Emmi Itärannan Teemestarin kirja teatteriesityksenä

Kuva © Kulttuuriosuuskunta Kaje

Luin Emmi Itärannan Teemestarin kirjan (arvostelu) reilu neljä vuotta sitten tammikuun kylmänä ajanjaksona ja kirja teki muutamista mietityttävistä yksityiskohdista huolimatta erinomaisen vaikutuksen. Dystopinen tarina kertoo ajasta, jolloin katastrofin kohdanneella maapallolla puhtaasta vedestä on todellinen pula ja veden arvo on huipussaan. Skandinavian Unionin miehitetyllä alueella sotilaat kontrolloivat suolavedestä suodatetun veden jakelua ja rankaisevat vedenkäytön rikkomuksista. Noria on teemestarin tytär, jonka on aika astua itse teemestarin rooliin takanaan suuri salaisuus, jonka paljastuminen olisi kohtalokasta.

Kulttuuriosuuskunta Kajeen Sanna Majanlahti (kuvassa vasemmalla) muokkasi kirjan pohjalta teatterinäytelmän, jota on esitetty tänä vuonna helmikuussa ja esitetään vielä huhtikuussa seitsemisen kertaa Tampereella Teatteri Siperian näyttämöllä. Kävin katsomassa näytelmän lauantaina 20.2., vaikka se vaati matkustamista jonkin verran täältä napapiirin tuntumasta. Näytelmässä esiintyi neljä näyttelijää, Sanna Majanlahti, Emilia Pokkinen, Marko Keskitalo ja Reidar Palmgren, useammassa roolissa.

Vaikka kirjan lukemisesta onkin jo aikaa, oli mielikuvat hahmoista jotenkin mielessä, joten näyttelijöiden omaksuminen varsinkin Noriaksi ja Sanjaksi vei hetken aikaa sopeutua. Näytelmän käsikirjoitus lähti kuitenkin rullaamaan heti alusta alkaen hyvin, ja mielestäni tarina välittyi varsin ehyesti ja kokonaisesti myös teatterin lavalla. Pelkistetyillä lavasteilla ja vähäisillä näyttelijämäärillä voi saada hienoa jälkeä aikaiseksi pienimuotoisesti ilman suuria elkeitä. En usko, että tarvitaan kirjaa pohjalle, että pääsee kiinni niin sanomaan kuin tunnelmaankin, vaikka luonnollisesti kirja on aina suositeltava tutustuttava ensin.

Osittain näytelmä tulkitsi erilailla hahmojen suhdetta kuin mitä minä tein kirjaa lukiessa, mutta näinhän se aina tuppaa olemaan, että lukiessa tarina saa muotoja ja tulkintoja kunkin lukijan mukaan. Mielikuvat eivät ole kontrolloitavissa. Majanlahti on tehnyt näytelmäkäsikirjoitukseen oman tulkintansa, joka tietysti rajoittuu myös käytössä oleviin resursseihin ja aikaan.

En muista, että kirjan loppu olisi varsinaisesti liikuttanut minua niin paljon kuin mitä esitys teki. Kirjan kieli on kaunista ja seesteistä ja myös esityksessä oli rauhallisuutta teehetkien muodossa, ehkä kuitenkin ripaus enemmän huumoria kuin kirjassa. Tai sitten tämä on taas tulkinnan erilaisuutta. Joka tapauksessa näytelmä oli tiheä tunnelmaltaan, se vangitsi ja vaikutti.


Jos on mahdollisuus pistäytyä Tampereella katsomassa Teemestarin kirja teatteriversiona huhtikuussa, suosittelen ehdottomasti. Siellä tarjoillaan myös vettä. Ja tietysti, Emmi Itärannan palkittu teos kannattaa lukea myös, jos ei vielä ole luettuna. Teemestarin kirja -näytelmän blogisivustolta ja Facebook-sivulta löytyy tarvittavia lisätietoja ja linkki lipunmyyntiin.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Emmi Itärannan Teemestarin kirja oli erinomainen esikoisteos (arvostelu), joka luonnollisestikin sai odottamaan lisää kirjailijalta. Kudottujen kujien kaupunki (2015) on se ”lisää”, eli yleensä niin pelottava kakkoskirja menestyneen esikoisen jälkeen. En tiedä pelottiko kirjailijaa, ainakaan se ei näy tarinassa. Liitän kirjan pidennetyn aakkoshaasteen I-kirjaksi.

