35 vuotta sitten

35 vuotta sitten minusta tuli äiti.

Ajatukseni ovat kulkeneet tänään Helsingin Naistenklinikalle,

jonne Mannerheimintien kodistamme kävelimme synnyttämään.

Siellä esikoispoikamme "Osku, Eka Vekara" näki joulukuisen iltahetken valon.

Syntymän jälkeen minun piti painaa mieleeni numerosarja 458,

joka oli vauvan kaulaan laitetun hopeisen ketjun numerolaatassa. 

Se numero on painunut syvälle mielen sopukoihin. <3

Vauva käärittiin valkovihreään lakanakapaloon ja 

hänet laitettiin nukkumaan valkeaan metalliseen pinnasänkyyn,

jossa oli renkaat alla.

Silloin ei ollut tärkeänä ihokontaktit 

eikä vierihoidot.

Oli vauvalat ja jatkuva ralli käytävillä,

kun äidit kuljettivat vastasyntyneitään imetyksien välillä vauvalaan .

Muistan vahvasti sen raastavan tunteen, kun  oma rakas vauva piti jättää 

itkevien vauvojen keskelle

ja lähteä yksin omaan huoneeseen nukkumaan.

~~~~~

Paljon on synnytykseen liittyvät käytännöt muuttuneet äitiyden matkallani,

mutta syntymä ja uusi elämä on aina ollut 

suuri ihme, 

lahja. 

Paula Kokkonen on kiteyttänyt äitiyden ajatuksia runoon 

"On ilo olla äiti"

ja niihin sanoihin voin yhtyä tänään.

                               Ensin kohtuna,                              

kehtona, lohtuna,

kylkenä, rintana

suojapintana

tarjoten syliä, olkapäätä,

astua esiin, uhmata säätä,

pelkkänä korvana kuunnellen

arkea juhlaksi muunnellen.

Rahapussina, ruokkijana

apuna ymmärrys, katse ja sana,

emona poikasia vartioiden:

miten se pärjää omin voimin,

teinkö oikein, näin kuin toimin?

Peittelemässä hyvään yöhön,

herättelemässä päivän työhön,

asemilla saattelemassa,

satamissa odottelemassa

mummolasta palaajaa,

maailman ääriin halaaja.

Se äskeinen linnunpoikanen

on tänään iso aikuinen.

Se lentää itse, sen siivet kantaa

kohti kutsuvaa taivaanrantaa!

Minä äiti, nyt ilosta itken,

epäilyn kaiken itsestäin kitken

ja ylpeänä, itsekseni hiljaa sanon,

olen herättänyt hänessä elämänjanon.

-Paula Kokkonen-

Vitriinissä olevat patsaat ovat muistoja monista perhetapahtumista ja juhlahetkistä.

Niitä yhdistää sanat

äiti, isä

lapsi

perhe

<3

Elämää kannattelevat elementit.

Ja enkelit,

jotka suojelevat ja varjelevat elämää.

~~~~~

Onnellista syntymäpäivää Sinulle esikoisemme!

Muistojen pensasaita

Eilen mieheni leikkasi pihamme pensasaitaa.

"Jos me olisi silloin leikattu tämä aita,

olisimmekohan me nähty?" 

totesi mieheni, kun menin hänen luokseen.

Hiljaisuus laskeutui pihalle

ja siinä katselimme toisiamme,

mietimme sanottuja sanoja,

asiaa, joka muutti elämämme,

jätti vuosiin kipeitä päiviä.

~~~~~~~~~~

Vuosikymmenten takaisen elokuun yhdeksännen tapahtumat

 tulevat vuosi vuodelta mieleen,

Tavalla tai toisella.

Yksi ohikiitävä hetki,

elokuun pitenevät varjot,

tuoksut,

elämän puhuttelevuus.

Muistot.

~~~~~~~~

30 vuotta sitten muutimme tähän omaan kotiin,

tähän pihaan

onnellisina kaikesta olevasta.

Tämä unkarinsireeniaita oli silloin korkea.

Kesän vuosikasvu oli voimakas.

Muuttohässäkässä ja ilmeisesti myös pensassaksien puutteesta aita jäi leikkaamatta.

Neljäkymmentä päivää muutosta

pieni vikkeläjalkainen poikamme meni naapurin pihaan

ja siellä olleelle kastelualtaalle.

