Roald Dahl: Nahka ja muita novelleja, Kuka pelkää noitia ja Kekseliäs kettu

Roald Dahl on tunnettu ennen kaikkea lastenkirjailijana. Olenkin lukenut häneltä aiemmin Matilda ja The Gremlins -kirjat, jotka ovat nuoremmille lukijoille suunnattu. Nyt käteeni osui Nahka ja muita novelleja -kokoelma (2007), jonka lyhyet tarinat oli selkeästi aikuisille ja olivat kaiken lisäksi kauhua. Kokoelma sisältää 10 novellia:

• Äänikone
• Genesis ja katastrofi
• Sotilas
• Mies etelästä
• Toivomus
• Vuokraemäntä
• William ja Mary
• Lampaalla teurastettu
• Tie taivaaseen
• Nahka

Kaikki novellit on julkaistu aiemmin 1950-1960-luvulla julkaistuissa kokoelmissa.

Ihastuin suoraa päätä Dahlin mustan humoristisiin, ehkä hieman perinteisiin kauhukertomuksiin, joista suurin osa päättyi vihjaukseen, ei selkeään selittämiseen. Kaikki oli kuitenkin helposti pääteltävissä.

Kokoelmassa ei ollut varsinaisesti yhtää heikkoa novellia, joskaan esim. Sotilas ja Mies etelästä ei tehnyt minuun yhtälailla vaikutusta kuin William ja Mary sekä Tie taivaaseen. Nämä molemmat nostivat pitkän avioliiton ikeen naisen näkökulmasta laukaisevaksi tekijäksi. Myös Lampaalla tapettu kulkee samaa polkua. William ja Maryssa on 1942 ilmestyneen Curt Siodmakin Donovan's Brainin kaikuja, mikä ei sinänsä ole huono lähtökohta. Tarinat eivät ole varsinaisesti pelottavia, mutta kieroja ja nyrjähtäneitä oman aikansa tyylillä.

Kuka pelkää noitia (1983, suom. 1990) sen sijaan on lastenkirja, ehkä vähän isommille lapsille jo. 

Ah, miten ilkikurista tekstiä, jossa ei kaihdeta iljettävyyksiäkään. Plussaa siitä, että suomalaiset noidat saivat kunnian olla maailman pahimpia ja julmimpia. Suomalaisissa lasten kauhukirjoissa vastaavaa hersyvää huumoria nykyaikaisella otteella löytyy Magdalena Hain teoksissa. Me likes.

Kekseliäs kettu (1970, suom. 1978) on sitten lasten veijaritarina isäketusta, jonka tulee pikaisesti keksiä miten pelastaa perheensä kolmelta ihmiseltä, jotka haluavat kostaa menetetyistä kotieläimistään. No, ennustettavissa on onnellinen loppu ja eläinten yhteistyötä epämiellyttäviksi kuvattujen ihmisten nujertamiseksi. Enpä innostunut tarinasta, koska se tyytyy mustavalkoiseen hyvän ja pahan käsitykseen ja heikkoon huumoriin. Lasten ajatusmaailmaan tämä toki voi olla jännä, mutta ehkä etsisin kuitenkin uudempia teoksia nykyaikaisella maailmankuvalla. Kirjan kuvituskaan ei viehättänyt, koska eläimet oli puettu niissä vaatteisiin ja isäketun alussa menettämä häntä oli kuvissa siellä täällä myöhemminkin. Aivan kuin kuvittaja ei olisi lukenut juttua. 

Roald Dahl kuuluu kirjailijoihin, joiden teoksiin aion jatkossakin tutustua. Niitä riittää.

