Cherie Priest: Clementine

Cherie Priestin Hugo-ehdokaskirja Boneshaker, joka on saanut elokuvakiinnityksenkin, oli varsin kelpoista luettavaa (arvostelu) muutama vuosi sitten. Kun valitsin science fiction -haasteen toista steampunk-kirjaa, päätin kokeilla The Clockwork Century -sarjan jatkoja, ja tuli valittua aikajärjestyksessä Boneshakerin jälkeen seuraavaksi ilmestynyt Clementine (2010).

Maria Isabella Boyd on entinen etelävaltioiden vakooja, joka on ajautunut tunnettavuutensa vuoksi työttömäksi ja heikohkoon taloudelliseen tilanteeseen, kun näyttelijän hommatkaan ei oikein luonnu. Hän ottaa epätoivossaan vastaan Pinkertonin etsivätoimistolta pohjoisvaltioiden vihollisarmeijan toimeksi antaman tehtävän. Heidän leivissään työskentelevää, supersalaista lastia kuljettavaa ilma-alusta jahtaa pahamaineinen karannut orja ja ilmarosvo. Marian tulee ottaa tämä kiinni, jotta tärkeä kuljetus pääsee perille Kentuckyyn. Kapteeni Croggon Beauregard Hainey jahtaa häneltä varastettua Free Crow -ilma-alusta, joka on saanut uuden nimen Clementine. Hän on sinnikäs ja päättänyt saada miehistönsä kanssa ilma-aluksensa takaisin hinnalla millä hyvänsä. ”Bella” Boydin ja Haineyn tiet kohtaavat, mutta tapahtumat eivät etenekään kuten on suunniteltu, kun he yhdistävät tietonsa ja taitonsa.

Clementine oli selkeä pettymys Boneshakeriin verrattuna. Tarina on sinänsä ihan ok ja juoni ehtivän mutkikas parisataasivuiseksi tarinaksi, mutta en löytänyt kirjasta tunnelatausta. Pidän Priestin hahmoista ideana. Keski-ikäinen itsellinen, tavallisen näköinen nainen, joka ei ole romanttishakuinen kirjan miespäähenkilöä kohtaan, vaan tähtää itsenäisen elämän ratkaisuihin, saa minulta aina pisteitä. Gail Carrigerin Parasol Protectorate -sarjan Alexia Tarabotissa on luonteenpiirteissään samaa, brittiläiseen ympäristöön ja viktoriaaniseen käyttäytymismalliin sovitettuna. Carrigerin sarjassa (Soulless-kirjan arvostelu) mukaan on tosin otettu paranormaalia romantiikkaa, siedettävällä ei-imelällä otteella. Sieluton Alexiakin on kuitenkin sielukkaampi kuin Priestin Maria Isabella Boyd. Hainey ja hänen miehistönsä ovat ihonvärinsä vuoksi kohtalaisen harvoin vastaan tuleva ryhmä, mutta persoonassaan kuitenkin massaan hukkuva. Sekä Belle Boyd että Hainey jäävät vaisuiksi. Kummallakin on värikäs tausta ja jotain siitä on nähtävissäkin tarinan toiminnallisissa osuuksissa, mutta ehkä kirjailija on vältellyt tai yksinkertaistanut liikaa tuntemuksia, jotta hahmot tuntuisivat aidoilta. Tai sitten lukijan ei pitäisi lukea elämän kolhimista hahmoista väsyneenä ja rasittuneena. Teemat naisten asemasta tai rotusyrjinnästä eivät oikein ottaneet tuulta alleen.

Olin vakaasti ajatellut jatkavani Priestin The Clockwork Century -sarjan lukemista, mutta nyt en olekaan ihan varma. Tuntuu kuin tämä tyyli olisi jo nähty. Steampunk-maailmassa täytyy olla jotain muutakin koettavaa, ehkä jonkun toisen kirjoittamana?

