Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, Volume 5

Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin Paper Girls -sarjakuvasta on saatavilla tuore osa, Volume 5, jossa lehdenjakajatyttöporukka ja vuoden 2000 Tiffany ovat päätyneet vuoden 2171 Clevelandiin. Omien henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa painivat nuoret joutuvat välttelemään dinosauruslentäjien huomiota ja jakautuvat jälleen kahdeksi ryhmäksi. Grandfather etsii heitä, ja hänen ja Volume 3:n menneisyyden maailmassa asuneen Warin välinen yhteys selviää. Paper Girlsien ajassa kulkemisen seuraukset hahmottuvat, mutta jälleen menneen tulevaisuuden tapahtumat tulevat vastaan sekoittamaan pakan uusiksi.

Volume 5:ssa käsitellään persoonallisesti tyttöjen tulevaisuutta. Tarina kaartaa kiinnostavasti omaan kohtaloon vaikuttamisen mahdollisuuksia ja onko loppujen lopuksi kaikki muutostoimet itseasisssa se suorin tie toteuttaa alkuperäinen kohtalo. Tätä ei voi tietää, kun tarina on kesken ja käsikirjoittaja Brian K. Vaughan, mutta pohdintaa tarinan kulku ehdottomasti herättää. Välillä tuntuu, että olen ihan pihalla missä mennään, mutta kun lukee uudelleen ajatuksella, asiat pikkuhiljaa selkiytyy. Onneksi jokainen osa löytyy omasta ekirjastosta, niin voi palata aiempiin numeroihin tarkistamaan asioita. Paper Girls ei ole missään vaiheessa suoraviivainen.

Duh!

Volume 3:n yhteydessä (arvostelu) aavistelin, että silloin pienimuotoiselta tuntunut osa onkin vain yksi palapelin palanen ja näkisin isomman kuvan tarinan edetessä. Ja niin kävikin. Volume 5:n myötä Volume 3 asettui paremmin kokonaisuuteen ja tarina täydentyy. Vaikka Volume 5 onkin täynnä tapahtumia, vihjeitä ja lopussa hyppy jyrkänteeltä alas -tyyppinen cliffhangeri, en ihan yhtä paljon nauttinut tarinasta tällä kertaa kuin edellisen osan yhteydessä. Enkä edes tiedä mikä sinänsä häiritsi.

Joka tapauksessa Paper Girls on erinomainen sarjakuva, jonka lukemista on jatkettava. Jään odottamaan seuraavaa osaa.

Aiemmat osat:
Paper Girls, Volume 1
Paper Girls, Volume 2
Paper Girls, Volume 3
Paper Girls, Volume 4

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, volume 9

Saga-sarjakuvan Volume 9 on ilmestynyt. Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin tämän kertainen albumi kokoaa numerot 49-54 samojen kansien sisään. Minulla on normaaliin tapaan ekirjaversio.

Lehdistön edustajat Doff ja Upsher tarjoavat diiliä Alanalle ja Markolle. He pääsisivät suojeluohjelman piiriin ja heidän perheensä elämä turvattaisiin, jos he vastineeksi kertovat tarinansa julkaistavaksi. Tarjous ei saa innostunutta vastaanottoa. Robot on sen sijaan valmis kertomaan oman osuutensa, jos turvadiili ulotetaan myös hänen poikaansa, Petrichoriin ja häneen itseensä. Ryhmä on hajoamassa. Ianthe on Doffin ja Upsherin perässä orjuuttamansa The Willin kanssa, päämääränä päästä pakoilevan perheen jäljille. The Will karkaa Ianthelta ja kumpainen kohtaa pakolaiset omilla tahoillaan rankoin seurauksin.

En tiedä mitä sanoisin tästä osasta, en siis sano paljoa. Vaughan ja Staples ilmoittivat jokin aika sitten, että Saga jää vuoden tauolle. Volume 9 on siis niin sanotusti välikauden päätös ja se on melkoinen. Kuten aina, mukana on ripaus hurttiutta, huumoria ja hellyyttä. Vastapainoksi on raakuutta ja väkivaltaa. Vol. 9 järkyttää enemmän kuin yksikään aiempi osa on tehnyt. Ei ole ensimmäinen kerta, kun tämän sarjakuvan yhteydessä olen joutunut turvautumaan nenäliinaan, mutta nyt yksi ei riittänyt.

Saga on vaikuttava sarjakuva, minulle se on tällä hetkellä ykkönen. Nyt täytyy vain selvitä tämän osan shokista ja jäädä vuodeksi odottamaan millä tavoin Vaughan ja Staples jatkossa kiduttavat lukijoitaan. Tätä sarjista ei voi jättää kesken.

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, Volume 4

Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin Paper Girls -sarjakuva on edennyt neljänteen osaan, Volume 4 (2018). Tällä kertaa aikaharppaus vie tyttöporukan 2000-vuoden vaihteeseen tilanteeseen, jossa kauhuskenaario Y2K-ongelmasta on tapahtunut. Tiffany on tällä kertaa ajautunut eroon tovereistaan ja omaa kyvyn nähdä valtavia taistelevia robotteja, jota ajassa elävät eivät näe. Hän kohtaa tulevaisuuden minänsä ja aviomiehensä.

