Marraskuun 2019 luetut

Luin marraskuussa 20 kirjaa, joista spefiä olivat alla listatut 17. En ole saanut motivoitua itseäni kirjoittamaan arvioita kirjoista, edes lyhykäisiä, joten tässä nyt pelkästään erikoismaininnat. Marraskuun kirjoista erityisesti nousee ylitse muiden Josh Malermanin Lintuhäkki, josta pidin paljon kirjana. Olen nähnyt filmatisoinnin aiemmin, joka sekin oli mielestäni ok, mutta kirjassa oli vielä vahvempi tunnelma. Etenkin päähenkilö Malorie on hahmona jämäkämpi ja aidompi nimenomaan kirjassa.

Luin vihdoin ensimmäisen osan Alastair Reynoldsin Ilmestysten avaruudesta, joka on kerännyt pölyä kirjahyllyssäni jo vuosia, joten osallistun tällä luetulla Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen. Odotukseni teosta kohtaan olivat kohtalaiset, mutta petyin hieman. Kirja oli aivan ihmeen pitkä siihen nähden mitä siinä oikeasti tapahtui tähdellistä juonta. Muita marraskuun lukemisena olleita haasteeseen liittettäviä kirjoja olivat Susanna Clarken The Ladies of Grace Adieu and Other Stories ja Neil Gaimanin Smoke and Mirrors sekä M is for Murder -novellikokoelmat, jotka kaikki ovat odottaneet lukemistaan lähemmäs 10 vuotta.

Becky Chambersin To Be Taught, If Fortunaten luin sillä ajatuksella, että pienoisromaani yltää Hugo-ehdokkaaksi ensi vuonna. Pidin tarinasta enemmän kuin aiemmasta kirjailijalta lukemassani romaanimittaisesta teoksesta. Tarinassa neljän hengen ryhmä matkaa avaruudessa tutkimusmatkalla, jonka tarkoituksena on enemmän oppia kuin vaikuttaa, vastakohtana maankaltaistamiselle. Hahmokeskeistä scifiä.

Loppukuusta pyrähdin Neil Gaimanin äänikirjojen parissa. Novellit eivät niinkään tuntuneet minulle sopivilta, mutta pidin lasten kauhukirjasta The Wolves in the Walls ja fantasiatarinasta The Truth is a Cave in the Black Mountains. Gaiman on loistava äänikirjan lukija ainakin omille teoksilleen ja varsinkin jälkimmäinen, jonka hankin yhdistettynä ääni- ja sähköisenä kirjana oli loistavastí toteutettu. Mukana oli FourPlay String Quartetin musiikkia, joka loi synkkää tunnelmaa tarinaan ja sai välillä Gaimanin lukemisen kuulostamaan laulamiselta. Hienosti rytmitetty. Suosittelen.

Skessa Kaukamaa: Zequera Kätketty (2019)

Josh Malerman: Lintuhäkki (Bird Box 2014, suom. 2019)

Deborah Hewitt: The Nightjar (2019)

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls #6 (2019)

Alastair Reynolds: Ilmestysten avaruus (Revelation Space 2000, suom. 2003)

Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni (2019)

Madeline Miller: Circe (2018)

Paolo Bacigalupi & Tobias Buckell: The Tangled Lands (2018)

Susanna Clarke: The Ladies of Grace Adieu and Other Stories (2006)

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee (The Wind in the Willows 1908, suom. 1949)

Becky Chambers: To Be Taught, If Fortunate (2019)

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (Sent i november 1970, suom. 1970)

Margaret Atwood: Noidan sikiö (Hag-Seed 2016, suom. 2019)

Neil Gaiman: Smoke and Mirrors (1998)

Neil Gaiman: M is for Magic (2007)

Neil Gaiman: The Wolves in the Walls (2003)

Neil Gaiman: The Truth is a Cave in the Black Mountains (2014)

Alastair Reynolds: Slow Bullets

Kolmas Hugo-ehdokkaana oleva pienoisromaani on nyt luettu ja kaksi vielä jäljellä. Alastair Reynoldsin Slow Bullets sai jälleen kerran minut harmittelemaan, etten ole ehtinyt tutustua kirjailijan tuotantoon ennestään kuin kolmen lyhyt tarinan verran: Thousandth Night & Minla’s Flowers ja Troika, joka oli myös Hugo-ehdokkaana 2011.