Kudottujen kujien kaupungin päähenkilö on Eliana, kutoja Seittien Talosta. Hän asuu saarella, jota johtaa etäinen neuvosto ja jota koettelee toistuvat tulvat ja uusi piinava sairaus. Eri rooleihin jaetuilla saarelaisilla on monia sääntöjä ja unennäkö on erityisesti kiellettyä ja vaarallista. Unennäkeminen merkitsee eristämistä ja vapauden menettämistä. Eräänä päivänä Eliana löytää Seittien Talon pihalta tuntemattoman, pahoinpidellyn nuoren naisen, jonka käteen on tatuoitu näkymättömällä musteella Elianan nimi. Tatuoinnin merkitystä selvitellessä, ei ainoastaan ole vaarana henkilökohtaisen salaisuuden paljastuminen, vaan aavistamatta myös koko saaren kohtalo.

Tarina on kokonaisuudessaan kiehtova mysteeri. Luin kirjan osana vuodenvaihteen lukumaratonia ja reaktioistani voi huomata, että kiemurtelin salamyhkäisyyksien jännitteessä aina yli puoleen väliin saakka, ennen kuin pikkuhiljaa lukijaa armahdettiin ja vastauksia alkoi paljastua. Hienosti tehty Itärannalta, sillä kirja piti otteessaan. Tarinassa on monia ulottuvuuksia ja teemoja, mutta minulle ylitse muiden nousi pelko puhua ja kyseenalaistaa. Saaren asukkaat on "aivopesty" uskomaan yhtä totuutta ja siitä poikkeaminen olisi vaarallista. Kuten todellisuudessakin, sellainen yhteiskunta ei toimi ilman vastavoimia, mutta missä mittakaavassa ja millaisella aikajanalla vastavoimat vaikuttavat, vaihtelee. Kudottujen kujien kaupungissa pääsemme vastavoimien vaikuttavimpaan hetkeen, vaikka merkit aiemmasta toiminnasta tuodaan selkeästi esille. Siksi tarinassa oli pontta.

Saaren tapahtumat ja kulttuuri muistuttaa voimakkaasti minua Maria Turtschaninoffin Maresin ja Punaisen luostarin kronikoiden maailmasta. Mielleyhtymät seurasivat koko tarinan ajan, en tosin ryhtynyt sen kummemmin jäsentelemään yksityiskohtia. Ehkä ne liittyivät ympäristön eristäytyneisyyteen, päähenkilön rooliin yhteisössä, häntä ohjaavaan henkilöön, lukemisen korostumiseen, merestä saataviin väriaineksiin tai johonkin muuhun vastaavaan. Mielleyhtymät eivät sinänsä häirinneet, mutta eivät ne väistyneetkään.

Maratonpäivityksestä näkee myös kuinka minua vaivasi unien asema sairautena ja vieläpä ruttona. Voimakkaana unien näkijänä koin heti ahdistusta, sillä olisinpa tietty ollut juurikin tarinassa niitä poiskitkettäviä henkilöitä. Puhtaan unen museo on mielikuvana kaunis, mutta sen sisältö ei sitten niinkään. Laulumeduusat olivat haikeita, niin surullisia kaikessa kauneudessaan ja hyödyllisyydessään. Seiteistä tehdyt seinäsokkelot, jotka piti tunnistaa ja tuntea, ettei eksyisi, sekä Mustekortteli herättivät loisteliaasti mielikuvituksen niitä ajatellessa. Itärannan kieli oli kaunista Teemestarin kirjassa ja niin se oli Kudottujen kujien kaupungissakin. Aikansa nautin kuvailuista ja sanastosta, jotka todellakin hengästyttivät nautinnollisesti, mutta sitten tuli ähky. Jossain loppupuolella alkoi tuntua, että nyt voisi hieman löysätä. Vaikka luinkin kirjan lukumaratonissa, en halunnut olla henkisesti hengästynyt koko aikaa.

