Hyötyliikuntaa

Talviliikuntakausi kuntosalilla päättyi lauantaina suunnitellusti kausilipun päättymiseen. 

Siihen saumaan sopikin mainiosti 

menneen talven kuntoilutulosten testaus metsätöissä.

Metsätyöt ovat olleet mökin olemassaolon eli 29 vuoden ajan 

isän ja poikien yhteisiä puuhia. 

Nyt oli äidin vuoro tarttua puuhaan,

toki ajatuksena vain pikkuisen 

ulkoilun ja yhdessäolon merkeissä. 

Puolilta päivin aloitimme raivaamisen 

merenrannan metsikössä,

jossa on paljon poisjoutavaa leppää ja risukkoa. 

Aurinko paistoi ihanasti ja tuuleskeli sopivasti.  

Joutsenet aurasivat taivaan sineä 

 laulaen omia keväisiä laulujaan. 

Ilmassa oli vahva kevään tuntu. 

Vesuri ei tuntunut olevan oikein minun juttu 

tai en oikein löytänyt tekniikkaa. 

Tartuin ensimmäistä kertaa kokeilumielessä raivaussahaan  

ja innostuin hommasta. 

Onneksi oli huoltomies mukana.

Hän tankkasi sahan ja huolehti minunkin tauot. 

 Kolme tuntia raivasin metsäpohjaa ja ranteenvahvuisia leppiä pois. 

Iltapäivä oli minulle huikea kokemus ja toki yhdenlainen fyysinen testi. 

Saimme jo pienen siivun perkattua ja toisen kerran jatketaan.  

Isommat puut kaadetaan myöhemmin moottorisahalla. 

Istuimme ensimmäistä kertaa kahdestaan nuotiolla risusavotan merkeissä. 

Ympärillämme oli leppiä ja koivuja, muutama mäntykin, 

vieri vieressä, rinnakkain, 

jokainen omanlaisekseen kasvanut. 

Vanhat lahonneina, 

maahan maatuneina, 

maassa vielä toisiinsa nojaten. 

Nuotiopaikalla istuessamme huomasin kaksi koivua, 

jotka ovat kasvaneet vuosien saatossa, 

rintarinnan, 

talvien tuulessa ja tuiskussa,

kesäpäivien helteessä kohti taivaan sineä. 

Ne muistuttivat toisiaan yllättävän paljon. 

Minusta niissä oli jotain erityisen kaunista ja herkkää.

Jotain sellaista kuvaannollista,  

mitä koin tuossa keväisessä hetkessä, 

huhtikuun alun läheisyydessä 

yhteisestä kasvusta, 

yhteisestä suunnasta, tilasta ja matkasta,

yhteisistä tekemisistä. 

Sitä mitä mekin olemme saaneet elää todeksi omina itsenämme, 

yhdessä ja rinnakkain. 

Ylihuomenna jo 42 vuotta. 

Elämällä on aina tarjottavana jotain uutta, 

uutta sävyä ja uutta näkökulmaa.

Elämyksiä ja kokemuksia. 

Välillä taivaan raamit avartuvat

kuva tuntuu hetken tutulta 

elämä enemmän omalta

niin kuin valo etsisi oikean kulman

näyttääkseen luottamuksen

vakaat siveltimen vedot

hyvät kerrokset joihin tekijä on tuhlannut aikaa  

nähnyt vaivaa

minua silmällä pitäen  

-Elina Salminen-

Tällainen päivä, 

tällaiset ajatukset ja elämykset tulivat 

osakseni tällä rannalla

maaliskuun viimeisenä lauantaina. 

Risusavotassa oli mukana hyötyliikunnan lisäksi 

lähestyvän hääpäivän kirvoittamaa

 arjen juhlan tuntua. 

❤

Vauvajuhlat

Lauantaina totesin, 

että kerta se on ensimmäinenkin. 

Olin nimittäin eka kertaa mukana

 vauvajuhlissa eli  babyshowereissa, 

jotka järjestettiin kotonamme kahdelle odottavalle äidille,

 tyttärelle ja miniälle. 

Onnistuimme yllättämään miniän täysin,

 mutta tytär oli aavistanut jotain mukavaa olevan tekeillä. 

Vauvauutiset ovat aina odotettuja elämän viestejä.

