Francis Marion Crawford: Ajattomat aaveet

Francis Marion Crawfordin novellikokoelma tuli odotukseni alle 2013 Finnconin yhteydessä (raportti), kun näin Johanna Vainikaisen työstävän livenä Kalmon hymy -novellin käännöstä. Sittemmin toiseksi kääntäjäksi tuli Laura Nieminen ja kokoelma julkaistiin 2016. Crawfodin novellit julkaistiin alun perin Wandering Ghosts -kokoelmana vuonna 1911 (Uncanny Tales Britanniassa) kirjailijan kuoleman jälkeen, ja tässä netistäkin löytyvästä alkuperäisessä teoksessa oli seitsemän novellia. Kahdeksas liitettiin mukaan myöhemmin ja julkaistiin nimellä The Complete Wandering Ghosts. Suomennos sisältää kaikki kahdeksan novellia julkaisuaikaväliltä 1886-1911.

• Kalmon hymy (The Dead Smile, 1899)
• Kirkuva kallo (The Screaming Skull, 1908)
• Mies yli laidan! (Man Overboard!, 1903)
• Sillä veressä on elämänvoima (For the Blood is the Life, 1905)
• Ylävuode (The Upper Berth, 1886)
• Paratiisin lähteillä (By the Waters of Paradise, 1894)
• Kummitteleva nukke (The Doll’s Ghost, 1911)
• Kuninkaan sanansaattaja (The King's Messenger, 1907)

Kalmon hymyssä lordi vie synkän perhesalaisuuden mukanaan hautaan karmean hymyn kera. Kirkuvassa kallossa vanha merikapteeni kertoo edesmenneen lääkärin jäämistöstä löytyneestä oudosti käyttäytyvästä pääkallosta. Mies yli laidan! vie mukanaan merimatkalle, jossa tapahtuu onnettomuus, jolla on synkkiä seuraamuksia. Sillä veressä on elämänvoima kertoo miehestä, joka kertoo pienessä italialaisessa kylässä tapahtuneen tarinan ystävälleen sen jälkeen, kun he ovat katselleet ikkunasta rannan lähistöllä olevaa hautaröykkiötä, jonka päällä kaukaa katsottuna vaikuttaisi makaavan ruumis. Ylävuoteessa laivan matkustan hytissä on sinnikäs ylimääräinen matkustaja. Paratiisin lähteillä kertoo miehestä, joka sukukartanon puutarhassa vesialtaiden ja suihkulähteen keskellä kohtaa salaperäisen neidon. Enteet povaa synkkää tulevaisuutta, mutta sitä vastaan voi olla voimakkaampi voima. Kummittelevassa nukessa lady Gwendolenin pahasti rikkoutunut nukke viedään nukketohtori Pucklerille parannettavaksi, mutta pian sen jälkeen nukkespesialistin oma tytär katoaa ja kummitteleva nukke ilmestyy Pucklerille. Kuninkaan sanansaattajassa illallispöytään saapuu myöhäinen, mutta odotettu vieras.

Crawfordin novellit edustavat lähes poikkeuksetta kauhugenreä, joskin Paratiisin lähteillä on ennemminkin fantasiaa. Kolme ensimmäistä tarinaa ovat jopa pelottavia. Ainoastaan vampyyritarina, Sillä veressä on elämänvoima, hieman onnahtelee, kun en täysin tajunnut miksi kuolleesta naisesta tuli vampyyri eikä esimerkiksi kummitteleva aave, mikä yleensä sopii tällaisissa tapauksissa kuvioon, ja muutenkin tarinan painotuksen vaihtelu häiritsee. Silti varhaiseksi vampyyritarinaksi se käy, vaikka jää kokoelman heikoimmaksi mielestäni. Se ei tarkoita, että tarina on sinänsä erityisesti heikko.

Kaikki tarinat ovat vetävää luettavaa ja kieli vaivatonta. Pidin oikeastaan jokaisesta, sillä ne olivat mutkattomia, populaarisesti isolle yleisölle kirjoitettuja, sen kummemmin briljeeraamatta. Suosikikseni nousi Mies yli laidan!, jossa merimatkan tunnelma oli kohdillaan ja tarinan salaperäisyys loppuratkaisuineen viipyili kertomuksen lopulle saakka. Kirkuvan kallon kertojaäänen tyyli ja loppu olivat erityisen onnistuneita. Kehuttu Ylävuode on aistittavan pelottava, mutta Kuninkaan sanansaattaja tänä päivänä jo ennalta arvattava ja jopa hieman naiivi. Kiinnitin huomiota, että monissa tarinoissa oli meri tai vesi läsnä, vaikka pelkästään kertojan ammatin kautta tai lähellä olevana rannikkona.