Kirjaan oli jäänyt myös muutama virhe, vähäinen kylläkin, mutta niistä huomasi kirjoitusprosessin, mikä sitten häiritsi. Jäin miettimään miten vyölle ripustettu loistelyhty voi hetkeä myöhemmin tipahtaa kädestä, enkä vieläkään ole varma menikö minulta jotain ohi. Toissijaista tarinan kannalta. Levälamput sinänsä olivat jälleen ihania visuaalisten mielikuvien herättäjiä ja tunnelman luojia. Kirjan päähenkilöiden välisen romanssin koin persoonattomaksi, jotenkin kliiniseksi ilman intohimoa, joten minulta jäi todennäköisesti sen vuoksi kokematta joitain tunnekuohuja, joita ehkä olisi pitänyt kokea.

Kaiken kaikkiaan Kudottujen kujien kaupunki oli varsin nautinnollinen kirja, kaunis ja mielikuvituksellinen. Voin hyvin mielin suositella sitä ja toivon, että kun The City of Woven Streets / The Weaver ilmestyy englanninkieliselle yleisölle kesän kynnyksellä, se saavuttaa ansaitsemaansa huomiota. On mielenkiintoista vilkaista, millaisiin kuvaileviin sanavalintoihin kirjailija on päätynyt toisella kielellään.

 Aakkoshaasteen I-kirja

Arthur C. Clarke -palkintoehdokkaat 2015 - Emmi Itäranta ehdokkaana

Juuri tulleen tiedotteen mukaan Arthur C. Clarke -palkintoa on asetettu tavoittelemaan vuonna 2015 seuraavat teokset:

• M.R. Carey: The Girl with All the Gifts (arvostelu)
• Michel Faber: The Book of Strange New Things
• David Hutchinson: Europe in Autumn
• Emmi Itäranta: Memory of Water (arvostelu)
• Claire North: The First Fifteen Lives of Harry August
• Emily St John Mandel: Station Eleven

Ehdokkaat on valittu 107 teoksen joukosta (viime vuonna ehdolla oli 121 kirjaa).

“We've got six authors who have never been nominated for the Clarke Award before and while the subject matter may often be dark, when we think about what this list says about the strength of science fiction literature itself, I see a future that's full of confidence, creativity and diversity of imagination.”

Onneksi olkoon ehdokkuudesta, Emmi Itäranta! Tänä vuonna kaikki ehdolle asetetut kirjat ovat erittäin kiinnostavia. Olen lukenut Careyn teoksen, joka on varsin kelpoinen ja lopuista minulla on hankittuna kolme. Memory of Waterin olen tietty lukenut jo aiemmin suomeksi.

Arthur C. Clarke -palkinto jaetaan toukokuun 6. päivänä 2015. Voittaja saa jälleen kirjatukipalkinnon ja rahua kätevästi 2015 puntaa. Tuomareina toimivat: Duncan Lawie (British Science Fiction Association), Nicholas Whyte (British Science Fiction Association), Sarah Brown (Science Fiction Foundation), Lesley Hall (Science Fiction Foundation) ja Leila Abu El Hawa (SCI-FI-LONDON film festival).

Emmi Itärannan Memory of Water The Kitschies 2014 -palkintoehdokkaana (päivitetty 5.3.)

Viime viikon lukumaraton ja muissa tohinoissa jäi mainitsematta The Kitschies -palkintoehdokkuudet. En niitä yleensä ole blogissani seurannutkaan, mutta tänä vuonna kannattaa nostaa esille.

