Viimeisin viikko on ollut blogissani kovin elokuva ja tv -painotteinen, joten jatkan vielä yhden kerran samalla linjalla, kirjalla tv-hahmosta. Lynne M. Thomasin ja Tara O'Shean toimittama Chicks Dig Time Lords on Hugo-ehdokkaana Oheiskirjallisuus-kategoriassa. Kirja koostuu useiden enemmän ja vähemmän tunnettujen henkilöiden esseistä liittyen Doctor Who -sarjaan. Doctor Who on ollut tv-sarjana viimeisen viiden vuoden aikana itsekin Hugo-ehdokkuuksissa kohtalaisen hallitseva. Minä hurahdin sarjaan vasta "uudella kaudella" eli 2005, jolloin Christopher Ecclestonista tuli yhdeksäs Tohtori. Kymmenennen Tohtorin, David Tennantin aikaiset jaksot olivat kuitenkin niitä, jotka saivat minut lopullisesti koukkuun. Vanhemmista Tohtoreista olen nähnyt Jon Pertween (3.) ja Tom Bakerin (4.) jaksoja 1970-luvulta.
- Elizabeth Bear: We'll Make Great Pets
- Carole E. Barrowman: Time is Relative
- Jackie Jenkins: Being Jackie Jenkins: Memoirs from a Parallel Universe
- Deborah Stanish: My Fandom Regenerates
- Helen Kang: Adventures in Ocean-Crossing, Margin-Skating and Feminist-Engagement with Doctor Who
- Lloyd Rose: What's a Girl to Do?
- India Fisher: An Interview with India Fisher
- Johanna Mead: Costuming: More Productive Than Drugs, But Just as Expensive
- Francesca Coppa: Girl Genius: Nyssa of Traken
- Sophie Aldred: An Interview with Sophie Aldred
- Jennifer Adams Kelley: Rutle-ing the Doctor: My Long Life in Doctor Who Fandom
- Lynne M. Thomas: Marrying Into the TARDIS Tribe
- Tammy Garrison & Katy Shuttleworth: Torchwood Babiez in "Behind the Scenes"
- Lisa Bowerman: The Digging Chick
- Tara O'Shea: The Tea Lady
- Jody Lynn Nye: Hopelessly Devoted to Who
- Amy Fritsch: Two Generations of Fangirls in America
- Seanan McGuire: Mathematical Excellence: A Documentary
- Kathryn Sullivan: The Fanzine Factor
- Laura Doddington: An Interview with Laura Doddington
- Liz Myles: Renaissance of the Fandom
- Kate Orman: If I Can't Squee, I don't Want to be Part of Your Revolution: Crone-ology of an Ageing Fangirl
- Shoshana Magnet & Robert Smith?: Two Steps Forward, One Step Back: Have We Really Come That Far?
- Mary Robinette Kowal: Traveling with the Doctor
- K. Tempest Bradford: Martha Jones: Fangirl Blues
- Christa Dickson: In Defense of Smut
- Catherynne M. Valente: Regeneration X
Chicks Dig Time Lords on epätasainen kooste erilaisia näkökulmia liittyen pääasiassa Doctor Who -sarjan fandomiin. Mukana on katsauksia sarjaankin, sillä kirjoittajina ovat mukana mm. Lloyd Rose ja Kate Orman, jotka ovat kirjoittaneet Doctor Who -kirjoja, sekä India Fisher (Charley Pollard, Doctor Who audio dramas) ja Sophie Aldred (Ace, tv), jotka ovat näytelleet Tohtorin kumppania. Mielenkiintoisimpia kokoelman kirjoituksista ovat ne tarinat, joissa kirjoittaja kertoo miten ja missä hän sarjaan tutustui ja miten lähiympäristö siihen reagoi. Doctor Who -fandom oli alunperin mies(poika)painotteinen, ja monet kirjoittajista kuvaavatkin, miltä tuntui tulla naisena(tyttönä) mukaan joukkoon ja miten heihin on myöhemmin suhtauduttu. Valitettavasti mukana on muutamia fan fiction -kirjoittajia ja yleensäkin niin fandomin sisällä olevia henkilöitä, että painopiste tuntuu välillä menevän heidän omien tekemistensä mainostamiseksi. Vaikka tunnustaudun itsekin Doctor Who -faniksi, en ole superfani, enkä ole lainkaan varma, että haluaisin liittyä kirjassa mainittuun naishenkiseen "squee" -joukkoon (mikä ei tarkoita, ettenkö hyväksyisi sitä). Minua ei myöskään kiinnosta lainkaan luoda sarjan virallisen materiaalin ulkopuolelta kuvitelmia Tohtorin ja hänen kumppaniensa tekemisistä. Olen aina suhtautunut fan fictioniin jokseenkin negatiivisesti.
