Ajatuksia The Winds of Winteristä vuonna 2020

Kiitos äskettäisen lukijakommentin, ryhdyinpä pitkästä aikaa pohtimaan George R.R. Martinin The Winds of Winterin (TWoW) tilannetta. Edellisen kerran tein moista reilut neljä vuotta sitten.

Tosiasiahan on, että vuosikymmen meni, eikä kirja ilmestynyt. Edellinen, A Dance with Dragons (ADwD) ilmestyi heinäkuussa 2011 ja vaikka joka vuosi sen jälkeen spekuloitiin, josko nyt TWoW olisi valmis, näin ei ole tapahtunut. Martin kyllä sanoi edellisen kuuden vuoden odottamisen jälkeen, että seuraavaan kirjaan ei mene niin kauan, mutta kuinkas kävikään. Tapahtui tv-sarja ja kauhea humu ja julkisuus, ja taisi kirjailijalla olla siinä ohessa prioriteetit sekaisin. Tai sitten ne olivat juuri niin kuin sillä hetkellä Martinista tuntui.

Joka tapauksessa, toukokuussa 2019 Martin kirjoitti blogissaan, että TWoW olisi valmis Uuden-Seelannin worldconiin mennessä tai hänet saisi sulkea White Islandille (aktiivinen vulkaaninen saari) sitä kirjoittamaan. Hän toisti tämän hymähdellen lupaukselleen Dublinin worldconissa elokuussa 2019. Minä tulkitsin, että hän oli melkoisen varma saavansa kirjan valmiiksi tämän vuoden heinäkuun loppuun mennessä, jos ei jopa painetuksi.

Jos olettamus on, että painettu kirja ilmestyisi heinäkuussa 2020, niin nyt alkaa olla ne viikot, jolloin Martinin tulisi ilmoittaa valmistumisesta. Edellisen kirjan yhteydessä Martin ilmoitti kirjan olevan valmis huhtikuun lopussa ja kirja julkaistiin ennen heinäkuun puoltaväliä.

Sattuneesta syystä Uuden-Seelannin worldcon on siirretty virtuaaliseksi, eli Martinkaan ei sinne matkusta, vaikka osallistuu varmasti virtuaaliohjelmaan, sillä on toastmaster (kuten viimeisimmässä blogikirjoituksessaan vahvistaa). Miten tämä vaikuttaa TWoW:n deadlineen? Ei aavistustakaan, mutta ainakin Martin on sulkeutuneena johon erakkokämppäänsä kirjoittamaan ihan jo koronankin vuoksi. Martinin kirjaa kustannustoimitettiin aiemmin kirjoittamisen edistyessä, joten olettaisin nytkin niin tehtävän. Siten valmistumisen ja julkaisun välinen aika voidaan pitää lyhyenä. Saman kaltaisella aikataululla voisi olettaa, että Martin ilmoittaisi kirjan valmistuneen viimeistään toukokuussa, jos kirja ilmestyy elokuun alussa.

No, mitä huhut kertoo? Twitterissä joku sarjan fani kertoi jokin aikaa sitten saaneensa kuulla sisäpiiritietona, että kustantajalla olisi kaksi vaihtoehtoista julkaisupäivää suunniteltuna. Ei tietenkään kertonut mitä ne päivät oli, mutta jos siinä on savua, niin tuli olisi se, että kustantaja valmistuisi todellakin julkaisuaikatauluun. Tämä ennen koronaa. Pikkuruinen virus on saattanut muuttaa kustantajan mainoskampanjasuunnitelmia. Ei iäkästä kirjailijaa voi laittaa kiertämään ympäri maata mainostamaan kirjaansa tässä tilanteessa, vaikka sellainen on tapa. Tv-sarja on loppunut, joten luotetaanko siihen, että ilman kiertuetta kirja myy tarpeeksi? Vai odotetaan parempaa aikaa mainostamiselle?

Luin koko tähän astisen sarjan uusiksi muistin virkistämiseksi viime joulukuussa, joten olen valmistautunut The Winds of Winterin tuloon. Nyt vain jännityksellä odotamme miten käy vuonna 2020.

Joulukuun 2019 luetut

Aloitin joulukuun lukemalla koko George R. R. Martinin  Tulen ja jään laulu -sarjan tähän astiset osat uusiksi. Tai oikeastaan kuuntelin ne äänikirjoina. Päälle luin ekirjana Fire and Blood -teoksen, sarjaan liittyvän Targaryenin suvun alkuvaiheista Westerosissa. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten 2011 alkuperäiskielisen kun luin Lohikäärmetanssin uusiksi ja tällä kertaa siis suomeksi. Maailmaan uppoutuminen on totaalista, sarja on erinomainen. Kuuntelin Korppien kestit ja Lohikäärmetanssin limittäin lukujen aikajärjestyksessä ja tämä ”yhdistetty kirja” toimi hyvin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Lohikäärmetanssi olisi vaatinut reippaasti editoimista. Juoni polki paikallaan ja kirjassa oli turhaa toistoa. Silti odotan seuraavaa osaa kuin kuuta nousevaa. Toivottavasti 2020. Fire and Blood oli välillä hieman tylsistyttävää luettavaa luetteloineen kuka kenenkin puolella oli ja kuka mainitsi mitäkin, mutta lohikäärmeet! Ja kuinka surullisia niiden kohtalot olivat. Odotan jo etukäteen mieli maassa jälkimmäistä osaa Targaryenien historiasta, jos se koskaan ilmestyy.