The Kitschies on nyt jaossa kuudetta kertaa, kohteena "the year's most progressive, intelligent and entertaining works that contain elements of the speculative or fantastic".  Melkoisesta kehusta on siis kyse ja kuinkas ollakaan Emmi Itäranta on päässyt esikoiskirjojen The Golden Tentacle -ehdokkaaksi Memory of Waterilla. Onneksi olkoon!

Kaikkien muiden kategorioiden ehdokkaat voi tsekata täältä. Kirjallisuuspalkintojen voittajista päättävät tuomarit: Kate Griffin, Adam Roberts, Frances Hardinge, Kim Curran ja Glen Mehn ja palkinnot jaetaan maaliskuun 4. päivä, 2015. Ja muistutukseksi, Memory of Waterhan on myös Philip K. Dick -palkintoehdokkaana parhaillaan.

Päivitys 5.3. The Golden Tentacle -palkinto meni Hermione Eyren Viper Winelle. Sinänsä harmi, ettei Itäranta voittanut, mutta hänen teoksensa on kuitenkin huomioitu ja HUOM! sitä voi vielä äänestää muuten Hugo-ehdokkaaksi! Andrew Smithin YA-kirja Grasshopper Jungle alkoi kiinnostaa tuon palkintouutisen myötä.

Emmi Itäranta 2014 Philip K. Dick -palkintoehdokkaana

Kirjallisuuspalkintokausi 2015 alkoi hienosti vuoden 2014 Philip K. Dick -palkintoehdokkaiden julkaisulla, jossa kuuden ehdokkaan mukana on myös Emmi Itärannan Memory of Water eli englanninkielinen käännös Teemestarin kirjasta (arvostelu). Olen iloinen kirjailijan puolesta. Voittaja julkaistaan 3. huhtikuuta 2015 Norwescon 38-tapahtumassa.

• Elysium by Jennifer Marie Brissett
• The Bullet-Catcher's Dauhgter by Rod Duncan
• The Book of the Unnamed Midwife by Meg Elison
• Memory of Water by Emmi Itäranta
• Maplecroft: The Borden Dispatches by Cheri Priest
• Reach for Infinity by Jonathan Strahan

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Rovaniemi, tammikuu ennen Hämärän vuosisataa, -21°C, lunta 75 cm.

Emmi Itärannan Teemestarin kirja on tuore uutuus, se ilmestyi viime viikolla. Kirja voitti 2010-2011 järjestetyn Teoksen fantasia- ja scifi-kirjoituskilpailun. Tiedustelin muutama viikko sitten kustantajalta ilmestyykö kirja myös ekirjana, mutta koskapa vastausta ei ole kuulunut, enkä ole löytänyt ekirjaa myytävänä, hankin perinteisen version. Suomalainen kustantaja ei ole luokitellut kirjaa nuortenkirjaksi, mutta ulkolainen kustantaja olisi niin ehkä tehnyt.

Maapallo on kokenut menneisyydessä katastrofin, jonka seurauksena meret ovat vallanneet maapinta-alaa ja jäljellä olevilla alueilla puhtaasta vedestä on tullut huutava pula. Veden vähyys tekee siitä arvotavaraa, jota kontrolloi sotilaat Skandinavian Unionin miehitetyllä alueella. Noria on nuori nainen, jonka suvussa on sukupolvelta toiselle kulkenut teemestarin arvo ja myös salaisuus, jonka paljastuminen olisi kohtalokasta. Kun koittaa Norian aika astua teemestarin rooliin, ensimmäisenä naisena suvussaan, hän huomaa salaisuuden taakan olevan raskas tilanteessa, jossa läheiset kärsivät. Hän pääsee myös suuremman salaisuuden jäljille, jonka paljastuessa seurauksilla voi olla vaikutusta koko kansakuntaan.

