Eugie Foster: itsekoostettu novellikokoelma

Tätä kirjaa löytyy vain yksi kappale. Kun luin Eugie Fosterin Hugo-ehdokkaana olevan novellin Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast, heräsi halu lukea kirjailijalta enemmänkin, ja niinpä katsoin hänen kotisivuiltaan muita tarjolla olevia teoksia. Kokopitkää kirjaa Foster ei ainakaan vielä ole kirjoittanut, mutta yksi novellikokoelma ja muutamia novella-kirjasia. Tilasin kokoelman, mutta chapbookit olivat loppuunmyytyjä. Foster ohjaa sivuiltaan kuitenkin AnthologyBuilderin sivulle. Ja sepäs olikin kätevä palvelu. Koostin kaikki palvelussa olevat Eugie Fosterin novellit kokoelmaksi (vaikka kyseessä onkin antologioiden koostamispalvelu) ja valitsin kansikuvan. Reilun viikon kuluttua ihka oikea kirja putkahti postiluukkuun. Koskapa en tuntenut novellien sisältöä, niin niiden järjestys kokoelmassa ei ole oikea, mutta tähän arvosteluun olen järjestellyt ne eri tavoin.

• All in My Mind
• Addy in My Mind
• Ascendancy of Blood
• Inspirations End
• Still My Beating Heart
• The Few, The Proud, The Leech Corps
• Oranges, Lemons, and Thou Beside Me
• Only Springtime When She's Gone

All in My Mind sijoittuu lähitulevaisuuteen joitain kymmeniä vuosia nykyisyydestä eteenpäin. Kyseessä on cyberpunk-novelli, joka esittelee Kristof Xiangin. Neuroimplanttiverkossa leviävä virus on päästetty valloilleen ja Kristofin tyttöystävän sisar, Adrienne, joka pääsee selville viruksesta, on kaapattu. Viruksen saanut henkilö on pian vainaja, jos ei ehdi ajoissa saada vastalääkettä. Kristofin ja Adriennen tehtäväksi jää hankkia vastalääke. All in My Mind on mielenkiintoisia yksityiskohtia sisältävä tarina, joka tuo tyyliltään mieleen hieman Pat Cadiganin Mielenpelin.

Addy in My Mind jatkaa Kristofin ja Adriennen tarinaa samassa cyberpunk-hengessä kuin All in My Mindkin. Kristof ja Addy palaavat Uudesta Seelannista takaisin Amerikan mantereelle, kun Addy yhtä-äkkiä katoaa. Kristof lähtee etsimään häntä ja selvittämään mitä katoamisen takana on. Luin itse nämä kaksi ensimmäistä tarinaa väärässä järjestyksessä, joten minulle tämä oli henkilöiden esittelytarina. Sinänsä se ei haitannut, mutta Addy in My Mindissa on viitteitä aiempaan, joten aikajärjestys on suotavaa. Vaikka itse päähahmot eivät minua innostakaan, niin Foster on selvästi luomassa omaa maailmaansa tarinoilla. Maailmaa, joka ei ole kovinkaan kaunis ja jossa käytetään kemiallisia stimulantteja. Jäin odottamaan innolla, josko Foster kirjoittaisi tästä maailmasta ilman Kristofia ja Adriennea.

Ascendancy of Blood on vampyyritarina, jossa on ripaus perinteistä satua, Prinsessa Ruususta. Minä en ole vampyyritarinoiden suuri ystävä. Martinin Fevre Dream on ainoa vampyyritarina, josta olen oikeasti nauttinut. Ja kun tähän vielä lisää sen, että perinteiset prinsessasadut saavat minussa aikaan enemmänkin kuvotusta kuin ihastusta, niin voin sanoa, että Ascendancy of Blood ei ollut kovin paljoa mieleeni. Tarina on hyvin kirjoitettu ja se poikkeaa perinteisen sadun onnellisesta lopusta (en sano, että tässä tarinassa on onneton loppu... se on erilainen), mikä laskettakoon plussaksi.

Inspirations End ja Still My Beating Heart ovat myös molemmat vampyyritarinoita. Erona Ascendancy of Bloodiin, ne eivät ole niinkään satumaisia, mutta kirjoitettu joka tapauksessa Fosterin eteerisen kauniilla tyylillä. Niissä on unenomaisuuden tuntua. Samalla ne ovat rakkaustarinoita, mutta Fosterin rakkaus ei ole kivutonta ja hän esittelee pimeän puolen, joka on läsnä oikeastaan kaikissa hänen novelleissaan. Inspirations End kertoo inspiraation janosta, jolla on tuhoava voima ja Still My Beating Heartissa odotetaan yksinäisyyden loppumista. Molemmat hyviä tarinoita ja kansikuvat kuvastavat hienosti sisältöä ja sen sävyjä.

The Few, The Proud, The Leech Corps on ehkäpä kokoelman paras novelli, sillä se yhdistää cyberpunkin vampyyritarinaan. Foster ei ole ensimmäinen, joka niin tekee (en tiedä oliko Pat Cadigankaan, mutta häneltä löytyy yksi - ei niin itsestään selvä - vampyyritarina), mutta hän onnistuu tarinassaan joka tapauksessa. Tuli mieleen hieman tv-sarja Angel. Tarinan päähenkilö on Lita, joka kuuluu toiminnalliseen vampyyrien armeijayksikköön. Tehtävänä on selvittää mitä uutta uhkaavaa teknologiaa on kehitetty, ja siitäpä löytyy linkki kahden ensimmäisen novellin maailmaan. Foster teki sen mitä kaipasinkin, vaikka pääsi kuitenkin yllättämään vampyyreillaan. Tarinan loppu antaa ymmärtää, että jatkoakin voisi Litasta odottaa.

