-Mistin arvostelu löytyy täältä.

Hope Mirrlees: Lud-in-the-Mist

 

Olen jo pitkään harkinnut lukevani Hope Mirrleesin Lud-in-the-Mistin, joka on klassikko ja erinomaiseksikin kehuttu. Vasta nyt, kun luvun alle tuli Hugo-ehdokas Michael Swanwickin Hope-in-the-Mist, päätin tutustua kirjailijaan, johon Swanwick omassa teoksessaan keskittyy. Ja täytyy sanoa, että tämä vuonna 1926 ensimmäisen kerran julkaistu Hope Mirrleesin ainoa fantasiateos on myös mestariteos. Miten ihmeessä Lud-in-the-Mistiä ei ole tähän mennessä vielä suomennettu?!

Lud-in-the-Mist on kahden joen välissä sijaitseva kaupupunki, jonka asukkaat elelevät rauhallista ja keskiluokkaista elämäänsä. He ovat tehneet kaikkensa unohtaakseen haltiamaanaapurinsa, eikä kukaan vähääkään sivistynyt ja tahdikas ihminen mainitse haltioihin liittyviä seikkoja. Silti jokaisen asukkaan talosta löytyy fenkolia torjumaan kutsumattomat vieraat, eikä pimeän tullen ole totuttu olemaan ulkona. Kuitenkin Lud-in-the-Mistin asukkaiden ulkonäöstä ja perimästä löytyy viitteitä, että ennen kanssakäymistä on ollut enemmänkin. Kirjan päähenkilö on pormestari Nathaniel Chanticleer, jolla on pahoja tuntemuksia. Kun useiden Ludin nuorten mainitaan syöneen kiellettyä haltiahedelmää, ja he katoavat epäilysten mukaan haltiamaahan, Chanticleer ryhtyy selvittämään asiaa. Eikä vähiten sen vuoksi, että kadonneiden joukossa on hänen poikansa ja tyttärensä.

Lud-in-the-Mistia voidaan kutsua perinteiseksi saduksi, jo ehkäpä sen iän vuoksi. Se on kuitenkin paljon muutakin; se on fantasiaa, seikkailutarina ja salapoliisitarina. Mirrleesin kirjoitustyyli on kauniin kuvailevaa ja elävää:

"In early summer it was the doves, with the bloom of plums on their breasts, waddling on their coral legs over the wide expanse of lawn, to which their propinquity gave an almost startling greenness, that were the flowers in the Chanticleers' garden. And the trunks of birches are as good, any day, as white blossom, even if there had not been the acacias in flower. And there was a white peacock which, in spite of its restlessness and harsh shrieks, had something about it, too, of a flower. And the Dapple itself, stained like a palette, with great daubs of colour reflected from sky and earth, and carrying on its surface, in autumn, red and yellow leaves which may have fallen on it from the trees of Fairyland, where it had its source — even the Dapple might be considered as a flower growing in the garden of the Chanticleers."

Vaikka ei olisi lukenutkaan teokseen liittyviä taustatietoja ja tulkintoja, on mahdollista erottaa kirjasta taustalla olevaa mytologiaa ja symboliikkaa sekä kirjailijan kiinnostus Elisabeth I:n kultaiseen aikakauteen. Mirrlees leikittelee sanoilla, loruilla ja nimillä. Välillä tuntui aivan välttämättömältä lukea kirjaa ääneen, jotta sai irti kaiken leikittelevyyden mitä kirjailija tarjosi kielellisesti. Ehkäpä juontakin tärkeämmäksi teoksessa nousee nimenomaan tapa ja tyyli millä tarina on kirjoitettu. Muutamia vuosia Ludia aikaisemmin Lordi Dunsanyn kirjoittama The King of Elfland's Daughter (suom. Haltiamaan kuninkaantytär) ei viehättänyt yhtälailla tyylillään, vaikka aihepiiri on sama. Mirrleesin tyylissä on enemmän terävyyttä.

Iättömästä kielellisestä kauneudestaan huolimatta Lud-in-the-Mistissä on näkyvissä myös aikakautensa leima, brittiläinen luokkajako ja naisiin kohdistuvat oletukset, joita Mirrlees jonkin verran rikkoo, mutta ei nykynäkökulmasta radikaalisti, kuten reilu kymmenen vuotta Mirrleesiä aiemmin amerikkalainen Charlotte Perkins Gilman. Toki näiden kahden kirjailijan lähtökohtakin oli hyvin erilainen, sillä Mirrlees eli turvattua yläluokkaista elämää. Eniten minua häiritsi, kuinka toissijaisessa asemassa kadonnut tytär Chanticleerille oli, mutta poikansa vuoksi hän oli valmis mihin tahansa. Jonkin verran Mirrlees oli suonut naishahmoilleen kuitenkin itsenäisyyttä. Se miksi kiinnitin asiaan huomiota, johtui Swanwickin kirjassa kerrotuista Mirrleesin omaan elämään liittyvistä yksityiskohdista. Monin paikoin kävi mielessä, että jos Lud olisi kirjoitettu 60-luvulla, olisi tekstiin saattanut hyvinkin liittää tulkintoja mieltälaajentavien huumeiden käytöstä.

Pienistä heikkouksistaan huolimatta Lud-in-the-Mist on Klassikko isolla k:lla. Aivan ehdotonta tutustuttavaa fantasiagenren lukijoille. Michael Swanwickin Hope-in-the-Mist -teoksen arvostelu tulossa piakkoin.