Scur on sotilas, johon ammutaan hidas ja tuskallinen tappava luoti. Yrittäessään poistaa sitä hän menettää tajuntansa ja herää pitkän ajan kuluttua tuntemattomassa aluksessa tuntemattomassa paikassa tuntemattomien ihmisten keskellä. Läsnä on yksi, jonka hän tunnistaa ja se on mies, joka ampui häneen hitaan luodin. Koston sijaan Scurille ja muille aluksessa olijoille tulee muuta ajateltavaa yllättävien käänteiden vuoksi ja lisäksi aluksen tietokoneen muistista häviää koko ajan tietoa ihmiskunnasta, jonka olemassa olo on uhattuna. Aluksessa olevien on löydettävä yhteisymmärrys mikä jää eloon ja muistetuksi.

Oletin, että Reynoldsilta olisi jälleen esillä teknisiä yksityiskohtia sisältävää science fictionia, mutta tarina olikin jotain muuta kuin odotin. Lukiessa minulle jäi tunne, että kirjailija yritti hakea jonkin sortin sosiaalisen kanssakäymisen tutkailun pointtia, mutta ei ihan päässyt siihen. Muisti ja muistot nousevat tärkeiksi teemoiksi, mutta samalla päähahmo Scur asetetaan muistinsa puolesta jokseenkin epäluotettavaksi kertojahahmoksi ja hän jää lukijan luottamuksen ja uskomuksen varaan. Kuka hän todella on ja miksi hän on aluksessa? Tarinassa viitataan uskontoon ja Kirjaan, joka aiheuttaa ristiriitoja. Tämä osa kaikkine selityksineen, ei toiminut minulle. Muistikapasiteetti ja tiedon tallentamiseen liittyvät kohdatkin saivat hämmentymään. En pysynyt mukana mistä kaikki tieto alukseen tuli ja miksi se ylipäätään oli tallennettuna ja menetettävänä rikollisia täynnä olevan aluksen muistissa. Olen melkoisen varma, että joku on aiheeseen liittyen kirjoittanut pätevämpiäkin juttuja.

Tarina alkoi hyvin vetävästi, mutta koska hahmot eivät saaneet juurikaan ulottuvuutta, vaikka Scurin kohdalla oikeasti oli yritystä, ja juoni kaikista kiemuroistaan huolimatta jätti lopulta välinpitämättömän olon, Slow Bullets jäi valitettavasti kokonaisuutena pienoiseksi pettymykseksi. Ei varmaankaan parasta Reynoldsia, mutta luettava kylläkin. Ja olihan tarinassa hyvin erikoinen avaruusolentorotu, jonka toimet olivat vihollismaisia, mutta tarkoitusperät jäivät mysteeriksi. Sinänsä kiehtovaa. Slow Bullets oli mukana Rapid Puppetsin slate-listalla ja Reynolds pyysi sen poistamista. Turhaan. Vaikea tietää olisiko Slow Bullets noussut ehdokkaaksi ilman listaa. Tiedän ainakin yhden pienoisromaanin, joka olisi ansainnut paikkansa ehdokkaiden joukossa paremmin kuin tämä. Joka tapauksessa jollekin sijalle asetan Slow Bulletsin äänestyksessäni. Liitän kirjan myös mukaan aakkoshaasteeseeni.

Aakkoshaasteen R-kirja

Alastair Reynolds: Thousandth Night & Minla's Flowers

Subterranean Press julkaisi pari vuotta sitten kaksi Alastair Reynoldsin aiemmin erikseen julkaistua novellia samoissa kansissa. Thousandt Night sijoittuu esittelyn mukaan samaan maailmaan kuin Aurinkojen huone, jota en valitettavasti ole vielä lukenut, mutta lisäänpä nyt loputtomalle lukulistalleni. Minla's Flowersin päähahmo on Merlin, jonka pitäisi ilmeisesti myös olla tuttu Reynoldsia aiemmin lukeneille. Minulle hän oli uusi ja varsin mielenkiintoinen tuttavuus.