Oranges, Lemons, and Thou Beside Me on myös cyberpunk-tarina ja se sisältää myös armeijan. Sisältöä on vaikea kertoa spoilaamatta, mutta sen verran siitä voi sanoa, että Foster menee rankasti enemmän ihmismielen pimeälle ja kieroutuneelle puolelle tässä kuin muissa novelleissaan. Loppu on erinomainen, joskaan ei ehkä täysin yllättävä.

Only Springtime When She's Gone kertoo entisistä rakastavaisista, joiden tiet erosivat aikoinaan naisen äidin vaikutuksesta. Mies aikoo kaapata ja pilkkoa naisen yhtiön, mutta huomaa yhä rakastavansa naista. Tarina sijoittuu samaan cyberpunk-maailmaan, ja olin tyytyväinen, että maailmasta saatiin sittenkin monipuolisempi kuva, niin kuin alussa kaipasin. Only Springtime When She's Gone hieman notkahtaa kokonaisuutena, mutta se sisältää hienon lopun.

Olen iloinen, että tulin hankkineeksi nämä novellit AnthologyBuilderin kautta. Ehkä Foster joskus koostaa niistä oman virallisen kokoelmankin, ainakin toivon niin. Foster on erinomainen novellikirjailija, vaikka joskus voisi olla kiva lukea häneltä pitempääkin tuotantoa. Joillakin kirjailijoilla on yksinkertaisesti lahja saada sanat leijumaan kuin utupilvet, ja sitruunan ja sokerin maistumaan suussa pelkkien sanojen voimalla. Eugie Fosterilla on se lahja.

Hugo-ehdokkaat 2010: pitkät novellit

Novelette-kategorian eli pitkien novellien Hugo-ehdokkaiden pituudet vaihtelevat 17 ja 43 sivun välillä. Pisin on Nicola Griffithin It Takes Two ja lyhyin Eugie Fosterin Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast.

Rachel Swirsky: Eros, Philia, Agape

Swirskyn novelli on ainoa ehdolla olevista, jonka olin lukenut aiemmin Tor-kustantamon sivulta, ja se oli ensimmäisellä kierroksella yksi ehdokkaistani. Myös toisella lukemalla novelli piti edelleen pintansa. Tarinassa lapsuuden traumoista kärsivä Adriana hankkii itselleen kumppaniksi inhimillistetyn robottimiehen, jonka persoona vastaa Adrianan tarpeita. Epäilyksistään huolimatta Adriana rakastuu ja perustaa perheen, johon robottimiehen lisäksi kuuluu aito tytär. Swirsky tuo science fiction maailmaan hienolla tavalla itsensä etsimisen ja rakastamiseen ja perheeseen liittyvät kysymykset.

Peter Watts: The Island

Wattsin novelli on tyyliltään avaruusoopperaa, jota en juurikaan lue. Tarinan kertojahahmo on nainen avaruusaluksella, jonka tarkoituksena on luoda portteja paikasta toiseen. Viimeisin tehtävä osoittautuu monimutkaisemmaksi kun portti uhkaakin tuhota orgaanista elämänmuotoa. Watts pääsi yllättämään nasevalla tekstillään paikoin positiivisesti ja kokonaisuutena novelli on ihan ok.

Nicola Griffith: It Takes Two

Luin Griffithin novellia noin 15 sivun verran ja totesin, etten pidä siitä lainkaan. Kirjoitustyyli tökki ja sisältö ei onnistunut houkuttelemaan jatkamaan. Kaipa siihen jokin syy on, että novelli on Hugo-ehdokkaana. Minä en sitä syytä vain löytänyt.

Paul Cornell: One of Our Bastards is Missing

Brittilään sijoitettu tarina agentista, jonka tehtävänä on suojella kuninkaallisia prinsessan häissä. Kun mies häviää juhlaväen silmien edessä kesken tapahtuman, agentti Hamiltonin tehtävänä on selvittää mitä tapahtui. Käsittääkseni Cornell on kirjoittanut aiemminkin Jonathan Hamilton tarinan, mutta minulle se ei ole tuttu. Tämän novellin myötä olisi kyllä mielenkiintoista lukea agentista enemmänkin. Tarina sisälsi mielenkiintoisia elementtejä, ja kuninkaalliset perinteisine nimineen loi tuttuuden tunnetta, vaikka tarinaa ei ollut sidottukaan mihinkään aikakauteen.

Charles Stross: Overtime

Virkamies joutuu joulun ajaksi ylitöihin hieman erikoisessa, tarkat turvatoimet omaavassa virastossa. Ja koska on joulu ja rakennuksessa on savupiippu, niin jotainhan sieltä on tietty tulossa vierailulle. Overtime on paikoin jännittävä. Vaikea kohdistaa mitä tarinassa kokonaisuudessaan jäi puuttumaan, mutta jokin ei osunut nappiinsa, ja siksipä se jäi vain ok-tasolle.



Eugie Foster: Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast

Kiehtova tarina naamioista, joiden kautta ja varjossa eletään kunakin päivänä eri persoonan hahmossa. Foster luo normimaailman useat roolit konkreettisiksi naamioden avulla. Mitä jos annammekin naamioiden sanella, ja unohdamme kuka sisimmässämme olemme ja mitä ajattelemme. Vaikka Fosterin novelli onkin koko ehdokasjoukon lyhyin, siihen on tiivistettynä paljon enemmän sisältöä kuin yhteenkään kilpailijaansa. Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast pomppaa kirkkaasti joukon parhaimmaksi novelliksi.