Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

Hyvää alkanutta vuotta! Viime vuosi päättyi Putoavan tähden prinsessa -kirjan arvosteluun, joten on paikallaan aloittaa tämä vuosi prinssi-kirjalla, jossa niin ikään ollaan avaruuskappaleiden lumossa. Pikku Prinssi on teos, jonka olen todennäköisesti lapsena lukenut koska se herättää kaikuja, mutta mitään varmoja muistikuvia ei minulla ole. Kirja on sen verran tunnettu, että on mahdollista tietää siitä melkoisesti ilman lukemistakin. Antoine de Saint-Exupéryn kuvittama ja kirjoittama pienoisromaanimittainen teos julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1943. Suomennos ilmestyi vuonna 1951. Minulla oli kirjasta luettavana vuoden 1993 painos, Pikku Prinssi ja miten tarina syntyi, jossa alussa on pitkä johdanto tarinan ja Saint-Exupéryn piirroksien syntyvaiheisiin. Kirjassa on ensimmäistä kertaa nähtävillä alunperin julkaistusta kirjasta pois jätettyjä piirroksia, mm. lentäjästä, sellaisena kuin ne olivat piirtäjän jäljiltä. Osallistun tällä teoksella Vive la France -haasteeseen.

Asteroidilla B 612 on kolme polvenkorkuista tulivuorta, ilman ahkeraa kitkemistä jättimäiseksi kasvavia baobab-puita ja kaunis, mutta vaativa kukka. Se on Pikku Prinssin koti, jota hän muistelee matkatessaan muille tähdille. Lentokoneellaan erämaahan pudonnut lentäjä kohtaa yllättäen keskellä ei-mitään prinssin, joka pyytää häntä piirtämään lampaan, vaikka oikeasti hän osaa piirtää vain elefantin nielleen boa-käärmeen. Prinssi kertoo matkoistaan, joilla hän on tavannut kaikkea hallitsevan kuninkaan, ihailua kaipaavan turhamaisen, juopon, liikemiehen, joka rakastaa numeroita ja omistamista, katulyhdyn sytyttäjän ja maantieteilijän, joka lopulta lähetti hänet Maa-tähteen.

Pikku Prinssi on ajatuksia herättävä satu, joka varmastikin aukeaa lapselle erilailla kuin aikuiselle. Sitä lukiessa tuli tunne, että se on kirjoitettu oikeasti enemmän aikuisille kuin nuorille lukijoille. Ystävyyttä etsimässä olevan prinssin törmääminen isojen ihmisten maailman pinnallisuuteen on melankolista luettavaa. Aikuisten ajattelutapa on pienelle pojalle käsittämätöntä, ja kertomuksessa useakin kohta herättää oman sisäisen lapsen muistikuvia. Tai ehkä se on aikuinen, joka alakuloisena tunnistaa maailman mielettömyyden, nykyisin vielä enemmän kuin ennen. Prinssin koti-ikävä ja ymmärrys arvostaa sitä mitä hänellä on kasvaa tarinan edetessä. Yksinäisyys, toisen kesyttäminen ystäväksi ja sitoutuminen ystävyyteen koskettavat. Vaikka tarina onkin surullinen, niin prinssin osuus ei sitä ole. Siinä on toteavaa luonnollisuutta ja hyväksyntää, mikä tekee lukukokemuksesta lopulta enemmänkin lohduttavan kuin masentavan.

Kirjan vesivärikuvitus on todellinen anti tekstin ohessa. Sitä on hauskaa ja ihastuttavaa katsoa. Varsinkin pitkäkorvainen kettu ihastuttaa suunnattomasti.

Pikku Prinssi ei ehkä ollut haikeudessaan parasta mahdollista joululukemista, mutta mieleen painuva klassikko ilman muuta. Ehdottomasti aikuisena luettava.

"Ja öisin kuuntelen niin mielelläni tähtiä. Ne helisevät kuin viisisataa miljoonaa tiukua..."