Thousandth Nightissa Abigail Gentian kloonit kokoontuvat jälleen 200 000 vuoden jälkeen yhteen jakamaan muistojaan ja kokemuksiaan. Purslane ja Campion huomaavat kuitenkin ilmassa olevan salailua ja ryhtyvät selvittämään miksi Burdock, joka on valehdellut aiemmista liikkeistään, on erityisen kiinnostunut toistaiseksi salaisesta The Great Work -projektista. Tarina kulkee käytännössä tavanomaisen salapoliisitarinan juonen mukaisesti ja matkan varrella on yksi jos toinenkin käänne. Juonta enemmän minua kiinnostaa Abigailin jälkeläiset ja heidän maailmansa. He muokkaavat olosuhteitaan ja ympäristöään tavalla, joka muistuttaa hitusen Michael Moorcockin viimeisten aikojen valtiaita. Reynoldsin hahmot eivät ole yhtä raikkaan moraalittomia, mutta heidän tähän astinen lähes kuolematon olotilansa on saanut aikaan Moorcockin hahmojen kaltaista huolettomuutta, mikä kylläkään ei kestä samalla tavalla. Thousandth Night on siinä mielessä erinomainen, että se innostaa tutustumaan maailmaan enemmänkin, mutta varsinaisesti pidän tarinaa kokonaisuutena keskivertona (se ei tarkoita huonoa, kuten näinä päivinä tuntuu moni tulkitsevan).

Minla's Flowers meneekin sitten ulkoisista mysteereistä sisäisiin ja on tavallaan hyvin yllättävä tarina, sillä alusta ei voi päätellä mihin lopulta päädytään. Asetta etsivä avaruusmatkaaja Merlinin alus vaurioituu ja hän joutuu laskeutumaan Lecythus-planeetalle, jossa käydään sisällissotaa. Merlin ystävystyy Malkohan ja tämän pienen tyttären Minlan kanssa, mutta joutuu pian kertomaan heille ikäviä uutisia: heidän planeettansa on tuhoutumassa ja heillä on seitsemänkymmentä vuotta aikaa kehittää itselleen avaruusalukset pakoa varten. Merlin auttaa heidät alkuun, nukkuu kryounta aina 20 vuotta kerrallaan ja palaa hereille katsomaan kehityksen kulkua. Historian tarkkailu ja lecythuslaisten tekemät ratkaisut ovat tarinan pääanti. Juonta tärkeämmäksi nousee enemmänkin ihmisluonne ja sen kehitys. Ajallisesti tarina tekee suuria loikkia, eikä kaikki jaksot mielestäni tue juonta tasapuolisesti. Minla's Flowers on kuitenkin näistä kahdesta tarinasta se joka tarttui kiinni minulle kokonaisuutena. Se kosketti.

Sekä Thousandth Nightin että Minla's Flowersin maailmat ovat erittäin kiinnostavia ja houkuttelevat lukemaan lisää kirjailijan tuotantoa. Kumpainenkaan tarina ei osu ihan nappiin, mutta ihan tarpeeksi kuitenkin ollakseen hyviä. Toistaiseksi olen lukenut Reynoldsilta vain lyhyitä tarinoita, ehkäpä seuraava on jo sitten kokopitkä kirja.

Alastair Reynolds: Troika

Alastair Reynoldsin Troika on viimeinen tämän vuoden Hugo-palkintoehdokas, jonka luin Pienoisromaani-kategoriasta. Se on samalla ensimmäinen teos, jonka yleensäkin luin Reynoldsilta ja kirjailijan ensimmäinen Hugo-ehdokas. Troika on julkaistu alunperin viime vuonna Jonathan Strahanin toimittamassa antologiassa Godlike Machines, mutta ilmestyy kesällä itsellisenä Subterranean Pressin julkaisemana kirjanakin (kansi vas.). Minulla on kirjasta Hugo-paketin mukana tullut sähköinen versio. Troika on myös Locus-palkintoehdokas.