Ensimmäinen seikka mihin Teemestarin kirjassa kiinnittää huomiota on Itärannan kauniin kuvaileva kieli, jota on suorastaan nautinto lukea. Kirjan juoni toimii ja tarina on ehyt. Mainitsin alussa, ettei kyseessä ole nuortenkirja, mutta väistämättä sen tyylissä on tietynlaista naiiviutta. Tämä naiivius näkyy lähinnä päähahmojen toiminnassa. Tarinassa arvioidaan sopiiko Noria teemestariksi, koska hän on nainen, mutta itselleni tuli mieleen, että onko hän tarpeeksi kypsä teemestariksi lähinnä hyväuskoisuutensa vuoksi. Hänelle annetaan haltuun salaisuus, jota hän ei näin keski-ikäisen henkilön näkökulmasta tunnu olevan valmis vastaanottamaan – vaikka kuinka hallitsisi tradition. Myös Norian ystävän Sanjan käyttäytyminen tuntuu jokseenkin epäloogiselta, mutta tarinan jännitteen luomiseksi ymmärrettävältä. Kirjailija jättää sanomatta suoraan ihmissuhteisiin liittyviä tuntemuksia, mutta ne ovat aistittavissa pinnan alta.

Pidän kirjan tunnelmasta paljon. Siinä on hiljaisuutta, seesteisyyttä ja pehmeyttä tavalla, joka ei ole niin itsestään selvää dystopiakirjallisuudessa. Haavoitetussakin maailmassa voi olla kauneutta. Siksi kirjan naiivius ei häiritse liikaa. Kyynisyyttä löytyy kirjallisuudesta yllin kyllin. On mukavaa huomata kirjailijan sekoittaneen eri kulttuurien perinteitä, tosin koskapa tuntureilla asutaan, niin olisin toivonut jotain saamelaisuuttakin säilyneen, vaikkapa vain kuriositeettina. Luonnontieteilijänä jäin pohtimaan mitä tarinan menneisyydessä on tapahtunut, onko ilmaston lämpeneminen yleensäkin voinut saada aikaan kaikki kirjassa kuvatut luonnontieteelliset ilmiöt ja vieläpä nopeassa aikajaksossa? Kirjailija ei mene liian tarkkoihin yksityiskohtiin, hän viittaa asioihin yksinkertaistaen ja antaa lukijan itsensä olettaa loput. Toisaalta tarkat tiedot eivät tunnu edes olevan tarinan kannalta tärkeitä. Tarinan tärkeimmäksi teemaksi nousee kysymys kenelle vesi kuuluu, eikä pelkästään filosofisella tasolla.

Kirjan Menetettyjen maiden reunalla asuvana minua kiinnostaa myös minkä kriteerin mukaan kirjailija on valinnut katastrofialueiden laajuuden (Fenno) Skandinaviassa. Tiedän, tämä ei varmastikaan kiinnosta ketään muuta lukijaa, mutta minulla on lappilaisena omituinen tapa olla kiinnostunut arktisten alueiden esiintymisestä kirjallisuudessa. Suomen kattavan korkeusmallin perusteella epäilisin kriteeriksi nousseen korkeuserojen, mutta ei välttämättä suoraviivaisesti, riippuen esim. missä Uusi Pietari sijaitsee (ei näin kertalukemalla jäänyt mieleen tarkempaa sijaintikuvausta). Jälleen kerran, tarinan kannalta tällä ei ole varmaankaan merkitystä suurimmalle osalle lukijoista. Mutta meitä on moneksi. Kirjan kansikin herättää ajatuksia. Se on kuin pikselöitynyt lähikuva jostain laajemmasta kokonaisuudesta, mutta siitä ei erota mistä. Kansikuva jää vaivaamaan.

Teemestarin kirja on erinomaisesti kirjoitettu esikoiskirja ja hieno lukukokemus. Sitä on helppo suositella niin nuorille kuin aikuisillekin. Toivottavasti kirja saa myös jonkun kiinnostumaan kääntämisestä. Kyllä tämä pärjäisi ihan ulkomaan markkinoillakin.

Science fiction -haaste