Erin, KJ ja Mac lähtevät seuraamaan sarjakuvaan piilotettua koodivihjettä ja saavat selville käynnissä olevasta aikataistelusta, The Battle of the Ages. Ryhmä aikamatkaajia taistelee esi-isiään, old-timersia, vastaan muuttaakseen tulevaisuuden kauheuksia, kuten pilvenpiirtäjiin törmääviä lentokoneita ja puhelimiinsa addiktoituneita ihmisiä. Old-timersilaiset yrittävät pitää ajan muuttumattomana. Vahingossa ajansyövereihin joutuneet tytöt ovat pahassa välikädessä tulla tuhotuksi.

Volume 4 ottaa aimo harppauksen tarinassa ja valottaa rutkasti aiemmin vain vihjailtua aika-aspektia. Siinä missä kolmas osa tuntui pienimuotoiselta tarinalta, hahmottuu nelosessa laajempi kuva. Tämän hetkiset juonen vaiheet vaativat tarkkaavaisuutta lukiessa. Uskon, että juoni sen kun mutkistuu ja tästä sarjakuvasta on tulossa Sagan tyyliin eeppisempää kerrontaa kuin alussa saattoi kuvitellakaan.

Aikahyppäykset ovat todella kiinnostavia, mutta myös problemaattisia tässä sarjakuvassa. Niissä jokaisessa tuodaan esille jotain ominaista kustakin aikakaudesta, mutta toisen aikakauden silmin. Taistelevat jättirobotit Transformersin, Pacific Rimin ym. hengessä sopivat tähän osaan. Jokseenkin ongelmallinen on tyttöjen tulevaisuuden versiot. Kehittyminen sellaisiksi kuin he ovat sen jälkeen kun heidän varhaisemmat versiot ovat kulkeneet siellä täällä ajassa, ei selity kaikilta osin. Monesti aikamatkakertomuksissa pyritään välttämään itsensä tapaamista, jottei aikajatkumoon tule kupruja, mutta Vaughanille tämä ei ole merkittävä seikka. Pää menee melkeinpä sekaisin, kun miettii millaisia ongelmia ja seuraamuksia tapahtuu tai pitäisi tapahtua sarjan tavoin sähläämisestä aikajatkumossa. Silti sillä ei ole merkitystä kovastikaan, sillä tarina on kiinnostava.

Volume 4 siirtää tarinaa isommille urille ja koin sen erittäin hyvänä asiana. Paper Girls on lähdössä vasta vauhtiin.

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, Volume 3

Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin Paper Girls, Volume 3 ilmestyi viime elokuussa (2017). Minulla on siitä sähköinen versio, kuten aikaisemmistakin osista (volume 1, volume2). Sarjakuvan kolmas osa vie lukijan jälleen johonkin uuteen ja outoon, mutta tällä kertaa kaverukset ovat siellä kaikki yhdessä.

Nelikko kohtaa ”kadonneessa maailmassa” paikallisen asukkaan, jonka kanssa välit hitsautuvat alun epäluottamuksen jälkeen läheisemmäksi. Maailmaan pulpahtaa myös aikamatkustuksen keksijä, tohtori Braunstein, jonka oudosti varustautuneet paikalliset miesasukkaat nappaavat kiinni. Mac ja KJ ajautuvat erilleen Erinistä, Tiffistä ja paikallisnaisesta, jotka puolestaan törmäävät aikamatkaportaaliin ja Brausteinin aikamatkustuskapseliin. Heidän on saatava porukka taas kasaan, jotta voivat poistua menneestä ajasta. Siihen kapseli ja sen tulevaisuudesta tullut omistaja voi olla avuksi.

Volume 3:n tapahtumat tuntuvat pienimuotoisemmilta kuin aiemmat. Hahmojen henkilökohtaiselle kehitykselle ja kasvavien nuorten epävarmuudelle annetaan tilaa, mikä ei sinänsä ole uutta Vaughanin käsikirjoituksille, tällä kertaa se vain kohdistuu teinityttöihin. Tämä tapahtuu ihan realistisesti ja asiallisesti, myös menneisyyden vertailukohteen kautta.

Vaikka tapahtumapaikkaan liittyy vihjeitä, joita en osaa tällä hetkellä osaa tulkita, ”Kadonnut maailma” vaikuttaa piipahtamiskohteelta ja sen vuoksi sen merkitys jää pieneksi. Minulla on aavistus, että kun palapeliä kootaan lisää, se alkaa hahmottua kokonaisuudeksi, jossa tälläkin osalla on merkityksensä. En osaa sitä vielä hahmottaa, joten luen toistaiseksi osa osalta yksittäisenä seikkailuna. Ja sitähän tämäkin oli, seikkailu tuntemattomassa. Lehdenjakajaporukka on melkoisen kovaa sakkia, jossa jokaisella on paikkansa ja hetkensä. Epäröin pistää tätä osaa Hugo-nimeämislistalleni, sillä se ei mielestäni ollut samaa tasoa kuin edellinen osa, mutta arvioin tilanteen uudelleen maaliskuun puolessa välin.

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, volume 8

Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Saga-sarja on ihastuttanut jo 8 osan verran. Volume 8 ehti tulla myyntiin juuri ennen vuoden vaihdetta. Albumi kokoaa irtonumerot 43-48 yhteen.

