20-luku täältä tullaan. Tavanomaiseen tapaan olen selaillut jo etukäteen uuden vuoden ensimmäisiä kirjauutuuksia ja poiminut sieltä itseäni erityisesti kiinnostavia teoksia. Jätän tällä kertaa englanninkieliset teokset sivuun ja keskityn suomenkielisiin, suomalaisiin ja käännöskirjoihin, aikahaarukalla tammikuusta toukokuuhun. Edit: Maaliskuun julkaisuja on siirretty huhtikuulle, korjasin tekstiin.
Magdalena Hai: Kuolleiden kirja – Paluu Uhriniituntakaiseen
Karisto on ilmoittanut kirjan julkaisukuukaudeksi tammikuun 2020. Novellikokoelma on jatkoa 2016 julkaistulle
Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta -kokoelmalle (
arvostelu), ja on nuorille lukijoille suunnattua kauhua huumorilla maustettuna. Pidin aiemman kokoelman novelleista (ja vitseistä), joten jatkoteoskin löytää tien lukulistalle.
Kassandra Montag: Tulvan jälkeen
Harper Collins Nordicilta helmikuussa ilmestyvä After the Flood -kirjan (2019) suomennos vaikuttaa periaatteessa dystopisena teoksena kiinnostavalta. Valitettavasti kirjan ylistykseen on kirjoitettu lause ”Lukijoille, jotka nauttivat dystopioista, ja vahvoista sankarittarista kuten Myra - super-survivalisti, jossa yhdistyy Wonder-Womanin fyysinen voima ja Molly Brownin sinnikkyys”. Kirjan englanninkielisestä kuvauksesta saa erilaisen käsityksen sisällöstä, joten sillä varauksella, että supersankarin voimat ovat tässä pelkästään kuvainnollista, harkitsen kirjan lukemista. Super-survivalistin olisi voinut ilmaista varmaankin suomeksikin?
Eduard Verkin: Sahalinin saari
Likeltä maaliskuussa ilmestyvää, niin ikään dystopiaa edustavaa, Sahalinin saarta (Ostrov Sakhali, 2018) luonnehditaan parhaaksi venäläiseksi romaaniksi 10 vuoteen. Jos vertaus Cormac McCarthyn Tie-romaaniin pitää läheskään paikkaansa (uskokoon ken haluaa), on kirja lukemisen arvoinen. Tarinan ainekset koostuvat ydinsodan jälkeisestä maailmasta, jossa Japania lukuun ottamatta maailmalla riehuu viruksen jäljiltä zombeiksi muuttuneet ihmiset. Toivon todellakin, että tämä olisi kelpoinen lukukokemus, eikä niitä tusinakohukirjoja, joita kustantajilla on taipumus julkaista liian usein.
Conn Iggulden: Miekan mahti
MaalisHuhtikuussa Otavalta ilmestyvä Miekan mahti on Suolan valtakunta -trilogian päätösosa. Darien ja Shiang ovat luettuna, joten olen valmis viimeiseen. Tätä kirjaa mainostetaan: ”Huikean fantasiatrilogian loppuhuipennus on herkkua Game of Thrones -faneille.” Eh, eli porukkaa kuolee ja paljon? Päitä seipään nokassa? Raiskauksia? Insestiä? Suvut tappelevat yksinvaltiudesta? Lohikäärmeitä? No sittenhän tuo nähdään, kun kirja ilmestyy. Vaan miksi ihmeessä kirjaa mainostetaan erityisesti tv-sarjan faneille?
Jenny Erpenbeck: Päivien loppu
Tammen Keltainen kirjasto saa maalis huhtikuussa lisäystä saksalaisen Erpenbeckin Aller Tage Abend -teoksen (2012) käännöksestä. Kirjassa tyttölapsen kohtalona on kuolla useasti, eri vaiheissa elämää, eri tavoin kehittyneissä elämänkuluissa. Tapaa kuvata ihmiselämän eri rinnakkaismahdollisuuksista historia taustalla on käsitelty esim. Kate Atkinsonin Elämä elämältä ja Claire Northin The First Fifteen Lives of Harry August -kirjoissa. Tähän teemaan mahtuu myös Päivien loppu. Kirjan kuvauksessa mainitaan sen olevan ”eleetön tutkielma ihmisen merkityksestä ja merkityksettömyydestä”. Toivottavasti ei sentään, vaan jotain hitusen kiinnostavampaa, ehkä vähäeleistä.