Tyttöserkusten odotus oli tällä kertaa ihana teema 

tulla yhdelle koolle iltaa istumaan 

 ja herkuttelemaan nyyttikestipöydän antamista. 

Tarjottavaa kertyi arvatenkin melkoinen määrä,  

Mutta olihan meitä kaksitoista henkeä niitä jakamassakin 

ja koko pitkä ilta aikaa herkutella. 

Minä innostuin leipomaan iltaan vaniljarahkatäytteisiä kierrepullia. 

Lisäksi tein kateleipiä, 

jotka olivat kuin minisämpylöitä. 

Hassua, miten leipätaikina maistuukin eri muodossa eriltä. 

Niin nämä pienet suupalatkin, joille levitimme yrttituorejuustoa päälle.

Annoimme tuleville pikkuisille lahjaksi pienen pienet ensivaatteet. 

Palauttelin mieleeni myös omia vauva-aikojani

antamalla tyttärelleni yläkuvassa näkyvän plyysisen potkupuvun 24 vuoden takaa

sekä miniälleni 32 vuotta sitten pojalleni ompelemani pienen tilkkupeiton. 

Äidit ovat kautta aikain pienokaisiaan odottaessaan 

valmistautuneet monin tavoin heidän syntymiseensä. 

Kovin on kuosit ja tyylit ajan saatossa muuttuneet,

mutta kaunista ja parasta on pyritty aina ajallaan laittamaan. 

Minun vauvojen ajoilta lämpiminä muistoina on ns. rotinat eli vauvalahjat, 

joita oli erityisesti leivonnaiset, mutta myös vauvanvaatteet sekä lelut. 

❤

Nyt saimme iloita näidän odottavien äitien rinnalla pienistä heissä

ja yhdessä odottelemme serkusten syntymäpäivien lähenemistä.

Arvuuttelimme vauvojen syntymäpäiviä,

-painoja ja -pituuksia  sekä 

tukan väriä. 

Mietimme myös, mitkähän tulevien vauvojen nimet voisivat olla.  

Äidit lukivat meille nimiarvuuttelujamme ja 

ilmeisesti kummankin vauvan nimi vilahti arvauksissa. 

Mielenkiintoista oli, että moni ajatteli äidin olevan yön levolla,

kun synnyttämisen aika tulee. 

Saapa nähdä miten loput vastaukset osuivat kohdilleen. 

Ilmapallot pysyivät maalarinteipin voimalla katossa illan ja 

muistuttavat minua vieläkin kotoisasta ja lämminhenkisestä iltahetkestä. 

Odottavat äidit ja ilo heidän kanssaan tulevista serkuksista oli tämän tapaamisen teema.

Olisi niin tärkeä, että mahdollisimman monet läheisten/ystävien erilaiset elämäntilanteet

 tulisivat tasapuolisesti huomioitua ja muistettua. 

Ilo ja onni jaettua, 

mutta myös murhe ja suru kohdattua yhdessä. 

💫💫

Minkälaisia teemojen äärelle sinä ja läheisesi/ystäväsi olette kokoontuneet?

 

Jutunjuurta

Tämän itsenäisyyspäivän teemana korostui monissa juhlapuheissa ja -kirjoituksissa 

perinteen siirtämisen merkitys ja kansan historian siirtäminen tuleville sukupolville. 

 Siihen aihepiiriin ja kotoisaan keskusteluhetken avaajiksi sopivat vallan hyvin 

poikamme tulijaisina tuomat Keskustelupakka Muistojani -kortit.

Tuon pakan kortit soveltuvat monenlaisiin kokoonpainoihin ja keskusteluhetkiin. 

Lauantaina testasimme niitä keskustelun ja ajatusten vaihdon avaajina

 meidän isovanhempien, lastemme ja lastenlastemme välillä. 

Niin vähän lopulta avaamme itseämme toisillemme asioita

ja tunnemme toisiamme sekä "syntyjä syviä". 

Oli mielenkiintoista ja välillä yllättävää, häkellyttävääkin sekä 

 tunteikasta kuunnella toistemme vastauksia kysymyksiin.

Meillä jokaisella on omat ilomme, pelkomme,

arvomme ja kokemuksemme 

sekä muistot ja merkitykselliset asiat,

 vaikka olemme ns. samasta puusta.  