George R.R. Martin: Valtaistuinpeli (A Game of Thrones 1996, suom. 2003)

George R.R. Martin: Kuninkaiden koitos (A Clash of Kings 1998, suom. 2004)

George R.R. Martin: Miekkamyrsky (A Storm of Swords 2000, suom. 2005)

George R.R. Martin: Korppien kestit (A Feast for Crows 2005, suom. 2007)

George R.R. Martin: Lohikäärmetanssi (A Dance of Dragons 2011, suom. 2014)

George R.R. Martin: Fire and Blood (2018)

Katherine Arden: Dead Voices (2019)

Katherine Ardenin Dead Voices jatkaa lokakuussa lukemani Small Spaces -pienoisromaanin tarinaa kolmesta lapsesta, Ollie, Coco ja Brian, jotka kokevat pelottavan kummia, tällä kertaa kingimäisessä lumimyrskyn saartamassa hotellissa. Dead Voices on mielestäni hitusen parempi kuin ensimmäinen osa tästä tulevasta tetralogiasta. Lapsille suunnattua kauhua. Pelotti hieman aikuistakin, joten enpä tiedä kuinka nuorelle tätä oikeasti voisi suositella. Juoni vaatii kirjailijalta selittelyä, mistä ikävä onnahtelu loppupuolella.

Philip Reeve: Tuhon aikakirja (Infernal Devices 2005, suom. 2006)

Luin Philip Reeven Kävelevät koneet -sarjan ensimmäisen saman nimisen osan 2011 ja toisen osan Kadotettu manner 2012. Kolmas osa, Tuhon aikakirja, on odottanut vuoroaan siitä asti, joten liitän kirjan Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen. Tom ja Hester ovat nyt aikuisia ja tarina keskittyy heidän tyttäreensä Wreniin. Luin ensimmäisten osien arvioni ja olen mitä ilmeisimmin pitänyt niistä enemmän kuin mitä nyt pidin Tuhon aikakirjasta. Varsinkin alku oli pysäyttäjä, mutta sinnillä jatkaminen palkittiin kuitenkin kohtalaisella tarinalla. Saas nähdä milloin saan luettua sarjan viimeisen osan.

Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille (2019)

Briitta Hepo-ojan nuortenkirja Suomea lohikäärmeille tuntuu saaneen aikaiseksi ihastelua lukijoiden parissa ja kirjan nimi houkutteli minutkin lukemaan. Vaikka tarina on kekseliäs suomalaiseen ympäristöön, minua jäi harmittamaan tosissaan, että nimestään huolimatta kirjassa lohikäärmeet ovat sivuseikka. Ihmissuhteet ja luokkaerot veivät huomion. Ehkä olen jälleen väärää kohderyhmää. Tai luin teoksen liian pian Martinin Fire and Bloodin jälkeen ja lohikäärmejanoni jäi liian voimakkaaksi tullakseen tyydytetyksi tällä kirjalla (tai millään muullakaan)

Ennen joulua pikapyrähdin Lemony Snicketin äänikirjojen parissa ja kuuntelin neljä ensimmäistä osaa A Series of Unfortunate Events -sarjasta. Baudelairen lapset menettävät vanhempansa ja joutuvat orpoina sukulaistensa hoiviin. Ensimmäisenä heistä on vuorossa kreivi Olaf, josta ei päästä myöhemminkään eroon. Lapset kärsivät todellakin surkeista sattumuksista. Tarinat toistavat itseään kerta toisensa jälkeen ja enpä juuri innostunut enää jatkamaan viimeisten yhdeksän osan parissa, vaikka neljäs olikin parempi kuin kolmas ja toinen osa. Ehkä joskus vielä kuuntelen loput matkalukemisena. Kirjat ovat sopivan lyhyitä siihen tarkoitukseen.

Lemony Snicket: The Bad Beginning (1999)

Lemony Snicket: The Reptile Room (1999)

Lemony Snicket: The Wide Window (2000)

Lemony Snicket: The Miserable Mill (2000)

Maja Lunde: Lumisisko (Snøsøsteren 2018, suom. 2019)

Luin jouluna Maja Lunden lapsille suunnatun jouluisen tarinan Lumisisko, joka muistutti paljon monia muita vastaavia kertomuksia ja satuja, mm. Dickensin joulukertomus tuli mieleen. Surullinen tarina on kaunis, samoin kuin kuvitus.

M.R. James: Kummitustarinoita (valikoituja novelleja teoksesta The Collected Ghost Stories of M. R. James 1931, suom. 2019)

Heti joulutunnelmien jälkeen aloitin M.R. Jamesin Kummitustarinoita -kokoelman, johon on koottu 11 nimensä mukaista tarinaa 1800-lopulta ja 1900-luvun alusta. Hirvittävän pelottavia tarinat eivät ole, vaan aikakaudellensa tyypillisesti lähinnä epämiellyttäviä. Tarinat on kirjoitettu selittävään tapaan ja niissä esiintyy kiehtovasti vanhoja termejä, jotka antavat oman tunnelmansa. Termeille ja käännösratkaisuille löytyy kirjan loppuosasta selitteet. En ollut lukenut yhtäkään kokoelman novellia aiemmin, ja suosikikseni nousi Mezzotinto, jonka tyyliä ja aihetta on sittemmin toistettu muodossa jos toisessakin useaan kertaan eri tekijöiden toimesta niin kirjallisesti kuin visuaalisesti.

Joulukuun päätteksi kuuntelin C.J. Tudorin Liitu-ukko -äänikirjan (The Chalk Man 2018, suom. 2018). Tarina jäljittelee Stephen Kingiä niin selkeästi, että tällainen satunnainen King-lukijakin huomasi yhtäläisyydet neljän pojan ja tytön sattumuksissa pienessä kaupungissa. Pelottava klovni vain puuttui, mutta olihan mukana sentään salamyhäisiä liitu-ukkoja.