Phangin komeetan dramaattisten tapahtumien jälkeen Hazel, Alana ja Marko kumppaneineen matkaavat universumin länsilaitaan hoitamaan ikäviä jälkiasioita. Spoilaamatta on vaikea kertoa yksityiskohtia, joissa Vaughanin käsikirjoitus jälleen loisti, mutta luulenpa, että pohjois-amerikkalaisesta näkökulmasta kyseessä on varsin ristiriitaisia tuntemuksia herättävä osa. Käsikirjoittajan kannanottoja on havaittavissa useissakin kohdissa ja jälleen voi vain kiitellä sarjakuvan rohkeutta ja myös tunneherkkyyttä. Hazel kasvaa kovaa vauhtia ja rankat kokemukset kasvattavat häntä henkisesti vieläkin nopeampaa. Hän tuntuu kokemuksissaan kovin itsenäiseltä, vaikka molemmat vanhemmat ovat nyt läsnä. Alana on myös kova hahmo, mutta inhimillisellä tavalla. Sanoisinko, että hänen hahmonsa etsii vertaistaan.

Saga on sarjakuva, jonka loppua on vaikea kuvitella. Odotan ja pelkään sitä. Onneksi loppu ei ole ihan lähellä. Vaughanilla tuntuu riittävän yllätyksiä ja Staples on loistava. Tämä sarjakuva on klassikko jo syntyessään.

Silti on sanottava, että kaikesta kantavasta voimasta huolimatta Volume 8 jäi minulle hieman vaisuksi. Ehkä siihen vaikutti edellisen voimakkuus tai tämän kertaiset tapahtumat eivät muuten vain päässeet ihon alle. Taso on kuitenkin edelleen erittäin hyvä ja Hugo-nimeämisiä jatkossakin teen. Sen sanon, että jos joku lyö Hugo-palkinnoissa Volume 7:n pois ykkössijalta 2018, niin saa olla kyllä hemmetin kova. En usko, että sellaista on.




Saga, volume 7
Saga, volume 6
Saga, volume 5
Saga, volume 4
Saga, volume 3
Saga, volume 2
Saga, volume 1

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, Volume 2

Luin viime vuoden huhtikuussa ensimmäisen osan Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin Paper Girls -sarjakuvasta (arvostelu) ja nyt on vuorossa marraskuussa 2016 julkaistu Paper Girls, Volume 2, joka kokoaa yhteen numerot 6-10.

Erin, Tiff ja Mac huomaavat joutuneensa ajassa vuoteen 2016, kun vastaan tulee Erinin aikuinen versio. KJ on kadoksissa ajassa ja tyttöjen on tarkoitus vanhemman Erinin avulla löytää hänet. Jos 1988 tapahtui outoja, niin sama toistuu 2016, sillä sinne putkahtaa kolmas Erin, klooni tulevaisuudesta, tuoden mukanaan joukon omituisia hirviöitä. Hänellä on oma ehdotuksensa minne mennä, mutta voiko alkuperäinen Erin ystävineen luottaa häneen vai antaa aikuisen Erinin ohjata heidät toiseen uuteen tuntemattomaan.

Paper Girls 2 mutkistaa tarinaa reippaasti. Uudet aikaulottuvuudet ja yhä vailla selitystä olevat tapahtumat vaativat keskittymistä, minkä Vaughan kirjoittajana kyllä palkitsee. Hahmot saavat syvyyttä entisestään ja vaikka multi-Erin on osittain myös hupaisaa luettavaa, siinä on myös koskettavat hetkensä, jotain mitä Vaughanilta on lupa odottaakin.

Kasarimeininki katosi tässä osassa. Sen sijaan nykyhetki saa osakseen ihmettelyä, sisältäen piikin Amazon.comin markkinaohjausta kohtaan (ks. alla oleva näyte). Ironista kyllä, minun lukemani Paper Girls on Amazonista ostettu sähköinen versio. Kivijalkakaupan kautta en olisi koskaan tähän sarjikseen törmännyt (Huom! Sijaintini Lappi).

Nykyisyyden lomassa näkyy jälleen vilahduksia tulevaisuudesta kaikkine outouksineen. Isot mato-oliot muistuttavat ulkoisesti jonkin verran Herbertin Dyynin hiekkamatoja (kansikuvien perusteella). Kaiken kaikkiaan piirrosjälki tavoittaa jälleen hyvin tarinan tunnelman, joka on monella tapaa erilainen kuin ykkösosassa, koska aikakausi vaihtuu. Volume 3 ilmestyy elokuun lopulla ja sen kansikuvasta ja tietenkin Volume 2:n tarinan lopusta voi päätellä, että mennään taas johonkin ihan muuhun.

Paper Girls, Volume 2 päättyy jälleen kutkuttavaan cliffhangeriin, joten jatko on hankittava. En aluksi lämmennyt Vaughanin uudelle sarjakuvalle, mutta kyllä se nyt jo pinnan alle pyrkii kovastikin, joten mielenkiinnolla seuraan. Tämä osa menee minulla myös Hugo-nimettävien listalle.

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, volume 7

Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Saga-sarjakuvan Volume 7 julkaistaan sähköisenä versiona tämän kuun loppupuolella ja paperisena hieman myöhemmin. Olen itse jälleen lukenut sarjaa irtonumeroina, joista numerot 37-42 sisältyvät tulevaan albumiin.

Alana, Marko ja Hazel ovat jälleen yhdessä ja jäljittävät Prince Robotin poikaa. Matka kuitenkin katkeaa polttoaineongelmiin ja porukoitten pitää laskeutua Phangin eksoottiselle komeetalle, jossa asustaa monenmoinen kirjo asukkeja. Phang on Wreathin ja Landfallin välisen sodan runtelema. He tutustuvat paikalliseen uskonnolliseen pakolaisperheeseen ja ystävystyvät heihin pitkäksi venyvän pysähdyksen aikana. Perheen lapsesta, Kurtista tulee Hazelin hyvä ystävä. Phang on kuitenkin tuhon partaalla, minkä matkalaiset huomaavat ja pian he ystävineen kamppailevat eloonjäämisestä.