Me ei tiedetty vielä tuosta altaasta. 

Me emme nähneet häntä ja hänen askeleitaan naapurin pihalla.

Eilen leikkasimme aidan matalammaksi kuin aikoihin.

Tänä kesänä näemme pensasaidan yli.

Siellä altaan paikalla näkyi kukkapenkki

ja penkissä kukkii tällä hetkellä Ritarinkannus,

uljaana, sinisenä.

Sinisenä kuin pienen pojan silmät!

"Jos olisimme kerenneet leikata aidan,

olisimmekohan me nähty pieni utelias poika pakasterasian kanssa altaan reunalla?"

Ehkä me ei olisi nähty!

Näin oli kirjoitettu hänen elämänsä käsikirjoitukseen.

Kaikki lehdet ei näe syksyä,

jotkut putoavat jo aikaisemmin.

Piteni varjot,

poissa oli ystävä kallehin! 

 <3

Häiden jälkeen

Poikavaltaisessa perheessä on monesti kuultu lausahdus, 

että pojilla saa tyttöjä. <3

Niin onnellisesti on taas käynyt.

Lauantaina saimme uuden, ihanan miniän entisten ihanaisten joukkoon.

On ollut onnellisten ajatusten viikonloppu! 

<3 <3

Kuvien ottaminen jäi itsellä vähälle niin perjantain valmisteluissa kuin itse juhlissakin.

Pikkupoika oli napsinut kameralla joitakin otoksia

ja hyödynnän niitä tähän muistoksi.

Nuorten kaverit ja sisarukset olivat suurena apuna 

niin juhlien valmisteluissa kuin siistimisessäkin.

Sitä pyytetöntä 'yhteen hiileen puhaltamista' ihastelimme useampaan kertaan viikonlopun aikana. <3

Hääpäivänä aurinko paisteli ihanasti

vaikka muuten oli kovin hyinen, kylmä tuuli.

Me vanhemmat otimme 

perheemme, sukulaisemme, ystävämme

vastaan kirkossa.

Morsiamen isä saatteli tyttärensä kirkon keskiristille,

josta nuoret astelivat sitten yhdessä alttarille.

Onnellisuus ja ilo loisti nuortemme  kasvoilta

ja olemuksesta.

