Eletään vuoden 2023 Egyptissä. Amerikkalaiset ovat kehittäneet uuden synteettisen öljyn, pyroilin, minkä seurauksena öljyntuottajamaiden varannot ovat arvottomia ja maiden taloudet ovat romahtaneet. Vaurautta kuitenkin esiintyy ja se keskittyy entisten vallanpitäjien perillisille, jotka asuvat aidatulla ja amerikkalaisten sotilaiden suojelemalla alueella, jota kutsutaan Utopiaksi. Utopiassa kaikkea on yllinkylllin, kun taas aidan ulkopuolella eletään äärettömässä köyhyydessä ja kurjuudessa. Utopian nuorisolle mikään ei tunnu enää miltään, kun kaikkea on saatavilla. Pitkästymistä pyritään torjumaan hakemalla kiksejä huumeista ja seksistä ja pikkuhiljaa on esille nousemassa myös vaarallisempi, mutta kaiken kokeneille uutta potkua antava riittimäinen harrastus. Pari utopialaisnuorta pujahtaa aidan toiselle puolelle kokemuksia keräämään ja niitä he saavatkin, kun tapahtumat kääntyvät päälaelleen.
Utopian aihe on varsin kiinnostava, joskaan ei ennen näkemätön. Silti siitä on paljon ammennettavaa, ja odotin kirjalta varsinkin perinteisen anglosaksisen kirjallisuusmaailman ulkopuolisena teoksena paljon. Utopia ei ihan täyttänyt odotuksia, mutta jotain erikoista siinä on. Tarina on hyvin seksuaalisesti värittynyt, hyvin karkea ja oikeasti epämiellyttävä. Nimetön päähahmo on vastenmielinen, hänen ylivirittyneellä seksuaalisuudella ei ole mitään tekemistä tunteiden kanssa, eikä saavutettu kirjaoppineisuus vaikuta ajattelutapaan. Myöskään muista hahmoista ei löydy varsinaisesti miellyttäviä. Hahmojen yksioikoisuus häiritsi minua ja etenkin asennoituminen raiskaamiseen. Jokainen nainen tuntui olevan painostuksen/uhan alla ja jokainen mies potentiaalinen raiskaaja. Yritin kovasti miettiä onko se kirjailijan luoman maailman seurausta vai vain mustavalkoinen käsitys ihmisluonteesta. En päässyt pohdinnassani loppuratkaisuun.
Utopian maailma on julma, se on fyysisesti ja psyykkisesti sairas. Tarinasta ei erota voimakkaasti arabimaailmaan liittyviä piirteitä, mutta toki vallitsevan kuilun köyhien ja rikkaiden välillä, kuin karkeasti korostettuna heijastuksena nykytilanteesta. Osan aikaa tunsin, että minulla menee jotain tarinan symboliikasta (tai politiikasta niin ikään) ohi sen vuoksi, etten ole tarpeeksi perehtynyt Egyptin lähihistoriaan ja kulttuuriin. Kirjailijan tyyli on poikkeava. Hän käyttää runsaasti toistoja, lyhyitä lauseita ja listoja ja välillä teksti irtoaa henkilöhahmosta omaksi itsenäiseksi ajatukseksi. Tekstin joukossa on analyyttisia tekstinpätkiä, jotka ovat ulkopuolisen kirjoittamista artikkeleista lainattuja. Nämä kaikki tekevät tarinan rakenteesta mielenkiintoisen.
[…] Hänen unelmansa on haudattu elävältä.Utopian maailma on synkkä ja sitä lukiessa ei taatusti tule hyvä olo. Silti se on kirja, joka pitää otteessaan, vaikka en osaa sanoa pidinkö siitä vai en. Silti se on kirja, jota minun on pakko suositella dystopioista kiinnostuneille lukijoille.
Hänen ajatuksensa ovat vanhanaikaisia.
Hänen kyntensä ovat mustuneet.
Hänen tukkansa on käkkärä ja täynnä hiekkaa.
Hänen nimensä on Gabir.
Hänen kansansa on roskasakkia.
Hänen ystävänsä ovat pohjasakkaa.
Kaikesta tästä huolimatta hän kävelee ja puhuu niin kuin ihminen.
Kaikesta tästä huolimatta hän ei heittäytynyt jalkojeni juureen ja anonut, että leikkaisin hänen kätensä irti.
Kaikesta tästä huolimatta hän läimäytti Germinalia ja uhkaili meitä.
Miten typerää ja naiivia porukkaa!
PS: Pitää vielä lisätä, että tajusin juuri, että teksti on suomennettu ilmeisestikin alkuperäiskielisestä teoksesta, mikä on hieno juttu, varsinkin kun kuulemma englanninkielinen käännös on puutteellinen.