Marraskuun 2019 luetut

Luin marraskuussa 20 kirjaa, joista spefiä olivat alla listatut 17. En ole saanut motivoitua itseäni kirjoittamaan arvioita kirjoista, edes lyhykäisiä, joten tässä nyt pelkästään erikoismaininnat. Marraskuun kirjoista erityisesti nousee ylitse muiden Josh Malermanin Lintuhäkki, josta pidin paljon kirjana. Olen nähnyt filmatisoinnin aiemmin, joka sekin oli mielestäni ok, mutta kirjassa oli vielä vahvempi tunnelma. Etenkin päähenkilö Malorie on hahmona jämäkämpi ja aidompi nimenomaan kirjassa.

Luin vihdoin ensimmäisen osan Alastair Reynoldsin Ilmestysten avaruudesta, joka on kerännyt pölyä kirjahyllyssäni jo vuosia, joten osallistun tällä luetulla Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen. Odotukseni teosta kohtaan olivat kohtalaiset, mutta petyin hieman. Kirja oli aivan ihmeen pitkä siihen nähden mitä siinä oikeasti tapahtui tähdellistä juonta. Muita marraskuun lukemisena olleita haasteeseen liittettäviä kirjoja olivat Susanna Clarken The Ladies of Grace Adieu and Other Stories ja Neil Gaimanin Smoke and Mirrors sekä M is for Murder -novellikokoelmat, jotka kaikki ovat odottaneet lukemistaan lähemmäs 10 vuotta.

Becky Chambersin To Be Taught, If Fortunaten luin sillä ajatuksella, että pienoisromaani yltää Hugo-ehdokkaaksi ensi vuonna. Pidin tarinasta enemmän kuin aiemmasta kirjailijalta lukemassani romaanimittaisesta teoksesta. Tarinassa neljän hengen ryhmä matkaa avaruudessa tutkimusmatkalla, jonka tarkoituksena on enemmän oppia kuin vaikuttaa, vastakohtana maankaltaistamiselle. Hahmokeskeistä scifiä.

Loppukuusta pyrähdin Neil Gaimanin äänikirjojen parissa. Novellit eivät niinkään tuntuneet minulle sopivilta, mutta pidin lasten kauhukirjasta The Wolves in the Walls ja fantasiatarinasta The Truth is a Cave in the Black Mountains. Gaiman on loistava äänikirjan lukija ainakin omille teoksilleen ja varsinkin jälkimmäinen, jonka hankin yhdistettynä ääni- ja sähköisenä kirjana oli loistavastí toteutettu. Mukana oli FourPlay String Quartetin musiikkia, joka loi synkkää tunnelmaa tarinaan ja sai välillä Gaimanin lukemisen kuulostamaan laulamiselta. Hienosti rytmitetty. Suosittelen.

Skessa Kaukamaa: Zequera Kätketty (2019)

Josh Malerman: Lintuhäkki (Bird Box 2014, suom. 2019)

Deborah Hewitt: The Nightjar (2019)

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls #6 (2019)

Alastair Reynolds: Ilmestysten avaruus (Revelation Space 2000, suom. 2003)

Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni (2019)

Madeline Miller: Circe (2018)

Paolo Bacigalupi & Tobias Buckell: The Tangled Lands (2018)

Susanna Clarke: The Ladies of Grace Adieu and Other Stories (2006)

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee (The Wind in the Willows 1908, suom. 1949)

Becky Chambers: To Be Taught, If Fortunate (2019)

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (Sent i november 1970, suom. 1970)

Margaret Atwood: Noidan sikiö (Hag-Seed 2016, suom. 2019)

Neil Gaiman: Smoke and Mirrors (1998)

Neil Gaiman: M is for Magic (2007)

Neil Gaiman: The Wolves in the Walls (2003)

Neil Gaiman: The Truth is a Cave in the Black Mountains (2014)

Richard Bach: Lokki Joonatan

Richard Bachin Jonathan Livingston Seagull ilmestyi vuonna 1970 ja suomeksi Lokki Joonatan -nimellä 1972. Olen lukenut pienoisromaanimittaisen kirjasen joskus aikoinaan, mutta otin nyt uusiksi kun se on saatavilla suomeksi myös ekirjana uutena painoksena, johon on lisätty 2014 nelososa. Sitä en ollut ennen lukenut.