Saga, volume 7 on dramaattinen ja järkyttävän koskettava teos. Vaughan ja Staples ylittävät itsensä jälleen. En halua spoilata yhtäkään tarinan tapahtumaa ja niiden vaikutusta lukijaan, mutta sen verran voin sanoa, että olin sydän syrjällään jälleen useaan otteeseen. Prince Robot osoittaa outoja tuntemuksia, jokusesta epämiellyttävästä hahmosta päästään eroon, ja sitten tekijät yllättävät lukijan, niin ettei tiedä mitä ajatella ja mitä tulevalta uskaltaa odottaa. Jännitän ihan myttyrällä jälleen jatkoa.

Vähän toistoksi tämä menee jokaisen Sagan volumen kohdalla, mutta sarja on pitänyt yksinkertaisesti tasonsa korkealla. Edellinen osa tuntui hieman välityöltä, vaikka siinäkin oli hetkensä, mutta tässä uudessa jokainen numero on täyttä asiaa. Lying Cat on yhtä ihana kuin ennenkin ja loppu on mykistävä.

On jälleen aika nimetä Hugo-ehdokkaita ja minä nimeän volume kuutosen. Voin sanoa jo nyt volume seitsemästä, että ensi vuonna nimeän sen.

Aiempien osien arviot:
Saga, volume 6
Saga, volume 5
Saga, volume 4
Saga, volume 3
Saga, volume 2
Saga, volume 1

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, volume 6

Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Saga-sarjakuva on edennyt jo kuudenteen osaansa, joka kokoaa irtonumerot 31-36 samojen kansien sisään. Minä tosin edelleen luen tarinat yksittäisinä e-sarjakuvina ja ostan albumin vasta suomennettuna sitten kun se ilmestyy. Olen sarjan fani ja harmittelen yhä sitä, ettei edellinen osa, volume 5, päässyt Hugo-ehdokkaaksi, sillä se oli erinomainen.

Kuudennessa albumissa pääosassa on suljetussa turvapaikassaan oleva Hazel, joka on kasvanut sen verran isoksi, että hänen vaiheitaan pystyy seuraamaan. Hänen seurassaan ja liittolaisena on uusi opettajahahmo sekä transsukupuolinen Petrichor. Alana ja Marko etsivät yhdessä Hazelia, mutta tarvitsevat tehtävään myös Prince Robot IV:n, joka itsekin jälkeläisineen haluaisi mielummin piilotella. Tuttu toimittajakaksikko Upsher ja Doff on edelleen tarinan jäljillä ja heidänkin seuraansa liittyy hieman omituisesti käyttäytyvä tuttu hahmo.

Saga, volume 6 on hieman kevyempi kuin edellinen albumi, vaikka siinäkin oma osansa verta ja kuolemaa nähdään. Tarina etenee vauhdilla ja epätoivon keskellä on pilkahduksia ilosta ja onnestakin. Isoäiti on huipputyyppi ja Vaughan tarinan kirjoittajana osaa kyllä vedellä oikeista naruista. Vaikka tämäkin albumi oli varsin hyvä, ei se ehkä niin vedonnut kuin muutama aiempi. On kuitenkin todella kiinnostavaa nähdä mihin tarinan suunta nyt kääntyy.

Oletan, että tarina ei ole vielä lähelläkään loppua, sillä irtolankoja roikkuu vielä useita. Vaughanin mukaan sarjasta tulee pitkä, joten todennäköisesti vähintään yhtä pitkä kuin Y – The Last Manista (arvostelu), jota julkaistiin 60 numeroa, luulisin. Aion seurata tarinan loppuun saakka, sillä ainakin toistaiseksi se pitää hyvin pintansa. Ja jos ei mitään todella ihmeellistä sarjakuvarintamalla satu, niin Saga, volume 6 on ensi vuonna minun Hugo-nimeämislistassa.

Aiempien osien arviot:
Saga, volume 5
Saga, volume 4
Saga, volume 3
Saga, volume 2
Saga, volume 1

Brian K. Vaughan & Pia Guerra: Y: The Last Man, The Deluxe Editions 1-5

Brian K. Vaughan on vakuuttanut minut Saga-sarjakuvallaan (arvostelut volume 1-5) ja Paper Girlskin oli ihan kohtalainen aloitus uudelle tarinalle (arvostelu). Y: The Last Man on vanhempaa tarjontaa, joka on jäänyt minulta aiemmin väliin, mutta korjasin tilanteen nyt toukokuussa, kun ostin ja luin koko sarjan deluxe-versiona. Dystopista science fiction -sarjakuvaa julkaistiin 60 numeron verran vuosina 2002-2008. Kunkin deluxe-kirjan lopussa on lisäksi käsikirjoitusnäyte yhdestä numerosta. Kuvittajana Y: The Last Maneissa on Pia Guerra ja sarja on palkittu useilla Eisner-palkinnoilla sekä albumi 10, Whys and Wherefores, oli myös Hugo-ehdokkaana 2009.