Äitinä oli erityisen merkityksellistä kuulla asioita, 

jotka lapsilla oli jäänyt mieleen lapsuudesta 

tai miten he muistelivat niitä. 

Silmät kostuivat tuon tuostakin!

"Muistoni-pakka on täynnä kysymyksiä, 

jotka herättävät ne jo melkein unohtuneet jutut eloon 

ja tuovat mieliinne naurattavat ja välillä myös itkettävätkin muistot."

~~~~~~

 Onko nämä korttipakat sinulle tuttuja?

Tämä ei ollut millään tapaa maksettu mainos,

 vaan ihan innostuksesta kirjoitettu ja kiitoksena näistä korteista, 

keskustelua avaavista työkaluista.

Sillä, enemmänhän meidän pitäisi keskustella,

jutella syvemmistäkin aihepiiristä ja tunteista.

Silloin ymmärtäisimme vielä paremmin itseämme ja toisiamme;

sitä, miten minusta on tullut minä ja sinusta sinä. 

Että elämänkokemuksemme ovat vahva osa meitä. 

~~~~~~

Kaksi kynttilää luo valoaan pimenevään iltapäivään.

Keskustelut ovat laantuneet ja 

 haikeat hyvästit jätetty vieraillemme. 

Hiljaisuus on taas käsin kosketeltavaa.  

Se on minulle tässä elämänvaiheessa 

tarpeellista vastapainoa yhdessäololle ja syvällisille keskusteluille. 

❤

 

Puusavotassa

Kun jokaisella on omat perheensä, menonsa ja tulonsa sekä vuorotyönsä, 

yhteisen ajan löytyminen neljän sisaruksen kesken on monesti haaste. 

Nyt saimme kuitenkin yllättävän helposti sovittua syyskuiset 

polttopuutalkoot lapsuuden mökkirantaan. 

Väkeä oli paikalla vauvasta vaariin 

neljässä polvessa. 

Sää suosi meitä ja se oli toki tärkeä osa päivän onnistumista. 

Mökin ympärillä oli paljon sellaisia puita, 

jotka kasvoivat liian liki toisiaan ja lähellä sähkölinjaa. 

Siinä olikin miehillä oma hommansa 

ja kielellä keskellä suuta olemisensa, 

kun moottorisahalliset kaatoivat puita kohtuu kovassa tuulessa. 

Mutta hyvin homma hoitui 

eikä sattunut mitään haavereita. 

 

Savottaan tuli hyvä rytmi ja työnjako,

kun puiden kaatajat katkoivat puut pölkyiksi

ja toiset ajoivat ne kottikärryillä rantaan 

halkomakoneelle.

Näppärät pinontekijät latoivat halotut puut latoon 

ja ladon molemmille seinustoille. 

Oli kyllä mukava katsoa parikymppisten nuorten ja vanhempiensa 

yhteistä touhua siinä rantteella. 

Mummukin oli meidän naisten kanssa risuja kantamassa 

ja jälkiä siistimässä. 

Porukan vanhimman, kohta yhdeksänkymppisen Pekan sanoin

"oli henki päällä".

Tekemisen meininkiä, hyvää mieltä 

ja yhdessä tekemisen iloa. 

Tulosta tuli:

 sauna-ja takkapuita tuleville kesille.

Porukka oli työntouhussa jo aamusta varhain 

ja ennen puoltapäivää kokoonnuimme rantaan jauhelihakeitolle

ja mummun keittämälle marjasopalle. 

Nyyttikestit toimivat hyvin! 

Mummun ylläri päiväkahville oli syksyinen omenapiirakka 

sekä tavallisena että gluteenittomana,

Kylläpäs se maistuikin hyvälle.

Siinä oli rakkauden vahva maku! 

Hoksasin herkun olevan tämän syksyn ensimmäinen 

ja varmasti viimeinenkin omenapiirakkanautinto.

Mökkipäivään kuului arvatenkin myös

 avotulella paistetut makkarat ja salaatti

sekä saunominen ja uinti.

Kaikkialla huokui hyvästit kesälle. 

Veneet makasivat rannalla ja 

tuuli kieputteli koivujen lehtiä niiden peitoksi.    

Pieni saari loisti syksyn keltaa,

joka heijastui kauniisti veden kalvosta. 

Oli niin haikean kaunista.