Troika kertoo kolmesta kosmonautista, jotka lähitulevaisuuden Neuvostoliitto lähettää avaruuteen tutkimaan arvoituksellista, pelkoa herättävää rakennelmaa. Tätä kolmatta kertaa ilmestynyttä enigmaa kutsutaan nimellä Matryoshka (meille suomalaisille tutummin Maatuska), ja sellainen rakennelma onkin, kerroksellinen. Myös tarina on kerroksellinen. Sitä kerrotaan kahdessa eri ajassa, itse tutkimusmatkalla avaruudessa sekä Zvezdniy Gorodokin rähjääntyneessä kaupungissa vuosia jälkeenpäin. Avaruusohjelma-aikana Zvezdniy Gorodokin oli ollut tiedemiesten ja kosmonauttien kaupunki, nyt asukkaina on maanviljelijöitä ja tehdastyöläisiä. Kaupungissa asuu myös entinen astronomi Nesha, jolle kolmesta kosmonautista ainoa elossa oleva Dimitri kertoo, mitä Matryoshkan tutkimusmatkalla tapahtui kun he vihdoin pääsivät rakennelman syövereihin. Samalla puretaan auki, mikä rooli Neshalla tutkimuksessa oli. Tarinan sivujuonteena, mutta silti kaikkea määrittävänä tekijänä avautuu myös poliittiset muutokset perestroikan jälkeisen ajan valintojen jälkeen.

Ensimmäinen tunne Troikaa lukiessa oli tuttuus. Näitä ihminen kohtaa alienin -tarinoita on kirjoitettu ja filmattu runsain määrin, mutta silti Reynolds pääsee hieman yllättämään loppua kohden. Kirja on varsin vangitseva, siinä on menneisyyden tuntua ja ajoittain voisi kaikessa melankolisuudessaan melkeinpä uskoa kyseessä olevan neuvostoaikaisen valtion. Lukijan mielenkiintoa pidetään yllä tarinan rakenteella. Juonta paljastetaan pikkuhiljaa vuorotellen kummassakin ajallisessa jaksossa, niin että lukija jää odottamaan mahdollisia vihjeitä siitä mitä kaiken takana on. Pidin hahmoista, he vaikuttivat aidoilta ja maanläheisiltä (avaruudessakin). Eniten kuitenkin ilahdutti se, että kirjan nimestä saa oivalluksia sisällön avautuessa. Harvinaisen onnistunut nimi, joka ei heti paljasta miten monella tapaa se itse tarinaan lopulta liittyy.

Troikan taustalla on poliittinen idea utopisesta valtiosta, josta poistetaan häiriötekijät (kuten vapaa world wide web). Muutoksen ja vapauden rajoittaminen johtaa tilanteeseen, ettei kansakunta kehity, eikä siinä esiinny variaatioita. Tällainen utopia hajoaa ja muuntuu väistämättä hyvin pian dystopiaksi. Utopiaa on vaikea hallita. Troika on moniulotteinen tarina, vaikka se pinnallisesti vaikuttaisikin tutulta ja yksinkertaiselta. Koska en ole lukenut Reynoldsia tämän enempää, en pysty vertaamaan mitä tasoa se kerronnallisesti on hänen muihin teoksiinsa nähden. Minä kuitenkin pidin Troikasta ja siitä, ettei se ollut täysin valmiiksi pureskeltua avaruusoopperaa. Tämän jälkeen kynnys lukea kauan lukulistalla ollut Jäänpuskijatkin madaltuu.

Subterraneanin erikoispainoksen kansikuva oikealla

Nyt kun kaikki Hugo-ehdokkaana olevat pienoisromaanit on luettuna, minun ykkösäänestäni kilpailevat Troika ja Chiangin The Lifecycle of Software Objects. Jätän vielä harkittavaksi lopullisen järjestyksen.

Tässä linkit kaikkien muiden ehdokkaiden arvosteluihin:

Rachel Swirsky: The Lady Who Plucked Red Flowers Beneath the Queen's Window
Ted Chiang: The Lifecycle of Software Objects
Elizabeth Hand: The Maiden Flight of McCauley's Bellerophon
Geoffrey A. Landis: The Sultan of the Clouds