Roald Dahl: The Gremlins

The Gremlins (1943) on ensimmäinen lukemani Roald Dahlin kirja. Vaikka kirjailija ja osa hänen teoksistaankin ovat niminä tuttuja, en ole tullut koskaan tutustuneeksi tarkemmin. Niinpä päätin korjata tilanteen ja lukea muutamia Dahlin kirjoja, jotka hankin englanninkielisinä. Dahlia on suomennettukin ihan kiitettävästi, mutta yllätyksekseni tätä hänen ensimmäistä lapsille suunnattua teostaan ei suomennosten listalta löydy. Ehkä se ei istunut aikanaan suomalaiseen poliittiseen ilmapiiriin. Tarina on kirjoitettu Walt Disney Productionille ja sen pohjalta oli ilmeisestikin tarkoitus tehdä animaatioelokuva, mitä ei lopulta sitten koskaan tapahtunut.

Kirjan päähenkilö, brittiläinen toisen maailmansodan taistelulentäjä, kohtaa yllättäen lennollaan hyvin pieniä miehiä, joilla kasvaa sarvet päässä. Nämä pikku ilkimykset tekevät koneessa tihutöitä, poraten reikiä runkoon. Gus selviytyy maahan vihollistulituksesta ja gremlineitä huolimatta ja joutuu toteamaan, että pikkuotuksia on enemmänkin, eikä hän ole ainoa lentäjä, joka tekee tuttavuutta niihin. Pian lentäjät saavat gremlinit kuitenkin tekemään yhteistyötä yhteisen vihollisen, natsi-Saksan peittoamiseksi. Gremlinit pääsevät Royal Air Forcen koulutukseen. Vaan vieläkö loukkaantunut Gus pääsee toteuttamaan unelmaansa isänmaan puolustamisesta?

The Gremlins on huvittava pikku tarina, jossa olisi vakavamminkin otettavaa ainesta, mutta Dahl ei lähde pohtimislinjalle, vaan pitää tarinan kevyenä. Kertomuksessa on sankaruutta ja kaveria-ei-jätetä -meininkiä. Gremlinien alkuperäinen kohtalo jää kuitenkin jalkoihin, eikä edes rivien välistä ole luettavissa kirjailijan tuntemuksia luonnon ja ihmisten väliseen konfliktiin. Ehkä näin on tarkoituksella kun kyse on Disneylle tehdystä tarinasta. Mielestäni esimerkiksi J.R.R. Tolkien käsittelee asiaa omissa tarinoissaan voimakkaammin ja selkeämmin. Brittilentäjät viettävät vapaa-aikaansa juomalla tuopillisia ja polttelemalla tupakkaa, mikä näkyy myös kuvituksessakin. Miten on, mahtaakohan vielä tämänkin päivän englantilaisissa lastenkirjoissa näkyä perinteikäs ja luonteenomainen pubikulttuuri? Suomalaisissa taidetaan ainakin välttää oluen juomista ja tupakointia.

Gremlinit ovat olleet jo ennen Dahliakin tunnettu käsite Royal Air Forcessa, mutta Dahl teki niistä tunnettuja suurelle yleisölle. Vaikka elokuva-Gremlins (Riiviöt) onkin saanut vaikutteita Dahlin otuksista, ne ovat kuitenkin eri hahmoja, eikä elokuvalla ole mitään tekemistä Dahlin kirjan kanssa. Minusta oli mukava huomata, että gremlineissäkin on erikoistuneita hahmoja, pilvigremlinit varsinkin kiehtoivat kovasti. Ja tietysti on naispuoleisiakin gremlinejä, niitä vain kutsutaan fifinelloiksi, ja vauva-gremlinejä eli widgettejä, jotka nekin on melkoisia tihulaisia.

Aikuiselle lukijalle The Gremlins on oivallinen paikka tutkia ajankuvaa ja käsiteltäviä sota-aikaan liittyviä teemoja, ja mukavahan tätä oli lukea muutenkin, vaikka yksioikoisuus ei varsinaisesti tyydytäkään.