• Y: The Last Man – The Deluxe Edition, Volume One sisältää numerot 1-10 eli Unmanned ja Cycles (2008)
• Y: The Last Man – The Deluxe Edition, Volume Two sisältää numerot 11-23 eli One Small Step, Comedy & Tragedy, Safeword ja Widow’s Pass (2009)
• Y: The Last Man – The Deluxe Edition, Volume Three sisältää numerot 24-36 eli Tongues of Flame, Hero’s Journey, Ring of Truth, Girl on Girl ja Boy Loses Girl (2009)
• Y: The Last Man – The Deluxe Edition, Volume Four sisältää numerot 37-48 eli Paper Dolls, The Hour of Our Death, Buttons, 1000 Typewriters, Kimono Dragons, The Tin Man ja Gehenna (2010)
• Y: The Last Man – The Deluxe Edition, Volume Five sisältää numerot 49-60 eli Motherland, The Obituarist, Tragicomic, Whys and Wherefores ja Epilogy (2011)

Lähtölaskenta varsinaiseen tarinaan alkaa vuonna 2002 24 minuuttia ennen Y-hetkeä esitellen päähahmot. Tapahtumat käynnistyvät kun kaikki elävät Y-kromosomilliset nisäkkäät, ihminen mukaan lukien, kuolevat - paitsi nuori escape artisti Yorick Brown ja hänen urospuoleinen kapusiiniapinansa, Ambersand. Myös naisia kuolee joukottain onnettomuuksissa, jotka johtuvat miesten kuolemista, kuten lentokoneen putoamiset ja auto-onnettomuudet. Naiset ovat hämmentyneitä, yhteiskunta joutuu kaaokseen ja vallitsee epävarmuus mistä tilanne johtuu, onko kyseessä sairaus, jatkuuko se ja aiheuttaako se vielä naistenkin kuolemia. Luonnollisesti surun ja kaaoksen keskellä herää myös ajatus ihmiskunnan ajautumisesta sukupuuttoon. Kun sukupuolipuutto tapahtuu, katoaa maapallolta 2,9 miljardia miestä, mikä maailmanlaajuisesti tarkoittaa mm. että 99% mekaanikoista, sähkömiehistä, ja rakennusmiehistä kuolee sekä 85% valtioitten hallituksista katoaa. Naisten joukosta ei löydy hetkessä tarpeeksi henkilöitä pitämään perustoimintoja yllä kuin organisoimaan sekavaa tilannettakaan.

Kun Yorick tajuaa olevansa ainoa miespuoleinen eloonjäänyt, hänen päämääräksi nousee elossa olevien sukulaistensa ja tyttöystävänsä (tämä ensisijaisesti) löytäminen sekä eloonjäämisensä syyn selvittäminen. Naiivi ja impulsiivinen nuorukainen joutuu naamioitumaan, sillä tulkinnat miesten kuolemaan johtuneista syistä ovat jopa profetiaalisia, eikä hän ole turvassa. Henkivartijakseen hän saa matkan varrella mysteerisessä Culper Ring -organisaatiossa työskentelevän Agentti 355:n ja tapahtumien tieteelliseen ratkaisuun geneetikko Allison Mannin, joka on kloonauksen asiantuntija. Allisonilla on takana oma mielenkiintoinen taustatarinansa. Hallitukset haluavat mielellään saada Yorickin ja hänen apinansa käsiinsä ja amerikkalaisten lisäksi joukkoja on liikkeellä niin Israelista, Australiasta kuin Venäjältäkin syystä tai toisesta.

Y: The Last Manin tarina polveilee useiden tahojen kerronnan kautta välillä yhtyen ja välillä eroten ja käsikirjoitus tarjoaa reippaasti myös yllätysmomentteja. Ihmissuhteet eivät ole helppoja, hahmot eivät ole mustavalkoisia ja väkivaltaa esiintyy verrattain paljon. Kuka sanoo, että naisten vallitsema maailma olisi väkivallaton. Luin tarinaa verrattain kriittisesti välillä miettien siinä esiintyviä asenteita. Useimmat seikat mihin tartuin kiinni koin positiivisina, mm. naisvankiyhteisön kohdalla. Sekä alussa että loppupuolella oli pari kohtaa, jotka ehkä on herännyt keskustelua tai jos ei ole, niin pitäisi. Minua hieman häiritsi mm. väite, että naiset ovat aina muokanneet pojat sellaisiksi kuin he ovat miehinä - hyvässä ja pahassa. Tämä on mielestäni hyvin suoraviivaistettu väittämä, jota ei millään lailla kyseenalaistettu tarinassa. Eiköhän me kaikki, niin tytöt kuin pojatkin, olla osaltamme myös yhteiskunnan normien, kulttuurien ja monimuotoisten vuorovaikutusten kasvattamia, ei pelkästään äitiemme. Ja mihin jäi isät tuosta yhtälöstä, jo ennen kuin tarinan miehet katosivat olemasta?

On vaikea kuvitella oikeasti kuinka todenmukaisesti tarinan hahmot käyttäytyvät katastrofaalisessa tilanteessa ja millainen naisten hallitsema maailma olisi ilman miehiä. Toki science fictionissa on kehitelty vastaavia tarinoita aiemminkin, esimerkiksi Sheri S. Tepperin Portti naisten maahan (arvostelu) ja Charlotte Perkins Gilmanin Herland (arvostelu) -kirjoissa. Naisnäkökulmaa ja käyttäytymistä on kuvannut persoonallisen voimakkaalla tavalla myös Joanna Russ (katsaus). Erona luonnollisesti, että ne ovat naisten kirjoittamia, kun taas Y: The Last Man on miehen kirjoittama ja sarjakuvaformaattiin. Minä pidin Vaughanin tarinasta ja pidin Pia Guerran piirrosjäljestä, se oli ilmeikästä ja dynaamista.