Kaiken kaikkiaan Ajattomat aaveet on hieno kokoelma novelleja, kiitokset niistä Vaskikirjoille, joka toi eteen unohduksiin jäänyttä kirjallisuutta yli vuosisadan takaa. Näitä vanhempia kertomuksia lisää, kiitos! Miten olisi Hope Mirrleesin Lud-in-the-Mist?

Liitän kokoelmallisen novelleja jälleen novellihaasteeseen mukaan, jossa saldoni tämän myötä on nyt 18 novellia.

Saki: Avoin ikkuna ja muita tarinoita

Saki eli Hector Hugh Munro (1870-1916) oli minulle tuntematon kirjailija ennen Vaskikirjojen tämän vuoden tammikuussa julkaisemaa kokoelmaa Avoin ikkuna ja muita tarinoita. Kokoelma sisältää 13 lyhyttä tarinaa sekä Erkka Leppäsen kirjoittaman esipuheen kirjailijasta. Esipuheessa valotetaan Sakin kirjallisia ansioita ja tyyliä, joskin kirjailijan yksityiselämä on hyvin vähäisten tietojen varassa, sillä kertoman mukaan hänen sisarensa hävitti henkilökohtaiset kirjoitukset Sakin kuoleman jälkeen. Minulla on kokoelmasta ekirjaversio.

• Esipuhe (Erkka Leppänen)
• Reginald helmasynneistä: Nainen, joka kertoi totuuden (Reginald on Besetting Sins: The Woman Who Told the Truth, 1904)
• Gabriel-Ernest (Gabriel-Ernest, 1910)
• Laploshkan sielu (The Soul of Laploshka, 1910)
• Tobermory  (Tobermory, 1911)
• Sredni Vashtar  (Sredni Vashtar, 1911)
• Villiä musiikkia (The Music on the Hill, 1911)
• Armon ministerit (Ministers of Grace, 1911)
• Laura (Laura, 1914)
• Avoin ikkuna (The Open Window, 1914)
• Tarinankertoja (The Story-Teller, 1914)
• Cernogratzien sudet (The Wolves of Cernogratz, 1919)
• Siili (The Hedgehog, 1919)
• Helvetillinen parlamentti (The Infernal Parliament, 1924) 

Reginald on yksi toistuvista hahmoista/kertojista Sakin novelleissa ja yksi on päätynyt tähän kokoelmaankin. Reginald helmasynneistä kertoo satiirisen tarinan naisesta, jonka totuuden puhuminen aiheuttaa närää puheiden kohteeksi joutuvissa. Tarina on sinänsä hauskaa naljailua, mutta loppuosaa en ymmärtänyt suomennoksesta lainkaan. Ehkä siinä on käytetty suomenkielistä sanontaa tai ilmaisua, mikä minulle on täysin outo, mutta Nainen (isolla kirjoitettuna) viittaa koko tekstin ajan totuudenpuhujaan, kun taas ”she” alkuperäisessä tekstissä kokkiin ja sanaleikkiin: The cook was a good cook, as cooks go; and as cooks go she went. Käännös: Kokki oli kokiksi hyvä, joten Nainen lähti hyvin. Käännöksen vuoksi ainakin minulta meni viimeisen lauseen juju kokonaan ohi. Onneksi tarina löytyi Project Gutenbergista tarkistettavaksi englanniksi.

Gabriel-Ernest kertoo kunnanvaltuutettu/rauhantuomari Van Cheelesta, joka törmää outoon poikaan, joka herättää pelottavia epäilyksiä. Laploshkan sielussa mieshenkilölle aiheutuu päänvaivaa keppostelun jälkeen kuolevalle kitupiikkituttavalle jääty kahden frangin velka ja Tobermoryssa puolestaan puhumaan oppinut tarkkailevainen kissa aiheuttaa huolestumista hienoston parissa, kun herkät salaisuudet uhkaavat tulla julkisuuteen. Sredni Vashtarissa poika saa salaiseksi lemmikikseen hilleri/frettijumalan ja esittää tälle toiveita ikävän serkkuholhoojansa suhteen. Ensimmäinen ja viimeinen näistä tarinoista menee kauhun piikkiin ja kahdessa keskimmäisessä on yhteiskuntasatiiria, jossa kolhitaan hyväosaisia ja heidän kaksinaismoraalistakin tapakulttuuriaan.