N.K. Jemisinin Emergency Skin (2019) päätyi kuunneltavaksi silmällä pitäen lyhyitä Hugo-ehdokas kategorioiden ehdokkuuksia. Tarinassa ympäristötuhon Maasta poistuneet matkaajat palaavat takaisin katsastamaan raunioita, olettaen ihmisten tuhoutuneen. Oletukset ja totuus eivät ihan käykään yksiin. Tarinan idea on ok, mutta toteutus niin naiivi, että olin hämmästynyt, että tämä yleensäkin on Jemisinin tuotos. Sävy oli humoristinen aiheesta huolimatta, ehkä hieman kieli poskella kirjoitettu, selittävä. En ainakaan itse aio nimetä tarinaa ehdokkaksi.

Vuodenvaihde menee Ursula K. Le Guinin parissa, mutta ne luetut lasketaan seuraavalle vuosikymmenelle.

George R.R. Martin: Jäälohikäärme

George R.R. Martinin lapsille suunnattu tarina The Ice Dragon (1980) on julkaistu nyt myös suomeksi nimellä Jäälohikäärme. Olen lukenut kirjan useamman kerran jo aiemminkin, ja blogistani löytyy varsinainen arvio siitä vuodelta 2011. Arvioon on liitetty mukaan Martinin video, missä hän kertoo Jäälohikäärme-tainan synnystä ja se on katsomisen arvoinen. Huvittavaa sinänsä kuuntelin tarinan äänikirja tuolloin heinäkuussa ja silti sen kylmä kauneus tehosi.

Suomennokseen on valittu Luis Royon kuvitus vuodelta 2014. Vertailin sitä aiempaan versioon toisessa blogikirjoituksessani tuoreeltaan, kun samaisen kuvituksen sisältänyt englanninkielinen painos ilmestyi. En ehkä lämmennyt sille sillä hetkellä yhtä paljon kuin nyt, kun luin suomennoksen läpi. Painettuna kuvitus pääsee oikeuksiinsa ja suomennoskin on varsin onnistunut. Tarina kosketti haikeudellaan myös käännettynä. Perhe, rakkaus ja menetys ovat monella tapaa ikuisia teemoja.

Vaikka Jäälohikäärme on tarkoitettu nuorille lukijoille, se tarjoaa taattua Martin-laatua myös aikuisille. Kannattaa ehdottomasti tutustua. Tämä on kaunis kirja - päältä ja sisältä.

Liitän kirjan I Spy Challenge -haasteen  kohtaan 10. Form of water (jää).

Ajatuksia The Winds of Winteristä

Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi kirjoitellut George R.R. Martin A Song of Ice and Firen tilanteesta, eli heinäkuussa 2014, jolloin olin vielä optimistinen 2015 julkaisun suhteen. Periaatteessa. 2015 tuli ja meni, eikä kirja ilmestynyt. Lonconissa 2014 näin Martinia vain ohimennen, mutta kuuntelin enemmän hänen kustannustoimittajaansa Jane Johnsonia vuoden aikana, eikä jutut kaikilta osin olleet mukavaa kuultavaa, sillä Martin ei tuntunut A Dance with Dragonsin yhteydessä enää kuuntelevan ammattilaista siinä määrin kun kirjan editointiprosessissa olisin toivonut hänen kuuntelevan.

2015 tapasin Martinin Archipelaconissa, eikä ollut yllätys, että The Winds of Winterin kirjoituksen etenemisestä ei puhuttu. Hoenta "se valmistuu sitten kun valmistuu" alkaa jo kyllästyttää. Dancen jälkeen suurin osa oletti varmaankin (myös Martin itse), että kirjoitusprosessi nopeutuu loppua kohden, kun meereeniläissolmut ym. saatiin ratkaistuksi. Näin ei kuitekaan käynyt, kohta on 5 vuotta siitä, kun kirja valmistui. Martin päivitti Livejournal-päiväkirjaansa eilen The Winds of Winterin osalta, eikä päivitys ollut positiivinen. Se oli lähinnä stressaantuneen ja itseensä pettyneen kirjailijan tilitys epäonnistumisestaan saavuttaa asetettuja määräaikoja.

Monet mediat uutisoivat asiasta heti perään, muun muassa Helsingin Sanomat. Tähän on tultu. Kirjailijan ilmoitus, että kirja ei ole valmis, ylittää uutiskynnyksen. Tämä tietenkin johtuu siitä, että Game of Thrones tv-sarja porskuttaa nyt selvästi ohi kirjasarjan ja tuo mukanaan juonipaljastuksia myös tulevista kirjoista. Joskin käsittääkseni tv-sarja on jo lähtenyt omille poluilleen, eikä ole täysin uskollinen kaikille käänteille. Päähahmojen kohtalot tosin taitaa pysyä sellaisina kuin Martin on ne suunnitellut, mistä syystä en ole tv-sarjaa enää katsonutkaan neljännen kauden jälkeen. Haluan lukea kohtalot kirjoista.

Martin kirjoittaa livejournalissa, että on vielä kuukausien päässä kirjan valmistumisesta. On ollut mielenkiintoista lukea eri foorumeilta, miten tämä tulkitaan. Jotkut uskovat kirjan valmistuvan ennen huhtikuuta ja julkaistavan syksyn alussa. Jotkut uskovat kirjan valmistuvan 2017 julkaistavaksi. Minä kuulun tällä hetkellä tähän joukkoon. Martinilla oli viime vuonna kaksi deadlinea, 5+2 kk aikaa saada kirja valmiiksi ns. pakon edessä. Hän ei sitä saavuttanut. Epäilen, että hän käyttää saman verran tänä vuonna ilman deadlinea, ja ehkä hieman enemmänkin. Sitten toivon kunnon kustannustoimittamista, joka vie vähintään puoli vuotta. Siinäpä sitä oltaisiin 2017 alkuvuodessa.