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että vaikka tarttuisi pieniin yksityiskohtiin ja mietityttäviin seikkoihinkin, niin Y: The Last Man on monipolvinen, palkitseva ja mieleenjäävä sarjakuva. Se on Yorickin kasvutarina, jossa on huumoria, mutta myös sydäntäsärkeviä tapahtumia. Kuten Sagassa, myös The Last Manissa on inhimillisyyttä. Tarinan loppu miellytti minua paljon ja kun luin sen myös käsikirjoitusversiona, siitä sai vielä enemmän irti. Suosittelen Y: The Last Mania kaikille sarjakuvista kiinnostuneille. Harmi, ettei sitä ole suomennettu. Lokakuussa 2015 ajatusta tv-sarjasta heräteltiin jälleen henkiin, mutta mitään etenemisuutisia en ole sittemmin kuullut. Jos jonain kaukaisena päivänä projekti toteutuu, ja Vaughan vielä itse käsikirjoittajana, voisin vaikka katsoakin.

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, volume 5

Jos minun pitäisi jotain erityistä Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Saga-sarjakuvasta sanoa, niin sanoisin, että se on päässyt ihoni alle. Saga, volume 5 (2015) tuli luettua jo jokin aika sitten, itse asiassa viime vuonna. Ei mitään kiirettä tämän bloggaamisen kanssa. Suomessa tullaan kiitettävän nopeasti perässä, sillä Sagan 4. kirja on ilmestymässä parin viikon kuluttua. Ostan sarjaa suoraan englanninkielisinä e-irtonumeroina, mutta kerään myös suomennetut albumit hyllyyni. Saga 5 kokoaa irtonumerot 25-30 yksien kansien sisään.

Marko etsii tahollaan Alanaa ja Hazalia, vastentahtoisesti Prince Robot IV:n seurassa. Alana kamppailee saadakseen pitää tyttärensä lähellään, kun taas Dengon kutsumat kapinalliset haluaisivat käyttää Hazelia pelinappulanaan. Gwendolyn saattueineen etsii parannusta The Willille. Kaikkien saattueiden edessä on kuolemaa ja tuskaa.

Viides Saga on synkkä ja rankka, vaikka on siinä lohduttaviakin hetkiä ajoittain. Muutamat käänteet antavat ymmärtää, että meno tästä vielä muuttuu pahemmaksi ja muutamat lauseet nostivat palan kurkkuun. Voi meidän kamppailevaa perhettä, jossa jo Hazelin kertojaäänikin on muuttunut epäileväisemmäksi. Markon yritykset ymmärtää Alanaa ja itseruoskimiset eivät ole helppoja. Kumpikaan pariskunnasta ei ole täydellinen, mikä tekee tarinasta niin inhimillisen.  

Saga on vaikuttavaa kerrontaa ja myös visuaalisesti erittäin ilmaisullista. Pelkästään science fictioninakin se on ainutlaatuinen, eikä juonen käänteitä pysty ennakoimaan.

Saga 5 oli ensimmäinen teos, jonka kirjoitin Hugo-nimeämislomakkeeseeni tänä vuonna. Uskon vakaasti, etten ollut ainoa nimeäjä ja sarjakuva nähdään jälleen ehdokkaana. Olisi joskus kiinnostavaa nähdä sekä Vaughan että Staples jossain conissa ja kuulla heidän ajatuksiaan ihan livenä, paitsi Sagasta myös yleensä yhteistyöstä tällaisen tarinan luomisessa. Eipä minulla muuta kuin kehuja tällä(kään) kertaa tästä sarjasta.

Sagan aikaisempien osien arviot:
Saga, volume 1
Saga, volume 2
Saga, volume 3
Saga, volume 4

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, Volume 1

Sarjakuvan vuoro. Bloggausjonossa roikkuu useampikin sarjakuva, mutta juuri nyt otan esille Saga-sarjasta (Volume 1-4) tutun Brian K. Vaughanin kirjoittaman ja Cliff Chiangin piirtämän uutukaisen Paper Girlsin. Paper Girls, Volume 1 -albumi ilmestyi muutamia päiviä sitten maaliskuun lopussa ja se kokoaa yhteen irtonumerot 1-5. Kyseessä on nuorille tarkoitettu sarja, mutta se ei suinkaan eliminoi aikuisia pois lukijakunnasta. Sen verran pimeitä elementtejä tarina sisältää.

Halloween yön jälkeisenä aamuna vuonna 1988, neljä 12-vuotiasta lehdenjakajaa, Erin, Mac, Tiff ja KJ joutuvat elämänsä seikkailuun, kun halloween-asuisten teinipoikien lisäksi he kohtaavat aamuyön tunteina jotain huomattavasti pelottavampaa. Lähiön asukkaat tuntuvat kadonneen, mutta tyttöryhmä ei jää kädettömäksi, vaan varustautuu jääkiekkomailojen ja walkie-talkien kera kohtaamaan ulkopuoliset vieraat selvittääkseen mistä on kyse.