Siihen onneen oli helppo yhtyä

ja jakaa päivän ilo!

~~~~~~

Morsiamen äidin tekemä hääkakku oli komea ja 

herkullinen mansikkakermakakku.

Kakun päälle laitetut tuoreet mansikat ja mustikat toivat

 ihanan kesäisen tuulahduksen kahvipöytään.

Hääjuhlassa kuulimme ihania ajatuksia,
kauniita lauluja,
muisteloita menneestä ja
matkaeväitä tulevalle yhteiselle taipaleelle.

Morsiamen nelivuotias veli lauloi reippaasti ja rohkeasti
toiveesta saada ystävä, jolle voi kertoa kaiken tärkeän. <3
Ihanat pikkuvieraat,

lastenlapset juhlistivat setänsä juhlaa laulamalla sydämensä ilosta

 "Etkö ymmärrä mitä sulle lausuin" -laulun  .

Pojat juhlatamineissaan,

tytöt vaaleanpunaisissa mekoissaan

 niin hellyinä kaikki "mikin" edessä.

Tätä päivää hekin olivat odottaneet kovasti laulua harjoitellessaan.

<3

Itse olin lueskellut runoja ja etsinyt omalta tuntuvaa runoa häihin.

Perjantai-iltana valmistelujen jälkeen tulimme kotiin 

ja avasin vielä kerran runokirjan.

Siitä avautui
Rakkaus lahjoittaa rakkautta -osiossa
 tämä ihana runo,

jonka siltä lukemalta koin omien ajatuksieni tulkiksi,
omakseni.
Näitä ajatuksia olin pyöritellyt mielessäni näiden juhlien alla,
sen rohkaistuin heille lukemaan.

Äidin mieli

kuin ranta,

joka ottaa vastaan jokaisen saapujan

ja saattaa jokaisen lähtijän.

Tänä aamuna soutajat tulevat hiljaa

ja tuulet pakenevat pois.

Aurinko on lämmittänyt

kotipihan kivet.

Aamussa tuoksuvat

menneet vuodet,

laulut hyväilevät rakkaita kasvoja.

Kiitoksen silmut 

aukeavat tähän aamuun,

-Anita Kallio-

Lisäksi nämä kauniit runon säkeet:

Te katsotte huomiseen,
näette kaikki ihanat rannat,
lempeät aurinkopäivät,
työn, luomisen ilon
ja suunnitelmat. 
Jo tämä ja yhteiset päivät,
kaikki teille määrätyt päivät
ovat teidän omianne.
Tehkää niistä yhteinen taival
käsi kädessä kuin lapset.
-Eeva Kontiokari-

Onnellisena ja  kiitollisena heidän onnestaan,
onnellisuudestaan
aloittelen arkea ja
huokaisen helpotuksesta,
väsymyksestäkin,
jota juhlien alla eittämättä tahtoo tarttua.

-Kaisu-

Jk. Runot on  runokirjasta "Sanat lähestyvät sinua"

Äidin ajatuksia viikolta ja viikonlopulta

Eilen aurinko paistoi jo ihanan keväisesti, innostavasti.

Tuli mahtava siivousfiilis.

Yllätyksekseni löysin itseni siivoamasta kodinhoitohuoneen kaappeja
ja siinä samassa inspiraatiossa tuli korjattua muutama rikkinäinen vaatekin!
Joskus hommat vain sujuvat ilman ennakkosuunnitelmia!

Hyvän työrupeaman jälkeen piipahdin kirppiksellä, 

josta löytyi kaunis lasilautanen ja keräämääni sarjaan pieni lasipullo.

Niitähän ei koskaan voi olla liikaa
ja niille aina on käyttöä! ;)

Pentikin liikkeestä löysin vihdoinkin vaaleanpunaiseen ikävääni pellavaisen tyynynpäällisen

ja ostin kauniin harmaan kaverin sille poistohintaan, 

vaikka harmaatahan minulla kyllä on omasta takaakin.

Jotta saisin kestävät kukat, poikkesin kukkakauppaan.
 Valitsin tällä erää terttuneilikoita ja 

isolehtisen eucalyptuksen oksan.
Pieni kirppislöytöpullokin pääsi heti käyttöön maljakkona. :)

Näistä lauantain touhuista 

ja pienistä sievistä asioista tuli tosi hyvä mieli.
Niistä on iloa pitkään.

Tällä viikolla on  meidän kotipesän reunalla taas risahdellut, 

kun yksi lapsista muutti "työn perässä" lähikaupunkiin.

Minulla näihin hetkiin liittyy paljon äidin tunteita. <3

Kun minun tehtäväni olisi "tuupata" lähtijä lentoon

hänen siinä  pesän reunalla siipiään oikoessa,

minä haluaisin vielä kerran vetää takaisin 