Vaan... ainahan voi spekuloida ja toivoa. Martin on se joka kirjoittaa. En enää odota saavani kirjasarjan loppuratkaisua tällä vuosikymmenellä, mikä on sinänsä hieman lannistavaa. Myös Martinin osalta, sillä toivoisin hänen saavan sarjan valmiiksi, jotta pääsisi ilman paineita nauttimaan saavutuksistaan. Mielummin ennemmin kuin myöhemmin.

George R.R. Martin: A Knight of the Seven Kingdoms

Nyt se on täällä: George R.R. Martinin tähän astiset Dunk & Egg -tarinat kokoava teos, A Knight of the Seven Kingdoms (2015). Kokoelma sisältää Legend I (1998), Legend II (2003) ja Warriors (2010) -antologioissa alunperin julkaistut pienoisromaani-mittaiset kertomukset: The Hedge Knight, The Sworn Sword ja The Mystery Knight, joissa seikkailee isokokoinen puskaritari Duncan the Tall (Dunk) ja hänen aseenkantajansa Egg. Tapahtumat sijoittuvat ajalle noin 90 vuotta ennen kuin varsinainen A Song of Ice and Fire -sarja alkaa, Targaryen-kuningas Daeron II:n viimeiselle hallintovuodelle ja Aerys I:n hallintokauden alkuun. Olen lukenut tarinat useaan otteeseen aiemmin ja tehnyt niistä suomenkieliset referaatit, jotka voi halutessaan käydä katsomassa täältä. Sivu luonnollisestikin sisältää spoilereita! Odotin tätä teosta lähinnä kuvituksen vuoksi ja erityisesti halusin nähdä millaisena Gary Gianni näkee Brynden Riversin eli Bloodravenin.

The Hedge Knightissa Dunk kohtaa ensimmäisen kerran Eggin, joutuu käsikähmään Targaryen-suvun kanssa naisen vuoksi ja joutuu taistelemaan hengestään seitsemän hengen oikeudenkäyntitaistelussa. Noin niinkuin lyhyesti. Itse asiassa ensimmäinen tarina on huikeaa kerrontaa, jossa hahmot avautuvat persoonallisina ja Martin kirjoittaa tunteella ja antaumuksella Westerosin historian tapahtumista, joilla on vaikutusta myös varsinaisen Tulen ja jään laulu -sarjan tapahtumiin.

The Sworn Swordissa Dunk ja Egg ovat ehtineet matkustella jo puolentoista vuoden ajan yhdessä mm. Dornessa ja saapuvat nyt suuren kevätsairauden jälkimainingeissa Standfastiin ser Eustacen palvelukseen, jolla on kahnausta naapurinsa lady Rohanne Webberin kanssa. Välejä hiertää myös Targaryenin Blackfyre-kapinan aikainen kansan kahtiajako ja Dunk aseenkantajineen joutuu selvittelemään pienimuotoista kohtausta.

The Mystery Knightissa Dunk ja Egg ovat matkalla pohjoiseen, mutta pysähtyvät lordi Butterwellin häiden kunniaksi järjestettyihin turnajaisiin. Vaikka Blackfyre-kapina onkin kukistettu, Westerosissa ei vallitse kuitenkaan rauha, vaan pinnan alla kuohuu. Dunk ja Egg joutuvat todistamaan salaliittoa ja ensimmäistä kertaa myös Aerys I:n Koura, lordi Bloodraven astuu henkilökohtaisesti tarinaan mukaan.

Kaikissa kolmessa tarinassa on Martinin tapaan lukuisia ja lukuisia hahmoja, joiden osuus voi olla pieni, mutta ehkäpä kokonaisuutta ajatellen merkittävä tai sitten ei. Lukemalla selviää ja tarkkanäköisyyttä vaaditaan. Hahmoista löytyy epämiellyttäviä henkilöitä, joista saattaa ilmaantua kuitenkin oikeudenmukaisuuden ja moraalin piirteitä, halu tehdä oikein tai sovittaa. Martinilla on mestarillinen tapa luoda hahmokuvia muiden hahmojen kautta, jolloin ne ovat värittyneitä ja asenteellisia. Lopullinen käsitys hahmosta syntyy vasta kun sen on "nähnyt" useamman näkökulmasta. Targaryenit äpärineen ovat loistavia esimerkkejä viallisista, mutta silti monipuolisista ihmisistä, joista osa kallistuu sankaruuteen, osa mielipuolisuuteen. Rakastan tätä kuvitteellista sukua, olen targaryenisti.

A Knight of the Seven Kingdoms on ehdoton kokoelma A Song of Ice and Fire -sarjan faneille. Ehdoton. Dunk ja Egg -tarinat syventävät ja selittävät sarjan kuvitteellista historiaa ja varsinaisissa kirjoissa olevia pieniä yksityiskohtia. Oivaltaminen on ihanaa. Giannin kuvitus on mukava lisä, pidän hänen tyylistään. Kaksi ensimmäistä tarinaa on tosin julkaistu jo aikaa sitten myös sarjakuvakirjoina, joten visuaaliset mielikuvani Dunkista ja Eggista ovat ensisijaisesti Mike S. Millerin käsialaa. Odotan kuumeisesti The Mystery Knight -sarjakuvaa, ja luonnollisestikin myös seuraavaa Dunk & Egg -tarinaa, jota tosin joutunee odottelemaan vielä pitkään.