 

Päivä tarjosi mukavia hetkiä ajatusten ja kuulumisten vaihtamiseen. 

Näitä tilaisuuksia toistemme kohtaamiseen on yllättävän harvoin,

kun etäällä toisistamme elämme ja olemme. 

Tällä rannalla on meillä jokaisella omat rakkaat muistomme.

Talkoopäivällä, 

oman ajan antamisella ja työpanoksella vaalimme mökin puitteita ja 

mökkeilyn mahdollisuuksia.  

Sinne jäi mökki 

rantoineen ja talkoopäivänkin muistoineen 

odottamaan uutta kesää ja mökkiläisiä. 

Ulkoilma sekä pölkkyjen ja risujen raahaaminen 

ramaisivat kyllä suloisesti. 

Päivän urheilut oli taatusti tehty siltä lauantailta. 

Ei tarvinnut unta houkuttaa, kun pääsimme kotiin. 

 

Hampparikesä

 Katse kääntyy pikkuhiljaa menneeseen kesään

ja mieleen nouseviin mukaviin hetkiin, 

joista löytyy myös kuvia tuolta kännykän galleriastakin. 

Kesän parhaita ruokahetkiä oli minusta ne,

joissa oltiin porukalla pihamaalla tai rannassa ja touhuiltiin porukalla ruokaa; 

jotakin muuta kuin perunoita ja kastiketta.

Ja ehkäpä sellainen kerta ehtii olla vielä tällekin suvelle 

vaikkapa lähestyvien venetsialaisten aikaan. 

Yksi tällainen mukava kesäinen ja helppo ruoka on ollut kotoisat hampparit,

joita olemme nauttineet muutamassa isommassa tapaamisessakin. 

On ollut huikea olla niissä hetkissä katselijan ja syöjän roolissa,

sillä tuollainen homma näyttää olevan mieluista miekkosille ja nuorille

-ja se toki sopii minulle ja suotakoon heille. 

Hommasimme mökille isomman Muurikan, 

jossa on valmistunut isompikin satsi evästä. 

Kokkikolmoset ovat muovailleet pihvit suoraan jauhelihapaketista (n. 100 g)

ja laittaneet kuumalle pannulle tirisemään. 

Mausteeksi on ripoteltu paistovaiheessa suolaa ja kohtuudella rouhittua mustapippuria

sekä toiveiden mukaan myös cheddar-juustosiivu. 

Sämpylöitä löytyy myös gluteenittomina.

Ne ovat lämminneet ja rapsakoituneet pihvien valmistumisen ohella.

Suodatinpussi on oiva hampparitasku 

ja siihen jokainen on saanut koota herkkueväänsä  

omien toiveiden ja makumieltymysten mukaan. 

Ehkä sinäkin olet tehnyt näitä näin tai omalla reseptilläsi!

Maistuiko tai maistuisiko sinullekin?

~~~~~~~

Tällainen makumuisto tällä erää kesän mukavista yhdessäolon juhlahetkistä. 

Värkkiä on ollut monesti ihan piisalle asti, 

kun yksi ja toinen on tuonut niitä nyyttäriperiaatteellakin.

Joskus joku porukka on ottanut huolehtiakseen yhden ruokailun tällä tapaa.

Mukava on ollut katsella touhukkuutta ja tekemisen meininkiä! 

❤

Kesä voi olla jäätelökesä tai hampparikesä, 

hellekesä tai sadekesä...

Mikä kesä sinulle tulee mieleen ruoan tai ilmojen suhteen? 

Virkatut sydämet

Vietin viikonlopun äitini ja kolmen sisareni kanssa.

Kodin perintönä olemme saaneet kiinnostuksen käsillä tekemiseen 

ja kun olemme yhdellä koolla, 

 ohjelmaan kuuluu olennaisena osana myös käsityöt.

Siskoni toi meille kivan virkatun sydämen ohjeen.

Sydän -teema sopikin ihanasti kokoontumiseemme 

 sekä lähestyvään ystävänpäivään.

Virkkasin itselleni tuon

yläpuolella näkyvän vaaleanpunaisen, 

noin viisi senttiä korkean sydämen.

Siitä tuli minun tämän vuotinen ystävänpäiväkoru,

sellainen omannäköinen koru,

jollaista tykkään käyttää töissä.