Chicks Dig Time Lords ei ole täysin amerikkalaisten kirjoittajien kirjoittama (eikä pelkästään naistenkaan), mutta hieman siinä haiskahtaa amerikkalainen ajatusmaailma. Doctor Whon brittiläisyyttä korostetaan paikoin sen verran selkeästi, että olisin mielelläni halunnut lukea enemmän brittiläisten kirjoittajien mielipiteitä ja muisteloita sarjasta. Esimerkiksi amerikkalaisen Carole E. Barrowmanin jutussa luonnollisesti korostuu kirjoittajan veli, John Barrowman, joka näyttelee Doctor Whon spin off -sarjassa Torchwood. Vaikka myös Torchwood on yksi suosikkisarjoistani, koen Barrowmanin kirjoituksen jokseenkin turhakkeeksi tässä koosteessa. Jackie Jenkinsin osuuden merkitystä en ymmärrä lainkaan, täysin turha näin suomalaisen vähemmän omistautuneen fanin kannalta. Osassa kirjoituksista käsitellään myös sarjassa esiintyviä seksuaalisia jännitteitä ja tunnemaailmaa. Deborah Stanish mm. lähestyy kirjoituksessaan aihetta ja lisääntyneeseen naisfaniuteen liittyviä ennakkoluuloja:
The girls had a different toolbox and they had it packed before they entered the door. Words like “unresolved sexual tension” and “emotional arcs” went from being the noise in the background to topics posted on the forums of Outpost Gallifrey. It wasn’t that those topics never existed, it was that they had rarely been acknowledged – but now they reached tsunami proportions. With that tsunami came stereotypes: if you were a girl fan, you must be a shipper; if you were a girl fan, it must because you were a fan of Rose rather than the Doctor; if you were a girl fan, it was because you were looking for a soap wrapped up in SF paper. Sweeping generalizations on both sides created an environment of misconceptions.
Ajatus, että olisin naisena enemmän Rose-fani kuin Tohtori-fani tuntuu oudolta, mutta ilmeisesti sellaista luuloja on fandomissa joidenkin kohdalla osunut. Itse asiassa, enemmän kuin Tohtori-fani, olen oikeastaan konseptifani. Ajatus olennosta (mies tai nainen tai jotain muuta), joka kykenee matkustamaan aika-avaruudessa, on lumoavan kiehtova. Ja kun tämä olento käyttää ongelmaratkaisuun vieläpä enemmän aivojansa ja kokemustaan kuin fyysistä voimaa, niin sen parempi. Metsästän sarjasta myös brittihuumoria. Sarjan käsikirjoituksessa on tarkoituksella tiettyjä kohtia, joita voi tulkita seksuaalisiksi jännitteiksi, ja Tohtori tunnistaa itsessään tarpeen kumppaneihin, mutta silti Tohtori on yhden jos toisenkin kerran tehnyt ratkaisuja, jotka vain yksinäinen kulkija voi tehdä. Siinä vaiheessa kun Tohtoria lähdetään maallistamaan ja ihmistämään liikaa (
What, like you're human? / Aww. That's discusting! / Oi! / Oi! / Stop it!), sarja menee mielestäni hakoteille. Toistaiseksi tasapainoilu on sujunut hyvin.
Koskapa kirjassa on mukana parikin Tohtorin kumppanien näyttelijää, käsitellään monissa osuuksissa juuri kumppaneita. Kumppaneiden analysointi on mielenkiintoista luettavaa, ja tajusin, että en ole itse oikeastaan lainkaan pohtinut heitä sen kummemmin. Pidän erityisesti Donna Noblesta (Catherine Tate), jolle on kirjoitettu monia loistavia vuorosanoja Tohtorin kanssa (Oi! Watch it, spaceman! / Oi! Watch it, earthgirl!). Kirjassa käsitelteltyjä Nyssaa ja Acea en ole nähnyt ja siksipä heidän osuuksistaan en ehkä saa irti kaikkea. Rose tuntuu kuitenkin puhuttaneen uuden Tohtorin (2005 -) aikaisista kumppaneista eniten, päätellen määrästä mitä häntä käsitellään esseissä.
Olen tarkoituksella keskittynyt niihin kohtiin kirjasta, jotka minua kiinnostaa itseäni. Joissain esseissä käsitellään enemmänkin mm. fandomin sisäistä dynamiikkaa, mutta täytyy tunnustaa, että sain siitä tarpeekseni Harry Potter -aikoina, joten jätän ne suosiolla vähemmälle huomiolle, varsinkin kun itse en ole Doctor Who -fandomin sisällä koskaan ollutkaan. Ehkäpä juuri sen takia Chicks Dig Time Lords on vain ajoittain mielenkiintoista luettavaa, mutta monilta osin tylsää ja merkityksetöntä. Toimittajat olisivat voineet mielestäni kiinnittää enemmän huomiota esseiden sisällön laatuun. Minun Doctor Who -suhtautumiseeni näillä kirjoituksilla ei ollut vaikutusta enkä saanut kirjasta mitään innoittavaakaan irti. Jatkan pikkuhiljaa sarjan vanhempien jaksojen metsästystä ja tutustun alkuaikojen Tohtoreiden seikkailuihin ajan kanssa (TARDISin kanssa kaikki olisi paljon helpompaa). Siitäkin huolimatta vaikka niissä lavasteena on selvästi käytetty mm. kuplamuovia.