Sredni Vashtarin voi katsoa vuonna 1940 tehtynä mustavalkoisena reilun 10 minuutin pituisena lyhytelokuvana

tai myös värillisenä vuoden 2013 versiona. Muitakin Sakin novelleja on filmatisoitu (Hector Hugh Munro IMDb:ssa).

Villiä musiikkia on myös kauhutarina, jossa nainen uhmaa itseään Pania, joka puolestaan näyttää julman mahtinsa. Armon ministereissä nuori herttua kutsuu enkelit ottamaan julkisen vallan hankalimmat edustajat valtaansa, mistä seuraa varsin muuttunut ja hauska tilanne, kun alkuperäiset persoonat siirtyvät väliaikaiselle eläkkeelle eläimiin. Sakin huumori pujahtaa esiin melkein huomaamatta, mutta sitäkin terävämpänä ja perin brittiläisenä, kuten Armon ministereissä:

[Nuori Scaw'n herttua] oli kiihkomielisen ja tiukan uskonnollinen omalla mystiskäytännöllisellä tavallaan, joka oli säilynyt koskemattomana ja horjumattomana poikaiän huikentelevaisten vuosien läpi. Hänen perheensä oli tietenkin huolissaan asiasta vaikkakin tekemättä siitä numeroa.

”Valitettavasti se voi vaikuttaa hänen bridgenpeluuseensa”, hänen äitinsä sanoi.

Tai Laurassa:

...”tiedättekö oliko hänen suvussaan mielenvikaisuutta?”

”Mielenvikaisuutta? En ole kuullut mitään sellaisesta. Hänen isänsä asuu West Kensingtonissa, mutta uskoakseni hän on muuten tervejärkinen.”

Sopii vain miettiä mikä Länsi-Kensingtonissa aiheuttaa moisen naljautuksen. Liekö se oli jonkin sortin boheemia, taiteilijoiden aluetta 1800-luvun lopulla, sillä ainakin Edward Elgar ja William Butler Yeats asustivat tuolloin siellä. Laurassa kuoleva nainen pohtii siirtymistä eläimen hahmoon kuoleman jälkeen ja ystävä toteaakin mitä sen jälkeen tapahtuu. Nimikkonovellissa Avoin ikkuna rouva Sappletonin luo vierailulle saapunut mies saa kokea pelottavan hetken, kun rouvan vuosia sitten kuolleet mies ja kaksi veljeä palaavat metsästyretkeltä. Ovela lyhyt tarina, jossa lopussa huvittava jippo. Tarinankertoja on hauska kertomus junassa matkustavista vallattomista lapsista, joita on vaikea saada pysymään hiljaa, kunnes poikamies kertoo heille tarinan, jota täti pitää sopimattomana. Loppu on kultaa. Hihittelin sille innoissani.

Cernogratzien susissa legendan mukaan Cernogratzien linnan metsän läheisyydessä sudet ulvovat kun suvun jäsen kuolee. Asetelmassa kotiopettaja väittää olevansa suvun jälkeläisiä, mikä ärsyttää hänen työnantajiaan, linnan nykyisiä omistajia, paronia ja paronitarta.  Siilissä on myös läsnä legenda hirtetyn miehen kummituksesta ja selvännäkijätär sen lopulta näkeekin siilin hahmossa. Kokoelman viimeisessä tarinassa, Helvetillisessä parlamentissa, Bidderdale päätyy Helvettiin vierailulle ja tutustuu paikan parlamenttiin. Sakin sarkasmin kohteena ovat jälleen snobi yläluokka, politiikot ja naispuoleiset ihmiset, lähinnä tädit.

Kaikki kokoelman novellit ovat hyviä tai erittäin onnistuneita. Joidenkin kohdalla piti lukea kahdesti ennen kuin ihastuin kirjailijan terävään sanailuun. Kauhuelementeistä tuli vain plussaa. Suomennokseen on jäänyt parantamisen varaa, mutta silti ehdottomasti suosittelen, jos satiirinen brittihuumori muutenkin puree ajasta riippumatta.