turvaan

kodin lämpöön ja suojaan

huolettomuuteen.

Mutta  niin vain on ja oli taas kerran "kovetettava" itsensä ja sanottava

hyvää matkaa

sinä pärjäät

eväät on repussa

juuret on annettu

nyt kantavat siivet.

Luotettava, että ne  kantavat.
Uskottava, että kaikella on aikansa.

<3

Elämäni rikkaus on

lapset

ja elämä, joka jatkuu eri tasoissa, eri suunnilla, 

uusissa, muuttuvissa elämäntilanteissa,

Elämässä on monenlaisia sävyjä,
tunteita ja tunnelmia,
lähtöjä ja palaamisia,
arkea ja juhlaa.
Ja ne herättävät aina ainutkertaisia tunteita.
Niin nytkin! <3

Tässä me kasvamme ja sopeudumme uusiin vaiheisiin 

-minä ja hän-

yhdessä lastemme ja heidän perheiden rinnalla.
Ja samalla ihmettelemme vanhempina ajan kulua. <3

Tammikuun viimeinen sunnuntai.
Aamulla on taas aika avata työn ovia
ja kohdata arjen haasteita.

Kaikkea hyvää tulevaan viikkoosi
ja keskipäivän auringon iloa.

-Kaisu-

Rippijuhlat

Olemme viettäneet nuorimman tyttäremme rippijuhlia itseasiassa kahtena viimeisenä viikonloppuna. Konfirmaatio oli toissalauantaina lastemme rippikirkossa ja nyt lauantaina juhlimme täällä kotosalla perheemme ja kummien sekä ystävien kanssa  nuoremme tärkeää elämän taitekohtaa. <3

Jokainen juhla on ainutkertainen.
Juhlittavan näköinen. 

Sitä pohdin kirkon penkissä istuessamme, rauhoittuessamme. Hyvissä ajoin saapuneena oli hetki ajatuksissa viivähtää tämän lapsen luona. Niin nopeasti tuntuu kaikki kulkeneen syyskuisesta keskiviikkoillasta 2001 tähän kesähetkeen,  53 senttisestä tyttövauvasta pitkänhuiskeaan nuoreen naiseen, valkeasta ristiäismekosta tämän juhlan mustavalkeaan juhla-asuun. Lapsuudesta nuoruuteen, lapsuuden unelmista aikuisuutta kohti. 

Konfirmaatiojuhla on vanhemmillekin niin herkistävä, kaunis hetki oman lapsen, aikuisuuden kynnyksellä olevan lapsen rinnalla. <3 Lapsuuden huolettomat päivät alkavat olla muistojen nauhaa.  Katse tähyää jo omalla tavallaan vanhempien ohi tulevaisuuteen.

Siinä nuorten astellessa kirkon käytävää pitkin, heidän katseensa olivat  avoimia, luottavaisia, iloisia. Heidän rippilaulunsa raikui herkästi. Heillä oli ollut hyvä leiri; oli löytynyt uusia ystäviä, ikäkavereita, joiden kanssa he olivat saaneet jakaa vajaan viikon päivät ja pohtia yhdessä elämän suuria kysymyksiä.

"Me iloitsemme kanssasi tästä päivästä

ja uskomme, että hän joka elämän lahjoitti,

osoittaa sinulle paikan

ja tukee sinua

myös vaikeina aikoina. "

-M. Säkkinen- 

Tyttäreni toivoi kotiväeltä pionia "tai jotain muuta kuin ruusua"! <3 Pionikausi oli kukkakaupassa jo ohi. Onnittelu- ja kuvauskukaksi hän sai sitten tämän vaaleanpunaisen krysanteemin.

Konfirmaation jälkeen kävimme syömässä ulkona ja seuraavana aamuna lähdimme sinne tyttöjen reissuun, josta jo olenkin kirjoittanut.

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨ 

Reissusta voimaantuneena leivoimme yhdessä juhlatarjoamiset. Helle oli noina päivinä mitä ihanin ja sisällä hellan ääressä tokikin tarkeni. Ihailin nuorta näppäryyttä tytön tehdessä  seeprakakkuja ja pursottaessa turkinpippuripalleroita. Toinen tytär hallitsee pursottamisen ja hän päällysti täytekakut kauniisti ruusupursotuksella. Jääkaappi oli tupaten täysi näistä meidän irtopohjavuokista ja täytekakkukuvuista. Oli täysi työ saada kaikki mahtumaan sinne ja herkut säilymään juhlahetkeen saakka. Se on se kesäajan juhlien haaste! ;)