Sillä välin otan kiitollisena vastaan The Winds of Winterin, mielelläni jo puolen vuoden sisällä, kiitos! Mutta A Knight of Seven the Kingdoms... ostakaa, lukekaa, vaikuttukaa. Jos ei nyt, niin sitten siinä vaiheessa kun suomennos joskus saapuu.

Archipelacon-raportti 2015

Archipelacon tapahtui 25.-28.6.2015 Maarianhaminassa ja paikalle oli kokoontunut lähemmäs 800 ihmistä. Kirjailijakunniavieraana olivat Karen Tidbeck, Johanna Sinisalo ja George R.R. Martin, fanikunniavieraana Parris McBride ja Akateemisena GoHina Gary K. Wolfe. Saavuin paikalle torstai-iltana, mutta varsinaisia ohjelmia pääsin katsomaan vasta perjantaina. Ensimmäisenä pakollisena oli tsekata mitä arvoisat Hugo-asiantuntijakeskustelijat Tommy Persson, Jukka Särkijärvi, Carolina Gómez Lagerlöf ja Kisu Leikomaa olivat mieltä tämän vuoden ehdokkaista. Koskapa en ole saanut itseäni niskasta kiinni ja lukenut ehdokkaita sen kummemmin, niin varsinkin kiinnosti millaisia tuntemuksia lyhyet tarinat herättivät panelisteissa. Keskustelu oli antoisa ja siitä sai vinkkiä mihin keskittyä nyt kun lukuaikaa on enää kuukausi jäljellä ennen äänestyksen deadlinea. ”No awards” tuli esille useampaan kertaan. Tästä tulee mielenkiintoinen äänestystulos.

Hugo-paneeli

Life in Fandomia kuuntelin vain loppuosan, mutta ihan mukavalta muisteloinnilta keskustelu vaikutti Johan Anglemarkin johdolla Gary K. Wolfen, Parris McBriden ja GRRM:n kesken.

Life in Fandom

Johanna Sinisalon osin jopa tunteikas (juuri saatu viisivuotinen taiteilija-apuraha herkisti) kunniavieraspuhe oli innostava ja on aina myös ilo kuulla kirjailijan lukevan omaa tekstiään, tällä kertaa kyseessä oli pätkä Auringon ytimestä.

Johanna Sinisalo

Translating A Song of Ice and Firessa suomeksi Tulen ja jään laulu -sarjaa kääntävä Satu Hlinovsky ja espanjaksi kääntävä Cristina Macia kertoivat Johanna Vainikaisen vedolla omista kokemuksistaan Martinin tekstien parissa. Macia osoittautui hyvin huumorintajuiseksi henkilöksi ja keskustelua oli pääosin hauska kuunnella. Kääntäjät todellakin tekevät melkoisesti työtä, varsinkin sarjan nimien parissa, mistä tuli mainioita esimerkkejä. Mm. Reek-hahmon käännös on tuottanut molemmille kääntäjille päänvaivaa, eikä lopputulos ole täysin tyydyttävä. Pienenä uutisena voinee sanoa, että The Ice Dragon –nuortenkirja (arvostelu) on seuraava suomennoksena ilmestyvä Martinin teos ja Dunk & Egg -kokoelma ilmestyy vuoden tai parin kuluttua (tai jotain).

Translating A Song of Ice and Fire

Martin jutuskeli jonkin verran omassa Reading-tilaisuudessaan ja vastaili myös kysymyksiin. Enpä tehnyt muistiinpanoja, mutta mielestäni mitään uutta ei tilanteeseen nähden tullut ilmi. Martin luki Barristan-luvun The Winds of Winteristä. Kuulin sen ensimmäistä kertaa, mutta Martin on toki lukenut sen muussa yhteydessä aiemminkin. Olen vain yrittänyt tällä kertaa pysytellä pois lähes kaikista näytekappaleista, jotta kirja on ilmestyttyään tuoreen tuntuinen.

George R. R. Martin

Jatkoin kirjailijoiden lukutilaisuuksien kuuntelua ja seuraavana vuorossa oli Anne Leinonen, jonka Pienen rasian jumala tuli kuultua osittain sekä suomeksi Leinosen itsensä lukemana että englanniksi Juha Tupaselan lukemana. Sen verran keskenjäävän tarinan suunta alkoi kiinnostaa, että menin ja ostin suomenkielisen novellikokoelman, jonka nimikkonovellina tarina on. Pitäähän se loppukin saada tietää.

Anne Leinonen ja Juha Tupasela

Minun ohjelmallisen perjantain päätti Dublinin vuoden 2019 Worldcon bidin esittely, jossa paikalla olivat James Shields, Liz Batty ja Sanna Lehtonen. Kannatan Dublinin bidiä, sillä se on Euroopassa ja haluan jälleen Irlantiin hyvällä tekosyyllä. Worldconin pitopaikka vaikutti hyvältä, joskin kohtalaisen pieneltä, ja sijainti ja kulkuyhteydet tuntuivat toimivilta. Dublinilla ei tällä hetkellä ole kilpailijoita, mutta eiköhän niitä ilmesty. Äänestys käydään vuonna 2017 (joka toivottavasti on Helsingin worldcon-vuosi).

Dublin in 2019

Lauantaina missasin The New Icelandic SFF Scenen, mutta ehdin hyvinkin kuuntelemaan islantilaisen Emil Hjörvar Petersenin lukutilaisuutta. Petersen kertoi pitkältikin fantasiamaailmansa taustoja ja työskentelystään sarjan parissa ja luki englanninkielisen esittelypätkän Saga Eftirlifenda -trilogiastaan, joka on mielenkiintoinen historiallinen mytologia/steampunk/fantasia sekoitelma Ragnarökistä selviytyneistä hahmoista. Voisinpa jopa harkita lukevani, jos joskus saadaan englanninnokset. Kirjailija luki myös näytteen islanniksi, mikä ilahdutti suuresti.