~~~~

Siinä rupatellessamme,

muistellessa ja kuulumisia vaihdellessa virkkasimme

toinen toisiamme ohjaten ja auttaen.

Lauantai-iltana sitten olikin tehtynä 

erikokoisia ja -värisiä sydämiä

monenmoiseen tarkoitukseen.

Siskoni teki lapsenlapselleen värikkään vaunulelun,

jonka sydämiin hän virkkasi heijastinlankaa.

Huopapalloja löysimme kauppareissulla

 Halpahallin askarteluosastolta.

Äitini virkkasi punaisen sydämen,

johon pujotettiin grillitikku. 

Siitä tuli kiva koriste viherkasville.

Äiti ajatteli tehdä tänä vuonna "sydäntikkuja" ystävänpäivälahjaksi.

Yksi valkoinen sydän sai paikkansa hiusrenksusta.

Siskoni koukkusi renksun virkkuukoukulla virkkauksen takaosan läpi

ja kiepsautti renksun sydämeen kiinni ilman ompelemista.

Tästä tuli kaunis hiuspidike.

"Kotikotona" olemiseen kuulu yhteisen touhuamisen lisäksi

äidin ruokapöydän kotoiset herkut,

yhteinen kirppiskierros ja kaupalla käynti,

ulkoilu kotiraitilla ja kynttilän sytyttäminen isän haudalle,

 kotisaunan lämpöiset löylyt ja lauantai-illan saunamakkarat,

siskonpeti kamarin lattialla ja iltayön naurunpyrskähdykset.

Kohtaamiseen kuuluu ilo ja huumori,

mutta myös herkistyminen ja kyyneleet.

Olimmehan lapsuuden kodin kurkihirren alla,

jossa on läsnä yhteinen historiamme,

kaikenmoiset tapahtumat, 

sattumukset ja kömmähdykset,

mutta myös elämän tummat hetket ja ajan rajallisuus.

Sydämet muistuttavat pitkään tästä viikonlopusta.

Ja muutama sydän jäi odottamaan vielä jatkotyöstöä,

joten tästä aiheesta saattaa tulla vielä toinenkin postaus.

Sydämellisiä ajatuksia Sinulle alkavaan viikkoon!

Pikkukoiran pooloneule

Viikko sitten oli arjen juhlahetki, 

kun tytär yllätti meidät vierailullaan pienen koiransa kanssa.

Siinä sitten iloitsimme "vieraasta"

sekä ihmettelimme vuoden ikäistä koirulia

ja sen mummulaan tuomaa elämää.

Tytär oli katsellut koiran paidan ohjeita netistä.

Kun lankakoristani löytyi kerä harmaata 

Seitsemän veljestä -lankaa,

hän alkoikin neulomaan pientä villaista 

ja minä tein lapasia perjantai-illan ratoksi.

Siinä sitten istuimme sohvalla

äiti ja tyttö, 

rinnakkain,

liki toisiamme harvinaisessa käsityöhetkessä.

Tulkitsimme netin ohjeita suuntaa-antavasti,

 soveltaen ja sopivasti oikoenkin.

Tytär loi kaulukseen 56  silmukkaa ja teki sillä kaksi nurin, kaksi oikein neulosta.

Sitten hän teki tasaisin välein  lisäykset ->76 silmukkaa,

joilla neule jatkui suorana neuloksena muistaakseni 12 kierrosta.

Mahan alle tulevassa kaistaleessa on 21 silmukkaa, suora neulos ja kierroksia 16.

Puikon alussa ensimmäinen silmukka nostettiin,

että reunasta tuli sievä.

Selkä osassa on 55 silmukkaa ja samat jutut kuin mahanaluskaitaleessakin.

Selkä-ja mahakaitale jatkuivat yhtenäisenä sileänä neuloksena,

jonka hän kavensi tasaisin välein  ennen alareunan resoria.

Tämä on tällainen viikon takainen, suuntaa-antava "muistelemusohje".

Välillä neulosta toki sovitettiin pienen "vilipertin" päälle,

jotta paidasta tulisi istuva.

Paidasta tuli tällainen kiva peruspoolo.

Helpottuneen näköisena koiruli pötkötti Hattara-matolla,

kun paita otettiin pois.

Eihän tämä koira toki villasta tarvi, kun karvaakin on,

mutta olihan se suloisen näköinen paita yllään.