Paper Girlsin kuvaus kuuluu: ”Stand By Me kohtaa Maailmojen sodan”. Ja kyllähän tässä päästään heti alussa samalla lailla 80-luvun tunnelmiin, kuin Stephen Kingin tarinan pohjalta tehdyssä elokuvassakin 50-luvun lopun fiiliksiin. Lehdenjako yhdistää porukan hengenheimolaisiksi, on esikuvia ja aamuyö luo mitä-tahansa-voi-sattua -tunnelman. Ja sattuukin. Paper Girls on siis nostalginen paitsi kasariuden vuoksi, niin hieman myös scifi-elementtien vuoksi. Voin nähdä tietyt hahmot otuksineen jopa edellisen vuosisadan alkupuolen kuvitelmiksi. Vaughanilla on tässäkin sarjakuvassa mukana onnistunutta huumoria, joka ei ole itsetarkoitus. Se vain asettuu kuvien sisään ja väliin.

Pidän myös Cliff Chiangin piirrosjäljestä, joka hyvin tuo esille 80-lukulaisen pukeutumis- ja hiustyylin, ja mikä parasta polkupyörät, jotka kuuluu jotenkin aina 8-14 ikään ja tietynlaisen itsenäisyyden ja liikkumisen vapauden merkiksi, siinä missä myöhäisteineille ja aikuisille autot. Chiangin tyyli on selkeää ja vaikka näissä minun e-sarjakuvasta napatuissa esimerkkikuvissa laatu ei ole parasta mahdollista, niin tarina hahmottuu kuvien kautta erinomaisesti. Mikään ei häirinnyt piirrosjäljessä.

Viime vuosina on julkaistu montakin (asiallisilla) naispuolisilla hahmoilla kerrottua sarjakuvatarinaa ja olen iloinen, että päinvastoin kuin Stand by Me:ssa, Vaughanin tarinassa päähahmot ovat tyttöjä. Sukupuoli ei kuitenkaan ole tärkein pointti tarinassa, vaikkakin se tuo oman lisänsä. Toimii erinomaisesti. Samalla tavalla Paper Girls ei sykähdyttänyt kuin Saga heti alusta alkaen, mutta Volume 1 päättyy niin valtavaan cliffhangeriin, että pakkohan tätä on alkaa seurata. Vaughan on lupaillut sarjakuvasta pidempää kuin minisarjan mittaista, mutta Sagan eeppisiin lukuihin ei kuulemma pyritä. Tarinalla on jo tiedossa loppu. Volume 2:sta odotellessa, saa nähdä löytääkö tämä tietään suomennettavaksi.

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, volume 4

Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Saga -sarjakuva on edennyt volume 4:een saakka (2014). Volume 1:n arvio löytyy täältä, volume 2:n täältä ja volume 3:n täältä. Volume 4 kokoaa yhteen irtonumerot 19-24.

Alana ja Marko ovat asettuneet Hazelin kanssa Cardenian planeetalle, jossa Alana on liittynyt esiintyvään Open Circuit -ryhmään ja Marko huolehtii pienokaisesta. Parin arjessa on paineita, jotka saavat liiton rakoilemaan. Prince Robot IV:n ollessa varattuna muualla, robottien kuningaskunnassa Princess Robot synnyttää heille jälkikasvua, tosin luulleen puolisonsa kuolleen. Vaikka kuningaskunnalla periaatteessa menee hyvin, on sielläkin sosiaalisia ongelmia, ja niinpä Prince Robot IV joutuukin pian toteamaan pienokaisensa kadonneen kapinallisen Dengon myötä, jolla on omat päämääränsä, joihin liittyy myös Hazel.

Saga jatkaa vahvaa menoa. Tämän kertaisen albumin sisältö oli jopa riipaiseva. Sydän ihan muljahti numero 19:n lopussa. Olipa maailma miten outo ja erikoinen tahansa, Sagan ihmissuhteiden kuvaus on yhä realistinen ja herätti runsaasti sympatioita. Ydinperhe on yhä tarinan keskus, mutta ympärillä tapahtuu paljon, ja välillä sivuhahmojen juonikuviot saavat reilusti palstatilaa, ja vaikuttavat olevan hieman erilläänkin toisistaan. Silti eri langat pysyvät jollain ihmeellisellä tavalla Vaughanin käsissä ja suunta on koko ajan kohti Alanan ja Markon kiistanalaista perhettä.

Mukaan tulee joitain uusia hahmoja, mutta ennen kaikkea jo tutuiksi käyneet hahmot, kuten Gwendolyn ja Sophie The Lying Catin kera jatkavat matkaansa tarinassa ja saapa sininen kissamme vastaansa toisen erikoisotuksen Sweet Boyn. King Robot vilahtaa kuvioissa muutaman ruudun verran huvittavan isoine päineen. Oikeasti! Mahtava. Dengon kuvaruutu-lapsenvahti on ristiriitaisen suloinen hahmon väkivaltaisuudelle. Hieno oivallus. Yleensäkin robottiporukan kuvaruutuja on entiseen tapaan käytetty säästeliäästi, mutta onnistuneesti kuvaamaan hahmoja.

Tarinassa on paljon jännitettä suuntaan jos toiseenkin, ja on todella mielenkiintoista nähdä miten kirjoittaja homman hoitaa eteenpäin ja jossain vaiheessa loppuunkin. Vaughan osaa jättää lukijansa roikkumaan cliffhangereihin, ja pakko on tunnustaa, että seuraavaa numeroa tässä jo kovasti odotan. Staplesin kynänjälki niin ikään on entistä vetoavampaa, ja volume 4 on kokonaisuutena mielestäni vielä parempi kuin edellinen osa.