Emil Hjörvar Petersen

The Birth of New Latvian Science Fiction and Fantasy (2010-2015) oli alussa suoraan todellisen elämän dystopiaa, kun kirjailija Ieva Melgalve kertoi Latvian SFF-genren olemassa olosta neuvostovallan aikana. Tai olemassa olemattomuudesta. Genrekirjallisuus ei todellakaan kukoistanut Latviassa, eikä se kukoista oikein vieläkään. Maa on aika sulkeutunut yhä fandomiltaan, ja suurin osa kirjoitetuista teoksista on Melgalven mielestä kohtalaisen huonoa. Käännettyjä teoksia ei juurikaan ole ja maan länsimaissa tunnetuin genrekirjailija taitaa olla Tom Crosshill, joka on Finnconissakin nähty. Melgalven kivikauteen sijoittuva fantasiakirja vaikutti itsessään mielenkiintoiselta, mutta sitäpä ei pääse lukemaan, jos käännöksiä ei ilmaannu. Joka tapauksessa genrekirjallisuus nostaa päätään myös Latviassa, sillä onhan heillä on jo kansantaruista koostettu mytologiakin olemassa, joten lisäkuulumisia odotellessa.

Ieva Melgalve

Latviasta Espanjaan ja espanjalaiseen fandomiin sekä vuoden 2016 Euroconiin. Cristina Macia, joka esiintyi aiemmin mm. kääntäjäpaneelissakin, esitteli Ian Watsonin kera hieman millaista meno on Espanjassa ja toki se on hyvin erilaista kuin Latviassa. Macia/Watsonin sanailu oli hauskaa kuunneltavaa ja erittäin hyvää mainosta Barcelonan Euroconille, jonne aion todennäköisesti itsekin osallistua. Puheista kuitenkin pisti korvaan useampaan kertaan, kuinka vähän Espanjassa osataan englantia, ja kuinka espanjalainen fandom ei ymmärrä conin maksullisuutta, eikä välttämättä halua englanninkielistä ohjelmaa. Minulla on kokemusta euroconeista vain yhden conin verran (Dublin), joten en tiedä miten yleisesti asiaan suhtautua, mutta hieman negatiivinen käsitys jäi Barcelonan conista. Hmmm.

Ian Watson ja Cristina Macia

Helsinki in 2017 Worldcon-bidin kohtalonhetket lähestyvät kovaa vauhtia ja Michael Lee, Crystal Huff ja Eemeli Aro käyttivät tämänkin tilaisuuden vielä esitelläkseen hanketta ja vastasivat useisiin kysymyksiin, mm. liikkumiseen, jäsenmaksuun ja ohjelmiin liittyen. Jos Helsinki saa Worldconin, niin ohjelmaa saattaa olla saunassakin, ainakin epävirallisesti. Helsinkiä voi äänestää 10.8.saakka, joten: http://taikakirjaimet.blogspot.fi/2015/05/nyt-voi-aanestaa-helsinkia-worldcon.html
 

Helsinki in 2017

Naamiaisissa oli erityisesti mukana luonnollisesti Tulen ja jään laulu -hahmot ja niiden suosituimpien lisäksi ilahduttavasti tällä kertaa myös Tarthin Brienne. Alla kuvia porukoista ilman sen kummempia esittelyjä.

Käsittäkseni Loki (kaksoiskuvien toinen oikealta seisovista) voitti , mutta loppukatselmuksessa oli hauskinta katseltavaa mm. Houndin ja Briennen taistelut ja kävipä Brienne hieman pienempienkin kanssa sohimaan (alakuva vasemmalla).

Lauantai-iltana oli Brotherhood without Bannersin allasbileet, jossa mm. Brienne lauloi It’s Raining Dead Menin (kuva alla) ja paikalla olijoita tarkkasivat FBIn erikoisagentit Fox Mulder (jolla on hieman pituusongelmia) sekä Dana Scully. Minulla on yhteiskuva Martinista ja naisista, joilla oli Jon Snow is valonqar -paidat päällään, mutta jääköön se julkaisematta.

Brienne laulaa karaokea

Fox Mulder ja Dana Scully

Sunnuntaini aloitti World of Ice and Fire -keskustelu eli puhuttiin sen nimisestä kirjasta ja sen tekemisestä sekä sisällöstä. Puhujina olivat luonnollisesti George R.R. Martin sekä Westeros-sivuston ja foorumin perustaneet Elio M. García ja Linda Antonsson.

Linda Antonsson, Elio M. García ja GRRM

George R.R. Martin

Sequential Speculation -paneelissa Pete Sutton veti Ninni Aallon, Essi Variksen ja Katja Kontturin keskustelua kuinka sarjakuvat sopivat spekulatiivisen fiktion mediaksi ja millaisia vaikutteita ne ovat saaneet ja antavat muille mediatyypeille. Onko olemassa muutakin kuin supersankareita? Aihe ei sinänsä ole kovinkaan lähellä minun mukavuusaluettani, sillä olen genresarjakuvien maailmassa kovin vihertävä, mutta ihan mielenkiintoisia pointteja tuli esille, joista minäkin jotain ymmärsin.