Mustikkaherkku on tämän ajan varma valinta ja se löysi tiensä tähänkin juhlaan. Leivoin vanhan ajan vaniljakastikkeella höystettyä pullaa vienerpitkotyyliin. Se oli etenkin pikkulasten ja isojen poikien mieleen. <3

Servetit ja koristekivet tytär valitsi Ikeasta ja ruusut sävyyn löytyi näppärästi Prismasta. Ruusut olivat jotenkin erityisen kauniit ja terhakat. Olen ihastellut niitä ihastelemasta päästyäni. :)

 

Makaronikinkkusalaatti oli juhlijan toivesalaatti ja tuoresalaatti siihen rinnalle. Suolasten miettiminen aiheutti tällä kertaa eniten päänvaivaa. Päädyimme värikkääseen iltapalapiirakkaan ja lisäksi kaupan coctaipiirakoihin ja niin saatiin sekin asia helposti oikaisten kuntoon. Lämpimästä johtuen kaikilla oli jano ja  sitruunalimsasta sekä omenamehusta sekoitettu juoma meni kuin kuiville kiville. :)

"Olkoon ilo silmissäsi,

valo sydämessäsi,

hymy huulillasi 

ja onnenpolku edessäsi. "

Ihana nuoren juhla, kodinjuhla,

jota saimme taas yhdessä juhlia.

Lastenlapset olivat niin suloisia kesävaatteissaan;
tyttölöiset pitsimekoissaan, valkoisissa leningeissään,

pojat polvimittaisissa housuissa ja paidoissaan.

Pukukoodi oli kepeän kesäinen.

Juhlasankari oli toivonut veljiensä pukevan kauluspaidat,

muuten hekin saivat olla aivan kesäisesti shortseissaan.

Kaikki nauttivat kilvan kesästä ja kesän juhlasta! 

 

Muistamisia, kortteja, ruusuja,

iloista rupattelua, 

lähelläoloa, välittämistä.

Kesän iloa, kokoontumisen riemua.

Siitä oli tämä J:n juhla tehty!

<3

Toisaalta iloisena, 

toisaalta haikeana

kirjoittelin näitä

näistä perheemme kymmenennistä rippijuhlista. <3

-Kaisu-

Äitienpäivänä

Toukokuun toinen sunnuntai.

Pöydällä runokirja,

äitienpäivälahja kymmenen vuoden takaa.
Täynnä säkeitä äitiydestä, sen ilosta ja sen kivustakin.

Sieltä löytyi ihania ajatuksia 

omalle äidille, 

itselleni,

nuorille äideille, tyttärelleni ja miniöilleni.

Kaikille naisille sukupolvien ketjussa.

Ensin kohtuna,

kehtona, lohtuna,

kylkenä, rintana,

suojapintana

tarjoten syliä. olkapäätä

astuen esiin, uhmaten säätä

pelkkänä korvana kuunnellen

arkea juhlaksi muunnellen.

Rahapussina, ruokkijana

apuna ymmärrys, katse ja sana,

emona poikasta vartijoiden

pelko taakkana hartioiden:

miten se pärjää omin voimin,

teinkö oikein, näin kun toimin?

Peittelemässä hyvään yöhön,

herättelemässä päivänä työhön,

asemilla saattelemassa,

satamissa odottelemassa

mummolasta palaajaa.

maailman ääriin halaajaa.

Se äskeinen linnunpoikanen

on tänään iso aikuinen.

Se lentää itse, sen siivet kantaa

kohti kutsuvaa taivaanrantaa!

Minä, äiti, nyt ilosta itken,

epäilyn kaiken itsestäin kitken

ja ylpeänä, itsekseni hiljaa sanon:

olen herättänyt hänessä elämänjanon.

-Paula Kokkonen-


Kolmaskymmeneskolmas äitienpäivä.
Monenlaisia hetkiä, päiviä ja vuosia on tähän matkaan mahtunut.
Iloa, vaivaa, onnea ja väsymystäkin.
 

Tänään on kuitenkin ollut hyvä olla kotona olevien
ja tervehtimään tulleiden lasten ja heidän perheiden kanssa.

Kauniita sanoja, muistamisia, helliä rutistuksia.
Ja vielä kerran -ainakin-
 pienimmäisen kouluaskartelut salaisessa pussissa ja ihana omatekoinen kortti. <3

Sain viettää mukavan yhdessäolon hetken kotimme kurkihirren alla.
Päällimmäisenä ilo ja kiitollisuus näistä rakkaista ihmisistä, joiden kanssa saan elämäni jakaa!
 <3

 Omalle äidilleni omistan Tuula Simolan säkeet

paljon on äideistä kirjoitettu runoja

paljon kauniita, lämpimiä sanoja

herkkiä rakkaita