Lokki Joonatan on allegorista eläinfantasiaa, jossa pääosassa on lentämisestä erityisen kiinnostunut lokki. Lokithan ei yleensä ole kiinnostuneet lentämisen tekniikasta, vaan käyttävät siipiään sen verran kuin vaaditaan ruuan hankkimiseen. Mutta Jonathan pitää vauhdista, käännöksistä ja korkeuksista. Lajilleen poikkeavana hän joutuu pian hylätyksi, jolloin hän lähtee kulkemaan omia polkujaan. Pian hän saa huomata, ettei ole ainoa kaltaistaan ja hänelle syntyy uusi päämäärä, jonka seuraukset pääsevät kuitenkin yllättämään.

Lokki Joonatan on kertomus vapaudesta, yksilöllisyydestä ja sellaisten tavoitteiden asettamisesta, jotka kokee itselleen oikeiksi. Ei tarvitse tyytyä olemaan jotain mitä on aina oltu tai muut sanovat kuuluvan olla. Sanoma on siis varsin kannustava ja mieltä ylentävä. Ehkä nuorelle lukijalle kirja antaa vielä enemmän kuin aikuiselle. Näin aluksi.

Toinen lukukerta laski kirjan ansioita, sillä se palautti mieleen, että tarina jatkuu myös vahvasti uskonnollisesti allegorisena, tarkoitti kirjailija sitä tai ei, eikä se jaksanut enää yhtään innostaa. Hieman samoin kävi Narnialle aikoinaan. Lokkien siirtyminen ylemmille tasoille ei toiminut, se oli jo liian läpinäkyvää minun makuun. Neljännessä osassa on yllättävän pessimistinen osio mitä tulee Jonathanin jälkeiseen aikaan. Jonathanin arvostus seuraajapiirissä (opetuslapset) muuttuu palvonnaksi ja johtaa päinvastaiseen tulokseen kuin mikä teoksen alkuperäinen sanoma oli. Vaan kirjailija kääntää sen jälleen löytämiseksi, eikä voi välttyä maan päälle tosiuskovien joukkoon paluun vertauskuvasta, jonka loppu herättää. Tarina on jokseenkin naiivi, mutta se on kiehtonut valtavaa määrää lukijoita. Onko se siis onnistunut tehtävässään, vai kiehtooko se massoja vain ajattelemaan vapautta ja yksilöllisyyttä odotuksen vallassa varsinaisesti toteuttamatta sitä.

Ekirja, kuten todennäköisesti myös painettu versio, sisältää melkoisen määrän lokkikuvia. Ihan turhaa sivujen täytettä suoraan sanottuna. Jos kuvissa on jotain esteettisesti ajatuksia herättävää, se ei toiminut minulle. Kirjan pohjalta on tehty elokuvakin, mutta se on jossain vaiheessa äänestetty kategoriaan "50 kaikkien aikojen kehnointa elokuvaa", joten ei siitä enempää. Kirjanen on nopeasti luettu ja jos ei jää miettimään vertauskuvia, menee ihan ok:na eläinfantasiana. Melkein toivon, että olisi pysytty kuitenkin niissä lentoteknikoissa, jotka olivat varsin kiinnostavia kuvauksia.

Valérian ja Laureline -sarjakuva, albumit 1-5

Valérian ja Laureline -sarjakuva tuli minulle vastaan niinkin myöhään kuin tänä vuonna, kun kuulin sen perusteella tehtävästä elokuvasta (Kirjasta elokuvaksi – tulevaa tuotantoa 5), joka on merkitty tällä hetkellä IMDb:een nimellä Valérian and the City of a Thousand Planets. Tutustuin sarjakuvaan elokuun lukumaratonissa kun luin kaikki suomennetut albumit yhtä lukuunottamatta. Kyseessähän on siis ranskalaisten Pierre Christinin käsikirjoittama ja Jean-Claude Mézièresin piirtämä avaruusseikkailusarja, joka sai ensiesiintymisensä vuonna 1967. Suomeen sarjakuva kantautui 1973, mutta ensimmäinen albumi ilmestyi vasta 1991.