Sequential Speculation

Petri Hiltusen ohjelma Elokuvien sarjisversiot – turhaa oheisroskaa vai oma taideteoksensa jatkoi aiheesta ja oli hauska. Minulla oli vain harmaa käsitys siitä, että elokuvien pohjalta on tehty sarjiksia, jotka ovat omina tulkintoinaan saattaneet päätyä sittemmin itsekin elokuvien materiaaliksi, joten paljon tuli uutta tietoa. Ymmärsin, että tämä esitys on nähty myös Finnconissa Tampere Kupliissa (ks. kommentit), mutta minulta se on jäänyt aiemmin väliin. Hiltusen omakohtainen historia sarjakuvien parissa on hyvin erilainen kuin omani. Minulla ei ollut saatavilla sarjakuvia (tai kukaan ei johdattanut niiden pariin), mutta elokuviin pääsin kyllä kohtalaisen varhaisessa vaiheessa. Ja ilmeisesti olen saanut katsoa elokuvia ja tv-sarjoja, joita ei ole oikein lapsille edes tarkoitettukaan.

Petri Hiltunen

Revenge of the Daughter of the Bimbo -esityksessä oli hieman teknisiä ongelmia, mutta yleensä ottaen salillinen kuuntelijoita ja katselijoita tuntui viihtyvän Saija Aron esityksen seurassa. Sitä saatiin mitä oli odotettavissakin: outoa, viksahtaneita sekä hauskoja otoksia internetin syövereistä. Nauratti tai ei.

Revenge of the Daughter of the Bimbo

Ja loppu koitti vääjäämättä. Kiitos Archipelaconin järjestäjille hienosta conitapahtumasta. Se oli ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Edit: Elion ja Lindan raportit Martinin osuuksista Tukholmasta ja Maarianhaminasta löytyy englanninkielisenä Westerosista. Sieltäpä sisältöinfoa Martinin sanomisista. 

George R.R. Martin: Doorways

Doorways-tarina sijoittuu George R.R. Martinin Hollywood-kaudelle 1990-luvun alkupuolelle. Tarinan idea lähti hänen The Lonely Song of Laren Dorr -novellinsa alkulauseesta: ”There is a girl who goes between the worlds”. Doorwaysta oli tarkoitus tulla tv-sarja, ja Martin työsti sarjan pilotin käsikirjoitusta toista vuotta. Pilotti kuvattiin, ja tv-yhtiö oli siihen tyytyväinen, mutta se ei milloinkaan päätynyt telkkariin. Kova pala Martinille, joka useampaan otteeseen on pähkäillyt mitä olisi tapahtunut, jos tv-sarja olisikin onnistunut. Vuonna 2003 Martin julkaisi pilotin käsikirjoituksen massiivisessa A RRetrospective-kokoelmassaan, ja tuolloin hän totesi, että jos Doorways olisi toteutunut tv-sarjana, hän olisi huomattavasti rikkaampi kuin sillä hetkellä oli. Vuonna 2011 julkaistun sarjakuvaversion esipuheessa Martin toteaa, että jos Doorways olisi nähnyt vihreää valoa, hän olisi todennäköisesti pysytellyt Hollywoodissa pidempään, ja kuka tietää olisiko A Song of Ice and Fire -kirjasarjaa, ja sen myötä Game of Thrones -tv-sarjaa, koskaan syntynyt. 90-luvun epäonni Hollywoodissa kääntyi siis parhain päin.

Mutta ilmeisesti kukaan kirjailija ei halua teoksensa jäävän julkaisematta, varsinkin jos itse on siihen tyytyväinen. Niinpä Martin tosiaan julkaisi synkeimmän dystooppisen käsikirjoitusversion ensin kirjallisessa muodossa ja myöhemmin sarjakuvana, jolloin päähenkilöt Cat ja Tom saivat Stefano Martinon näkemyksestä kasvot. Kun aikoinaan luin A RRetrospectiven, Doorways tuotti minulle ongelmia, sillä silloin olin nykyistäkin harjaantumattomampi lukemaan tv-käsikirjoitusta, enkä saanut välttämättä tarinasta kunnon kokonaiskuvaa. Sarjakuva toi tarinaan paljon täydennystä.

Tohtori Thomas Mason viettää peruselämää, kunnes eräänä päivänä hänen vastaanotolle tuodaan mysteerinen nuori nainen nimeltä Cat. Catia jahtaa niin poliisi kuin FBI, ja pian Tomille selviää, että Cat on rinnakkaisesta maailmasta, jossa elää toisenlaisia olioita, jotka nekin ovat hänen perässään. Cat kulkee maailmojen väliä ovien kautta, jotka avautuvat ja sulkeutuvat omia aikojaan. Paetessaan jahtaajia Tom joutuu Catin seurassa maailmaan, jossa öljy ja muovi on hävinnyt ihmisen kehitettyä ympäristöä suojellakseen öljynsyöjämikrobin, jonka hallinta riistäytyi käsistä. Cat joutuu kohtaamaan uuden maailman ongelmat sekä myös pimeän lordin, eikä siinä tuoksinassa Tom voi olla varma pääseekö hän koskaan enää omaan maailmaansa.

EXT. - FREEWAY - NIGHT - AERIAL
Traffic is fast and heavy. Suddenly we hear a CRACK, as loud as a clap of thunder, as sharp as a sonic boom.

SMASH CUT TO TIGHT ON CAT
A girl stands trapped in the center of the freeway, as speeding traffic surges around her. Call her CAT. She’s twenty. Her figure is lean, boyish, wiry-tough. Her hair is short, raggedly shorn. There is something wild about her, something quick and feral and not-quite-tamed. Her pants are leather, old, cracked, badly worn.
She wears a loose black uniform shirt several, sizes too big for her, unbuttoned, over a tight silver-gray undershirt. Her feet are bare. She looks lost, confused.