Poolo puki sitä.

Silmukka silmukalta etenimme omissa neuleissamme

ja jutustelimme,

olimme pitkästä aikaa yhdessä,

olimme hetken  aivan kahden,

Kävimme siinä yhdessä neulomisen saloja läpi,

mutta silmukoimme myös äitien ja tyttöjen juttuja

illan pimetessä.

Jopa puoleen yöhön

-joka on minulle perin harvinaista.

❤

Onnea on yllätykset

ja kivat hetket, joita ei ole osannut aavistaakaan.

Onnea on tyttäret ja 

naisten sukupolvien ketju,

sekä siinä kulkevat perinteet ja taidot,

mutta ennen kaikkea 

rakkaus ja välittäminen.

 

Rokuan syksyisissä maisemissa

Tämän viikonlopun vietimme Rokuan maisemissa.

Olimme suunnitelleet pyöräilevämme siellä,

mutta aktiviteetti vaihtui käteni takia patikointiin ja ulkoiluun.

Onneksi pää ja jalat toimivat kuitenkin hyvin

ja käsikin kulki matkassa mukavasti.

Se oli parasta!

 

Säätiedotukset eivät povanneet kovin raposia kelejä näille päiville,

mutta eivät ne tällä kertaa kyllä pitäneet ihan paikkaansakaan ajallisesti.

Kaatosateiden välillä ehdimme kuitenkin käymään retkillä ja 

saimmepa lauantaina auringonpaistettakin,

joka kruunasi lämpimästi patikkareissun.

Majoittumisen jälkeen teimme lyhyen kävelyretken lähimaastoon.

Parisuhdelenkin,

niin kuin mieheni tapaa sanoa tuollaisista pienistä lenkeistä.

Ihastelimme tyynenä lepäävää järveä ja siihen peilautuvia ruskaheijastuksia.

Kävelimme Supalle, jonne vei esteetön kulkureitti Rokuan hotellialueelta. 

Lauantaina suuntasimme ystäväpariskunnan kanssa Keisarinkierrokselle,

jota kiersimme n. 15 kilometrin verran. 

Kävimme Syvyydenkaivolla, Pitkäjärvellä, Pookivaaralla ja Rokuanjärvellä.

Matkalla saimme kokea tihkusateen ja syksyisen auringonpaisteen lämmön.

Ne molemmat toivat omat elementtinsä luonnon tuoksuihin,

väreihin ja valoihin.

Rokuan maisemat tarjosivat oivan paikan ja mahdollisuuden 

syksyiseen luonnossa liikkumiseen.

Poluilla oli yllättävän vähän väkeä liikkeellä.

Rauhallisuus sekä tilan tuntu oli merkittävä tekijä verrattuna

vuoden takaiseen Pienen karhunkierroksen väen paljouteen Rukan maisemissa. 

Rokuan kansallispuiston luonto on monimuotoista ja vaihtelevaa.

Pieniä, kirkasvetisiä järviä tuntui kimmeltelevän siellä täällä

ja suoalueiden ruska oli minusta niin niin kaunista.

Hiekkaiset polut,

kipakat nousut ja laskut,

tasaiset tantereet.

Taukopaikkoja,

opastetauluja.

valkeita, sinisiä, keltaisia opastepallukoita.

Männikköinen metsä,

valtaisat vaaleat jäkäläpatjat,

 mäntyjen paljaana näkyvät juuristot, joita tuuli ja vesi on kuluttanut,

soiden värikkyys,

juurista muotoutuneet luonnonmukaiset portaikot,

kaikki ihmeellinen ja historiallinenkin,

joka on muotoutunut ja säilynyt tuossa koskemattomassa maastossa.

Sitä se Keisarin kierros oli

ja kaikkea koettua ei saa tallennettua kuviin.

Tunnelmaa, tuoksuja, tuntumaa jalan alla.

Ne pitää itse nähdä ja kokea.

Sunnuntaina piipahdimme kahdestaan vielä 

Kirvesjärven kodalla.

Pyöräily näissä maisemissa jää vielä mielen pohjalle haaveeksi.

Ehkä jo tänä syksynä vielä palaamme tänne?

Oletko sinä käynyt täällä?

Näiden reissukuvien myötä mukavaa alkavaa viikkoa!

Huomenna minäkin yritän palata työn ääreen.