Sarjakuvan päähenkilöt ovat aika-avaruusagentit Valérian ja Laureline, jotka ovat lähtöisin tuhon jälkeen jälleenrakennetun Maan Glaxityn kaupungista vuonna 2720 ja tittelimäärittelynsä mukaisesti pystyvät liikkumaan niin avaruus- kuin aikaulottuvuudessa ratkoen ja selvittäen erinäisiä ongelmia. Sarjassa käsitellään enemmän tai vähemmän vakavia aiheita ja teemoja, ja huumoriakin löytyy sopivassa määrin.

Tässä käyn läpi viisi aikajärjestyksessä ensimmäistä albumia.

Pahat unet -albumi (1991) koostuu kolmesta tarinasta: Pahat unet, Suuri keräilijä ja Merkillisiä näytteitä. Ensimmäisessä tarinassa ihmiset käyttävät aikaansa Unipalvelun hallitsemien unien uneksimiseen. Valérian lähtee selvittämään 1000-luvulle kuka sabotoi unia ja kohtaa maalaistytön Laurelinen, joka pelastaa hänen henkensä. Laureline ei olekaan ihan kuka tahansa tavis ja Valérian päätyy ottamaan hänet mukaansa 2700-luvulle. Suuressa keräilijässä Valérian joutuu magneettiseen ansaan ja joutuu vastakkain eri avaruusolentoja kokoelmiinsa keräilevän olennon kanssa.  

Merkillisiä näytteitä -tarinassa kumppanukset tutkivat outoa planeettaa, jolla on useita avaruusaikavyöhykkeitä, joiden vääristymät asettaa seikkailijat vaaraan. Minulla meni hetki aikaa sopeutua piirrosjälkeen, eikä Valérianin hahmokaan innostanut, mutta tarinoissa oli nostetta, varsinkin viimeinen on hauska mm. Laurelinen ottaessa uuden ikävaiheen.


Liikkuvien vetten kaupungissa (1993) Pahoissa unissa esiintynyt rikollinen Xombul palaa kuvioon ja häntä jahdataan vuoden 1986 New Yorkiin, aikana jolloin maapallo ovat romahtamassa. Kolmannessa albumissa Tuhannen planeetan valtakunnassa (1994) Valérian ja Laureline joutuvat kiipeliin Syrten kaupungissa ajannäyttäjän vuoksi. Heille paljastuu uskonnollisten temppelien uumenista kaupungin johtajien synkkä salaisuus. Välillä tunsin olevani hieman hukassa tarinan kanssa Liikkuvien vetten kaupungissa, eikä kumpikaan näistä albumeista aiheuttanut kovinkaan suurta innostusta.

Auringoton planeetta on uusinta painos (1995) Karannut planeetta -albumista (1975). Tarina sijoittuu tutkitun maailmankaikkeuden rajapyykille, radaltaan suistuneelle planeetalle sodan keskelle. Parivaljakon tehtäviin kuuluu yrittää pelastaa planeetta törmäämiseltä ja lopettaa eri sukupuolten välinen sotatila. Paluu Alflololille (1976) -albumissa teollisuuskolonia Teknorog joutuu kaaokseen, kun sen kauan sitten planeetalta poistuneet alkuperäisasukkaat palaavat takaisin vaatimaan Alflololin nimellä aiemmin tunnettua kotiplaneettaansa takaisin itselleen. Valérianille ja Laurelinelle jää visainen tehtävä saattaa nykyiset ja entiset asukkaat sopuisaan yhteiseloon.