INTERCUT - CAT’S POV

HEADLIGHTS are coming at her from all directions, it seems, cars are missing her by inches.

Doorways on mielenkiintoinen science fictionia ja fantasiaa sekoittava tarina, ja se toimii visuaalisesti. Jos Martin olisi kirjoittanut sen vaikkapa pienoisromaaniksi, uskoisin sen kiinnostaneen itseäni vielä enemmän, sillä käsikirjoitusmuotoon tuntuu jääneen kerronnallisia kompromisseja, joihin on vaikuttanut kenties tv-maailman rajalliset rahalliset resurssit sekä myös muoto itsessään. Onneksi käsikirjoitus ja sarjakuva ovat molemmat tarinan synkin versio, mikä sopii minulle. Myöhemmin Martin joutui hiomaan pomojen painostuksesta tarinaa amerikkalaisesti katsojaystävällisempään muotoon, mikä sinänsä hymyilyttää, ottaen huomioon kirjailijan sittemmin tuottaman materiaalin synkkyyden, mille tasolle Doorways ei yllä lähellekään.

Pimeän lordin ja Catia jahtaavien olentojen osuudet eivät toimi minulle, enkä ole myöskään ihastunut liikaa Stefano Martinon kynänjälkeen. Jotenkin sekoitin sen Fevre Dreamin sarjakuvapiirtäjän Rafa Lopezin tyyliin, joka tosin kärsi myös huonosta käsikirjoitussovituksesta. Tarinan heikoin puoli on se, että se jää kesken, sillä tarinanhan oli tarkoitus jatkua monen osan verran, eikä niitä käsikirjoituksia ole tarjolla luettavaksi. Martin ei tainnut koskaan ehtiä suunnitella Tomin ja Catin seikkailuja loppuun saakka.

Joka tapauksessa olen suuresti iloinen, että Doorways on kuitenkin löytänyt tiensä myös sarjakuvaksi, sillä yhä edelleenkin kun luin käsikirjoitusversiota uudestaan, oli tarinaa helpompi seurata kuvallisessa muodossa. Martin on onnistunut sisällyttämään kuviin olennaisen, vaikka kuten aina, mielikuvat tekstin pohjalta voivat olla kullakin lukijalla erilaiset kuin kuvittajan tulkinta. Martino ei piirrä yksi yhteen. Liitän Doorwaysin osaksi I Spy Challengea, kohtaan 13. Arkkitehtuuri.

George R.R. Martin: The Ice Dragon (uusi kuvitettu painos)

Olen lukenut George R.R. Martinin The Ice Dragonin pari kertaa aiemmin ja kuunnellut kertaalleen äänikirjana. Kirjoitin ajatuksiani varsinaisesta tarinasta heinäkuussa 2011, ja pidän tätä lapsille suunnattua novellia edelleen kiehtovana myös aikuisille. Suosittelen lukemaan. Kirjasta on ilmestynyt uusi painos, jossa on jälleen kuvitus mukana, mutta tällä kertaa kuvittajana on espanjalainen Luis Royo. Royo on veteraani fantasia/science fictionkuvittaja, jonka tyyli on tummempi kuin aiemman painoksen englantilaisen Yvonne Gilbertin. Gilbert on oudosti esitelty lähinnä lastenkirjakuvittajana, vaikka hänen meriittilistallaan on myös mm. Frankie Goes to Hollywoodin älppärin vähemmän lapsille suunnattu kansikuva. Joka tapauksessa kun näitä kahta The Ice Dragonin kuvitusta vertaa, niin Gilbertin piirustusjälki on pehmeämpää ja perinteisemmin lapsille suunnatun näköistä. Eron huomaa jo kansikuvista.

Tavallaan pidän ensimmäisen version kuvista enemmän, sillä se on se versio minkä kautta tarinaan tutustuin. Gilbertin kuvien tasossa on kuitenkin vaihtelua, eikä keskiaikaisuuskaan taida olla ihan vakio. Piirustusten vaaleudessa ja selkeydessä on oma plussansa, silmät erottavat yksityiskohtia paremmin. Alla olevat ovat juuri sellaisia.

Vastaavasti Royon versio Adarasta ja hänen isästään on tummempi, mutta toisaalta siinä on voimakas tunnelma. Kuva on yksi selkeimmistä. Useimmiten tummuus hävittää yksityiskohtia.

Uudesta painoksesta julkaistiin ennakkoon mainoskirjoituksia, joissa oli mukana Royon piirtämiä luonnoksia, joiden perusteella kiinnostuinkin hankkimaan ekirjan. Luonnokset olivat kuitenkin hieman erinäköisiä kuin varsinaisesti kirjaan päätyneet versiot. Esimerkiksi alla vasemmalla oleva luonnos jäälohikäärmeestä viehättää minua eri tavalla kuin kirjaversio, joka puolestaan on kyllä kuvaavampi ja rankempi. Siinä on voimaa ja synkkyyttä eri mittaluokassa, mutta toisaalta luonnoksessa alun perin unenomaisuus houkutteli.

Luonnosten joukossa esiteltiin myös kuvia, jotka eivät päätyneet kirjaan lainkaan. Adaran kuvan tausta on hyvin lähellä asettelultaan ylläolevaa jäälohikäärmekuvaa, joten on ymmärrettävää, ettei sitä ole mukana. Silti pidän itse Adarasta ja on ihan mukava, että kuva on ollut esillä joka tapauksessa.

En ole ihan varma vieläkö Gilbertin kuvittamaa The Ice Dragonia saa muuten kuin käytettynä. Royon versio on kuitenkin erinomainen sekin, ja itse tarinahan on taattua GRRM-laatua. Kannattaa lukea talven kylmänä iltana.