Marraskuun 2019 luetut

Luin marraskuussa 20 kirjaa, joista spefiä olivat alla listatut 17. En ole saanut motivoitua itseäni kirjoittamaan arvioita kirjoista, edes lyhykäisiä, joten tässä nyt pelkästään erikoismaininnat. Marraskuun kirjoista erityisesti nousee ylitse muiden Josh Malermanin Lintuhäkki, josta pidin paljon kirjana. Olen nähnyt filmatisoinnin aiemmin, joka sekin oli mielestäni ok, mutta kirjassa oli vielä vahvempi tunnelma. Etenkin päähenkilö Malorie on hahmona jämäkämpi ja aidompi nimenomaan kirjassa.

Luin vihdoin ensimmäisen osan Alastair Reynoldsin Ilmestysten avaruudesta, joka on kerännyt pölyä kirjahyllyssäni jo vuosia, joten osallistun tällä luetulla Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen. Odotukseni teosta kohtaan olivat kohtalaiset, mutta petyin hieman. Kirja oli aivan ihmeen pitkä siihen nähden mitä siinä oikeasti tapahtui tähdellistä juonta. Muita marraskuun lukemisena olleita haasteeseen liittettäviä kirjoja olivat Susanna Clarken The Ladies of Grace Adieu and Other Stories ja Neil Gaimanin Smoke and Mirrors sekä M is for Murder -novellikokoelmat, jotka kaikki ovat odottaneet lukemistaan lähemmäs 10 vuotta.

Becky Chambersin To Be Taught, If Fortunaten luin sillä ajatuksella, että pienoisromaani yltää Hugo-ehdokkaaksi ensi vuonna. Pidin tarinasta enemmän kuin aiemmasta kirjailijalta lukemassani romaanimittaisesta teoksesta. Tarinassa neljän hengen ryhmä matkaa avaruudessa tutkimusmatkalla, jonka tarkoituksena on enemmän oppia kuin vaikuttaa, vastakohtana maankaltaistamiselle. Hahmokeskeistä scifiä.

Loppukuusta pyrähdin Neil Gaimanin äänikirjojen parissa. Novellit eivät niinkään tuntuneet minulle sopivilta, mutta pidin lasten kauhukirjasta The Wolves in the Walls ja fantasiatarinasta The Truth is a Cave in the Black Mountains. Gaiman on loistava äänikirjan lukija ainakin omille teoksilleen ja varsinkin jälkimmäinen, jonka hankin yhdistettynä ääni- ja sähköisenä kirjana oli loistavastí toteutettu. Mukana oli FourPlay String Quartetin musiikkia, joka loi synkkää tunnelmaa tarinaan ja sai välillä Gaimanin lukemisen kuulostamaan laulamiselta. Hienosti rytmitetty. Suosittelen.

Skessa Kaukamaa: Zequera Kätketty (2019)

Josh Malerman: Lintuhäkki (Bird Box 2014, suom. 2019)

Deborah Hewitt: The Nightjar (2019)

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls #6 (2019)

Alastair Reynolds: Ilmestysten avaruus (Revelation Space 2000, suom. 2003)

Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni (2019)

Madeline Miller: Circe (2018)

Paolo Bacigalupi & Tobias Buckell: The Tangled Lands (2018)

Susanna Clarke: The Ladies of Grace Adieu and Other Stories (2006)

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee (The Wind in the Willows 1908, suom. 1949)

Becky Chambers: To Be Taught, If Fortunate (2019)

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (Sent i november 1970, suom. 1970)

Margaret Atwood: Noidan sikiö (Hag-Seed 2016, suom. 2019)

Neil Gaiman: Smoke and Mirrors (1998)

Neil Gaiman: M is for Magic (2007)

Neil Gaiman: The Wolves in the Walls (2003)

Neil Gaiman: The Truth is a Cave in the Black Mountains (2014)

Becky Chambers: The Long Way to a Small, Angry Planet

Becky Chambersin esikoisteos The Long Way to a Small, Angry Planet (2014) on alun perin omakustanne, mutta sai uusintapainoksen sittemmin kustannusyhtiön sopimuksella. Kirja on The Wayfarer-sarjan aloittava osa, mutta sen voi lukea hyvin myös itsenäisenä teoksena.

Rosemary Harperin saavuttua madonreikätunneleiden, ”avaruuden pikakaistojen”, tekoon erikoistuneelle Wayfarer alukselle, sen pieni mutta erikoinen miehistö palkataan vaativaan tehtävään kaukana sijaitsevalle alueelle, joka vain vasta on liittynyt yhteiseen liittoutumaan. Hedra-planeetta ei ole ainoastaan kaukana, sen hallitsevalla klaanilla on sotaisa historia takana. Matkalla Rosemary tutustuu aluksen moninaiseen miehistöön, paitsi ihmisiin myös aandriskiin, grumiin ja sianatiin sekä Lovelace-tekoälyyn, kunnes on aika tarttua vaaralliseen tehtävään.

Kirja ammentaa paljon jo olemassa olevasta scifi-kontekstista, etenkin tv-sarjoista, mutta myös Ursula K. Le Guinin vaikutus on taustalla näkyvissä, esimerkiksi ansibelin muodossa. Star Trekistä pujahtaa ajatusmaailmaan liittoumat ja monikulttuurinen ja –rotuinen miehistö. Ensimmäinen asia kuitenkin, mikä kirjasta tuli mieleen oli tv-sarja Firefly ja etenkin teknikko Kizzy muistutti nimeään myöten tv-sarjan Kayleeta.

Aluksen kuvaus, miehistön toiminnan dynamiikka, hahmojen piirteet kaikki oli kuin häivähdys Fireflyta ja niin paljon kuin pidinkin tv-sarjasta, kirjassa tuo yhtäläisyys alkoi pikkuhiljaa harmittaa. The Long Way keskittyy paljon hahmojen kuvaamiseen, varsinkin höyhenpeitteinen aandrisk-pilotti Sissix saa huomiota paljon osakseen. Tarinassa jopa vieraillaan hänen kotiplaneetallaan. Teksti tuo erinomaisesti esille hahmojen erilaisuuden ja esimerkiksi Sianat-parin ristiriitaisuuden, mistä iso plussa. Hahmot esitettiin kuitenkin niin pitkälle positiivisessa valossa, että aloin väkisinkin suhtautua heihin kriittisemmin.

The Long Way tulisi todennäköisesti lukea viihteenä, kuten Fireflyta katsoo viihteenä. Yritin kovasti, mutta hieman epäonnistuin. Vaikka pidin kirjasta kohtalaisesti, tunsin samalla hieman pettymystä. Ehkä se johtuu juonen mitättömyydestä. Se taas voi johtua siitä, että kirja on aloitusosa, jossa on merkittävää esitellä hahmot ja maailma. Jatko-osa, joka oli Hugo-ehdokkaana 2018, ei käsittääkseni ole suora jatko tälle teokselle, vaan sijoittuu samaan maailmaan, mutta en ole varma haluanko palata maailmaan enää toistamiseen. Pitää harkita. Voin kyllä suositella kirjaa eteenpäin, sillä uskon sen miellyttävän tyylillään ja helppolukuisuudellaan monia.