Auringoton planeetta oli kiinnostavampi kuin aiemmat osat, mutta vasta Paluu Alflololille sai minut oikeastaan näkemään tarinoissa aikakautensa ylittävän edistyksellisen idean. Laurelinen hahmo alkoi kiinnostaa entistä enemmän.

Olen joutunut käymään albumeja uudelleen läpi, sillä useita kuukausia sitten kertaalleen putkeen luetut tarinat tuppaavat sekottumaan keskenään yhdeksi sekamelskaksi. Alku ehkä oli hieman tahmeaa Valérianin ja Laurelinen parissa, mutta jatkoin seuraaviin albumeihin innoissani. Niistä myöhemmin erikseen.

Larry Niven: Rengasmaailma

Booksy koosti männä vuonna 101 spefin helmeä -listan, mihin pääsin itsekin osallistumaan, ja siinä tuli vastaan Larry Nivenin teos Rengasmaailma (Ringworld). Hugo-palkinnon voittajana vuonna 1970 julkaistu kirja sopii mainiosti Science fiction -haasteen kategoriaan 3. Uuden maailman esittelijänä ja avaruusmatkailun vuoksi Rengasmaailma on osuva valinta myös Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -haasteeseen, johon se on 2. kirjani ja haaste on siten vähimmäismäärältään täytetty osaltani. Suomennos julkaistiin 1990.

Louis Wu juhlii 200-vuotissynttäreitään maapallolla, jonka suurimmat luonnolliset ongelmat, kuten sairaudet ja saasteet on saatu ratkaistua ja poistettua. Wu on kokenut tunnetun avaruuden matkaaja, joka silloin tällöin kyllästyttyään Maan menoon lähtee sapattimatkoille. Maassakin matkaaminen käyttää nopeasti siirtokoppien ansiosta ja kaupungit ovat oikeastaan sulautuneet yhteen yhdeksi suureksi verkostoksi, jossa muutokset näkyvät samoina lähes yhtä aikaa joka paikassa. Syntymäpäivänään Louis kohtaa Piersonin nukketöörin, Nessuksen, joka tarjoaa hänelle paikkaa tutkimusmatkalle tunnetun avaruuden ulkopuolelle. Nukketöörit ovat kehittäneet aluksen, jolla matkaaminen onnistuu huikean nopeasti. Kanssamatkustajiksi on valikoitu kzin-rotuun kuuluva Eläimille Puhuja ja nuori nainen, Teela Brown. Nukketöörien kotimaailma kärsii ylikansoituksesta ja Linnunrataa uhkaa katastrofi tulevaisuudessa, minkä vuoksi nelikon matka suuntautuu kohti tuntematonta Rengasmaailmaa, joka voisi olla ratkaisu tulevaisuuden ongelmiin. Mutta sinne on ensin päästävä ehyenä perille ja myös elävänä pois.

Rengasmaailma on litteä rengas, jonka läpimitta on maapallon kiertoradan pituinen. Sen pinnalle mahtuisi 300 miljoonaa Maan kokoista planeettaa levitettynä. Niven viljelee kirjassa runsaasti nippelitietoa painovoimista, lämpötiloista, nopeuksista, säteilyn frekvensseistä ym. fysikaalisista suureista ja selittää muutenkin erilaisia ilmiöitä, kuten vaikkapa coriolisvoimaa, oppikirjamaiseen sävyyn. Pääosin tämä sopii kirjan tyyliin, vain muutamassa kohdassa tuli tunne infodumppauksesta. Rengasmaailma ei kuitenkaan ole kuivan tylsä hard scifi -tuotos, vaan siitä löytyy myös humoristisia piirteitä hahmoissa ja ennen kaikkea mielikuvituksellista maailmanluontia, kun ottaa vieläpä huomioon kirjoitusajankohdan. Nivenin siirtokopit ja astinlaatat ovat kiehtovia keksintöjä, rengasmaailma ideana hieno ja nukketöörit älykkäinä manipuloijina loistavia. Lukiessa tulee väistämättä mieleen, että samasta idealaarista ovat ainakin Iain M. Banks ja Kage Baker ammentaneet omiin Kulttuuri ja Company -sarjoihinsa. Nukketöörien ja kzinien erityispiirteet ovat visuaalisen hauskoja ja omaperäisiä.