koska ne on jo kirjoitettu

kirjoitan vain kaksi sanaa, äiti,

vain kaksi sanaa:

kiitos elämästä

Onnellista ja iloista juhlapäivän iltaa kaikille äideille!

-Kaisu-

Kahvikupposen ja teekupin äärellä

Perheen yhteisen sunnuntairuokailun jälkeen

saimme nauttia jälkiruoaksi poikamme ja hänen tyttöystävänsä tekemää

 herkullista valkosuklaajuustokakkua. <3

Se olikin  mainio tuliainen ja täydellinen makunautinto. 

Äitini antamat Arabian Krookus -teekupit olivat ensimmäistä kertaa käytössä tässä hetkessä. <3

Kotoinen perheen yhteinen hetki.

Perheen nuorimmainen on erityisen kovasti veljeään kaivannut. 

Se syvä tunne on perua sieltä hänen vauvaiästään, jolloin isoveli hoiteli häntä rakkaasti mm. kiikuttelemalla itkuista pikkuveljeään keinutuolissa kirjaa lukiessaan.

Se side on kestänyt ja näyttää kestävän. 

Nyt he saivat pienen hetken olla rinnakkain ja sylikkäin.

 <3 <3

Nämä on niitä pieniä juhlahetkiä, joissa ilo ja yhteenkuuluvuus näkyvät, kuuluvat ja tuntuvat. :)

Hetkiä, jotka kannattelevat meitä ja meidän eloamme. 

Se että meillä on toinen toisemme, 

paikka minne palata. 

Että on ihmisiä, uskollisia ystäviä,  joita kaipaamme matkojen taa.

Äitiyden ilo ja onni,

 äitiyden täyttymys on lapsissa, näissä hetkissä.

Ovella vilkuttaessamme kotimatkalle lähtijöille tuli taas mieleeni runon säe;

"Lähteneet. Nyt tiedän miten lähellä he ovat"!

Eronhetki, 

aina niin haikea...<3

Vaikka tiedän, että heidän siivet jo kantavat. <3

-Kaisu-

Itsenäisyyspäivänä - 6.luukku

Suomen 98. itsenäinen vuosi. Meidän kaikkien juhlapäivä.

Tänään nousee mieleeni vahvana tunnemuistona joulunalusaika neljännesvuosisadan takaa. <3  Siitä tuntuu olevan ajallisesti kauan, mutta toisaalta tuntuu kuin se olisi tapahtunut äskettäin.  Muistossani toiseksi vanhin lapsemme opetteli ulkoa runoa itsenäisyyspäiväjuhlaan. Hän makasi tässä keittiön penkillä minun touhutessa ja yhä uudelleen aloitti  runon sanoman lapsen kirkkaalla äänellä  "Pienenä poikana minä makasin keittiön penkillä ja leipä tuoksui..."

Se tunnelma piirtyy tänään erityisen voimakkaasti mieleeni. Monet asiat ovat muuttuneet 25 vuoden aikana kotonamme ja meidän kotoisessa Suomessa varsinkin viimeisien vuosien aikana. Kotiäitiyden ajat ovat saaneet muistojen kullan ja sieltä nousee monia vahvoja, ihania tuokiokuvia erilaisissa asiayhteyksissä. Muistoja, joissa lapsi puhuttelee omalla vilpittömyydellään, luottamuksellaan, elämän ilollaan.  Kotona vietetyt päivät ja vuodet olivat kiireettömiä, omalla tavallaan huolettomiakin päiviä, kun pienten kanssa tässä "neljän seinän sisällä" touhusimme. <3

Kodin arjessa toteutuu toki edelleenkin monella tavalla monille suomalaisille kauniit ja rakkaat sanat "koti,  uskonto ja isänmaa". Näitä sanoja ei vaan osaa avata eikä aina tule sanoittaneeksi lapsille ja nuorille arjen touhussa ja tiimellyksessä. <3

Ja se aluksi mainitsemani runo kuului näin....

Itsenäisyyspäivänä

Pienenä poikana
minä makasin keittiön penkillä,
ja leipä tuoksui.
Äidillä oli tapana leipoa
itsenäisyyspäivänä.
Leipoesssaan hän kertoi
etappiteistä ja jääkäreistä,
jotka lähtivät vieraaseen maahan.
He lähtivät salaa,
sillä isänmaa ei ollut vapaa.

Leipoessaan hän kertoi myös
talvisodasta, sankareista
ja vanhasta virrestä,
jota kansa veisasi vaivan alla.
Ja minä kuulin
Daavidista ja Goljatista,
jotka taistelivat Tammilaaksossa.
     Heikompi oli voittanut,
sillä Jumala on heikomman puolella.