Science fiction -haaste

Cherie Priest: Boneshaker

Cherie Priestin steampunk-romaani Boneshaker on Hugo-ehdokas Paras romaani -kategoriassa. Boneshaker aloittaa The Clockwork Century -sarjan, johon on luvassa jatkoa jo tänä vuonna parinkin kirjan voimin.

Eletään 1880-lukua. Amerikassa on käynnissä englantilaisvaikutteinen sisällissota, jota on jatkunut jo usean vuosikymmenen ajan. 16 vuotta ennen kertomishetkeä venäläisillä oli vaikeuksia päästä käsiksi malmiesiintymiiin Alaskan teräksenlujan ikiroudan läpi ja he julistivat kilpailun keksinnöstä, joka mahdollistaisi malminsaannin. Seattlessa tiedemies Leviticus Blue keksi voittoisan kairakoneen, Boneshakerin, jonka koekäytössä meni kuitenkin jotain pieleen. Boneshaker kairasi kaupungin alla romahduttaen osan kaupungista ja vapautti myrkyllisen kaasuesiintymän, vitsauksen, jonka seurauksena kaupunki piti kiireellä evakuoida ja eristää valtavalla muurilla. Tarinan päähenkilöitä ovat Leviticus Bluen leski, Briar ja hänen teini-ikäinen poikansa, jotka elävät miehensä/isänsä tekojen varjossa muurin turvallisemmalla ulkopuolella. Mukana taustatarinassa on myös Briarin isän mahdollinen osuus joko sankarina tai roistona. Briarin poika, Zeke päättää lähteä etsimään suljetulta alueelta todisteita, ettei hänen isänsä tahallisesti tuhonnut kaupunkia ja vapauttanut vitsausta. Briar lähtee poikansa perään alueella, jossa elävät kaasun kannibaalizombeiksi muuttamat ihmiset, ja jossa vain muutamilla alueilla on turvallista hengittää ilman suojanaamaria.

Priest on luonut mielenkiintoisen maailman; kolkko tuhoutunut kaupunki muurin takana, pelottavat zombit, steampunk-hengen mukaiset keksinnöt ja helposti pidettävät/vihattavat hahmot. Maailmankuva on synkkä. Päähahmojen menneisyys luo oman syyllisyyden leiman, mutta myös myrkkykaasusta tehdyn huumeen leviäminen kertoo pimeästä puolesta, sen lisäksi että myrkkykaasu muuttaa myös konkreettisesti maanpinnalle saapuvan valon määrää. Likaisen ruskean värin voi aistia muurin sisäpuolella ja maan alla. Vaikka suhtauduin skeptisesti tarinaan, jossa on zombeja, niin Priest on saanut pidettyä olionsa oikeassa suhteessa muuhun tarinaan nähden, ja sitä paitsi zombit ovat oikeasti pelottavia. Oman mielenkiintoisen lisän tarinaan tuo epävarmuus siitä, onko Blue elossa vai ei.

Boneshakerin vahvuuksia, mutta myös heikkouksia löytyy enemmälti hahmoista. Muutamat sivuhahmoista nousevat yli muiden. Ilmalaivan suurikokoisen kapteeni Clyn tarinaa voisi varmaan kertoa jo ihan yksistäänkin ja yksikätinen Lucy kerää pisteet ihan muuten vain olemuksellaan. Miinuksena pidän kuitenkin, ettei hahmoihin saatu tarpeeksi särmää, vaikka yritystä olikin. Ehkä ei olisi pitänyt odottaa ennakkoon mitään, mutta liian mustavalkoiset - hyvät ovat hyviä ja pahat tosi pahoja - hahmot veivät pisteitä kokonaisuudesta. Vaikka Zeke päättikin lähteä omin nokkinensa karkuteille, niin olipahan yllättävän vaisua meininkiä noin teini-ikäiseksi.

Kirjan alkupuoli on lupaavampi kuin loppu, mutta silti Boneshaker on viihdyttävää luettavaa ja sitä on helppo suositella. Kirjan maailmaan on tulossa jatkoakin. Sarjalla on omat sivunsa täällä, jossa voi lukea enemmän taustasta ja tulevista kirjoista.