Rengasmaailman historia ja kulttuuri, niiden nousu ja tuho, ovat kiinnostavia aiheita, mutta jäävät väkisinkin jalkoihin Nivenin tavalle käsitellä asioita teknisluonnontieteellisesti. Nukketöörien rooli ihmiskunnan ja kzienin evoluutiossa sen sijaan selitetään kohtalaisen ymmärrettävästi ja kattavasti. Ursula K. Le Guin hieman aiemmin ja samoihin aikoihin lähestyi oman Hainista olevan rodun osallisuutta maailman kaikkeuden planeettojen evoluutiossa vähemmällä selittämisellä, mutta Le Guinin antropologinen tyyli kansojensa kuvauksissa tekee hänen kirjoistaan lämpimämpiä ja syvempiä verrattuna Nivenin lähestymistapaan. Olen myös entistä kiitollisempi Le Guinista, kun ajattelen Nivenin teoksen naishahmoja. Ensin ajattelin, että kirjailija on lähtenyt huumorilinjalla osoittamaan päähahmonsa Louis Wun kalkkeutuneita naiskäsityksiä tyrkyttäessään tämän säälittävää suhtautumista Teela Browniin. Kirjan edetessä tuli selväksi, ettei kysymys ole huumorista. Kirjan toisen naishahmon, Prillin esittelyn kohdalla alkoi pisteet ropista alaspäin:

- Eikä hän ollut tekemisissä moottorien tai elojärjestelmienkään kanssa. En päässyt selville mitä hän tarkalleen teki, Nessus sanoi. – Pioneerissa oli kolmenkymmenenkuuden hengen miehistö. Epäilemättä jotkut heistä oli turhia. Varmastikaan hän ei ole voinut tehdä mitään monimutkaista tai aluksen tai miehistön hyvinvoinnin kannalta elintärkeää. Hän ei ole kovin älykäs, Louis.

- Tuliko mieleesi kysyä sukupuolten lukumäärällistä suhdetta aluksella? Kuinka moni kolmestakymmenestäkuudesta oli nainen?

- Hän kertoi sen. Kolme.

- Voit saman tien lakata pohtimasta hänen ammattiaan.

Anteeksi, mitä??? Kirjan molemmat naishahmot ovat yksinkertaisia, toinen surkean kokematon ja tietämätön, toinen suurin piirtein seksikone, mutta hemmetti, on niillä kuiten kipeäätekevän upeat vartalot. Rengasmaailma ei ole ensimmäinen tai ainoa sf-teos, jossa on suppea sukupuoliroolitus, eikä se toki ole edes pahimmasta päästä. Teelassa on paljon positiivistakin. Minulle kirja olisi voinut olla kuitenkin paljon parempi lukukokemus, jos naishahmojen vähättely ei olisi pistänyt koko ajan silmään. Silti suosittelen Rengasmaailman lukemista, sillä sen ideamaailma on rikas ja innoittava.

Science fiction -haaste

Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -haaste

Poul Anderson: Tau nolla

Tau nolla kiinnitti huomioni toukokuussa, kun luin Risingilla Jussin arvostelun kirjasta. Lisäsin kirjan lukulistalleni. Kun Booksy kesäkuussa koosti 101 spefin helmeä -listan, johon Sivukirjaston Liina, Kirjamielellä-blogin marjis ja minäkin saimme sanamme sanottavaksi, kovaa scifiä edustava Tau nolla päätyi sillekin. Niinpä nostin sitä pykälää ylemmäs lukulistallani ja lopullinen tönäys lukemiseen tuli kun kirja suorastaan pomppasi kirjaston hyllyltä käsiini. Tau nolla on julkaistu alunperin vuonna 1970 ja suomennettu 1981.