Minä makasin penkillä
ja Tammilaakso
ja Raatteen tie,
ja Karjalan kannas
sulivat yhteen.
    Heikompi oli voittanut,
sillä Jumala on heikomman puolella.

Minä makasin keittiön penkillä
ja ajattelin,
että on mukava,
kun on äiti ja isä,
siskot ja veljet
ja leivän tuoksu
ja isänmaa, jossa ei ole sotaa,
ja Jumala, joka on heikomman puolella.
                                                                 -Pekka Kinnunen-

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt minä istun keittiön penkillä.
Sillä penkillä, jolla pieni tyttöni kauan sitten opetteli
tätä runoa lapsuuden huolettomuudella,
ymmärtämättä kaikkia sanojakaan.

Minä istun ja ajattelen tämän päivän ja
menneiden muistojen tuomaa iloa,
äitiäni, sotaorpoa. <3

Sytytän kaksi kynttilää.
Hyvällä mielellä.
Huomisen huolista ei tänään kannata murehtia,

Itsenäisyyspäivän iloa meille kaikille!

-Kaisu-

Äitienpäiväajatuksia

Vietimme toukokuun toisen sunnuntain juhlaa leppoisan kotoisassa ja kiireettömässä tunnelmassa.

Viikko sitten vapun aikaan olivat perheelliset lapset  käymässä, 

joten olimme pikkuperheellä kotosalla. 

Onnen ja Ilon toivotuksia sateli ja minut ympäröi monenlaisten kukkasten kirjo. 

Minulla nimittäin sattuu olemaan syntymäpäiväkin tässä äitienpäivän aikaan. :)

Perheen pienimmäisen kortti hellytti minua erityisesti. 

Siinä oli sitä lapsenomaista rakkautta ja sydämeen sattuvaa tunteen syvyyttä, aitoutta. 

Ja kortti oli tehty kivalla tekniikalla. Siinä näkyy lapsen käden jälki ja kuuluu lapsen ääni! <3

Oli ihana aurinkopäivä. Nautimme isän ja poikien grillaamia herkkuja sekä tyttären tekemää salaattia tuolla takakuistilla. Aamupäivän kävelylenkki teki tehtävänsä ja ruoka maittoi, sanoin kakkukahvit.

Iltapäivällä mieheni houkutteli minut ulkoilureitille tarpomaan pitkin mäntykankaita ja peltojen reunoja. Siellä menimme mäkiä ylös, mäkiä alas. Mutkaisia polkuja pitkin, sivuuttelimme vesihötteikköjä lenkkareiden kastumista varoen, tasapainoilimme pitkospuilla ja ponnistelimme ohuttakin ohuemmassa hiekassa. Toistakymmentä kilometriä kävelimme, loppumatkasta hölkkäsimme. Olo oli väsyneen onnellinen yhteisestä matkasta, rauhallisesta luonnosta, luonnon kauneudesta.

Siinä peräkanaa kulkiessa ajatuksissani mittailin edellä kulkevaa miestäni; sitä, että hän ja meidän välinen rakkaus on mahdollistanut minun äitiyden. Ilman häntä ei olisi näitä lapsia, tätä äitiyttä ja äitiyden iloa. Sydämeni aivan läikkyi onnesta ja ilosta niitä pohtiessani. 

Minä olen hänen lastensa, meidän lastemme äiti! <3

Siinä kuljimme välillä vaitonaisina omissa ajatuksissa, välillä ajatuksia vaihtaen. Vetovastuu sujui sutjakasti ja matka taittui mukavasti. Mielessäni vertasin sitä kulkuamme tähän tavalliseen arkeen; siihen, miten tässäkin yhdessä mennään myötä- ja vastamäkeen, 

Välillä arki on niin mutkaista, ettei päämäärää näy. Välillä lastenkin kanssa on selkosta, suoraa, selvää reittiä ja välillä nousu on niin huimaa haasteiden kanssa, että heikompaa jo hirvittää. 

Vastamäen ja jyrkänteen jälkeen on yleensä loivaa laskua ja helppo hymyillä.

<3

Oli ihana äitienpäivä.

Perinteiset kuviot aamukahvien kera,

pienten pitkään piilotellut,  salaisuuksina säilyneet lahjat,

päätä pitempien poikien onnenrutistukset,

puhelut, viestit

kaksi vaaleanpunaista, herkkää pionia

tyttäreltä äidille.

Hyvää ruokaa, yhdessäoloa.

Täynnä tunnetta, että on rakastettu.

Ja saa rakastaa.

~~Kaisu~~