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, volume 3

Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Saga-sarjakuvan kolmas volume (2014) kokoaan yhteen irtonumerot 13-18. Volume 1:n arvostelu löytyy täältä ja volume 2:n täältä.

Quietukselle perheensä kanssa saapunut Alana toivoo, että hänen suosikkikirjailijansa D. Oswald Heist osaisi neuvoa miten löytää paras mahdollisuus Hazelille kasvaa ja elää onnellisena, ilman sotaa. Helppoja ratkaisuja ei tunnu olevan käsillä. Suhde anoppiin koettelee. Miehensä juuri menettänyt Klara huomaa viihtyvänsä kirjailijan seurassa.
Tabloiditoimittaja Upsher ja hänen valokuvaajansa Doff penkovat Alanan ja Markon taustoja saadakseen selville julkisuudelta salassa pidetyn kahden sodan vastakkaisen puolen rakastavaisten tarinan. Tämä houkuttelee heille itselleen vääränlaista huomiota, sillä mitä siitä tulisi jos julkisuuteen vuotaisi tieto vihollisten voivan rakastua ja hankkia perhe keskenään.
The Willin ja Gwendolynin välillä säkenöi, mutta yhteinen matka on epävarmaa. Gwendolyn päätyy vihdoin Quietukselle, samoin kuin myös Prince Robot IV, ja edessä on yhteenotto yllättävin seuraamuksin.

Saga, volume 3 pistää entistä paremmaksi. Uusia hahmoja, tapahtumia ja käänteitä riittää, kuin myös ihmissuhteiden kehittelyä, niin uusien kuin vanhojenkin. Mukana on myös huumoria ja tunnetta. Alanan ja anopin suhde on mittelöä ja nuoren pariskunnan pitää miettiä tulevaisuutta ihan perustasolla. Hahmoista löytyy useita puolia, eikä kaikista ole todellakaan helppo pitää, vaikka kuinka ymmärtäisi heidän käytöksensä. Silti niin kiehtovaa, niin kiehtovaa. Kertojanäkökulmat vaihtelevat, kuten edellisissä osissakin ja välillä kertojana on Hazelkin.

Alku on kohtalaisen tasaista ja rauhallista, mutta loppua kohden tapahtumat kärjistyvät. Tarina jää kovin auki kolmannen osan lopussa, matka jatkuu vielä. Alkuperäiskielellä jatkoa on ilmestynyt numeroiden 19-21 verran, joten volume 4 on koossa lokakuun lopulla. Siihen mennessä olen toivottavasti ehtinyt tutustua sarjakuvaan jo suomeksikin ensimmäisen osan verran.

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, volume 2

Argh. Olen auttamattoman jäljessä lukemisteni arvioinnissa. Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin avaruusopperafantasia-sarjakuvan, Saga, volume 2:n luin jo helmikuussa, heti ykkösosan jälkeen (arvostelu). Volume 2 sisältää irtonumerot 7-12 ja on parhaillaan Hugo-ehdokkaana.

Alana tapaa Markon vanhemmat, Klaran ja Barrin, yllättävissä merkeissä, eikä tutustuminen suju aivan ongelmitta, varsinkaan kun vanhemmilla ei ollut tietoa suhteen luonteesta ja syntyneestä lapsesta. Aavelapsenvahti Izabel katoutettiin taistelun tuoksinassa ja Marko lähtee äitinsä kanssa etsimään tätä, kun taas Alana jää tutustumaan appeensa ja saa tietää tämän salaisuuden. Toisaalla The Will kohtaa Markon entisen morsion Gwendolynin ja auttaa tämän kanssa vapaaksi seksiorjaksi joutuneen pienen tytön, josta on heille apua Markon jäljittämisessä.

Kakkososassa on useita flashbackeja, joilla kerrotaan nuoren pariskunnan tapaamishetkestä kuin myös valotetaan Markon menneisyyttä pohjana nykyisyydelle, missä hänen vanhempansa yrittävät saada jälleen kontaktia poikaansa. Perhe on edelleen tärkeä, kaiken ylittävä teema. Silti, tarinassa ei ole edelleenkään mitään yliromanttista tai lällyn imelää. Nuoren pariskunnan suhdetta kuvataan varsin realistisesti kaiken fantsun ja avaruuden outouden keskellä. Uudet hahmot (ja mitä mielikuvituksellisimmat oliot) piristävät tarinaa ja tuovat siihen sekä jännitystä että jännitettä. Taikuuden käyttö on onnistunutta ja paikallaan tarinan juonen kannalta, vaikka yleensä sen voisi ajatella toimivan science fiction -tarinassa deus ex machinana.

Tarinan juonessa ja hahmoissa on ajoittain jopa hyvin ärsyttäviä piirteitä, mutta ei niin häiritsevällä tasolla, että se vaikuttaisi tarinan kiinnostavuuteen tai haluun lukea sitä. Ärsyttävyys kuuluu asiaan, se on osa hahmojen luonnetta ja kehityskaartakin. Fiona Staplesin piirrosjälki vetoaa minuun yhä enemmän, jokainen hahmo on yksilö ja erotettavissa. Tarinan sisältö heijastuu hahmojen kasvoissa ja asennoissa.

Saga, volume 2:n jälkeen oli pakko lukea volume 3 (arvostelu).