25 naista ja 25 miestä matkaa avaruusalus Leonora Christinellä avaruuteen löytääkseen toisen asuttavan planeetan ja perustaakseen ihmiskunnan ensimmäisen tähtienvälisen siirtokunnan. Kaikki ei kuitenkaan suju ilman ongelmia; avaruuden vaarat eivät ole aina ennakoitavissa ja ihminen on erehtyväinen. Fysiikan lait puuttuvat peliin, kun aluksen jarrutusjärjestelmä vaurioituu ja se joutuu matkustajineen poistumaan linnunradalta, jotta olisi edes pieni toive selviytyä. Kun avaruusaluksessa kuluvat vuodet, sen ulkopuolella vierivät aionit. Matkustajien psyyke ja fysiikka joutuu sellaiseen koetukseen mitä he eivät ole aiemmin kokeneet.

Tau nolla on suhteellisuusteorian (erittäin) lyhyt oppimäärä, vaikkakaan en ihan silti menisi perustamaan fysiikan tietämystäni kirjan varaan. Poul Andersonin fyysikon koulutus ja skandinaaviset sukujuuret molemmat näkyvät teoksessa. Fysiikan selitykset yltyvät välillä lähes harmittavan oppikirjatyyliseksi, mutta silti samalla ne luovat pohjan sille kuinka pelottavalta ja epätoivoiselta tilanne avaruusaluksella täytyy tuntua. Tilanteesta olisi saanut aikaan hyytävän uskottavaa tekstiä, jos Anderson olisi onnistunut vähääkään henkilöhahmojen kuvauksessa. Tau nollan henkilöt ovat pahvisen teennäisiä. Heidän väliset keskustelunsa epäluontevia ja ajoittain minulla tuli mieleen kohtauksia epäonnistuneista amerikkalaisista saippuaoopperoista. Henkilöhahmot onnistuvat pilaamaan minulta lukukokemuksen, vaikka pidän varsinaisesta kirjan perusajatuksesta ja juonikuviosta. Kirjassa on nähtävissä aikaleima, minkä pistän osittain Andersonin koulutuksen piikkiin. Toisaalta ihmissuhteet ovat yleismaailmallisen hyväksyttyjä 60-70-lukulaisia trumancapotemaiseen tyyliin, mitä ei kai pitäisi laskea negatiiviseksi seikaksi kirjassa.

Kirjassa erityisesti ilahdutti, että siinä on voimakkaasti esillä pohjoismaisuus; ruotsinkieli, nimet ja jopa suomalaissyntyinen lääkäri. Tau nolla on genren yleistietämyksen kannalta ihan mielenkiintoinen lukukokemus, mutta en pidä sitä tämän päivän näkökulmasta kovinkaan hyvänä kirjana kokonaisuutena. Se on kylläkin hyvä esimerkki kovasta scifistä, joka on kirjoitettu aikakautensa parhaalla tietämyksellä ja ennakkoinnilla. Aina se vain ei riitä.

-------------------------------

Olen liittänyt oman pelkistetyn version alussa mainitusta Spefin 101-listasta blogini sivulaatikkoon (edit: Vuodatuksen aikana). Merkkaan siihen punaisella värillä lukemani kirjat. Päinvastoin kuin useissa muissa spefilistoissa, siinä on yritetty painottaa niin naiskirjailijoita kuin kotimaisuuttakin soveliaassa määrin. En välttämättä aio lukea kaikkia listan kirjoja, mutta monia joka tapauksessa. Osa on ollutkin jo pitempään lukulistallani muutenkin. Booksyn blogissa (linkki alussa) on lista tarkempine perusteluineen.