Johanna Sinisalo: Vieraat
Kariston maalis huhtikuun antia on uusi teos Sinisalolta, joka voitti kustantajan kauhuromaanikilpailun 2019. Perheen pieni lapsi viiltää itseään ja siitä alkaa perheen sisäisen maailman järkkyminen. Kirjaa kehutaan nerokkaaksi moderniksi kauhutarinaksi, joten sillä mennään minun lukulistalle.
Josh Malerman: Punainen piano
Karistolta ilmestyy maalis huhtikuussa toinenkin kiinnostava teos, Lintuhäkillä koukuttaneen Josh Malermanin Punainen piano (Black Mad Wheel, 2017). Siinä bändi saa rahakkaan tarjouksen lähteä aavikolle metsästämään tuntematonta ääntä, joka vaikuttaa tekniikkaan. Koska teos on luonnehdittu kauhuksi, on oletettavissa aisteihin liittyvää pelottavaa kuvausta. Toivon kirjan yltävän Lintuhäkin tasolle, jota pidänkin kirjan suurimpana mainoksena, sillä kuvauksen ”Kirjaa on verrattu Joseph Conradin Pimeyden sydämeen ja tv-sarja Lostiin.” ei oikeastaan heilauta minua suuntaan tai toiseen.
Mia Myllymäki: Tuulten amiraali
Osuuskumman huhtikuun antia on vaihtoehtohistoriallinen Tuulten amiraali, joka on ”voimallinen tarina vallan tavoittelusta, unelmista ja vapauden hinnasta”. En ole tainnut aiemmin lukea Myllymäeltä edes novelleja, joten vastassa on uusi kirjallinen tuttavuus, enkä tiedä mitä odottaa. Kirjan kuvaus ilmalaivamatkasta Kristoffer Kolumbusin hengessä vaikuttaa ainakin kiinnostavalta.
Anne Leinonen: Katve
Niin ikään Osuuskumman huhtikuun julkaisuja on uusi kirja Anne Leinoselta. Tarina sijoittuu
Metsän äiti -teoksen (
arvostelu) maisemiin ja on samoin maagista realismia kauhuelementeillä. Jotenkin olen kiinnostunut tällä hetkellä ilmeisesti korostetusti kauhukirjoista. Saarelle sijoittuva tarinan kuvaus vaikuttaa sopivan ahdistavalta ja herättää pelon väreitä, joten todennäköisesti päädyn lukemaan kirjaa yöaikaan.
V.E. Schwab: Loihdittu valkeus
Näköjään Karisto julkaisee kevään aikana eniten minua kiinnostavia kirjoja ja niihin kuuluu myös Loihdittu valkeus (A Conjuring of Light, 2017), Shades of Magic -trilogian päätösosa. Tässä sarjassa on ollut paljon höttöä, mutta Schwab on vetävä tarinankertojana ja vaihtoehto-Lontoot kiehtovia tapahtumaympäristöjä. Niinpä viimeinen osa soljuu lukulistalle vaivattomasti.
Suzanne Collins: Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä
WSOY julkaisee toukokuussa, ilmeisesti yhtä aikaa alkuperäisen kanssa, Collinsin kohutun ja odotetun uuden Nälkäpelikirjan suomennoksen. Kirja sijoittuu ajallisesti 64 vuotta ennen trilogian tapahtumia. Koska pidin alkuperäisestä sarjasta, odotukseni uuteen kirjaankin ovat korkeat. Kirjan kuvauksen teksti ”Suzanne Collins julkaisee kauan odotetun uuden kirjan huippusuositussa Nälkäpeli-sarjassaan, joka aloitti mm. Handmaid’s Talen sittemmin jatkaman dystopiagenren voittokulun” saa minulta kuitenkin jälleen silmien pyöritystä. Tässä sekoitetaan taas ärsyttävästi elokuva ja tv puolta kirjallisuuteen. Eiköhän Atwoodin Handmaid’s Tale ilmestyessään 1985 ollut dystopian merkkiteoksia ennen Nälkäpeliä. Joka tapauksessa tämä teos pääsee lukulistalle.